tiistai 20. toukokuuta 2014

Ultraviolence

Oli muuten lähellä, että eilisestä olisi tullut entistäkin ankeampi päivä. Suomen pelit jääkiekon MM-kisoissa ovat olleet pääsääntöisesti aivan karmeaa katsottavaa, ja hetken näytti siltä, että edes pelistä Kazakstania vastaan ei tule mitään. Ja vaikka se voitti sieltä tuli, niin silti aivan liian huonosti on pelattu, että edes parhaalla skenaariolla voitaisiin kuvitella tälläisen pelitavan riittävän mitalipeleihin saakka. Muutenkin sijoitus on vielä auki. Jos taas pelit päättyivät eiliseen, on se Suomen huonoin sijoitus 59 vuoteen. Se on käsittämättömän huono lopputulos!

Huonon kiekkomenestyksen lisäksi eilinen huikea hellepäivä vaihtui lyhyeen ukkosmyrskyyn, jonka hetken luulin jo estävän ensimmäisen Reggaeta & Makkaraa illan, mutta onneksi kyseessä oli vain lyhyt kuuro. Ulkona oli sateen jälkeenkin lämmintä, ja lähdettiin heti Jack The Roosteriin pelin jälkeen. Makkara maistui, ja kylkeen oli tarjolla tietysti Poppamiehen kastikkeita sekä coleslawta. Koska kuitenkin työaamu oli tiedossa, Raappanaa ei tullut jäätyä katsomaan, ja kylläpä miehen keikan pääsee sitten halutessaan Blockfestilläkin tsekkaamaan.

Perjantaina sitten vietetään perinteisesti taas Roosterin synttäreitä, viisi vuotta tulee täyteen!



Mutta tarkoitus oli postailla myös hieman musiikkia. Nimittäin Lana Del Reyn tulevalta albumilta julkaistiin ensimmäinen sinkku 'West Coast' jo hyvän aikaa sitten, mutta musiikkivideo siihen tuli vasta toissaviikolla.

Ehkä kaikkein kutkuttavimpia ovat kuitenkin huhut albumin julkaisusta. 'Ultraviolencen' on sanottu nimittäin tulevan ulos jo kuukauden päästä. On lähes selvää jo etukäteen, että nyt kilpaillaan niistä vuoden levyjen kärkisijoista. Mutta vuoden loppuunhan on vielä aikaa, ja paljon voi vielä tapahtua.

Myös Sia Furlerin levy on tulossa viimein kesäkuussa. Sen, samoin kuin Foxesin levyn alkuperäinen julkaisu oli ilmoitettu jo maaliskuulle, kuten vuoden ensimmäisessä postauksessakin mainitsin, mutta niinpä vain molemmat siirtyivät näin pitkälle. Sian ensimmäiseen singleen 'Chandelieriin' on myöskin tullut jokseenkin häiritsevä musiikkivideo, joka itsessään on moderni tanssiesitys. En tiedä hämääkö mua enemmän esityksen erikoisuus, vai se, että sillä tanssiva Maddie Ziegler on vain 11-vuotias. Jokatapauksessa video sopisi paremmin vaikkapa Aphex Twinille, mutta kaikki kunnia on myönnettävä ainakin erikoisuuden tavoittelusta.



3 kommenttia:

  1. Katsoin tuon Sian musiikkivideon ensin ilman ääntä. Tuli jotenkin häiritsevän paljon mieleen riivattu nukke. :D Kauhuleffan aineksia, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että en oo ainoa, jota se häiritsee :D

      Poista
  2. Ja oot muuten oikeessa, että näytti heti friikimmältä ilman tota biisiä. Oli pakko kokeilla myös ite! Todistaa myös sen, että se ei videoon oikein sovi.

    Plus, että kokeilin katsoa videon ilman ääntä, samaan aikaan toisessa välilehdessä pyörittäen Aphex Twinin Rubber Johnnyä äänillä. Jos pää kestää meteliä, kokeileppa sama, ja taas oon oikeessa :)

    http://www.youtube.com/watch?v=nO2IINDm_A0

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.