Vintagea Tallipihalla

Kuluneena viikonloppuna Tampereella vietettiin jo pikkuhiljaa perinteeksi muodostunutta Suvi-Vintage -tapahtumaa, kolmannen kerran. Tapahtuman tarkoituksena on vaalia menneen ajan tyylejä, musiikkia ja kulttuuria. Finlaysonin alueen viihtyisällä Tallipihalla oli vielä eilen iltapäivästäkin paljon kävijöitä ja terassilla istujoita, vaikka ehdin silloin mukaan vasta viimeiselle tunnille.

Lauantai oli myöskin ilmoiltaan ensimmäinen hyvä päivä pitkään aikaan, joten se edesauttoi varmasti tapahtuman suosiota. Tänä vuonna teemana oli 30-luku ja lomailu ja sunnuntaina siellä olikin muotinäytös, jossa esiteltiin mm. 30-50-lukujen loma- ja ranta-asuja. Tänään säät eivät olleet aivan yhtä suopeat, mutta silti oli pakko mennä käväisemään tuolla uudelleenkin ihan vain Tampereen seudun mobilistit ry:n vuoksi, sillä vain tänään sunnuntaina Tallipihalla oli esillä myöskin vanhoja autoja. Ne jos mitkä ovat hienoja, ja myös muotinäytös oli humoristella otteella tehtynä oikein hauska, siitäkin huolimatta että vettä vihmoi taivaalta.

Tapahtumassa oli myös paljon muutakin järjestettyä ohjelmaa - lauluesityksiä, musisointia ja vintagetuotteiden myyjiä. Omia varastojaan tyhjensivät mm. itselleni tutut Vintage Garden ja Kätkö Vintage. Tallipihalla on mukava käydä kahvilla ihan ilman mitään oheistoimintaakin, mutta nyt terassit olivat täynnä asiakkaita. Itse nautin eilen kuohuviinistä, ja tänään vohvelista.

Liikaa on myös vierähtänyt aikaa siitä, kun olen viimeksi piipahtanut Tammelassa Kätkössä, joten lupasinkin mennä käymään siellä hetimiten, viimeistään kuitenkin lomalla. Tänä kesänä ei ole tullut lainkaan käytyä keskustassa, saati radan toisella puolella entiseen malliin, sillä pyöräilykelit ovat olleet hiukan nihkeitä. Asiaan kuitenkin taitaa nyt pikkuhiljaa olla tulossa positiivinen muutos, vaikka se ei siltä tänään näyttänytkään!

Aaltojen Suomi

Kuten lupailin jo taannoisen YLE-postauksen yhteydessä, tässä tulee vielä lisää hienoja vanhoja suomalaisia kuvia. Tällä kertaa liikutaan lähempänä omaa mukavuusaluettani, merta ja matkailua. Kyseessä on nimittäin Suomen merimuseon omalle Flickr -sivulleen lataamia vanhoja valokuvia!

Aivan yhtä upeita, kuin nuo Yleisradion, eivät kaikki kuvat ole, mutta etenkin noissa 1900-luvun alkupään otoksissa on sellaista ajankuvaa, joka hämmästytti erityisesti itseäni. Vaikka olin lukenut erinäisiä laivamatkustuksen historiikkejä, en edes kuvitellut näillä vesillä liikkuneen näin upeita aluksia, joissa ensimmäisen luokan tilat olisivat olleet melkein yhtä hulppeita kuin vaikkapa Titanicissa. Erityisesti s/s Arcturus, s/s Titania ja s/s Polaris I ovat varmasti olleet melkoista luksusta jopa sen ajan rikkaille. Näiden vanhojen laivojen salongit, kannet ja hyttikäytävät henkivät sellaista klassismia, että ne vetoavat varsinkin omaan historiannälkääni.

On myös hauskaa että Suomea on mainostettu ulkomailla, olisiko kuvan perusteella Englannissa jo tuolloin termillä "Off the beaten track", kuten näkyy yhdessä näistä valitsemistani kuvista.

