Tummia sävyjä ja kylmiä väreitä

En ole ehtinyt viime viikkoina hirveästi kirjoittaa Voice of Finlandista, mutta joka viikko olen ohjelman katsonut kyllä jälkikäteen. Ja vaikka paljon hyviä esityksiä matkalle on mahtunut, myös muutamia heikompia lempilaulajiltani on nähty. Mm. Anni Saikku on esittänyt kauden aikana kaksi huonoa biisiä, jotka eivät hänen äänelleen sopineet. Tästä seurauksena olikin sentimentaalinen pudotus kisasta viime viikolla.

Ainoat jotka eivät ole missään vaiheessa tuottaneet pettymystä, ovat olleet Emma Schnitt ja Siru Airistola. Olen ollut jo pidempään aivan varma, että nämä neidot nähdään finaalissa. Kerrankin myös Suomen kansa tuntuu olevan minun kanssani samaa mieltä, sillä molemmat pääsivät yleisöäänillä livelähetyksistä jatkoon.

Aivan varma ei voittajasta kuitenkaan voi olla, molemmat kun ovat niin mielettömiä laulajia, että biisivalinnalla tulee olemaan suuri merkitys. Kylmiä väreitä on jokatapauksessa luvassa loppuun asti. Sirulta haluaisin kuulla esimerkiksi Kate Bushia, koska hänen äänialansa siihen riittäisi. Emma taas on parhaimmillaan lämpimässä soulissa, ja sitä toivon vielä jatkossakin kuulevani.

Viime viikolla Emma lauloi jälleen ties kuinka monennen kerran tiensä mun sydämeen Emeli Sandén 'My Kind of Loven' avulla ja eilen Siru vakuutti huikealla versiolla Shirley Basseyn 'I (Who Have Nothing)':sta.

Toki Tiia Erämerikin jatkaa yhtenä suosikeistani, mutta ei tälle parhaalle kaksikolle vain ole vertaista. Pidän molemmista esiintyjistä niin paljon, että minua ei edes harmita, kumpi heistä voittaa, kunhan se jompi kumpi on :) Emman kuva on Iltasanomista, Sirun Voice of Finlandin Facebook -sivulta. Klikkaa kuvasta esityksiin.

Tänään onkin sitten kaverin synttäribileet, ja aukeaa mun Tallinnan tuliaiset :) Mä rakastan kotibileitä! Yhtään niin paljon en baaria odotakaan, ja tuskin jatkoille tulee lähdettyä, ellei sitten osa porukasta jostain syystä haluaisi lähteä jatkamaan iltaa Klubille. Siellä on nimittäin tänään Hang The DJ! ja keikalla Iisa!

Vuoden 2014 musiikkiodotuksia

Se on sitten 2014. Hesarin Nyt -liitteessä oli hauska kuva aiheesta. Aina ei tule ajatelleeksi kaikkea.

Alkuvuodelle on luvassa erityisen mielenkiintoisia levyjulkaisuja. Ensimmäisenä 'Readymade' levynsä ehtii pistää ulos kotimainen Delay Trees jo ensi viikolla. Esimakua saatiin loppuvuodesta aivan huikeasta kesän mieleen tuovasta 'Perfect Heartache' kappaleesta, joka toivottavasti antaa lupauksen vähän reippaammasta levystä edelliseen 'Dozeen' verrattuna. Ja älkää ymmärtäkö väärin, tykkäsin edeltäjästä todella paljon. Se on upean kaunis ja toistaiseksi mielestäni paras Delay Trees levy, mutta nyt on ehkä odotettavissa jotakin vielä parempaa.

Maaliskuulle puolestaan on merkitty alustavat julkaisupäivät upean Sia Furlerin uuden ja jo pari vuotta sitten mut vakuuttaneen brittilaulaja Foxesin debyyttilevylle. Jo pelkästään ennakkoon kuultujen biisien perusteella jälkimmäisestä on takuulla tulossa todella vahva albumi. Jo toissakesäiset 'Warriors' ja 'White Coats' vakuuttivat, mutta myös alla postaamani 'Echo' sekä 'Beauty Queen' ovat upeita kappaleita. Kuitenkin kun kuuntelee Foxesin YouTube-kanavalta muitakin, ei huonoja biisejä tunnu löytyvän!

