Vuoden 2014 parhaat levyt

Vielä viime viikolla kirjoittelin, että tänä vuonna ei kovin montaa mainitsemisen arvoista albumia ole julkaistu. En tiedä, missä mielenhäiriössä tuon sanoin, sillä kun todella rupesin miettimään kulunutta 12 kuukautta, on tänäkin vuonna pelkästään jo omasta mielestäni kovia levyjä julkaistu niin paljon, että suurin osa noista lähes itsestäänselvistäkin listamenestyjistä jäi tämän TOP 10 ulkopuolelle.

Tapananihan on ollut listata vuoden kymmenen parasta albumia, ja tällä kertaa niiden joukosta tippui mm. sellaisia artisteja kuten Lana Del Rey, Röyksopp, Mø, Passenger, Sin Cos Tan ja Jungle. Monta muutakin vuoden mittaan kehumaani, mutta silti ei niin tärkeää julkaisua toki jäi parhaiden hännille, kuten esimerkiksi Azealia Banks, Metrik ja Klangkarussel. Jopa Basement Jaxx, jota Spotify väittää minun kuunnelleen tänä vuonna eniten, joutui väistymään listalta. Niinpä jouduinkin todenteolla miettimään muutamien merkitystä itselleni. Aika kaukana siis on ollut se tilanne, että vain muutamia hyviä levykokonaisuuksia olisi ilmestynyt.

Esimerkiksi noista edellä mainituista vielä kesällä suuresti suitsuttamani Röyksopp, joka heitti elämäni kovimman keikan Flow Festivalilla, Lana Del Rey, joka on jo useamman vuoden ajan kuulunut lempinaislaulajiini, joutui tekemään tänä vuonna tilaa Lykke Li:lle, ja jo ensin Flow'ssa skippaamani ja nyt vielä kärjestä tiputtamani Jungle ovat jokainen tehneet todella kovat levyt, mutta silti niitäkin parempia vain löytyi kymmenen edestä. Mukana on tietysti oma osansa konemusiikkia, joten myös siltä osin vuosi on siis ollut hyvä. Erityisen paljon sillä saralla sydäntä lämmittävät tuon saksalaisen kulttiduo Hardfloorin alkuvuodesta julkaisema yhdestoista levy 'The Art of Acid', joka on bändiltä ensimmäinen neljään vuoteen, sekä tietysti Aphex Twinin 'Syro'.

Tässä kuitenkin siis tulevat ne muutkin kaikista parhaimmat, TOP 10 olkaa hyvä.

Piilossa viidakon, suojassa temppelin raunion

Kyllähän tätä levyä onkin odotettu! Kyseessä on siis brittiläisen Junglen debyytti, huikeaa valkoista nykysoulia, jonka kokemista livetilanteessa odotan tulevilta Flow Festivaleilta todella kovasti.

Menin täysin vipuun bändin videoita nähtyäni, ja kuvittelin kyseessä olevan mustaa musiikkia, miltä se toki kuulostaakin. Alkukesästä kuitenkin nettiin alkoi päätyä livetaltiointeja, jotka paljastivat kyseessä olevan hyvinkin valkoiset kaverukset. Koko seitsemänhenkisessä livekokoonpanoossa toki onkin jo sitten enemmän väriä.

Bändin mukaan nimetty albumi oli jo pari viikkoa sitten Helsingin Sanomien Nyt -liitteen ja Radio Helsingin viikon levynä, mutta Spotifyyn se ilmestyi vasta reissuni aikana viime viikolla. Levyltä löytyvät tietysti jo kaikki ennakkoon ilmestyneet sinkut, mutta myös monta loistavaa ennenkuulematonta biisiä. Olin siis todella positiivisesti yllättynyt, että huippuraidat eivät jääneet vain näiden kuultujen hittien varaan. Povaan Junglelle vielä väkevää suosiota, sen verran omintakeista juttua he ovat nyt toteuttamassa. Kuuntele ihmeessä itse!





Viimeisistä Flow Festival julkistuksista nyt myös pari vuotta sitten suitsuttamani Jessie Ware, jonka debyyttialbumi 'Devotion' kuului mun vuoden 2012 10 suosikkilevyn joukkoon, on kiinnitetty mukaan. Upeaa, tämä keikka täytyy yrittää nähdä, vaikka päällekkäisyyksiä on aika ikävästi tiedossa. Samoin pari vuotta sitten löytämäni ihastuttavan 80-lukulainen St. Lucia on myös suosittelemisen arvoinen festaritärppi! Heidän vuoden takaisesta debyyttilevystään 'When The Night':ista on tullut aivan hiljattain nyt myös Deluxe -versio.

