Syrotoniinit pauhaa

Paljon kohuttu, ja lopulta yllättävän nopeata ulos tullut Aphex Twinin ensimmäinen täyspitkä levy 13 vuoteen, sitten vuoden 2001 'Drukqsin'. 'Syro' on jo syntyessään klassikko, sillä vastaavia odotuksia harvalle elektroniselle levylle on laitettu. Myös itse myönnän odottaneeni tätä julkaisua sekavissa tunteissa, äärimmäisen kiinnostuneena ja oikeastaan kuitenkin samaan aikaan realistisesti ilman liikoja odotuksia.

Jos ennakkoon maistiaisena levyltä jaettu 'minipops 67 [source field mix]' ei aivan mua sytyttänyt, niin levylle oli jätetty onneksi paljon muita, parempia raitoja kuunneltavaksi.

Toki näissä biiseissä on muuten aivan erilainen muovisempi äänimaailma, jota juuri miehen 90-luvun analogituotannon diggarina en aivan täysin pysty edelleenkään sulattamaan, mutta silti siellä on kuultavissa kuitenkin niin poikkitaiteellisen kiehtovia biisirakenteita, että pakko niistä on tykätä.

Esimerkiksi heti seuraavana vuorossa ovat 'XMAS_EVET10 [Thanaton3 Mix]', 'produk 29' ja '4 bit 9d api+e+6' toimivat huomattavasti edellämainittua paremmin. '180db_' puolestaan tuo kaikista biiseistä eniten mieleen vanhan Polygon Window -tuotannon biittejä myöten, vaikka ei biisinä sinne parhaimmistoon kuulukaan. Vaikka Aphex Twin -nimellä julkaistujen albumien välissä onkin 13 vuotta, niin täyttä hiljaiseloa Richard D. James ei sentään ole viettänyt. Tälläkin levyllä 'CIRCLONT14 [shrymoming mix]' kuitenkin tuo sitä kaivattua analogitunnelmaa hieman enemmän esiin, ja tuo mieleen erityisesti näiden albumien välissä Analord -pseudonyymillä tuotetun materiaalin. Myös loppupuolen 'syro u473t8+e [piezoluminescence mix]' lukeutuu yhdeksi tämän levyn ehdottoman parhaista kappaleista, ja onhan levyn lopettava 'aisatsana' sekin oikein kaunis.

Isoin muutos aiempaan matskuun on ehkä rumpukone- ja samplebiittityöskentely, joka on melkoisen ovelaa läpi koko levyn. Eniten 'Syrosta' tulee mulle tyylillisesti mieleen 'Windowlicker', ja koko albumi onkin muutamaa biisiä lukuunottamatta kuin tuolta ajalta julkaisematta jäänyt kokonaisuus. Kyseinen biisihän ei koskaan päätynyt millekään täyspitkälle levylle.

Ei mua tällä silti ostettu täysin, sillä esimerkiksi Boards of Canada pitää edellisen 'Tomorrow's Harvest' levynsä ansiosta viime vuonna mun TOP10 listalle päässeenä intelligent dance musicin osalta ykköspaikkaa juuri sillä, että se ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen. Mutta kyllä tämä ehdottomasti silti synninpäästön saa ja sinne paremmalle puolelle kääntyy, 'Drukqsista' kun en milloinkaan ole innostunut. Välillä kuitenkin hukutaan taas sellaisiin kakofonioihin ja kaaoksiin ('CIRCLONT6A [syrobonkus mix]'), että säveltäjän mielenterveyskysymykset nousevat väkisinkin pintaan :)

EDIT: Koska Japanin bonusraitaa 'MARCHROMT30A edit 2b 96' ei löydy Spotifystä, kuuntele se TÄÄLTÄ! Olen sitä nyt luuppaillut useamman kerran ja se on nimittäin ehdottomasti levyn paras biisi!

Vuoden 2013 parhaat levyt

Nakit [x], perunasalaatti [x], cocktailpiirakat [x], dippi ja sipsit [x]. Tervetuloa uusi vuosi!

Mutta palataan sitä ennen vielä ajassa taaksepäin. Tänä vuonna on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon hyvää musiikkia, enemmän ainakin kuin monena aiempana vuonna. En tee yhtä kattavaa postausta tästä, kuin kahtena edellisenä kertana, sillä olen käsitellyt suurinta osaa näistä levyistä jo omissa postauksissaan aiemmin.

Aivan kaikkia hyviä levyjä en kuitenkaan ole arvostellut, ja toisaalta kaikki arvostelemani hyvät levyt eivät välttämättä kaikista kehuistani huolimatta pääse sille levelille, että niitä voisi vuoden parhaiden joukkoon lukea.