'Youth' sekä 'Holding Onto Heaven' tuovat hiukan mieleen Emeli Sandén, jolta muuten myöskin on luvassa uusi levy tänä vuonna, ja jonka debyytti oli itselläni vuoden 2012 parhaiden levyjen joukossa. Myös Metronomyltä on luvassa maaliskuussa uutta lättyä ja sitten on nämä määrittelemättömät julkaisupäivät. Esimerkiksi toinenkin mun vuoden 2012 parhaiden levyjen listalle päässeistä, australialainen Husky lupailee kakkoslevyä tälle vuodelle ja tietysti toivoa sopii myöskin, että Laurelilta saadaan debyytti ulos vielä tämän vuoden puolella.

Näillä odotuksilla on hyvä aloittaa musiikkivuosi 2014.

Musiikin vuosi 2012

Palataanpa vielä yhden postauksen ajaksi viime vuoteen, koska mä en ehtinyt toteuttaa tätä katsausta ajoissa, kun oli muutenkin niin kiirettä. Melkeinpä jokaisesta näistä olen jo aiemmin linkannut tänne, mutta niputan kaikki siis vielä yhteen pinoon.

Kehuin jo aiemmin että löysin viime vuonna todella paljon aivan mielettömän hyvää musiikkia, joista vielä suurin osa oli itselle tuoreita artistilöytöjä. Musiikillisesti vuosi 2012 oli siis todella mainio. Nämä albumit iskivät yleensä jo heti kertakuuntelulta ja ainoastaan vahvistuivat useamman kerran soitettuna. Paljon jäi myös hyviä levyjä pois, mutta mulle tärkeämpää oli näiden levyjen vaikutus ja se fiilis mikä mulle on jäänyt kokonaisuudesta.

Samaan tapaan kuin taannoisissa konemusapostauksissa, levy aukeaa kansikuvaa klikkaamalla.



Lana Del Reyn albumi ei enempää esittelyjä kaipaa, sillä kirjoitin siitä vuolaan postauksen jo marraskuulla. Ehdottomasti viime vuoden kärkialbumeita, ja omassa genressään parasta kuuntelumusiikkia mitä julkaistiin.



Emelin levy oli odotettu, kokonaisuutena monenlaisia genrejä yhdistelevä albumi toimii sekä yhdessä että erikseen. Levy on täynnä upeita balladeja ja menevämpiä tanssiraitoja, mutta kaikkea yhdistää suuri ja lämmin saundi. 'Heaven' räjäytti tajunnan ensimmäisenä, sitten 'Daddy' ja lopulta useampi biisi levyltä veivät täysin mut mennessään. Auraalista kauneutta parhaimmillaan.

Arvostelin levyn tuoreeltaan helmikuussa, postaus löytyy täältä. Tälle listalle valitsin muutaman ekstrabiisin sisältävän Special Editionin.



Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tuli ulos siis myös Paloma Faithin kakkoslevy. Alkuvuosi toi mukanaan siis hurjan määrän toinen toistaan parempia naisartistien levyjä. Jos Paloman debyytti oli perinteisempää r&b:tä, oli tälle albumille saatu aikaan paljon monipuolisempi äänimaailma joka vahvoine melodioineen ja konesaundeineen puri meikäläiseen kuin häkä päähän.

Lisäksi sanoitukset purivat luihin ja ytimiin, omia suosikkiraitojani levyltä ylitse muiden ovat 'Blood Sweat & Tears', 'When You're Gone' ja 'Streets Of Glory'.



Vuoden kovin uuden naisartistin löytö on kuitenkin Jessie Waren debyytti. Aivan mieletön albumi alusta loppuun, rakastan. Tarkempi arvostelu löytyy täältä.



