Italialainen ilta

Viime tiistaina mulle tarjoutui työn kautta harvinaislaatuinen tilaisuus päästä osallistumaan työporukan kanssa kokkauskurssille Villa Sofiaan Tampereen Tammelaan.

Tilaisuus Villa Sofia Ay:n liikeidea on tarjota keskellä Tamperetta korkeatasoisia, tunnelmallisia ja oman rauhan tarjoavia tilaisuuksia, joissa vieras tuntee, että häntä arvostetaan. Ja pitää kyllä myöntää, että järjestäjien asiantuntemus ja positiivinen, oikein miellyttävä opastus oli todellakin juuri oikeanlaista opetusta.

Kokkauskurssien lisäksi tilaa voi vuokrata niin juhliin kuin kokoustarkoituksiinkin. Puitteet ovat hienot entisen Puu-Tammelan sydämessä, ja tämän upean lähes satavuotiaan tiilitalon ympärillä jonkin verran puurakentamista onkin vielä jäljellä. Myös tämä talo oli vielä 90-luvulla purkutuomion alla, kunnes nykyisten omistajien sukulainen hankki sen itselleen. Omanlainen kulttuuritekonsa tämäkin, ja nyt kun katsoo talon käyttötarkoitusta, voi sanoa, että päätös on ollut oikea, sillä jäljellä on pala historiaa, muisto nyt jo menneestä ajasta.

Villa Sofiassa valinnan varaa erilaisista kokkauskursseista on runsaasti, sillä valittavissa on niin vietnamilainen-, intialainen-, provencelainen-, espanjalainen-, kuin italialainenkin ilta. Nämä kaikki vaihtoehdot sisältävät 6-8 ruokalajin illallisen, jonka asiakas loihtii itse reseptiikan ja opastuksen avulla. Lisäksi on vielä niin Lähi-Itään kuin lähiruokaankin painottuvat kurssit, jälkimmäinen vieläpä Armaksesta tutun lähiruokaguru Heikki Ahopellon vetämänä. Kylläpä täällä voi pihvinpaistoakin opetella.













Yläkerran salit toimivat opetus-, kurssi- ja ravintolatiloina, ja alakerrassa sijaitseva hieno punatiilipuntainen Holvitupa toimii opetuskeittiönä. Meille oli valittu suoritettavaksi kuuden ruokalajin italialainen menu, joskin valmistettavana oli vielä ruokien lisäksi grissinit, joten tekemistä riitti koko 28:n hengen porukalle.

Italialainen ilta vei ruokamatkalle ympäri Italian, ja menuun kuuluikin niin toscanalaista keittoa, polentaa Alpeilta, juustoja ja kinkkuja Emilia-Romagnasta, sisilialaista Marsala-viiniä, roomalaista salaattia, mascarponea Lombardiasta, napolilaista pastakastiketta kuin risottoa Piemontestakin. Ensimmäinen ruokalaji oli valkopapukeitto Grissineiden kera, toinen tarjoilu sisälti pastaa alla Puttanesca, jonka jälkeen pääruokina toimi kolmen ruuan kombo - mozzarella-tomaattisalaatti, kananrinta Marsalakastikkeessa (jonka tekemiseen allekirjoittanutkin pääasiassa osallistui) sekä risotto con Funghi. Jälkiruoaksi osa teki tiramisua, ja pitää myöntää, että se oli ehdottomasti parasta koskaan syömääni. Aivan lopuksi jokainen sai diplomin hyvin tehdystä illallisesta.

Ilta oli kyllä erinomaisen ikimuistoinen, ruoka hyvää, ja sitä oli tarpeeksi (liikaa :). Maha piukeana kohti kotia sai taas lähteä. Kiitos Villa Sofian osaavalle ja mukavalle henkilökunnalle, sekä tietysti työnantajalleni.