Myös 'Devotionista' on tullut ensimmäisen julkaisun jälkeen 'The Gold Edition', jossa on reilusti enemmän biisejä, ja eri versioita mitä alkuperäisellä levyllä. Nyt on myöskin uusi biisi 'Tough Love' tulevalta kakkoslevyltä ulkona.









Sin Cos Tankin on julkaissut tässä hiljattain pari sinkkua, 'Colombian' ja 'Heart of American' festareilla julkaistavalta kolmoslevyltään. Näistä erityisesti jälkimmäinen lämmittää Pet Shop Boys -henkisyydellään. Kuulin sen ensimmäisen kerran viime talvena Valoa Festivalilla Yo-talolla, ja se oli yksi keikan lempibiiseistäni.

Festari ei muuten vahvistanut Sia Furlerin tuloa sittenkään, vaikka lähtikin pientä vihjailua aiemmin esittämään. Siitä aika moni mun lisäkseni päätteli nyt artistin olevan tulossa Suomeen. Tässä kun useampi viikko vierähti, ja lopullinen line-up selvisi, ei Sia siihen kuitenkaan kuulu. Flow ei ole koskaan julkaissut mitään omaan tapahtumaansa liittymätöntä linkkiä aiemmin, joten tälläisen vihjeen heittäminen tuntuu todella erikoiselta, ja vähän ärsyttävältäkin. Onneksi nämä pari muuta uutta julkistusta paikkaavat tilannetta edes hieman, vaikka kaikkien niidenkin näkeminen on vielä hieman epävarmaa.

Tarkemmat esiintymisaikataulut julkaistiin nimittäin myös tällä viikolla, ja Oman Flow'n voi jälleen rastitella menemään kotisivuilla. Muutama todella ikävä päällekkäisyys näille festareille nyt tosiaan sattuu, ja eritoten perjantai-illalle, kun Jenny Wilson ja I-F soittavat päällekkäin. Myös juurikin Jessie Waren, Ballet Schoolin ja Ceephax Acid Crew'n keikat menevät lomittain, tai mitään niistä ei ainakaan ehdi kokonaan tsekata.

Sen sijaan lauantaina ei pahoja päällekkäisyyksiä omien diggailemieni artistien osalta ole, ainoastaan MØ ja Neneh Cherry menevät lomittain. Mutta sunnuntaina itken jälleen verta, koska joudun valitsemaan juurikin näiden St. Lucian ja Junglen, sekä Röyksoppin ja Action Bronsonin väliltä. Kyllä mä melkein silti tiedän jo nyt, mitkä näistä tulevat voiton viemään. Silti harmillisen monta juttua joutuu missaamaan taas tänä vuonna!

Kunnollisia kuviahan sieltä ei kuitenkaan taaskaan ole tulossa, sillä vaikka pistin akkreditointipyynnön jo toista vuotta peräjälkeen vetämään, on järkkärin vienti alueelle muuten evätty, eikä mullekaan siihen lupaa myönnetty. Onneksi sentään on nyt tuo uusi iPhone, mutta väistämättäkin kuvien laatu tulee olemaan sen puitteissa etenkin hämärässä melko olematonta. Muuten aion kyllä nauttia festareista täysipainoisesti.

Pelon tuhannet muodot

BOOOOM mikä pommi! Sia Furler tulee Flow Festivalille!

En kestä, miten mielettömiä julkistuksia tänne ihan viime metreille on jätetty, festareihinhan on enää kuukausi. Olin kirjoittanut tämän tulevan tekstin valmiiksi julkaistavaksi juuri tänään, mutta jos perjantain julkistus oli kova, niin eilen illalla ennen puolta yötä ilmoitettu artistilisäys räjäytti lopulta pankin! Johtuen tästä uudesta saatteesta, loppuosa tekstistä ei tule liittymään Flow'hun, vaan uunituoreeseen levyyn, mutta voi jumalauta miten mahtavaa!

Voisin tietysti innostua myös Manic Street Preachersista. Mutta en innostu, sillä heidän vasta viime viikolla ilmestynyt levynsä 'Futurology', kuten sitä edeltävä 'Rewind the Film' eivät enää ole sitä itselleni kaikkein kiinnostavinta Manicsia, ja nykykeikoilta 90-luvun hittejä tuskin on syytä odottaa kovin paljon kuulevansa.

