Neljäs kesä Budapestissä

Yllätys yllätys! Melkein puoli vuotta edellisestä postauksesta. Ajattelin ilahduttaa niitä, jotka ovat vielä jaksaneet pitää tän blogin seurannassa kaikesta huolimatta, ja tehdä pari kuvapostausta tämän kesän lomareissulta. Ikävä kyllä tämäkään ei tarkoita, että palaisin säännöllisesti kirjoittelun pariin. Mutta asiaan!

Ehkä vähemmän yllättäen matka suuntautui jälleen Budapestiin, eikä tämä toistuma vaivannut mua laisinkaan, päinvastoin. Jälleen kerran kaupunki otti mut avosylin vastaan, ja tarjosi kaiken mitä odotin, ja enemmän. Instagramin seuraajani tämän ovat jo tietysti huomanneetkin Budapest -kuvatulvasta johtuen :) Siellä siis paljon enemmän vielä kuvia.

Kävin uudelleen joissakin entuudestaan tutuissa paikoissa, kuten Linnavuorella, Gellertinvuorella ja Pyhän Tapanin basilikassa, joissa olin käynyt jo ensimmäisellä matkallani, mutta paljon uuttakin muutamaan päivään mahtui. Oikeastaan tämä matka oli tiivistelmä aiempien reissujen parhaimmistosta, sillä tahdoin esitellä kaupunkia matkaseuralleni, joka ei aiemmin vielä ollut kaupungissa käynyt. Matkaoppaan tehtävistäni suoriuduin kuulemma arvosanoin 11/10 :)

Oikeastaan sen lisäksi, että rakastan Budapestiä, matkaan vaikutti olennaisesti jälleen kerran jo sen hinta, ei siis pelkästään hintataso perillä. Olimme reissussa jälleen vajaat neljä päivää, ja lennot Ryanairilla kustansivat n. 120€. Majoituksena meillä oli tällä kertaa parvekkeellinen studioasunto Park Residencen kautta vain parin korttelin päässä päämetroasemalta, eikä senkään hinta nuppia kohti ollut kuin alle 150€. Varsin edullinen reissu siis, vaikka kyllä tämä vahvasti alkaa siltä vaikuttaa, että seuraavalla kerralla tuonne pitää mennä vähintäänkin viikoksi. Vasta nyt alan pikkuhiljaa siirtyä ydinkeskustasta enemmän sen ulkopuolelle, ja nähtävää siis riittäisi todella paljon sielläkin. Tällä matkalla ei muutenkaan tullut isommin törsättyä esim. shoppailuun, joskaan millään tasolla ei nuukailukaan matkaan kuulunut, ja silti sain viimeiset lähes puolet koko budjetistani (80000 ft, n. 270€) käytettyä vasta lentokentän taxfree-kaupassa. Joka päivä söimme vähintään kerran edullisessa ravintolassa (mm. kaksi kertaa Hummus Barissa) ja nautimme virvokkeita rauniobaareissa. Esimerkiksi yleisesti drinkkien hinta oli n. 3,5€ paikasta riippumatta, ja join ehkä elämäni parhaan mohiton Puder Barissa. Niin halpa on Budapest tälläisen etuoikeutetun suomalaisen näkökulmasta ja siitäkin huolimatta, että peräti kahdesti söimme tukevan aamiaisen hieman tyyriimmissä kahviloissa (Lotz Terem & Gerlóczy Kávéház).

Budapestin vinkkipostauksessani pari vuotta sitten suosittelin lentokenttäkuljetuksiin bussia (200E) ja metroa (M3), joka edelleenkin on omatoimimatkailijalle huokein ja erittäin kätevä tapa päästä kentälle ja takaisin. Nyt kuitenkin otimme lentokentältä Airport Shuttle -minibussin, sillä lentomme oli perillä niin myöhään, että tuo bussin ja metron yhteys ei olisi enää pelannut yhtä kätevästi. Tälle kyydillekään ei tullut hintaa kuin n. 7€ matkustajaa kohti, ja kuljettaja vei meidät, sekä kaksi muuta matkaseuruetta suoraan hotellien oven eteen. Jos Airport Shuttlen vielä ostaa etukäteen netissä, onnistuu kyyti vieläkin halvemmalla.

