Designia, vintagea ja herkkuja

Tampereelle on tänä vuonna saapunut Kätkö Vintagen lisäksi toinenkin retrovaatteita- ja tavaraa myyvä putiikki rikastuttamaan kaupungin vintagetarjontaa. Aleksanterinkadulle Kaksiota vastapäätä tämän vuoden heinäkuussa avattu Forget Me Not on oikeastaan paluumuuttaja, sillä joitakin vuosia sitten liike sijaitsi suurin piirtein korttelin verran rautatieasemalle päin, mutta silloin konsepti oli hieman erilainen.

Nyt takaisin palannut kauppa avattiin uudella liikeidealla Tampereen parhaimmille sijainneille siis samaan kortteliin, jonka kivijalassa sijaitsevat jo ennestään monet designiin erikoistuneet liikkeet, kuten mm. SuperMukava, Vintage Garden ja Design Boulevard.

Vaatteiden, kenkien ja laukkujen lisäksi valikoimasta löytyy esimerkiksi vanhoja astioita, purnukoita, postikortteja ja kirjoja. Mutta vaikka osa on secondhandia, on myytävänä paljon uustuotantoa ja Designtoriltakin tuttujen pienyritysten koruja, pussukoita, sekä sarjakuvia ja eri bändien omakustannemusiikkia niin kasetteina kuin vinyyleinä. Retro kun nimittäin on tässä upeassa liikkeessä mieliinpainuvasti näkyvillä joka puolella. Kun Forget Me Notin, tai samassa liiketilassa sijaitsevan Oopsy Daisy -indiekahvilan oven avaa, tuntuu kuin hyppäisi 30-40 vuotta ajassa taaksepäin. Värit ovat vahvasti 70-lukua - ruskeaa, vihreää, oranssia, keltaista ja punaista on joka puolella. Omistajien omien sanojen mukaan heille mieleen ovat erityisesti 60-70-luvun huiput, lapsuusmuistoja herättävät printit, materiaalit ja nostalginen esineistö. Ja nostalgiahan se itsellekin iski vahvasti, sillä bongasin mm. samanlaisen seinäkellon, sekä lautasia, joita meillä on kotona ollut omassa lapsuudessani.

















Ja todellakin, kaupan puolella on näitä monenlaisia ihania tavaroita, vaikkapa tähän vuodenaikaan sopivasti pukinkonttiin. Itsekin tein hieman lahjahankintoja, mutta tuo kahvilapa se vasta symppis onkin! Kovin suuri se ei ole, mutta niin suloinen soppi, että täällä aika vierähtäisi herkkuja syödessä, ja juomia nauttiessa.

Kaikki Oopsy Daisyn leivonnaiset tehdään itse, ja hieman kotikutoinen fiilis niistä tuleekin, aivan kuten koko paikasta. Oikeastaan tuntuu, että olisi jonkun olohuoneessa kahvittelemassa. Valtaosa kahvilatuotteista on, jos nyt eivät aivan kaikki vegaanisia, niin ainakin kasvisruokavalioon sopivia. Itse nautiskelin todella hyvää soijamaitoon tehtyä kaakaota soijakermavaahdolla, ja saksanpähkinä-blondiekakkua, niin herkullista!

Suoraan sanottuna ihastuin tähän paikkaan niin kovin, että varsinkin kahvilla tai kaakaolla täytyy alkaa käymään useamminkin. Ja itseasiassa olenkin jo käynyt kahdesti, sillä poikkesin vielä kahvilan puolella uudelleen ennen Tornihotelliin menoakin. Sijainti on kuitenkin aivan loistava juuri Tampereen Sohossa, josta melkein kaikki muukin kiehtova täällä löytyy, eikä tälläistä konseptia toisaalta täältä vielä entuudestaan ole ollut. Kiitos Forget Me Notin pitäjille, olette tehneet omalta osaltanne tärkeää työtä, ja elävöittäneet kaupungin vaihtoehtoskeneä.

Tulevana viikonloppuna on muuten myös sitten seuraava Designtorikin Klubilla ja Pakkahuoneella. Perinteisesti tähän vuodenaikaan tapahtuma on kaksipäiväinen. Itse en ikävä kyllä sinne pääse, sillä olen tuolloin Tallinnassa.

On aika kadota taas...

...musiikkiin. Kuten monet jo pidempään blogia lukeneista tietävät, Lost in Music on yksi näistä vuoden kohokohdista mulle Tampereella. Musiikkitapahtuma esittelee hurjan skaalan aivan erilaisia artisteja ääripäästä toiseen, ja kuten nytkin, paljon joutuu jättämään näkemättä, mutta paljon tästä myös saa.

Ja ensi viikolla se alkaa! Kirjoitin aiemmin murheissani noiden esiintymisaikataulujen päällekkäisyydestä, mutta olen onnistunut suurelta osin selättämään ne eniten harmittamaan jäävät vaihtoehdot. Perjantain työtkin sain sovittua siten, että en joudu menemään aivan aamukahdeksalta toimistolle, joten voin ihan rauhassa nauttia torstain keikkatarjonnasta. Ja nautintoa se onkin, sillä juuri torstai on SE päivä koko festivaaleilla.

Ilta alkaa pikaisella visiitillä Telakalle, jossa pääsen näkemään ihanat Evan & Manun uudelleen, Mustalahden keikka oli hyvä, mutta ei takuulla tule pärjäämään Telakan akustiikalle. Sieltä pitää rientää fiilistelemään yhtä festarien eniten odottaamani, eli NEØV:in keikkaa Klubille. Ja onpa siellä myös French Films, jota en edes ehdi kokonaan katsoa, koska taas on kiire, tällä kertaa Dorikseen. Onneksi olen French Filmsin nähnyt jo niin monta kertaa, että tämä ei itseäni bändin kovuudesta huolimatta niin kovasti harmita. Torstai-illan päättää siten mun osaltani yksi ehdottomasti kovimmista suomalaisista, eli Big Wave Riders.







