Se on sitten 2014. Hesarin Nyt -liitteessä oli hauska kuva aiheesta. Aina ei tule ajatelleeksi kaikkea.
Alkuvuodelle on luvassa erityisen mielenkiintoisia levyjulkaisuja. Ensimmäisenä 'Readymade' levynsä ehtii pistää ulos kotimainen Delay Trees jo ensi viikolla. Esimakua saatiin loppuvuodesta aivan huikeasta kesän mieleen tuovasta 'Perfect Heartache' kappaleesta, joka toivottavasti antaa lupauksen vähän reippaammasta levystä edelliseen 'Dozeen' verrattuna. Ja älkää ymmärtäkö väärin, tykkäsin edeltäjästä todella paljon. Se on upean kaunis ja toistaiseksi mielestäni paras Delay Trees levy, mutta nyt on ehkä odotettavissa jotakin vielä parempaa.
Maaliskuulle puolestaan on merkitty alustavat julkaisupäivät upean Sia Furlerin uuden ja jo pari vuotta sitten mut vakuuttaneen brittilaulaja Foxesin debyyttilevylle. Jo pelkästään ennakkoon kuultujen biisien perusteella jälkimmäisestä on takuulla tulossa todella vahva albumi. Jo toissakesäiset 'Warriors' ja 'White Coats' vakuuttivat, mutta myös alla postaamani 'Echo' sekä 'Beauty Queen' ovat upeita kappaleita. Kuitenkin kun kuuntelee Foxesin YouTube-kanavalta muitakin, ei huonoja biisejä tunnu löytyvän!
'Youth' sekä 'Holding Onto Heaven' tuovat hiukan mieleen Emeli Sandén, jolta muuten myöskin on luvassa uusi levy tänä vuonna, ja jonka debyytti oli itselläni vuoden 2012 parhaiden levyjen joukossa. Myös Metronomyltä on luvassa maaliskuussa uutta lättyä ja sitten on nämä määrittelemättömät julkaisupäivät. Esimerkiksi toinenkin mun vuoden 2012 parhaiden levyjen listalle päässeistä, australialainen Husky lupailee kakkoslevyä tälle vuodelle ja tietysti toivoa sopii myöskin, että Laurelilta saadaan debyytti ulos vielä tämän vuoden puolella.
Näillä odotuksilla on hyvä aloittaa musiikkivuosi 2014.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Husky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Husky. Näytä kaikki tekstit
torstai 2. tammikuuta 2014
tiistai 10. joulukuuta 2013
Vance Joy, Australiasta
Nuorgamin lopetettua (RIP) sosiaalisessa musiikkimediassa on jäätävän kokoinen aukko, jonka täyttäminen ei ole helppoa. Onneksi Rosvot kokosi aiemmin tänä vuonna yhteen nipun hyviä, ja suurimman osan jopa itselle aiemmin tuntemattomia musiikkiblogeja.
Olen aiemminkin löytänyt tämän syksyn aikana sitä kautta paljon kiinnostavia uusia musiikkilöytöjä, mutta vasta reilu viikko sitten Echoes -blogista bongaamani minulle uusi tuttavuus Vance Joy onnistui nostamaan fiilikset sille tasolle, mitä se parhaimmillaan on Nuorgamin aikana ollut.
Aivan mielettömän upeaa folkpoppia joka ei juurikaan kalpene Of Monsters and Menin, Mumford & Sonsin tai The Tallest Man On Earthin rinnalla. Sen sijaan mielestäni Vance on jopa parempaa kuin artikkelissa verratut The Lumineers tai Passenger, ja toisaalta ei aivan pääse vaikkapa Huskyn tasolle. Mutta Australiastahan tämäkin James Keogh syntymänimellä kulkeva nuorimies on kotoisin. Tsekkaa EP alta.
Olen aiemminkin löytänyt tämän syksyn aikana sitä kautta paljon kiinnostavia uusia musiikkilöytöjä, mutta vasta reilu viikko sitten Echoes -blogista bongaamani minulle uusi tuttavuus Vance Joy onnistui nostamaan fiilikset sille tasolle, mitä se parhaimmillaan on Nuorgamin aikana ollut.
Aivan mielettömän upeaa folkpoppia joka ei juurikaan kalpene Of Monsters and Menin, Mumford & Sonsin tai The Tallest Man On Earthin rinnalla. Sen sijaan mielestäni Vance on jopa parempaa kuin artikkelissa verratut The Lumineers tai Passenger, ja toisaalta ei aivan pääse vaikkapa Huskyn tasolle. Mutta Australiastahan tämäkin James Keogh syntymänimellä kulkeva nuorimies on kotoisin. Tsekkaa EP alta.
torstai 25. huhtikuuta 2013
Chvrcheshan se vasta rokkaa!
