Keikkaputkessa osa 3

Huh huh, kolmen päivän keikkaputki tuntuu vaativan veronsa, melkoisesti väsyttää vieläkin. Tälläisen rupeaman jälkeen on ihan mukava kuunnella hetki hiljaisuutta. En ole kuunnellut mitään musiikkia koko päivänä, jos tv-ohjelmissa soineita biisejä ei lasketa. Mutta ei ole tarpeen valittaa, sillä niin monta mahtavaa keikkaa tuli koettua. Jälleen kerran Lost in Music osoitti paikkansa Tampereen yhtenä kovimmista tapahtumista.

Lauantaina aloiteltiin kaverin kanssa iltaa kotosalla leffan parissa, tuli katsottua Netflixistä Terry Gilliamin klassikko Paroni von Münchausenin seikkailut, joka yksi muiden ohella on niitä elokuvia, jotka tälläisen Monty Python -fanin olisi pitänyt nähdä jo aikaa sitten. Kyseessä oli selvästi myös restauroitu Blu-ray -versio, sillä sen verran priimaa jälkeä se oli. Olinkin hämmästynyt, että miten niin hyvälaatuisen näköinen elokuva voi olla vuodelta 1989. Jokatapauksessa nautin elokuvasta, hauska ehkäpä jopa koko perheelle sopiva seikkailutyyppinen pätkä, muutamia aika tripahtavia yksityiskohtia (mm. Robin Williams Kuun kuninkaana) lukuunottamatta. Ei tälläisiä enää tehdä :)

Elokuvaillan jälkeen suunnattiin Telakalle katsomaan ensimmäiseksi esiintynyttä Ochre Roomia. Vaikka olen monet kerrat meinannut mennä bändin keikalle, tämä oli kuitenkin mun ensimmäinen kokemukseni bändistä livenä, ja pidin kyllä näkemästäni ja kuulemastani aika paljon. Näin kun viime vuosina olen muutenkin alkanut lämpenemään tuolle folkmeiningille, osaan myös hieman verrata saundia suuren maailman vastaaviin, ja parhaat biisit jopa vetivät vertoja niille.













Muuten illan musiikillinen tarjonta oli melko hajanaista, ja seuraavaksi vuorossa olikin Pooman hiottu esitys, joka kokonaisuutena nousee aivan kärkisijoille kaikkien aiemmin Telakalla näkemieni keikkojen osalta. Kerrankin tunnelmaa luomaan oli nähty hieman vaivaa, ja bändillä olikin omia valoja käytössä. Lisäksi kun ravintolan valot sammutettiin, ja yleisö istui haltioissaan pimeydessä, mekin liki lavan edessä, tummat elektroniset sävyt pääsivät oikeuksiinsa. Pooman keikka menee tämän ansiosta ehdottomasti näiden festareiden TOP 3:n. On lähes sääli, että näinkin kivan ja suositun keikkapaikan potentiaalia ei hyödynnetä tarpeeksi panostamalla lavaan enempää. Normaalivalaistuksessa valtaosa keikoista on kuitenkin enemmän tylsää katsottavaa.

Illan päätti suuresti odottamani I Was A Teenage Satan Worshipper, jonka kohtaloksi koitui ikävä kyllä juuri tuo tila, ja tavanomaisuus. Upean Pooman esityksen jälkeen tavallinen ei vain riittänyt, vaikka bändillä kyllä energiaa oli. Keikalla kuultiin ensi vuonna ilmestyvältä seuraavalta levyltä pari biisiä, muutoin setti koostui pääasiassa kahden edellisen levyn kappaleista, eikä yhdestäkään omasta ylivoimaisesta suosikistani. Hieman sääli, mutta ei tuo keikka silti huono ollut, olisin vain toivonut kuulevani vähän enemmän omia toivekappaleitani.

Mitä festareiden jälkeiseen väsymykseen tulee, ehtii tässä onneksi palautua muutaman kuukauden ennen kaupungin seuraavaa merkkitapahtumaa, Valoa Festivalia :)

Keikkaputkessa osa 1

Ensimmäinen ilta Lost in Musicia on takana, ja lyhytunisen yön jäljiltä suhteellisen vähillä vaurioilla selvitty.

