Kadotuksen keikkakollaasi

Lost In Music on takana tältä vuodelta. Monia hyviä bändejä oli tarjolla, myös paljon huonoja. Niistä hyvistäkin joutui tinkimään, enkä loppujen lopuksi tullut menneeksi kaikille niillekään keikoille joita etukäteen suunnittelin.

Sen sijaan näin Miaun, Tallin Daggersin, Death Hawksin, The Blankon, Damn Seagullsin, Shiny Darklyn ja Neøvin. Husky Rescue olikin peruuttanut jo aiemmin, ja tästä johtuen tuli skippailtua enemmänkin Yo-talon keikkoja, mm. Miriam Bryant jäi näkemättä. Korvaajaksi oli buukattu Phantom, jonka olen tänä kesänä nähnyt jo kahdesti, joten Husky Rescuen slotin vapautuessa pääsin tsekkaamaan Damn Seagullsin joka olisi muuten jäänyt kokonaan kokematta.

Aika yllättäen Neøvin keikka lukeutuikin tämän vuoden Lost In Musicin ehdottomiin kohokohtiin mm. Damn Seagullsin ja Death Hawksin kanssa. Edellisellä kerralla pojat soittivat huomattavasti vaisummin, nyt meininki oli enemmän kohdallaan ja tosin Doriksessa yleisöäkin enemmän. Suurimmaksi osaksi meininki tänä vuonna kaikilla keikkapaikoilla vaikutti kuitenkin entistä vaisummalta, tai sitten syy oli vain itsessäni :) Kaikesta huolimatta elävä musiikki on aina mahtavaa, ja kokemisen arvoista.

Loppuun vielä kuvia tältä vuodelta. Fiiliksiä latistaa reissun ja musiikintäyteisen viikon jälkeen oikeastaan vain se, että Nuorgam ilmoitti lopettavansa toimintansa. Tämä on suuri menetys kaikille musiikin diggareille, sen verran kovan musiikillisen murroksen tämä nettimedia sai aikaan. Kehuin saittia väkevästi jo blogini alkutaipaleella vajaa pari vuotta sitten, jään syvästi kaipaamaan!

Lost In Music

Ajattelin olla Lost In Musicin kanssa edes vähän aikaisemmassa, mitä Monsters of Popin kanssa. Ensi keskiviikkonahan ne taas alkaa. Siinä missä MOP on suunnattu indiekansalle, Lost In Music on selkeästi enemmän valtavirralle. Tarjonta on myöskin huomattavasti hajanaisempaa, niin tyylillisesti kuin sijaintinsa puolesta, ja pienemmillä keikkapaikoilla tyylejäkin rikotaan rohkeasti. Muistin virkistykseksi tunnelmia ja arvioita viime vuoden festareista löytyy täältä.

Itse en nyt keskiviikkona ota festivaaleihin osaa, osittain siitä syystä, että mielenkiintoisia keikkoja ei olisi ollutkaan tarjolla, mutta eniten sen vuoksi, että tulen vasta illalla takaisin reissusta. Torstaista eteenpäin sen sijaan joka päivä on jotakin mielenkiintoista, ja parin bändin osalta joutuu jopa tekemään valintoja.

Aivan viimeisen päälle lukkoon en ole ohjelmaani lyönyt, joten siksi tästäkin postauksesta löytyy joitakin sellaisia bändejä, jotka esiintyvät yhtä aikaa. Ehkä vaikein valinta osuu torstai-iltaan, jolloin Doriksessa esiintyy juuri hiljattain O'Hara'sissa esiintynyt Tallinn Daggers ja pian uuden levynsä pihalle saava Satellite Stories, joista jälkimmäisen uudet biisit ovat olleet todella tykkejä. Daggersista pidän silti enemmän, mutta Oulun poikien keikka jäi Flowssakin näkemättä. Muutoin ainoastaan NEØV, Husky Rescue ja Damn Seagulls osuvat lauantaina vähän liian lähekkäin. Todennäköisesti päädynkin itse Yo-talon keikalle, sillä siellä on Husky Rescuen lisäksi myös melko kiinnostava Miriam Bryant.

Pitää vähän pohtia, mihin sitä venyisi. Kaikki aikataulut ja esiintyjät löydät täältä!

Festivaalipärinöissä

No huh huh. Vähän tulee jälkijunassa, mutta Flow on juhlittu tältä vuodelta ja kotiinkin on päästy. Onnibus kuljetti jälleen väsyneet festarivieraat eilen illalla Tampereelle. Yksi ylimääräinen yö siis tuli vielä perillä vietettyä, ja vähän sisustusshoppailtuakin, Helsingissä kun oltiin. Siitä vielä myöhemmin erikseen, mutta tässä tunnelmia, kokemuksia ja fiiliksiä vielä viikonlopulta.