En muistanutkaan kirjoitella tästä aivan loistavasta bändilöydöstä, kun sitä viime viikolla ensi kertaa kuulin. Osa on tietysti taas, että "vitsi mikä n00b kun ei tienny Chvrchesia", mutta eihän sitä kaikkea voi aina tietää :) Pääasia että nyt tiedän, ja eipä bändiltä huonoa biisiä ole vielä vastaan tullut.
Kyseessä on siis skotlantilainen elektropop-pumppu, joka on jo ollut pari vuotta olemassa. Albumia ei vielä kuitenkaan ole ilmestynyt, mutta Spotifystä löytyy kokonainen 'Recover EP', jolta osa näistä biiseistä on tähänkin postaukseenkin peräisin. Biisit lupaavat tulevaisuudesta kyllä todella hyvää. Ehkä eniten mulle tulee Chvrchesista mieleen yksi toinen suurista suosikeistani, The Naked And Famous.
Eräs toinen viime aikoina paljon soineita artisteja on Passenger, johon olen vasta uusimman 'All The Little Lights' -levyn myötä tutustunut. Artistina Mike Rosenberg on kuitenkin tehnyt tätä folksoundia huomattavasti pidempään, kuin monet viimeisen vuoden aikana bongaamani uudet löydöt. Tavallaan kai hänet voisi siis nostaa jonkinlaiseen pioneerin asemaankin, ja onhan noissa biiseissä paljon samaa tunnelmaa kuin monissa aiemminkin hehkuttamissani folksuosikeissani. Kuten vaikkapa nyt Husky, Of Monsters And Men, Mumford & Sons tai The Tallest Man On Earth. Ja kyllä vanhemmatkin levyt hyviä ovat, etenkin 'Flight Of The Crow', joka on ehkä jopa miehen paras. Uusimmalta täytyy silti nostaa esiin biiseinä suosikkini 'Circles', nimiraita 'All The Little Lights' ja se tunnetuin radiohitti 'Let Her Go'.
Viime aikaisista Flow Festivalin uusista bändikiinnityksistä Austra oli yksi mieleisimpiä lisäyksiä. Vaikka tuossa on pieni katkos ollutkin, niin 'Feel It Break' -levyä tuli kuunneltua pari vuotta sitten aika paljon.
Kyseessä on siis skotlantilainen elektropop-pumppu, joka on jo ollut pari vuotta olemassa. Albumia ei vielä kuitenkaan ole ilmestynyt, mutta Spotifystä löytyy kokonainen 'Recover EP', jolta osa näistä biiseistä on tähänkin postaukseenkin peräisin. Biisit lupaavat tulevaisuudesta kyllä todella hyvää. Ehkä eniten mulle tulee Chvrchesista mieleen yksi toinen suurista suosikeistani, The Naked And Famous.
Eräs toinen viime aikoina paljon soineita artisteja on Passenger, johon olen vasta uusimman 'All The Little Lights' -levyn myötä tutustunut. Artistina Mike Rosenberg on kuitenkin tehnyt tätä folksoundia huomattavasti pidempään, kuin monet viimeisen vuoden aikana bongaamani uudet löydöt. Tavallaan kai hänet voisi siis nostaa jonkinlaiseen pioneerin asemaankin, ja onhan noissa biiseissä paljon samaa tunnelmaa kuin monissa aiemminkin hehkuttamissani folksuosikeissani. Kuten vaikkapa nyt Husky, Of Monsters And Men, Mumford & Sons tai The Tallest Man On Earth. Ja kyllä vanhemmatkin levyt hyviä ovat, etenkin 'Flight Of The Crow', joka on ehkä jopa miehen paras. Uusimmalta täytyy silti nostaa esiin biiseinä suosikkini 'Circles', nimiraita 'All The Little Lights' ja se tunnetuin radiohitti 'Let Her Go'.
Viime aikaisista Flow Festivalin uusista bändikiinnityksistä Austra oli yksi mieleisimpiä lisäyksiä. Vaikka tuossa on pieni katkos ollutkin, niin 'Feel It Break' -levyä tuli kuunneltua pari vuotta sitten aika paljon.
torstai 21. helmikuuta 2013
The Tallest Man On Earth
Voisin kutsua itseäni vähän myöhäisherännäiseksi, sillä vasta tänään tutustuin tähän itselleni uuteen artistiin, ja vieläpä aika perustavanlaatuisesti. Pari yksittäistä biisiä olin Herra Matssonilta jo ennenkin kuullut, mutta sattumalta huomioni kiinnittyi vasta tänään erityisesti tuohon 'Wind And Walls' kappaleeseen, ja sitä myöten nälkä kasvoi nopeasti.
