Jumalainen Jennie, ja muita kauniita hetkiä

Huh huh miten mahtava oli perjantain keikkailta. Kuudesta esiintyjästä ainoastaan kaksi olivat keskinkertaisia, loput hemmetin hyviä, ja sitten oli Jennie. Voihan jukupätkä mikä keikka! Vieläkin ihan fiiliksissä tuosta.

The Scenes oli ollut jo ennakkoon levyltä kuultujen biisien perusteella hyvä, mutta keikka oli vieläkin parempi. Tiedättehän, on olemassa hyviä bändejä, jotka eivät vain toimi livenä, ja sitten on niitä, jotka toimivat. Suurelta osin tästä on toki kiittäminen Konsta Koiviston lavamaneereita ja energiaa, vaikka bändin musiikki ei itsessään ehkä ole sitä kaikkein energisintä. Esitys eteni hetkittäin jopa performanssitaiteen suuntaan, samoin mies hyppäsi pari kertaa lavalta myös tanssimaan yleisön joukkoon.

Toisena bändinä esiintyi helsinkiläinen The Splits. Tekisi mieli melkein sanoa, että tyttöbändi, sen verran kuumia mimmejä ryhmässä oli, ja vieläpä valtaosa jäsenistä. Itseasiassa alunperin kokoonpano koostuikin ainoastaan naisista, mutta tutustuttuani nyt paremmin bändin historiaan, rumpali on jossakin vaiheessa vaihtunut nykyiseen Jussiin, jota Punk in Finlandin foorumilla kuvaillaan kreikkalaiseksi seksiveistokseksi (oho, 3x seksi). Ennen eilistä en kuitenkaan ollut tätä bändiä noteerannut, vaikkapa esimerkiksi myös Nuorgam (RIP) on näemmä tehnyt heistä jutun reilu pari vuotta sitten. Jos The Scenesin energia oli laulajan varassa, The Splits piti huolen siitä, että menoa riitti aivan joka suhteessa. Garagepunk toki on genrenäkin vähän eri juttu, mutta niin musiikki, laulutyyli ja esiintyminenkin takasivat hyvät vibat. Pari rauhallisempaa (oliko niitä?) hetkeä herätti mielikuvallisia viitteitä jopa hieman naisgrungen kulttibändiin Holeen. Ainoastaan Telakan yleisö ei hirveästi tälle syttynyt, vastaanotto Vastavirralla olisi varmasti ollut toisenlaista.

Tämän esityksen jälkeen Könsförrädare ei sitten kovin paljoa enää mielenkiintoa herättänyt, reseptorit olivat jo tapissa aiempien huippukeikkojen jälkeen. Hyvää rokkia, ja sitten oli aika siirtyä illan kevyempään tarjontaan.



















Klubilla aloitti ensimmäisenä norjalainen Electric Eye, jonka keikan katselin pääasiassa baarin perältä istualtani. Tyylillisesti samaa juttua tekee niin moni muukin bändi paremmin, että tämäkään ei herättänyt suuria tunteita, mutta kun sitten lavalle nousivat jälleen Paalosmaan Juho ja Hulkkosen Jori, oli musiikillinen anti uomissaan. Sin Cos Tan vakuutti jälleen kerran, musiikki oli hyvää ja uusin levy oli luonnollisesti hyvin edustettuna settilistassa. Kuitenkin myös muutama vanhempikin biisi kuultiin. Alati uutta materiaalia puskeva duo todistaa, että kerrasta toiseen heidän keikoillaan kannattaa käydä, sillä uusia biisejä on aina tarjolla. Itsellenihän tämä oli jo kuudes kerta, kun heidät näin livenä. Se on aika paljon reilussa kahdessa vuodessa!

Mutta illan kuningatar ja kruunu oli ansioitetusti jumalainen, ihana Jennie Abrahamson! Kuten jo etukäteen totesin, tännä vuonna ilmestynyt 'Gemini Gemini' on todella huikea levy, ja musiikki oli myös valloittavaa livenä. Mukana Tampereella nähdyssä kokoonpanossa oli kolmihenkinen Kobra-Kai -ryhmä, joka koostui kahdesta kosketinsoittajasta ja rumpalista. Erityisen paljon itse artistin lisäksi mieltäni lämmittivät lämpimät ja suloiset analogisyntetisaattorisaundit, joita bändin pojat loihtivat ilmoille. Tämän kokemuksen jälkeen myös vanhempi tuotanto uppoaa muhun entistä paremmin. Myös tällä keikalla kuultiin tietysti enimmäkseen uutta materiaalia, mutta myös noita vanhempia kappaleita. Todella sanattomaksi tuo keikka vetää, niin hyvä!

Tänään on vielä kolmas keikkailta, skippaan tosin tällä kertaa alkupään bändit ja käyn tsekkaamassa nyt vihdoinkin Teksti-TV 666:n, jonka jälkeen Klubille katsomaan niitä yksiä eniten festareilta odottamiani juttuja, mm. Shivan Dragnia. Bongasin muuten tuossa joku aika sitten bändistä haastattelun oululaisen Kaleva -sanomalehden nettisivuilla, ja aika hauska yhteensattuma sikäli, että olivat päätyneet valitsemaan kaikista livetaltioinneista juurikin mun Flow'ssa puhelimella kuvaamani pätkän :)

Ylityöviikko ja matemaattiset funktiot

On taas sellainen viikonloppu, että se menee ylitöissä. Ihan yhtä montaa tuntia en aio enää viikonloppuna painaa töitä mitä nyt loppuviikosta, sillä tein eilen kymmentuntisen ja tänään kaksitoistatuntisen päivän.

Kaiken lisäksi on tässä onneksi muutakin tekemistä suunnitteilla. Huomenna lähdetään kaverin kanssa vähän viihteelle ja sitä ennen katsomaan Frank Millerin sarjakuviin perustuva Sin City: A Dame To Kill For, jatko-osa yhdeksän vuoden takaiseen ykkösosaan. Ilta sen jälkeen on vielä auki, mutta hyvänä vaihtoehtona mielessä on tulla kämpille vain saunomaan. Pitkästä aikaa ostin myös aineet valkovenäläisiä varten.

