Keikkaputkessa osa 2

Aww yiss, miten kompakti keikkapaketti eilinen Lost in Musicissa oli! Asiaa varmasti auttoi sekin, että sai olla (melkein) koko illan samassa paikassa, mutta tietenkin itse musiikki oli tärkeimmässä osassa.

En ollut alunperin ajatellut käydä Doriksen lisäksi missään muualla, mutta koska ilta tuntui pitkältä, ja Artturissa oli tarjolla tanskalaista electronicaa Sekuoian toimesta, päätin aloittaa iltani sieltä. Keikkapaikkana Artturi ei oikein vedä koskaan pisteitä kohtiin, ehkä se on se tila, joka ei ole oikein omiaan kunnon hikiseen tunnelmaan, tai sitten stage ikkunan edessä. Sekuoian musiikki on kuitenkin enemmänkin looperien ja koneiden käytön performanssia tai kuuntelumusiikkia, joten tämän tyyppiseen meininkiin se nyt jotenkin sopii. Keikka oli kuitenkin jälleen vain alle puolen tunnin mittainen, ehkäpä nuori herra Bech-Madseniakaan ei meno Artturissa niin paljoa innostanut, että olisi välittänyt esiintyä pidempään. Hieman vastahakoisesti hän kuitenkin encoren vetäisi.

Mutta tylsyys oli kaukana siinä vaiheessa, kun Delay Trees aloitti Doriksessa. Jälleen kerran lavan edusta ja yläkerta oli miltei täynnä yleisöä, joka sai kunnon vastineen panokselle lähteä katsomaan tätä Hämeenlinnan indieihmettä. Ja kun juuri ehdin kehumaan edellisillan keikkoja, niin tämä bändi varmisti, että rima Lost in Musicissä nousi jälleen hippusen korkeammalle. Setti oli kompakti ja toimiva kokonaisuus lähinnä tietysti alkuvuodesta ilmestynyttä 'Readymade' albumia, ja jonkin verran vanhempaa. Esimerkiksi 'HML', eli kaunis oodi tai rakkaustarina kotikaupungille, sekä myös ilmeisesti jonkin verran uutta (?) matskua. Tai sitten en vain tunnistanut kaikkia biisejä entuudestaan. Jokatapauksessa tähän mennessä soitannollisesti, tunnelmaltaan ja kauneudellaan festareiden parasta liveantia. Sytyin tähän nyt vielä enemmän kuin viimeksi Telakalla viime talvena, ja settikin oli tällä kertaa selkeästi pidempi (yeah!).



















Latvialaisen Colours of Bubblesin keikan katselin baarin perältä, sillä en ollut sille muutenkaan asettanut ihmeemmin odotuksia. Ja ei sekään nyt huono ollut, mutta hieman liian suoraviivaista rokkia mun makuuni.

Vaikka Delay Trees korjasi tällä kertaa potin, niin myös Kap Kap piti pintansa. Siitäkin huolimatta, että en aivan samanlaisessa transsissa tällä kertaa ollut, mitä viimeksi. Asiaan saattoi myös vaikuttaa esitystä häirinneet "esitanssijat". Setti käsitti sekalaisia biisejä sekä vanhemmilta, että tuoreemmalta alkuvuodesta ilmestyneeltä levyltä, ja soitto oli juuri niin hypnoottista, mitä tältä bändiltä voi odottaa. Sinänsä jos näitä esityksiä ruotii showmielessä, on Kap Kap illan bändeistä juuri se, joka eroaa edukseen nimenomaan livenä. Se nimittäin toimii selvästikin joka kerta keikalla paremmin, mitä levyltä kotona kuunneltuna. Delay Trees taas on mitä täydellisintä kuuntelumusiikkia, mutta onnistui tällä kertaa yllättämään myös vakuuttavalla esiintymisellään.

Ja tänään taas mennään, vuorossa on Telakka, Ochre Room, Pooma ja I Was A Teenage Satan Worshipper. Odotukset eivät ainakaan ole yhtään eilistä alempana, kun oikeastaan jokainen bändi on näkemisen arvoinen.

On aika kadota taas...

...musiikkiin. Kuten monet jo pidempään blogia lukeneista tietävät, Lost in Music on yksi näistä vuoden kohokohdista mulle Tampereella. Musiikkitapahtuma esittelee hurjan skaalan aivan erilaisia artisteja ääripäästä toiseen, ja kuten nytkin, paljon joutuu jättämään näkemättä, mutta paljon tästä myös saa.

