Hyvää joulua!

Taas on se aika, kun kaikki ovat muualla ja itse jään neljän seinän sisään odottelemaan pyhien päättymistä. Hieman tietysti täytyy jouluun kuuluvia juttuja tehdä, ja lahjat onkin jaettu, paitsi yhdelle kaverille, joka ei ehtinyt nähdä mua ennen joulua.

Myös vähän normaalia parempaa ruokaa kuuluu syödä, joskin en perinteisistä jouluruuista niin perusta. Sen sijaan sain hyviä ideoita White Trash Disease -blogista, kala, ravut ja mäti kun nyt yleensäkin ovat joulupöytääni kuuluneet. Enimmät viimeisetkin jouluruokaostokset hain jo maanantaina isommasta kaupasta, mutta kaikki tärkeimmät ja parhaat raaka-aineet eilen Kauppahallista Nygreniltä.

Niinpä tein siis skagenia ja mätileipiä hieman yksinkertaisemmalla konseptilla, kuin Nata. Joitakin vuosia sitten tuli useamminkin tehtyä juuri hieman tämän tyyppisiä mätileipiä, mutta se on nyt jäänyt, joten on aika vetää tämä klassikko takaisin juhlapöytään. Lisäksi tietysti perinteisemmät omat suosikkini, savulohi, herneet ja cocktailpiirakat munavoilla kuuluvat omaan joulupöytääni.

Muuten aika menee tiiviisti Netflixin ääressä. Olen jo valinnut etukäteen varsinaisen klassikkosikermän elokuvia, joista suuri osa vieläpä liittyy jouluun. Koska sieltä ei kuitenkaan löydy esimerkiksi Yksin kotona -sarjan kahta ensimmäistä osaa, tai niin ikään toista aivan loistavaa Denis Learyn tähdittämää joulukomediaa Pähkähullut panttivangit, niin katsottavien elokuvien listalla on mm. Painajainen ennen joulua, Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?, Vauhdilla Chicagoon ja Herrasmieshuijarit.

Kaikki nämä olen nähnyt vähintään kerran tai pari, mutta joidenkin edellisestä katsomiskerrasta on vähintäänkin 10 vuotta aikaa. Tuon ensimmäisen Tim Burtonin klassikon katsoin itseasiassa jo eilen illalla, on se jännä, miten yli 20 vuotta vanha elokuva on tehty niin ajattomaan tyyliin, että se ei ole vanhentunut pätkääkään.

Rauhallista joulua kaikille!

Keikkaputkessa osa 3

Huh huh, kolmen päivän keikkaputki tuntuu vaativan veronsa, melkoisesti väsyttää vieläkin. Tälläisen rupeaman jälkeen on ihan mukava kuunnella hetki hiljaisuutta. En ole kuunnellut mitään musiikkia koko päivänä, jos tv-ohjelmissa soineita biisejä ei lasketa. Mutta ei ole tarpeen valittaa, sillä niin monta mahtavaa keikkaa tuli koettua. Jälleen kerran Lost in Music osoitti paikkansa Tampereen yhtenä kovimmista tapahtumista.

Lauantaina aloiteltiin kaverin kanssa iltaa kotosalla leffan parissa, tuli katsottua Netflixistä Terry Gilliamin klassikko Paroni von Münchausenin seikkailut, joka yksi muiden ohella on niitä elokuvia, jotka tälläisen Monty Python -fanin olisi pitänyt nähdä jo aikaa sitten. Kyseessä oli selvästi myös restauroitu Blu-ray -versio, sillä sen verran priimaa jälkeä se oli. Olinkin hämmästynyt, että miten niin hyvälaatuisen näköinen elokuva voi olla vuodelta 1989. Jokatapauksessa nautin elokuvasta, hauska ehkäpä jopa koko perheelle sopiva seikkailutyyppinen pätkä, muutamia aika tripahtavia yksityiskohtia (mm. Robin Williams Kuun kuninkaana) lukuunottamatta. Ei tälläisiä enää tehdä :)

Elokuvaillan jälkeen suunnattiin Telakalle katsomaan ensimmäiseksi esiintynyttä Ochre Roomia. Vaikka olen monet kerrat meinannut mennä bändin keikalle, tämä oli kuitenkin mun ensimmäinen kokemukseni bändistä livenä, ja pidin kyllä näkemästäni ja kuulemastani aika paljon. Näin kun viime vuosina olen muutenkin alkanut lämpenemään tuolle folkmeiningille, osaan myös hieman verrata saundia suuren maailman vastaaviin, ja parhaat biisit jopa vetivät vertoja niille.













Muuten illan musiikillinen tarjonta oli melko hajanaista, ja seuraavaksi vuorossa olikin Pooman hiottu esitys, joka kokonaisuutena nousee aivan kärkisijoille kaikkien aiemmin Telakalla näkemieni keikkojen osalta. Kerrankin tunnelmaa luomaan oli nähty hieman vaivaa, ja bändillä olikin omia valoja käytössä. Lisäksi kun ravintolan valot sammutettiin, ja yleisö istui haltioissaan pimeydessä, mekin liki lavan edessä, tummat elektroniset sävyt pääsivät oikeuksiinsa. Pooman keikka menee tämän ansiosta ehdottomasti näiden festareiden TOP 3:n. On lähes sääli, että näinkin kivan ja suositun keikkapaikan potentiaalia ei hyödynnetä tarpeeksi panostamalla lavaan enempää. Normaalivalaistuksessa valtaosa keikoista on kuitenkin enemmän tylsää katsottavaa.