Kun menin ensi kertaa käymään tämän kaverin luona, juotiin nimittäin silloin myös valkovenäläisiä. Muistaakseni seuraavana päivänä olo oli kamala. Jos kuitenkin työputkesta ja huomisesta selviää kunnialla, tarkoitus edelleen on myös sunnuntaina tulla hetkeksi töihin. Työputkea helpottaa tietysti Spotify, ja mm. ensi viikolla Monsters of Poppiinkin saapuvan Sin Cos Tanin tuorein kolmas albumi 'Blown Away', joka tuli juuri tällä viikolla sinne kokonaan kuunneltavaksi. Viikon päästä näkeekin jo miehet Klubin lavalla.

Viikko takaperin he esiintyivät vielä Pekingissä Modern Sky Festivalilla, ja tuolta reissulta matkaan tarttui niin paljon videomateriaalia, että saivat paluulennolla editoitua niistä musiikkivideon tuohon mahtavaan Depeche Mode ja Pet Shop Boys -kaikuja omaavaan 'Traffic' biisiin.

Pistäkäähän matemaattiset funktiot pyörimään klikkaamalla alta levyn kantta tai videota :)

Monsters of Pop 2014

Jokasyksyinen ja oman makuni mukaista musiikkia toiseksi eniten Suomessa tarjoileva indiefestari, Monsters of Pop on täällä taas reilun viikon päästä, tarkalleen 11.-13.9. Keikkapaikkoina toimivat tutut Klubi ja Telakka.

Eniten kiinnostavat MOP -artistit ovat tällä hetkellä luonnollisesti jo Flow -postauksen yhteydessä hehkuttamani Shivan Dragn, jonka keikan pääsen nyt näkemään kokonaan, ruotsalainen superkauniita lauluja tekevä ja juuri neljännen levynsä julkaissut Jennie Abrahamson, brittiläinen Labyrinth Ear, sekä kotimainen The Hearing, jota en viime syksynä onnistunut yrityksestä huolimatta näkemään. Tietysti Annien dj-setti on erittäin korkealla kiinnostuksen aiheena, mutta se on silti kuitenkin vain dj-setti.

Luonnollisesti menen katsomaan tietenkin myös Sin Cos Tania, se kun kuuluu vakiosuosikkeihin siitä huolimatta, kuinka monta kertaa sen olen nähnyt. Tämä taitaa olla nyt jo viides kerta, ja osittain senkin takia ei koko keikkaa tullut Flow'ssa katsottuakaan, sillä siellä piti kiiruhtaa toiselle stagelle, jossa aloitti Real Estate.













Teksti-TV 666:n missasin taas tarkoituksella Flow'ssa, sillä tiesin bändin olevan tulossa Tampereelle peräti kahdesti syksyllä. Monsters of Popin lisäksi Teksti-TV 666 esiintyy myös Lost In Musicissa lokakuussa.

Rokkipuolelta kiinnostaa katsastaa miten Suomen Mars Volta, The Scenes rokkaa keikalla. Etenkin tänä vuonna ilmestynyt kakkoslevy 'Beige' kun kuulostaa mitä loistavimmalta matskulta. Edellä mainittujen mielikuvien lisäksi myös vanhempi Radiohead tulee joistakin biiseistä mieleen. Samoin kotimaiselta rintamalta voisi yrittää jaksaa tsekata myös, että mitä maata tämä uusi 70-luvusta ammentava Jukka ja Jytämimmit on livenä. Harmi kylläkin arki-iltana klo 22 alkava keikka ei ole itselleni se paras mahdollinen aika, joten nähtäväksi jää, viitsinkö. Ruotsalainen Könsförrädare kiinnostaa myös, vaikka musiikki ei kotona kuunneltuna niinkään iske.

Se mikä tekee Monsters of Popista erityisen positiivisesti poikkeavan festarin lähes mihin tahansa muuhun musiikkitapahtumaan verrattuna, on se, että kaikki bändit on aina mahdollista ehtiä kuulemaan. Päällekkäisiä slotteja ei yksinkertaisesti ole. Alkuillasta popitellaan Telakan puolella, ja loppuilta menee Klubilla, jossa ne itselle kaikkein kovimmat bändit perjantai- ja lauantai-iltana esiintyvätkin.

Tsekkaa oma Spotify -soittolistani TÄÄLTÄ! Ikävä kyllä Shivan Dragnia tai Jukkaa ja Jytämimmejä ei sieltä löydy, mutta muita omia lemppareitani kyllä.

Piilossa viidakon, suojassa temppelin raunion

Kyllähän tätä levyä onkin odotettu! Kyseessä on siis brittiläisen Junglen debyytti, huikeaa valkoista nykysoulia, jonka kokemista livetilanteessa odotan tulevilta Flow Festivaleilta todella kovasti.

Menin täysin vipuun bändin videoita nähtyäni, ja kuvittelin kyseessä olevan mustaa musiikkia, miltä se toki kuulostaakin. Alkukesästä kuitenkin nettiin alkoi päätyä livetaltiointeja, jotka paljastivat kyseessä olevan hyvinkin valkoiset kaverukset. Koko seitsemänhenkisessä livekokoonpanoossa toki onkin jo sitten enemmän väriä.

Bändin mukaan nimetty albumi oli jo pari viikkoa sitten Helsingin Sanomien Nyt -liitteen ja Radio Helsingin viikon levynä, mutta Spotifyyn se ilmestyi vasta reissuni aikana viime viikolla. Levyltä löytyvät tietysti jo kaikki ennakkoon ilmestyneet sinkut, mutta myös monta loistavaa ennenkuulematonta biisiä. Olin siis todella positiivisesti yllättynyt, että huippuraidat eivät jääneet vain näiden kuultujen hittien varaan. Povaan Junglelle vielä väkevää suosiota, sen verran omintakeista juttua he ovat nyt toteuttamassa. Kuuntele ihmeessä itse!