Odotan tätä niin paljon, sillä en ole nähnyt heitä yli vuoteen! Bändi on työskennellyt myös uuden materiaalin parissa, ja saattaapa levy olla jo lähes valmiskin. Ensi vuoden puolella sen pitäisi nimittäin ilmestyä. Harmi kyllä tähän mennessä mitään esimakua siltä ei vielä ole nettiin valunut, mutta keikalla varmasti tullaan uuttakin materiaalia kuulemaan. Jotain päällekkäisyyksiä aiempien blogipostausten kanssa näissä tämän jutun musavideoissa saattaa ollakin, koska olen useimmat viralliset videot jo linkittänyt aiemmin tänne :)

Perjantai-ilta meneekin sitten täysin Doriksessa, Zebra & Snake on pakko uhrata Delay Treesin ja pari vuotta sitten samassa paikassa pankin räjäyttäneen Kap Kapin alttarille, mutta kaksi vastaan yksi, ei mitään jakoa :) Molemmilta illan lemppareiltahan on tullut uudet levyt tämän vuoden puolella, ja jälkimmäisen 'Flux of Solace' löytyy myös Spotifystä! Vaikka tämä albumi ei debyyttilevy 'Holy Are You'n tasolle ihan pääsekään, niin jo levyn toinen biisi 'C.S'. lähti viemään mua samanlaiseen shamanistiseen tunnelmaan, jonka parin vuoden takainen Doriksen keikkakin. Tätä todella odotan. Muuten perjantain alkuilta on vielä täysin avoinna muille vaihtoehdoille, mutta mitään hirveän mielenkiintoista sinne ei silti ole tarjolla, menen todennäköisesti fiiliksen mukaan.

Lauantaina festivaalini huipentuvat Telakalle, samoin kuin perjantaina, saatan käydä jossakin jo alkuillasta, mutta pääsyy on Telakka, ja erityisesti I Was A Teenage Satan Worshipper. Samassa paikassa ennen sitä esiintyvät myös Ochre Room ja itselleni uusi tuttavuus Pooma, joten eiköhän noitakin tule mentyä katsomaan. Etenkin Pooman Spotifystä löytyvä vanhempi levy vaikuttaa todella kiinnostavalta. Mitenköhän lienee bändin linja pysynyt näin monta vuotta samana? Toisaalta, Rosvot -portaalin #KOVAAPASKAA -blogin järjestämä varjotapahtuma olisi O'Harasissa samaan aikaan ja sieltä ehtisi vielä IWATSW:iksi Telakalle... Hmm!

Monsters of Pop 2014

Jokasyksyinen ja oman makuni mukaista musiikkia toiseksi eniten Suomessa tarjoileva indiefestari, Monsters of Pop on täällä taas reilun viikon päästä, tarkalleen 11.-13.9. Keikkapaikkoina toimivat tutut Klubi ja Telakka.

Eniten kiinnostavat MOP -artistit ovat tällä hetkellä luonnollisesti jo Flow -postauksen yhteydessä hehkuttamani Shivan Dragn, jonka keikan pääsen nyt näkemään kokonaan, ruotsalainen superkauniita lauluja tekevä ja juuri neljännen levynsä julkaissut Jennie Abrahamson, brittiläinen Labyrinth Ear, sekä kotimainen The Hearing, jota en viime syksynä onnistunut yrityksestä huolimatta näkemään. Tietysti Annien dj-setti on erittäin korkealla kiinnostuksen aiheena, mutta se on silti kuitenkin vain dj-setti.

Luonnollisesti menen katsomaan tietenkin myös Sin Cos Tania, se kun kuuluu vakiosuosikkeihin siitä huolimatta, kuinka monta kertaa sen olen nähnyt. Tämä taitaa olla nyt jo viides kerta, ja osittain senkin takia ei koko keikkaa tullut Flow'ssa katsottuakaan, sillä siellä piti kiiruhtaa toiselle stagelle, jossa aloitti Real Estate.













Teksti-TV 666:n missasin taas tarkoituksella Flow'ssa, sillä tiesin bändin olevan tulossa Tampereelle peräti kahdesti syksyllä. Monsters of Popin lisäksi Teksti-TV 666 esiintyy myös Lost In Musicissa lokakuussa.

Rokkipuolelta kiinnostaa katsastaa miten Suomen Mars Volta, The Scenes rokkaa keikalla. Etenkin tänä vuonna ilmestynyt kakkoslevy 'Beige' kun kuulostaa mitä loistavimmalta matskulta. Edellä mainittujen mielikuvien lisäksi myös vanhempi Radiohead tulee joistakin biiseistä mieleen. Samoin kotimaiselta rintamalta voisi yrittää jaksaa tsekata myös, että mitä maata tämä uusi 70-luvusta ammentava Jukka ja Jytämimmit on livenä. Harmi kylläkin arki-iltana klo 22 alkava keikka ei ole itselleni se paras mahdollinen aika, joten nähtäväksi jää, viitsinkö. Ruotsalainen Könsförrädare kiinnostaa myös, vaikka musiikki ei kotona kuunneltuna niinkään iske.

Se mikä tekee Monsters of Popista erityisen positiivisesti poikkeavan festarin lähes mihin tahansa muuhun musiikkitapahtumaan verrattuna, on se, että kaikki bändit on aina mahdollista ehtiä kuulemaan. Päällekkäisiä slotteja ei yksinkertaisesti ole. Alkuillasta popitellaan Telakan puolella, ja loppuilta menee Klubilla, jossa ne itselle kaikkein kovimmat bändit perjantai- ja lauantai-iltana esiintyvätkin.

Tsekkaa oma Spotify -soittolistani TÄÄLTÄ! Ikävä kyllä Shivan Dragnia tai Jukkaa ja Jytämimmejä ei sieltä löydy, mutta muita omia lemppareitani kyllä.