Mutta tässä siis muutamia kuvia viime viikolta. Tulossa on toinenkin, itselleni vielä mielenkiintoisempi postaus.

Suurkauppias Kochin aitassa

Siitä lyhyestä ajasta joka oltiin Tallinnassa, en tuhlannut shoppailuun enempää muuten, kuin hakeakseni sunnuntaiaamuna kirjakaupasta lautapelin, jota olin kaverillani pelannut aiemmin. Mees, kes teadis ussisõnu (The man who knew snakewords) on pelin nimi, ja sitä pelataan mukana tulevin kortein ja puunopin tavoitteena kerätä mahdollisimman paljon pisteitä itselleen. Olen tykästynyt peliin aivan todella paljon, se on koukuttava - ja nyt se löytyy myös itseltäni! Lisäksi saatavana oli jo lisäkorttipakka peliin, joten odotan innolla tulevia peli-iltoja. Taisipa pelin myynnissä tapahtua pienimuotinen piikkikin, sillä Viru Keskuksen Rahva Raamatista lähti meidän matkaseurueemme mukaan yhteensä kaksi peliä ja kolme lisäpakkaa :)

Aiemmassa postauksessa mainitsemani Must Puudelin jälkeen olikin jo aika hakea matkatavarat hotellilta, jonne ne oli jätetty säilytykseen ja suunnata viinaostoksille SuperAlkoon. Aivan hirveän paljon en silti ruvennut juomaa roudaamaan kotiin, koska tarkoitus on tosiaan vielä talven aikana harkita uutta reissua takaisin. Joulun punaviinit, glögit ja ginit hieman pidemmäksi aikaa tuli kuitenkin hankituksi.

Viinakaupasta mentiin syömään viereiseen Kochi Aidad nimiseen oluttupaan, joka on vanhaan entisöityyn rakennukseen kunnostettu jättikokoinen ruokaravintola. Ravintola valmistaa myös itse omia oluitaan, joita maistelin minäkin, joskaan en kovin paljoa niihin mieltynyt. Tilasin kuuden kappaleen oluttarjottimen, jossa oli kaikkia eri Kochin tuotteita jokaista 0,25l. Niistä Munk (dark bock), Ronk (stout) ja Joachim (dark lager) olivat oikeinkin hyviä, mutta Nisu (vehnäolut), Vunk (pale lager) ja 1872 (pilsner) eivät oikein menneet alas. Vehnäoluista, mistään muustakaan en ihan jo yleisesti ottaenkaan tosin pidä.

Koko fiilis tästä ravintolasta oli juuri niin sitä turistimenoa, joka ei itseäni Tallinnassa oikein houkuta, ja kaikkien näiden upeiden aiempien kokemusten jälkeen se olikin eräänlainen antikliimaksi. Siitäkin huolimatta, että ruoka oli enimmäkseen oikein hyvää. Itse tilasin pelkästään alkupalalistalta perinteisiä valkosipulileipiä, rapeaksi paistettua possun poskea ja edellisillan innoittamana pelmeneitä. Kochin pelmenit kuitenkin kalpenivat F-Hooneen vastaaville, eivätkä niin kovin suurta suosiota saavuttaneet muidenkaan mielestä. Pääosin ruoka oli kuitenkin hyvää, mutta melko tavanomaista, joskin samaan aikaan äärimmäisen täyttävää. Meistä juuri kukaan ei jaksanut syödä kaikkea tilaamaansa, mutta onneksi loput sai mukaan doggybagiin. Kylmiä pelmeneitä tuli vielä syötyä bussimatkalla kotiinkin :)

Tallinnassa muuten on aivan tavanomaista, että melkein kaikissa paikoissa on ilmainen Wi-Fi. Ainakin kaikissa paikoissa, joissa me kävimme syömässä tai juomassa, sellainen oli. Niinpä ei tuota tälläiselle nörtimmällekään sankarille tuskaa, vaikka puhelimella ei raaski aivan määrättä surffailla ulkomailla.