Illan päätti suuresti odottamani I Was A Teenage Satan Worshipper, jonka kohtaloksi koitui ikävä kyllä juuri tuo tila, ja tavanomaisuus. Upean Pooman esityksen jälkeen tavallinen ei vain riittänyt, vaikka bändillä kyllä energiaa oli. Keikalla kuultiin ensi vuonna ilmestyvältä seuraavalta levyltä pari biisiä, muutoin setti koostui pääasiassa kahden edellisen levyn kappaleista, eikä yhdestäkään omasta ylivoimaisesta suosikistani. Hieman sääli, mutta ei tuo keikka silti huono ollut, olisin vain toivonut kuulevani vähän enemmän omia toivekappaleitani.

Mitä festareiden jälkeiseen väsymykseen tulee, ehtii tässä onneksi palautua muutaman kuukauden ennen kaupungin seuraavaa merkkitapahtumaa, Valoa Festivalia :)

Roskaruokaa ja roskaelokuvia

Palataan hetkeksi viikonloppuun. Viime lauantai oli nimittäin pitkästä aikaa aivan todella huippu päivä, pitkälti kiitos Netflixin ja mauttomien klassikkoelokuvien. Maratoonattiin kaverin kanssa läpi palvelun mielenkiintoisinta roskaleffatarjontaa, ja katsottiin peräti neljä elokuvaa tuon päivän aikana.

Olen ennenkin suitsuttanut täällä tätä omaa erikoista elokuvamakuani, mutta koska en läheskään kaikkea ole aiemmin nähnyt, jaksavat nämä kököt ja epärealistiset rainat aina naurattaa. Onneksi on sellainen kaveri, jonka kanssa voi jakaa samanlaisen elokuvamaun, koska eihän näiden katsominen yksikseen takuulla yhtä hauskaa olisi. Ja kun tähän yhtälöön liitetään vielä oluen juonti, ollaan perusasioiden äärellä. Roskaleffojen ja kaljoittelun ohessa päivään kuului saunomista ja roskaruokaa, pakastepitsaa ja makkaraperunoita :) Vielä sunnuntainakin homma jatkui Subwayn Cheese & Meltin kanssa, harvoin tulee subia haettua, mutta Facebook -tarjous oli sen verran hyvä, että siihen piti tarttua :)

Leffat, jotka valikoituivat lauantaina katsottavaksi olivat kulttiklassikko Plan 9 From Outer Space (1959), Toxic Avenger (1984), C.H.U.D. (1984) sekä The Stuff (1985). Näistä Toxic Avenger on saman tekijäjoukon, eli Troma Entertainmentin elokuvia, joihin olen tässä parin vuoden aikana perehtynyt enemmänkin. Ed Woodin klassikko, jota usein on tituleerattu maailman huonoimmaksi elokuvaksikin, todellakin oli huono. Samoin tarinallisesti tuo Toxic Avenger oli sitä taattua Tromaa, jossa härskisti mässäillään kaikella kuvottavalla, mutta silti aivan loistavaa huumoria. Aika yllättäen kuitenkin The Stuff ja C.H.U.D. olivat kaikessa korniudessaan ihka oikeastikin yllättävän tasapainoisia elokuvia, jopa laadukkaasti tehtyjä sellaisia. Jälkimmäisillä olikin selvästi tavoiteltu huomattavasti edellisiä laajempaa kohdeyleisöä. Plan 9 From Outer Spacea ei tosin löydy Netflixistä, se katsottiin YouTubesta, löytyy sieltä nimittäin kokonaan.

HUOM! Jos näiden elokuvien trailerit kiinnostavat, niin julistetta klikkaamalla pääset suoraan YouTubeen.









Nyt kun kesä on jäänyt taakse, toivottavasti motivaatiota olisi enemmänkin istua Netflixin äärellä. Sen verran vähälle sen käyttö on jäänyt, että olen melkeinpä maksellut viime kuukaudet siitä turhaan. Toisaalta olen nyt viime aikoina bongannut sieltä myös sellaiset kolme klassikkoelokuvaa kuin Wayne's World, Prinssille Morsian ja Boomerang, jotka olen toki teininä jo nähnyt, mutta ehdottomasti haluan katsoa kaikki pian uudelleen! Myös kaverin kanssa sovittiin Toxic Avengerin jatko-osien katsomisesta, sillä niitä on tehty peräti kolme kappaletta :)

Ja mitä erikoislaatuisiin elokuviin tai sarjoihin tulee, niin viikon sisällä interneetterissä kiertäneet Twin Peaks -huhutkin varmistuivat eilen, kun Showtime lopulta vahvisti, että David Lynch ja Mark Frost tekevät yhdeksänosaisen jatkon alkuperäiseen sarjaan siten, että se sijoittuu nykypäivään 25 vuotta alkuperäisten tapahtumien jälkeen. Dale Cooperhan sanoi sarjan viimeisessä jaksossa - "I will see you again in 25 years".

Tänään kuitenkin on jotain aivan muuta tiedossa, sillä menen katsomaan elokuviin Miika Nousiaisen romaaniin perustuvan Vadelmavenepakolaisen. Luin kirjan joitakin vuosia sitten, ja ihastuin Nousiaisen tarinankerrontaan. Kirja etenee erittäin kiehtovalla tavalla ja kertoo suomalaisen Mikko Virtasen pahanlaatuisesta pakkomielteestä ruotsalaisuuteen. Tarina muuttuu humoristisesta vireestään yllättävänkin synkäksi loppua kohti, ja nähtäväksi jää, miten hyvin tuo tunne on saatu tuotua tähän elokuvaan.

