Aivan juuri ennen viime vuodenvaihdetta ehdin kertoa, kuinka ensimmäinen koskaan julkaisemamme omakustannelevy oli vihdoin löytänyt tiensä digitaaliseen muotoon.
Nervous+Anxious projektin uudelleenlämmittelyn myötä olemme tänä vuonna pitäneet jo kaksi studioviikonloppua lisää, uusia biisejä on syntynyt, osaa niistä on voinut kuulla tuolta edellämainitulta Soundcloud -tililtä, mutta osa odottaa vielä virallista julkaisuaan.
Tämän vuoden varrella myös seuraavat julkaisumme ovat päätyneet laajempaan jakeluun. 'Anxiety Disorder EP' seurasi aikanaan tuon ensilevyn jalanjälkiä, sillä sekin oli omakustanne. Se näki päivänvalon n. vuosi edeltäjästään, kesällä 2008. Sen jälkeen olikin hiljaiseloa. Matkan varrelle on tosiaan tullut useampia mutkia, huono vinyylimyynti, kovalevyn rikkoutuminen ja mm. kakkoslevyn jakelijan konkurssi, jossa menetimme lähes kaikki jo maksetut levymme. Tänä päivänäkään meillä ei ole tietoa, minne suuri osa tuosta 500 kappaleen painoksesta päätyi Nu Urban Musicin konkurssin seurauksena. Niinpä erityisesti juuri sen saaminen digimuotoon oli aika tärkeä saavutus.
Kaikkein tuoreimpana, tänä syksynä kuitenkin julkaistiin kolmas omakustanteemme. Tällä kertaa pelkästään netissä suurelta osin näistä aiemmista epäonnistumisista johtuen. 'Metabolic Disorder EP' sisältää jälleen neljä biisiä, jotka tosin kaikki ovat vuosilta 2008-2009, mutta joita juuri kukaan ulkopuolinen ei ollut vielä aiemmin kuullut. Vinyyliin paluukin kiinnostaa, joskin entistä pienempinä painoksina, mutta ainakin toistaiseksi suunnitelmissa on jatkaa ainoastaan digijulkaisujen parissa. Suunnitteilla on kaksi EP:tä lisää, joista seuraava tulee olemaan jotakin aivan muuta, kuin nämä kolme ensimmäistä. Viideskin on mietinnässä, ja sillä palataan jälleen breakbeatin kantaan.
Näitä odotellessa voi kuunnella kaikkia kolmea esimerkiksi Spotifyn kautta.
torstai 26. marraskuuta 2015
lauantai 21. marraskuuta 2015
Uuden aikakauden disko
Tiedän jo etukäteen, että tämän postauksen sisältö on äärimmäisen marginaalinen. Tämä kuitenkin kuuluu yhtenä tähän neljän sarjaan, jonka lupasin viime viikolla. Erityisesti tämä jos joku, on kuitenkin omia kuriositeettejani varten, ja biisit tietysti jatkossa myös kätevästi kirjanmerkkinä taltiotuna yhteen paikkaan, josta minun itseni on helppo palata näihin.
Konemusiikin ystävänähän mulla on pitkä historia mm. teknon parissa, mutta ilman discoa ei olisi teknoakaan. Itselle etenkin 80-luvun disco on ollut jo lapsesta saakka melkoisen tärkeässä asemassa, sillä kyllä kasarin lopussa Sabrinat, Samantha Foxit, Modern Talkingit yms. olivat kovassa huudossa. Aikuisiällä sitten aloin perehtyä vähän obskuureimpiinkin tuotoksiin.