Montmartre

Kuulin vasta noin kuukausi sitten tämän Montmartren 'Inside of Me' kappaleen ohimennen jossakin, en edes muista missä. Kyseessä on varsin lupaavalta kuulostavan ranskalaisen electro/indiepop ryhmän ensimmäinen sinkku. Myös 'Inside of Me EP', jolla on tästä useampia remiksauksia sekä toinen biisi 'Our Time Is Now' ilmestyi jo, mutta Spotifyyn se ei vielä ole tietään löytänyt. Jo näiden kahden biisin perusteella vaikuttaa siltä, että indierintamalla alkaa tulla parin vuoden tauon jälkeen tälläisiä kepeitä ja reippaita suun hymyyn vetäviä ralleja.

Biisin on ehtinyt myöskin jo remiksata toinen ranskalainen suosikkini, Yuksek. Miehellä tuntuu olevan hieman kuin Midaan kosketus mihin biisiin hän ikinä koskeekaan. Tällä kertaa molemmissa kappaleissa on puolensa, ja molemmat sopivat yhtälaisesti tanssilattialle. Yuksek siellä mut kuitenkin nopeammin vetäisi tanssimaan!

Tällä nimellä musiikkia julkaisee ilmeisesti myös useita muitakin artisteja, sillä Spotifystä kyllä löytyy Montmartre, mutta väärä sellainen, ja myös muita samannimisiä löytyy Facebookista useampia. Oikea bändisivu löytyy TÄÄLTÄ. Ensimmäinen EP löytyy ainakin iTunesista.

Montmartrella on myös paikkana mulle ihan erityinen paikka sydämessä. Amélie on yksi mun lempielokuviani, ja se sijoittuu pääasiassa tuohon kaupunginosaan Pariisissa. Ah, kunpa vielä joskus pääsisin sinne. Mutta johtuen juuri näistä elokuvan myötä rakentamistani fantasioista, en ole sitä aiemmin päässyt toteuttamaan. Minulla on nimittäin niin selkeä mielikuva siitä, että haluan sinne nimenomaan jonkun kivan tytön kanssa, kävelemään käsi kädessä pitkin Montmartrea ja Seinen vartta. Tuon illuusion haluan pitää :)

Kunnon Vegemestaan vetää

Vegemesta on palannut! Eikä pelkästään Tampereelle, vaan muutamaan muuhunkin kaupunkiin on joko jo saatu toimipisteet pystyyn, tai ainakin sellaisia kaavaillaan. Tampereen ravintola aukesi juuri sopivasti lomaviikolleni, joten kävin testaamassa sen vielä juuri ennen juhannusta.

Tilat löytyivät kätevästi aiemmin samalla paikalla toimineen La Fondan (jossa en harmillisesti koskaan ehtinyt käymään) tyhjäksi jättämästä kolosta Puutarhakadulla. Sijainti ainakin on parempi, kuin aiemmin Satamakadulla. Vaikka tämäkin on sen kriittisen parin korttelin päästä Hämeenkadusta, jonka jälkeen Tampereen keskusta usein kuolee, on alueella enemmän jatkuvaa läpikulkua kuin toisella puolella pääkatua. Ja kanta-asiakkaista sekä erityisesti kasvissyöjistähän Vegemestan suosio ennenkin on muodostunut, joten toivon kovasti, että kasvisruualle omistautuneet pikaruuan ystävät, mikseivät muutkin, löytävät paikan.









Avajaistarjouksena heillä oli Piraattiburgeri, jossa sämpylän väliin tulee rehti määrä täytteitä: vegaaninen soijapihvi, juustoa, tomaattia, salaattia, maustekurkkua, tuoretta valkosipulia, paahdettua sipulia, chiliä, sinappia, ketsuppia ja Ayvar-munakoisopaprikakastiketta. Varsinaiseen listan mukaiseen Piraattiin® tulee savujuusto, eli käsittääkseni Kipparia, mutta sain vaihtaa sen toivomuksesta halloumiin, josta pidän aivan äärimmäisen paljon kasvishampurilaisen täytteenä. Myös varsinainen Halloumi-burger listalta löytyy.

