Vuoden 2013 parhaat levyt

Nakit [x], perunasalaatti [x], cocktailpiirakat [x], dippi ja sipsit [x]. Tervetuloa uusi vuosi!

Mutta palataan sitä ennen vielä ajassa taaksepäin. Tänä vuonna on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon hyvää musiikkia, enemmän ainakin kuin monena aiempana vuonna. En tee yhtä kattavaa postausta tästä, kuin kahtena edellisenä kertana, sillä olen käsitellyt suurinta osaa näistä levyistä jo omissa postauksissaan aiemmin.

Aivan kaikkia hyviä levyjä en kuitenkaan ole arvostellut, ja toisaalta kaikki arvostelemani hyvät levyt eivät välttämättä kaikista kehuistani huolimatta pääse sille levelille, että niitä voisi vuoden parhaiden joukkoon lukea.

En esimerkiksi ole maininnut täällä sanallakaan David Bowien alkuvuonna ilmestyneestä 'The Next Day':stä, josta on muodostunut ehkä yllättäenkin uusi suosikkini Bowien levyistä 'Let's Dancen' rinnalle. Tällä uudella levyllä on paikka paikoin vähintään yhtä hyviä raitoja kuin vaikkapa edellisen nimikkoraita tai aiempi lempikappaleeni 'Cat People (Putting Out Fire)'. 'The Next Day':llä takuuvarmoja biisejä ovat mm. 'Love is Lost', 'Boss of Me', 'How Does The Grass Grow?' ja '(You Will) Set The World On Fire'. Ja onhan Bowie featuroimassa yhdellä vuoden kärkipaikoista kisailevista albumeistakin, nimittäin Arcade Firen 'Reflektorilla'.





En myöskään ole maininnut Kanye Westin 'Yeezusta', joka aika yllättäen oli todella toimiva ja kaikessa häröydessään kutkuttavan kiehtova albumi. Lempiraitojani ovat mm. 'I Am God', 'New Slaves', 'Guilt Trip' sekä 'Bound 2'. Koko albumilla ehkä parasta on loistava samplejen käyttö, vaikka se osin on kyseenalaistakin. En ole kuitenkaan mikään Kanye West fani, vaikka pari vuotta sitten miehen showta Flow:ssa hetken seurasinkin. En myöskään ollut kuunnellut yhtään albumia ennen tätä kokonaan, tai ylipäänsä pysty vertaamaan albumin raitoja aiempiin, mutta 'Yeezuksessa' vain on jotain todella toimivaa. Ei sekään silti TOP 10:n yllä.

Hyviä levyjä on tullut siis niin paljon, että sinne eivät myöskään pääse muuten loistavat levyt tänä vuonna julkaisseet kestosuosikkini Pet Shop Boys, ei yksi entisaikojen lempiartisteistani µ-Ziq tai yhden vuoden kiinnostavimmista tanssittavista indielätyistä tehnyt Phoenix. Eikä myöskään toinen ranskalainen, samoista kaveripiireistä lähtenyt ja isoin odotuksin vastaanotettu Daft Punk, useasti kehumani The Naked and Famous tai vasta ostamani Sin Cos Tan. Ei edes suuri suomalainen suosikkini French Films, toinenkin oikein reipasta rokkia tekevä Satellite Stories tai ehkäkin kaikkien aikojen hiphoplevyn julkaissut freestyleräpin voimaduo Solonen & Kosola. Myöskään mahtavia yksittäisiä hittibiisejä sisältävä Chvrchesin levy ei aivan pysty ylittämään sitä maagista ylivoimaisesti parhaiden levykokonaisuuksien rajapyykkiä.

Niitä vuoden kaikkein parhaita albumeita onkin huomattavasti vaikeampi pistää parhausjärjestykseen, eivätkä ne alla sellaisessa olekaan, mutta kymmenen kärkeen ehdottomasti kuuluvat kuitenkin mm. alla olevat levyt.