Kanelisydämiä

Huomasin vasta tänään Facebookissa, että Eva & Manun kakkoslevyn ensimmäiseen sinkkuun 'Cinnamon Heartsiin' on tullut musiikkivideokin jo toista kuukautta sitten.

Pitää tunnustaa, että aivan loistavan, orgaanissaundisen debyytin jälkeen en ensiksi tämän biisin kuultuani ollut kovinkaan mielissäni duon uuteen ehkä tavanomaisempaankin tyyliin, mutta jostakin kumman syystä tämä video sai mut lopulta alkamaan tykkäämään biisistäkin. Todella hieno video, tykkään todella paljon!

Eva & Manu tulevat muuten Tampereelle syksyllä ainakin Lost In Musiciin. Ehkä heillä on siihen mennessä jo lisää uusia biisejä soitettavana, ja ehkäpä alan sittenkin lämmetä tälle uudelle matskulle entisestään. Nähtäväksi jää, aion kyllä mennä keikalle ehdottomasti, jos mitään muuta ei mene päällekkäin.

Tänään puolestaan kutsuvat Chilifestit, jonne olen kohta lähdössä. Huomiseen Ravintolapäivään on ehditty ilmoittaa nyt myös niin paljon kiinnostavia yhden päivän ravintoloita, että runsauden pula iskee aivan hulluna. Ainakin haluaisin käydä Kupposen Onnea lisäksi Meatlovers United BBQ:ssa, jonne en vuosi sitten jaksanut jonottaa. Myös La Negrita, Mexican food kiinnostaa ja sopivasti Pyynikin suunnalla on myös Timppa & Friends make food!, jossa voisi hyvin pistäytyä jälkkärillä. Viikonloppukin näyttää vielä toistaiseksi poutaiselta.

Tarkoitus on mennä myös katsomaan The Expendables 3 saman kaverin kanssa, jonka kanssa ollaan kaksi ensimmäistäkin osaa katsottu. Viikonloppuun kuuluu siis myös äijämeininkiä - tulista ruokaa ja actionleffaa :)

Montmartre

Kuulin vasta noin kuukausi sitten tämän Montmartren 'Inside of Me' kappaleen ohimennen jossakin, en edes muista missä. Kyseessä on varsin lupaavalta kuulostavan ranskalaisen electro/indiepop ryhmän ensimmäinen sinkku. Myös 'Inside of Me EP', jolla on tästä useampia remiksauksia sekä toinen biisi 'Our Time Is Now' ilmestyi jo, mutta Spotifyyn se ei vielä ole tietään löytänyt. Jo näiden kahden biisin perusteella vaikuttaa siltä, että indierintamalla alkaa tulla parin vuoden tauon jälkeen tälläisiä kepeitä ja reippaita suun hymyyn vetäviä ralleja.

Biisin on ehtinyt myöskin jo remiksata toinen ranskalainen suosikkini, Yuksek. Miehellä tuntuu olevan hieman kuin Midaan kosketus mihin biisiin hän ikinä koskeekaan. Tällä kertaa molemmissa kappaleissa on puolensa, ja molemmat sopivat yhtälaisesti tanssilattialle. Yuksek siellä mut kuitenkin nopeammin vetäisi tanssimaan!

Tällä nimellä musiikkia julkaisee ilmeisesti myös useita muitakin artisteja, sillä Spotifystä kyllä löytyy Montmartre, mutta väärä sellainen, ja myös muita samannimisiä löytyy Facebookista useampia. Oikea bändisivu löytyy TÄÄLTÄ. Ensimmäinen EP löytyy ainakin iTunesista.

Montmartrella on myös paikkana mulle ihan erityinen paikka sydämessä. Amélie on yksi mun lempielokuviani, ja se sijoittuu pääasiassa tuohon kaupunginosaan Pariisissa. Ah, kunpa vielä joskus pääsisin sinne. Mutta johtuen juuri näistä elokuvan myötä rakentamistani fantasioista, en ole sitä aiemmin päässyt toteuttamaan. Minulla on nimittäin niin selkeä mielikuva siitä, että haluan sinne nimenomaan jonkun kivan tytön kanssa, kävelemään käsi kädessä pitkin Montmartrea ja Seinen vartta. Tuon illuusion haluan pitää :)

Taivaan uimarit

Kirjoitin ensimmäisen kerran brittiläisestä Elephantista tämän vuoden tammikuussa, jolloin olin aivan vasta tutustunut bändiin ensimmäisen kerran. Tuolloin ihastelin kuulaan kauniita ja elokuvamaisia sävellyksiä, mutta tässä kevätkiireissä unohtui tyystin seurata tulossa olevaa albumia. 'Sky Swimming' julkaistiinkin jo huhtikuun puolella, mutta itselleni se päätyi kuunteluun vasta viime viikolla.

Mukana levyllä on tietysti kaikki nuo jo aiemmin fiilistelemäni kappaleet, mutta myös paljon eri tyylisiäkin kappaleita. Levyn ensimmäinen raita 'Assembly', joka onkin poikkeuksellisen reipaspoljentoinen tanssiraita, kuulostaakin bändi aiempiin biiseihin tottuneelta erikoiselta. Tuosta biisistä tulee hieman mieleen parin vuoden takainen löytöni Chairlift, vertaus siihen on tosin pelkästään positiivinen.

Sen lisäksi ainoastaan jo edellisessä postauksessani postaamani 'Elusive Youth' edustaa nopeampaa tempoa. Parhaimmillaan Elephant on kuitenkin juuri niissä rauhallisemmissa kappaleissa, joista hyvänä esimerkkinä heti alkupään 'Allured', joka miellytti omaa korvaani enemmän, ja sopii edellisen 'Skyscraperin' perään sopuisammin. 'Ants', 'Torn Tonques' ja 'Come To Me' pääsevät kaikki indiepopin parhaiden joukkoon kertaheitolla.