Ja aivan huikean hyvähän tuo burgeri olikin. Valehtelisin jos väittäisin, että olisin syönyt parempaa kasvisburgeria jossakin toisessa ravintolassa. Tietenkin tälläisenä purilaisfanaatikkona teen edelleen kotikeittiössäni myös paremman kasvisversion, mutta Vegemesta tulee hyvänä kakkosena, ja eihän mun keittiööni ihan kuka tahansa pääse herkuttelemaan ;) Tuolta saa muuten ruokansa kylkeen myös bataattiranskalaisia tavallisten lankkuperunoiden sijasta, mutta niitä en itse kokeillut. Mutta jos kasvisruoka kiinnostaa tai kuuluu olennaisena osana ruokavalioosi, suosittelen vahvasti menemään Puutarhakadulle nautiskelemaan.

Ja huomionarvoista on myös se, että kun olin vasta kehunut alkukuusta Helsingin Good Life Coffeessa nauttimaani Fentiman'sia, niitä saa myös Vegemestasta. Yhden pullon hinta tosin oli enemmän, kuin tuon tarjousburgerin, mutta kyseessähän on erikoistuote, eikä juomapuoli olekaan ravintolan ydinliiketoimintaa. Mutta myös konsepti varmasti vielä hioituu, ja tarjolla on paljon muitakin juomavaihtoehtoja jokaisen budjetille.

Viime viikolla toiminta oli luonnollisesti vielä lähtökuopissaan ja myöskään ihan kaikkea listan ruokia ei vielä ollut saatavilla. Concept manager Robert Ramstedtin mukaan kuitenkin nyt saatavilla pitäisi olla jo enemmän vaihtoehtoja, kuten huippusuosittua seitania. Täytyy itsekin palata jonkun ajan päästä maistamaan muutakin.

Islannista Meksikoon

GusGusin uusi levy tuli lähes takavasemmalta. Bongasin tiedon tästä vasta juuri ennen lomaani, ja nyt se on jo ulkona. Uutukaisen nimi on 'Mexico', ja ilmestymispäivä oli eilen. Tutulla hyväksi havaitulla linjalla jatketaan tämänkin albumin kanssa. Bändin musiikkilinja on puhutellut mua jo pidempään, kuten joskus kerroinkin islantilaisen musiikin postauksessani, mutta erityisesti edellinen levy 'Arabian Horse' oli todella kova. Siinä vaiheessa bändin tyyli vaihtui perinteisemmistä konetanssimusiikista enemmän tuollaiseksi kevyemmäksi ja eteerisemmäksi houseksi. Vaan toimii entistäkin paremmin!

'Mexicolla' esiintyy jossain määrin uudistunut bändi, joka kuitenkin ammentaa myöskin noista 2000-luvun alun suoraviivaisemmista omista tanssilattiahiteistään. Erityisesti juuri 'Attention' levyn tunnelma tästä tulee enemmän mieleen, kuin 'Arabian Horsen' unenomainen leijunta. Tällä levyllä myös jousia kuullaan entistä enemmän.

Fyysisiä levyjä en ole joitakin satunnaisia vinyylejä lukuunottamatta enää vuosiin ostanut, mutta etenkin noita tämän bändin 2000-luvun alun parhaita hittejä multa löytyy vinyyliltä. Spotify onneksi on ystävä tässäkin suhteessa, sillä vasta reilu pari vuotta sinne alkoi tulla enemmän GusGusia. Kaikkea ei silti edelleenkään löydy.

Levyn raidoista aiemmin musiikkivideoinakin julkaistu 'Crossfade' muistuttaa kuitenkin edeltävän levyn biisejä kaikkein eniten. Aika yllättäen levyltä ei kuitenkaan tuota 'Add This Songia' löydy. Se, mitä tekemistä tällä oikeasti on Meksikon kanssa, jää arvuuttelun varaan. Saundien osalta mitään viitteitä sinne suuntaan kun ei ainakaan löydy, ei edes nimiraidan osalta, joka on kaiken lisäksi levyn heikointa antia.



