Vuoden 2013 parhaat levyt

Nakit [x], perunasalaatti [x], cocktailpiirakat [x], dippi ja sipsit [x]. Tervetuloa uusi vuosi!

Mutta palataan sitä ennen vielä ajassa taaksepäin. Tänä vuonna on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon hyvää musiikkia, enemmän ainakin kuin monena aiempana vuonna. En tee yhtä kattavaa postausta tästä, kuin kahtena edellisenä kertana, sillä olen käsitellyt suurinta osaa näistä levyistä jo omissa postauksissaan aiemmin.

Aivan kaikkia hyviä levyjä en kuitenkaan ole arvostellut, ja toisaalta kaikki arvostelemani hyvät levyt eivät välttämättä kaikista kehuistani huolimatta pääse sille levelille, että niitä voisi vuoden parhaiden joukkoon lukea.

En esimerkiksi ole maininnut täällä sanallakaan David Bowien alkuvuonna ilmestyneestä 'The Next Day':stä, josta on muodostunut ehkä yllättäenkin uusi suosikkini Bowien levyistä 'Let's Dancen' rinnalle. Tällä uudella levyllä on paikka paikoin vähintään yhtä hyviä raitoja kuin vaikkapa edellisen nimikkoraita tai aiempi lempikappaleeni 'Cat People (Putting Out Fire)'. 'The Next Day':llä takuuvarmoja biisejä ovat mm. 'Love is Lost', 'Boss of Me', 'How Does The Grass Grow?' ja '(You Will) Set The World On Fire'. Ja onhan Bowie featuroimassa yhdellä vuoden kärkipaikoista kisailevista albumeistakin, nimittäin Arcade Firen 'Reflektorilla'.





En myöskään ole maininnut Kanye Westin 'Yeezusta', joka aika yllättäen oli todella toimiva ja kaikessa häröydessään kutkuttavan kiehtova albumi. Lempiraitojani ovat mm. 'I Am God', 'New Slaves', 'Guilt Trip' sekä 'Bound 2'. Koko albumilla ehkä parasta on loistava samplejen käyttö, vaikka se osin on kyseenalaistakin. En ole kuitenkaan mikään Kanye West fani, vaikka pari vuotta sitten miehen showta Flow:ssa hetken seurasinkin. En myöskään ollut kuunnellut yhtään albumia ennen tätä kokonaan, tai ylipäänsä pysty vertaamaan albumin raitoja aiempiin, mutta 'Yeezuksessa' vain on jotain todella toimivaa. Ei sekään silti TOP 10:n yllä.

Hyviä levyjä on tullut siis niin paljon, että sinne eivät myöskään pääse muuten loistavat levyt tänä vuonna julkaisseet kestosuosikkini Pet Shop Boys, ei yksi entisaikojen lempiartisteistani µ-Ziq tai yhden vuoden kiinnostavimmista tanssittavista indielätyistä tehnyt Phoenix. Eikä myöskään toinen ranskalainen, samoista kaveripiireistä lähtenyt ja isoin odotuksin vastaanotettu Daft Punk, useasti kehumani The Naked and Famous tai vasta ostamani Sin Cos Tan. Ei edes suuri suomalainen suosikkini French Films, toinenkin oikein reipasta rokkia tekevä Satellite Stories tai ehkäkin kaikkien aikojen hiphoplevyn julkaissut freestyleräpin voimaduo Solonen & Kosola. Myöskään mahtavia yksittäisiä hittibiisejä sisältävä Chvrchesin levy ei aivan pysty ylittämään sitä maagista ylivoimaisesti parhaiden levykokonaisuuksien rajapyykkiä.

Niitä vuoden kaikkein parhaita albumeita onkin huomattavasti vaikeampi pistää parhausjärjestykseen, eivätkä ne alla sellaisessa olekaan, mutta kymmenen kärkeen ehdottomasti kuuluvat kuitenkin mm. alla olevat levyt.

