Vuoden 2014 parhaat levyt

Vielä viime viikolla kirjoittelin, että tänä vuonna ei kovin montaa mainitsemisen arvoista albumia ole julkaistu. En tiedä, missä mielenhäiriössä tuon sanoin, sillä kun todella rupesin miettimään kulunutta 12 kuukautta, on tänäkin vuonna pelkästään jo omasta mielestäni kovia levyjä julkaistu niin paljon, että suurin osa noista lähes itsestäänselvistäkin listamenestyjistä jäi tämän TOP 10 ulkopuolelle.

Tapananihan on ollut listata vuoden kymmenen parasta albumia, ja tällä kertaa niiden joukosta tippui mm. sellaisia artisteja kuten Lana Del Rey, Röyksopp, Mø, Passenger, Sin Cos Tan ja Jungle. Monta muutakin vuoden mittaan kehumaani, mutta silti ei niin tärkeää julkaisua toki jäi parhaiden hännille, kuten esimerkiksi Azealia Banks, Metrik ja Klangkarussel. Jopa Basement Jaxx, jota Spotify väittää minun kuunnelleen tänä vuonna eniten, joutui väistymään listalta. Niinpä jouduinkin todenteolla miettimään muutamien merkitystä itselleni. Aika kaukana siis on ollut se tilanne, että vain muutamia hyviä levykokonaisuuksia olisi ilmestynyt.

Esimerkiksi noista edellä mainituista vielä kesällä suuresti suitsuttamani Röyksopp, joka heitti elämäni kovimman keikan Flow Festivalilla, Lana Del Rey, joka on jo useamman vuoden ajan kuulunut lempinaislaulajiini, joutui tekemään tänä vuonna tilaa Lykke Li:lle, ja jo ensin Flow'ssa skippaamani ja nyt vielä kärjestä tiputtamani Jungle ovat jokainen tehneet todella kovat levyt, mutta silti niitäkin parempia vain löytyi kymmenen edestä. Mukana on tietysti oma osansa konemusiikkia, joten myös siltä osin vuosi on siis ollut hyvä. Erityisen paljon sillä saralla sydäntä lämmittävät tuon saksalaisen kulttiduo Hardfloorin alkuvuodesta julkaisema yhdestoista levy 'The Art of Acid', joka on bändiltä ensimmäinen neljään vuoteen, sekä tietysti Aphex Twinin 'Syro'.

Tässä kuitenkin siis tulevat ne muutkin kaikista parhaimmat, TOP 10 olkaa hyvä.

Musiikkivideokeskiviikko

Lykke Li latasi hiljattain yhden biisin lisää tulevalta 'I Never Learn' albumiltaan YouTubeen. Nyt alkaa kuulostamaan jälleen siltä, että homma on mallillaan. Eli aivan turhaan olin huolissani kun aiemmin pohdiskelin postauksessani, että millainen levy sieltä onkaan tulossa.

Myös Laurel Arnell-Cullenilta on tullut muutama viikko sitten uusi biisi YouTubeen. Kirjoitin Laurelista viime joulukuussa, ja nyt alkaa vaikuttaa siltä, että tälle vuodelle todella oltaisiin saamassa levy ulos, vaikka edelleenkään en siihen mitään varmistusta ole saanut ja kyse on pelkästä spekulaatiosta.

Myös hiljattain arvioimani, ja maaliskuussa uuden 'Portico:' EP:nsä julkaissut The Mary Onettes latasi juuri tuoreen musiikkivideon 'Naive Dreamista' kyseiseltä levyltä. Ruotsi 2, Englanti 1. Viikonloppu lähestyy ja seuraavat kaksi viikkoa on vain pääsiäisen ansiosta neljän työpäivän pätkät. Keskiviikko 1, maanantai 0.

Uusi musiikkirakkaus

Ruotsi, Ruotsi ja Ruotsi aina vaan :)

Pitäisi kai hävetä, kun en ollut koskaan aiemmin kuullut malmölaisorkesteri This Is Headista aiemmin. Ei kuitenkaan pysty, kun viikonpäivät ovat kuluneet lähinnä ällistykseen ja mielettömän hyvistä biiseistä nautiskeluun. Tämä postaus ei siis keskity uuteen musiikkiin, vaan itselleni uuteen löytöön. This Is Head pääsee parhaiden ruotsalaisten indiebändien kärkiryhmään The Mary Onettesin ja Bye Bye Bicyclen kanssa. Tyylillisesti tämä ei ole samanlaista musiikkia, mutta ehkä kuitenkin näistä kahdesta lähempänä jälkimmäistä.