Koko tämän postauksen aihe sai alkunsa muutamia viikkoja sitten tästä huumorivideosta, jossa kaksi kissanpentua on laitettu "laulamaan" ranskalaisen avaruusdiskobändi Spacen 'Magic Fly' -kappaletta, joka päätyi sitä kautta myös puhelimeeni soittoääneksi. Kun sitten kaivelin esille tuon alkuperäisen biisin videon, alkoi YouTube ehdottamaan muitakin vastaavia, ja jäin koukkuun ko. genren hauskoihin videoihin. Monet näistä alla linkatuista kappaleista olivat itsellenikin täysin tuntemattomia vielä ennen kuin sukelsin avaruusdiskon historiaan. Itsehän olen syntynyt vuonna 1978, joten nuo 70-luvun ja 80-luvun alun jutut eivät olleet luontevaa kuunneltavaa vielä siinä vaiheessa. Niihin aikoihin radiossa ja sieltä nauhoitetuilla kaseteilla taisi soida lähinnä Mikko Alatalon 'Känkkäränkkä', ja M.A. Nummisen lastenlaulut, joiden luin myös myöhemmin syntyneen melkoisissa alkoholi- ja huumehuuruissa (lähdeteos Ensimmäinen aalto: Helsingin underground 1967-1970).
Jokatapauksessa, avaruus oli iso teema 70-luvun lopun eurooppalaisessa diskoskenessä, jossa erityisesti Ranskalla on ollut valtaisa vaikutus, ja se näkyykin monissa näistä videoista. Ja suuri osa näistä alla olevista videoista onkin nimenomaan ranskalaisia. Mielestäni vanhoja musiikkivideoita on hauska katsoa, vaikka musiikki ei olisikaan se ydinjuttu, tosin itse pidän kyllä näistä kaikista biiseistäkin :) Jos tämä jonkun muunkin kiinnostuksen herätti, on YouTube melko ehtymätön lähde, ja paljon lisääkin löytyy. Koitin kuitenkin valita tähän vain hieman parempilaatuisia taltiointeja.
Konemusiikin ystävänähän mulla on pitkä historia mm. teknon parissa, mutta ilman discoa ei olisi teknoakaan. Itselle etenkin 80-luvun disco on ollut jo lapsesta saakka melkoisen tärkeässä asemassa, sillä kyllä kasarin lopussa Sabrinat, Samantha Foxit, Modern Talkingit yms. olivat kovassa huudossa. Aikuisiällä sitten aloin perehtyä vähän obskuureimpiinkin tuotoksiin.
Koko tämän postauksen aihe sai alkunsa muutamia viikkoja sitten tästä huumorivideosta, jossa kaksi kissanpentua on laitettu "laulamaan" ranskalaisen avaruusdiskobändi Spacen 'Magic Fly' -kappaletta, joka päätyi sitä kautta myös puhelimeeni soittoääneksi. Kun sitten kaivelin esille tuon alkuperäisen biisin videon, alkoi YouTube ehdottamaan muitakin vastaavia, ja jäin koukkuun ko. genren hauskoihin videoihin. Monet näistä alla linkatuista kappaleista olivat itsellenikin täysin tuntemattomia vielä ennen kuin sukelsin avaruusdiskon historiaan. Itsehän olen syntynyt vuonna 1978, joten nuo 70-luvun ja 80-luvun alun jutut eivät olleet luontevaa kuunneltavaa vielä siinä vaiheessa. Niihin aikoihin radiossa ja sieltä nauhoitetuilla kaseteilla taisi soida lähinnä Mikko Alatalon 'Känkkäränkkä', ja M.A. Nummisen lastenlaulut, joiden luin myös myöhemmin syntyneen melkoisissa alkoholi- ja huumehuuruissa (lähdeteos Ensimmäinen aalto: Helsingin underground 1967-1970).
Jokatapauksessa, avaruus oli iso teema 70-luvun lopun eurooppalaisessa diskoskenessä, jossa erityisesti Ranskalla on ollut valtaisa vaikutus, ja se näkyykin monissa näistä videoista. Ja suuri osa näistä alla olevista videoista onkin nimenomaan ranskalaisia. Mielestäni vanhoja musiikkivideoita on hauska katsoa, vaikka musiikki ei olisikaan se ydinjuttu, tosin itse pidän kyllä näistä kaikista biiseistäkin :) Jos tämä jonkun muunkin kiinnostuksen herätti, on YouTube melko ehtymätön lähde, ja paljon lisääkin löytyy. Koitin kuitenkin valita tähän vain hieman parempilaatuisia taltiointeja.