'Shipwrecked' tuo mieleen jonkin verran jälleen Lana Del Reyn, 50-luvun ja kesäunelmat. Yksi levyn parhaita kappaleita sekin. Kesäinen tunnelma on läpi levyn hyvin fiilisteltävissä.

Kokonaisuus on ensimmäistä raitaa lukuunottamatta hallussa, ja pääosa levyn kappaleista on sitä tuttua ja hidastempoisempaa settiä, jota jo tammikuussa fiilistelin. Niinpä tuntuukin oudolta, että 'Assembly' on päätetty levylle laittaa, se kun on aivan turhaa täytettä, vaikka biisinä hyvä onkin. Samalla kertaa se tekee kokonaisuudesta hieman irrallisen ja rakenteellisesti harkitsemattoman, muun levy ollessa niin hyvin balanssissa.

Levy on täynnä toinen toistaan loistavampia ja heleämpiä kappaleita, täydellistä musiikkia kesähaaveiluun.

Vappuaatto tulevaisuudesta

Vappuaattohan se on täällä. Mitään suuria juhlasuunnitelmia mulla ei aiemminkaan ollu, mutta toki tamperelaisia hemmotellaan oikein kunnolla tänään. Samaan aikaan nimittäin Klubilla juhlitaan Hang The DJ:n Vapputurbon merkeissä, ja Yo-talolla FutureBass Tampere tuo keikalle varmasti yhden Suomen kuumimmista elektroartisteista, jo yli 10 vuotta tinkimättömän tiukkaa robottisaundia julkaisseen Blastromenin.

Erityisesti juuri Blastrojen keikka kiinnostaisi ns. isosti, sillä olen fanittanut bändiä jo vuosia. Joku saattaa vielä muistaa blogin alkutaipaleelta mulla asukuvien taustalla seinällä näkyneen robottijulisteenkin :) Erityisesti kuitenkin shown visuaalisuus olisi kiinnostanut, sillä miehet ovat kehittäneet itse midikäskyillä toimivat ledivalopuvut, jotka siis elävät ja välkkyvät musiikin tahtiin.

Blastromeniltä on myöskin juuri hiljattain ilmestynyt uusi loistava albumi 'Reality Opens', joka löytyy Spotifystä. Pääset virittäytymään futuristisen robottielektron tunnelmaan levyn kantta klikkaamalla. Alla vielä muutama esimerkki Spotifyttömille, sekä YLE Teemalta musiikkiohjelma NEO:ssa helmikuussa tullut haastattelu, jossa bändi valottaa hieman tarkemmin pukujensa toimintaa.

Olin alunperin menossa ehdottomasti Yo-talolle tänään, mutta nyt tilanne on omalta osin hieman muuttunut. Taudin jälkimainingeissa ei ole oikeastaan minkäänlaista vappufiilistä, eikä etenkään tee mieli kopistella muovituoppeja baarissa. Se, että huvittaako lähteä jaffalinjalla keikalle kun muu kaupunki ördää, jää vielä nähtäväksi. Katson varmaan fiiliksen illan mittaan. Jos kuitenkin tälläinen nörttikama kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti suunnata Yo:lle. Liput ovelta 8 euroa ennen puoltayötä, 12 euroa sen jälkeen. Blastrojen keikan ilmoitettu alkamisaika on yhdeltä.

Uusi musiikkirakkaus

Ruotsi, Ruotsi ja Ruotsi aina vaan :)

Pitäisi kai hävetä, kun en ollut koskaan aiemmin kuullut malmölaisorkesteri This Is Headista aiemmin. Ei kuitenkaan pysty, kun viikonpäivät ovat kuluneet lähinnä ällistykseen ja mielettömän hyvistä biiseistä nautiskeluun. Tämä postaus ei siis keskity uuteen musiikkiin, vaan itselleni uuteen löytöön. This Is Head pääsee parhaiden ruotsalaisten indiebändien kärkiryhmään The Mary Onettesin ja Bye Bye Bicyclen kanssa. Tyylillisesti tämä ei ole samanlaista musiikkia, mutta ehkä kuitenkin näistä kahdesta lähempänä jälkimmäistä.

Aiemmin Spotifystä oli helppo löytää uusia ja mielenkiintoisia artisteja, mutta viime vuonna esitelty uusi "Discover" välilehti, joka korvasi "What's New" osion, on huomattavasti vähentänyt tätä mahdollisuutta. Avauduinkin aiheesta tuolloin täällä blogissa. Spotify toki itse tarjoaa paljon artisteja, joista se luulee minun pitävän oman musiikinkuunteluni perusteella, mutta oikeastaan lähes kaikki noista ehdotuksista menevät yleensä syteen. Keinoäly ei vielä ole todellisuutta vuonna 2014 :)

Kuitenkin juuri tämän bändin löysin tuon Discover -ominaisuuden kautta. Olin aiemmin kuunnellut toista erittäin mielenkiintoista ruotsalaisbändiä Iberiaa, jonka koko levyn löysin Rosvojen 1000 Sparks -blogin ansiosta. Tuossa Jyrin postauksessa oli esittelyssä myös pari muuta aivan järkyn kovaa uutta ruotsalaistulokasta joista tykkäsin, kannattaa siis tsekata tuo linkki.

Jokatapauksessa, juuri Iberian ansiosta Spotify ehdotti minulle tätä. Ehkä en siis vain kuuntele oikeita bändejä, koska en löydä yleensä mitään varteenotettavaa :) Jos olisin bändin löytänyt vain aiemmin, olisi viime vuonna ilmestynyt 'The Album ID' päässyt takuuvarmasti listauksessani vuoden parhaiden levyjen joukkoon.