Aiemmin Spotifystä oli helppo löytää uusia ja mielenkiintoisia artisteja, mutta viime vuonna esitelty uusi "Discover" välilehti, joka korvasi "What's New" osion, on huomattavasti vähentänyt tätä mahdollisuutta. Avauduinkin aiheesta tuolloin täällä blogissa. Spotify toki itse tarjoaa paljon artisteja, joista se luulee minun pitävän oman musiikinkuunteluni perusteella, mutta oikeastaan lähes kaikki noista ehdotuksista menevät yleensä syteen. Keinoäly ei vielä ole todellisuutta vuonna 2014 :)

Kuitenkin juuri tämän bändin löysin tuon Discover -ominaisuuden kautta. Olin aiemmin kuunnellut toista erittäin mielenkiintoista ruotsalaisbändiä Iberiaa, jonka koko levyn löysin Rosvojen 1000 Sparks -blogin ansiosta. Tuossa Jyrin postauksessa oli esittelyssä myös pari muuta aivan järkyn kovaa uutta ruotsalaistulokasta joista tykkäsin, kannattaa siis tsekata tuo linkki.

Jokatapauksessa, juuri Iberian ansiosta Spotify ehdotti minulle tätä. Ehkä en siis vain kuuntele oikeita bändejä, koska en löydä yleensä mitään varteenotettavaa :) Jos olisin bändin löytänyt vain aiemmin, olisi viime vuonna ilmestynyt 'The Album ID' päässyt takuuvarmasti listauksessani vuoden parhaiden levyjen joukkoon.

'The Album ID' on järjestyksessään jo bändin toinen levy, eikä debyytti '0001' juurikaan huonompi ole! Alla vielä muutamia musiikkivideoita bändin koko uralta, lisää löytyy levy-yhtiö Adrian Recordingsin YouTube -kanavalta.

Ruotsalaisia indiehelmiä osa 2

Maanantaina kirjoitin jälleen jo viime vuonna mut vakuuttaneesta Ruotsin ehkäkin parhaasta bändistä, The Mary Onettesista. Samana päivänä ilmestyi myös vasta tammikuussa löytämäni tukholmalaisen NONONO:n debyytti 'We Are Only What We Feel', josta tuolloin myöskin kirjoitin.

Vaikka miellän molemmat indieksi, on näillä bändeillä kuitenkin selkeästi erilainen tyyli. Siinä missä ensimmäinen on unenomaista ja maalailevaa, on NONONO huomattavasti terävämpää, tanssittavampaa ja ehkä paikka paikoin popimpaakin. Joistakin biiseistä tulee mieleen myöskin The Sounds, mutta ehkä se johtuu vain laulaja Stina Wäpplingin äänestä, tai siitä, että hän ylipäänsä on nainen. Ehkä siinä ruotsalaisessa aksentissa on jotain? :)

Joka tapauksessa jälleen osoitus Ruotsin ylivoimaisesta asemasta musiikkirintamalla. Näiden kahden bändin lisäksi tänä vuonna kun on luvassa vielä monta hyvää ruotsalaista levyä. Mutta sitä ennen nautitaan nyt tästä! Aiempaan postaukseen linkittämästäni 'Hungry Eyesistä' löytyy muuten nyt myöskin musiikkivideo.

Ruotsalaisia indiehelmiä osa 1

Kyllä se Ruotsin indien ykkösnyrkki taitaa sittenkin olla Jönköpingin superryhmä The Mary Onettes. Viime vuoden albumi 'Hit The Waves' hipoi jo täydellisyyttä, ja laskinkin sen vuoden lopussa 10 parhaan levyn joukkoon.

Ja nyt bändiltä on tullut jo uusi EP, 'Portico:'. Viime vuonna ilmestynyt albumi oli kuitenkin saundiltaan erilainen aiempiin nähden ja selvästikin bändi on nyt palannut yhdistämään vanhaa ja uutta tyyliään. Tämä levy liikkuu paljon reippaammissa, hetkittäin jopa spacerockia muistuttavissa sfääreissä ja ottaa hieman pesäeroa edellisen levyn popimpaan linjaan. Ainoastaan upeat 'Everything Everything' ja 'Your Place' kuulostavat hieman tutulta, ja ehkä ei niin yllättäen siten ovat eniten myös omaan makuuni. Alkupään 'Silence Is A Gun' ja 'Naive Dream' ovat nekin aivan loistavia, samoin kuin viimeinen raita 'Portico: 2014', joka sekin on instrumentaalina kuin parhaasta elokuvasoundtrackista. Eipä tästä levystä muutenkaan mitään pahaa sanottavaa kyllä ole.