Kuten vähän jo etukäteen epäilin, kaikkea ohjelmasta katsomaani ei kuitenkaan perjantainakaan tullut tsekattua, vaikka varsin hyvä määrä keikkoja tulikin katsottua. Päivän ylivoimainen yllättäjä oli Takapihalla levyjä soittanut skotlantilainen Jackmaster, joka veivasi sellaista selektiota nykypäivän housea ja 80-luvun italohittejä, että meno äityi kovaksi ja itsekin tanssin menemään nurmella tukka putkella. Myös Champagne Bar & Loungessa tuli viihdyttyä ja Cat Poweria käytiin myöskin katsomassa. Jälkimmäinen ei kuitenkaan sitten livenä iskenytkään aivan samaan malliin kuin levyltä.

Illan ehdoton kohokohta oli tietenkin Alicia Keysin keikka. Voi hemmetti miten upea oli katsoa ja kuunnella tuota upeaäänistä soulkuningatarta, joka silminnähden nautti esiintymisestä ja laulamisesta. Harva artisti vaikuttaa lavalla niin nöyrältä ja kiitolliselta saamistaan suosionosoituksista, kuin jatkuvasti hymyillyt Alicia. Ja miten se hymy tarttuikaan! Maya Jane Coles jäi hiukan varjoon, sillä keskityin mieluummin Alician keikkaan, ja lopulta suuntasin vielä katsomaan Huoratronia.















Lauantaina alueelle lähtö hiukan venähti, ja ehdin vasta viime metreille katsomaan Colan & Jimmun liveä Takapihalle. Siinä vaiheessa piti kuitenkin tehdä nopeita ratkaisuita jo aiemmin mainitsemani tiukan aikataulun vuoksi, ja niinpä menin katsomaan Pää Kii:n muutamia ensimmäisiä kappaleita. Keikka ei kuitenkaan oikeastaan sitten tuossa tilassa, suuressa teltassa ja Flow Festivaaleilla vakuuttanut mua. Olisi pitänyt käydä joko keväällä Klubilla tai Tammerfestien aikaan Yo-Talolla, ja niinpä menin jälleen shampanjabaariin, jossa tuli takuumatskua omaan makuun.

Siellä Kristiina ja Tero Männikkö luukuttivat mitä mielenkiintoisimpia levyharvinaisuuksia konediscon kultavuosilta 80-luvulta. Otettiin hyvä asento säkkituoleilta, joita baarin tunneliin oli roudattu, ja nautiskeltiin jälleen yhdestä festivaalien parhaista parituntisista shampanjaa siemaillen, melko elitististä :)

Illan viimeiseksi esiintyi Beach House, joka lunasti myös täysin odotukset ollen yksi festivaalien parhaista bändeistä, ja etenkin lauantain paras live-esitys. Uninen poppis alkoi väsyttää nopeasti ja niinpä jatkot jäivät tälläkin kertaa kokematta, vaikka alueen lähistöllä Kalliossa Kaiussa olisikin ollut Jori Hulkkosen Mies ja Elämä -pseudonyymin eksklusiivinen, ensimmäinen ja viimeinen live-keikka. Vähän jäi harmittamaan, mutta uni vei voiton.











Sunnuntain esiintyjätarjonta olikin sitten aivan omaa luokkaansa, nimittäin maailmanluokkaa lähes alusta loppuun. Ensin aloitettiin varovasti suomalaisella Husky Rescuella, mutta sen jälkeen Public Enemy tuli ja voitti. Ensimmäistä kertaa koko festivaalien aikana yleisö lähti sellaiseen vyörytykseen mukaan mitä en ole Flow-historiani aikana nähty. Itse luonnollisesti olin pähkinöinä vanhojen suosikkieni näkemisestä vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vaikka Public Enemyä ei enää nykyisellään tule niin paljon kuunneltua, 90-luvun taitteessa se oli bändi, joka vaikutti lähtemättömästi nuoreen Joonakseen, ja muokkasi myös varmasti musiikkimakuani kohti tätä hetkeä. Toinen samanlainen artisti oli tietenkin loppuillan Kraftwerk, jota ilman koko konemusiikki ei nykyisellään olisi sellaista kuin se on. Niin suuri vaikutus tällä yhdellä bändillä on ollut koko genreen, ei pelkästään allekirjoittaneeseen.