'The Album ID' on järjestyksessään jo bändin toinen levy, eikä debyytti '0001' juurikaan huonompi ole! Alla vielä muutamia musiikkivideoita bändin koko uralta, lisää löytyy levy-yhtiö Adrian Recordingsin YouTube -kanavalta.

Ruotsalaisia indiehelmiä osa 2

Maanantaina kirjoitin jälleen jo viime vuonna mut vakuuttaneesta Ruotsin ehkäkin parhaasta bändistä, The Mary Onettesista. Samana päivänä ilmestyi myös vasta tammikuussa löytämäni tukholmalaisen NONONO:n debyytti 'We Are Only What We Feel', josta tuolloin myöskin kirjoitin.

Vaikka miellän molemmat indieksi, on näillä bändeillä kuitenkin selkeästi erilainen tyyli. Siinä missä ensimmäinen on unenomaista ja maalailevaa, on NONONO huomattavasti terävämpää, tanssittavampaa ja ehkä paikka paikoin popimpaakin. Joistakin biiseistä tulee mieleen myöskin The Sounds, mutta ehkä se johtuu vain laulaja Stina Wäpplingin äänestä, tai siitä, että hän ylipäänsä on nainen. Ehkä siinä ruotsalaisessa aksentissa on jotain? :)

Joka tapauksessa jälleen osoitus Ruotsin ylivoimaisesta asemasta musiikkirintamalla. Näiden kahden bändin lisäksi tänä vuonna kun on luvassa vielä monta hyvää ruotsalaista levyä. Mutta sitä ennen nautitaan nyt tästä! Aiempaan postaukseen linkittämästäni 'Hungry Eyesistä' löytyy muuten nyt myöskin musiikkivideo.

Ruotsalaisia indiehelmiä osa 1

Kyllä se Ruotsin indien ykkösnyrkki taitaa sittenkin olla Jönköpingin superryhmä The Mary Onettes. Viime vuoden albumi 'Hit The Waves' hipoi jo täydellisyyttä, ja laskinkin sen vuoden lopussa 10 parhaan levyn joukkoon.

Ja nyt bändiltä on tullut jo uusi EP, 'Portico:'. Viime vuonna ilmestynyt albumi oli kuitenkin saundiltaan erilainen aiempiin nähden ja selvästikin bändi on nyt palannut yhdistämään vanhaa ja uutta tyyliään. Tämä levy liikkuu paljon reippaammissa, hetkittäin jopa spacerockia muistuttavissa sfääreissä ja ottaa hieman pesäeroa edellisen levyn popimpaan linjaan. Ainoastaan upeat 'Everything Everything' ja 'Your Place' kuulostavat hieman tutulta, ja ehkä ei niin yllättäen siten ovat eniten myös omaan makuuni. Alkupään 'Silence Is A Gun' ja 'Naive Dream' ovat nekin aivan loistavia, samoin kuin viimeinen raita 'Portico: 2014', joka sekin on instrumentaalina kuin parhaasta elokuvasoundtrackista. Eipä tästä levystä muutenkaan mitään pahaa sanottavaa kyllä ole.

Olen myös hiukan hämilläni, sillä luulin että ilmestymispäivän piti olla vasta parin viikon päästä. Wikipediassa tai edes bändin nettisivuilla diskografiassa ei koko julkaisusta ole mitään mainintaa. Bongasin sen kuitenkin jo viime viikonloppuna Spotifystä, ja bändin levy-yhtiön sivulla puolestaan cd:n julkaisupäivän on ilmoitettu olleen jo 4.3, vinyyli on kylläkin tulossa juuri tuolloin huhtikuun alkupuolella.

Kyseessä on vain alle puolen tunnin mittainen teos, joten väkisinkin siitä jää nälkä, mutta biisien taso vain on niin mielettömän kova. Huikea bändi kerrassaan, kun tästäkään en löytänyt mitään varmaa julkaisutietoa etukäteen, on paha lähteä arvuuttelemaan, että onko kokonaista levyä kenties odotettavissa vielä. Toisaalta seitsemän biisin EP on harvinaisen pitkä sellaisekseen.

Kevyttä kesämusiikkia

Vähän aikaista tietysti, kun täällä vasta otettiin pari askelta taaksepäin kevään etenemisessä viime viikonloppuna, ja kuluneella viikollakin lumi, pakkanen ja nyt loska ovat muistuttaneet kaikesta muusta kuin kesästä.

Mutta ei siellä New Yorkin kupeessakaan kuuleman mukaan vielä varsinaisesti kesä ole alkanut. New jerseyläinen Real Estate ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan pusersi ulos kolmannen, erittäin kepeältä ja kesäiseltä kuulostavan albuminsa. 'Atlas' julkaistiin jo muutama viikko sitten maaliskuun alussa, mutta tämä oli jäänyt itseltä aiemmin huomioimatta, kunnes bongasin levyarvion Pitchforkissa.

'Atlaksessa' siis on selkeästi sellainen kesälle ominainen heleä fiilis, eikä se oikeastaan tanssilattioillekaan sovi. Voisin paljon mieluummin istua kesäpäivänä puun alla varjossa ja kuunnella tätä levyä. Uskonkin, että se tulee päätymään omalle soittolistalle vasta vähän myöhemmin kunnolla. Levy on aivan perushyvää taustamusiikkia, sikäli ehkä lievästi alle odotusten tältä bändiltä, mutta ainakin loppupään raidat 'Horizon' ja 'Navigator' olivat bändille ominaisempia, ja niissä oli myös oikein tarttuvat melodiat.





Enimmäkseen kesäistä musiikkia tarjoilee myös Tensnake, joka julkaisi samoihin aikoihin debyyttilevynsä. Kirjoitinkin aiheesta reilu kuukausi sitten. Levyn vahvuudet nojaavat aika pitkälti jo ennalta postaamieni raitojen varassa, ja sikäli olinkin oikeassa sen suhteen, että tälläiset levyt eivät juuri koskaan ole vahvoja kokonaisuuksia. Kun levyä tehdään monta vuotta ja eri tuottajien kanssa, hajontaa tulee tyylillisesti väkisinkin.