Ja ensi viikolla se alkaa! Kirjoitin aiemmin murheissani noiden esiintymisaikataulujen päällekkäisyydestä, mutta olen onnistunut suurelta osin selättämään ne eniten harmittamaan jäävät vaihtoehdot. Perjantain työtkin sain sovittua siten, että en joudu menemään aivan aamukahdeksalta toimistolle, joten voin ihan rauhassa nauttia torstain keikkatarjonnasta. Ja nautintoa se onkin, sillä juuri torstai on SE päivä koko festivaaleilla.

Ilta alkaa pikaisella visiitillä Telakalle, jossa pääsen näkemään ihanat Evan & Manun uudelleen, Mustalahden keikka oli hyvä, mutta ei takuulla tule pärjäämään Telakan akustiikalle. Sieltä pitää rientää fiilistelemään yhtä festarien eniten odottaamani, eli NEØV:in keikkaa Klubille. Ja onpa siellä myös French Films, jota en edes ehdi kokonaan katsoa, koska taas on kiire, tällä kertaa Dorikseen. Onneksi olen French Filmsin nähnyt jo niin monta kertaa, että tämä ei itseäni bändin kovuudesta huolimatta niin kovasti harmita. Torstai-illan päättää siten mun osaltani yksi ehdottomasti kovimmista suomalaisista, eli Big Wave Riders.







Odotan tätä niin paljon, sillä en ole nähnyt heitä yli vuoteen! Bändi on työskennellyt myös uuden materiaalin parissa, ja saattaapa levy olla jo lähes valmiskin. Ensi vuoden puolella sen pitäisi nimittäin ilmestyä. Harmi kyllä tähän mennessä mitään esimakua siltä ei vielä ole nettiin valunut, mutta keikalla varmasti tullaan uuttakin materiaalia kuulemaan. Jotain päällekkäisyyksiä aiempien blogipostausten kanssa näissä tämän jutun musavideoissa saattaa ollakin, koska olen useimmat viralliset videot jo linkittänyt aiemmin tänne :)

Perjantai-ilta meneekin sitten täysin Doriksessa, Zebra & Snake on pakko uhrata Delay Treesin ja pari vuotta sitten samassa paikassa pankin räjäyttäneen Kap Kapin alttarille, mutta kaksi vastaan yksi, ei mitään jakoa :) Molemmilta illan lemppareiltahan on tullut uudet levyt tämän vuoden puolella, ja jälkimmäisen 'Flux of Solace' löytyy myös Spotifystä! Vaikka tämä albumi ei debyyttilevy 'Holy Are You'n tasolle ihan pääsekään, niin jo levyn toinen biisi 'C.S'. lähti viemään mua samanlaiseen shamanistiseen tunnelmaan, jonka parin vuoden takainen Doriksen keikkakin. Tätä todella odotan. Muuten perjantain alkuilta on vielä täysin avoinna muille vaihtoehdoille, mutta mitään hirveän mielenkiintoista sinne ei silti ole tarjolla, menen todennäköisesti fiiliksen mukaan.

Lauantaina festivaalini huipentuvat Telakalle, samoin kuin perjantaina, saatan käydä jossakin jo alkuillasta, mutta pääsyy on Telakka, ja erityisesti I Was A Teenage Satan Worshipper. Samassa paikassa ennen sitä esiintyvät myös Ochre Room ja itselleni uusi tuttavuus Pooma, joten eiköhän noitakin tule mentyä katsomaan. Etenkin Pooman Spotifystä löytyvä vanhempi levy vaikuttaa todella kiinnostavalta. Mitenköhän lienee bändin linja pysynyt näin monta vuotta samana? Toisaalta, Rosvot -portaalin #KOVAAPASKAA -blogin järjestämä varjotapahtuma olisi O'Harasissa samaan aikaan ja sieltä ehtisi vielä IWATSW:iksi Telakalle... Hmm!

Musiikkifestivaalin kadonnut punainen lanka

Huomenna alkaa Monsters of Pop, mutta puhun silti ensin vähän Lost In Musicista. Sydän on murtunut.

Mulla oli nimittäin jo varattuna festaripassi tuonne, sellaisen kun saa taas Veikkaus-kortilla opiskelijahintaan (27€), mutta jätin sen hakematta koska...