Sitä ennen kuitenkin nähtiin vielä Of Monsters And Menin loistava keikka, olkoonkin, että myös se olisi toiminut hieman pienemmällä stagella, kuten vaikkapa Blue Tentissä paremmin. Oli silti mukava kuunnella ja katsella islantilaisten hittikimaraa. Haim veti Black Tentin täyteen, joten jouduin tyytymään vain kuuntelemaan sitä ulkopuolelta muutaman biisin ajan. Suosio taisi yllättää järjestäjätkin, koska ihan kaikkien keikkojen yleisömäärää ei oltu osattu arvioida, ja tämäkin oli pienimpään telttaan laitettu.

















Ja ennen Kraftwerkiä koettiin myös ehkäkin koko festivaalien huikein esitys, eli Bat For Lashesin keikka. Pohdiskellessa viikonlopun parasta esitystä, sellaisen valitseminen olisi vaikeaa, etenkin Alicia Keysin valovoimaisesta showsta johtuen. Koska pidän kuitenkin Natashan musiikista itsessään enemmän, oli aika selvää että tämä vei voiton. Miten mielettömän kaunis nainen hän onkaan, ja kun hän lipui lavalla tanssien ja hyppien, välillä koskettimiston taakse itse rauhoittuen laulaen seireeninomaisella äänellään, sydämeni oli sulaa laavaa :) Mielestäni esitys ei jäänyt heikommaksi kuin viime vuoden Björkin keikka, vaikka eivät täysin verrannollisia olekaan, paljon samaa fiilistä kuitenkin itse koin. Pääpaino Bat For Lashesilla oli luonnollisesti viime vuoden 'The Haunted Man' -albumissa, mutta muita vanhempiakin biisejä kultiin. Kylmät väreet vain menivät lävitseni läpi keikan.















Viikonloppuun mahtui myös monenlaista festariruokaa, joista Fafa'sin falafel ja hummuspita oli aivan mieletön kokemus. Jälleen kerran tuli surku siitä, että Tampereelta ei kaiketi mistään saa mitään vastaavaa. Hummuskin oli lähes yhtä hyvää kuin Budapestissä, joskaan ei aivan. Ainoa miinus ravintolalle siitä, että festareilla ei yllättäen saanutkaan kaikkea sitä ruokaa, mitä etukäteen oli ilmoitettu netissä ja mobiiliaplikaatiossa. Kaikkein edullisimmat tuotteet oli yllättäen karsittu, onneksi sain kuitenkin lopulta hyvän mielen käytyäni viikonlopun aikana ja vielä maanantainakin Fafa'sissa yhteensä kolmesti :)

Upea viikonloppu takana ja toipumiseen menee varmasti hetki. On nuo vaan aina kokemisen arvoiset festivaalit! Palaan vielä viikonlopun tapahtumiin seuraavissa postauksissani, nyt kutsuvat taas työt.

Flow 2013 artistikatsaus

Nimittäin mun näkökulmastani katsottuna. Flow alkaa virallisesti jo ylihuomenna, mutta munkin osalta on enää neljä yötä Helsinkiin. Tajusin, että en oikeastaan oo kunnolla edes kirjoitellut täällä siitä, mitä kaikkia deejiitä, bändejä ja artisteja mä ainakin teoriassa haluan nähdä tän vuoden festareilla. Tosin viime vuonnakin kävi niin, että Champagne Barissa oli niin hyvä meininki, että jäi jopa ennakkoon suunniteltu The Black Keys katsomatta tyystin. Mieli ja suunnitelmat kun saattavat muuttua nopeastikin päivän aikana, joten liian otsa rypyssä tuonne ei siis kannata suunnata.

Oon kuitenkin tehnyt Oma Flow-aikataulun, ja ilokseni huomasin, että tänä vuonna juuri mikään niistä aivan must-see artisteista ei mee ainakaan täysin päällekkäin. Se on tietysti mahtavaa, koska tällöin on olemassa mahdollisuus nähdä kaikkia seuraavia artisteja, edes osan keikoista. Ainoastaan alun perin Bat For Lashes ja Disclosure olivat täysin samassa slotissa, mutta viime viikolla tiedotettiin Disclosuren keikan aikaistuneen puolella tunnilla. Hyvä näin, sillä viimeaikaisesta hurjasta vetovoimasta huolimatta valinta ei olisi tuottanut minkäänlaista ongelmaa. Kahden poikasen todennäköisesti deejiivetoinen live kun ei Natasha Khanin valovoimalle ja musiikille pärjää millään mittarilla. Nyt näen kuitenkin molempia! Olen kasannut myös Spotifyyn Flow-soittolistaa, kuvaa klikkaamalla pääset sinne.