Myös Bat For Lashes on näitä uusia tuttavuuksia mulle, vaikka Natasha onkin ehtinyt julkaista useamman albumin.

Uusin 'The Haunted Man' on kuitenkin siinä määrin merkittävästi parempi kuin edeltäjänsä, että sen yhteinäinen linja on todella kaunista kuunneltavaa. Albumi muistuttaa parhaimmillaan monilta hetkin sitä, miltä toivoisi Björkin edelleen kuulostavan. Kuin paluu 90-luvulle. Löydän tältä levyltä myös klassiselle Twin peaks-tunnusmusiikille ominaisia piirteitä.



Antero Lindgrenin 'Mother' on ehdottomasti varmasti viime vuoden kansainvälisimmän kuuloinen suomalainen rocklevy. Artisti on jäänyt multa vähän taka-alalle, kuultuani lähinnä vain yhtä biisiä aiemmin, mutta koko albumin kuuntelin vasta hiljattain ja hämmennyin sen vahvasta ja aikuismaisesta saundista. Mies äänestettiin YleX:in ja Rumban Tulevaisuuden Tusina-kilpailun voittajaksi, ja kilpailua tai ei, uskon vahvasti että tällä musiikilla vielä saavutetaan mainetta ulkomaisissa musiikkipiireissä.

Anteron ääni on jäätävän upea ja biisien kevyet syntikkamatot akustisilla kitaroilla sävytettynä vetoavat muhun todella vahvasti. Äänestä ja saundista löydän selkeitä viitteitä 90-luvun grungeaikakauden kappaleisiin, vaikka tämä paljon kevyempää onkin. Levy on purettu osiin seuraavassa mielenkiintoisessa paikallislehden haastattelussa.



Toinen vuoden suomalainen albumi on tietenkin jo aiemmin kehumani Eva & Manun nimikkolevy. Ihanan kepeää ja herkän orgaanista soulia ja folkia joka kuulostaa aivan omanlaiseltaan. Tämä pariskunta ei esittelyjä enempää kaipaa, olivathan he aika vahvasti esillä julkisuudessa viime syksynä.



Myös The Hives julkaisi tiukkaakin tiukemman, ja kovasti odotetun albuminsa viime vuonna. 'Lex Hives' palaa saundissaan bändin suosituimpien vuosien tasolle ja etenkin avausraitaa 'Come On!':ia soisi kuuntelevansa useamman minuutin verran. Usein olenkin luupannut sitä vähintään viisi kertaa putkeen fiiliksen nostatusmielessä.

Levyltä on helppo nostaa energisiä raitoja esiin enemmänkin, niin 'Go Right Ahead', 'I Want More' tai 'Wait A Minute' ovat kaikki parasta rokissa yhtä lailla juuri nyt kuin on aina ollut. Sen sijaan 'Patrolling Days' muistuttaa räkäisyydessään jo kunnon klassista vanhaa rehellistä punkkia. Mun mielestä tää bändi ei enempää kaipaa kehuja, yksi parhaista rokkibändeistä kautta aikojen. Tämän kun näkisi vastaavalla pienellä klubilla, kuin tämä New Yorkin Webster Hallin keikka, kusisin hunajaa.



Metricin 'Synthetica' on soinut kesästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti mulla Spotifyssä. Kuten kesällä vertasin, on yhtymäkohtia mun mielestä The Soundsiin paljon. Emily Hainesin heleä laulu, biisien melodisuus ja kauneus yhdistettynä reippaaseen poljentoon vain toimii täydellisesti itseen.



Zulu Winterin debyyttilevy on tämän postauksen levyistä Lana Del Reyn ohella soinut takuuvarmasti tänä vuonna eniten. Erityisesti kesällä ja syksyllä kuuntelin tätä kymmeniä kertoja. Jälleen kerran melodisuus on se avain mun sydämeeni. Myös Will Dauntin ääni erottuu edukseen. Levy on lähes pelkästään hittimateriaalia ja toivonkin bändille vilpittömästi suurempaa menestystä.



