En tiedä, olenko odottanut mitään tamperelaista uutta ruokamullistusta näin pitkään ja hartaasti, kuin
Ravinteli Pork and Moren saapumista
Aleksanterinkadulle, mutta nyt se vihdoin on täällä!
Mullistus lienee hieman ylimitoitettu termi kuvaamaan tätä uudistusta, mutta ainakaan aivan vastaavaa ruokaa ei mistään muualtakaan tästä kaupungista saa.
Ravinteli Berthan ja
Huberin pitäjien kuopus on tekijöidensä näköinen paikka, joka jatkaa samaa ideologiaa, jolle tielle
Huberissa lähdettiin jo reilu vuosi sitten ravintolan esitellessä ensi kertaa asiakkailleen
hampurilaisensa. Yksinkertaista, maistuvaa amerikkalaistyyppistä ruokaa hienostelematta, mutta hyvistä raaka-aineista. Ja todella krouvia safkaa
Pork and More tarjoaakin. Listalta löytyy vain muutama pääruoka ja lisuke, mutta sekin on aivan tarpeeksi. Huomionarvoista on myös se, että kaikki makkarat hodarinakkeja myöten tehdään itse.
Paikan tunnelma on aivan jostakin muualta, mihin tässä kaupungissa on totuttu, sisustukseen on jälleen kerran panostettu ja ravintolassa on jollakin tavalla hyvin kodikas fiilis. Sellainen entisajan tehdastyömaaruokalan tuntu lisättynä muutamalla designyksityiskohdalla. Myös astioiden kanssa idea on mietitty loppuun, ja ruoka tarjoillaan hauskasti peltisiltä grillausalustoilta. Aitoa ja rehtiä
amerikan barbequen meininkiä, suoraan grillistä pöytään.
Huomioitavaa, joka tekee paikasta ihanan rahvaanomaisen, on myös mahdollisuus tilata kaikkia hanaoluita, jotka myös ovat erityisen hyviä (mm.
Sierra Nevada Pale Ale,
Samuel Adams Boston Lager ja
Keisari 66 American Pale Ale), kannuittain. Tämä loistava vaihtoehto laskee yksikköhinnan erittäin kuluttajaystävälliseksi, tuli sitten juotua enemmän itse, tai jaettua juomat kaveriporukalla.
Ravintola ei ole kovin iso, ja torstaina iltapäivästä käydessämme se täyttyikin nopeasti. Pöytävarauksia isommille seurueille otetaan vastaan, mutta pääasiassa sinne voi vain mennä suoraan syömään ilman varausta. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että täyttä on. Myös ruuan mukaan ottaminen onnistuu heti ensi viikosta alkaen.
Jos jotakin olisi keksittävä, mitä odotin enemmän, niin kaikesta etukäteen kehutusta amerikkalaisuudesta ja savustamisesta huolimatta ainakaan omasta naudan rintapalastani en onnistunut käytännössä maistamaan savunmakua lainkaan, jonka taas esimerkiksi
Ravinteli Huberin ruuissa maistaa kaikessa lihassa. Grillauksen tuntua siinä ei myöskään ollut, vaikka mahdottoman herkullista se muuten olikin. Ennakkohehkutusten perusteella odotin nimenomaan vielä runsaammin
barbeque -henkistä ruokaa. Hintataso on myös odotuksiani korkeampi, mutta annokset ovat myös maukkaita ja täyttäviä. Tilaamani leipä oli kuitenkin listan kallein annos (16€) ja juustoranskalaiset sen lisäksi (5€). Chilillä hintaa tulee hieman vielä lisää.
Vaikka paikka on selkeästi profiloitunut liharuokaan, erityisesti possuun, ei kasvissyöjänkään tarvitse kääntyä kannoiltaan.
Snacks ja
Sides -listoilta löytyy useita lisukkeita, joista vegetaristikin voi nautiskella. Lisäksi päälistan hot dog on mahdollista saada kasvischili-täytteellä. Kaverini kehuikin sitä erittäin mainioksi.
Loppujen lopuksi on pakko myöntää, että vaikka odotukset olivat korkealla ennakkoon, mikä ei tietysti ole yleensä hyvä asia,
Pork and More lunasti ne yllättävän hyvin. Lähdin pois ääriäni myöten täynnä, joten joku pieniruokaisempi varmasti halkeaisi. Ensi kerralla jätän vielä ranskalaiset pois, sillä pelkällä leivällä ja oluellakin pärjää takuuvarmasti pitkälle, ainakin ilta-aikaan. Olin kahden vaiheilla tuon naudanrinnan ja kolmen eri sliderin välillä, joten se lienee seuraava valintani, ehkäpä jo hyvinkin pian!
Jälkkäridrinksuille mentiin vielä naapuriin
Barmaciaan, jossa tuli vedettyä jopa hieman överiksi, ja tilattua sekä runsaasti kehuja saanut
mojito, sekä
vesimelonidaiquiri. Edeltävä olikin aivan käsittämättömän hyvä, takuuvarmasti paras koskaan juomani
mojito jopa ulkomailla maistamiani myöten, eikä tuoreesta vesimelonista tehty
daiquirikaan jäänyt hännille. En tosin ole käynyt Kuubassa, mutta siitäkin huolimatta aivan huikean hyvä cocktail jälleen kerran. Ensimmäisen kerranhan täällä
viime keväänä käydessäni testasin
tequilaa ja ihan
perusmargaritaa, ja kyllä nämä ne päihittivät mennen tullen.
Taas kerran pitää lämmöllä ajatella tuota
Tampereen Sohon seutua, on se vaan niin parasta, mitä tämän kaupungin kulinaristiselle kulttuurille on koskaan tapahtunut.