Kiire olikin loppujen lopuksi liioiteltua, kaikkialle pääse loppuunmyytyä Telakkaa lukuunottamatta helposti sisälle, ja jopa Doris oli alkuun melko täyden oloinen. Aina ei nimittäin ole itsestäänselvää, että siellä asiakkaita on illalla yhdeltätoista. Suuri osa tietysti näiden festareiden kävijöistä on Musiikki & Media -alan ammattilaisia.

Eivätkä Eva & Manu pettäneet tälläkään kertaa. Telakka oli takariviä myöten aivan täynnä, ja jäin itseasiassa vähän kuin eturiviin jumiin, sillä kesken siirtyminen kuvausten jälkeen ei enää onnistunut. No, mikäs siinä lähituntumassa loistavaa keikkaa tsekatessa. Kameran kanssa oli kyllä eilen ongelmia hieman jokaisella keikalla, ja osa kuvista on epätarkkoja, mutta toivottavasti fiilis välittyy niistä silti. Itse en kaikkiin aivan ole tyytyväinen.

Seuraavaksi oli vuorossa toinen illan odotetuimmista, nimittäin NEØV Klubin puolella. Olin nähnyt heidät aiemmin vain Doriksessa, joten isompi stage kiinnosti. Keikka oli kuitenkin keston osalta pettymys, sillä puolessa tunnissa bändi esitti vain kuusi kappaletta, joista kolme tulevalta levyltä. Olisin mielelläni kuunnellut heitä enemmänkin, toivottavasti bändi tulee pian uudelleen Tampereelle.

















Koska olen French Filmsin nähnyt kuitenkin jo kuuteen kertaan, päädyin skippaamaan Klubin seuraavan keikan, ja lähdin kaverini luokse Dorkaan tsekkaamaan melkoista mainetta tietyissä piireissä niittänyttä Gim Kordonia. Matkalla vastaan kävelikin French Filmsin jannuja, olivat vissiin juuri tulleet junalla Tampereelle. Itse en kuitenkaan vieläkään lämmennyt täysiä, vaikka keikka itsessään olikin juuri tuossa paikassa aivan omiaan. Ja kyllähän sieltä muutamia hyviä ralleja omaankin makuun löytyi, lähinnä ne, jotka ammensivat eniten sieltä vanhan suomipunkin hengestä, kuten vaikkapa 'Sä oot mun unelma, beibe', ja kyllähän 'Sateessa' -biisin kertsi sekin varsin tarttuva on.

Mutta pääsyy Dorikseen menemiseen oli kuitenkin tietysti Big Wave Riders, joka esitti yhtä biisiä lukuunottamatta tapahtuman showcase -hengessä ainoastaan uusia biisejä. Keikka oli ehdottomasti illan paras, vaikka matsku ei vielä tutuksi itselleni ole ehtinytkään tulla. Suuri osa kun näistä esitettiin nyt ensimmäistä kertaa. Olisin tietysti toivonut kuulevani enemmän lemppareitani, mutta siitä huolimatta aivan loistava setti, kiitos siitä ja toivottavasti seuraavalla Tampereen keikalla kuullaan vähän enemmän noita vanhempiakin kappaleita :)

Tänään ja huomenna ei tarvitse enää pomppia paikasta toiseen, tämä ilta meneekin Doriksessa kokonaan.

Popittelut on popiteltu

Niin vain on jälleen yhdeksäs Monsters of Pop juhlittu. Eilen meni itsellä epätavallisen myöhään, sillä illan viimeinen bookkaus, Annie aloitti vasta puoli kahdelta, ja soitti levyjä liki puolitoista tuntia. Yöunet jäi vähiksi, mutta tuli juuri otettua tunnin kompensaatiotirsat. Piti myös lähteä tänään katsastamaan Tallipihan Sadonkorjuujuhlat, mutta ei sitten vain jaksanu. Poppi vaatii veronsa :)

Mutta kylläpä oli jälleen mainio ilta. Pohjoismaiset naiset veivät voiton molempina päivinä Klubilla - perjantaina Jennie ja eilen Annie. Toki Shivan Dragnkin oli aivan loistava, ja visuaalisesti heidän esityksensä oli koko Mopin paras, mutta silti vain taas yhdelle on paikka sydämessä lauantailtakin. Tairan lisäksi kokoonpanossa ei tällä kertaa ollut toista Flow'ssa nähdyistä soittajista, enkä tiedä, oliko tuolloin kyseessä vain ekstrajäsen. Biisithän Artturi säveltää tälle projektille kuitenkin itse. Paria viimeistä biisiä lukuunottamatta koko settilista oli juuri niin kaunista elektronista, jota odotin.