Syrotoniinit pauhaa

Paljon kohuttu, ja lopulta yllättävän nopeata ulos tullut Aphex Twinin ensimmäinen täyspitkä levy 13 vuoteen, sitten vuoden 2001 'Drukqsin'. 'Syro' on jo syntyessään klassikko, sillä vastaavia odotuksia harvalle elektroniselle levylle on laitettu. Myös itse myönnän odottaneeni tätä julkaisua sekavissa tunteissa, äärimmäisen kiinnostuneena ja oikeastaan kuitenkin samaan aikaan realistisesti ilman liikoja odotuksia.

Jos ennakkoon maistiaisena levyltä jaettu 'minipops 67 [source field mix]' ei aivan mua sytyttänyt, niin levylle oli jätetty onneksi paljon muita, parempia raitoja kuunneltavaksi.

Toki näissä biiseissä on muuten aivan erilainen muovisempi äänimaailma, jota juuri miehen 90-luvun analogituotannon diggarina en aivan täysin pysty edelleenkään sulattamaan, mutta silti siellä on kuultavissa kuitenkin niin poikkitaiteellisen kiehtovia biisirakenteita, että pakko niistä on tykätä.

Esimerkiksi heti seuraavana vuorossa ovat 'XMAS_EVET10 [Thanaton3 Mix]', 'produk 29' ja '4 bit 9d api+e+6' toimivat huomattavasti edellämainittua paremmin. '180db_' puolestaan tuo kaikista biiseistä eniten mieleen vanhan Polygon Window -tuotannon biittejä myöten, vaikka ei biisinä sinne parhaimmistoon kuulukaan. Vaikka Aphex Twin -nimellä julkaistujen albumien välissä onkin 13 vuotta, niin täyttä hiljaiseloa Richard D. James ei sentään ole viettänyt. Tälläkin levyllä 'CIRCLONT14 [shrymoming mix]' kuitenkin tuo sitä kaivattua analogitunnelmaa hieman enemmän esiin, ja tuo mieleen erityisesti näiden albumien välissä Analord -pseudonyymillä tuotetun materiaalin. Myös loppupuolen 'syro u473t8+e [piezoluminescence mix]' lukeutuu yhdeksi tämän levyn ehdottoman parhaista kappaleista, ja onhan levyn lopettava 'aisatsana' sekin oikein kaunis.

Isoin muutos aiempaan matskuun on ehkä rumpukone- ja samplebiittityöskentely, joka on melkoisen ovelaa läpi koko levyn. Eniten 'Syrosta' tulee mulle tyylillisesti mieleen 'Windowlicker', ja koko albumi onkin muutamaa biisiä lukuunottamatta kuin tuolta ajalta julkaisematta jäänyt kokonaisuus. Kyseinen biisihän ei koskaan päätynyt millekään täyspitkälle levylle.

Ei mua tällä silti ostettu täysin, sillä esimerkiksi Boards of Canada pitää edellisen 'Tomorrow's Harvest' levynsä ansiosta viime vuonna mun TOP10 listalle päässeenä intelligent dance musicin osalta ykköspaikkaa juuri sillä, että se ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen. Mutta kyllä tämä ehdottomasti silti synninpäästön saa ja sinne paremmalle puolelle kääntyy, 'Drukqsista' kun en milloinkaan ole innostunut. Välillä kuitenkin hukutaan taas sellaisiin kakofonioihin ja kaaoksiin ('CIRCLONT6A [syrobonkus mix]'), että säveltäjän mielenterveyskysymykset nousevat väkisinkin pintaan :)

EDIT: Koska Japanin bonusraitaa 'MARCHROMT30A edit 2b 96' ei löydy Spotifystä, kuuntele se TÄÄLTÄ! Olen sitä nyt luuppaillut useamman kerran ja se on nimittäin ehdottomasti levyn paras biisi!

Japanilaista gastronomiaa Nomussa

Tästä kohistiin koko kesä. Luin itse kesäkuussa Kohokohdat -ruokaportaalista, että ravintoloitsija Leo Suzuki Marusekin takaa oli avaamassa uutta japanilaista ravintolaa Tampereelle.

Paikan konsepti on kuitenkin eri, mitä miehen toisessa paikassa, täällä kun rento ajanvietto, seurustelu ja pienten ruoka-annosten nauttiminen juomisen lomassa on pääroolissa. Nimeksi tuli Izakaya Nomu, ja Japanissa izakayat ovatkin vastaavia gastrobaareja, nomu taas tarkoittaa japaniksi juoda.