Kupu täyteen Kasarmitorilla

Ja ehkä hiukan mittakin, kahdella eri tavalla.

Mainitsin tuon Tampereen Food Fest -postauksen yhteydessä, että olin lähdössä tällä viikolla myös tsekkaamaan Helsingissä hiljattain alkaneiden Street Food Carnivalien tarjontaa. Luin koko jutusta ensimmäistä kertaa reilu pari viikkoa sitten White Trash Diseasen Natalta, ja luonnollisesti tälläinen katuruokaintoilija varasi saman tien edulliset Onnibusit viimeiselle vapaalle lomakeskiviikolle.

Helsingin Kasarmitorilla siis on nyt järjestetty jo kolmena peräkkäisenä keskiviikkona ruokakarnevaalit, joissa on osittain samoja myyntikärryjä, mitä oli viime viikonloppuna Tampereellakin. Osa myyntipisteistä myös vaihtuu viikottain. Tutuista puljuista paikalla oli toissapäivänä Richard McCormickin Food Truck, sekä Liesikiesi. Lisäksi aiemmin myös Tampereella toiminut, ja sittemmin ainoastaan Helsingissä ruokaa tarjoava kasvisravintolaketju Soi Soi oli torilla mukana. Itse toivoin eniten pääseväni nauttimaan Taco Botin meksikolaista ruokaa, sillä sitä on hehkutettu niin näiden katuruokafestivaalien ansiosta, mutta taustalla häärii henkilöitä myös paljon kehutuista helsinkiläisravintoloista Patronasta ja Cholosta. Harmi kyllä en vieläkään onnistunut missiossani, mutta onneksi he tulevat myös Flow Festivalille, jolloin minut löytää heidän ruokajonostaan aivan taatusti. Lisäksi hotellimme festareiden aikana sijaitsee aivan näiden ravintoloiden vieressä!







Sen sijaan valitsinkin sitten Tortilla Housen perävaunun, sillä sinne oli kaikkein pisin jono, ja yleensä se kertoo siitä, että jonoon on syy. Se syy voi tietysti olla myös hidas palvelu, mutta vielä useammin se on haluttu ruoka, joka on jonottamisen arvoista. Yleisesti ottaen jonot olivatkin Street Food Carnivalien Akilleen kantapää, sillä moneen kojuun oli mielestäni suhteettoman pitkät jonot lopulliseen laatuun nähden, ja tähän osaltani viittasinkin ensimmäisessä lauseessani. Tortilla Houseenkin jonotettiin lopulta melkein tunti.

Kaikki vaihtoehdot sai valita joko tortillalättynä, tai pehmeinä ns. aitoina meksikolaisina tacoina, jollaista olin saanut ensi kerran vuosi sitten ihan kotikaupunkini Don Tacossa. Päätäytteen, eli liha/kana/kasvis lisäksi lisukkeet sai valita oman maun mukaan. Me otimme kanatortillan limeriisillä, salaatilla, juustolla, tuoresalsalla, ja kastikkeiksi sour creamin ja chipotlen, sekä naudanlihatacot samoilla täytteillä sillä erotuksella, että chipotlen sijasta kastikkeena toimi tomatillo ranch.

Naudanlihatacot olivat nappivalinta allekirjoittaneelle makumaailmansa puolesta, mutta annoksena harmillisen pieni. Kanatortilla taas oli kyllä muhkea, mutta täytteenä ollut kana ei maistunut mieluisalta. Se oli muidenkin lihatäytteiden tapaan riivittyä kananlihaa ja seassa oli useita kananluita, maun lisäksi luiden nyppiminen suusta kesken burriton pureskelun vei hieman fiiliksiä alas. Voin kuitenkin lämpimästi suositella heidän nautaansa, oikein maukasta, olisi ehkä pitänyt tilata vielä toinen burrito, mutta torilla tarjolla oli niin paljon muutakin kiinnostavaa. En ole mitenkään supertulisen ruuan perään, mutta meksikolaiselta ruualta olisi kuitenkin odottanut edes vähän tulisuutta, mutta missään näistä ei ollut minkäänlaista poltetta, ei edes siinä chipotlekastikkeessa.









