Valoa Festival tosiaan alkaa perjantaina, ja keikkapaikat olen jo ehtinyt oikeastaan päättää ennenkuin reilu viikko sitten sain iloisia uutisia. Vasta tuolloin kuitenkin varmistui osanottoni molempiin festaripäiviin.
Vaikka en mikään suuri suomiräpin fani olekaan, olisi tietysti ollut makea käydä katsastamassa ne parhaat, eli Solonen & Kosola perjantai-iltana Pakkahuoneella. Viime vuonna ilmestynyt 'Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan' kuitenkin on yksi suomiräpin ylivoimaisesti parhaita albumeita koskaan! Mutta koska festareiden ykkösnimi Sin Cos Tan, soittaa samaan aikaan Yo-talolla, on valinta mun osaltani selvä.
Ja kun nyt jälkimmäistä katsomaan menee, niin ajattelin Iisankin käydä katsastamassa. Reginan laulajan ensimmäinen soololevy ilmestyi vasta perjantaina, myös Spotifyyn, joten itsekin sen kuuntelin kertaalleen läpi. Jossain määrin voisin sanoa, että kyllä se Reginan päihittää. Sitä ennen taas kiinnostaa The New Tigers Artturissa, saapa nähdä, mahtuuko sinne. Uusinta viime vuonna julkaistua 'The Badgeria' ei Spotifystä löydy, mutta omaa nimeä kantava debyyttilevy kyllä.
Antero Lindgren olisi lauantaina Artturissa, ja vaikka se kiinnostaa kovasti, päivän aikataulut taitavat mennä sen verran päällekkäin muilta osin, että en ehdi vielä festivaaleille tuohon aikaan. Päivällä on tietysti Tampere Roller Derbyn koitos, mutta ennen iltaa on muutakin ohjelmaa.
Sen sijaan festareiden lauantai taitaa mennä konemusiikkiin keskittyen Klubilla ja Pakkahuoneella. En ole tätä vielä päättänyt varmaksi, sillä toisaalta alkuilta siellä ei hirveästi kiinnosta Colaa & Jimmua ja Lennoa lukuunottamatta, mutta koska ensimmäisen keikka-aika siirtyi aiemmaksi, en varmaankaan siiheksi edes sinne ehdi ja Yo-talolla taas olisi todella kova kattaus.
Lavalle siellä nousevat Kauko Röyhkä, Kakka-hätä 77 ja mm. viime vuoden henkilökohtaiseen levyjen TOP 10:n yltänyt Death Hawks. Voi kuitenkin tosiaan olla, että aikataulut eivät anna myöten, koska alkuilta kuitenkin menee Tammelan suunnassa ja viimeistään Pakkahuoneelle pitää ehtiä Huoratronia ja Jori Hulkkosta kuuntelemaan (ja tanssimaan). Huoratron ei petä koskaan, mutta koska olen nähnyt Akun jo sen verran monta kertaa, eniten odotan nimenomaan Jorin dj-settiä. Tietysti vanha tuttu, Tampereen oma Rico Tubbs on myöskin ilmeinen valinta, mikäli Yo-talolle ei tule mentyä.
Raporttia tulee ensi viikonlopun jälkeen. Sitä ennen tässä muutamia poimintoja festareille tulevilta artisteilta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Death Hawks. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Death Hawks. Näytä kaikki tekstit
tiistai 4. helmikuuta 2014
tiistai 31. joulukuuta 2013
Vuoden 2013 parhaat levyt
Nakit [x], perunasalaatti [x], cocktailpiirakat [x], dippi ja sipsit [x]. Tervetuloa uusi vuosi!
Mutta palataan sitä ennen vielä ajassa taaksepäin. Tänä vuonna on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon hyvää musiikkia, enemmän ainakin kuin monena aiempana vuonna. En tee yhtä kattavaa postausta tästä, kuin kahtena edellisenä kertana, sillä olen käsitellyt suurinta osaa näistä levyistä jo omissa postauksissaan aiemmin.
Aivan kaikkia hyviä levyjä en kuitenkaan ole arvostellut, ja toisaalta kaikki arvostelemani hyvät levyt eivät välttämättä kaikista kehuistani huolimatta pääse sille levelille, että niitä voisi vuoden parhaiden joukkoon lukea.