Docventures palaa ruutuun!

Docventuresin toinen kausi alkaa telkkarissa tänään, ja entistä parempaan lähetysaikaan jo klo 21, joten virastoaikaan töissäkäyvätkin voivat paremmin katsoa sen suorana. Taas jotain hyötyä Yle-verosta!

Ensimmäisen osan aiheena ovat gonzo-aktivistit, jotka taistelevat ahneutta vastaan eri puolilla maailmaa. Keskustelua herättämään näytetään ensiksi vuonna 2008 valmistunut Andy Bichlbaumin ja Mike Bonannon ohjaama dokumentti The Yes Men Fix The World.

Jo viime sunnuntaina helsinkiläisille tarjottiin Docventuresin toimesta todellista korkeakulttuuria ja silmäkarkkia, kun se yhdessä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien, Doc Loungen ja Ylen kanssa esitti Helsingin juhlaviikkojen Leffapiknikin yhteydessä yli puolitoistatuntisen Ron Fricken ohjaaman ja Mark Magidsonin tuottaman dokumentin Samsara. Dokumentti on valmistunut vuonna 2011, ja sitä kuvattiin viisi vuotta viidellä eri mantereella, pyhiltä mailta katastrofialueille ja tehotuotantotehtaista ihmisluonnon ihmeisiin.

Sanskritinkielessä samsara tarkoittaa elämän kiertokulkua tiettyjen uskonnollisten näkökantojen mukaan, etenemistä monien vaiheiden kautta. Jopa 25 maassa kuvattu elokuva jäljittää sekä maallista että henkistä kokemusta.

Edeltäjiensä tavoin tyylilajina on visuaalinen ja musiikillinen viettelys. Jos uskonto on oopiumia kansalle, tämä on ekstaasia. Samsara aiheuttaa euforiaa!

Näin elokuvaa kuvailtiin Docventuresin informaatiotuutin välityksellä. Itse en tietenkään voinut olla näkemässä tätä isolta screeniltä, mutta katsoin sen samaan aikaan kotona Netflixin ansiosta, ja euforiaa se todellakin aiheutti. En ole varmasti koskaan nähnyt visuaalisesti mitään noin henkeäsalpaavaa ja päräyttävän hypnoottista elokuvaa. Käsittämätöntä luonnon ja ihmisen luomaa aitoa surrealismia, sekä teollista inhorealismia. Elokuva oli kuvattu niin käsittämättömän hienosti, että hetkittäin ei edes uskoisi katsovan oikeaa kuvaa maapallolta. Tunnelmaa vain vahvisti se, että pätkässä ei ollut mitään tekstejä tai puhetta, pelkkää äänimaailmaa ja musiikillista ambienssia. Suosittelen tätä vilpittömästi jokaiselle, joka haluaa herätellä aistejaan.

Tämä todella olisi pitänyt nähdä isolta screeniltä, ja tuntuu, että näin koukuttavaan kuvastoon tulen palaamaan vielä uudelleenkin. Mutta sitä ennen syksyä ja alkutalvea ilahduttaa Docventures TV2:lla.

Kuvat on otettu Samsaran virallisilta kotisivuilta.

Masu täynnä Aasiaa

Vihdoinkin, siis todellakin vihdoin pääsin syömään Hans Välimäen viime talvena Tampereelle avaamaan Masu Asian Bistroon. Vannoutuneena sushin ja vietnamilaisten kesäkääryleiden ystävänä tiesin jo mitä makumaailmaa odottaa, mutta kesti vain näin kauan, että sain mukaan luottoystäväni, keitä jälleen pääsin tiistaina näkemään.

Aloiteltiin iltaa ensin Armas Katukeittiö & Viinibaarissa nurkan takana, sillä Masu aukeaa alkuviikosta vasta klo 18. Siellä nautiskeltiin aperitiivina jo viime talvena maistamaani Viinitallin maahantuomaa espanjalaista valkkaria Bodega El Angoston Angosto Blancoa, ja päivitettiin tuoreimmat kuulumiset. Kuudeksi siirryttiin Masuun.

Ja voi hitto, minkä ensivaikutelma sisään ravintolaan astuminen jo sai aikaan. Upeasti sisustetun baarin läpi kuljetaan ravintolan perälle saakka, joka on jo ex-Flamesta ja aikanaan samassa liiketilassa sijainneesta pankkisalista tutulla tapaa alakerrassa. Varsinaiset ravintolapöydät sijaitsevat siellä. Sisustus on tumma, ja täynnä pieniä yksityiskohtia, hyvin omintakeisesti kuitenkin toteutettuna. Kuten ravintolan ideologiaankin kuuluu, tämä ei ole puhtaasti Aasiaa, vaan siihen yhdistyy erilaisia elementtejä, aivan niin kuin ruuassakin. Upea paikka kuitenkin on ateriakokemuksesta jo puolet, tälläkin kertaa.