Siitä huolimatta pystyn nostamaan levyn parhaasta päästä muutamia raitoja, jotka nousevat edellisen postauksen biisien kanssa samalle tasolle. Esimerkiksi 'Good Enough To Keepin' on tehnyt sama tiimi, eli Nile Rodgers ja Fiora, joka oli tekemässä aiemmin hehkuttamaani 'Love Sublimea'. 'Feel of Lovesta' puolestaan vastaavat yhteistyössä Jacques Lu Cont ja Jamie Lidell, ja 'Selfish' on upea jamittelu, jossa laulaa Jeremy Glenn. Nämä kaikki kuulostavat aivan mahtavalla tavalla 80-luvulta, ja 'Feel of Love' jopa hiukan Princeltä. Myös 'Things Left To Say' on sekin mukavan eteerinen kasariraita. Sen sijaan samaan suuntaan kurkottaa myös Thebon featuroima 'Pressure', mutta on tyylillisesti jo hieman kauempana omista mieltymyksistäni.

Niinpä tällä levyllä tuntuukin olevan selvä kahtiajako vanhan ja uuden tyylin, eli selkeän kasarisaundin välillä, joka rikkoo levyn linjaa. Paljon hyviä yksittäisiä biisejä, mutta levykokonaisuus ei vain toimi niin hyvin, että sitä tekisi mieli kuunnella alusta loppuun, ei siltikään vaikka levylle on yritetty luoda jonkinlaista teemaa säveltämällä sille erikseen intro ja outro. Mutta kannattaa jälleen kuunnella itse ja tehdä omat päätelmät :)

Mutta kevät tai talvi, mulla alkaa tän päivän jälkeen talviloma, joten oikeastaan ihan sama mitä säätä on, siitäkin huolimatta, että onnistuin hankkimaan heti alkuun flunssan. Tietysti kuivemmalla ja lämpimämmällä kelillä on kivempi kuvailla ulkona, mutta loma on aina loma. Kunhan ensi viikoksi ehdin parantua.

Murtumia

Tämä vuosi on alkanut levyjulkaisujen osalta melkoisen hienosti. Pelkästään suomalaisbändeiltä on ilmestynyt jo kaksi loistavaa albumia ja odotettavissa on vielä monta muutakin mahtavuutta.

Sen sijaan hiukan puskista tuli lontoolaisbändi Cymbalsin tammikuun lopulla ilmestynyt levy, jonka huomasin viime viikolla. Sitäkään en osannut odottaa, vaikka olin jo aiemmin bändiin tutustunut ja viime kesänä tännekin tuon 'The Natural Worldin' postasin. Vaikka itse löysin Cymbalsin vasta viime vuonna, niin uusin 'The Age of Fracture' on kuitenkin jo bändin kolmas albumi. Loputkin levyt löytyvät Spotifystä.

Nyt muutamaan otteeeseen levyn kuunnelleena iskee se omaan makuhermooni niin totaalisen väkevästi, että hyvin pystyn jo kuvittelemaan, miten tämä levy tulee pysymään tämän vuoden parhaiden levyjen TOP 10:ssä. Vaikka en enempää ole edes vielä muita julkaisemattomia levyjä kuullut :)

Aivan samperin hyvää indiehittiä toinen toisensa jälkeen, heleitä kitaroita ja riittävästi syntikkaa mausteena, biiseistä huokuu vahva 80-lukulaisuus. Hyvän levyn merkkihän on tietenkin se, että huonoja biisejä ei edes ole, mutta 'The Natural Worldin' lisäksi ylitse muiden ovat nousseet erityisesti biisit 'Empty Space', 'Like An Animal', 'Erosion', 'You Are' ja 'The End'. Täytyy myös antaa erikoismaininta aivan hemmetin tyylikkäästä levynkannesta, joka sekin on paljon velkaa sinne kasarin suuntaan. Toimii kyllä!

So Long, See You Tomorrow

Lontoolaisen indiepumppu Bombay Bicycle Clubin tuorein albumi julkaistiin viime viikolla. Mainitsin tulevasta levystä jo kuukausi takaperin, mutta unohdin koko asian jo itse muista kiireistä johtuen :)

Tähän asti bändi on ollut mulle enemmän sellainen muutaman hitin kuriositeetti, mutta jo tältä levyltä lohkaistut ensimmäiset musiikkivideot, 'Carry Me' ja 'Luna' antoivat odottaa jotakin vielä normaalia poikkeuksellisempaa, kuitenkaan nyt aivan liikoja odottamatta. Niinpä olikin kiva havaita, että tällä kertaa yleissaundi on varsin tasapainoinen ja eheä kokonaisuus. Ensimmäistä kertaa tämä sekalaista materiaalia julkaissut bändi on löytänyt punaisen lankansa, ja levy kuulostaa tarpeeksi hyvältä, jotta sitä jaksaa kuunnella läpi uudelleen ja uudelleen.

Suosikkibiiseikseni ovat nousseet tietysti tuo 'Carry Me', jossa ei pelkästään ole hyvä ja tarttuva melodia, mutta jonka biisirakenne on kiehtovan erilainen, sekä avausraita 'Overdone', jonka rumpujen ja kitaran räiskyvä kombo tuo mieleen hiukan jopa Jimi Hendrixin. Toiveikkaan kuuloinen ilotulitus 'It's Alright Now', lähes balladinomaisen herkkä ja rauhallinen 'Home by Now', biisin edetessä täyteen kukkaan puhkeava 'Whenever, Wherever', sekä ehkä hiukan ysärin brittipopin mieleen tuova upea ja tunnelmallisen kesäiseltä kuulostava 'Come To'.