Mitä tulee pieniin annoksiin, sellaisista ei kyllä voi puhua. Tänne kannattaakin lähteä isommalla porukalla jakamaan näitä ruokia, sillä itse olin syömässä kahdestaan kaverin kanssa, ja tilaamani kolme annosta oluineen täyttivät mahan niin maan perusteellisesti, siitäkin huolimatta, että kaverini maistoi alkupaloistani ja jätin vielä ranskalaisia syömättäkin. Alkuun otin tulisesti maustettuja avokado-tonnikalamakeja (Kihada Avocado Yukke Maki), sillä listalla oli tärkeä merkintä siitä, että kala oli MSC-sertifioitua. En ole tonnikalaa syönyt yli kahteen vuoteen, joten tämä erityisesti miellytti minua. Seuraavana ruokalajina valintani kohdistui jo aiemmin parissa yhteydessä kehuttuun burgeriin (Chicken Teriyaki with Japanslaw), ja niille otin lisukkeeksi merileväranskalaiset (Nori Shio Fries), sekä Miso Shiso -dipin.









Makit olivat todella maukkaita, ja jotenkin aivan eri makuisia, mitä olen koskaan aiemmin syönyt. Tonnikala yllätti tulisuudellaan, mutta ei silti ollut liian polttavaa. Burgeri oli aivan loistava, ja juuri tuo japanilainen coleslaw toi sitä kaivattua raikkautta ja kruunasi annoksen. Olen jotenkin jännällä tavalla mieltynyt tuon tyyliseen kaalisalaattiin, sillä hieman samanlainen täyte tulee 4 Delin Asian Dogiin Kauppahallissa, ja kyseinen hodari on oma suosikkini siellä. Todella vahva esitys, samoin kuin merilevällä maustetut ranskalaiset. Ja kun kyseessä on kokonaisesta perunasta itse tehdyt ranut, on makua enemmän kuin pakasteessa. Miso Shiso oli kyllä viimeinen silaus tähän mahtavaan annokseen, mutta kuten sanottua, olisin pärjännyt vähemmälläkin itsekseni. Kylkeen maistelin listan oluita, joista erityisesti vihreä tee -olut Iki oli aivan mielettömän hyvää. Jos pieni pullo sitä ei maksaisi yli seitsemää euroa, menisin juomaan näitä sinne enemmänkin :)

Makua oli siis todella viimeisen päälle, asiakaspalvelu oli aivan loistavaa ja ravintola viihtyisä. Voin lämpimästi suositella tätä ravintolaa kaikille japanilaisen ruuan ystäville. Tsekkaa myös 365 days with Idan kirjoitus Nomusta.

Nyt onkin sitten kaikki to-do listalla muhineet Tampereen uutuuspaikat tullu testattua. Toinen Bar Burrito, 2h+k baari, Sitko ja tämä Nomu, tietysti kävin myös somekohun saattelemana Raholan Kebab ja Pizza Kioskissa, vaikka se ei uusi paikka olekaan. Lievää ravintolaähkyä onkin jo alkanut olla. En kuitenkaan ole edes kirjoittanut niistä paikoista, joissa myös on tullut käytyä, ja jotka ovat olleet jo entuudestaan tuttuja :) Kuitenkin uusintakierrokselle näihin täytyy jossain vaiheessa lähteä, mutta sitä ennen varmaankin tulee jonkinlaista raporttia tästä viikonlopusta, ehkä ravintoloistakin, minä lähden nimittäin viikonlopuksi Helsinkiin.

Sitko Pizza&Bar

Tyylikkäiden mestojen rantautuminen Tampereelle jatkuu, tällä kertaa Sitko Pizza&Barin ansiosta. Ravintola aukesi viime viikolla Näsilinnankadulle, hieman sivuun kaupungin vilkkaimmasta ravintolakeskittymästä Sohosta, toiselle puolelle koskea. Aivan välittömässä läheisyydessä sijaitsevat kuitenkin Aussie Bar ja vastapäätäkin Thai & Laos, eikä Gastropub Tuulensuuhunkaan ole kuin kivenheitto. Tosin alun perin liiketilaa oli katsottu kyllä juuri tuolta Aleksanterinkadunkin keskittymästä.