Viimeisistä Flow Festival julkistuksista nyt myös pari vuotta sitten suitsuttamani Jessie Ware, jonka debyyttialbumi 'Devotion' kuului mun vuoden 2012 10 suosikkilevyn joukkoon, on kiinnitetty mukaan. Upeaa, tämä keikka täytyy yrittää nähdä, vaikka päällekkäisyyksiä on aika ikävästi tiedossa. Samoin pari vuotta sitten löytämäni ihastuttavan 80-lukulainen St. Lucia on myös suosittelemisen arvoinen festaritärppi! Heidän vuoden takaisesta debyyttilevystään 'When The Night':ista on tullut aivan hiljattain nyt myös Deluxe -versio.

Myös 'Devotionista' on tullut ensimmäisen julkaisun jälkeen 'The Gold Edition', jossa on reilusti enemmän biisejä, ja eri versioita mitä alkuperäisellä levyllä. Nyt on myöskin uusi biisi 'Tough Love' tulevalta kakkoslevyltä ulkona.









Sin Cos Tankin on julkaissut tässä hiljattain pari sinkkua, 'Colombian' ja 'Heart of American' festareilla julkaistavalta kolmoslevyltään. Näistä erityisesti jälkimmäinen lämmittää Pet Shop Boys -henkisyydellään. Kuulin sen ensimmäisen kerran viime talvena Valoa Festivalilla Yo-talolla, ja se oli yksi keikan lempibiiseistäni.

Festari ei muuten vahvistanut Sia Furlerin tuloa sittenkään, vaikka lähtikin pientä vihjailua aiemmin esittämään. Siitä aika moni mun lisäkseni päätteli nyt artistin olevan tulossa Suomeen. Tässä kun useampi viikko vierähti, ja lopullinen line-up selvisi, ei Sia siihen kuitenkaan kuulu. Flow ei ole koskaan julkaissut mitään omaan tapahtumaansa liittymätöntä linkkiä aiemmin, joten tälläisen vihjeen heittäminen tuntuu todella erikoiselta, ja vähän ärsyttävältäkin. Onneksi nämä pari muuta uutta julkistusta paikkaavat tilannetta edes hieman, vaikka kaikkien niidenkin näkeminen on vielä hieman epävarmaa.

Tarkemmat esiintymisaikataulut julkaistiin nimittäin myös tällä viikolla, ja Oman Flow'n voi jälleen rastitella menemään kotisivuilla. Muutama todella ikävä päällekkäisyys näille festareille nyt tosiaan sattuu, ja eritoten perjantai-illalle, kun Jenny Wilson ja I-F soittavat päällekkäin. Myös juurikin Jessie Waren, Ballet Schoolin ja Ceephax Acid Crew'n keikat menevät lomittain, tai mitään niistä ei ainakaan ehdi kokonaan tsekata.

Sen sijaan lauantaina ei pahoja päällekkäisyyksiä omien diggailemieni artistien osalta ole, ainoastaan MØ ja Neneh Cherry menevät lomittain. Mutta sunnuntaina itken jälleen verta, koska joudun valitsemaan juurikin näiden St. Lucian ja Junglen, sekä Röyksoppin ja Action Bronsonin väliltä. Kyllä mä melkein silti tiedän jo nyt, mitkä näistä tulevat voiton viemään. Silti harmillisen monta juttua joutuu missaamaan taas tänä vuonna!

Kunnollisia kuviahan sieltä ei kuitenkaan taaskaan ole tulossa, sillä vaikka pistin akkreditointipyynnön jo toista vuotta peräjälkeen vetämään, on järkkärin vienti alueelle muuten evätty, eikä mullekaan siihen lupaa myönnetty. Onneksi sentään on nyt tuo uusi iPhone, mutta väistämättäkin kuvien laatu tulee olemaan sen puitteissa etenkin hämärässä melko olematonta. Muuten aion kyllä nauttia festareista täysipainoisesti.

Lisää Flow Festivalia

Paljon onkin jo tullut kirjoitettua tämän vuotisesta Flow'sta ennakkoon, mutta jatkoa seuraa. Tässä kun pikkuhiljaa on ilmoitettu lisää artistikiinnityksiäkin, niin omia suosikkeja on ihan kiva ruotia. Lisäksi olen tietenkin päivitellyt Spotify -soittolistaani samaan tahtiin.

Ehkä yksi kiinnostavimmista ns. isoista nimistä on myöskin elokuvauraa luonut Mos Def, eli oikealta nimeltään Yasiin Bey, joka heittää settinsä perjantaina. Yksi lemppari sci-fi -elokuvistani on nimittäin Linnunradan käsikirja liftareille ja hyvästä hiphopista nyt pidän aina muutenkin.

Perjantaina esiintyy myöskin Berliinistä tuleva Ballet School, jonka näin viime syksynä Tampereella Telakalla Monsters of Popin aikaan. Jälkimmäinen esiintyy myöskin yhdessä festivaalien uusista stageista, MixRadio Music Hallissa. Kiinnostavaa on nähdä, millainen tila sen käyttöön on valjastettu.

Mutta uusista kiinnityksistä itseäni kiinnostaa eniten viime vuonna lopettaneen Rubikin Artturi Tairan uusin projekti Shivan Dragn. Luin tästä ensi kertaa Hesarista kuukausi takaperin, ja kiinnostuin kuvauksen perusteella elektronisemmasta ja kokeellisemmasta matskusta. Silloin bändiltä oli vielä mahdoton löytää minkäänlaista musiikkinäytettä netistä. Nyt kuitenkin YouTubeenkin on jo ehtinyt jonkin verran keikkatallenteita, ja kyseessä on todella lupaavan kuuloista settiä. Myös Shivan Dragn esiintyy MixRadio Music Hallissa.

Ja en tietenkään voi jättää tsekkaamatta Sin Cos Tania, joka ikäänkuin kuuluu niihin vakiovalintoihini aina, kun heidät vain on jossakin mahdollista nähdä. Uusin single 'Love Sees No Colour' julkaistiin juurikin pari viikkoa sitten, ja kolmas albumikin on pikapuoliin tulossa ulos. Spotifystä löytyy tuon sinkun molemmat uudet biisit.