Tämän jälkeen kuuntelin putkeen miehen jokaikisen levyn ja EP:n, jotka muuten kaikki löytyvät Spotifystäkin, ja sain todellisen superannoksen indiefolkia. Hemmetin hyvältähän tuo kuulostaa, jaa karheasta äänestä tuli hetkittäin mieleen (ja tämä ei ole negatiivista mun tapauksessani) kotimaisittain J. Karjalaisen mies ja kitara-combot. Matssonin musiikki sopi täydellisesti torstain työaamuun ja rauhoitti hektisessä työkiireessä mielen. Nyt kun olen lopultakin päässyt folksaundin maailmaan sisälle (Mumford & Sons, Of Monsters And Men, Husky, Wake Owl, The Lighthouse And The Whaler jne.), tulen palaamaan The Tallest Man On Earthiinkin vielä uudelleen ja uudelleen.
Tämän jälkeen kuuntelin putkeen miehen jokaikisen levyn ja EP:n, jotka muuten kaikki löytyvät Spotifystäkin, ja sain todellisen superannoksen indiefolkia. Hemmetin hyvältähän tuo kuulostaa, jaa karheasta äänestä tuli hetkittäin mieleen (ja tämä ei ole negatiivista mun tapauksessani) kotimaisittain J. Karjalaisen mies ja kitara-combot. Matssonin musiikki sopi täydellisesti torstain työaamuun ja rauhoitti hektisessä työkiireessä mielen. Nyt kun olen lopultakin päässyt folksaundin maailmaan sisälle (Mumford & Sons, Of Monsters And Men, Husky, Wake Owl, The Lighthouse And The Whaler jne.), tulen palaamaan The Tallest Man On Earthiinkin vielä uudelleen ja uudelleen.
perjantai 1. helmikuuta 2013
Perjantain piristykset
Mun työpäivä oli vähän vajaa, kuten tietysti aina ;) mutta siis viikonloppu alkoi tänään vähän aiemmin. Mulla kun oli pari tuntia sisässä ja töissä pitkästä aikaa mukavan leppoisaa, ajattelin käyttää ne tänään pois ja lähteä viikonlopun viettoon ja hoitamaan asioita jo aiemmin. Pääsee taas kauppahalliinkin jo hyvissä ajoin, Juustosoppi mielessäin... :P~
Ajattelin vaihteeks postailla vähän uutta ja tuoreeltaan fiilistelemääni musiikkia viikonloppua varten. Bye Bye Bicyclen levy on soinut viime päivinä Huskyn ohella nyt loopilla eniten, joten välillä voi olla ihan hyvä kuunnella jotain muutakin :) Eilen kävin taas skannailemassa vähän lisää vanhoja valokuvia ja niitäkin varmaan jossain vaiheessa tippuu enemmän nähtäville. Pientä nostalgiafiilistä oli havaittavissa kyllä.
Yksi näistä "päivän" bändeistä on uusiseelantilainen The Ruby Suns, jolta on juuri tullut uusi albumi 'Christopher'. YouTubesta ei kaikkia parhaita biisejä löydy (esim. 'Dramatikk', 'Starlight', 'Jump In' ja 'Heart Attack'), joten Spotify on hyve. Tutustuin bändiin ensi kertaa kaverini kautta reilu pari vuotta sitten ja toissasyksynä kävin Klubilla Monsters of Popissa tsekkaamassa keikankin. Edellinen levy 'Fight Softly' tuli jo poistettua Levykauppa Äxän alennusmyynneistä viime vuonna ja nyt tämän uuden albumin myötä taso on noussut sen verran kovaksi että se pääsee ehdottomasti mulla vakiosoittoon!
Lisäksi ruotsalaisen Elliphantin mahtavan ihastuttava 'Down On Life' tuo samaan aikaan mieleen niin Robynin kuin M.I.A.:nkin. Aivan loistava tanssiraita, jota tulen toivomaan tulevaisuudessa deejiiltäkin. Muutoin 'Elliphant EP' jätti kuitenkin hieman kylmäksi.
Anyway, mukavat viikonloput!