Tämä levy alkaa myös edellistä huomattavasti suoraviivaisemmin. Ensimmäinen raita 'Obnoxiously Sexual' lähtee käyntiin heti, ja on melko mutkaton tanssiraita johon mennään nopeasti vokaaliosuudella sisään. Eniten huomiota herättää GusGusin tavaramerkkinä olevat vanhemmat rumpukoneet, jotka hoitavat varsinkin perkussio- ja haikkaosastoa. Sama toki siis toistuu läpi koko levyn. Biisi ei saavuta varsinaista kliimaksia missään vaiheessa, mutta raottaa ovea tuleville kahdeksalle raidalle.

'Another Life' tuo yllättäen mukaan mielenkiintoisia uusia elementtejä, joita ei bändin musiikissa ole kuultu. Biisi kuulostaakin samaan aikaan uudelta ja omintakeiselta, mutta kuitenkin sellaiselta, jota vain GusGusilta voi odottaa. 'Sustain' ja 'Airwaves' ovat juuri niitä kappaleita, jotka muistuttavat eniten noita reilun kymmenen vuoden takaisia hittejä, käyttäen hyödykseen kuitenkin rosoisempaa ja vähän uugeempaa äänimaailmaa.

Kohokohdiksi nousevat juuri näistä kahdesta edellinen, myös aiemmin mainittu 'Crossfade' sekä hienosti potkiva 'Not The First Time', jossa rytmiikka, yksinkertainen melodia ja vokaalit muodostavat täydellisen kokonaisuuden. Kyseinen biisi on juuri niin GusGusia kuin se voi parhaimmillaan olla, oikea tavaramerkkiraita.

'God Application' on biiseistä ainoa, joka erottuu joukosta melkoisesti ottamalla varsin erilaisen tyylisuunnan muuhun levyyn nähden. Tosin siinäkin on helposti aistittavissa bändin 90-luvun puolivälin tuotanto. Ylänuoteissa soivat pädit tuovat aina mieleen kesän, siitäkin huolimatta, että se otti täällä Suomessa hieman takapakkia :)

Levyn lopettaa lyriikoiltaan angstinen mutta kuitenkin surullisen kaunis 'This Is What You Get When You Mess With Love'. Vaikka joukkoon monia hyviä biisejä mahtuukin, niin kokonaisuutena tällä ei kuitenkaan pistetä paremmaksi 'Arabian Horsen' eheästä äänimaailmasta. Mutta siitäkin huolimatta GusGusilla on mun sydämessäni aina lämmin paikka.

Kölnissä: Mässypostaus osa 2

Yksi mieluisimpia ravintolakokemuksia Kölnissä oli Die Fette Kuh, eli kauniisti suomennettuna Läski Lehmä. Kyseessä on kaupungin suosituimpiin lukeutuva hampurilaispaikka, ja todella pieni sellainen. Etukäteen lukemieni arvioiden perusteella jonoa on usein, kuten myös mun sinne mennessäni.

Toisaalta tämä ei myöskään ole mikään hitaan ruokailijan paikka. Olin siellä syömässä lounasaikaan, ja muutkin paikalla olevat porukat söivät annoksensa ripeästi. Siinä jo pelkästään jonottaessa omaa hampurilaistani, tilaa vapautui ihan kiitettävään tahtiin. Tyhjiä pöytiä ei kuitenkaan ensiksi ollut, mutta onneksi myös kadun varressa oli muutamia, ja mahduin syömään ulos.

Die Fette Kuhin tilaustapa muistutti hieman Starbucksin toimintaa muualla. Tilaus tehtiin ja maksettiin kassalle, ja kassa merkitsi sen oheen tilaajan etunimen. Kun annos oli valmis, huusi kokki sen nimellä tiskiltä, ja sen sai hakea itse. Samoin Starbucksissa olen tottunut siihen, että mukin kylkeen otetaan tilaajan etunimi. Tätä käytäntöä ei kuitenkaan Saksan buckseissa ollut. Monet paikalliset ja ulkomaalaiset ovat tosiaan ravintola-arvostelusivustoilla suitsuttaneet tämän paikan purilaisia vilpittömästi. Ja kyllä tuo omakin valintani, viikon hampurilainen, johon tuli lisäksi pancettaa ja itse tehtyä tomaattipestoa, todella korkealle nousi kaikkien aikojen hampurilaisten joukossa. Ainoastaan suolaa oli hieman omaan makuuni liikaa, sillä koska pancetta on itsessään jo sen verran suolaista, pihvi ei olisi paistovaiheessa enää merisuolaa kaivannut.