Mutta hypätään levyarvioon. Nyt se on täällä, nimittäin Sia Furlerin kuudes täyspitkä albumi. Kuten tammikuussa kirjoittelin, sen piti tulla ulos jo maaliskuussa, mutta sen jälkeen se siirtyi vielä toukokuullekin, ja nyt ollaan alkuperäisestä myöhässä jo melkein neljä kuukautta. Mutta pääasia tietysti, että se vihdoin on ulkona! Virallinen julkaisupäivä on tänään, mutta levy löytyi ennakkoon Spotifystä jo viikonloppuna.



'1000 Forms of Fear' on uutukaisen nimi, ja se potkaistaan heti ensimmäisenä käyntiin kahdella tutulla biisillä. 'Chandelier' oli ensimmäinen sinkku levyltä, ja sitä seurasi 'Eye of the Needlen' jälkeen myös juuri ennen levyn julkaisemista hyvin 80-lukulainen kakkosbiisi 'Big Girls Cry'. Molemmat edelleen todella loistavia biisejä. Sian tyyli on muuttunut suuremmaksi ja konevoittoisemmaksi, johon saattaa vaikuttaa viime vuosien suurten David Guettan kanssa tehtyjen 'Titanium' ja 'She Wolf' hittien tuoma suosio. Guettasta en oikein pidä, mutta pakko tunnustaa, että juuri Furlerin ansiosta nuo pari biisiä ovat minullekin erittäin paljon mieleen.

Levy jatkuu ennen kuulemattomalla 'Burn the Pagesilla', joka tuo ehkä hieman enemmän mieleen artistin entisenlaisen puolen. Yhdeksi omista suosikeistani se '1000 Forms of Fearilla' ehdottomasti kuuluu. Kakkossinkku 'Eye of the Needle' onkin jo siis tuttu biisi entuudestaan, ja hyvä sekin, mutta ja sitten yhden hutibiisin jälkeen tuleva 'Straight for the Knife' räjäyttää potin. Upea ja surumieliseltä kuulostava slovari aiheuttaa kylmät väreet jokaisella kuuntelulla. Siinä on sellaista entisaikojen rokkibiisien suureellista tunnelmaa ehkä hieman jopa Beatlesin henkeen, mutta tietysti paljon parempana.

'Fair Game' lukeutuu myös levyn ehdottomiin huippuhetkiin, jonka jälkeen vuorossa on jälleen hieman vanhempi ja monelle varmasti levyn tutuimpiin biiseihin lukeutuva 'Elastic Heart'. Tutuin sen vuoksi, että sitä kuullaan Nälkäpeli - Vihan liekit elokuvassa. Itseä ei ko. sarja ole puhutellut, mutta biisi on tuttu kylläkin Spotifyn kautta.

Näiden jälkeen kuullaan vielä pari levyn parhaimpiin kuuluvaa aivan huikeaa raitaa, 'Free the Animal' sekä nimensä mukaisesti liekkeihin bensaa heittävä ja katon ilmaan räjäyttävä 'Fire Meet Gasoline'. Erityisesti jälkimmäinen jakaa edellä mainitun 'Straight for the Knifen' kanssa levyn parhaiden biisien tittelin. Molemmat keskenään niin erilaisia kappaleita, että niistä on vaikea valita parempaa.

'Cellophane' ja 'Dressed In Black' petaavat levyn. Hyviä biisejä nekin, ja niinpä levyllä ei oikeastaan ole kuin yksi heikompi kappale, tuo 'Hostage', jonka jätin tarkoituksella aiemmin mainitsematta. Se ei edes tyylillisesti sovi levyn linjaan, ollen ainoa nopea kappale. Mutta kokonaisuutena tämä levy on voimauttava, väkevä ja mukaansatempaava kokonaisuus. Vaikka Sian tyylisuunta on kasvanut stadionmittoihin vuosien varrella, jaksavat nämä biisit sykähdyttää. Tietysti laulajan täysin tunnistettava ja omintakeinen ääni on suuri osa tätä tunnetta, ja onhan levyllä kuitenkin niitä tunnelmallisia klubiraitojakin.

Lopussa vielä muutama tanssiesitys Spotifyttömille Jimmy Kimmel Livestä.

Ultraviolence

Oli muuten lähellä, että eilisestä olisi tullut entistäkin ankeampi päivä. Suomen pelit jääkiekon MM-kisoissa ovat olleet pääsääntöisesti aivan karmeaa katsottavaa, ja hetken näytti siltä, että edes pelistä Kazakstania vastaan ei tule mitään. Ja vaikka se voitti sieltä tuli, niin silti aivan liian huonosti on pelattu, että edes parhaalla skenaariolla voitaisiin kuvitella tälläisen pelitavan riittävän mitalipeleihin saakka. Muutenkin sijoitus on vielä auki. Jos taas pelit päättyivät eiliseen, on se Suomen huonoin sijoitus 59 vuoteen. Se on käsittämättömän huono lopputulos!