Ennen Tairaa & co.:ta lavan otti haltuun Iisa, jonka tosin olin jo nähnyt niin Valoa Festivaleilla alkuvuodesta, kuin Flow'ssakin. Sikäli tällä ei ollut itselleni niin paljon annettavaa, ja kyseessä olikin myös yksi vuoden viimeisiä livevetoja. Tämän keikan jälkeen he vetäytyvät tekemään uutta materiaalia.













Klubin ensimmäinen esiintyjä, brittiläinen Labyrinth Ear sai harmi kyllä esiintyä melko tyhjälle salille, joko kellonajasta johtuen, tai siitä, että Telakan aikataulu heiti melko paljon ja viimeinen bändi Teksti-TV 666 pääsi aloittamaan oman settinsä puoli tuntia myöhässä. Toisaalta kohdeyleisökin oli aivan eri.

Labyrinth Earin esitys oli, joko tästä johtuen, tai sitten vain heidän tyylistään, kuitenkin hiukan vaisu. Kun juuri mainitsin edellisessä postauksessa siitä, että joidenkin bändien musiikki toimii paremmin levyltä kuin livenä, niin tässä oli hyvä esimerkki siitä toisesta. Teksti-TV:n keikka multa meni myös hieman ohisektoriin, mutta tulipa sitäkin hetki seurattua. Ainakin kovaa bändi soitti, mutta ehkä keikkapaikka ei ollut omiaan, tai sitten se ei vain lähde. En kyllä suuremmin siitä ole edes levyltä kuunneltuna innostunut.

Mutta takaisin illan viimeiseen slottiin. En tiedä miten joku voi näyttää niin suloiselta ja täysin rauhalliselta dekkien ja mikserien takana kuin Annie. Hän saapui lavalle ja iski pöytään villin tusinan 80-luvun lopun ja 90-luvun alun house- ja teknoklassikoita, miksaillen väliin myös jonkin verran uudempaa musiikkia. Tätä oli odotettu, ja odotukset myös lunastettiin, pääsin jopa jonkin verran tanssimaan, sillä jotkin biiseistä vain olivat ylivertaisia. Mm. Hercules & Love Affairia, Inner Cityä, Samantha Foxia, Betty Boota (jälkimmäistä jopa parin biisin verran) kuultiin. Olipa mukava päästä pitkästä aikaa hiukan tanssimaankin :)

Seuraavana festarivuorossa onkin sitten Lost In Music, ja vaikka pahoja päällekkäisyyksiä onkin tiedossa, ei se silti estä muutaman bändin näkemistä, ja niidenkin kanssa täytyy vain suunnitella aikataulunsa tarkkaan torstain osalta. Tuskin Monsters of Pop on täältä mihinkään lähdössä, vaikka vaikutti, että jonkin verran yleisökatoa oli aiempiin vuosiin havaittavissa. Ensi vuonna kuitenkin olisi tulossa jo kymmenennet popit, siispä niitä odotellessa!

Jumalainen Jennie, ja muita kauniita hetkiä

Huh huh miten mahtava oli perjantain keikkailta. Kuudesta esiintyjästä ainoastaan kaksi olivat keskinkertaisia, loput hemmetin hyviä, ja sitten oli Jennie. Voihan jukupätkä mikä keikka! Vieläkin ihan fiiliksissä tuosta.

The Scenes oli ollut jo ennakkoon levyltä kuultujen biisien perusteella hyvä, mutta keikka oli vieläkin parempi. Tiedättehän, on olemassa hyviä bändejä, jotka eivät vain toimi livenä, ja sitten on niitä, jotka toimivat. Suurelta osin tästä on toki kiittäminen Konsta Koiviston lavamaneereita ja energiaa, vaikka bändin musiikki ei itsessään ehkä ole sitä kaikkein energisintä. Esitys eteni hetkittäin jopa performanssitaiteen suuntaan, samoin mies hyppäsi pari kertaa lavalta myös tanssimaan yleisön joukkoon.