Olen myös hiukan hämilläni, sillä luulin että ilmestymispäivän piti olla vasta parin viikon päästä. Wikipediassa tai edes bändin nettisivuilla diskografiassa ei koko julkaisusta ole mitään mainintaa. Bongasin sen kuitenkin jo viime viikonloppuna Spotifystä, ja bändin levy-yhtiön sivulla puolestaan cd:n julkaisupäivän on ilmoitettu olleen jo 4.3, vinyyli on kylläkin tulossa juuri tuolloin huhtikuun alkupuolella.

Kyseessä on vain alle puolen tunnin mittainen teos, joten väkisinkin siitä jää nälkä, mutta biisien taso vain on niin mielettömän kova. Huikea bändi kerrassaan, kun tästäkään en löytänyt mitään varmaa julkaisutietoa etukäteen, on paha lähteä arvuuttelemaan, että onko kokonaista levyä kenties odotettavissa vielä. Toisaalta seitsemän biisin EP on harvinaisen pitkä sellaisekseen.

Vuoden 2013 parhaat levyt

Nakit [x], perunasalaatti [x], cocktailpiirakat [x], dippi ja sipsit [x]. Tervetuloa uusi vuosi!

Mutta palataan sitä ennen vielä ajassa taaksepäin. Tänä vuonna on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon hyvää musiikkia, enemmän ainakin kuin monena aiempana vuonna. En tee yhtä kattavaa postausta tästä, kuin kahtena edellisenä kertana, sillä olen käsitellyt suurinta osaa näistä levyistä jo omissa postauksissaan aiemmin.

Aivan kaikkia hyviä levyjä en kuitenkaan ole arvostellut, ja toisaalta kaikki arvostelemani hyvät levyt eivät välttämättä kaikista kehuistani huolimatta pääse sille levelille, että niitä voisi vuoden parhaiden joukkoon lukea.

En esimerkiksi ole maininnut täällä sanallakaan David Bowien alkuvuonna ilmestyneestä 'The Next Day':stä, josta on muodostunut ehkä yllättäenkin uusi suosikkini Bowien levyistä 'Let's Dancen' rinnalle. Tällä uudella levyllä on paikka paikoin vähintään yhtä hyviä raitoja kuin vaikkapa edellisen nimikkoraita tai aiempi lempikappaleeni 'Cat People (Putting Out Fire)'. 'The Next Day':llä takuuvarmoja biisejä ovat mm. 'Love is Lost', 'Boss of Me', 'How Does The Grass Grow?' ja '(You Will) Set The World On Fire'. Ja onhan Bowie featuroimassa yhdellä vuoden kärkipaikoista kisailevista albumeistakin, nimittäin Arcade Firen 'Reflektorilla'.





En myöskään ole maininnut Kanye Westin 'Yeezusta', joka aika yllättäen oli todella toimiva ja kaikessa häröydessään kutkuttavan kiehtova albumi. Lempiraitojani ovat mm. 'I Am God', 'New Slaves', 'Guilt Trip' sekä 'Bound 2'. Koko albumilla ehkä parasta on loistava samplejen käyttö, vaikka se osin on kyseenalaistakin. En ole kuitenkaan mikään Kanye West fani, vaikka pari vuotta sitten miehen showta Flow:ssa hetken seurasinkin. En myöskään ollut kuunnellut yhtään albumia ennen tätä kokonaan, tai ylipäänsä pysty vertaamaan albumin raitoja aiempiin, mutta 'Yeezuksessa' vain on jotain todella toimivaa. Ei sekään silti TOP 10:n yllä.

Hyviä levyjä on tullut siis niin paljon, että sinne eivät myöskään pääse muuten loistavat levyt tänä vuonna julkaisseet kestosuosikkini Pet Shop Boys, ei yksi entisaikojen lempiartisteistani µ-Ziq tai yhden vuoden kiinnostavimmista tanssittavista indielätyistä tehnyt Phoenix. Eikä myöskään toinen ranskalainen, samoista kaveripiireistä lähtenyt ja isoin odotuksin vastaanotettu Daft Punk, useasti kehumani The Naked and Famous tai vasta ostamani Sin Cos Tan. Ei edes suuri suomalainen suosikkini French Films, toinenkin oikein reipasta rokkia tekevä Satellite Stories tai ehkäkin kaikkien aikojen hiphoplevyn julkaissut freestyleräpin voimaduo Solonen & Kosola. Myöskään mahtavia yksittäisiä hittibiisejä sisältävä Chvrchesin levy ei aivan pysty ylittämään sitä maagista ylivoimaisesti parhaiden levykokonaisuuksien rajapyykkiä.