Seurasin paikan remonttia jo tiiviisti etukäteen Facebookin puolella, sillä kuvista ja ikkunan takaa vakoilluista näkymistä oli kuoriutumassa melkoisen makean näköinen ravintola. Hieman samaa tyyliä kuin Putte's Helsingissä, mutta pelkistetymmin. Ja kunnon kilpailuahan täällä ei pitsoista vieläkään ole aiemmin ollut, Napoli on edelleen porskuttanut aivan omassa luokassaan.

Kävin maistamassa Sitkon pitsaa viime lauantaina, samalla reissulla, kun piipahdin Metsossakin. Ja wau, edes nuo ennakkoon nähdyt kuvat eivät tehneet oikeutta paikalle, joka ei edelleenkään vielä ollut aivan valmis. Kaikki oli juuri eikä melkein niin omaan makuun kuin mahdollista, teollista- ja designvalaisinta, pinnatuoleja, koulutuolien näköisiä- ja omistajan itsensä valmistamia baarijakkaroita myöten. Oli lomittain ladottua kaakelia ja tummaksi maalattua betoniseinää. Siis aivan täydellistä. Aivan upea paikka kerrassaan!











Tietysti kun ravintolasta puhutaan, on ruoka kuitenkin se tärkein asia, mutta onneksi tämä saa täydet pisteet siltäkin osin. Pitsapohja on paikan ydin, ravintolan nimi ei ole tuulesta temmattu. Pitsat tehdään omaan hapanjuureen, joka on saanut tekeytyä jo kolmen vuoden ajan, siis paljon ennen koko ravintolan perustamista. Koko paikan ideologia perustuu tähän yksinkertaiseen, mutta aivan mahtavaan perusideaan. Ja se maku...

Tilasin salamipitsan, johon ei muuta tule, kuin aitoa italialaista salamia, mozzarellaa ja basilikaa, ja se täydellinen pohja. Todellakin ylistän tuota pitsapohjaa, sillä mitään vastaavaa ei täältä saa. Ei edes sieltä Napolista. Ja kun kerran kilpailua ei aiemmin ole ollut, niin nyt on! Sitkon pitsoista löytyy myös paljon makua, koska kaikki raaka-aineet ovat laadukkaita ja tarkkaan valittuja. Myös täytteet on mietitty huolella. Listalla on ainoastaan kuusi eri vaihtoehtoa, mutta se on aivan riittävästi. Tämä on elämys joka täytyy kokea. Ei pelkästään silmänruokaa upean sisustuksen ansiosta, vaan mahtavan makuharmonian.

Ja kun paikkaa kerran nyt useamman ihmisen toimesta on verrattu Putte'siin, ja vaikka näissä selviä yhtäläisyyksiä on, niin kun siitä pääasiasta eli ruuasta puhutaan, päihittää tämä edellämainitun mennen tullen.

EDIT: Facebook -sivulle saamani kommentin mukaan Sitkosta alkaa saamaan myös heidän omaa pitsapohjaansa gluteenittomana parin kuukauden sisään. Sitä ennen tarjolla kuitenkin on tälläinen vaihtoehto, joskaan ei heidän itsensä tekemänä.

Kaksion baarissa

Voi jestaan pojat! Huomasin tuossa reilu pari viikkoa sitten, että Kaksion baarin remppa oli ohi, ja entinen pelkkä baari olikin kasvanut täysiveriseksi ruokapaikaksi ja sporttibaariksi. Naapurioven takana sijaitseva 2h+k:han alkaa olla Tampereella jo jonkinlainen instituutio. Kymmenen vuoden ikäisenä se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kaupungin viihtyisimmistä ruokapaikoista. Tyylikäs, rento paikka, mainio ja kuitenkin kohtuuhintainen ruoka.