Se, missä Die Fette Kuh erityisesti nimestäänkin huolimatta loisti, oli mahdollisuus tilata jokainen listan burgeri myös kasvisvaihtoehtona. Toisaalta, syöväthän lehmätkin pelkästään ruohoa :) Lihaversioon pystyi myös valitsemaan pihvin koon, ja itse otin tietysti reteänä poikana 200g pihvin ja isot ranskalaiset. Virhe, sillä olin jälleen ääriäni myöten täynnä syötyäni tuon annoksen. Myös heidän itse tekemiään ranskalaisia sai valita siis kahdessa koossa, ja ne menivätkin kertaheitolla vähintään sinne TOP 3 ranskalaisten joukkoon. Rapeuttakin oli tällä kertaa juuri kuten pitää, ja makua! Lisäksi molemmat valitsemani dipit, aioli ja talon kastike olivat mielettömän hyviä. Niitä sai valita annokseen kaksi eri vaihtoehtoa.















Lähtöpäivää edeltävänä iltana käytiin syömässä hieman paremmassa ravintolassa turistialueella Heumarktin vanhassa kaupungissa. Olin toivonut, että Peter veisi minut itselleen mieluisimpaan lähi-idän makuja, lähinnä hyvää hummusta tarjoavaan paikkaan, sillä onhan viime kesän yhteinen visiitti Budapestin taivaallisessa Hummus Barissa edelleen väkevänä mielessä.

Tämä paikka oli libanonilaisravintola Beirut, yhden kadun päässä Rheinin rannasta. Tätä ennen kaikki syömäni ruuat olivat olleet erittäin kohtuuhintaisia. Vaikka Die Fette Kuhin hinnat olivat jo lähempänä Suomen tasoa, niin silti sain alle 15 eurolla todella tuon määrän ruokaa, sekä pienen oluen.

Jos aiemmat paikat olivat olleet enemmän pikaruokaa, oli Beirut kuitenkin jo täysiverinen ruokaravintola, ja hintataso, osittain myös varmasti alueen takia, hieman korkeampi. Ei se silti kallis ollut, mutta osa liha-annoksista lähenteli kuitenkin jo Suomen hintoja täälläkin.

Itse halusin kuitenkin nimenomaan hummusta, ja pitkään harkittuani myös falafelit kiinnostivat, sillä harvoin olen saanut erityisen hyviä falafelejä. Poikkeuksena toki Fafa's Helsingissä ja Shawarma Jahala Tampereella. Valitsemamme hummusannoksen seassa oli myös hieman grillattua lammasta, tämän jaoimme yhteisenä alkuruokana, itse otin myös falafeleilleni lisäkeriisin. Vähemmälläkin olisin kyllä pärjännyt, sillä annos oli jälleen jäätävän kokoinen, ja jouduinkin pyytämään Peteriltä loppuvaiheessa apua, jotta ruokaa ei olisi jäänyt lautaselle :) Ja hyvää oli, joskin kotimaista Fafa'sia on edelleen mahdoton ylittää.

Koska falafelit eivät olleet läheskään yhtä hintavia, kuin lihavaihtoehdot, eikä omat ruokani täälläkään kovin kalliiksi tulleet. Puolikkaan hummuslautasen, falafelien, riisin ja kahden oluen kanssa hinta ennen tippiä oli 18 euroa. Mutta se, mikä erityisesti lämmittää ylihintaista suomalaista olutta ruuan yhteydessä särpivän suomipojan sydäntä, on että Saksassa näissä ruokaravintoloissakin oluesta joutui harvoin maksamaan edes kolmea euroa.