Niitä vuoden kaikkein parhaita albumeita onkin huomattavasti vaikeampi pistää parhausjärjestykseen, eivätkä ne alla sellaisessa olekaan, mutta kymmenen kärkeen ehdottomasti kuuluvat kuitenkin mm. alla olevat levyt.

Mutta eivät kaikki uutiset ole niin iloisia. Vaikka vuosi päättyy näin hienosti upeiden levyjen ja hyvän musiikin osalta, niin newyorkilaisbändi School of Seven Bells on menettänyt yhden perustajajäsenistään, Benjamin Curtisin viime sunnuntaina. Curtisilla todettiin aiemmin syöpä, ja vaikka toivoa alkuun oli, ei hoidoista lopulta ollut kuitenkaan apua. On aina surullista, kun hieno ihminen lähtee liian aikaisin. Toivottavasti tämän loistavan bändin ura voisi kuitenkin vielä jossain vaiheessa jatkua, mutta onneksi ainakin musiikin muisto elää.

R.I.P. Benjamin Curtis (23.9.1978 – 29.12.2013)

Miehistä joiden nimi on Portugal ja Tom

Onpa ollu aika musiikkipainotteinen viikko postausten suhteen. Näitä uusia artistilöytöjä tulee tehtyä nykyisellään vähemmän, tuosta Spotifyn viimeisimmästä versiopäivityksestä johtuen, josta aiemmin avauduin. Aina välillä silti edelleen vahingossa törmää uusiin löytöihin.

Sellainen mulle on jenkkiläinen Mood Rings. Heiltä on ilmestynyt vasta tällä viikolla tuore albumi 'VPI Harmony', joka vaikuttaa parin ensimmäisen kuuntelun perusteella melko loistavalta. Tuollaista saman tyylistä dreampoppia hiukan Beach Housen ja The Mary Onettesin henkeen. Levyn kappaleista varsinkin 'Come Lay Down in Lined Arrangements' tai 'Perusha' tuovat jälkimmäisen vahvasti mieleen. Tuo musiikkivideonakin löytyvä 'The Line' taas ensimmäisen.







Uusi löytö oli myös brittiläinen Tom Odell. Tämä löytyi nimenomaan tuon Spotifyn Discover-ominaisuuden kautta. Ohjelma tarjosi mulle Tomin debyyttiä uutena levynä eilen, myös 'Long Way Down' on ilmestynyt alkuviikosta. Tässä tapauksessa mies ja piano toimivat juuri kuten pitää, rauhallisemmista kappaleista kuten vaikkapa 'Supposed To Be' ja levyn nimikkobiisistä 'Long Way Down' tulee yllättävänkin paljon mieleen Coldplayn ensimmäinen levy. Tomin levy oli piristävä yllätys musiikkirintamalla, tälläinen musiikki kun osuu mulle vähän harvemmin napakymppiin, mutta nyt meni.

Tämä levy on niitä harvoja poikkeuksia, jossa lähestulkoon jokaisessa kappaleessa on hittipotentiaalia. Näiden edellä mainittujen raitojen ja videobiisien lisäksi erityisesti lämpenen biiseille 'I Know', 'Sirens', 'Storms' ja 'Till I Lost'. 'Another Love':sta on myös hieno vaihtoehtoinen videoversio.







Ja sitten on tämä Portugal. The Man, joka on artistina jo vähän entuudestaan tutumpi. Jenkeistä sekin, nimittäin maan hipsteripääkaupungista Portlandista. Sen mukaista musiikkia se onkin. Alun perin kaikki jäsenet ovat kuitenkin lähtöisin Alaskasta, jossa bändikin on perustettu. En tiedä miksi pidän tuollaisia paikkoja kuin Alaska tai Uusi-Seelanti, jotenkin eksoottisempina kuin muita. Aika modernejahan nekin enimmäkseen kuitenkin ovat, vain aika kaukana minusta katsottuna. Kaukana se Portlandkin on... pitäisi joskus vielä päästä käymään. Eno, jota en oo pariinkymmeneen vuoteen nähnyt, nimittäin asuu siellä.