Useasti vuosien varrella täällä blogissa olenkin todennut, että tuosta varsinaisesta ruokaravintolasta on saanut Tampereen parhaat etanat, ja tajusinkin, että en edelleenkään ole koskaan siellä käynnistä blogannut. Tässä on vain nyt tullut, ja vielä tulossakin niin paljon uusia juttuja Tampereelta, että hetki vielä menee, mutta lupaan kirjoittaa toisestakin puolesta jutun vielä tämän syksyn aikana.

Varsinaiseen ravintolaan mennään punaisesta ovesta, ja tähän baariin viereisestä vihreästä ovesta. Ja nyt siis jälkimmäisen oven takana on tarjolla aivan eri menu, selkeästi enemmän painottuen pubi- ja katuruokaan. Listalta löytyy iso liuta erilaisia leipiä, hampurilaisia, hot dogeja, mutta myös monenlaista sormiruokaa ja siipiä! Urheilubaarin statushan paikalla on, ja itsekin siellä käydessäni menossa oli Ilveksen peli Kärppiä vastaan.















Lista on itseasiassa niin laaja, että sitä jo etukäteen Facebookista silmäillessäni iski välittömästi valinnanvaikeus. Tietysti hampurilaiset ovat se omin juttu, mutta toisaalta sormiruokalista näytti todella koukuttavalta. Sitten se iski, täältä saa Reubenin! Kaksion Reuben ei tosin ole aidosti alkuperäinen, sillä siinä ei ole emmental -tyypistä juustoa eikä hapankaalia, mutta se onkin tuunattu enemmän isomman asiakaskunnan makuun, ja hapankaalin asemesta välissä on taivaallista coleslawta, sekä emmentalia korvaamassa Aura-juusto.

Voitte arvata ilmeeni, kun tuo leipä tuotiin mulle pöytään. En ole koskaan todistanut omin silmin näin suurta leipää, saati saanut sellaista omalle lautaselle, ja sekin oli vain puolikas leivänpalanen :) Kyseessä on sama tuote, jota käytetään naapuriravintolan parilaleipiin, mutta baarin Reuben vetää kaikilla mittareilla pidemmän korren, sillä täyte on niin mehevää, että kuvia reunoja jää jäljelle vähemmän. Ja se maku, jotain käsittämättömän hyvää. Liha on kaksi vuorokautta kypsytettyä naudan entrecoteta, lisäksi edellä mainittujen täytteiden oheen tulee kolmen pippurin kastiketta, paistettua sipulia ja suolakurkkua. Taivaallista, ehdottomasti parasta koskaan syömääni tuollaista leipää, ja olen sentään syönyt erilaisia leipiä Tivolissa monet kerrat.

Mutta se koko... tuo on oikeasti aivan mahdoton vetää kokonaan, vaikka omistaja sellaisen vasta väittikin itse suorittaneensa edellisenä päivänä. Jos tämä kuva ei todista mielestäsi mitään, katso toinen kuva Instagramista, jossa on 20€ seteli vertailun vuoksi. Pienempään nälkään uskoisin sen olevan mahdollista kuitenkin jakaa vaikkapa kahden kesken, ja ainakin take away onnistuu mainiosti. Reuben on listan leivistä hintavin (16,90€), mutta hinta-koko-laatusuhteeltaan täysin sen väärti. Se on myös listan ainoa noin suuri leipä, joten kuuma vinkki niille, joiden maha on pohjaton, tai jotka haluavat jakaa leivän ja saada hyvän vastineen rahoilleen. Paikan listalle jäi vielä niin monta annosta kokeilematta, että tännekin on kyllä pakko palata.

Mitä tulee sisustukseen, on tämä jälleen kerran viihtyisyydessään aivan mahtava. Olen aina pitänyt erityisesti vanhalla puolella siitä, että siellä on tamperelaiselle ah niin rakasta punaista tiiliseinää näkyvissä. Baarin puolella myös tuolit, pöydät ja valaisimet on vaihdettu, ja paikka on kaikkea muuta kuin tylsä sporttibaari.

Oh yeah, drunk octopus wants to fight!