Mutta eivät kaikki uutiset ole niin iloisia. Vaikka vuosi päättyy näin hienosti upeiden levyjen ja hyvän musiikin osalta, niin newyorkilaisbändi School of Seven Bells on menettänyt yhden perustajajäsenistään, Benjamin Curtisin viime sunnuntaina. Curtisilla todettiin aiemmin syöpä, ja vaikka toivoa alkuun oli, ei hoidoista lopulta ollut kuitenkaan apua. On aina surullista, kun hieno ihminen lähtee liian aikaisin. Toivottavasti tämän loistavan bändin ura voisi kuitenkin vielä jossain vaiheessa jatkua, mutta onneksi ainakin musiikin muisto elää.

R.I.P. Benjamin Curtis (23.9.1978 – 29.12.2013)

Monsters of Pop 2013

Huomenna se taas alkaa, nimittäin Monsters of Pop! Lupasin kirjoittaa asiasta lähempänä, mutta meinasi unohtua :) Ostin lipun jo muutama viikko sitten, mutta ensimmäistä kertaa vain yhdeksi päiväksi. Kolme vuotta putkeen tämä on ollut se tapahtuma Tampereen syksyssä, jota on tullut eniten odotettua. Tänä vuonna artistikattaus kuitenkin menee enimmäkseen oman makuni ohi.

Kyllä niitä kiinnostaviakin artisteja olisi ollut, mm. Polar Motor, Yast, Death Hawks, The Lieblings ja Ballet School. Miksei muitakin, mutta liian ripotellusti, jotta kolmen päivän passille tällä kertaa olisi ollut edellytystä. Ja vaikka "haukkojen" uusin levy mut todella positiivisesti yllättikin, niin vasta sen jälkeen kun olin jo lippuni hankkinut. Harkinnassa on kuitenkin vielä käydä nappaamassa lauantailippu Telakalle, jos niitä vielä saa. Molemmilla festaristageilla juuri lauantain tarjonta on ehdottomasti festarien parasta. Itse valitsin ensin pelkästään Klubin keikat yksinkertaisesti syystä että...









Se isoin juttu mulle tietysti on päästä kokemaan Reptile Youthin keikka, jota olen odottanut jo reilun parin vuoden ajan. Tilannetta ei lainkaan huononna se, että samassa paikassa esiintyy alkukesästäkin jo varsin kelvolliseksi artistiksi osoittautunut helsinkiläinen Phantom. Lisäksi Ranskahousen ja uuskasaridiscon yksi sanansaattajista, Alan Braxe heittää dj-keikan. Luvassa on siis timmi keikkailta.

Tietenkin näillä festareilla on taaskin runsaasti esiintyjiä, ja jokaisen makuun jotakin. Näin ollen sieltä todennäköisesti löytyy monelle muulle paljonkin enemmän kiinnostavia nimiä. Oma makuni vain on tälläinen :) Kannattaa tsekata kaikki keikat Monsters of Popin nettisivulta.

Koska olen tehnyt Reptile Youthista jo useita postauksia blogin historian aikana, ja kirjoittanut aiemmin Phantomistakin, en noiden muutaman videon lisäksi kerro niistä enempää. Tässä kuitenkin vielä vino pino varteenotettavia biisejä, joissa herra Braxella on tavalla tai toisella ollut näppinsä pelissä.

Festivaalipärinöissä

No huh huh. Vähän tulee jälkijunassa, mutta Flow on juhlittu tältä vuodelta ja kotiinkin on päästy. Onnibus kuljetti jälleen väsyneet festarivieraat eilen illalla Tampereelle. Yksi ylimääräinen yö siis tuli vielä perillä vietettyä, ja vähän sisustusshoppailtuakin, Helsingissä kun oltiin. Siitä vielä myöhemmin erikseen, mutta tässä tunnelmia, kokemuksia ja fiiliksiä vielä viikonlopulta.