Peurana Valoissa

Ensimmäinen ilta Valoa Festivalia on nyt takana. Iltaan mahtui niin keikkaa, kebabbia kuin kaljaakin :)

The New Tigers esiintyi Artturissa melko tyhjälle salille, joka yllätti ainakin mut. Omien kokemusten mukaan Artturi on ollut aina niin täynnä, että sinne on ollut vaikea sopia. Nyt tyhjiä pöytiä oli useita, ja niissä muissakin kosolti tilaa. Itse en tosin ollut remontin jälkeen siellä edes käynyt, joten yllätys oli positiivinen, kun paikka oli kokenut niinkin merkittävän kasvojen kohotuksen. Tilaa ja väljyyttä siis ainakin on, ja hinnat näin keskustapaikaksi erittäin kohtuulliset.

Eivät tietysti niin kohtuulliset kuin Hällänkellarissa, jonne Galatan kebabin kautta väännettiin itsemme Yo-talon keikkoja odotellessa. Oli kuitenkin pakko lähteä etuajassa pois kun 18-vuotiaat toivoivat deejiiltä Robinia...

Mutta Iisa vakuutti mut nyt. Kuten mainitsin, en ole liiemmin ollut innostunut Reginasta, eikä tämä uusi levykään nyt kuitenkaan kotikuuntelussa aivan kärkisijoja kolkutellut. Mutta livenä homma toimi todella upeasti. Itse asiassa mua ei vaivannut keikalla mikään, ja suhteellisen täysi Yo-talokin vaikutti olevan haltioissaan. Olin tosin odottanut mukaan bändiä, mutta ei meininki silti aivan taustanauhan varaan jäänyt, Iisalla oli mukanaan Sanna, joka lauloi stemmoja, soitti komppikitaraa ja rumpua. Mainio keikka, ehkäpä tästä voisi alkaa jonkinlainen kiinnostus Iisan soolouraa kohtaan :)









Sin Cos Tan aloitti hieman myöhässä, mutta milloinpa keikat ajallaan alkaisivat. Näiden festivaalien kanssa tosin ne useammin pitävät paikkansa, koska slotit ovat niin tiukilla, mutta viimeiset bändit aina pystyvät vähän enemmän vapauksia ottamaan.

Musiikki oli täydellistä. Uusia biisejäkin kuultiin kaksi kappaletta. Kyllä, siis uusia, vaikka edellinen albumikin 'Afterlife' ilmestyi vasta viime syksynä. Tosin, jos tuolla tahdilla syntyy tälläistä hittimateriaalia, mikäpä ettei niin kannattaisikin tehdä. Levy vuoteen tahti on melko kunnianhimoista.

Jo Villa Nahin ajoista itselle on tuttua hyvin minimalistinen performanssi, ja aika harvoin pelkät koneartistit tietysti mitään ihmeitä lavalla pystyvät yksin tekemään. Screenillä pyöri pääasiassa mustavalkoista autolla-ajovideota ja jonkin verran muita efektejä, mutta se tuki esitystä hyvin. Esiintyminen ei ehkä ole bändin vahvinta osaamista, mutta musiikki taas puhuttelee senkin edestä. Pistänpä tästä vinyylin levylautaselle ja fiilistelen jälleen, sillä syystä tai toisesta viimeisimmän levyn suosikkibiisiäni 'Heart On a Plate' ei keikalla kuultu.









Seuraavaksi suunta on Tampere Areenalle katsomaan kun Tampere Roller Derby ottaa mittaa Harbor Girls Hamburgista. Illalla on luvassa sellaisia kauniilta kuulostavia asioita kuten Kakka-hätää ja Huoratronia!

Iltaa odotellessa kannattaa tsekata Black Twigin ennakkokuuntelussa oleva ensi viikolla julkaistava kakkoslevy 'Heliogram'. Sen tarjoaa vielä viikon ajan ketkäpä muutkaan, kuin taas ne pirun musiikkikelmit, Rosvot!

Black Twig ja Delay Trees esiintyvät muuten molemmat parin viikon päästä Tampereella Telakalla, sitä en todellakaan haluaisi missata! Alla kepittelee Turun indielupaus The New Tigers Artturissa eilisiltana.

Vilkaisu Valoa Festivalin tarjontaan

Valoa Festival tosiaan alkaa perjantaina, ja keikkapaikat olen jo ehtinyt oikeastaan päättää ennenkuin reilu viikko sitten sain iloisia uutisia. Vasta tuolloin kuitenkin varmistui osanottoni molempiin festaripäiviin.

Vaikka en mikään suuri suomiräpin fani olekaan, olisi tietysti ollut makea käydä katsastamassa ne parhaat, eli Solonen & Kosola perjantai-iltana Pakkahuoneella. Viime vuonna ilmestynyt 'Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan' kuitenkin on yksi suomiräpin ylivoimaisesti parhaita albumeita koskaan! Mutta koska festareiden ykkösnimi Sin Cos Tan, soittaa samaan aikaan Yo-talolla, on valinta mun osaltani selvä.

Ja kun nyt jälkimmäistä katsomaan menee, niin ajattelin Iisankin käydä katsastamassa. Reginan laulajan ensimmäinen soololevy ilmestyi vasta perjantaina, myös Spotifyyn, joten itsekin sen kuuntelin kertaalleen läpi. Jossain määrin voisin sanoa, että kyllä se Reginan päihittää. Sitä ennen taas kiinnostaa The New Tigers Artturissa, saapa nähdä, mahtuuko sinne. Uusinta viime vuonna julkaistua 'The Badgeria' ei Spotifystä löydy, mutta omaa nimeä kantava debyyttilevy kyllä.

Antero Lindgren olisi lauantaina Artturissa, ja vaikka se kiinnostaa kovasti, päivän aikataulut taitavat mennä sen verran päällekkäin muilta osin, että en ehdi vielä festivaaleille tuohon aikaan. Päivällä on tietysti Tampere Roller Derbyn koitos, mutta ennen iltaa on muutakin ohjelmaa.

Sen sijaan festareiden lauantai taitaa mennä konemusiikkiin keskittyen Klubilla ja Pakkahuoneella. En ole tätä vielä päättänyt varmaksi, sillä toisaalta alkuilta siellä ei hirveästi kiinnosta Colaa & Jimmua ja Lennoa lukuunottamatta, mutta koska ensimmäisen keikka-aika siirtyi aiemmaksi, en varmaankaan siiheksi edes sinne ehdi ja Yo-talolla taas olisi todella kova kattaus.

