tiistai 17. joulukuuta 2013

Lovely Laurel

Aiemmin syksyllä olen nostanut esiin parikin uuden sukupolven nuorta lauluntekijää tai bändiä. Ensin kirjoitin syyskuussa Blaenavonista, ja siitä kuukauden päästä Birdystä.

Sitten luin Rosvojen SlowShow -blogia ja törmäsin Laurel Arnell-Cullenista kertovaan postaukseen. Kuunneltuani biisit ensimmäistä kertaa, menetin jälleen välittömästi sydämeni tämän kaunisäänisen 19-vuotiaan nuoren naisen ääneen. Kaikkia näitä kolmea yhdistää alkuperä, kaikki ovat kotoisin Iso-Britanniasta.

Kuten Birdykin, on Laurel säveltänyt ja esittänyt musiikkia jo nuoresta asti. Näitä neitokaisia yhdistää myös vahva singer/songwriter tyyli pianolla, ja itsellehän se on hyvästä musiikista puhuttaessa monesti avainasemassa.

Laurelilta ei ole vielä albumia ilmestynyt, mutta ensimmäinen single 'Fire Breather' julkaistiin aiemmin syksyllä, ja nyt tuoreeltaan myös musiikkivideo siihen. Olen odottanut tätä videon julkistusta viikkokausia, jotta voisin paremmin esitellä artistin täällä blogissa. Voit katsoa sen TÄÄLTÄ, jos suora YouTube linkki ei toimi.

Enemmän biisejä löytyy Laurelin SoundCloud -sivulta, ja itse asiassa omiksi suosikeiksini ovat nousseet lähes kaikki muut raidat, kuin tämä ensimmäinen musiikkivideo. 'Next Time' ja 'The Desert' ovat aivan käsittämättömän kauniita, sielukkaita kappaleita ja oikeastaan ihmettelen, että 'Mankind' ei tullut valituksi ensimmäiseksi singleksi, koska se on ylivoimaisesti parasta Laurelia. Eikä 'Blue Blood' myöskään heikommaksi jää, albumia odotellessa!

Kunhan töistä pääsen, lähden myös hakemaan Levykauppa Äxästä oman joululahjani, Sin Cos Tanin uuden LP:n, jonka jo aiemmin uhkasin hankkia. Vinyylillä, totta kai!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.