Koko perjantai-ilta on luvassa pelkästään laadukasta deejiisettiä Champagne Bar & Loungessa, joten sinne on mukava palailla keikoilta takaisin chillailemaan. Tänä vuonna Tamperekin on edustettuna, kun Hang The DJ:n pojat ottavat tahtipuikot heti alkuillasta. Muita kiinnostavia kollaboraatioita on Paska Sohva DJ's, jota todennäköisesti parkkeeraan heti alkuun fiilistelemäänkin, ellen sitten päädy katsomaan Noah Kiniä Open Source Stagelle.

Shampanjabaarissa muita deejiipoppoita perjantaille ovat Sounds Like Kotibileet sekä Tavastian Lauantaidiskon jäbät. Aikaisempina vuosina säätkin on suosineet, eikä sateita hirveästi ole festivaalien ajalle osunut. Jos kuitenkin vettä tulee, on shampanjabaarin ja Tiivistämön välinen tila ollut jo viime vuodesta saakka katettua tilaa, joten sekään ei haittaa.

Perjantaina ei muita isoja mulle merkittäviä esiintyjiä ollut listalla Cat Poweria lukuunottamatta, mutta kun Alicia Keysin ilmoitettiin tulevan Flow'hun, oli selvää, että se show pitää nähdä. Alician tuotantoon en oo perehtyny koskaan kokonaisvaltaisesti, mutta pidän lähestulkoon kaikista hiteistä ja hänen äänensä on aivan omaa luokkaansa, upeampaa kuin Beyoncén, Rihannan tai kenenkään muunkaan kilpasiskonsa. Olen puhunut aiemminkin kylmiä väreitä aiheuttavista laulajista ja näihin Alicia kuuluu. Oikeastaan odotan tuota showta nyt jo kohtuullisen paljon. Suurin osa mun suosikkibiiseistä löytyy tuolta yllä mainitulta Spotify-soittolistalta. Muita perjantai-illan tsekkauksen arvoisia esiintyjiä on ainakin Satellite Stories, Minä ja Ville Ahonen, Kendrick Lamar, K-X-P ja Maya Jane Coles. Maya esiintyy Alician jälkeen lempistagellani Takapihalla, joten hämärtyvä elokuun ilta ei voisi paremmin päättyä.









Lauantailta odotin tietysti eniten alkuun Beach Housea, Azealia Banksia ja Tensnakea. Harmillisesti juuri Azealia peruutti, mutta eipä hätä enää mitään. Flow räjäytti täysin potin ilmoittamalla, että toinenkin artisti Kraftwerkin lisäksi, jota olen diggaillut 25 vuotta, ei yhtään vähempää kuin kulttihiphopbändi Public Enemy saapuu esiintymään sunnuntaina. Meinasi revetä housut jalassa kun perjantaina tämän luin! Uutinen kaatoi myös Flow'n nettisivut. Mutta takaisin lauantain esiintyjiin :)

Nicole Willisin molemmat projektit, Cola & Jimmu, sekä The Soul Investigators esiintyvät Flow'n lauantaissa. Nämä olisi myös tarkoitus ainakin enimmäkseen katsoa. Austra, Pää Kii ja jo viime vuonnakin parhaan deejiisetin vetänyt Kristiina Männikkö esiintyvät kaikki suurin piirtein samaan aikaan, joten alkuillasta joutuu hiukan tinkimään osasta kiinnostavia juttuja.











Päivänselvää on, että Pää Kii pitää ainakin nähdä, vaikka suoraan sanottuna oudoksunkin sen buukkaamista Flow Festivaleille. Tosin silloin kun musiikki myy enemmän kuin perus seiskatuumaiset ja manageroinnin ottaa haltuunsa jokin kaupallinen instanssi, alkaa keikkaliksatkin nousta. Enää ei tarvi punkkarinkaan tyytyä Sorbukseen ;) Esimerkiksi Puntala Rockin järjestäjät kertoivat juuri Aamulehdessä, että Pertti Kurikan Nimipäivien liksat ovat sitä luokkaa, että heillä ei bändiin ole yksinkertaisesti varaa. Pää Kii -tasoisen bändin buukkaaminen taas ei onnistuisi senkään vuoksi, että heillä ei ole tilaakaan sille määrälle ihmisiä, joita bändin esiintyminen houkuttelisi alueelle.

Punkkikeikat nyt eivät kovin pitkiä tuppaa olemaan, joten sieltä ehtii kyllä vielä Disco Obscurankin tanssitettavaksi. Austra täytyy ehkä unohtaa, eikä se isoimpia suosikkejani festivaalin esiintyjistä ollutkaan. Myös lauantain alkuilta Champagne Bar & Loungessa ja Takapihalla ennen Tensnakea kiinnostaa vahvasti, erityisesti Hannulelaurin ja Lil Tonyn setit.