Mutta eivät kaikki uutiset ole niin iloisia. Vaikka vuosi päättyy näin hienosti upeiden levyjen ja hyvän musiikin osalta, niin newyorkilaisbändi School of Seven Bells on menettänyt yhden perustajajäsenistään, Benjamin Curtisin viime sunnuntaina. Curtisilla todettiin aiemmin syöpä, ja vaikka toivoa alkuun oli, ei hoidoista lopulta ollut kuitenkaan apua. On aina surullista, kun hieno ihminen lähtee liian aikaisin. Toivottavasti tämän loistavan bändin ura voisi kuitenkin vielä jossain vaiheessa jatkua, mutta onneksi ainakin musiikin muisto elää.

R.I.P. Benjamin Curtis (23.9.1978 – 29.12.2013)

Otteita vuoden parhaalta levyltä

Koin, että tämä aihe on nyt ollut sen verran henkilökohtaisella tapetilla, että asiasta olis ihan jees kirjoittaa. Siitäkin huolimatta olen kuitenkin viivytellyt tämän julkaisemista aika pitkään.

Mutta jo reilu kuukausi sitten kun aloin tätä kirjoittaa, oli lähes varmaa, että jos suuria yllättäjiä ei vastaan enää tule, pystyn julistamaan Portugal. The Manin 'Evil Friendsin' vuoden parhaaksi levyjulkaisuksi. Muitakin todella kovia albumeita tähän mennessä on jo ilmestynyt, mm. hiljattain hehkuttamani Ms Mr:in 'Secondhand Rapture' ja nyt myös jo pidempään tehosoitossa ollut Arcade Fire:n 'Reflektor'. Silti tämä levy tulee esiin sieltä aina uudelleen ja uudelleen.

Kirjoitin 'Evil Friendsistä' ensimmäisen kerran kesäkuussa, jonka jälkeen se soi mulla lähes tauotta kymmeniä kertoja ympäri. Tahti hidastui syksyn tullen ehkä hieman, mutta silti kyseessä on albumi, joka on soinut mulla Spotifyssä varmasti enemmän kuin mikään muu levy tänä vuonna. Loppujen lopuksi kaikki ne muutkin raidat ovat auenneet, ja koko levy on silkkaa parhautta. Yhtään huonoa raitaa siinä ei ole, kokonaisuus on aivan jäätävän toimivaa, hitto vie. Vuoden levyn titteli on ehdottomasti ansaittu.

Tämän merkittävän levyjulkaisun vuoksi keräsin tähän postaukseen kaikki siltä julkaistut loputkin viralliset musiikkivideot, joita en vielä edellisessä postauksessa julkaissut. 'Modern Jesuksesta' video tosin on vasta julkaistukin edellisen postauksen jälkeen.

Aurinko helli meitä - tarinoita viikonlopusta

Tälläsiä säitä vielä loppukesälle lisää! Eihän se mitään perjantaina satanut, olipa meinaan aivan mahtavat kelit koko viikonlopun. Tietysti olin monta viikkoa täältä pois lomalla, mutta siitä huolimatta näin hyviä kelejä ei sitten toukokuun ole ollut. Iltaisinkin on ollut kesäisen lämmintä, ja päivisin hellettä. Tämän ansiosta päästiin kuin päästiinkin toteuttamaan suunnitelmia ja puistokaljoittelun ja Hookin lisäksi käytiin vielä Karusellin terassillakin, joka on saanut kasvojen kohotuksen.

Aiemmin hieman ankeahko terassi on laajentunut ja toimii nyt hyvällä konseptilla. Muutenkin Posteljooninpuiston remontti alkaa olemaan loppusuoralla, hotellin rakennustyömää kun söi siitä ison osan pariksi vuodeksi käyttöönsä. Karuselli sijaitsee siis aivan rautatieaseman vieressä, asematunnelin toisella puolella, puiston kulmassa. Oikein harmittaa, että en aiemmin ole tuonne ehtinyt.