Tsekkaa 'So Long, See You Tomorrow' Spotifystä klikkaamalla levyn kantta. Huomisiin!

Indielauantai

Voisin olla jo siitä riemuissani, että tulevana lauantaina O'Hara'sin alakerrassa esiintyy ehdottomasti yksi suomalaisista lempibändeistäni, Big Wave Riders. Ja etenkin syytä riemuun on, sillä en kesällä voinut katsoa keikkaa loppuun Valoa Popupissakaan. Keikkapaikkana O'Hara's on todella pieni. Baari se ei ole, ennemminkin pubi, mutta alakerrassa on enemmän tilaa ja autenttista kellarifiilistä. Voisin kuvitella, että näin intiimissä tilassa on keikan aikaan samaa fiilistä kuin vaikkapa Doriksessa.







Kuitenkin jopa enemmän olen innoissani illan toisesta artistista, johon tämän keikan myötä vasta ensi kertaa tutustuin. Kovin montaa virolaista bändiä en ole elämäni aikana kuullut, mutta näinkin lyhyen tutustumisen jälkeen pystyn vuolaasti kehumaan illan avaavaa Tallinn Daggersia niistä parhaaksi.

Bändi ei todellakaan ole tuore tapaus, vaikka itselleni uusi löytö onkin. Tallinnan Tikareita löytyy jonkin verran myös Spotifystä, mm. uuni tuore 'Highwire Artists' single ja 'Fm Transmission' ep viime vuodelta.



Vielä enemmän biisejä löytyy YouTubesta. Saundillisesti bändi on muuttanut linjaansa parissa vuodessa melkoisesti. Nykytyyli liikkuu ehkä lähemänä French Filmsin indierockia, kuin Big Wave Ridersin klubipoppista, mutta yhtä lailla bändi vakuuttaa saundillaan. Vanhemmat konemaisemmat biisit taas muistuttavat yllättävän paljon I Was A Teenage Satan Worshipperiä. Niin tai näin, en voi valittaa :)

Keikka on myöskin ilmainen, ja O'Hara'sista löytyy mainio juomavalikoima. Ennustan siis loistavaa keikkailtaa, kyllä, olen pähkinöinä! Ennen Tampereen keikkaa molemmat bändit on mahdollista bongata Helsingissä ja Turussa - torstaina Henry's Pubissa ja perjantaina Dynamossa. Ainoa mikä voisi mun keikkahalut vesittää, on flunssa. Toivottavasti se vain ei ota jalansijaa, vähän sellainen pelko tässä on.

Tähän loppuun vielä timmi pläjäys etelänaapurin poikien tuotannosta.

Snakadaktal - Sleep In The Water

Tänään on se päivä, kun yhden kaikkien aikojen parhaista australialaisista bändeistä, Snakadaktalin debyyttilevy 'Sleep In The Water' julkaistiin. Kirjoitin aiheesta vasta viime viikolla, eivätkä ennakko-odotukset olleet tällä kertaa lainkaan liikaa. Ei epäilystäkään että eikö tässä olisi yksi tämän hetken ehdottomasti parhaista indiebändeistä. Bändin kotisivulla levyä kuvaillaan näin:

Unenomaisia intrumentaaleja ja taianomaisia laulettuja runollisia harmonioita. Äänimaailma on entistä suurempi, avarampi, parempi ja vie kuuntelijan matkalle mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Samalla tunnelma on hypnoottinen, kuin vajoaisi lämpimään kylpyyn. Veden alle sukeltamisen tunne on levyn keskeistä tematiikkaa, sekä kirjaimellisesti että samalla kuvaannollisesti. Kauniita balladeja rakkauden löytämisestä merten syvyyksistä.

Tietenkin olen hiukan jäävi kommentoimaan tätä muuten kuin ylisanoilla, tee siis oma tulkintasi. Illalla on luvassa kuitenkin hieman erilaista musiikkia, sillä Risto heittää soolokeikan O'Connellsissa. Vaikka Ylihärsilä piti välissä pari vuotta hiljaiseloa, niin nyt uusi levy, elektronisempi on työn alla.

Foals - Holy Fire

Onko tässä vuoden kovin indielätty? Päivän musiikit tarjoaa nimittäin brittiläinen Foals, joka julkaisi uuden levynsä 'Holy Fire' helmikuussa. Niin paljon hyvää musiikkia on tullut jo alkuvuodesta, että olin unohtanut tsekata tämän levyn tyystin.

Olin kyllä kuullut tuon loistavan 'My Number' -raidan jo aiemmin, joka lienee lauantaina Klubillakin Hang The DJ!:ssä soitossa, ja se toimii edelleenkin levyltä yhtenä parhaimmista. Lisäksi nostan esiin näiden videobiisien ohella 'Bad Habit':in ja 'Milk & Black Spiders':in. Mutta en ihmettelisi, jos tämä levy pysyisi listalla vuoden lopussa, sen verran vahva tuotos tämä on, ja täynnä hyviä biisejä. Eli nauttikaapas! :)

Viimeisimmät musiikkitärpit

Juuri tällä hetkellä kuuminta kamaa soittimessani ovat olleet brittiläinen Bastille sekä ranskalainen The Aikiu. Molemmat itselleni uusia bändilöytöjä, vaikka eivät bändeinä ihan märkäkorvia enää olekaan.

Muita ahkerasti soineita artisteja ovat olleet jo aiemmin hehkuttamani Noonie Bao, sekä The Mary Onettes. Jälkimmäisessä postauksessa mainitsemani Peacen debyyttilevy 'In Love' löytyy jo Spotifystä. Tyylillisesti siinä kolkutellaan kuitenkin enemmän perinteisen brittipopin, kuten The Stone Rosesin, Primal Screamin ja Happy Mondaysin ovilla, kuin nykyindien muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Indie Joonas ja kadonneen ääniaarteen metsästys

Näinhän se alkoi, mun ensimmäinen talvilomani kolmeen vuoteen, 12 vapaapäivää putkeen. Jippey!