Sunnuntaina koko päivä olikin jo entuudestaan täynnä toinen toistaan kiinnostavampia esiintyjiä. Antero Lindgren, Husky Rescue, Haim, Disclosure ja Grimes kiinnostavat kaikki ja kaikkia myös näyttäisi onnistua ainakin osan keikasta katsoa. Jo ennen Public Enemyn julkistamista aivan ylivoimaisesti eniten koko festareilta odotin kuitenkin Of Monsters And Meniä ja Bat For Lashesia, jotka molemmat pääsivät mun viime vuoden suosikkilevyjen listalle, sekä tietysti Kraftwerkin 3D show:ta. Suurinta osaa näistä bändeistä oon jo hehkuttanutkin pitkin vuotta, mutta todellakin kahden mun nuoruuden kovimmista kulttibändeistä näkeminen tulee takamaan sen, että sunnuntai tulee olemaan mulle yksi huikeimmista päivistä pitkiin aikoihin. Public Enemyn ohella kaikki nämä tykittävät festarit sellaiseen ilotulitusmaiseen päätökseen, että kun Suvilahti hiljenee, saattaa hetkellinen tyhjyys vallata mielen.

Flow on perinteisesti päättänyt multa kesän. Elokuun puoliväli lähestulkoon aina alkaa olemaan jo kolea ja illat ainakin hämäriä. Mutta Suomen parhaat festarit ovatkin oiva tapa heittää kesälle hyvästit ja alkaa valmistelemaan syksyyn asennoitumista. Onneksi on aina ensi vuosi :)

Suomalaista konemusiikkia

Oli aivan päässyt unohtumaan, että Husky Rescuelta oli tulossa uusi albumi. Suomen osalta julkaisupäivä oli viime perjantaina, ja eilen huomasin sen myös ilmestyneen jo Spotifyyn.

Ensimmäisen kuuntelun perusteella täytyy esittää kuitenkin lievä pettymys uutukaisen osalta. Kahden ensilevyn unelias ja täydellinen äänimaailma kuvankauniine melodioineen on taka-alalla, ja nakuttavat ja kylmät efektit ovat vallanneet niiden paikan. Ei tuo missään nimessä huono levy ole, seassa on kyllä pari helmeäkin, kuten 'Under Friendly Fire' ja tuo 'Tree House'. Uskallan kuitenkin sanoa, että edes useammalla kuuntelulla se tuskin tulee pääsemään aiempien tasolle. Uuden levyn markkinointia ei myöskään paranna se, että koko levyltä ei ole vielä julkaistu yhtään kunnollista musiikkivideota.





Husky Rescuen entinen tyyli oli omaleimaista ja huomattavasti ainutlaatuisempaa, tälläistä kilkettä ja narinaa kun julkaistaan niin paljon enemmän. Ja kokeellisuus on ihan ok, mutta ei enää 2010-luvulla kuriositeetti. Vaikuttaa hieman siltä, kuin tässä yritettäisiin sovittaa Björkin viittaa Johanna Kalénin harteille. Itse kaipaan menneeseen, mutta jokaiselle jotakin. Levyn kansi on kyllä hieno :)

Suomen Depeche Moden, eli konemusiikkiguru Jori Hulkkosen ja Villa Nahin savuisista rauniosta Feenix-linnun lailla nousseen Juho Paalosmaan Sin Cos Tan, jota olen aiemminkin hehkuttanut, julkaisi myös levyn jo viime vuoden lopulla. Hyvää musiikkia tulee vain niin paljon koko ajan, että alkaa olla vaikea pysyä kaikesta diggailemastaan ajan tasalla.



Tämäkin oli jäänyt sen vuoksi havainnoimatta, että sitä ei alkuun Spotifyssä vielä ollut. Nyt muistaessani tsekata, saatoin innoissani todeta sen sieltä löytyvän! Jos Husky Rescue jätti hieman kylmäksi, Sin Cos Tan kyllä enemmän kuin lunastaa odotukset!

Asiaa hiukan sivuten, myös Depeche Modelta ilmestyi jokin aika sitten uusi levy 'Delta Machine'. Niin kuin totesin jo ko. bändin historiasta postauksessani viime vuoden lopulla, on 80- ja 90-luku todellakin bändin kulta-aikaa. Niinpä tuokaan levy ei kovin isosti saanut reseptoreita heräämään. Mutta onneksi sen sijaan on uusia yrittäjiä, kuten Sin Cos Tan, jotka tekevät asiat tänä päivänä paremmin.