Myös Portugal. The Manilta tuli tämän kuun alussa uusi levy, 'Evil Friends', ja se kuulostaa omaan korvaani todella paljon paremmalta kuin mikään bändin aiemmasta tuotannosta. Tai sitten kuut (superkuu?) ja tähdet vain ovat juuri nyt oikeilla kohdilla. Aiemmin en tästä niin kauheasti innostunutkaan, mutta uudella levyllä onkin aivan eri saundi. Itse asiassa tällä lähes jokainen biisi on todella kova. Juuri tälläiset levyt ovat niitä, mitkä tekevät musiikin diggailusta niin mahtavaa. 'Evil Friends' on soinut mulla kerta toisensa jälkeen lähes jatkuvalla syötöllä viimeiset pari päivää.

Alla postattujen videoiden lisäksi erityisesti sellaiset biisit kuin 'Creep In A T-Shirt', 'Modern Jesus', 'Hip Hop Kids', 'Sea of Air', 'Waves' ja 'Holy Roller' ovat aivan ylivoimaisen hyviä biisejä! 'Someday Believers' taas on kuin Oasista suoraan 90-luvulta. Tuohon levyyn, kuten myös kahteen muuhun, pääset klikkaamalla levyn kansikuvia. Linkki vie suoraan Spotifyyn.

Tänään muuten alkaa vihdoin kesäloma, wuppi duppi duu! Hyvää lomaa mulle, illalla kutsuu Yo-talo.

Viimeisimmät musiikkitärpit

Juuri tällä hetkellä kuuminta kamaa soittimessani ovat olleet brittiläinen Bastille sekä ranskalainen The Aikiu. Molemmat itselleni uusia bändilöytöjä, vaikka eivät bändeinä ihan märkäkorvia enää olekaan.

Muita ahkerasti soineita artisteja ovat olleet jo aiemmin hehkuttamani Noonie Bao, sekä The Mary Onettes. Jälkimmäisessä postauksessa mainitsemani Peacen debyyttilevy 'In Love' löytyy jo Spotifystä. Tyylillisesti siinä kolkutellaan kuitenkin enemmän perinteisen brittipopin, kuten The Stone Rosesin, Primal Screamin ja Happy Mondaysin ovilla, kuin nykyindien muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Indie Joonas ja kadonneen ääniaarteen metsästys

Näinhän se alkoi, mun ensimmäinen talvilomani kolmeen vuoteen, 12 vapaapäivää putkeen. Jippey!

Vaikka vauhtia piisaa, niin nyt on hyvää aikaa paneutua pariin alkuvuonna ilmestyneeseen mielenkiintoiseen levyyn. Dutch Uncles oli mulle entuudestaan tuttu jo viime vuodelta, ja heidän viimeisin levynsä 'Out of Touch in the Wild' on ilmestynyt jo tammikuussa. Samoin Peacen löysin 'Delicious EP':n myötä viime syksynä. Jälkimmäisen mainitsin sen vuoksi, että heiltä on ilmestymässä albumi ensi maanantaina. Ensimmäisen EP:n myötä luottoni sitä kohtaan on melko kova. Myös The Mary Onettesin viime viikolla julkaistu 'Hit The Waves' täyttää sopivasti mun lomaindienälkääni.

Bonuksena vielä pari biisiä toiselta viime vuoden löydöistäni, Kalifornian sisaruksilta Haimilta. Levyä heiltä saadaan vielä odotella, mutta sitä ennen ovat tulossa kesällä kylläkin Flow:hun! Muutenkin tarjonta on lisääntynyt viime aikoina parilla aivan tajuttoman kovalla artistilla, nimittäin esiintyjiin lukeutuu nyt mukaan kyseisten festivaalien yleislinjaa ajatellen mun mielestäni vähintäänkin erikoinen valinta, Pää Kii. Tuorempien joukossa mukaan ilmoitettiin myös Bat For Lashes, jonka viime vuotisen levyn nimesin vuoden 2012 levykatsauksessa yhdeksi parhaista. Kelpaavat kuitenkin itselle oikein mainiosti, yay!

Ps- Aika huikeeta, millaisen äänivyöryn itsekin eilen allekirjoittamani kansalaisaloite sai aikaan. Iltaan mennessä vaadittu minimiäänimäärä oli jo tuplaantunut yli 100 000 ääneen.