Lavalle siellä nousevat Kauko Röyhkä, Kakka-hätä 77 ja mm. viime vuoden henkilökohtaiseen levyjen TOP 10:n yltänyt Death Hawks. Voi kuitenkin tosiaan olla, että aikataulut eivät anna myöten, koska alkuilta kuitenkin menee Tammelan suunnassa ja viimeistään Pakkahuoneelle pitää ehtiä Huoratronia ja Jori Hulkkosta kuuntelemaan (ja tanssimaan). Huoratron ei petä koskaan, mutta koska olen nähnyt Akun jo sen verran monta kertaa, eniten odotan nimenomaan Jorin dj-settiä. Tietysti vanha tuttu, Tampereen oma Rico Tubbs on myöskin ilmeinen valinta, mikäli Yo-talolle ei tule mentyä.

Raporttia tulee ensi viikonlopun jälkeen. Sitä ennen tässä muutamia poimintoja festareille tulevilta artisteilta.

Valoa tunnelin päässä

Nimittäin Valoa Festival on tulossa. Festarit alkavat ensi viikon perjantaina, ja ne jakautuvat taas ympäri Tampereen keskustaa, keskittyen kuitenkin Yo-talon ja Tullikamarin alueille. Ohjelmaa on luvassa Artturissa, Yo-talolla, Telakalla, Klubilla ja Pakkahuoneella.

Eilen kävi kyllä varsin huvittava tapaus. Tiedustelin festivaalien järjestäjiltä kuvausakkredointia tapahtumaan, ja samalla selvisi, että olin voittanut jo viime kesänä festaripassin tapahtumaan! Kävin tuolloin katselemassa yhden suosikkibändini, Big Waver Ridersin keikkaa Laikun lavalla Valoa Pop Upissa, ja napsaisin Instagram-kilpailuun kuvan. Sillä kuvalla osui arpaonni kohdalle, mutta en koskaan huomannut tarkistaa voittoani kuvasta :D No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Arpajaisissa voittanut kuva oli tämä.



Olen tietysti tästä voitosta innoissani. Olin muutenkin pohdiskellut festareille osallistumista, vaikka ensi alkuun harmitti se, että perjantaina ei minulle ollut muuta isosti kiinnostavaa bändiä tiedossa kuin Sin Cos Tan, joka olikin samalla koko tapahtuman ehdoton ykkössuosikkini. Kun en toisaalta olisi halunnut lauantaitakaan missata, ja silti välttämättä ostaa kahden päivän passia, tämä oli nappiosuma mulle. Ja kun nyt kerran mennään, niin kyllähän sitä voisi perjantaina The New Tigersia ja Iisaakin käydä katsastamassa.

Lauantaina päivällä kutsuu puolestaan roller derby! Sain Nellinalta kutsun lähteä katsomaan elämäni ensimmäistä roller derbymatsia Tampere Areenalle, kun Tampere Roller Derby saa vieraakseen Harbor Girls Hamburgin Saksasta. Aika makea juttu päästä katsomaan tuollaista! Illalla suuntaan takuuvarmasti Klubille ja Pakkahuoneelle Jori Hulkkosen, Cola & Jimmun, Rico Tubbsin ja Huoratronin perässä.

Joululahjoja

Tulee vähän jälkikäteen, mutta kun on ollut niin paljon muutakin kirjoitettavaa...

Verkkokaupan lahjakortin/blu-ray soittimen lisäksi sain joululahjaksi jotain sellaista, joka mulla on ollu ainakin kaksi vuotta jo toivelistalla, ja nyt tärppäsi! Nimittäin lisää Hackmanin Savonia aterimia. Kyseisen setin haarukat ja veitset on olleet mulla usein loppu, ja en kuitenkaan itse ole tullut niitä ostaneeksi. Mulle tälläiset toivelahjat ovat ehdottomasti niitä parhaita lahjoja, koska niin vähälle oikeasti on muuten käyttöä.

Lisäksi sain monen muun ohella mm. villasukat ja Uhana Designin Rosvokarhukassin, siis sen, jota en itse viitsinyt Designtorilta viimeksi ostaa. Onneksi kaverit osasivat toden teolla yllättää :)

Juuri sopivasti jouluksi saapui myöskin Rosvojen All Ears -blogista voittamani Phantomin ja Noah Kinin seiskatuumainen vinyylisinkku. Lasken sen lahjaksi, koska sain sen, ja se tuli kreivin aikaan :) Lisäksi ostin itselleni lahjana jo aiemmin myös Sin Cos Tanin Afterlifen, kuten ennen joulua kerroin.

Näin jälkikäteen myös se on ihan hyvä lahja, että Netflix aukesi vihdoin tänään!

Lovely Laurel

Aiemmin syksyllä olen nostanut esiin parikin uuden sukupolven nuorta lauluntekijää tai bändiä. Ensin kirjoitin syyskuussa Blaenavonista, ja siitä kuukauden päästä Birdystä.

Sitten luin Rosvojen SlowShow -blogia ja törmäsin Laurel Arnell-Cullenista kertovaan postaukseen. Kuunneltuani biisit ensimmäistä kertaa, menetin jälleen välittömästi sydämeni tämän kaunisäänisen 19-vuotiaan nuoren naisen ääneen. Kaikkia näitä kolmea yhdistää alkuperä, kaikki ovat kotoisin Iso-Britanniasta.

Kuten Birdykin, on Laurel säveltänyt ja esittänyt musiikkia jo nuoresta asti. Näitä neitokaisia yhdistää myös vahva singer/songwriter tyyli pianolla, ja itsellehän se on hyvästä musiikista puhuttaessa monesti avainasemassa.

Laurelilta ei ole vielä albumia ilmestynyt, mutta ensimmäinen single 'Fire Breather' julkaistiin aiemmin syksyllä, ja nyt tuoreeltaan myös musiikkivideo siihen. Olen odottanut tätä videon julkistusta viikkokausia, jotta voisin paremmin esitellä artistin täällä blogissa. Voit katsoa sen TÄÄLTÄ, jos suora YouTube linkki ei toimi.