Me tilasimme erilaisia annoksia jaettavaksi, ja pöytään kannettiin Nahm Jimiä, Hirata Bunia, Rapugyozaa, Cornis Crab Harumakia ja Asian Fish & Chipsiä. Ystävättäreni ottivat lisäksi vielä jälkiruuaksi Giant Xoco -suklaakakkua, johon tuli myös vihreästä teestä tehtyä Tampereen Jäätelötehtaan jäätelöä, fudge-kastiketta ja paahdettua valkosuklaata. Itse tilasin jälkiruokadrinkiksi baarin puolelta Cucumber Gin Sourin. Erityismaininta myös ruokien tarjoilusta, joka oli aivan erilaista, johon täällä on ravintoloissa tottunut. Parhaimmillaan ruoka oli aivan mielettömän hyvää, joskin gyozat olivat hieman turhan mietoja omaan makuuni, ja kevätkääryleet tavanomaisia. Listalta löytyy kuitenkin melkoinen määrä vaihtoehtoja, joten kokeiltavaa riittää. Omiksi suosikeiksini näistä nousivat ylitse muiden Nahm Jim, Hirata Bun ja Fish & Chips.

Hyvän ruuan ja kiehtovan sisustuksen lisäksi palvelu oli todella loistavaa. En muista saaneeni yhtä hyvää asiakaspalvelua ravintoloissa juuri koskaan, ja sitä tuli niin omalta tarjoilijaltamme, kuin baarimikoltakin. Meistä huolta piti MasterChef Suomen 3. kauden yksi parhaista, Aki Keskitalo.

Aasialaisesta ruuasta intoiluni sai kunnon sysäyksen viime sunnuntaina, kun vihdoin katsoin Netflixistä dokumentin Jiro Dreams of Sushi, joka kertoo Japanissa kulttikokin leimaa nauttivasta Jiro Onosta. Hän lienee maailman kuuluisin sushimestari, ja hänen ainoastaan sushia tarjoilevalla ravintolallaan on kolme Michelin -tähteä.

Mun teki mieli mennä sushille tietysti jo heti sunnuntaina, mutta silloin oli ruoka jo kotona mietittynä. Mutta Masun lisäksi tuli käytyä viikolla sitten vielä uudestaan Sakura Watamisushissa. Nyt on taas hetken masu täynnä aasialaisesta, mutta Välimäen ravintolaan on kyllä pakko päästä pian toistamiseen, listalle jäi niin monta kiinnostavaa ruokaa kokeiltavaksi!

Kahdenlaista paskaa

Lab Technician at Airport: This is real shit. This coke is pure shit.
Ray Hughes: It's good shit, right?
Lab Technician at Airport: I mean bad shit.
Ray Hughes: Bad shit like, "this shit is bad?"
Lab Technician at Airport: It's shit shit. This shit isn't worth shit. There's barely enough coke in here to attract the dogs. Anybody caught on the street with this would get killed.

-Running Scared (1986)

Edellinen keskustelu on tosiaan tuosta vanhasta Running Scared leffasta, jota en itse ole nähnyt. Sen sijaan se tuli tutuksi itselle aikanaan englantilaisen The Herbaliserin kappaleesta 'Who's The Realest', joka samplaa kyseistä elokuvaa biisin alussa. Tosin tuossa samplessa coke kuulostaakin goodilta.

Mutta kuultuani kyseisen biisin ensimmäistä kertaa, se on siitä lähtien tullut mulle aina mieleen, kun on tarvinnut määritellä hyvän ja huonon paskan eroja. On olemassa niin huonosti tehtyä paskaa, että se alkaa oikeasti olla joko hyvää, tai vähintään hauskaa. Sitten on olemassa niin hirveää paskaa, että sitä ei pysty katsomaan millään tavalla. Hyvä paska on yleensä sitä, mitä ei ole tehty kovin tosissaan, kun taas huono paska on väkisin pinnistettyä, joka vain ei ole onnistunut tekemään toivottua lopputulosta.

Koko aihe liittyy vahvasti viime viikonloppuna Tampereella vietettyihin Cinemadrome -roskaelokuvafestivaaleihin. Perjantai-illan pitkät elokuvat olivat nimittäin hämmentävän hauskoja tai hyviä kaikki.



Return to Nuke'Em High Vol.1 oli toki juuri sitä, mitä odotinkin näkeväni, mutta siitä huolimatta se ylitti kaikessa älyttömyydessään odotukseni. Irvokkuutta, alastomuutta, seksiä, sisä- ja sukupuolielimiä, ruumiinnesteitä ja mutaatioita siinä ei todellakaan säästelty. Ja olipa elokuvassa itse Lemmykin. Siitä lähtien kun yläasteikäisenä näin ensimmäistä kertaa Peter Jacksonin Bad Tasten ja Braindeadin, ovat tälläiset elokuvat kaikessa erikoisuudessaan kiehtoneet mua. Ja paljon hauskempia Troman elokuvat ovat, kuin ns. tosissaan tehdyt komediat. Tämä kyseinen elokuva tosin oli aivan far out -kamaa :) Ja vasta ensimmäinen osa, joten tarinan lopun näemme vasta myöhemmin. Ja jos en perjantaihin mennessä vielä ollut nähnyt noita elokuvasarjan ensimmäisiä osia 80-luvulta, sekin korjaantui eilen, kun katselin sarjan ensimmäisen, Class of Nuke 'Em Highn Netflixistä.

Sen sijaan Chimères oli aivan eri luokassa näiden illan muiden elokuvien kanssa. Olin jopa yllättynyt, miten kompakti ja toimiva tarina se oli, siitäkin huolimatta, että kyseessä oli vampyyrielokuva. Niistä en nimittäin koskaan ole kiinnostunut. Enkä tuotakaan olisi varmasti katsonut, ellei se olisi kuulunut illan ohjelmaan. Se oli kuitenkin muutamia hölmöjä ratkaisuja lukuunottamatta illan laadukkain elokuva. Pettymys siis sikäli, koska en näin tasokasta olisi roskaelokuvafestivaaleilla toivonut näkeväni.