En esimerkiksi ole maininnut täällä sanallakaan David Bowien alkuvuonna ilmestyneestä 'The Next Day':stä, josta on muodostunut ehkä yllättäenkin uusi suosikkini Bowien levyistä 'Let's Dancen' rinnalle. Tällä uudella levyllä on paikka paikoin vähintään yhtä hyviä raitoja kuin vaikkapa edellisen nimikkoraita tai aiempi lempikappaleeni 'Cat People (Putting Out Fire)'. 'The Next Day':llä takuuvarmoja biisejä ovat mm. 'Love is Lost', 'Boss of Me', 'How Does The Grass Grow?' ja '(You Will) Set The World On Fire'. Ja onhan Bowie featuroimassa yhdellä vuoden kärkipaikoista kisailevista albumeistakin, nimittäin Arcade Firen 'Reflektorilla'.
En myöskään ole maininnut Kanye Westin 'Yeezusta', joka aika yllättäen oli todella toimiva ja kaikessa häröydessään kutkuttavan kiehtova albumi. Lempiraitojani ovat mm. 'I Am God', 'New Slaves', 'Guilt Trip' sekä 'Bound 2'. Koko albumilla ehkä parasta on loistava samplejen käyttö, vaikka se osin on kyseenalaistakin. En ole kuitenkaan mikään Kanye West fani, vaikka pari vuotta sitten miehen showta Flow:ssa hetken seurasinkin. En myöskään ollut kuunnellut yhtään albumia ennen tätä kokonaan, tai ylipäänsä pysty vertaamaan albumin raitoja aiempiin, mutta 'Yeezuksessa' vain on jotain todella toimivaa. Ei sekään silti TOP 10:n yllä.
Hyviä levyjä on tullut siis niin paljon, että sinne eivät myöskään pääse muuten loistavat levyt tänä vuonna julkaisseet kestosuosikkini Pet Shop Boys, ei yksi entisaikojen lempiartisteistani µ-Ziq tai yhden vuoden kiinnostavimmista tanssittavista indielätyistä tehnyt Phoenix. Eikä myöskään toinen ranskalainen, samoista kaveripiireistä lähtenyt ja isoin odotuksin vastaanotettu Daft Punk, useasti kehumani The Naked and Famous tai vasta ostamani Sin Cos Tan. Ei edes suuri suomalainen suosikkini French Films, toinenkin oikein reipasta rokkia tekevä Satellite Stories tai ehkäkin kaikkien aikojen hiphoplevyn julkaissut freestyleräpin voimaduo Solonen & Kosola. Myöskään mahtavia yksittäisiä hittibiisejä sisältävä Chvrchesin levy ei aivan pysty ylittämään sitä maagista ylivoimaisesti parhaiden levykokonaisuuksien rajapyykkiä.
Niitä vuoden kaikkein parhaita albumeita onkin huomattavasti vaikeampi pistää parhausjärjestykseen, eivätkä ne alla sellaisessa olekaan, mutta kymmenen kärkeen ehdottomasti kuuluvat kuitenkin mm. alla olevat levyt.
Mutta eivät kaikki uutiset ole niin iloisia. Vaikka vuosi päättyy näin hienosti upeiden levyjen ja hyvän musiikin osalta, niin newyorkilaisbändi School of Seven Bells on menettänyt yhden perustajajäsenistään, Benjamin Curtisin viime sunnuntaina. Curtisilla todettiin aiemmin syöpä, ja vaikka toivoa alkuun oli, ei hoidoista lopulta ollut kuitenkaan apua. On aina surullista, kun hieno ihminen lähtee liian aikaisin. Toivottavasti tämän loistavan bändin ura voisi kuitenkin vielä jossain vaiheessa jatkua, mutta onneksi ainakin musiikin muisto elää.
R.I.P. Benjamin Curtis (23.9.1978 – 29.12.2013)
Mutta palataan sitä ennen vielä ajassa taaksepäin. Tänä vuonna on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon hyvää musiikkia, enemmän ainakin kuin monena aiempana vuonna. En tee yhtä kattavaa postausta tästä, kuin kahtena edellisenä kertana, sillä olen käsitellyt suurinta osaa näistä levyistä jo omissa postauksissaan aiemmin.
Aivan kaikkia hyviä levyjä en kuitenkaan ole arvostellut, ja toisaalta kaikki arvostelemani hyvät levyt eivät välttämättä kaikista kehuistani huolimatta pääse sille levelille, että niitä voisi vuoden parhaiden joukkoon lukea.
En esimerkiksi ole maininnut täällä sanallakaan David Bowien alkuvuonna ilmestyneestä 'The Next Day':stä, josta on muodostunut ehkä yllättäenkin uusi suosikkini Bowien levyistä 'Let's Dancen' rinnalle. Tällä uudella levyllä on paikka paikoin vähintään yhtä hyviä raitoja kuin vaikkapa edellisen nimikkoraita tai aiempi lempikappaleeni 'Cat People (Putting Out Fire)'. 'The Next Day':llä takuuvarmoja biisejä ovat mm. 'Love is Lost', 'Boss of Me', 'How Does The Grass Grow?' ja '(You Will) Set The World On Fire'. Ja onhan Bowie featuroimassa yhdellä vuoden kärkipaikoista kisailevista albumeistakin, nimittäin Arcade Firen 'Reflektorilla'.