Enemmän biisejä löytyy Laurelin SoundCloud -sivulta, ja itse asiassa omiksi suosikeiksini ovat nousseet lähes kaikki muut raidat, kuin tämä ensimmäinen musiikkivideo. 'Next Time' ja 'The Desert' ovat aivan käsittämättömän kauniita, sielukkaita kappaleita ja oikeastaan ihmettelen, että 'Mankind' ei tullut valituksi ensimmäiseksi singleksi, koska se on ylivoimaisesti parasta Laurelia. Eikä 'Blue Blood' myöskään heikommaksi jää, albumia odotellessa!

Kunhan töistä pääsen, lähden myös hakemaan Levykauppa Äxästä oman joululahjani, Sin Cos Tanin uuden LP:n, jonka jo aiemmin uhkasin hankkia. Vinyylillä, totta kai!

Onko Villa Nahin jälkeistä elämää?

Niinpä. Kaikkihan tätä ovat jo hehkuttaneet, mutta mä en oikein ole ehtinyt päästä sisälle. Siitä yksinkertaisesta syystä tietysti, että Sin Cos Tanin kakkoslevyä ei ole Spotifystä löytynyt. Eikä löydy edelleenkään, kokonaan.

Mulle kuitenkin Spotify on tärkeä kanava tutustua mahdollisimman moneen uuteen levyyn ja mielellään myös uusiin artisteihin. Ja vaikka myönnänkin tehneeni aikanaan tietoisen valinnan vähentää levyjen ostamista kun siirryin Spotifyn Premium -käyttäjäksi, ostelen kuitenkin satunnaisesti eri toten vinyylijulkaisuja. Kunhan ensin olen kuunnellut levyä ja havainnut sen ostamisen arvoiseksi.

Uuden levyn kanssa bändi otti toisenlaisen lähestymislinjan musiikin nettijakelua kohtaan ja boikotoi Spotifyä tuoreeltaan. Levyn arvioinnissa on kestänyt senkin vuoksi näin pitkään, mutta lopulta hekin myöntyivät ja laittoivat tarjolle seitsemän kappaleen samplerin kaikkiaan yhdentoista raidan albumilta. Ihan kiva ideahan sekin on, jotta saa edes vähän laajempaa tuntumaa albumiin. Ymmärrän myös bändin periaatteet, koska artistien mitättömistä Spotify-tuloista on puhuttu paljon sosiaalisessa mediassa. Sikäli on tärkeää myös välillä ostaa levyjä. Toisaalta saman vaivan ajaisi biisien lataaminen ennemmin YouTubeen, jolloin ne tavoittaisivat vieläkin laajemman yleisön.



Mutta hyvältähän nuo biisit kuulostavat, itse asiassa ihan helvetin hyvältä. Mielestäni huomattavasti kypsemmältä kuin debyytillä. Erittäin kaunista ja heleää, hitto vie. Ja vaikka en ensimmäistä bändin omalla nimellä kulkevaa albumia omista, niin 'Afterlifen' pistän kyllä vakavasti harkintaan. Omistanhan loistavan Villa Nahin 'Origin' -vinyylinkin, jota muutama vuosi sitten odotin kuin kuuta nousevaa. Jos olen sitä odottanut niin paljon, pitäisi minun olla tästäkin vähintäänkin täysin liekeissä. Kuitenkin johtuen tästä pitkittyneestä pihtailusta, fiilikseni eivät aivan vielä ole kohonneet sille tasolle, mitä levyn ostamiseen vaaditaan.

Olen nähnyt molemmat kokoonpanot livenä pariin kertaan ja vakuuttunut. Kirjoitinkin jälkimmäisestä ensimmäisiä kertoja täällä ja täällä. Vaadittiin kuitenkin vielä toinen levyllinen tätä matskua, että pystyin vilpittömästi nostamaan bändin sille tasolle, minkä se ansaitsee. Mielestäni näiden biisien osalta Hulkkosen ja Paalosmaan voi lukea esimerkiksi sellaisten suuruuksien, kuin Neil Tennantin, Chris Lowen ja Karl Bartoksen joukkoon.

Siitäkin huolimatta, että tuolla samplerilla olisi kaikki levyn seitsemän parasta kappaletta, ja loput neljä olisivat täytettä, kokoelma onnistui kuitenkin siinä, mikä sen tarkoituskin oli - herättämään mielenkiinnon. Sehän vain vahvistaa Spotifyn merkitystä musiikinjakelukanavana. Ehkäpä tämä levy löytää tiensä mun hyllyyni jo jouluksi. Ikävä kyllä Spotifyttömät joutuvat tyytymään täysin vain tähän yhteen levyltä lohkaistuun musiikkivideoon, joka ei edes pääse noista Spotifyn biiseistä kolmen parhaan biisin joukkoon.

Suomalaista konemusiikkia

Oli aivan päässyt unohtumaan, että Husky Rescuelta oli tulossa uusi albumi. Suomen osalta julkaisupäivä oli viime perjantaina, ja eilen huomasin sen myös ilmestyneen jo Spotifyyn.

Ensimmäisen kuuntelun perusteella täytyy esittää kuitenkin lievä pettymys uutukaisen osalta. Kahden ensilevyn unelias ja täydellinen äänimaailma kuvankauniine melodioineen on taka-alalla, ja nakuttavat ja kylmät efektit ovat vallanneet niiden paikan. Ei tuo missään nimessä huono levy ole, seassa on kyllä pari helmeäkin, kuten 'Under Friendly Fire' ja tuo 'Tree House'. Uskallan kuitenkin sanoa, että edes useammalla kuuntelulla se tuskin tulee pääsemään aiempien tasolle. Uuden levyn markkinointia ei myöskään paranna se, että koko levyltä ei ole vielä julkaistu yhtään kunnollista musiikkivideota.