Tunnisteet:
70-luku,
avaruusdisko,
disco,
disko,
Italodisco
maanantai 16. marraskuuta 2015
Musiikki kuin taikaa
Myös tämän show:n näkeminen kuuluu itselleni vuoden kohokohtiin, ja olenkin sen katsonut tai kuunnellut jo lähemmäs kymmenen kertaa. Ja olkoonkin, että esitykset ovat jo vuoden 2013 heinäkuulta, ja tämä kyseinen taltiointi lähetettiin tammikuussa 2014, mutta itse näin tämän ensimmäistä kertaa kuitenkin vasta viime keväänä.
Oman Anjunabeats levymerkkinsä takaa löytyvä Above & Beyond, joka kuuluu yksiin suurista menestyjistä nykypäivän EDM- ja trancefeimissä, yllätti allekirjoittaneen täysin tällä fantastisella livetaltioinnilla yhdeltä heidän Lontoon Porchester Hallin keikoistaan. Heitettyään muutaman yksittäisen akustisen keikan jo aiemmin, bändi päätti antaa faneilleen jotain ainutlaatuista. Hittibiisit sovitettiin täysin uudelleen, ja aivan huikealla tavalla. Toki jäsenistä useilla on historiaa perinteisempien instrumenttien saralla, Tony McGuinness on soittanut kitaraa erinäisissä rockbändeissä ja Jono Grant on taitaa klassisen pianonsoiton. Suomesta kotoisin, mutta nykyisin Lontoossa vaikuttav Paavo Siljanmäki taas soitti selloa jo kouluaikoinaan. Heidän tavanomainen musiikkinsa on kuitenkin täysin elektronista, ilman minkäänlaista orgaanisuutta, joten tämän esityksen versiot olivat aivan mieletöntä kuultavaa. Olisinpa saanut olla paikalla. Tämä uppoaa varmasti, vaikka et konemusiikista pitäisikään. Itsekään en suuremmin nykypäivän EDM:stä perusta, mutta tämä on maagista.
Lähin vertailukohta, joka minulle tästä tuli mieleen, on 4heron musiikki. Mutta vaikka tuo bändi oli etenkin akustisvaikutteisten albumiensa ansiosta yksi lempiartisteistani vielä 2000-luvun alkumainingeissa, täytyy myöntää, että Above & Beyond onnistui ylittämään vielä nuokin tunnelmat tällä show'llaan.
Taltioinnissa kuulluista biiseistä on koostettu myös albumi, 'Acoustic', joka löytyy myös mm. Spotifystä.
Oman Anjunabeats levymerkkinsä takaa löytyvä Above & Beyond, joka kuuluu yksiin suurista menestyjistä nykypäivän EDM- ja trancefeimissä, yllätti allekirjoittaneen täysin tällä fantastisella livetaltioinnilla yhdeltä heidän Lontoon Porchester Hallin keikoistaan. Heitettyään muutaman yksittäisen akustisen keikan jo aiemmin, bändi päätti antaa faneilleen jotain ainutlaatuista. Hittibiisit sovitettiin täysin uudelleen, ja aivan huikealla tavalla. Toki jäsenistä useilla on historiaa perinteisempien instrumenttien saralla, Tony McGuinness on soittanut kitaraa erinäisissä rockbändeissä ja Jono Grant on taitaa klassisen pianonsoiton. Suomesta kotoisin, mutta nykyisin Lontoossa vaikuttav Paavo Siljanmäki taas soitti selloa jo kouluaikoinaan. Heidän tavanomainen musiikkinsa on kuitenkin täysin elektronista, ilman minkäänlaista orgaanisuutta, joten tämän esityksen versiot olivat aivan mieletöntä kuultavaa. Olisinpa saanut olla paikalla. Tämä uppoaa varmasti, vaikka et konemusiikista pitäisikään. Itsekään en suuremmin nykypäivän EDM:stä perusta, mutta tämä on maagista.
Lähin vertailukohta, joka minulle tästä tuli mieleen, on 4heron musiikki. Mutta vaikka tuo bändi oli etenkin akustisvaikutteisten albumiensa ansiosta yksi lempiartisteistani vielä 2000-luvun alkumainingeissa, täytyy myöntää, että Above & Beyond onnistui ylittämään vielä nuokin tunnelmat tällä show'llaan.