Richard McCormick oli puolestaan muuttanut ruoka-autonsa tarjontaa hieman Tampereen jälkeen, ja tarjosi tällä kertaa sushiburritoja. Eipä ole ihme, että miestä hehkutetaan nimenomaan fuusiokeittiön guruna, sillä tuntuu, että hän pystyy yhdistämään melkein mitä tahansa makumaailmoja ja myymään sen asiakkailleen. Täytteinä oli kuitenkin samaa korealaista possua ja fatania, mitä Tampereellakin, nyt vain käärittynä merilevärullaan. Lisäksi tarjolla olisi ollut savulohirullaa. En kuitenkaan kokeillut näitä, sillä halusin maistella muunlaisia makuja.

Mitan täyttyminen jonoihin tuli ensimmäisen kerran todistettua BBQ on Wheelsin jonossa, joka oli jatkuvasti koko päivän toisiksi pisin Tortilla Housen jälkeen. Kello oli toki jo yli seitsemän, ja festivaalien tarkoitus päättyä yhdeksältä, mutta jonotimme meksikolaista pulled porkia jälleen liki puoli tuntia. Vain jotta muutamaa asiakasta ennen meitä kyseinen tuote pääsi loppumaan kesken kaiken. Koska kumpaakaan meistä ei houkutellut tavallinen juustopurilainen eikä kylmä gazpacho, jouduttiin siirtymään toiseen jonoon ja niin jäi tämä mesta testaamatta.

Hetken harkinnan jälkeen korvaavaksi vaihtoehdoksi valikoitui Liesikiesi, joka kyllä houkutteli mua puoleensa jo Tampereella, mutta koska muutakin kiinnostavaa tarjontaa oli liiaksi, jäi se silloin kokeilematta. Liesikiesillä tuotteina olivat aivan samat purtavat molemmissa paikoissa, eli heidän omat spesiaalinsa Pigboy- sekä Hauki-jokirapusliderinsa. Erityisesti tämä kiinnosti sen vuoksi, että purilaiset sai vaihtoehtoisesti vadelma-cashewsalaatilla ranskalaisten asemesta, ja jälkimmäiset eivät kumpaakaan olisivat kiinnostaneet enää tässä vaiheessa mittarin ollessa jo melko täynnä myös mahan osalta :)

Koska aikaa oli kuitenkin tuhlaantunut turhaan jonottamiseen jo BBQ on Wheelsillä, ehti täältäkin tuo salaatti loppua juuri paria asiakasta ennen minua, ja jouduin kuitenkin tyytymään maalaisranskalaisiin. Ne olivat kyllä ehdottomasti hyviä, parempia kuin itse purilaiset, joten se kertonee jotakin näiden tuotteiden mausta. Maistoin myös Pigboita, joka oli kyllä omaa Hauki-jokirapuslideriäni maukkaampi, mutta molemmat olivat kuitenkin harmillisen pieniä ja täytettä oli omaan makuuni liian vähän. Kaverini kommentoivatkin jälkimmäistä jo Facebookissa, että oliko kyseessä kympin kurkkusämpylä ja ranskalaiset :) Lisäksi tiskillä oli todella paljon sekoilua tilausten kanssa, ja minäkin sain aluksi kahteen kertaan väärät annokset. Olisi ehkä sitten kuitenkin pitänyt käydä ottamassa sieltä Tortilla Housesta se naudanlihaburrito.









Iltaretki Helsinkiin ei silti kuitenkaan ollut mikään pettymys. Tälläisillä festivaaleilla oli hauska käydä näin lyhyestikin ja Onnibusin uudet kaksikerroksiset autot ovat todella mukava tapa matkustaa. Kaikissa autoissa on lisäksi langaton nettiyhteys (joka tosin toimi satunnaisesti tällä reitillä) sekä pistokkeet kännykän lataamiseen. Bussimatkoille tuli hintaa 8€ henkilöä kohti meno-paluulta, eli konsepti on kyllä hallussa.