Mutta sen sijaan kotimainen Rasvainen tiistai oli vain ihan oikeasti huono. Näyttelijäsuoritukset eivät ainakaan parantaneet elokuvan uskottavuutta. Rikollisia esittäneet näyttelijät eivät olisi kauempana rikollisesta voineet olla. Ainoastaan pari muutaman sekunnin ajan verran näytettyä jengiläistä olisi voinut ulkonäöltään lunastaa roolin rikollisena. Kuvakulmissa ja leikkauksessa oli haettu aina animointia myöten teennäistä tarantinomaisuutta, mutta lopputulos oli yhtä suurta vitsiä, eli sitä huonoa paskaa.

Minua ainakin harmittaa nähdä näin surkea elokuva, ja tuskin sitä olisin pitkänä elokuvana edes salissa katsonut. Siitäkin huolimatta että muut näkemäni suurelta osalta olivat tarkoituksellisesti huonoja. Rasvaisen tiistain kesto oli kuitenkin onneksi vain alle puoli tuntia, mutta ilmeisesti siitä ollaan parhaillaan tekemässä pitkää elokuvaa.



Sekä Return to Nuke'Em High Vol.1, että Manos: The Hands of Fate olivat siis kuitenkin enemmän kuin osasin odottaa. Niin hyvää paskaa, että ei mitään järkeä. Jälkimmäinen tosin osoitti, että ei kaikkea hyvää paskaa tarvitse tehdä huumorilla. Alun perin Manos nimittäin on tehty kyllä ihan tosissaan, mutta ei se syystä ole maailman yksi huonoimmista elokuvista. Sopivasti samanlainen yleisö tajusi tahattoman huumorin, ja elokuvan aikana nauru raikui Niagaran katsomossa. Se oli paras näkemäni "komedia" pitkään aikaan.

Ensinnäkin koko elokuva on kuvattu käsivaralta kameralla, joka kykeni tallentamaan ainoastaan 32 sekuntia filmiä kerrallaan. Se on myös kuvattu ilman ääntä, ja dubattu jälkikäsittelynä vain kahden näyttelijän toimesta. Juuri nämä kaksi asiaa lienevät vaikuttaneen suurelta osalta siihen, että lopputulos oli niin humoristinen. Ääniraita kun ei aina aivan täysin pysynyt myöskään kuvan mukana, ja välillä tuntui, että kohtauksia oli yritetty venyttääkin kestämään juuri tuon yhden filmikelan verran.

Kohtaukset oli myöskin kuvattu kaiken kaikkiaan ainoastaan kahteen kertaan, joten mikäli molemmat otokset olivat vähintään lievästi menneet pilalle, päätyi niistä kuitenkin toinen itse elokuvaan. Näyttelijäntyöstä ei erityisen positiivista mainittavaa myöskään ole, ja Torgoa esittäneen John Reynoldsin epäiltiinkin olleen LSD:n vaikutuksen alaisena kuvauksissa. Kun elokuvan katsoo, on epäilykset helppo ymmärtää :)

Manos: The Hands of Fate on muuten katsottavissa kokonaan myös YouTubessa. Tiesin sen kyllä jo aiemmin, mutta halusin silti elokuvan nähdä isolla screenillä. Koska moni tuskin tulee elokuvaa ostamaan dvd:llä, on netistä katsominen ihan hyvä vaihtoehto. Katso siis avarin mielin, mutta varaudu silti tyrmistymään.





Perjantain elokuvat päättyivät vielä lähes inhimillisesti puoli kahden aikaan, mutta lauantai-illan viimeinen, joka oli myös lauantain ainoa katsomani elokuva, päättyi vasta puoli kolmelta. Se on melko myöhäinen ajankohta allekirjoittaneelle, ja ihmettelenkin, että miten ihmiset jaksavat seurata joissakin muissa kaupungeissa näytettäviä näytöksiä, jotka pyörivät läpi koko yön? Itse meinasin nukahtaa kesken molempina iltoina :)

Lauantai-illan roskapätkä oli siis The Worm Eaters vuodelta 1977. Elokuva kertoo Herman Umgarista, kylähullusta, joka pitää lemmikkinään matoja. Ryhmä korruptoituneita kaupungin päättäjiä yrittää häätää Hermanin tontiltaan. Tästä suivaantuneena mies rupeaa syöttämään matojaan kaupungin asukkaiden ruokiin. Madot ovat kuitenkin muuttuneet mutanteiksi, ja niiden syöminen saa ihmiset muuttumaan itsekin jättiläismadoiksi. Erinäisten mutkien kautta myös Herman itse päätyy lopulta maan matoseksi.

Koko tarinahan on aivan typerä! Eihän tälläistä kukaan täyspäinen katsoisi, mutta katsojan pitää olla sopivasti sekaisin itsekin nähdäkseen näiden sarkasmin ja huumorin. Jos Manos oli tehty tosissaan, niin The Worm Eaters sitä ei takuulla ollut. Ja se, mitä aineita tämän elokuvan kirjoittaja oli vetänyt, jää kysymysmerkiksi. Minulle tuo puolitoistatuntinen oli kaikessa sekopäisyydessään kuitenkin sekin eräänlainen kokemus. Siitäkin huolimatta, että tämä oli myöskin jo huonoudessaan enemmän kallellaan sinne huonon paskan puolelle. Juoni sikseen, mutta jostakin syystä elokuvassa kaikki ihmiset huusivat kuin raivotautisina, läpi koko elokuvan. Bunch of freaks!