Terassia pyörittää Ravintola Semafori, ja paikka on tamperelaisittain sieltä edullisimmasta päästä. Lisäpojot pakkaskylmistä tuopeista ja grillistä, joista asiakkaille tarjoillaan ilmaista makkaraa. Huhupuheiden mukaan sinne voisi jopa viedä omat grillattavansakin. Vielä tuhdimpaa murkinaa toivovalle on Semaforin ruokalista käytettävissä. Parasta kuitenkin tässä on halpisterassin yllättävä viihtyisyys. Suuret puut puiston reunalla sulkevat terassin näinkin vilkkaalla paikalla varsin mukavasti syliinsä, ja tarjoavat hellepäivänä paahtavalta auringolta varjoa. Me tosin valitsimme tietenkin aurinkospotin. Parina päivänä viikossa terassilla on tarjolla myös deejii-vetoista musiikkia.







Lauantaina keli vain parani, oli todellinen hellepäivä. Ja miten hyvä päivä se olikaan kaikenlaiselle ulkoilma-aktiviteetille. Hukkatila ry, joka vastasi viime kesän yhdestä hienoimmista projekteista, Kesäsiirtolasta Aspinniemessä, järjesti nyt Näsinpuistossa Puistokirppiksen.

Nurtsille tiensä oli löytänyt useampi kymmenen myyjää, ja vaikka itse en löytänyt kuin tuon ihastuttavan kangaskassin, olin todella tyytyväinen ostokseeni. On lähes yhtä makea kuin mun Uhana Designin rosvokissakassi! Kyseessä on ainakin toistaiseksi nimettömänä pysyneen taitelijan lopputyö, mutta noilla taidoilla toivoisin hänen tekevän näitä enemmänkin myyntiin. Samassa pisteessä olisi ollut myös myynnissä t-paitoja, mutta samalla printillä olevaa hienoa valaspaitaa ei ollut mulle sopivassa koossa.













Laikunlavalla järjestettiin eilen myös Tampere Puistoreggae 2013, ja jos viime viikonloppuna kolea ilma ei saanut mua viihtymään Valoa Popupissa samassa paikkaa, niin tällä kertaa sään ansiosta oli mukava käydä tsekkaamassa Pelle Miljoonan ja Funky Kingston Bandin keikkaa. Keikka olisi saanut kestää kyllä pidempäänkin, Pelle vetäisi vain alle tunnin setin, ilmaiskeikka tietysti, mutta silti.

Muun ajan tiskijukat hoitivat selektion ja Kasvisravintola Gopal myi eettistä ruokaa. Minä en tosin syönyt festeillä, en vegaanista enkä eettistä, reilun kaupan luomuviiniä lukuunottamatta, sillä olin syönyt kotona kunnon grilliherkut - pippuripihviä, maissia, halloumia ja paistettua sipulia. Nam saatana!











Viikonloppuun kuului Puistoreggaen lisäksi myös muita loistavia uutisia musiikkirintamalta. Tänä vuonna parhaiden levyjen tittelistä kilpailevat nyt takuuvarmasti jo Portugal. The Man, jonka 'Evil Friends' levy mulla on soinut jo monta viikkoa todella tiuhaan tahtiin, samoin uskallan varata sieltä jo paikan pian ilmestyvälle Snakadaktalin uudelle levylle. Mutta luin juuri eilen, että yksi parhaista muhun iskeneistä indiebändeistä, The Naked and Famous on myöskin julkaisemassa uutta levyä syyskuussa. Saunditakuu tässäkin, ja pirun hyvältä maistiainen kuulostaa. Aijjettä!

Miehistä joiden nimi on Portugal ja Tom

Onpa ollu aika musiikkipainotteinen viikko postausten suhteen. Näitä uusia artistilöytöjä tulee tehtyä nykyisellään vähemmän, tuosta Spotifyn viimeisimmästä versiopäivityksestä johtuen, josta aiemmin avauduin. Aina välillä silti edelleen vahingossa törmää uusiin löytöihin.