Kuten vähän jo etukäteen epäilin, kaikkea ohjelmasta katsomaani ei kuitenkaan perjantainakaan tullut tsekattua, vaikka varsin hyvä määrä keikkoja tulikin katsottua. Päivän ylivoimainen yllättäjä oli Takapihalla levyjä soittanut skotlantilainen Jackmaster, joka veivasi sellaista selektiota nykypäivän housea ja 80-luvun italohittejä, että meno äityi kovaksi ja itsekin tanssin menemään nurmella tukka putkella. Myös Champagne Bar & Loungessa tuli viihdyttyä ja Cat Poweria käytiin myöskin katsomassa. Jälkimmäinen ei kuitenkaan sitten livenä iskenytkään aivan samaan malliin kuin levyltä.

Illan ehdoton kohokohta oli tietenkin Alicia Keysin keikka. Voi hemmetti miten upea oli katsoa ja kuunnella tuota upeaäänistä soulkuningatarta, joka silminnähden nautti esiintymisestä ja laulamisesta. Harva artisti vaikuttaa lavalla niin nöyrältä ja kiitolliselta saamistaan suosionosoituksista, kuin jatkuvasti hymyillyt Alicia. Ja miten se hymy tarttuikaan! Maya Jane Coles jäi hiukan varjoon, sillä keskityin mieluummin Alician keikkaan, ja lopulta suuntasin vielä katsomaan Huoratronia.















Lauantaina alueelle lähtö hiukan venähti, ja ehdin vasta viime metreille katsomaan Colan & Jimmun liveä Takapihalle. Siinä vaiheessa piti kuitenkin tehdä nopeita ratkaisuita jo aiemmin mainitsemani tiukan aikataulun vuoksi, ja niinpä menin katsomaan Pää Kii:n muutamia ensimmäisiä kappaleita. Keikka ei kuitenkaan oikeastaan sitten tuossa tilassa, suuressa teltassa ja Flow Festivaaleilla vakuuttanut mua. Olisi pitänyt käydä joko keväällä Klubilla tai Tammerfestien aikaan Yo-Talolla, ja niinpä menin jälleen shampanjabaariin, jossa tuli takuumatskua omaan makuun.

Siellä Kristiina ja Tero Männikkö luukuttivat mitä mielenkiintoisimpia levyharvinaisuuksia konediscon kultavuosilta 80-luvulta. Otettiin hyvä asento säkkituoleilta, joita baarin tunneliin oli roudattu, ja nautiskeltiin jälleen yhdestä festivaalien parhaista parituntisista shampanjaa siemaillen, melko elitististä :)

Illan viimeiseksi esiintyi Beach House, joka lunasti myös täysin odotukset ollen yksi festivaalien parhaista bändeistä, ja etenkin lauantain paras live-esitys. Uninen poppis alkoi väsyttää nopeasti ja niinpä jatkot jäivät tälläkin kertaa kokematta, vaikka alueen lähistöllä Kalliossa Kaiussa olisikin ollut Jori Hulkkosen Mies ja Elämä -pseudonyymin eksklusiivinen, ensimmäinen ja viimeinen live-keikka. Vähän jäi harmittamaan, mutta uni vei voiton.











Sunnuntain esiintyjätarjonta olikin sitten aivan omaa luokkaansa, nimittäin maailmanluokkaa lähes alusta loppuun. Ensin aloitettiin varovasti suomalaisella Husky Rescuella, mutta sen jälkeen Public Enemy tuli ja voitti. Ensimmäistä kertaa koko festivaalien aikana yleisö lähti sellaiseen vyörytykseen mukaan mitä en ole Flow-historiani aikana nähty. Itse luonnollisesti olin pähkinöinä vanhojen suosikkieni näkemisestä vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vaikka Public Enemyä ei enää nykyisellään tule niin paljon kuunneltua, 90-luvun taitteessa se oli bändi, joka vaikutti lähtemättömästi nuoreen Joonakseen, ja muokkasi myös varmasti musiikkimakuani kohti tätä hetkeä. Toinen samanlainen artisti oli tietenkin loppuillan Kraftwerk, jota ilman koko konemusiikki ei nykyisellään olisi sellaista kuin se on. Niin suuri vaikutus tällä yhdellä bändillä on ollut koko genreen, ei pelkästään allekirjoittaneeseen.