En myöskään ole maininnut Kanye Westin 'Yeezusta', joka aika yllättäen oli todella toimiva ja kaikessa häröydessään kutkuttavan kiehtova albumi. Lempiraitojani ovat mm. 'I Am God', 'New Slaves', 'Guilt Trip' sekä 'Bound 2'. Koko albumilla ehkä parasta on loistava samplejen käyttö, vaikka se osin on kyseenalaistakin. En ole kuitenkaan mikään Kanye West fani, vaikka pari vuotta sitten miehen showta Flow:ssa hetken seurasinkin. En myöskään ollut kuunnellut yhtään albumia ennen tätä kokonaan, tai ylipäänsä pysty vertaamaan albumin raitoja aiempiin, mutta 'Yeezuksessa' vain on jotain todella toimivaa. Ei sekään silti TOP 10:n yllä.
Hyviä levyjä on tullut siis niin paljon, että sinne eivät myöskään pääse muuten loistavat levyt tänä vuonna julkaisseet kestosuosikkini Pet Shop Boys, ei yksi entisaikojen lempiartisteistani µ-Ziq tai yhden vuoden kiinnostavimmista tanssittavista indielätyistä tehnyt Phoenix. Eikä myöskään toinen ranskalainen, samoista kaveripiireistä lähtenyt ja isoin odotuksin vastaanotettu Daft Punk, useasti kehumani The Naked and Famous tai vasta ostamani Sin Cos Tan. Ei edes suuri suomalainen suosikkini French Films, toinenkin oikein reipasta rokkia tekevä Satellite Stories tai ehkäkin kaikkien aikojen hiphoplevyn julkaissut freestyleräpin voimaduo Solonen & Kosola. Myöskään mahtavia yksittäisiä hittibiisejä sisältävä Chvrchesin levy ei aivan pysty ylittämään sitä maagista ylivoimaisesti parhaiden levykokonaisuuksien rajapyykkiä.
Niitä vuoden kaikkein parhaita albumeita onkin huomattavasti vaikeampi pistää parhausjärjestykseen, eivätkä ne alla sellaisessa olekaan, mutta kymmenen kärkeen ehdottomasti kuuluvat kuitenkin mm. alla olevat levyt.
Mutta eivät kaikki uutiset ole niin iloisia. Vaikka vuosi päättyy näin hienosti upeiden levyjen ja hyvän musiikin osalta, niin newyorkilaisbändi School of Seven Bells on menettänyt yhden perustajajäsenistään, Benjamin Curtisin viime sunnuntaina. Curtisilla todettiin aiemmin syöpä, ja vaikka toivoa alkuun oli, ei hoidoista lopulta ollut kuitenkaan apua. On aina surullista, kun hieno ihminen lähtee liian aikaisin. Toivottavasti tämän loistavan bändin ura voisi kuitenkin vielä jossain vaiheessa jatkua, mutta onneksi ainakin musiikin muisto elää.
R.I.P. Benjamin Curtis (23.9.1978 – 29.12.2013)
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Kadotuksen keikkakollaasi
Lost In Music on takana tältä vuodelta. Monia hyviä bändejä oli tarjolla, myös paljon huonoja. Niistä hyvistäkin joutui tinkimään, enkä loppujen lopuksi tullut menneeksi kaikille niillekään keikoille joita etukäteen suunnittelin.
Sen sijaan näin Miaun, Tallin Daggersin, Death Hawksin, The Blankon, Damn Seagullsin, Shiny Darklyn ja Neøvin. Husky Rescue olikin peruuttanut jo aiemmin, ja tästä johtuen tuli skippailtua enemmänkin Yo-talon keikkoja, mm. Miriam Bryant jäi näkemättä. Korvaajaksi oli buukattu Phantom, jonka olen tänä kesänä nähnyt jo kahdesti, joten Husky Rescuen slotin vapautuessa pääsin tsekkaamaan Damn Seagullsin joka olisi muuten jäänyt kokonaan kokematta.
