Vuoden 2014 parhaat levyt

Vielä viime viikolla kirjoittelin, että tänä vuonna ei kovin montaa mainitsemisen arvoista albumia ole julkaistu. En tiedä, missä mielenhäiriössä tuon sanoin, sillä kun todella rupesin miettimään kulunutta 12 kuukautta, on tänäkin vuonna pelkästään jo omasta mielestäni kovia levyjä julkaistu niin paljon, että suurin osa noista lähes itsestäänselvistäkin listamenestyjistä jäi tämän TOP 10 ulkopuolelle.

Tapananihan on ollut listata vuoden kymmenen parasta albumia, ja tällä kertaa niiden joukosta tippui mm. sellaisia artisteja kuten Lana Del Rey, Röyksopp, Mø, Passenger, Sin Cos Tan ja Jungle. Monta muutakin vuoden mittaan kehumaani, mutta silti ei niin tärkeää julkaisua toki jäi parhaiden hännille, kuten esimerkiksi Azealia Banks, Metrik ja Klangkarussel. Jopa Basement Jaxx, jota Spotify väittää minun kuunnelleen tänä vuonna eniten, joutui väistymään listalta. Niinpä jouduinkin todenteolla miettimään muutamien merkitystä itselleni. Aika kaukana siis on ollut se tilanne, että vain muutamia hyviä levykokonaisuuksia olisi ilmestynyt.

Esimerkiksi noista edellä mainituista vielä kesällä suuresti suitsuttamani Röyksopp, joka heitti elämäni kovimman keikan Flow Festivalilla, Lana Del Rey, joka on jo useamman vuoden ajan kuulunut lempinaislaulajiini, joutui tekemään tänä vuonna tilaa Lykke Li:lle, ja jo ensin Flow'ssa skippaamani ja nyt vielä kärjestä tiputtamani Jungle ovat jokainen tehneet todella kovat levyt, mutta silti niitäkin parempia vain löytyi kymmenen edestä. Mukana on tietysti oma osansa konemusiikkia, joten myös siltä osin vuosi on siis ollut hyvä. Erityisen paljon sillä saralla sydäntä lämmittävät tuon saksalaisen kulttiduo Hardfloorin alkuvuodesta julkaisema yhdestoista levy 'The Art of Acid', joka on bändiltä ensimmäinen neljään vuoteen, sekä tietysti Aphex Twinin 'Syro'.

Tässä kuitenkin siis tulevat ne muutkin kaikista parhaimmat, TOP 10 olkaa hyvä.

Jumalainen Jennie, ja muita kauniita hetkiä

Huh huh miten mahtava oli perjantain keikkailta. Kuudesta esiintyjästä ainoastaan kaksi olivat keskinkertaisia, loput hemmetin hyviä, ja sitten oli Jennie. Voihan jukupätkä mikä keikka! Vieläkin ihan fiiliksissä tuosta.

The Scenes oli ollut jo ennakkoon levyltä kuultujen biisien perusteella hyvä, mutta keikka oli vieläkin parempi. Tiedättehän, on olemassa hyviä bändejä, jotka eivät vain toimi livenä, ja sitten on niitä, jotka toimivat. Suurelta osin tästä on toki kiittäminen Konsta Koiviston lavamaneereita ja energiaa, vaikka bändin musiikki ei itsessään ehkä ole sitä kaikkein energisintä. Esitys eteni hetkittäin jopa performanssitaiteen suuntaan, samoin mies hyppäsi pari kertaa lavalta myös tanssimaan yleisön joukkoon.

Toisena bändinä esiintyi helsinkiläinen The Splits. Tekisi mieli melkein sanoa, että tyttöbändi, sen verran kuumia mimmejä ryhmässä oli, ja vieläpä valtaosa jäsenistä. Itseasiassa alunperin kokoonpano koostuikin ainoastaan naisista, mutta tutustuttuani nyt paremmin bändin historiaan, rumpali on jossakin vaiheessa vaihtunut nykyiseen Jussiin, jota Punk in Finlandin foorumilla kuvaillaan kreikkalaiseksi seksiveistokseksi (oho, 3x seksi). Ennen eilistä en kuitenkaan ollut tätä bändiä noteerannut, vaikkapa esimerkiksi myös Nuorgam (RIP) on näemmä tehnyt heistä jutun reilu pari vuotta sitten. Jos The Scenesin energia oli laulajan varassa, The Splits piti huolen siitä, että menoa riitti aivan joka suhteessa. Garagepunk toki on genrenäkin vähän eri juttu, mutta niin musiikki, laulutyyli ja esiintyminenkin takasivat hyvät vibat. Pari rauhallisempaa (oliko niitä?) hetkeä herätti mielikuvallisia viitteitä jopa hieman naisgrungen kulttibändiin Holeen. Ainoastaan Telakan yleisö ei hirveästi tälle syttynyt, vastaanotto Vastavirralla olisi varmasti ollut toisenlaista.