En edes ymmärrä mitä keikkasuunnittelijalla on ollut mielessä, kun kaikki kiinnostavat indielupaukset on lätkäisty esiintymään torstaina samaan aikaan. Mulla on siis Lost In Music -historiani vaikeimmat valinnat tällä kertaa edessä, kun torstaina Doriksessa esiintyvät Big Wave Riders, Gim Kordon ja Teksti-TV 666, Klubilla NEØV ja pitkästä aikaa keikkaileva French Films sekä Telakalla Eva & Manu ja Damn Seagulls. Tämä on niin epäreilua, etenkin koska BWR:ltä ja NEØV:iltä on tietääkseni tulossa uudet levytkin näillä näppäimillä. Vielä tosin pieni toivonkipinä on, mikäli artistit esiintyvät eri järjestyksessä. Onneksi edes näin Evan & Manun juuri.



Myös perjantaina päällekkäisyyttä on vähän, mutta silloin valinta on helpohkompi. Doris kutsuu varmuudella, sillä siellä esiintyvät parin vuoden takainen kovin yllättäjä ja ehkä yksi Lost In Musicin kovimpia, Kap Kap yhdessä Delay Treesin kanssa. Päällekkäin olisi mennyt Zebra and Snake Yo-talolla, mutta kestän tämän tappion.

Lauantaille ei sitten olekaan taas jäänyt oikein mitään kummoista katsottavaa edes, mutta kestosuosikkini I Was A Teenage Satan Worshipperin menen ehdottomasti Telakalle yytsimään.

Mutta mitä tulee Monsters of Poppiin, niin mitä enemmän olen kuunnellut tuota Jennie Abrahamsonin uusinta 'Gemini Gemini' levyä, sitä enemmän olen alkanut odottaa tämän perjantain keikkaa. On se aivan huikea levy, ei siitä mihinkään pääse, ja tuosta 'Wolfista' tykkään erityisesti! Nauttikaapa, ja muistutuksena, että Jennien pääsee kyllä näkemään muuallakin. Eilen oli jo keikka Tavastialla, mutta tänään ehtii vielä Ouluun, huomenna Turkuun ja lauantaina Vaasaan! Tämän päivän Aamulehdessä Jennietä oli myöskin suitsutettu melko majesteettisin sanoin.

Jennie Abrahamson piti kyllästymisen takia pienen tauon musiikkiympyröistä, pääsi sitten kiertämään Yhdysvaltoja Peter Gabrielin kanssa, palasi tänä vuonna Gemini Gemini -albumillaan ja todisti olevansa maailman vahvin ehdokas Kate Bushin työn jatkajaksi.

Niin ja muistakaa myös mun Monsters of Pop -soittolistani Spotifystä :)

Kadonnutta musiikkia etsimässä

Lost In Music on tältä vuodelta mun osalta ohitse ja täytyy myöntää että muutama todella mahtava keikka näihinkin kemuihin mahtui.

Yhteenvetona festareiden ylivoimaisesti TOP3-keikat tarjosivat aina yhtä mieletön 22-Pistepirkko, juuri arvostetun EBBA-palkinnon pokannut French Films sekä hypnoottisen happorokin itsevaltias Kap Kap. Konemusiikin veteraani Jori Hulkkosen ja Villa Nahistakin tutun laulaja Juho Paalosmaan Sin Cos Tan kolkuttelee tosin sijoja parhaimmillaan jopa Depeche Modemaisilla biiseillään.





Ainoastaan ohuesti harmittaa missatut The Flaming Sideburnsin ja Eva & Manun keikat, mutta samaan aikaan oli kyllä ehdottomasti muuten hyviä vaihtoehtoja tarjolla. Kuulin sitä paitsi yhdeltä tutulta että jälkimmäiselle ei ollut enää edes sopinut eikä päässyt festaripassilla.



Lopulta kuvasaldo lähenteli useaa sataa joista ehkä hyvin onnistuneita otoksia oli alle sata. Tästä johtuen en edes yritä kaikilta käymiltäni keikoilta laittaa kuvia vaan keskityn karsimaan tänne vain niiden parhainta satoa.



Torstai oli vielä aika hiljainen päivä klubeilla ja kaupungissa, mutta kävin kuitenkin Pakkahuoneella katsastamassa juuri uuden levynsä 'Fiestan' julkaisseen Don Johnson Big Bandin. Lavalla oli mukana soittamassa kitaraa Petteri Sariola joka oli itselle tuttu jo Tommy Lindgrenin viime vuoden Lost In Music-kokoonpanosta, samoin kuin toinen vierailija Felix Zenger.