Taltioinnissa kuulluista biiseistä on koostettu myös albumi, 'Acoustic', joka löytyy myös mm. Spotifystä.
torstai 12. marraskuuta 2015
Kuulumisia
Kesä vierähti, ja siinä samassa myös Flow Festival jäi taakse. Syksy tuli ja sekin on taittumassa kovaa vauhtia talvea kohti. Elämä kuitenkin maistuu mukavalta. Olen tuosta Budapestin reissusta lähtien ollut matkakumppanini, nykyisen tyttöystäväni kanssa, melko tiiviisti yhdessä.
Se tosin on tarkoittanut elämää kahden kaupungin välillä. Suurin osa kesälomastani menikin Helsingissä, samoin useammat viikonloput sen jälkeen olen ollut siellä, mitä Tampereella. Elämääni ilostuttavat hänen lisäkseen myös syyskuun alussa perheeseen tulleet kissanpojat, vekkulit ja niin suloiset kehrääjät. Instagramista kuvia heistä löytyykin melkoisesti :)
Kulumisieni päivittäminen liittyy viimeaikaisiin ajatuksiin jakaa joitakin musiikillisia kohokohtiani tältä vuodelta. Ja kuten varmasti arvata saattaa, oli Pet Shop Boysin keikka Flow'ssa tällä saralla se kaikkein kovin, se oli kuitenkin suuri unelma, joka vihdoin toteutui juuri oikeanlaisessa ympäristössä, ja ne visuaalit... HUH! Silläpä aloitan tämän muutaman postauksen sarjan juurikin näillä kolmella videolla, jotka taltioin tuolta elokuiselta keikalta. Ne on kuvattu iPhonella, joten kuvanlaatu on mikä on, mutta mielestäni se on kuitenkin riittävä.
Samalta YouTube -tililtä löytyy toki muutama muukin taltiointi kyseisiltä festivaaleilta, kuten myöskin Florence and the Machinen loistavasta setistä. Mielessä on ainakin vielä pari muuta postausta, jotka tulevat tässä lähiaikoina. Joten kannattaa taas hetken aikaa pysyä kuulolla!
Se tosin on tarkoittanut elämää kahden kaupungin välillä. Suurin osa kesälomastani menikin Helsingissä, samoin useammat viikonloput sen jälkeen olen ollut siellä, mitä Tampereella. Elämääni ilostuttavat hänen lisäkseen myös syyskuun alussa perheeseen tulleet kissanpojat, vekkulit ja niin suloiset kehrääjät. Instagramista kuvia heistä löytyykin melkoisesti :)
Kulumisieni päivittäminen liittyy viimeaikaisiin ajatuksiin jakaa joitakin musiikillisia kohokohtiani tältä vuodelta. Ja kuten varmasti arvata saattaa, oli Pet Shop Boysin keikka Flow'ssa tällä saralla se kaikkein kovin, se oli kuitenkin suuri unelma, joka vihdoin toteutui juuri oikeanlaisessa ympäristössä, ja ne visuaalit... HUH! Silläpä aloitan tämän muutaman postauksen sarjan juurikin näillä kolmella videolla, jotka taltioin tuolta elokuiselta keikalta. Ne on kuvattu iPhonella, joten kuvanlaatu on mikä on, mutta mielestäni se on kuitenkin riittävä.
Samalta YouTube -tililtä löytyy toki muutama muukin taltiointi kyseisiltä festivaaleilta, kuten myöskin Florence and the Machinen loistavasta setistä. Mielessä on ainakin vielä pari muuta postausta, jotka tulevat tässä lähiaikoina. Joten kannattaa taas hetken aikaa pysyä kuulolla!
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Népsziget - hylätty saari, ainakin melkein
Muistaakseni olen täällä blogissakin aikanaan tuonut esiin suurta viehtymystäni hylättyihin tiloihin, erityisesti teollisuusrakennuksiin ja ihan yleisesti urbaania löytöretkeilyä kohtaan. Mahdollisuuksia vain on nykyään kovin vähän täällä Tampereen seudulla, vaikka juurikin kävin aivan naapurissani kuvailemassa nyt jo maan tasalle romutettua entistä lähikaupan taloakin (ehkäpä laitan siitäkin vielä jossain vaiheessa kuvia...). Toki myös Rantatien tonteilla on tullut kengänpohjaa kulutettua, ja tännekin sieltä jonkin verran kuvailtua.