Mitä suomalaiseen alkoholipolitiikkaan tulee, olen jo pitkään puhunut sen puolesta, että verohelpotukset tulisi ennen kaikkea suunnata ravintolapuolelle. Itseäni ei niinkään haittaisi, vaikka alkoholi maksaisi kaupassa jopa nykyistäkin enemmän (tietysti mieluummin ei), mutta juuri baareissa ja ravintoloissa hinta pitäisi saada huomattavasti edullisemmaksi. Tällä tuettaisiin kaikkein parhaiten yrityksiä, ja saataisiin myös enemmän ihmisiä liikkeelle, ja siten vähennettäisiin toivon mukaan myös sitä kotona juomista ennen baariin lähtöä. Itseäni ainakin kirpaisee joka kerta, kun menen syömään ulos, ja tuoppi ruuan ohessa maksaa vaikkapa 6-8 euroa.

Mutta sellainen oli kulinaristinen retkeni Saksanmaalle. Lomasta tuli ainakin nautittua täysin siemauksin, ja vaikka töihin paluu on nyt tosiasia, onneksi tosiaan sinne heinäkuulle riittää vielä lomaa. Ja ehkäpä silloinkin tulee jossakin päin reissattua. Näin ainakin toivon.

Kölnissä: Mässypostaus osa 1

Lomalla pitää tietysti aina nautiskella, ja vaikka nytkin olisi ollut mahdollisuus kokkailla itse kämpillä ruokansa, kuuluu ulkona syöminen olennaisena osana omiin lomajuttuihin. Tietysti myös täällä, eli siinä mielessä lomalla en lomaile niistä normaaleista kuvioista :)

Saksahan on kuuluisa makkaroistaan, mutta erityisesti myös kebabeistaan, sillä turkkilaiset ovat maan suurin yksittäinen etninen vähemmistö. Myös Kölnin keskustassa löytyy kebabpaikkoja lähes joka korttelista. Luotin silti kaverini suosituksiin, ja kävimme jo ensin menopäivän iltana hakemassa yösafkaa Zülpicher Strassella sijaitsevasta Zülpicher Döneristä, josta saa kaverini mielestä Kölnin parhaat kebbet.

Ja eihän tuota kiistää voi mitenkään, täytteet olivat raikkaita ja aivan eri luokkaa kuin nämä Suomen kaalisalaatit. Toki myös Saksassa kaalia käytetään täytteeksi, mutta mukaan tulee paljon muutakin. Oli myös marinoitua punakaalia, sipulia ja salaattia. Nämä yhdistettynä aivan mahtavan mehukkaisiin nenän edessä ohueksi leikattuihin lammassuikaleisiin ja itse leivottuihin täydellisiin leipiin teki tästä ylivoimaisesti reissun yksistä maistuvimmista annoksista. Ja kävin täällä itsekseni vielä toistamiseenkin arkena Peterin ollessa töissä. Dürüm, eli täkäläisittäin rullakebab kustansi naurettavat 5 euroa, ja kuvan mehevä sämpylädöner vain 4 euroa. Jos menet Kölniin, Zülpicher Döner sijaitsee korttelin päässä Zülpicher Platzin metroasemalta.

Myös kuuluisaa Currywurstia tuli maistettua heti menopäivänä, mutta muuten makkaran syönti jäi tällä reissulla väliin. Se ei tietysti itseäni haitannut, sillä matkan ajankohta ajoittui useamman visiitin 4 Delin hodarikiskalla (kävin kolmesti viikon sisään) ja juhannuksen väliin, jolloin itsekin perinteisesti syön mieluiten makkaraa ihan täällä kotoisella maaperällä. Eikä se Currywurst edelleenkään suursuosikikseni päässyt, olin kyllä jo kerran aiemmin maistanut Panimoravintola Plevnan versiota siitä ihan täällä Tampereella.





