lauantai 15. syyskuuta 2012

Perjantain chill-out

Mikäs sen parempaa kuin pistää tuikut palamaan, sauna päälle, ottaa pari lasia punkkua ja rentoutua hyvän musiikin ääressä työviikosta? Jos jollain on parempi lääke, sen kertokoon :)



Mutta tälläinen oli mun perjantai-ilta. Kävin kyllä alkuillasta suorittamassa päivän hyvän työn ja viemässä hedelmiä ja suklaata 39 asteen kuumeessa tuskailevalle ystävälleni. Kotiin palattuani laitoin saunan päälle ja avasin argentiinalaisen Triventon muka-laadukkaamman punaviinin, Malbec-rypäleestä. Kuvassa näkyy muuten vähän enemmän kämppäpostauksessa mainitsemiani Kaurismäki-tauluja.

Nyt kun pääsin taas moodiin kesätauon jälkeen, on saunasta tullut jälleen kotini sydän. Talviaikaan sitä tulee lämmitettyä paljon useammin kuin kesällä.



Mutta takaisin viiniasiaan. Viime viikolla ostin siis vajaan pari euroa edullisemman version Triventosta jossa pääosassa oli Bonarda-rypäle. Mielenkiintoista on se että se oli yllättäen omaan makuuni myös paljon paremman makuinen kuin tämä Malbec. Olen niin vahvasti Cabernet Sauvignon-ihminen että molemmat rypäleet ovat olleet itselle täysin tuntemattomia aiemmin.

Ei sillä, kyllä sitä joi, mutta suosittelen ennemmin tuota Bonardaa. Reilun seitsemän euron viiniksi se oli aivan loistavaa ja tuo hintavampi taas oli aika tunkkaisen makuinen.



Illan musiikiksi valikoitui sekä hieman rauhallisempaa Massive Attackia ja Sia Furleria, että tällä viikolla jo useampaan kertaan Spotifyssäni työmatkalla pyörinyttä Dynamik Bass Systemiä. Jälkimmäisen albumin pistin vielä tilaukseenkin punaisen tuplavinyylin erikoispainoksena ja bonus-CD:llä varustettuna.

Tässä vielä Spotifyttömille vähän maistiaisia illalta. Olipas muuten paskainen peili!





Nyt aamiaista, päivä lähti heti aivan loistavasti käyntiin kun sain inboxiini tämän biisin. On soinut luupilla nyt jo useamman kerran ja saa mun puolesta soidakin, tekisi mieli päästä heti tanssimaan! Tulossa on kuitenkin rauhallinen kotiviikonloppu ja ei Tampereella missään tälläinen musiikki edes tänään soisi.





Luin heti aamusta tämän artikkelin animen rantautumisesta Suomeen ja tuli sellainen olo että taidanpa jonkun Ghiblin ottaa kaapista katseluun tänään. Nausicaän olen nähnyt vain yhdesti, muut useamman kerran. Hauskaa viikonloppua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.