Sitä ennen kuitenkin nähtiin vielä Of Monsters And Menin loistava keikka, olkoonkin, että myös se olisi toiminut hieman pienemmällä stagella, kuten vaikkapa Blue Tentissä paremmin. Oli silti mukava kuunnella ja katsella islantilaisten hittikimaraa. Haim veti Black Tentin täyteen, joten jouduin tyytymään vain kuuntelemaan sitä ulkopuolelta muutaman biisin ajan. Suosio taisi yllättää järjestäjätkin, koska ihan kaikkien keikkojen yleisömäärää ei oltu osattu arvioida, ja tämäkin oli pienimpään telttaan laitettu.

















Ja ennen Kraftwerkiä koettiin myös ehkäkin koko festivaalien huikein esitys, eli Bat For Lashesin keikka. Pohdiskellessa viikonlopun parasta esitystä, sellaisen valitseminen olisi vaikeaa, etenkin Alicia Keysin valovoimaisesta showsta johtuen. Koska pidän kuitenkin Natashan musiikista itsessään enemmän, oli aika selvää että tämä vei voiton. Miten mielettömän kaunis nainen hän onkaan, ja kun hän lipui lavalla tanssien ja hyppien, välillä koskettimiston taakse itse rauhoittuen laulaen seireeninomaisella äänellään, sydämeni oli sulaa laavaa :) Mielestäni esitys ei jäänyt heikommaksi kuin viime vuoden Björkin keikka, vaikka eivät täysin verrannollisia olekaan, paljon samaa fiilistä kuitenkin itse koin. Pääpaino Bat For Lashesilla oli luonnollisesti viime vuoden 'The Haunted Man' -albumissa, mutta muita vanhempiakin biisejä kultiin. Kylmät väreet vain menivät lävitseni läpi keikan.















Viikonloppuun mahtui myös monenlaista festariruokaa, joista Fafa'sin falafel ja hummuspita oli aivan mieletön kokemus. Jälleen kerran tuli surku siitä, että Tampereelta ei kaiketi mistään saa mitään vastaavaa. Hummuskin oli lähes yhtä hyvää kuin Budapestissä, joskaan ei aivan. Ainoa miinus ravintolalle siitä, että festareilla ei yllättäen saanutkaan kaikkea sitä ruokaa, mitä etukäteen oli ilmoitettu netissä ja mobiiliaplikaatiossa. Kaikkein edullisimmat tuotteet oli yllättäen karsittu, onneksi sain kuitenkin lopulta hyvän mielen käytyäni viikonlopun aikana ja vielä maanantainakin Fafa'sissa yhteensä kolmesti :)

Upea viikonloppu takana ja toipumiseen menee varmasti hetki. On nuo vaan aina kokemisen arvoiset festivaalit! Palaan vielä viikonlopun tapahtumiin seuraavissa postauksissani, nyt kutsuvat taas työt.

Vuosi 2012 pähkinänkuoressa

VAROITUS: Sisältää rasittavaa avautumista, joten jos et jaksa lukea, skippaa suoraan seuraavaan boldattuun kohtaan :)

Nyt kun elettyä elämää katselee taaksepäin, tämä vuosi oli yksi elämäni raskaimmista. Kaikista viime aikaisista positiivisista postauksista huolimatta.

Etenkin viime aikoina on joutunut repimään taas kaikki muistot auki ja kelailemaan näitä juttuja. Kaikki mitä viime vuoden lopussa tapahtui, lupasi tästä vuodesta jotain uskomattoman hienoa, mutta toisin kävi. Kontrasti vuoden sisällä omaan olotilaan on huomattavan suuri. Erityisesti tunnepuolella olen kokenut niin paljon takapakkia, isoimpana kesällä päättynyt parisuhteeni.