Yksi viime vuoden mahtavimpia levyjä on myöskin ihan viimeisiä löytöjäni, ja itse asiassa ehti vielä parahultaisesti mukaan, vaikka oikeasti löysin sen vasta tämän vuoden ensimmäisenä päivänä.

Levy on kuitenkin viime vuodelta, joten halusin sen tähän lisätä. Kuten mainitsin vuoden ensimmäisessä postauksessani, tässä on kyseessä australialainen Husky, jonka levy on nyt ehtinyt soida lähes kymmenen kertaa ympäri jo parin päivän aikana. Tämäkin vakuuttaa mut ennen kaikkea melodioillaan.



Of Monsters And Men oli ensimmäinen näistä indiefolk-jutuista jotka vei mut pikkuhiljaa mennessään. Mä en tosiaan folkista oo liiemmin perustanut, mutta niin Of Monsters Of Meniä, Mumford & Sonsia kuin aiemmin tällä viikolla postaamiani Huskyä ja The Lighthouse and the Whaleria yhdistää huikeat melodiat. Ylitse muiden on kuitenkin tämä bändi, jonka debyytillä jokainen kappale kelpaisi sinkkujulkaisuksi. Tälläisiä albumeita julkaistaan nykypäivänä yhä harvemmin.

Kun löytää tälläisiä levyjä, on vaikea yrittääkään perustella että kaikki viime vuonna olisi ollut pelkkää paskaa. Hyvät biisit ja musiikki onneksi säilyy, ja niiden pariin voi palata koska vain. Jokainen tämän postauksen levyistä tulee soimaan ahkerasti myös vuonna 2013.

Ja tänään alkaa vihdoin Nelosella Voice of Finlandin 2. tuotantokausi, jota tietenkin olen odottanut kovasti. Ensimmäisesta kaudesta kuoriutui toistaiseksi paras musiikkiformaattiohjelma mitä olen koskaan nähnyt. Ylivoimaisesti parhaita laulajia joita telkkarissa on tullut vastaan, joten luonnollisesti odotukset ovat tästäkin korkealla. Tapitan telkkaria, otan ehkä lasin tai kaksi viiniä, mutta muuten tästä onkin tulossa ihan rauhallinen koti-ilta, sillä huomenna on tarkoitus taas raahata perse kuudeksi työpaikalle ylitöihin! Huomenna alkaa myös Maikkarilla Putouksen 4. kausi! Mukavaa viikonloppua kaikille.

Emeli Sandélta vihdoin levy

Aivan sattumalta bongasin tänään että Emelin levy on tullut jo Spotifyyn. Alustavan julkaisupäivän piti olla 13.2 mutta ei tietenkään ole ensimmäinen kerta kun tuota kautta pääsee fiilistelemään levyä etukäteen.




'Our version of events' vaikuttaa nopealla kuuntelulla aivan loistavalta levyltä. Muutama aiempi akustinen veto mitä olin kuullut muista kuin 2011 parhaiden biisien listalle päässeistä 'Heaven' ja 'Daddy' raidoista, vaikuttivat hieman heikompitasoisilta. Levy on kuitenkin hyvin tuotettu ja biisien linja ei poikkea liikaa toisistaan, itselleni yhtenäinen kokonaisuus on hyvän levyn edellytys. Emelin upean äänen lisäksi järisyttävän kauniit melodiat toinen toistaan hienompine jousisovituksineen vanhojen breakbeat-rytmien päällä tekevät tästä ylivoimaisen kaunista kuunneltavaa.

Uusiksi suosikkibiiseikseni ovat ehdottomasti muodostuneet ihoni kananlihalle saavat 'Mountains', 'Clown' sekä surumielinen 'My kind of love'. Kuunnelkaa ja nauttikaa, ja ostakaa levy jos harrastatte sellaista :)