Tämän esityksen jälkeen Könsförrädare ei sitten kovin paljoa enää mielenkiintoa herättänyt, reseptorit olivat jo tapissa aiempien huippukeikkojen jälkeen. Hyvää rokkia, ja sitten oli aika siirtyä illan kevyempään tarjontaan.



















Klubilla aloitti ensimmäisenä norjalainen Electric Eye, jonka keikan katselin pääasiassa baarin perältä istualtani. Tyylillisesti samaa juttua tekee niin moni muukin bändi paremmin, että tämäkään ei herättänyt suuria tunteita, mutta kun sitten lavalle nousivat jälleen Paalosmaan Juho ja Hulkkosen Jori, oli musiikillinen anti uomissaan. Sin Cos Tan vakuutti jälleen kerran, musiikki oli hyvää ja uusin levy oli luonnollisesti hyvin edustettuna settilistassa. Kuitenkin myös muutama vanhempikin biisi kuultiin. Alati uutta materiaalia puskeva duo todistaa, että kerrasta toiseen heidän keikoillaan kannattaa käydä, sillä uusia biisejä on aina tarjolla. Itsellenihän tämä oli jo kuudes kerta, kun heidät näin livenä. Se on aika paljon reilussa kahdessa vuodessa!

Mutta illan kuningatar ja kruunu oli ansioitetusti jumalainen, ihana Jennie Abrahamson! Kuten jo etukäteen totesin, tännä vuonna ilmestynyt 'Gemini Gemini' on todella huikea levy, ja musiikki oli myös valloittavaa livenä. Mukana Tampereella nähdyssä kokoonpanossa oli kolmihenkinen Kobra-Kai -ryhmä, joka koostui kahdesta kosketinsoittajasta ja rumpalista. Erityisen paljon itse artistin lisäksi mieltäni lämmittivät lämpimät ja suloiset analogisyntetisaattorisaundit, joita bändin pojat loihtivat ilmoille. Tämän kokemuksen jälkeen myös vanhempi tuotanto uppoaa muhun entistä paremmin. Myös tällä keikalla kuultiin tietysti enimmäkseen uutta materiaalia, mutta myös noita vanhempia kappaleita. Todella sanattomaksi tuo keikka vetää, niin hyvä!

Tänään on vielä kolmas keikkailta, skippaan tosin tällä kertaa alkupään bändit ja käyn tsekkaamassa nyt vihdoinkin Teksti-TV 666:n, jonka jälkeen Klubille katsomaan niitä yksiä eniten festareilta odottamiani juttuja, mm. Shivan Dragnia. Bongasin muuten tuossa joku aika sitten bändistä haastattelun oululaisen Kaleva -sanomalehden nettisivuilla, ja aika hauska yhteensattuma sikäli, että olivat päätyneet valitsemaan kaikista livetaltioinneista juurikin mun Flow'ssa puhelimella kuvaamani pätkän :)

Musiikkifestivaalin kadonnut punainen lanka

Huomenna alkaa Monsters of Pop, mutta puhun silti ensin vähän Lost In Musicista. Sydän on murtunut.

Mulla oli nimittäin jo varattuna festaripassi tuonne, sellaisen kun saa taas Veikkaus-kortilla opiskelijahintaan (27€), mutta jätin sen hakematta koska...

En edes ymmärrä mitä keikkasuunnittelijalla on ollut mielessä, kun kaikki kiinnostavat indielupaukset on lätkäisty esiintymään torstaina samaan aikaan. Mulla on siis Lost In Music -historiani vaikeimmat valinnat tällä kertaa edessä, kun torstaina Doriksessa esiintyvät Big Wave Riders, Gim Kordon ja Teksti-TV 666, Klubilla NEØV ja pitkästä aikaa keikkaileva French Films sekä Telakalla Eva & Manu ja Damn Seagulls. Tämä on niin epäreilua, etenkin koska BWR:ltä ja NEØV:iltä on tietääkseni tulossa uudet levytkin näillä näppäimillä. Vielä tosin pieni toivonkipinä on, mikäli artistit esiintyvät eri järjestyksessä. Onneksi edes näin Evan & Manun juuri.



Myös perjantaina päällekkäisyyttä on vähän, mutta silloin valinta on helpohkompi. Doris kutsuu varmuudella, sillä siellä esiintyvät parin vuoden takainen kovin yllättäjä ja ehkä yksi Lost In Musicin kovimpia, Kap Kap yhdessä Delay Treesin kanssa. Päällekkäin olisi mennyt Zebra and Snake Yo-talolla, mutta kestän tämän tappion.