Aika yllättäen Neøvin keikka lukeutuikin tämän vuoden Lost In Musicin ehdottomiin kohokohtiin mm. Damn Seagullsin ja Death Hawksin kanssa. Edellisellä kerralla pojat soittivat huomattavasti vaisummin, nyt meininki oli enemmän kohdallaan ja tosin Doriksessa yleisöäkin enemmän. Suurimmaksi osaksi meininki tänä vuonna kaikilla keikkapaikoilla vaikutti kuitenkin entistä vaisummalta, tai sitten syy oli vain itsessäni :) Kaikesta huolimatta elävä musiikki on aina mahtavaa, ja kokemisen arvoista.
Loppuun vielä kuvia tältä vuodelta. Fiiliksiä latistaa reissun ja musiikintäyteisen viikon jälkeen oikeastaan vain se, että Nuorgam ilmoitti lopettavansa toimintansa. Tämä on suuri menetys kaikille musiikin diggareille, sen verran kovan musiikillisen murroksen tämä nettimedia sai aikaan. Kehuin saittia väkevästi jo blogini alkutaipaleella vajaa pari vuotta sitten, jään syvästi kaipaamaan!
Sen sijaan näin Miaun, Tallin Daggersin, Death Hawksin, The Blankon, Damn Seagullsin, Shiny Darklyn ja Neøvin. Husky Rescue olikin peruuttanut jo aiemmin, ja tästä johtuen tuli skippailtua enemmänkin Yo-talon keikkoja, mm. Miriam Bryant jäi näkemättä. Korvaajaksi oli buukattu Phantom, jonka olen tänä kesänä nähnyt jo kahdesti, joten Husky Rescuen slotin vapautuessa pääsin tsekkaamaan Damn Seagullsin joka olisi muuten jäänyt kokonaan kokematta.
Aika yllättäen Neøvin keikka lukeutuikin tämän vuoden Lost In Musicin ehdottomiin kohokohtiin mm. Damn Seagullsin ja Death Hawksin kanssa. Edellisellä kerralla pojat soittivat huomattavasti vaisummin, nyt meininki oli enemmän kohdallaan ja tosin Doriksessa yleisöäkin enemmän. Suurimmaksi osaksi meininki tänä vuonna kaikilla keikkapaikoilla vaikutti kuitenkin entistä vaisummalta, tai sitten syy oli vain itsessäni :) Kaikesta huolimatta elävä musiikki on aina mahtavaa, ja kokemisen arvoista.
Loppuun vielä kuvia tältä vuodelta. Fiiliksiä latistaa reissun ja musiikintäyteisen viikon jälkeen oikeastaan vain se, että Nuorgam ilmoitti lopettavansa toimintansa. Tämä on suuri menetys kaikille musiikin diggareille, sen verran kovan musiikillisen murroksen tämä nettimedia sai aikaan. Kehuin saittia väkevästi jo blogini alkutaipaleella vajaa pari vuotta sitten, jään syvästi kaipaamaan!
perjantai 13. syyskuuta 2013
Kuoleman haukkojen unitrippi
Tamperelaisen Death Hawksin uusi, omaa nimeä kantava levy ilmestyi virallisesti tänään.
Olen kerran ehtinyt bändin nähdä livenäkin, viime vuonna Aspinniemessä 5 minuutin festivaaleilla, mutta debyyttilevy 'Death & Decay' ei kuitenkaan aivan täysillä aiemmin iskenyt. Nyt uusi levy vaikuttaisi ensikuuntelun perusteella osuvan paremmin omaan musiikkihermoon. Ensilevyn juurirockia, 60-lukua ja jopa countryä on tällä levyllä feidattu merkittävästi ja tunnelma on nyt paljon syvempi. Suurimmat folkvaikutteet ovat vaihtuneet avarampaan saundiin, ja bändin kohkattu psykedeelinen rock tulee entistä vahvemmin esille. Erityisesti etnisiä instrumentteja on enemmän käytössä.
Levyltä lohkaistu 'Black Acid' on mielettömän diippi, hypnoottinen yhdeksänminuuttinen trippi jonnekin jokaisen mielensisäisiin Afrikoihin. Videosta nyt puhumattakaan. Vaikuttava kokemus sinänsä, joten uudella levyllä on mahdollisuus jopa alkaa toimimaan ihan eri tavalla. Ainakin ensivaikutelma on hyvä. Levyn kantta klikkaamalla pääset Spotifyn kautta uuteen levyyn.