Olen kuitenkin ollut näistä kiinnostunut jo nuoresta kollista saakka, ja kun lähes välittömästi viime kesän Budapestin reissun jälkeen luin pohjoisemmassa sijaitsevasta Népszigetistä, harmitti jonkin verran, että olin täpärästi juuri missannut mahdollisuuden mennä käymään siellä. Onneksi uusi tilaisuus kuitenkin tarjoutui nyt, eikä saarta oltu vielä ehditty tuhota uudisrakentamisen myötä. Käynnissä on nimittäin ollut laajamittainen suunnitelma muuttaa tuo osin miltei luonnontilainen saari luksuskaupunginosaksi, minkä kannattavuutta epäilen jo ensinnäkin siksi, että matkaa sinne on kuitenkin ydinkeskustasta lähes kahdeksan kilometriä. Jokatapauksessa positiiviseksi yllätyksekseni viimeisen vuoden aikana saarella, tai oikeasti niemellä ei ollut tapahtunut kaiketi mitään, ainakaan suurempia muutoksia.
Népsziget on tunnettu myös "Kansan saarena", ja sen varsinainen asutushistoria alkaa 1900-luvun alusta. Vuoden 1920 olympialaiset oli nimittäin tarkoitus järjestää Budapestissä, ja saari oli valittu keskeiseksi paikaksi etenkin vesi- ja ulkoliikuntalajeille. Ensimmäiseen maailmansotaan liityvien erinäisten syiden vuoksi Unkari kuitenkin menetti oikeuden kisoihin, ja ne menivät Belgiaan. Tästä syystä saaren rakentaminen viivästyi, mutta maailmasotien välissä se alkoi kuitenkin jo saavuttaa asemaansa juuri kyseisten urheilulajien harrastajien keskuudessa. Myös sen rannat olivat suosittuja uimapaikkoja. Vuosikymmenten saatossa siitä kehittyi toimelias lomakeidas unkarilaisille, ja tarjolla oli monenlaista majoitusta ajan henkeen sopien. Toki hotellimajoitustakin löytyi, mutta telttailu oli 60- ja 70-luvuilla suosionsa huipulla, ja alueelta löytyikin useita leirintäalueita.
Toisen maailmansodan jälkeen saaren itäranta myös alkoi teollistua, kun Ganz Company rakensi sinne sekä telakan, että suuren metallipajan. Raudan työstäminen on saarella hiipunut, kuten tulevista kuvista näkyy, mutta telakkatoimintaa pyörittää edelleen Újpesti Shipyard saaren koillisosassa. Aivan metallitehtaan vieressä vaikutti olevan toiminnassa oleva autokorjaamo, ja etelämpänä oli myös verrattain suosittu kanootti- ja kajakkikerho. Ja vaikka saari herää hiukan enemmän henkiin kesäaikaan, ja jonkin verran meidän käyntimme aikaan siellä suljettuja ulkobaarejakin näkyi olevan, niin myöskään leirintäkäytössä se ei enää ole entisellään, ja useat sen leirintäalueista ovat myös autioituneet. Erään netistä lukemani artikkelin mukaan saarella asuu ympäri vuoden ainoastaan yksi mies, joka pitää suurehkoa kotieläintilaansa länsirannan puolella. Sieltä myös ovat nuo pari kuvaa vuohista, haikarasta ja pellosta. Tilalla eleli myös suuri määrä kukkoja ja koiria.
Itse toivoisin, että Népsziget ei tästä mihinkään muuttuisikaan, sillä sen verran kiehtova paikka se oli. Itse haluaisin käydä tuolla tehdasrakennuksissa vielä uudelleenkin, sillä aika oli kuitenkin rajallinen, eikä meillä ollut siihen muutamaa tuntia enempää mahdollisuutta tällä kertaa käyttää. Saarelle pääsee sekä eteläpäässä olevaa kävelysiltaa pitkin (lähin metroasema Gyöngyösi utca), sekä pohjoispäässä sijaitsevaa kävely- ja rautatiesiltaa (lähin metroasema Újpest-Városkapu). Tietysti myös autotietä pitkin pääsee pohjoispäädystä.