Tietysti kun Saksassa ollaan, niin olut kuuluu olennaisena osana loman henkeen. Kölnin seutu eroaa tosin muusta Saksasta sen tarjoilussa, sillä alueelle ominainen olut on nimeltään Kölsch, ja sitä saa perinteisimmissä paikoissa yleensä vain kahden desin laseista tarjoiltuna. Toki sitä tuodaan jatkuvasti sitä mukaa pöytään, kun lasi tyhjenee. Muutamassa tälläisessä paikassa tuli käytyä, ja niistä kaikkein omintakeisin ja todennäköisesti paikallisin oli Lommerzheim Rhein-joen toisella puolella, josta on alla muutama kuvakin. Paikan perustaja pyöritti sitä aikanaan kymmeniä vuosia itse, mutta lopetettuaan vanhuuttaan, sen osti paikallinen Päffgenin panimo jatkaakseen tarkkaan vaalittuja saksalaisia kapakkaperinteitä.

Mutta muuten noin pienestä lasista juominen ei oikein omaan tottumukseeni sovi, ja onneksi kaupoista ja kioskeista sai ihan tavallisia puolen litran pulloja, ja hinnathan eivät Saksassa ole myöskään Suomeen verrattuna mitään. Ensinnäkin saksalainen olut on paljon laadukkaampaa kuin suomalainen, siinä auttaa 1500-luvulla määrätty oluen puhtauslaki Reinheitsgebot, jota useat panimot edelleen noudattavat. Paremmatkin oluet maksavat siellä kaupassa vain reilun euron verran puolen litran pullolta. Edullisempia merkkejä saa 70-80 sentillä. Lisäksi kukaan ei katso paheksuvasti, vaikka juot omia oluita puiston penkillä, aivan terassin välittömässä läheisyydessä, kuten me teimme vaikkapa kuvan Brüsseler Platzilla. Hauska detaili muuten tuosta paikasta, terassi on aivan kirkon oven edessä :)

Ja kun käynnissä on vieläpä jalkapallon maailmanmestaruuskisat, tuli olutta kumottua enemmänkin. Kuitenkin hyvin hillitysti saksalaiseen tapaan, ei suomalaiseen. Saksa-Portugal peli toki käytiin katsomassa ihan baarin terassilla, sillä olihan se kokemus, joka täytyy vieraassa maassa kokea, ja sen verran hyvää palloa tuossa pelattiin, että Saksan pelit pitää kyllä katsoa jatkossakin.









Olin myös luvannut itselleni, että pitsaa en reissussa söisi, se kun ei ole yleensä koskaan sen parempaa missään muuallakaan, kuin täällä. Olin kuitenkin unohtanut kuvan Peteristä syömässä jättipitsaa, ja hän halusi mut ehdottomasti viedä kyseiseen paikkaan syömään. En tietenkään ruvennut pistämään hanttiin, sillä pitihän tuollainen päästä itse kokemaan. Ja vaikka tuo ei koossa Tampereen Koikkarin 70cm partypizzaa päihitä, niin kyllä se 45cm halkaisijallaan yhdelle miehelle pistää kunnolla kampoihin :)

Paikka josta tätä jättipitsaa sai, oli ketjuravintola L'Osteria, jolla on useita ravintoloita Saksassa ja Itävallassa. Kölnin mesta sijaitsee suurinpiirtein vilkkaimman metrojen risteysaseman Neumarktin ja Rudolfplatzin puolessa välissä. Yritin jopa taktikoida ottamalla kasvispitsan, jotta jaksaisin syödä tuon kokonaan, mutta eihän siitä mitään tullut, neljäsosa jäi väistämättä lautaselle. Hyvää se silti oli, vaikka ei nyt mitään erityisen mainitsemisen arvoista, nimenomaan tuo koko siinä oli se juttu.

Myös Starbucksissa tuli käytyä reissun aikana peräti kolmesti, sillä pelkästään puolen kilometrin päässä Peterin kämpältä oli kolme bucksia, ja muuten Kölnissä on aika huonosti ilmaista Wi-Fiä missään saatavilla. Join myös jokaisella kerralla vain frappucinoa. Tutuksi tulivat mokkafrappe keksinmuruilla, mokkafrappe kookoksella ja espressofrappe. Hitto että rakastan noita juomia!

Koska elämyksiä on jaettavana niin paljon, niin nyt on parempi katkaista tämä tähän, ja jatkaa toisessa osassa!