Toivoisin kuitenkin, että tälläisiä erikoisempia ja harvinaisempia elokuvia näytettäisiin teattereissa useamminkin, mutta taloudellisesti se tuskin kovin kannattavaa on. Minulle Cinemadromen kahdeksas kerta oli ensimmäinen, mutta täytyy pitää jatkossakin korvat höröllä kun jotakin erikoista on tarjolla.

Lots of yummy food, with worms. Worms, everywhere! :)

Kreetan härkästä burgeria

Viikonloppu meni melkein pelkästään kotona rötvätessä. Leffoja tuli kyllä katottua monta, ja aloitettua myös vihdoin ja viimein seuraamaan paljon kehuttua Dexteriä. En tosiaan ollu sitä koskaan katsellut, mutta nyt kun Netflix aukesi, aukesi myös mahdollisuus sen katsomiseen kätevästi. Tällä kokemuksella on paha vielä sanoa, tuleeko siitä suosikkisarjaa vai ei, mutta ainakin jaksan muutaman jakson jälkeen edelleen sitä katsoa.

Kävin mä silti kaupungillakin ja kaupoissa molempina päivinä, ja jälleen Ruby & Fellasin Burger Sundayssä, josta kerroin jo aiemmin! Tällä kertaa tulikin syötyä aivan mielettömän hyvä hampurilainen.

Greek Burgeriin tulee naudanlihapihvin lisäksi halloumijuustoa, tätähän on tultu kokeiltua jo kotitekoisissakin purilaisissa menestyksekkäästi, sekä mainion makuista punasipulihilloketta ja aivan taivaallisen hyvää tsatsikia. Lisäksi omaan makuun tässä on salaattia ja tuoretta tomaattiakin välissä, joka raikastaa ja keventää muuten tuhtia ruokaa. Edellisessä Pork Burgerissa jäin erityisesti kaipaamaan jotakin raikasta.

Eli nyt oli hyvä. Kreikkalaistyyppisen burgerin saa Zarillossakin, mutta se jäi nyt kakkoseksi. Rubyn Greek Burger tarjoillaan rukiisen Eväsleivän välissä, joka on kyllä ihan jees. Täyskymppi mausta, mutta kymppimiinus kokonaisuudesta, vehnäpullalla olis tullu täydet pisteet. Leivän kuulemma voi kylläkin vaihtaa euron lisäsijoituksella. Melkein tekisi mieli vetäistä kreikkalainen vielä toisenkin kerran, vaalealla sämpylällä, sen verran hyvää settiä oli. Toisaalta listalla on vielä monta burgeria kokeilematta ja vain tammikuu aikaa.

Rubyn sisäkuvat on muuten otettu lainassa olevalla Canonin EF-S 10-22mm F 3.5-4.5 USM laajakulmalla. Kuviin tulee tilan tuntua tuollaisessakin tilassa melko kivasti. Aika vähän on pystynyt tätä objektiivia hyödyntämään, kun ulkona on ollut vain harmaata ja mustaa. Enköhän silti ehdi vielä pari hyvääkin kuvaa sillä nappaamaan.

Joululahjoja

Tulee vähän jälkikäteen, mutta kun on ollut niin paljon muutakin kirjoitettavaa...

Verkkokaupan lahjakortin/blu-ray soittimen lisäksi sain joululahjaksi jotain sellaista, joka mulla on ollu ainakin kaksi vuotta jo toivelistalla, ja nyt tärppäsi! Nimittäin lisää Hackmanin Savonia aterimia. Kyseisen setin haarukat ja veitset on olleet mulla usein loppu, ja en kuitenkaan itse ole tullut niitä ostaneeksi. Mulle tälläiset toivelahjat ovat ehdottomasti niitä parhaita lahjoja, koska niin vähälle oikeasti on muuten käyttöä.

Lisäksi sain monen muun ohella mm. villasukat ja Uhana Designin Rosvokarhukassin, siis sen, jota en itse viitsinyt Designtorilta viimeksi ostaa. Onneksi kaverit osasivat toden teolla yllättää :)

Juuri sopivasti jouluksi saapui myöskin Rosvojen All Ears -blogista voittamani Phantomin ja Noah Kinin seiskatuumainen vinyylisinkku. Lasken sen lahjaksi, koska sain sen, ja se tuli kreivin aikaan :) Lisäksi ostin itselleni lahjana jo aiemmin myös Sin Cos Tanin Afterlifen, kuten ennen joulua kerroin.

Näin jälkikäteen myös se on ihan hyvä lahja, että Netflix aukesi vihdoin tänään!

Talveni sohvaperunana

Joulu alkaa olla pikkuhiljaa takana, mutta talvi voi tulla, minä linnoittaudun sisälle! Sain viime viikolla jo etukäteisjoululahjaksi 100€ lahjakortin Verkkokauppa.comiin, joten toteutin heti sen, mistä olen jo pidempään haaveillut, nimittäin Blu-ray soittimen hankinnan. Syynä kiirehtimiseen oli sekin, että Samsung tarjoaa Netflixin kolmeksi kuukaudeksi, kun laitteen rekisteröi ennen vuoden vaihdetta. Olen siis ehtinyt nyt viikon verran testailla sitä, tosin Netflixiä en vielä ole saanut käyttööni. Itselläni on nyt jo yli viikko vierähtänyt rekisteröinnistä, eikä koodista ole vieläkään tietoakaan, käsittelyn kyllä sanottiinkin kestävän 7-28 päivää.