Kuitenkin se tärkein, eli ruoka jätti tämän tamperelaisen nyt aika kylmäksi. Jälleen täytyy todeta, että kyllä joskus se paras ruoka löytyy ihan vain kotipuolesta Mansesta! Suurin ongelma festareilla tosiaan on jonottaminen ja ruuan loppuminen. En tiedä, eikö edes kolmen viikon jälkeen kysyntään ole osattu varautua, vai eikö ruokaa edes ole haluttu varata tarpeeksi, mutta turha jonottaminen ja mokat kyllä tekevät kiukkuiseksi.

Jos kuitenkin liikut Helsingissä, tai asut siellä, Street Food Carnival jatkuu kesäkeskiviikkoisin edelleen elokuussakin. Onhan siellä tarjolla kuitenkin paljon hyvääkin, ja makuasiat ovat kuitenkin sellaisia, joista on turha kiistellä. Joku toinen voi näistäkin ruuista pitää minua enemmän, sillä vaikka suosin katuruokaa, niin olen kuitenkin armoton kulinaristi ja vaadin ruuilta aika paljon.

Elokuu on alkanut ja lomakin on lopuillaan, seuraavat pari viikkoa vielä ovat neljäpäiväisiä Flow'n ansiosta, mutta sitten palataan arkiseen aherrukseen, ja vapaita ei taida ennen joulua ollakaan, koska Pyhäinpäivä ja Itsenäisyyspäivä osuvat molemmat viikonlopuille. Ennen sitä menen kuitenkin tänään Blockfesteille katsomaan Solosta & Kosolaa, Asaa ja Snoop Doggia, ja huomenna on suuremman luokan sukujuhlat tiedossa.

Moderni kohtaa klassismin

Budapestissä arkkitehtuuri on pääasiassa niin vanhakantaista, että moderneja kuvakulmia sieltä ei kovin paljoa vastaan tule, toisin kuin vaikkapa Kölnissä. Sen sijaan juuri nuo vanhat upeat rakennukset ovatkin sen kaupungin suola, jota esimerkiksi tuossa yhdessä postauksessa enemmän näkyi. Itse ihastelen aina tuolla käydessäni näitä vanhoja rakennuksia, mutta jonkin verran uuttakin sieltä välistä aina pilkahtelee.

Tässä vielä muutamia kuvia, jotka otin pääasiassa uuden metrolinjan varrelta, vasta tänä vuonna avatuilta metroasemilta. Vastakohtana lopussa pari kuvaa sisältä jo aiemmin mainitsemastani Parisi Udvarista, jonka koristeellinen katto innoitti mut taltioimaan näkymät muistikortille. Ja muistikortista puheenollen, ostin muuten uuden kortinkin kameraan reissusta. Nyt kuvien ottaminen sujuu entistä nopeammin, kun uusi kortti on 10-luokan MicroSDHC SD-adapterilla. Vanha kortti oli ainoastaan Luokka 4 ja sen kyllä huomasi kuvia tallentaessa.

Kalastajanlinnake ja Matiaksen kirkko

Budapestistä riittää vielä asiaa ainakin pariin juttuun, ja lupasinkin jo aiemmin tästä aiheesta kirjoitella.

Useampana matkapäivänä lähdin tosiaan jo aikaisin aamulla kiertelemään kaupunkia, tukevan hotelliaamiaisen turvin. Linnavuorelle etenkin ajattelin lähteä hyvissä ajoin, sillä aiemmasta kokemuksesta päätellen siellä liikkuu todella paljon turisteja. Otin bussin nro. 16 Deák Ferenc tériltä jo ennen yhdeksää, ja matkasin Budan puolelle. Bussit, jolla tätä reittiä ajetaan, ovat todella pieniä, joten varaudu pieneen epämukavuuteen matkattaessa.