Olen kerran ehtinyt bändin nähdä livenäkin, viime vuonna Aspinniemessä 5 minuutin festivaaleilla, mutta debyyttilevy 'Death & Decay' ei kuitenkaan aivan täysillä aiemmin iskenyt. Nyt uusi levy vaikuttaisi ensikuuntelun perusteella osuvan paremmin omaan musiikkihermoon. Ensilevyn juurirockia, 60-lukua ja jopa countryä on tällä levyllä feidattu merkittävästi ja tunnelma on nyt paljon syvempi. Suurimmat folkvaikutteet ovat vaihtuneet avarampaan saundiin, ja bändin kohkattu psykedeelinen rock tulee entistä vahvemmin esille. Erityisesti etnisiä instrumentteja on enemmän käytössä.
Levyltä lohkaistu 'Black Acid' on mielettömän diippi, hypnoottinen yhdeksänminuuttinen trippi jonnekin jokaisen mielensisäisiin Afrikoihin. Videosta nyt puhumattakaan. Vaikuttava kokemus sinänsä, joten uudella levyllä on mahdollisuus jopa alkaa toimimaan ihan eri tavalla. Ainakin ensivaikutelma on hyvä. Levyn kantta klikkaamalla pääset Spotifyn kautta uuteen levyyn.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Lauantai osa 2
Eilen Aspinniemessä Hukkatilan Kesäsiirtolassa, jossa viime viikollakin kävin katsastamassa 5 minuutin festivaalin, oli Gaea Recordsin ilta.
Sää kirkastui juuri sopivasti iltaa kohti, ja vaikka pilvetöntä ei ollut, oli rannassa kohtuullisen lämmin.
Jotenkin tuntui niinkuin olisi palannut kotiin, kun sinne pääsi :) Ja vaikka ihmisiä ei aivan yhtä paljon ollut kuin viime viikolla, oli fiilis varsin hyvä.
Onneksi tapahtumia vielä riittää loppukesälle, joten mahdollisuuksia viettää maailman mukavimmassa kesäsiirtolassa on vielä runsaasti :)
Tänään tosin ampiaiset olivat myös löytäneet paikan, ja niitä pörräsi kahvilan nurkilla ja muuallakin alueella runsaasti. Olivat kovin kaljanhimoisia. Eräskin imeskeli huultani vartin verran kunnes juopui niin että tipahti itsekseen irti :) Nyt on alahuuli ruvella mutta ei ainakaan pistänyt huulta turvoksiin!
Gaea Recordsin tallista esiintymässä olivat asteen kokeellisempaa musiikkia soittanut The Hearing sekä fantastisella tavalla countryä, bluesia ja acidrockia yhdistävä Death Hawks.
Erityisesti jälkimmäinen veti vähän ehkä yllättäenkin todella hyvän keikan. Musiikki oli hieman psykedeelistä ja kuulosti aivan erilaiselta kuin suurin osa aiemmin kuulemastani musiikista. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan jos ovat keikalla lähelläsi!
Pois lähtiessä kävin vielä Tivolin terassilla yksillä. Matkalla otin tämän kuvan öisestä Tampereesta. Syksy hiipii nopeasti ja salakavalasti ja yöllä ei enää niin lämmin ollutkaan.
Sää kirkastui juuri sopivasti iltaa kohti, ja vaikka pilvetöntä ei ollut, oli rannassa kohtuullisen lämmin.
Jotenkin tuntui niinkuin olisi palannut kotiin, kun sinne pääsi :) Ja vaikka ihmisiä ei aivan yhtä paljon ollut kuin viime viikolla, oli fiilis varsin hyvä.
Onneksi tapahtumia vielä riittää loppukesälle, joten mahdollisuuksia viettää maailman mukavimmassa kesäsiirtolassa on vielä runsaasti :)
Tänään tosin ampiaiset olivat myös löytäneet paikan, ja niitä pörräsi kahvilan nurkilla ja muuallakin alueella runsaasti. Olivat kovin kaljanhimoisia. Eräskin imeskeli huultani vartin verran kunnes juopui niin että tipahti itsekseen irti :) Nyt on alahuuli ruvella mutta ei ainakaan pistänyt huulta turvoksiin!
Gaea Recordsin tallista esiintymässä olivat asteen kokeellisempaa musiikkia soittanut The Hearing sekä fantastisella tavalla countryä, bluesia ja acidrockia yhdistävä Death Hawks.
Erityisesti jälkimmäinen veti vähän ehkä yllättäenkin todella hyvän keikan. Musiikki oli hieman psykedeelistä ja kuulosti aivan erilaiselta kuin suurin osa aiemmin kuulemastani musiikista. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan jos ovat keikalla lähelläsi!
Pois lähtiessä kävin vielä Tivolin terassilla yksillä. Matkalla otin tämän kuvan öisestä Tampereesta. Syksy hiipii nopeasti ja salakavalasti ja yöllä ei enää niin lämmin ollutkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)