Lavalla nähtiin myös hetki aiemmin oman keikkansa Klubin puolella lopettanut nuori räppilupaus Noah Kin, joka kyllä vaikutti aika pätevältä kaverilta. Keikka oli ihan hyvä vaikka yleisöä olikin illan ensimmäisellä Pakkahuoneen keikalla vähänlaisesti. Silti uuden levyn biisit jättivät myös livenä (kuten levylläkin) hiukan kylmäksi ja keikan kohokohtia olivat ehdottomasti hiukan vanhemmat biisit ja erityisesti edellisen levyn 'Running Man'.



Torstai-illan varsinaisia kiinnostuksen kohteita itselle olivat myöskin juuri uuden levynsä 'The Writing On The Wall' julkaissut konemusiikkipoppoo TV OFF, virolainen Iiris sekä Warriors salanimellä Henry's Pubissa esiintynyt Disco Ensemble.

Myös pari vuotta sitten Lost In Musicissa esiintynyt Iiris kuului omiin kiinnostuksen kohteisiini. TV OFF ja Iiris esiintyivät Yo-talolle jonne lähdinkin Pakkahuoneelta heti DJBB:n keikan jälkeen.



Yo-talo oli lähes tyhjillään joka oli omiaan oman väsymyksen ohella latistamaan tunnelmaa. Itse TV OFF:in keikka oli todella kova, säälitti vain hiukan bändinkin puolesta joutua esiintymään niin tyhjälle salille. Bändin laulajalla Saralla on todella omaperäinen ja ihastuttava ääni, olen nähnyt heidät kerran aiemminkin ja tehnyt pari remiksiäkin erääseen kilpailuun.

Koska meininki oli sen verran vaisua ja väsymys kävi ylivoimaiseksi, päädyinkin lähtemään jo kesken illan ja jätin Iiriksen ja Warriorsin tsekkaamatta. Disco Ensembleen kun on muutenkin liput ensi perjantaille jo odottamassa!



Perjantai-iltana laitoin päälle uuden Kätköstä löytämäni raitapaidan. Kaikenlaista merkkarikamaa oli tietenkin myynnissä mutta hienoja paitoja tai ei, tuli ostettua vain tämä sikamagee Pirkkojen hihamerkki.

Kuten mainittua, perjantain (ja koko festarien) keikkojen kohokohtia olivat 22-Pistepirkko ja French Films joiden keikalta tämän postauksen ensimmäiset kuvatkin ovat.



Perjantain ensimmäisestä keikasta omalla kohdallani vastasi kuitenkin Sin Cos Tan Pakkahuoneen puolella joka oli aivan hemmetin hyvä. Esiintyminen oli tarkkaan harkitun viileää, Hulkkonen tuskin otti kertaakaan katsekontaktia yleisöön koko keikan aikana :)

Sama tosin oli myös Flow:ssa, jossa pääsin heidät näkemään jo aiemmin. Albumin pitäisi vielä ilmestyä tämän vuoden puolella.



22-Pistepirkko esiintyi Klubin puolella ja oli jälleen aivan jäätävän huikea. Sedät näyttivät kyllä mallia nuoremmilleen että miten sitä rokkia soitetaan. Jo kunnioitettavaan 31-vuoden ikään ehtinyt bändi ei ole koskaan tinkinyt omasta tyylistään ja onkin mielestäni jonkinlainen indiedinosaurus. Suosio onkin ollut varmasti ulkomailla aina suurempaa kuin kotimaassa.



Itse olen nähnyt heidät nyt kolme tai neljä kertaa (en muista!) livenä ja vahvimpana on jäänyt mieleen reilu 2,5 vuotta sitten Akun Tehtaalla taltioitu huikea Kosketuksessa-keikka jonka muuten vihdoin pitäisi tulla YLE Teemalta ulos ensi vuoden puolella. Ylöjärvellä bändi esiintyi kunnioitettavat kolme tuntia joista televisioon on varmaankin tulossa harmillisesti vain tunnin kooste.



Ennen kuin kuulin French Filmsistä, olin pitänyt Pirkkoja Suomen parhaimpana rokkibändinä pitkään. French Films horjutti asemaa siis hetken, mutta viimeistään nyt herrat lunastivat paikkansa takaisin. Ja miten hienoa olikaan pystyä katsomaan molemmat suomalaiset suosikkibändeistäni samana iltana!