Kyllähän näitä palveluita pääsee muutenkin ensin kokeilemaan, Netflixiä normaalisti kuukauden ajan, mutta myös Viaplayllä on kuukauden ilmainen tutustumiskausi. Otin siis Viaplayn jouluksi, koska Netflixiä en ehtinyt saada, ja edellinen aukesi välittömästi. Sen ansiosta mulla joulunpyhätkin sujuivat melko leppoisasti. Katselin paljon elokuvia, ensimmäisen Batman -elokuvan, Mahtavan Ozin, Rare Exportsin, Vuonna '85 (uusiksi) ja kaikki tuotantokaudet Ääliö Ulkomailla -sarjasta. Jälkimmäinen oli muuten aivan loistavaa settiä! :D Härmää ja Juoppohullun päiväkirjaakin yritin alkaa katsoa, mutta en jaksanut kumpaakaan loppuun asti.

Mullahan oli Netflix testissä jo reilu vuosi sitten, mutta sen käyttö jäi liian vähäiselle tietokoneella, että olisin tilausta jatkanut. Nyt potentiaalia on enemmän, kun leffat saa suoraan telkkariin ja olohuoneeseen, mutta katsotaan nyt sitten vielä talven aikana. Leffavalikoima Suomen palvelussa on edelleen aika heikko.

Merkkivalinta oli siis selvä, hyvät arvostelut saanut laite ilmaisten leffojen ja sarjojen ohella teki tästä ylivoimaisen paketin. Mietin ainoastaan kovasti kahden mallin, BD-F5500 ja BD-F6500 välillä, mutta päädyin lopulta tuohon parempaan pienellä lisäsijoituksella. Tässä mallissa erona halvempaan on mm. langaton netti ja tuplaydinprosessori, muuten laitteet ovat niin ulkoisesti kuin sisäisestikin suurin piirtein samanlaiset.





Nopea prosessori jouduttaa laitteen nopeisiin suorituksiin ja valikoita on helppo käyttää. Ainakin kun sai ensin rekisteröityä Samsung-tilinsä, oli käyttö nopeaa. Langattomaan verkkoonkin se meni heittämällä sisään. Ainoita negatiivisia puolia tälläisessä mediakeskuksessa on kaukosäätimellä kirjoittaminen, se ei ole sieltä kätevimmästä päästä. YouTube-sovelluksen kanssa on myös ollut paljon ongelmia, se kun ei testatessa ole pyörittänyt läheskään kaikkia videoita, mutta jatkuva verkkoyhteys takaa sen, että laite päivittää itseään aina uusimpaan versioon, kun sellainen on saatavilla. Ehkäpä tähänkin ongelmaan saadaan tulevaisuudessa päivityksiä.

Ja jos kaukosäädin on epäkäytännöllinen kirjoittamiseen, YouTube-sovellustakin on suhteellisen helppo käyttää iPadin välityksellä. Soittimen ja minkä tahansa mobiililaitteen tai älypuhelimen kun voi parittaa keskenään, ja käyttää sitä tavallaan kaukosäätimenä. Toisaalta, laitteessa on yksi USB-portti, mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi kokeilla, josko siinä toimisi ulkoinen näppäimistö, hiiri tiettävästi toimii.

Ja sitten siihen laitteen tärkeimpään ominaisuuteen, eli levyjen pyörittämiseen :) En omista yhtään Blu-ray levyä, mutta näissä kaikissa nykyajan soittimissa hienoa on kuvanparannusominaisuus, ja se, että ne skaalaavat myös vanhojen dvd:den kuvan uuteen uskoon. En usko jatkossakaan hirveästi ostavani Blu-ray levyjä, tai edes vuokraavani ja jälkimmäistä siksi, että netin Video-On-Demand palvelut, joihin laitteella pääsee vuokraamaan elokuvia suoraan netistä, ovat erittäin käteviä. Siis jos Netflix ei riitä.

Valikoima ylipäätään on monipuolisempi, ja hinta myös edullisempi kuin vuokraamossa, eikä kotoa tarvitse lähteä mihinkään! Makuunin ja Filmtownin kaltaisten palveluiden tulevaisuus ei ole koskaan ollut näin pahasti vaakalaudalla, tulevaisuus on netissä! Esimerkiksi netin ensimmäisen VOD -palvelun SF Anytimen vuokraamossa näkyi olevan mm. aiemmin syksyllä mainitsemani The Stone Rosesin paluusta kertova Made of Stone -dokumentti neljän euron hintaan, ja suurin osa vuokrafilmeistä on vielä tuotakin edullisempia.

Syyskävelyllä

Pakkasin sunnuntai-iltana PowerShotin laatikkoon ja otin sen eilen mukaan töihin koska se on lähdössä takaisin Canonille. Ja koska sunnuntaina ei satanut, lähdin vielä ottamaan sillä muutamia kuvia ja äänestämään. Tulipa siinä samalla pyörähdettyä kahvilla Amurin Helmessä.





Pöytä notkui jälleen monenlaisia herkullisia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Itse söin tuollaisen fetalla täytetyn piirakan jossa juustoa oli yllättävänkin paljon. Maku oli kohdallaan ja täyttävyysaste hyvä, ruokaa ei tarvinnut ennen iltaa kokkailla. Maistoin myös sulhaspiirakkaa munavoilla joka oli ehkä parasta koskaan syömääni. Anteeksi Karjalan isoäiti, lepää rauhassa!