Huonon kiekkomenestyksen lisäksi eilinen huikea hellepäivä vaihtui lyhyeen ukkosmyrskyyn, jonka hetken luulin jo estävän ensimmäisen Reggaeta & Makkaraa illan, mutta onneksi kyseessä oli vain lyhyt kuuro. Ulkona oli sateen jälkeenkin lämmintä, ja lähdettiin heti Jack The Roosteriin pelin jälkeen. Makkara maistui, ja kylkeen oli tarjolla tietysti Poppamiehen kastikkeita sekä coleslawta. Koska kuitenkin työaamu oli tiedossa, Raappanaa ei tullut jäätyä katsomaan, ja kylläpä miehen keikan pääsee sitten halutessaan Blockfestilläkin tsekkaamaan.

Perjantaina sitten vietetään perinteisesti taas Roosterin synttäreitä, viisi vuotta tulee täyteen!



Mutta tarkoitus oli postailla myös hieman musiikkia. Nimittäin Lana Del Reyn tulevalta albumilta julkaistiin ensimmäinen sinkku 'West Coast' jo hyvän aikaa sitten, mutta musiikkivideo siihen tuli vasta toissaviikolla.

Ehkä kaikkein kutkuttavimpia ovat kuitenkin huhut albumin julkaisusta. 'Ultraviolencen' on sanottu nimittäin tulevan ulos jo kuukauden päästä. On lähes selvää jo etukäteen, että nyt kilpaillaan niistä vuoden levyjen kärkisijoista. Mutta vuoden loppuunhan on vielä aikaa, ja paljon voi vielä tapahtua.

Myös Sia Furlerin levy on tulossa viimein kesäkuussa. Sen, samoin kuin Foxesin levyn alkuperäinen julkaisu oli ilmoitettu jo maaliskuulle, kuten vuoden ensimmäisessä postauksessakin mainitsin, mutta niinpä vain molemmat siirtyivät näin pitkälle. Sian ensimmäiseen singleen 'Chandelieriin' on myöskin tullut jokseenkin häiritsevä musiikkivideo, joka itsessään on moderni tanssiesitys. En tiedä hämääkö mua enemmän esityksen erikoisuus, vai se, että sillä tanssiva Maddie Ziegler on vain 11-vuotias. Jokatapauksessa video sopisi paremmin vaikkapa Aphex Twinille, mutta kaikki kunnia on myönnettävä ainakin erikoisuuden tavoittelusta.

Vuoden 2014 musiikkiodotuksia

Se on sitten 2014. Hesarin Nyt -liitteessä oli hauska kuva aiheesta. Aina ei tule ajatelleeksi kaikkea.

Alkuvuodelle on luvassa erityisen mielenkiintoisia levyjulkaisuja. Ensimmäisenä 'Readymade' levynsä ehtii pistää ulos kotimainen Delay Trees jo ensi viikolla. Esimakua saatiin loppuvuodesta aivan huikeasta kesän mieleen tuovasta 'Perfect Heartache' kappaleesta, joka toivottavasti antaa lupauksen vähän reippaammasta levystä edelliseen 'Dozeen' verrattuna. Ja älkää ymmärtäkö väärin, tykkäsin edeltäjästä todella paljon. Se on upean kaunis ja toistaiseksi mielestäni paras Delay Trees levy, mutta nyt on ehkä odotettavissa jotakin vielä parempaa.

Maaliskuulle puolestaan on merkitty alustavat julkaisupäivät upean Sia Furlerin uuden ja jo pari vuotta sitten mut vakuuttaneen brittilaulaja Foxesin debyyttilevylle. Jo pelkästään ennakkoon kuultujen biisien perusteella jälkimmäisestä on takuulla tulossa todella vahva albumi. Jo toissakesäiset 'Warriors' ja 'White Coats' vakuuttivat, mutta myös alla postaamani 'Echo' sekä 'Beauty Queen' ovat upeita kappaleita. Kuitenkin kun kuuntelee Foxesin YouTube-kanavalta muitakin, ei huonoja biisejä tunnu löytyvän!

'Youth' sekä 'Holding Onto Heaven' tuovat hiukan mieleen Emeli Sandén, jolta muuten myöskin on luvassa uusi levy tänä vuonna, ja jonka debyytti oli itselläni vuoden 2012 parhaiden levyjen joukossa. Myös Metronomyltä on luvassa maaliskuussa uutta lättyä ja sitten on nämä määrittelemättömät julkaisupäivät. Esimerkiksi toinenkin mun vuoden 2012 parhaiden levyjen listalle päässeistä, australialainen Husky lupailee kakkoslevyä tälle vuodelle ja tietysti toivoa sopii myöskin, että Laurelilta saadaan debyytti ulos vielä tämän vuoden puolella.