Ennen French Filmsiä Pakkahuoneen puolella esiintyi Stig joka oli kyllä aivan yhtä huono kuin levylläkin, kantria ja iskelmää pikkutuhmilla lyriikoilla varustettuna. Uusista kappaleista ainoastaan 'Ryypyn' Hevoshullu remix toimii itselle, kantrista en muutenkaan ole koskaan välittänyt.

Kauas on tultu herran alkupään hauskoista ja ironisista R&B kappaleista Edu Kehäkettusen kanssa mutta vielä alemmas on vajonnut Mikkolan Matti, joka Stigin bändissäkin esiintyi. Tehosekoittimen kultaiset hitit ovat muisto vain, mutta toisaalta valtayleisö näyttää edelleen suhtautuvan näihin biiseihin aika suurella innolla. No, kaikkia ei voi aina miellyttää :)



22-Pistepirkon ja French Filmsin keikkojen jälkeen mua olisi ollut lähes mahdoton vakuuttaa lähes millään musiikilla, olkoonkin että Pariisin Kevät on mielestäni yksi suomenkielisen popin parhaita saavutuksia tänä päivänä. Kirjoitinkin bändistä pienen arvion uuden levyn ilmestyttyä viime helmikuussa.



Kaverini halusi mua enemmän katsastaa Pariisin Kevään setin Pakkahuoneen puolella, joten lähdin sitä myös itse katsomaan. Koko setti oli lähes yksinomaan hittikimaraa ja vähän vanhempiakin biisejä kuultiin. Tosiaan hieman kylmäksi se kuitenkin jätti niin huikeiden aiempien keikkojen jälkeen ja paremmin se toimikin viimeksi kun kävin katsomassa Yo-talolla 1,5 vuotta sitten. Pienempi klubiympäristö sopii tällekin bändille isoa lavaa paremmin.



Itselleni illan päätti kovasti odottamani The Soundsin DJ-setti, jota tosin en katsonut loppuun saakka sillä Klubi oli niin täynnä ihmisiä että tanssiminen siellä oli lähes mahdotonta. Hyviä biisivalintoja kyllä kuultiin mutta olisin kaivannut että Maja Ivarsson olisi ottanut tilanteen haltuun ja toastannut biisien päälle.



Lauantaina vuorossa oli Doris, ja päällä supertyylikäs Original Heteroes-paita. Evan & Manun jätin tosiaan näkemättä, sillä olin vasta Monsters of Popissa heitä katsomassa. Doriksessa esiintyi siis Kiki Paun ja Barry Andrewsin diskon ohella festareiden bändeistä kolmen kärkeen kirinyt Kap Kap jolta on kuulemma tulossa uusi levy alkuvuodesta. Edellinen 'Holy Are You' on yksi englanninkielisen Suomi-rokin parhaita levyjä!





Bändit olisi ehdottomasti kannattanut laittaa toiseen esiintymisjärjestykseen, sillä Kap Kapin keikan aikaan Doriksssa oli vain kourallinen yleisöä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan itseäni haitannut koska bändi veti niin hurmoksellisen shown. Analogisyntetisaattorit pulputtivat hapoissaan ja rumpali nakutti kellontarkasti niin huikeita rytmejä että tajunta alkoi väkisinkin laajentua. Lähes epileptisesti lavalla liikehtinyt laulaja oli vielä kuin piste i:n päälle.



Itselle Barry Andrewsin disko ei oikein iskenyt ja istuttiinkin keikan ajan pöydässä juttelemassa kaverin kanssa. Melko unelias meininki keikalla olikin ja yleisö enimmäkseen istui lattian reunoilla fiilistelemässä. Tälläisellä musiikilla olisi ollut parempi aloittaa ilta, kuin keskeyttää edellisen artistin ansiosta hyvässä nosteessa ollut vauhti.



Illan viimeisenä artistina esiintyi Kiki Pau joka myös veti varsin mallikkaan setin. Takki oli kuitenkin jo huikean ensimmäisen keikan ansiosta hiukan tyhjä, ja niinpä mielestäni Kap Kapin show olisi itseoikeutetusti kuulunut puolen yön nurkille.

Hyvä ilta kuitenkin kaiken kaikkiaan, ja koko festareihin mahtui siis runsaasti todella hyviä keikkoja. Nyt vain odottelemaan että pari viikonlopun esiintyjistä pistää levynsä ulos. Myös French Filmsiltä on odotettavissa uutta levyä ensi vuoden puolella.