Toisena bändinä esiintyi helsinkiläinen The Splits. Tekisi mieli melkein sanoa, että tyttöbändi, sen verran kuumia mimmejä ryhmässä oli, ja vieläpä valtaosa jäsenistä. Itseasiassa alunperin kokoonpano koostuikin ainoastaan naisista, mutta tutustuttuani nyt paremmin bändin historiaan, rumpali on jossakin vaiheessa vaihtunut nykyiseen Jussiin, jota Punk in Finlandin foorumilla kuvaillaan kreikkalaiseksi seksiveistokseksi (oho, 3x seksi). Ennen eilistä en kuitenkaan ollut tätä bändiä noteerannut, vaikkapa esimerkiksi myös Nuorgam (RIP) on näemmä tehnyt heistä jutun reilu pari vuotta sitten. Jos The Scenesin energia oli laulajan varassa, The Splits piti huolen siitä, että menoa riitti aivan joka suhteessa. Garagepunk toki on genrenäkin vähän eri juttu, mutta niin musiikki, laulutyyli ja esiintyminenkin takasivat hyvät vibat. Pari rauhallisempaa (oliko niitä?) hetkeä herätti mielikuvallisia viitteitä jopa hieman naisgrungen kulttibändiin Holeen. Ainoastaan Telakan yleisö ei hirveästi tälle syttynyt, vastaanotto Vastavirralla olisi varmasti ollut toisenlaista.

Tämän esityksen jälkeen Könsförrädare ei sitten kovin paljoa enää mielenkiintoa herättänyt, reseptorit olivat jo tapissa aiempien huippukeikkojen jälkeen. Hyvää rokkia, ja sitten oli aika siirtyä illan kevyempään tarjontaan.



















Klubilla aloitti ensimmäisenä norjalainen Electric Eye, jonka keikan katselin pääasiassa baarin perältä istualtani. Tyylillisesti samaa juttua tekee niin moni muukin bändi paremmin, että tämäkään ei herättänyt suuria tunteita, mutta kun sitten lavalle nousivat jälleen Paalosmaan Juho ja Hulkkosen Jori, oli musiikillinen anti uomissaan. Sin Cos Tan vakuutti jälleen kerran, musiikki oli hyvää ja uusin levy oli luonnollisesti hyvin edustettuna settilistassa. Kuitenkin myös muutama vanhempikin biisi kuultiin. Alati uutta materiaalia puskeva duo todistaa, että kerrasta toiseen heidän keikoillaan kannattaa käydä, sillä uusia biisejä on aina tarjolla. Itsellenihän tämä oli jo kuudes kerta, kun heidät näin livenä. Se on aika paljon reilussa kahdessa vuodessa!

Mutta illan kuningatar ja kruunu oli ansioitetusti jumalainen, ihana Jennie Abrahamson! Kuten jo etukäteen totesin, tännä vuonna ilmestynyt 'Gemini Gemini' on todella huikea levy, ja musiikki oli myös valloittavaa livenä. Mukana Tampereella nähdyssä kokoonpanossa oli kolmihenkinen Kobra-Kai -ryhmä, joka koostui kahdesta kosketinsoittajasta ja rumpalista. Erityisen paljon itse artistin lisäksi mieltäni lämmittivät lämpimät ja suloiset analogisyntetisaattorisaundit, joita bändin pojat loihtivat ilmoille. Tämän kokemuksen jälkeen myös vanhempi tuotanto uppoaa muhun entistä paremmin. Myös tällä keikalla kuultiin tietysti enimmäkseen uutta materiaalia, mutta myös noita vanhempia kappaleita. Todella sanattomaksi tuo keikka vetää, niin hyvä!

Tänään on vielä kolmas keikkailta, skippaan tosin tällä kertaa alkupään bändit ja käyn tsekkaamassa nyt vihdoinkin Teksti-TV 666:n, jonka jälkeen Klubille katsomaan niitä yksiä eniten festareilta odottamiani juttuja, mm. Shivan Dragnia. Bongasin muuten tuossa joku aika sitten bändistä haastattelun oululaisen Kaleva -sanomalehden nettisivuilla, ja aika hauska yhteensattuma sikäli, että olivat päätyneet valitsemaan kaikista livetaltioinneista juurikin mun Flow'ssa puhelimella kuvaamani pätkän :)