Tunteiden vuoristorataahan tämä on ollut koko syksyn, yritystä rakentaa kaikki alusta uudelleen tai korjata asioita. Helppoa se ei ole ollut, eikä siitä myöskään ole mitään tullutkaan. Myös mun sairastumiseni tänä vuonna, joka nyt tosin pysyy lääkkeillä kohtuullisesti kontrollissa, on lisännyt tämän vuoden painolastia. Työelämässäkin paineet ovat kasvaneet, mutta siitä kai pitäisi toisaalta olla tyytyväinen että töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä.

Monta kertaa näiden asioiden vuoksi olen miettinyt koko blogin pitämisen mielekkyyttä, mutta ainakin toistaiseksi oon kitkutellut menemään. Siinä olette auttaneet erityisesti kaikki Te lukijat, jotka jätätte silloin tällöin kommentteja. Niitä on ollut aina kiva lukea :)

Ja toisaalta, ei kaikki kuitenkaan ole ollut huonostikaan...

...mä olen kokenut paljon hienojakin asioita. Pääsin vuoden ensimmäisellä puoliskolla matkustelemaan edes hieman ja näkemään maailmaa sen verran, että nälkä heräsi päästä kokemaan lisää.

Flow, ja erityisesti Kristiina Männikön ja Irene Kostasin dj-setti menee näinkin yksinkertaisena ja pienenä elämyksenä vuoden kärkikokemusten joukkoon. Aivan ainutlaatuisen kova juttu!

Olen myös löytänyt tänä vuonna enemmän uusia kiinnostavia artisteja musiikkirintamalla, mitä moneen vuoteen. Suurin osa mitä loistavimpia löytöjä. Lisäksi erityisesti mainitsemisen arvoista on tietenkin ollut valokuvausmahdollisuuksien kehittyminen parempaan suuntaan, olenhan saanut lainata Canonilta erilaisia kameroita tarpeisiini.

Tältä pohjalta nostan vielä kerran lasini, ja uskon vakaasti että seuraava vuosi ei mitenkään voi olla näin huono. Kaikkeen löytyy varmasti ratkaisut kunhan tarpeeksi aikaa kuluu. Singstar ja pleikkari odottaa laukussa, tequilat ja Solit auton takapaksissa, ja kun työpäivä loppuu, suunnataan nokka kohti Armonkalliota ja uudenvuoden vietto saa alkaa! Illalla olis Hang The DJ!:kin, mutta kotibileet tuskin niin aikaisin päättyvät että sinne enää tulee mentyä.

Viime aikojen kiinnostavimpia uutisia on ollut mm. Ryanairin suunnitelmat vihdoin avata suora reitti Tampereelta Espanjan Gironaan, Barcelonan lähistölle. Talvilomani aikaan lentoja ei vielä lennetä, mutta olen miettinyt lomani siirtoa sittenkin tai jospa kesällä jotakin tapahtuisi. En kuitenkaan halua niin pitkälle vielä elämääni suunnitella, mutta Barcelona on kuitenkin ollut viimeiset vuodet se kohde, jonne haluaisin eniten. Listaan tähän vielä tänä syksynä erityisesti matkakuumettani lisänneitä linkkejä lukemistani blogeista. Miten tuohon kaupunkiin ei voisi rakastua?

Nelliinan Barcelona 1
Nelliinan Barcelona 2
Nelliinan Barcelona 3
Nelliinan Barcelona 4

Idan Barcelona 1
Idan Barcelona 2

Hansin Barcelona 1
Hansin Barcelona 2
Hansin Barcelona 3
Hansin Barcelona 4

Myös Norwegian avaa reitin Helsingistä sekä Prahaan että Dubrovnikiin, molemmat mua jo vuosikausia kiinnostaneita kohteita. Toivottavasti mulla on mahdollisuus nähdä vielä paljon maailmaa, vaikka kaikkea ei ensi vuoden aikana ehdikään kokea.

Palataan asiaan ensi vuonna! :)