Olen kuitenkin ollut näistä kiinnostunut jo nuoresta kollista saakka, ja kun lähes välittömästi viime kesän Budapestin reissun jälkeen luin pohjoisemmassa sijaitsevasta Népszigetistä, harmitti jonkin verran, että olin täpärästi juuri missannut mahdollisuuden mennä käymään siellä. Onneksi uusi tilaisuus kuitenkin tarjoutui nyt, eikä saarta oltu vielä ehditty tuhota uudisrakentamisen myötä. Käynnissä on nimittäin ollut laajamittainen suunnitelma muuttaa tuo osin miltei luonnontilainen saari luksuskaupunginosaksi, minkä kannattavuutta epäilen jo ensinnäkin siksi, että matkaa sinne on kuitenkin ydinkeskustasta lähes kahdeksan kilometriä. Jokatapauksessa positiiviseksi yllätyksekseni viimeisen vuoden aikana saarella, tai oikeasti niemellä ei ollut tapahtunut kaiketi mitään, ainakaan suurempia muutoksia.
Népsziget on tunnettu myös "Kansan saarena", ja sen varsinainen asutushistoria alkaa 1900-luvun alusta. Vuoden 1920 olympialaiset oli nimittäin tarkoitus järjestää Budapestissä, ja saari oli valittu keskeiseksi paikaksi etenkin vesi- ja ulkoliikuntalajeille. Ensimmäiseen maailmansotaan liityvien erinäisten syiden vuoksi Unkari kuitenkin menetti oikeuden kisoihin, ja ne menivät Belgiaan. Tästä syystä saaren rakentaminen viivästyi, mutta maailmasotien välissä se alkoi kuitenkin jo saavuttaa asemaansa juuri kyseisten urheilulajien harrastajien keskuudessa. Myös sen rannat olivat suosittuja uimapaikkoja. Vuosikymmenten saatossa siitä kehittyi toimelias lomakeidas unkarilaisille, ja tarjolla oli monenlaista majoitusta ajan henkeen sopien. Toki hotellimajoitustakin löytyi, mutta telttailu oli 60- ja 70-luvuilla suosionsa huipulla, ja alueelta löytyikin useita leirintäalueita.
Toisen maailmansodan jälkeen saaren itäranta myös alkoi teollistua, kun Ganz Company rakensi sinne sekä telakan, että suuren metallipajan. Raudan työstäminen on saarella hiipunut, kuten tulevista kuvista näkyy, mutta telakkatoimintaa pyörittää edelleen Újpesti Shipyard saaren koillisosassa. Aivan metallitehtaan vieressä vaikutti olevan toiminnassa oleva autokorjaamo, ja etelämpänä oli myös verrattain suosittu kanootti- ja kajakkikerho. Ja vaikka saari herää hiukan enemmän henkiin kesäaikaan, ja jonkin verran meidän käyntimme aikaan siellä suljettuja ulkobaarejakin näkyi olevan, niin myöskään leirintäkäytössä se ei enää ole entisellään, ja useat sen leirintäalueista ovat myös autioituneet. Erään netistä lukemani artikkelin mukaan saarella asuu ympäri vuoden ainoastaan yksi mies, joka pitää suurehkoa kotieläintilaansa länsirannan puolella. Sieltä myös ovat nuo pari kuvaa vuohista, haikarasta ja pellosta. Tilalla eleli myös suuri määrä kukkoja ja koiria.
Itse toivoisin, että Népsziget ei tästä mihinkään muuttuisikaan, sillä sen verran kiehtova paikka se oli. Itse haluaisin käydä tuolla tehdasrakennuksissa vielä uudelleenkin, sillä aika oli kuitenkin rajallinen, eikä meillä ollut siihen muutamaa tuntia enempää mahdollisuutta tällä kertaa käyttää. Saarelle pääsee sekä eteläpäässä olevaa kävelysiltaa pitkin (lähin metroasema Gyöngyösi utca), sekä pohjoispäässä sijaitsevaa kävely- ja rautatiesiltaa (lähin metroasema Újpest-Városkapu). Tietysti myös autotietä pitkin pääsee pohjoispäädystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)