En esimerkiksi ole maininnut täällä sanallakaan David Bowien alkuvuonna ilmestyneestä 'The Next Day':stä, josta on muodostunut ehkä yllättäenkin uusi suosikkini Bowien levyistä 'Let's Dancen' rinnalle. Tällä uudella levyllä on paikka paikoin vähintään yhtä hyviä raitoja kuin vaikkapa edellisen nimikkoraita tai aiempi lempikappaleeni 'Cat People (Putting Out Fire)'. 'The Next Day':llä takuuvarmoja biisejä ovat mm. 'Love is Lost', 'Boss of Me', 'How Does The Grass Grow?' ja '(You Will) Set The World On Fire'. Ja onhan Bowie featuroimassa yhdellä vuoden kärkipaikoista kisailevista albumeistakin, nimittäin Arcade Firen 'Reflektorilla'.





En myöskään ole maininnut Kanye Westin 'Yeezusta', joka aika yllättäen oli todella toimiva ja kaikessa häröydessään kutkuttavan kiehtova albumi. Lempiraitojani ovat mm. 'I Am God', 'New Slaves', 'Guilt Trip' sekä 'Bound 2'. Koko albumilla ehkä parasta on loistava samplejen käyttö, vaikka se osin on kyseenalaistakin. En ole kuitenkaan mikään Kanye West fani, vaikka pari vuotta sitten miehen showta Flow:ssa hetken seurasinkin. En myöskään ollut kuunnellut yhtään albumia ennen tätä kokonaan, tai ylipäänsä pysty vertaamaan albumin raitoja aiempiin, mutta 'Yeezuksessa' vain on jotain todella toimivaa. Ei sekään silti TOP 10:n yllä.

Hyviä levyjä on tullut siis niin paljon, että sinne eivät myöskään pääse muuten loistavat levyt tänä vuonna julkaisseet kestosuosikkini Pet Shop Boys, ei yksi entisaikojen lempiartisteistani µ-Ziq tai yhden vuoden kiinnostavimmista tanssittavista indielätyistä tehnyt Phoenix. Eikä myöskään toinen ranskalainen, samoista kaveripiireistä lähtenyt ja isoin odotuksin vastaanotettu Daft Punk, useasti kehumani The Naked and Famous tai vasta ostamani Sin Cos Tan. Ei edes suuri suomalainen suosikkini French Films, toinenkin oikein reipasta rokkia tekevä Satellite Stories tai ehkäkin kaikkien aikojen hiphoplevyn julkaissut freestyleräpin voimaduo Solonen & Kosola. Myöskään mahtavia yksittäisiä hittibiisejä sisältävä Chvrchesin levy ei aivan pysty ylittämään sitä maagista ylivoimaisesti parhaiden levykokonaisuuksien rajapyykkiä.

Niitä vuoden kaikkein parhaita albumeita onkin huomattavasti vaikeampi pistää parhausjärjestykseen, eivätkä ne alla sellaisessa olekaan, mutta kymmenen kärkeen ehdottomasti kuuluvat kuitenkin mm. alla olevat levyt.

Mutta eivät kaikki uutiset ole niin iloisia. Vaikka vuosi päättyy näin hienosti upeiden levyjen ja hyvän musiikin osalta, niin newyorkilaisbändi School of Seven Bells on menettänyt yhden perustajajäsenistään, Benjamin Curtisin viime sunnuntaina. Curtisilla todettiin aiemmin syöpä, ja vaikka toivoa alkuun oli, ei hoidoista lopulta ollut kuitenkaan apua. On aina surullista, kun hieno ihminen lähtee liian aikaisin. Toivottavasti tämän loistavan bändin ura voisi kuitenkin vielä jossain vaiheessa jatkua, mutta onneksi ainakin musiikin muisto elää.

R.I.P. Benjamin Curtis (23.9.1978 – 29.12.2013)

Huomisen satoa

Tämä postaus on vain kovimmille konemusiikin ystäville. Siitäkin huolimatta, että Boards of Canadan musiikki on äärimmäisen kaunista, melodista ja helposti lähestyttävää ambientia. Se on kuitenkin lähinnä instrumentaalimusiikkia, joka monelle ei-konemusadiggarille on punainen vaate.

Kyseinen bändi on perustettu jo 80-luvulla, vaikka en edes tiedä ketään, joka noita vanhoja kappaleita olisi todistetusti kuullut. Itse tutustuin tähän vasta 90-luvulla, reivivuosieni jälkimainingeissa. Kuten aiemmin hiukan avasin tämän tyyppisen musiikin historiaani µ-Ziq-postauksessa, oli IDM ollut kovassa huudossa vielä muutama vuosi aiemmin. Vuoteen 1996 mennessä, jolloin tiettävästi ensimmäistä kertaa kuulin Boards of Canadaa, monet lempiartisteistani olivat ottaneet uusia suuntia kokeellisen elektronisen musiikin saralla. Jopa siinä määrin, että en enää syttynytkään entiseen tapaan vaikkapa Aphex Twinille tai Autechrelle. Etenkin jälkimmäisen musiikki alkoi olla lähes kuuntelukelvotonta noisea ja kolinaa.