Unelmia elämästä

*** Nimipalvelimien kanssa oli lauantai-illasta sunnuntaiaamuun ongelmia, minkä vuoksi mitkään blogin kuvista eivät näkyneet. Vika näyttäisi olevan nyt ohi, mutta jos häiriöitä ilmenee, ilmoitelkaa!" ***

Mutta takaisin aiheisiin :) Kirjoittelin viime vuoden puolella uudesta australialaisesta folklöydöstäni Vance Joysta. Tuo silloin ilmestynyt EP olikin todella kova, kaikki biisit olivat yksinkertaisesti loistavia.

Nyt oikealta nimeltään James Keoghilta on ilmestynyt täyspitkä debyytti. 'Dream Your Life Away' löytyy tietysti Spotifystä, ja vaikka voisin edelleen vannoa eniten noiden vanhempien biisien nimeen, niin kyllä tämä sinne omien suosikkifolk-albumien joukkoon pääsee yhdessä muiden lemppareideni kanssa. Levyllä on kunnioitettavat 13 biisiä, joista osa on kuitenkin erilaisia versioita, mitä aiemmin kuullut, sekä lisäksi FlicFlacin versiointi tuosta suurimmasta 'Riptide' hitistä.

Ennen kaikkea Vance Joy on loistavaa taustamusiikkia, kuten suurin osa tästä genrestä. Jos tämä ei kuitenkaan kokonaisuutena iske yhtä aivan lujaa kuin muut suursuosikkini, niin pelkkää täytettä koko levy ei kuitenkaan missään nimessä ole. Jo ennalta kuultujen biisien lisäksi omiksi suosikeiksini ovat nousseet tuo toinen noista musiikkivideonakin julkaistuista kappaleista, 'Mess Is Mine' sekä 'All I Ever Wanted', 'We All Die Trying To Get It Right', 'Georgia' ja 'All I Ever Wanted'. Levyltä puuttuvat silti EP:n parhaat biisit 'Emmylou' ja 'Play With Fire'.

Retronörtteilyä

Suomen Amiga-käyttäjät ry. (engl. Finnish Amiga Users Group) on yhdistys, jonka tarkoituksena on tukea suomalaisia Amiga-tietokoneen käyttäjiä kehittämällä ja ylläpitämällä Amiga-harrastusta ja Amiga-tietouden tuntemusta Suomessa. Lisäksi yhdistys mm. säilöö historiallista tietoa Amiga-tietokoneesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä erityisesti Suomessa ja järjestää vapaaehtoisvoimin erilaisia tapahtumia.

Tälläinen vuosittainen tapahtuma, Saku 2014 järjestettiin jälleen kerran tänään, tällä kertaa Tampereella pääkirjasto Metsossa. Olen joskus vuosia sitten 2000-luvun alussa käynyt vastaavassa tapahtumassa Vantaalla Heurekassa. Tuolloinhan koko Amiga-harrastus oli itsellänikin vielä huomattavasti enemmän ajankohtaista, kerroin tuosta omasta retrokonehistoriastani viimeksi keväisen Andy Warhol -postauksen yhteydessä.

Tapahtumassa oli mahdollista kokeilla kymmeniä erilaisia vanhoja pelikoneita aina 80-luvun alusta 2000-luvulle saakka, lisäksi oli pelikilpailuja ja muutamissa näytöskoneissa pyörivät monenlaiset tietokonedemonstraatiot. Kuitenkin se kaikkein huikein tapahtumaan liittynyt asia oli entisen Amiga International-johtaja Petro Tyschtschenkon vierailu paikan päällä. Hän kertoi muistelmiaan uraltaan 80-luvulta aina myrskyisiin Commodoren konkurssivuosiin ja lopulta nykypäivään saakka. Muita vierailijoita olivat Cloanton Michael Battilana sekä ohjaaja/teatterinjohtaja ja pitkäaikainen Amiga-käyttäjä Jotaarkka Pennanen.

Tapahtumassa pari tuntia vierähti hujauksessa vanhoja retrolaitteita katsellessa ja kiehtovaa historiikkia kuunnellessa. Itselleni tämä on merkittävä osa omaa menneisyyttäni ja pedannut tietä koko nykyiseen nörtteilyyni.