Näillä odotuksilla on hyvä aloittaa musiikkivuosi 2014.

Perjantain chill-out

Mikäs sen parempaa kuin pistää tuikut palamaan, sauna päälle, ottaa pari lasia punkkua ja rentoutua hyvän musiikin ääressä työviikosta? Jos jollain on parempi lääke, sen kertokoon :)



Mutta tälläinen oli mun perjantai-ilta. Kävin kyllä alkuillasta suorittamassa päivän hyvän työn ja viemässä hedelmiä ja suklaata 39 asteen kuumeessa tuskailevalle ystävälleni. Kotiin palattuani laitoin saunan päälle ja avasin argentiinalaisen Triventon muka-laadukkaamman punaviinin, Malbec-rypäleestä. Kuvassa näkyy muuten vähän enemmän kämppäpostauksessa mainitsemiani Kaurismäki-tauluja.

Nyt kun pääsin taas moodiin kesätauon jälkeen, on saunasta tullut jälleen kotini sydän. Talviaikaan sitä tulee lämmitettyä paljon useammin kuin kesällä.



Mutta takaisin viiniasiaan. Viime viikolla ostin siis vajaan pari euroa edullisemman version Triventosta jossa pääosassa oli Bonarda-rypäle. Mielenkiintoista on se että se oli yllättäen omaan makuuni myös paljon paremman makuinen kuin tämä Malbec. Olen niin vahvasti Cabernet Sauvignon-ihminen että molemmat rypäleet ovat olleet itselle täysin tuntemattomia aiemmin.

Ei sillä, kyllä sitä joi, mutta suosittelen ennemmin tuota Bonardaa. Reilun seitsemän euron viiniksi se oli aivan loistavaa ja tuo hintavampi taas oli aika tunkkaisen makuinen.



Illan musiikiksi valikoitui sekä hieman rauhallisempaa Massive Attackia ja Sia Furleria, että tällä viikolla jo useampaan kertaan Spotifyssäni työmatkalla pyörinyttä Dynamik Bass Systemiä. Jälkimmäisen albumin pistin vielä tilaukseenkin punaisen tuplavinyylin erikoispainoksena ja bonus-CD:llä varustettuna.

Tässä vielä Spotifyttömille vähän maistiaisia illalta. Olipas muuten paskainen peili!





Nyt aamiaista, päivä lähti heti aivan loistavasti käyntiin kun sain inboxiini tämän biisin. On soinut luupilla nyt jo useamman kerran ja saa mun puolesta soidakin, tekisi mieli päästä heti tanssimaan! Tulossa on kuitenkin rauhallinen kotiviikonloppu ja ei Tampereella missään tälläinen musiikki edes tänään soisi.





Luin heti aamusta tämän artikkelin animen rantautumisesta Suomeen ja tuli sellainen olo että taidanpa jonkun Ghiblin ottaa kaapista katseluun tänään. Nausicaän olen nähnyt vain yhdesti, muut useamman kerran. Hauskaa viikonloppua! :)

Juoruja täydellisestä maailmasta

Just picture perfect song. Ei tämä enempää sanoja edes tarvitsisi.

Etsin tätä jokunen viikko takaperin mutta en löytänyt sitä silloin vielä YouTubesta. Nyt aivan sattumalta se tuli eteeni ja meinasin pudota tuoliltani kun kuuntelin tämän ensimmmäisen kerran. Nyt se on soinut jo viisi kertaa putkeen ja mä oon ihan fiiliksissä.

Aika erilainen biisi Gossipilta sikäli että tästä on karsittu aiemmilta levyiltä tutummat discovivahteet minimiin ja lähdetty suoraviivaisemman rokin linjoille. Melodia on kuitenkin yhtä huikea kuin Beth Ditton ääni, kylmät väreet vaan menee iholla. Ei tätä voi kuin suositella, ja levyä odotellessa tietenkin!



Toinen biisi joka on viime päivinä ravisuttanut mua on tämä. David Guetta on todellinen kultasormi vaikka en kaikista biiseistä tykkääkään. Tästäkin biisistä tosin on pääasiassa kiittäminen Siaa jonka musiikki on tehnyt muhun vaikutuksen jokainen kerta. Rakkautta.

Kannattaa tutustua Guettan biografiaan, sillä mies on pitkän linjan konemusiikkiveteraani ja vasta viime vuosina lyönyt itsensä läpi, ja millä voimalla! Se todellakin hänelle suotakoon.