Ilma oli aika kolea, +5 ja tuuli vielä päälle joten talvitakille oli enemmän kuin tarpeeksi hyvä syy. On taas se aika vuodesta, ennuste lupaa että pakkaset tulevat tällä viikolla ja mahdollisesti jopa räntää. Brr.

Kuntavaalien ennakkoäänestyksestä oli tietenkin kyse kun käytiin äänestämässä virastotalolla. Turhapa sitä on peitellä, että oma ehdokkaani tulee edelleenkin Vihreiden joukosta, mutta päädyin silti äänestämään kunnallistasolle eri henkilöä ketä äänestin eduskuntavaaleissa. Itse en vaalisalaisuutta yleensä ole erityisemmin miettinyt joten minulle ei tuottaisi ongelmaa paljastaa ehdokastani, mutta mainittakoon kuitenkin vain että mielestäni ääneni saanut henkilö on jo nyt toiminut vakuuttavasti paikallistasolla puolueensa johtotehtävissä ja tekee tärkeää työtä kulttuuriasioiden edistämiseksi.





Muuten tuli pyörittyä kameran kanssa koskimaisemissa ja Finlaysonin ympäristössä. Vanhan Wärjäämön luona kosken rannassa on kiinnostava kahvila, Mamsellin kahvihuone, jonka ovia olen käynyt kolkuttelemassa useita kertoja vuosien varrella mutta jonne en koskaan pääse sillä sen aukioloajat ovat niin erikoiset. Nytkin olisi ollut hyvä mahdollisuus käydä katsastamassa paikkaa mutta olivat syyslomalla. Kesällä taas ovat olleet joka kerta kesälomalla samaan aikaan mun kanssa ja normaalit aukioloajat rajoittuvat omaan työaikaani :)







Nyt kun kamera pitää palauttaa, on paluu todellisuuteen edessä ja jatketaan jälleen kuvien ottamista jonkin aikaa Ixuksella. Katsotaan nyt milloin ja minkä kameran seuraavaksi saan koekäyttööni.

Ei oo vähään aikaan tullutkaan päiviteltyä tänne terveyteen liittyviä asioita, mutta nythän tilanne on hypertyreoosin osalta se että lääkkeet on toimineet odotetusti ja viimeisten kuun alussa otettujen verikokeiden myötä kilpirauhasarvot itse asiassa painuneet jo lievästi vajaatoiminnan puolelle. Mitään ainakaan selvästi havaittavia oireita ei ole vähään aikaan ollutkaan. Turha tästä kuitenkaan riemastua on, sillä lääkkeet tuskin tätä parantavat, pitävät vain kurissa. Hyvistä tuloksista johtuen lääkemäärää on kuitenkin saanut laskea puoleen sitten alun ja seuraava kontrolli on reilun kuukauden päästä.





Ulkoilun jälkeen kokkailin meille kotona iltapalaksi yhtä bravuureistani, valkosipulista parmesan-savulohisalaattia, tosin hieman sovellettuna. Ruuasta jäi vielä maanantaille evääksikin.

Suolaisen jälkeen iski vain tajuton makeanhimo ja siihen ei ollut tullut varauduttua yhtään. Pitkän kaappien koluamisen myötä sain kuitenkin loihdittua melko kivuttomasti hyvän makuisen jälkiruuan jääkaapista ja pakastimesta löytyneistä jämistä; Arla Ihana Uuniomenajogurttia, pakastevadelmia, sokeria ja pursotekermaa. Oli vielä oikein hyvääkin!



Sunnuntaina alkoi vihdoin myös The Walking Deadin kolmas tuotantokausi, vain viikon Amerikkaa jäljessä. On se vaan mahtavaa kun jenkkisarja tulee näin nopeasti Suomenkin telkkarista, go Fox! Hieman ehkä hitaasti tuo notkahti liikkeelle, ensi kertaa koko sarjan historiassa hieman tylsempi jakso, mutta eiköhän se tästä pikku hiljaa lähde liikkeelle!

Muutenkin olen tässä pohdiskellut elokuvien ja tv-sarjojen tulevaisuutta viime päivinä. Netflix-palvelu aukesi täällä viime viikolla ja se kyllä vaikuttaa pikaisen tutustumisen perusteella erittäin kiinnostavalta vaihtoehdolta. Spotify Premium-asiakkaana sain loppuvuoden Netflixin veloituksetta käyttööni ja harkitsen parhaillaan yhteensopivan BluRay soittimen hankkimista, sellaisen jolla pääsee nettiin ja saa katsottua elokuvat palvelun kautta helposti suoraan telkkarista. Tämä tosin on vasta harkinnan asteella, en tiedä tulisiko mun katsottua kuitenkaan niin paljon elokuvia että palvelun jatkuva käyttö kannattaisi.





Spotifyssä soi eilen monen muun hyvän levyn ohessa mm. Bat For Lashesin uusi 'The Haunted Man' albumi, jo aiemmin mainostamani Holy Ghost!:in vuoden takainen nimikkolevy, Gossling johon olen ihan vasta tutustunut sekä tuo tanssittavan kutkuttava 'Icona Pop '.

Myös Lana Del Reyn uusi 'Ride' oli todella vaikuttava biisi ja musiikkivideo yksi tyylikkäimmistä näkemistäni pitkään aikaan. Nauttikaa mun kanssani hyvästä musiikista!