Husky Rescuen entinen tyyli oli omaleimaista ja huomattavasti ainutlaatuisempaa, tälläistä kilkettä ja narinaa kun julkaistaan niin paljon enemmän. Ja kokeellisuus on ihan ok, mutta ei enää 2010-luvulla kuriositeetti. Vaikuttaa hieman siltä, kuin tässä yritettäisiin sovittaa Björkin viittaa Johanna Kalénin harteille. Itse kaipaan menneeseen, mutta jokaiselle jotakin. Levyn kansi on kyllä hieno :)

Suomen Depeche Moden, eli konemusiikkiguru Jori Hulkkosen ja Villa Nahin savuisista rauniosta Feenix-linnun lailla nousseen Juho Paalosmaan Sin Cos Tan, jota olen aiemminkin hehkuttanut, julkaisi myös levyn jo viime vuoden lopulla. Hyvää musiikkia tulee vain niin paljon koko ajan, että alkaa olla vaikea pysyä kaikesta diggailemastaan ajan tasalla.



Tämäkin oli jäänyt sen vuoksi havainnoimatta, että sitä ei alkuun Spotifyssä vielä ollut. Nyt muistaessani tsekata, saatoin innoissani todeta sen sieltä löytyvän! Jos Husky Rescue jätti hieman kylmäksi, Sin Cos Tan kyllä enemmän kuin lunastaa odotukset!

Asiaa hiukan sivuten, myös Depeche Modelta ilmestyi jokin aika sitten uusi levy 'Delta Machine'. Niin kuin totesin jo ko. bändin historiasta postauksessani viime vuoden lopulla, on 80- ja 90-luku todellakin bändin kulta-aikaa. Niinpä tuokaan levy ei kovin isosti saanut reseptoreita heräämään. Mutta onneksi sen sijaan on uusia yrittäjiä, kuten Sin Cos Tan, jotka tekevät asiat tänä päivänä paremmin.

Kadonnutta musiikkia etsimässä

Lost In Music on tältä vuodelta mun osalta ohitse ja täytyy myöntää että muutama todella mahtava keikka näihinkin kemuihin mahtui.

Yhteenvetona festareiden ylivoimaisesti TOP3-keikat tarjosivat aina yhtä mieletön 22-Pistepirkko, juuri arvostetun EBBA-palkinnon pokannut French Films sekä hypnoottisen happorokin itsevaltias Kap Kap. Konemusiikin veteraani Jori Hulkkosen ja Villa Nahistakin tutun laulaja Juho Paalosmaan Sin Cos Tan kolkuttelee tosin sijoja parhaimmillaan jopa Depeche Modemaisilla biiseillään.





Ainoastaan ohuesti harmittaa missatut The Flaming Sideburnsin ja Eva & Manun keikat, mutta samaan aikaan oli kyllä ehdottomasti muuten hyviä vaihtoehtoja tarjolla. Kuulin sitä paitsi yhdeltä tutulta että jälkimmäiselle ei ollut enää edes sopinut eikä päässyt festaripassilla.



Lopulta kuvasaldo lähenteli useaa sataa joista ehkä hyvin onnistuneita otoksia oli alle sata. Tästä johtuen en edes yritä kaikilta käymiltäni keikoilta laittaa kuvia vaan keskityn karsimaan tänne vain niiden parhainta satoa.



Torstai oli vielä aika hiljainen päivä klubeilla ja kaupungissa, mutta kävin kuitenkin Pakkahuoneella katsastamassa juuri uuden levynsä 'Fiestan' julkaisseen Don Johnson Big Bandin. Lavalla oli mukana soittamassa kitaraa Petteri Sariola joka oli itselle tuttu jo Tommy Lindgrenin viime vuoden Lost In Music-kokoonpanosta, samoin kuin toinen vierailija Felix Zenger.



Lavalla nähtiin myös hetki aiemmin oman keikkansa Klubin puolella lopettanut nuori räppilupaus Noah Kin, joka kyllä vaikutti aika pätevältä kaverilta. Keikka oli ihan hyvä vaikka yleisöä olikin illan ensimmäisellä Pakkahuoneen keikalla vähänlaisesti. Silti uuden levyn biisit jättivät myös livenä (kuten levylläkin) hiukan kylmäksi ja keikan kohokohtia olivat ehdottomasti hiukan vanhemmat biisit ja erityisesti edellisen levyn 'Running Man'.



Torstai-illan varsinaisia kiinnostuksen kohteita itselle olivat myöskin juuri uuden levynsä 'The Writing On The Wall' julkaissut konemusiikkipoppoo TV OFF, virolainen Iiris sekä Warriors salanimellä Henry's Pubissa esiintynyt Disco Ensemble.

Myös pari vuotta sitten Lost In Musicissa esiintynyt Iiris kuului omiin kiinnostuksen kohteisiini. TV OFF ja Iiris esiintyivät Yo-talolle jonne lähdinkin Pakkahuoneelta heti DJBB:n keikan jälkeen.



Yo-talo oli lähes tyhjillään joka oli omiaan oman väsymyksen ohella latistamaan tunnelmaa. Itse TV OFF:in keikka oli todella kova, säälitti vain hiukan bändinkin puolesta joutua esiintymään niin tyhjälle salille. Bändin laulajalla Saralla on todella omaperäinen ja ihastuttava ääni, olen nähnyt heidät kerran aiemminkin ja tehnyt pari remiksiäkin erääseen kilpailuun.

Koska meininki oli sen verran vaisua ja väsymys kävi ylivoimaiseksi, päädyinkin lähtemään jo kesken illan ja jätin Iiriksen ja Warriorsin tsekkaamatta. Disco Ensembleen kun on muutenkin liput ensi perjantaille jo odottamassa!



Perjantai-iltana laitoin päälle uuden Kätköstä löytämäni raitapaidan. Kaikenlaista merkkarikamaa oli tietenkin myynnissä mutta hienoja paitoja tai ei, tuli ostettua vain tämä sikamagee Pirkkojen hihamerkki.

Kuten mainittua, perjantain (ja koko festarien) keikkojen kohokohtia olivat 22-Pistepirkko ja French Films joiden keikalta tämän postauksen ensimmäiset kuvatkin ovat.