Tähän tarpeeseen tuli kahden skotlantilaisen nuoren miehen, Mike Sandisonin ja Marcus Eoinin perustama kokoonpano, joka iski tärykalvoille biisi toisensa jälkeen mitä uskomattomimpia ja kauniimpia chill out-raitoja. Tähän uskon suuresti vaikuttaneen sen, että kun aiemmat suosikkini siirtyivät digitaaliseen tekniikkaan, pysyivät nämä herrasmiehet analogisyntetisaattoreiden maailmassa.



Vuodet ovat kuluneet, ja BoC on edelleen jatkanut satunnaisesti levyjen julkaisemista. Niiden välissä on saattanut mennä pitkiäkin aikoja, mutta lopputulos on aina ollut vakuuttavaa ja odotuksen arvoista. Edellistä levystä ehti vierähtää peräti kahdeksan vuotta, EP:stäkin seitsemän, kun 'Tomorrow's Harvest' vihdoin tänä kesänä ilmestyi. Bändin levyihin on aina kätkeytynyt monenlaista, yleensä numeraalista mystiikkaa, ja niinpä tämänkään levyn markkinointi ei tapahtunut kaikkein yksinkertaisimman kaavan kautta. Kryptattujen latauskoodien lisäksi bändi järjesti erilaisia ennakkokuuntelumahdollisuuksia, joista ehkä erikoisin oli Kalifornian aavikolla Lake Doloresissa. Sijainti kerrottiin vain koordinaatein Twitterin välityksellä. Tästä tapahtumasta on kuvattu myös lyhyt viraalivideo.

'Tomorrow's Harvest' on kokonaisuutena väkivahva Boards of Canada -albumi, ja sieltä onkin helppo nostaa muutamia historiankirjoihin jääviä raitoja esiin. Niistä pari postauksen lopussa. Enemmän levyn taustoista voit lukea Wikipediasta. Loistava levyarvostelu biisi biiltä löytyy täältä ja myöskin Nuorgam on kirjoittanut bändistä useampaan kertaan suopeasti (mm. täällä, täällä ja täällä).

Maailma jatkaa pyörimistään, ja Boards of Canada soimistaan mun soittolistoilla. Uusimman levyn myötä bändin koko katalogi (varsinaiset albumit) on päätynyt vihdoinkin Spotifyyn. Aiemmin sieltä löytyi ainoastaan 'Hi Scores' EP. Jos suhtaudut hyvään elektroniseen musiikkiin avoimin mielin, eikä bändi ole entuudestaan tuttu, suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen.

On lähes mahdoton listata kaikkia suosikkibiisejäni bändin pitkältä uralta, sillä niitä on niin monta. Siitä huolimatta alla vielä joitakin, joita kohtaan mulla on erityisen lämmin suhde.

Voitokas päivä

Onneksi olkoon O-dogg! Neljä vuotta tuli lisää kakkua lusittavaksi. Tuli aamulla jotenkin hyvä fiilis siitä kun näki Facebookissa valtaosan omista suosikkiartisteista onnittelevan Obamaa. Pystyi kokemaan taas pienen hitusen yhteisöllisyyden fiilistä kun omat suosikitkin ovat samalla poliittisella linjalla.

Yritysjohtajilla ja superrikkailla taisi mennä kahvi väärään kurkkuun kun tulokset selvisivät, ainakin mitä on lukenut lehdestä Donald Trumpin toilailuista. Olisi aika että niiden ihan tavallisten kansalaisten (sen huonomman aineksen ;) ) elämänlaatu paranisi myös Jenkeissä ennemmin kuin niiden jotka voivat itse omaan elämäänsä vaikuttaa. Kompostikoplaa lainaten pitäisi kysyä: "Tarkoittaako sivilisaatio sitä että köyhät köyhtyy ja rikkaat saa lisää?"





Yllä olevat videot ovat vain jäävuoren huippu kaikista hupivideoista, joita presidenttiehdokkaista on tehty, mutta omasta mielestäni ehdottomasti parhaat. Obaman vaalivoitto kuitenkaan ei kosketa meitä suomalaisia ihan niin paljon että en voi sanoa saaneeni siitä mitään superkiksejä.

Sen sijaan päivän ylivoimaisesti parhaat fiilikset tulivat taas Spotifyn kautta näistä kahdesta löydöstä.





Dadamnphreaknoizphunk oli tuttu jo entuudestaan, sieltä kultaiselta ysäriltä, mutta en ollut tiennyt heidän tehneen uudempaakin musiikkia. Oliver Bondzio ja Ramon Zenker tunnetaan laajemmin heidän Hardfloor-projektinsa kautta joka mehustelee erityisesti Rolandin kulttibassosyntikka TB-303:n avulla. Samainen kone kyllä kuuluu vahvasti tämänkin projektin biiseissä, mutta biisit ovat hitaampia ja huomattavasti monipuolisempia.

San Franciscolaisen Scott Hansenin Tycho sen sijaan oli täysin uusi tuttavuus. Tychon tyyli muistuttaa hyvin paljon Boards of Canadaa, eikä se voi olla huono asia :) Kuuntelin myöhemmin molemmilta koko levytkin Spotifystä ja voin suositella kumpaakin lämpimästi.