Lauantaille ei sitten olekaan taas jäänyt oikein mitään kummoista katsottavaa edes, mutta kestosuosikkini I Was A Teenage Satan Worshipperin menen ehdottomasti Telakalle yytsimään.

Mutta mitä tulee Monsters of Poppiin, niin mitä enemmän olen kuunnellut tuota Jennie Abrahamsonin uusinta 'Gemini Gemini' levyä, sitä enemmän olen alkanut odottaa tämän perjantain keikkaa. On se aivan huikea levy, ei siitä mihinkään pääse, ja tuosta 'Wolfista' tykkään erityisesti! Nauttikaapa, ja muistutuksena, että Jennien pääsee kyllä näkemään muuallakin. Eilen oli jo keikka Tavastialla, mutta tänään ehtii vielä Ouluun, huomenna Turkuun ja lauantaina Vaasaan! Tämän päivän Aamulehdessä Jennietä oli myöskin suitsutettu melko majesteettisin sanoin.

Jennie Abrahamson piti kyllästymisen takia pienen tauon musiikkiympyröistä, pääsi sitten kiertämään Yhdysvaltoja Peter Gabrielin kanssa, palasi tänä vuonna Gemini Gemini -albumillaan ja todisti olevansa maailman vahvin ehdokas Kate Bushin työn jatkajaksi.

Niin ja muistakaa myös mun Monsters of Pop -soittolistani Spotifystä :)

Monsters of Pop 2014

Jokasyksyinen ja oman makuni mukaista musiikkia toiseksi eniten Suomessa tarjoileva indiefestari, Monsters of Pop on täällä taas reilun viikon päästä, tarkalleen 11.-13.9. Keikkapaikkoina toimivat tutut Klubi ja Telakka.

Eniten kiinnostavat MOP -artistit ovat tällä hetkellä luonnollisesti jo Flow -postauksen yhteydessä hehkuttamani Shivan Dragn, jonka keikan pääsen nyt näkemään kokonaan, ruotsalainen superkauniita lauluja tekevä ja juuri neljännen levynsä julkaissut Jennie Abrahamson, brittiläinen Labyrinth Ear, sekä kotimainen The Hearing, jota en viime syksynä onnistunut yrityksestä huolimatta näkemään. Tietysti Annien dj-setti on erittäin korkealla kiinnostuksen aiheena, mutta se on silti kuitenkin vain dj-setti.

Luonnollisesti menen katsomaan tietenkin myös Sin Cos Tania, se kun kuuluu vakiosuosikkeihin siitä huolimatta, kuinka monta kertaa sen olen nähnyt. Tämä taitaa olla nyt jo viides kerta, ja osittain senkin takia ei koko keikkaa tullut Flow'ssa katsottuakaan, sillä siellä piti kiiruhtaa toiselle stagelle, jossa aloitti Real Estate.













Teksti-TV 666:n missasin taas tarkoituksella Flow'ssa, sillä tiesin bändin olevan tulossa Tampereelle peräti kahdesti syksyllä. Monsters of Popin lisäksi Teksti-TV 666 esiintyy myös Lost In Musicissa lokakuussa.

Rokkipuolelta kiinnostaa katsastaa miten Suomen Mars Volta, The Scenes rokkaa keikalla. Etenkin tänä vuonna ilmestynyt kakkoslevy 'Beige' kun kuulostaa mitä loistavimmalta matskulta. Edellä mainittujen mielikuvien lisäksi myös vanhempi Radiohead tulee joistakin biiseistä mieleen. Samoin kotimaiselta rintamalta voisi yrittää jaksaa tsekata myös, että mitä maata tämä uusi 70-luvusta ammentava Jukka ja Jytämimmit on livenä. Harmi kylläkin arki-iltana klo 22 alkava keikka ei ole itselleni se paras mahdollinen aika, joten nähtäväksi jää, viitsinkö. Ruotsalainen Könsförrädare kiinnostaa myös, vaikka musiikki ei kotona kuunneltuna niinkään iske.

Se mikä tekee Monsters of Popista erityisen positiivisesti poikkeavan festarin lähes mihin tahansa muuhun musiikkitapahtumaan verrattuna, on se, että kaikki bändit on aina mahdollista ehtiä kuulemaan. Päällekkäisiä slotteja ei yksinkertaisesti ole. Alkuillasta popitellaan Telakan puolella, ja loppuilta menee Klubilla, jossa ne itselle kaikkein kovimmat bändit perjantai- ja lauantai-iltana esiintyvätkin.

Tsekkaa oma Spotify -soittolistani TÄÄLTÄ! Ikävä kyllä Shivan Dragnia tai Jukkaa ja Jytämimmejä ei sieltä löydy, mutta muita omia lemppareitani kyllä.