Sellainen mulle on jenkkiläinen Mood Rings. Heiltä on ilmestynyt vasta tällä viikolla tuore albumi 'VPI Harmony', joka vaikuttaa parin ensimmäisen kuuntelun perusteella melko loistavalta. Tuollaista saman tyylistä dreampoppia hiukan Beach Housen ja The Mary Onettesin henkeen. Levyn kappaleista varsinkin 'Come Lay Down in Lined Arrangements' tai 'Perusha' tuovat jälkimmäisen vahvasti mieleen. Tuo musiikkivideonakin löytyvä 'The Line' taas ensimmäisen.







Uusi löytö oli myös brittiläinen Tom Odell. Tämä löytyi nimenomaan tuon Spotifyn Discover-ominaisuuden kautta. Ohjelma tarjosi mulle Tomin debyyttiä uutena levynä eilen, myös 'Long Way Down' on ilmestynyt alkuviikosta. Tässä tapauksessa mies ja piano toimivat juuri kuten pitää, rauhallisemmista kappaleista kuten vaikkapa 'Supposed To Be' ja levyn nimikkobiisistä 'Long Way Down' tulee yllättävänkin paljon mieleen Coldplayn ensimmäinen levy. Tomin levy oli piristävä yllätys musiikkirintamalla, tälläinen musiikki kun osuu mulle vähän harvemmin napakymppiin, mutta nyt meni.

Tämä levy on niitä harvoja poikkeuksia, jossa lähestulkoon jokaisessa kappaleessa on hittipotentiaalia. Näiden edellä mainittujen raitojen ja videobiisien lisäksi erityisesti lämpenen biiseille 'I Know', 'Sirens', 'Storms' ja 'Till I Lost'. 'Another Love':sta on myös hieno vaihtoehtoinen videoversio.







Ja sitten on tämä Portugal. The Man, joka on artistina jo vähän entuudestaan tutumpi. Jenkeistä sekin, nimittäin maan hipsteripääkaupungista Portlandista. Sen mukaista musiikkia se onkin. Alun perin kaikki jäsenet ovat kuitenkin lähtöisin Alaskasta, jossa bändikin on perustettu. En tiedä miksi pidän tuollaisia paikkoja kuin Alaska tai Uusi-Seelanti, jotenkin eksoottisempina kuin muita. Aika modernejahan nekin enimmäkseen kuitenkin ovat, vain aika kaukana minusta katsottuna. Kaukana se Portlandkin on... pitäisi joskus vielä päästä käymään. Eno, jota en oo pariinkymmeneen vuoteen nähnyt, nimittäin asuu siellä.

Myös Portugal. The Manilta tuli tämän kuun alussa uusi levy, 'Evil Friends', ja se kuulostaa omaan korvaani todella paljon paremmalta kuin mikään bändin aiemmasta tuotannosta. Tai sitten kuut (superkuu?) ja tähdet vain ovat juuri nyt oikeilla kohdilla. Aiemmin en tästä niin kauheasti innostunutkaan, mutta uudella levyllä onkin aivan eri saundi. Itse asiassa tällä lähes jokainen biisi on todella kova. Juuri tälläiset levyt ovat niitä, mitkä tekevät musiikin diggailusta niin mahtavaa. 'Evil Friends' on soinut mulla kerta toisensa jälkeen lähes jatkuvalla syötöllä viimeiset pari päivää.

Alla postattujen videoiden lisäksi erityisesti sellaiset biisit kuin 'Creep In A T-Shirt', 'Modern Jesus', 'Hip Hop Kids', 'Sea of Air', 'Waves' ja 'Holy Roller' ovat aivan ylivoimaisen hyviä biisejä! 'Someday Believers' taas on kuin Oasista suoraan 90-luvulta. Tuohon levyyn, kuten myös kahteen muuhun, pääset klikkaamalla levyn kansikuvia. Linkki vie suoraan Spotifyyn.

Tänään muuten alkaa vihdoin kesäloma, wuppi duppi duu! Hyvää lomaa mulle, illalla kutsuu Yo-talo.