Matka ei kuitenkaan kestä kovin pitkään, ehkä 10 minuuttia, ja olet perillä lähellä Kalastajanlinnaketta ja Matiaksen kirkkoa, sekä myös Budan linnaa, jossa siis en tällä kertaa käynyt. Kuvia linnan pihalta löytyy ensimmäisestä Budapest -postauksestani kahden vuoden takaa. Toki silloinkin tuli kierreltyä molemmissa kohteissa, mutta ainoastaan ulkopuolella. Nyt ostin sisäänpääsyt sekä kirkkoon- että linnakkeeseen. Jälkimmäinen mahdollisti pääsyn linnakkeen ylempiin kerroksiin ja siten entistä paremmat näköalat Tonavalle ja Pestin puolelle. Pääsylippu kirkkoon maksoi 1200 ft (4,10€) ja linnakkeeseen 700 ft (2,40€).

Olin pitänyt tätä jo upeimpana omin silmin näkemistäni kirkoista aiemmin, ja vaikka nyt kesäkuussa Kölnin Dom vie kyllä pidemmän korren ulkoisesti, pitää myöntää, että erityisesti sisältä Matiaksen kirkko oli upeinta, mitä tällä saralla olen nähnyt. En ole lainkaan uskonnollinen ihminen, mutta upea arkkitehtuuri, ja vuosisatainen historia, joka näistä paikoista on aistittavissa, on jotain suurempaa kuin ne opit, joita siellä vaalitaan.

Vaikka Mátyás-templom on myös kokenut monet sodat ja tuhot, ja sitä on korjattu vuosisatojen varrella useaan kertaan, on se alun perin kuitenkin parisataa vuotta vanhempi kuin Kölnin tuomiokirkko. Itse asiassa ensi vuonna tulee niinkin hurja luku, kuin tuhat vuotta täyteen siitä, kun se alunperin valmistui. Tuollaisia lukuja on pienessä päässä mahdoton käsittää, se kun on todella huima ikä. Lopullisen nimensä se on saanut Unkarin kuningas Matthias I:ltä, joka hallitsi maata vuosina 1458–1490 kuolemaansa saakka.





























Kalastajanlinnake, eli Halaszbastya on sen sijaan paljon tuoreempaa tekoa, vain reilun sadan vuoden takaa, mutta se on rakennettu upealle paikalle aivan kukkulan reunalle, ja tarjoaa todella hienot maisemat kolmeen ilmansuuntaan. Sen seitsemän tornia kuvaavat niitä seitsemää unkarilaista heimoa, jotka asettuivat alueelle vuonna 986. Linnakkeen pihassa on myös Unkarin ensimmäisen kuninkaan Tapani I:n patsas, jossa hän istuu hevosen selässä. Linnake kärsi toisessa maailmansodassa pahoja vaurioita ja on restauroitu nykyiseen kuntoonsa sodan jälkeen.

Vaikka paikka on kokemisen arvoinen aivan sellaisenaan, suosittelen kyllä ostamaan pääsylipun, joka mahdollistaa käynnin ylemmälle tasanteelle. Reilu pari euroa on pieni summa siitä, vaikka maisemia pääsee kyllä korkeampaa katselemaan myös linnakkeen länsipäässä olevan ravintolakin terassilta. Itse kävin molemmissa, ja kun vihjasin, että join Gozsdu Sky Terracessa siihen asti kalleimman oluen, yllätyin toden teolla, miten räikeä kontrasti Budapestissä turisteille suunnattujen ja aidompien pienien paikkojen välillä on. Iso olut kustansi täällä nimittäin palvelumaksuineen reilu 1600 forinttia (5,60€) ja lähinnä sen hinta vain yllätti mut. Toisaalta sen lisäksi, että se tarjoiltiin ehdottomasti matkan upeimmissa maisemissa ja oli kylmin baarista saamani olut tällä reissulla, se tuli todella tarpeeseen, sillä tuona päivänä lämmöt hipoivat 30 astetta.

Vaikka todella vähän matkoillani käyn tälläisissä turisteille räätälöidyissä nähtävyyksissä, niin täällä käynti todella oli kaiken vaivan ja hinnan väärti. Suosittelen Budapestin matkalla!