Vaikka vauhtia piisaa, niin nyt on hyvää aikaa paneutua pariin alkuvuonna ilmestyneeseen mielenkiintoiseen levyyn. Dutch Uncles oli mulle entuudestaan tuttu jo viime vuodelta, ja heidän viimeisin levynsä 'Out of Touch in the Wild' on ilmestynyt jo tammikuussa. Samoin Peacen löysin 'Delicious EP':n myötä viime syksynä. Jälkimmäisen mainitsin sen vuoksi, että heiltä on ilmestymässä albumi ensi maanantaina. Ensimmäisen EP:n myötä luottoni sitä kohtaan on melko kova. Myös The Mary Onettesin viime viikolla julkaistu 'Hit The Waves' täyttää sopivasti mun lomaindienälkääni.

Bonuksena vielä pari biisiä toiselta viime vuoden löydöistäni, Kalifornian sisaruksilta Haimilta. Levyä heiltä saadaan vielä odotella, mutta sitä ennen ovat tulossa kesällä kylläkin Flow:hun! Muutenkin tarjonta on lisääntynyt viime aikoina parilla aivan tajuttoman kovalla artistilla, nimittäin esiintyjiin lukeutuu nyt mukaan kyseisten festivaalien yleislinjaa ajatellen mun mielestäni vähintäänkin erikoinen valinta, Pää Kii. Tuorempien joukossa mukaan ilmoitettiin myös Bat For Lashes, jonka viime vuotisen levyn nimesin vuoden 2012 levykatsauksessa yhdeksi parhaista. Kelpaavat kuitenkin itselle oikein mainiosti, yay!

Ps- Aika huikeeta, millaisen äänivyöryn itsekin eilen allekirjoittamani kansalaisaloite sai aikaan. Iltaan mennessä vaadittu minimiäänimäärä oli jo tuplaantunut yli 100 000 ääneen.

Monsters of Pop 2012

Yksi Suomen suurimmista indiemusafestareista, Monsters of Pop julkaisi juuri hetki sitten esiintyjänsä.Olen ollut siellä useana vuonna peräkkäin eikä tämäkään tee poikkeusta. Tampereen festivaalitarjonta syttyy eloon syksyllä, sillä vajaan kuukauden päästä MOP:ista on aina Lost In Music.

Mukana on todella kiehtova kattaus kotimaisia ja ulkomaisia artisteja. Ulkomaisista suurin osa on mulle entuudestaan tuntemattomia, mutta tsekkaamieni videoiden perusteella varsin kovat bileet tulossa :)

Listaan tässä itseäni eniten kiinnostavan tarjonnan. Katso kaikki esiintyjät ja liput kotisivulta www.monstersofpop.net! Kunhan sivut päivittyvät.






Punks Jump Up





College





Tenderfist





Zebra & Snake



Eva & Manu



French Films

Hyvän musiikin päivä

Australialaisen Van Shen olisi helposti voinut lisätä eilen tämän kesän positiivisiin levy-yllättäjiin, mutta niin tuoreita osa näistä on että en ollut vielä kuunnellut siinä vaiheessa koko levyä. Tänä aamuna sen kuuntelin kokonaisuudessaan ensi kertaa.

Kaiken lisäksi sen tosiaan voi ynnätä vielä sinne maapallon kaakonkulman artistilistaan mitä eilen hehkuttelin!

'Idea Of Happiness' on Van She:n toinen levy, joka on vasta julkaistu heinäkuun alussa. En vain kyllästy kertomaan miten mieletöntä on kuinka paljon hyvää uutta musiikkia olen tänä kesänä löytänyt. Van Shekin on näitä uusia artistituttavuuksia jota kautta vasta löysin koko levyn. Musiikki on elämä.

Lupasin myös jakaa enemmänkin tätä hyvää musiikkia, joten tässä sitä tulee. Ensin ihan muutenkin tuoreita biisejä tämän vuoden puolelta, ja lopuksi pari vähän vanhempaa.

Zulu Winterin 'Language' oli jo eilisen albumipostauksen ohessa, mutta halusin nostaa sieltä vielä tämän raidan yhtenä levyn vahvimpina kappaleina. Tykkään!

Foxes on lontoolaisen Louisa Rose Allenin pseudonyymi, ja yksi ehdottomasti eniten kolahtaneista uusista löydöistä. Varmasti myös yksi lähitulevaisuuden nousevia kykyjä. Erityisesti tuo 'Warrior' oli se joka herätti mun mielenkiintoni, mutta lisäsin 'White Coats':inkin listaan musiikkivideon takia.

Electric Guest on yksi harvoista jenkkibändilöydöistä, loistavan Imagine Dragonsin ohella, jota hehkutin aiemmin keväällä. Helmiä mahdollisuuksien maasta.

St. Lucia on myös amerikkalainen artisti jolta kaikki kuulemani biisit, joita ei montaa ole vielä löytynyt, ovat iskeneet mun indiemusahermoon. Hipster hurraa!

Lopuksi jo lähes kulttiasemaan päässyt Klaxons, joka on myös soinut mulla vähän niinkuin myöhäisherännäisenä viime viikkoina useampaan kertaan.

Tiesin bändin jo aiemmin, sillä Singstarissakin mulla on 'It's Not Over Yet', uusintaversiointi yhdestä 90-luvun kovista anthemeista Gracen alkuperäisversiosta. Näistä 'Golden Skans' on ehdottomasti kovin kaikista!

Tälle päivälle näyttää sääennuste aika houkuttelevalta. Pussikalja kiinnostaa, saapa nähdä vaihtuuko mun rauhallinen koti-ilta sittenkin kesähedonismiin ;)

EDIT: Tämä ihana Bloggeri oli taas hukannut ton Klaxonsin videon. Nyt lisätty takaisin.