Perjantain ensimmäisestä keikasta omalla kohdallani vastasi kuitenkin Sin Cos Tan Pakkahuoneen puolella joka oli aivan hemmetin hyvä. Esiintyminen oli tarkkaan harkitun viileää, Hulkkonen tuskin otti kertaakaan katsekontaktia yleisöön koko keikan aikana :)

Sama tosin oli myös Flow:ssa, jossa pääsin heidät näkemään jo aiemmin. Albumin pitäisi vielä ilmestyä tämän vuoden puolella.



22-Pistepirkko esiintyi Klubin puolella ja oli jälleen aivan jäätävän huikea. Sedät näyttivät kyllä mallia nuoremmilleen että miten sitä rokkia soitetaan. Jo kunnioitettavaan 31-vuoden ikään ehtinyt bändi ei ole koskaan tinkinyt omasta tyylistään ja onkin mielestäni jonkinlainen indiedinosaurus. Suosio onkin ollut varmasti ulkomailla aina suurempaa kuin kotimaassa.



Itse olen nähnyt heidät nyt kolme tai neljä kertaa (en muista!) livenä ja vahvimpana on jäänyt mieleen reilu 2,5 vuotta sitten Akun Tehtaalla taltioitu huikea Kosketuksessa-keikka jonka muuten vihdoin pitäisi tulla YLE Teemalta ulos ensi vuoden puolella. Ylöjärvellä bändi esiintyi kunnioitettavat kolme tuntia joista televisioon on varmaankin tulossa harmillisesti vain tunnin kooste.



Ennen kuin kuulin French Filmsistä, olin pitänyt Pirkkoja Suomen parhaimpana rokkibändinä pitkään. French Films horjutti asemaa siis hetken, mutta viimeistään nyt herrat lunastivat paikkansa takaisin. Ja miten hienoa olikaan pystyä katsomaan molemmat suomalaiset suosikkibändeistäni samana iltana!



Ennen French Filmsiä Pakkahuoneen puolella esiintyi Stig joka oli kyllä aivan yhtä huono kuin levylläkin, kantria ja iskelmää pikkutuhmilla lyriikoilla varustettuna. Uusista kappaleista ainoastaan 'Ryypyn' Hevoshullu remix toimii itselle, kantrista en muutenkaan ole koskaan välittänyt.

Kauas on tultu herran alkupään hauskoista ja ironisista R&B kappaleista Edu Kehäkettusen kanssa mutta vielä alemmas on vajonnut Mikkolan Matti, joka Stigin bändissäkin esiintyi. Tehosekoittimen kultaiset hitit ovat muisto vain, mutta toisaalta valtayleisö näyttää edelleen suhtautuvan näihin biiseihin aika suurella innolla. No, kaikkia ei voi aina miellyttää :)



22-Pistepirkon ja French Filmsin keikkojen jälkeen mua olisi ollut lähes mahdoton vakuuttaa lähes millään musiikilla, olkoonkin että Pariisin Kevät on mielestäni yksi suomenkielisen popin parhaita saavutuksia tänä päivänä. Kirjoitinkin bändistä pienen arvion uuden levyn ilmestyttyä viime helmikuussa.



Kaverini halusi mua enemmän katsastaa Pariisin Kevään setin Pakkahuoneen puolella, joten lähdin sitä myös itse katsomaan. Koko setti oli lähes yksinomaan hittikimaraa ja vähän vanhempiakin biisejä kuultiin. Tosiaan hieman kylmäksi se kuitenkin jätti niin huikeiden aiempien keikkojen jälkeen ja paremmin se toimikin viimeksi kun kävin katsomassa Yo-talolla 1,5 vuotta sitten. Pienempi klubiympäristö sopii tällekin bändille isoa lavaa paremmin.



Itselleni illan päätti kovasti odottamani The Soundsin DJ-setti, jota tosin en katsonut loppuun saakka sillä Klubi oli niin täynnä ihmisiä että tanssiminen siellä oli lähes mahdotonta. Hyviä biisivalintoja kyllä kuultiin mutta olisin kaivannut että Maja Ivarsson olisi ottanut tilanteen haltuun ja toastannut biisien päälle.



Lauantaina vuorossa oli Doris, ja päällä supertyylikäs Original Heteroes-paita. Evan & Manun jätin tosiaan näkemättä, sillä olin vasta Monsters of Popissa heitä katsomassa. Doriksessa esiintyi siis Kiki Paun ja Barry Andrewsin diskon ohella festareiden bändeistä kolmen kärkeen kirinyt Kap Kap jolta on kuulemma tulossa uusi levy alkuvuodesta. Edellinen 'Holy Are You' on yksi englanninkielisen Suomi-rokin parhaita levyjä!





Bändit olisi ehdottomasti kannattanut laittaa toiseen esiintymisjärjestykseen, sillä Kap Kapin keikan aikaan Doriksssa oli vain kourallinen yleisöä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan itseäni haitannut koska bändi veti niin hurmoksellisen shown. Analogisyntetisaattorit pulputtivat hapoissaan ja rumpali nakutti kellontarkasti niin huikeita rytmejä että tajunta alkoi väkisinkin laajentua. Lähes epileptisesti lavalla liikehtinyt laulaja oli vielä kuin piste i:n päälle.



Itselle Barry Andrewsin disko ei oikein iskenyt ja istuttiinkin keikan ajan pöydässä juttelemassa kaverin kanssa. Melko unelias meininki keikalla olikin ja yleisö enimmäkseen istui lattian reunoilla fiilistelemässä. Tälläisellä musiikilla olisi ollut parempi aloittaa ilta, kuin keskeyttää edellisen artistin ansiosta hyvässä nosteessa ollut vauhti.



Illan viimeisenä artistina esiintyi Kiki Pau joka myös veti varsin mallikkaan setin. Takki oli kuitenkin jo huikean ensimmäisen keikan ansiosta hiukan tyhjä, ja niinpä mielestäni Kap Kapin show olisi itseoikeutetusti kuulunut puolen yön nurkille.

Hyvä ilta kuitenkin kaiken kaikkiaan, ja koko festareihin mahtui siis runsaasti todella hyviä keikkoja. Nyt vain odottelemaan että pari viikonlopun esiintyjistä pistää levynsä ulos. Myös French Filmsiltä on odotettavissa uutta levyä ensi vuoden puolella.