Ajattelin vaihteeks postailla vähän uutta ja tuoreeltaan fiilistelemääni musiikkia viikonloppua varten. Bye Bye Bicyclen levy on soinut viime päivinä Huskyn ohella nyt loopilla eniten, joten välillä voi olla ihan hyvä kuunnella jotain muutakin :) Eilen kävin taas skannailemassa vähän lisää vanhoja valokuvia ja niitäkin varmaan jossain vaiheessa tippuu enemmän nähtäville. Pientä nostalgiafiilistä oli havaittavissa kyllä.
Yksi näistä "päivän" bändeistä on uusiseelantilainen The Ruby Suns, jolta on juuri tullut uusi albumi 'Christopher'. YouTubesta ei kaikkia parhaita biisejä löydy (esim. 'Dramatikk', 'Starlight', 'Jump In' ja 'Heart Attack'), joten Spotify on hyve. Tutustuin bändiin ensi kertaa kaverini kautta reilu pari vuotta sitten ja toissasyksynä kävin Klubilla Monsters of Popissa tsekkaamassa keikankin. Edellinen levy 'Fight Softly' tuli jo poistettua Levykauppa Äxän alennusmyynneistä viime vuonna ja nyt tämän uuden albumin myötä taso on noussut sen verran kovaksi että se pääsee ehdottomasti mulla vakiosoittoon!
Lisäksi ruotsalaisen Elliphantin mahtavan ihastuttava 'Down On Life' tuo samaan aikaan mieleen niin Robynin kuin M.I.A.:nkin. Aivan loistava tanssiraita, jota tulen toivomaan tulevaisuudessa deejiiltäkin. Muutoin 'Elliphant EP' jätti kuitenkin hieman kylmäksi.
Anyway, mukavat viikonloput!
perjantai 4. tammikuuta 2013
Musiikin vuosi 2012
Palataanpa vielä yhden postauksen ajaksi viime vuoteen, koska mä en ehtinyt toteuttaa tätä katsausta ajoissa, kun oli muutenkin niin kiirettä. Melkeinpä jokaisesta näistä olen jo aiemmin linkannut tänne, mutta niputan kaikki siis vielä yhteen pinoon.
Kehuin jo aiemmin että löysin viime vuonna todella paljon aivan mielettömän hyvää musiikkia, joista vielä suurin osa oli itselle tuoreita artistilöytöjä. Musiikillisesti vuosi 2012 oli siis todella mainio. Nämä albumit iskivät yleensä jo heti kertakuuntelulta ja ainoastaan vahvistuivat useamman kerran soitettuna. Paljon jäi myös hyviä levyjä pois, mutta mulle tärkeämpää oli näiden levyjen vaikutus ja se fiilis mikä mulle on jäänyt kokonaisuudesta.
Samaan tapaan kuin taannoisissa konemusapostauksissa, levy aukeaa kansikuvaa klikkaamalla.
Lana Del Reyn albumi ei enempää esittelyjä kaipaa, sillä kirjoitin siitä vuolaan postauksen jo marraskuulla. Ehdottomasti viime vuoden kärkialbumeita, ja omassa genressään parasta kuuntelumusiikkia mitä julkaistiin.
Emelin levy oli odotettu, kokonaisuutena monenlaisia genrejä yhdistelevä albumi toimii sekä yhdessä että erikseen. Levy on täynnä upeita balladeja ja menevämpiä tanssiraitoja, mutta kaikkea yhdistää suuri ja lämmin saundi. 'Heaven' räjäytti tajunnan ensimmäisenä, sitten 'Daddy' ja lopulta useampi biisi levyltä veivät täysin mut mennessään. Auraalista kauneutta parhaimmillaan.
Arvostelin levyn tuoreeltaan helmikuussa, postaus löytyy täältä. Tälle listalle valitsin muutaman ekstrabiisin sisältävän Special Editionin.
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tuli ulos siis myös Paloma Faithin kakkoslevy. Alkuvuosi toi mukanaan siis hurjan määrän toinen toistaan parempia naisartistien levyjä. Jos Paloman debyytti oli perinteisempää r&b:tä, oli tälle albumille saatu aikaan paljon monipuolisempi äänimaailma joka vahvoine melodioineen ja konesaundeineen puri meikäläiseen kuin häkä päähän.
Lisäksi sanoitukset purivat luihin ja ytimiin, omia suosikkiraitojani levyltä ylitse muiden ovat 'Blood Sweat & Tears', 'When You're Gone' ja 'Streets Of Glory'.
Vuoden kovin uuden naisartistin löytö on kuitenkin Jessie Waren debyytti. Aivan mieletön albumi alusta loppuun, rakastan. Tarkempi arvostelu löytyy täältä.
Myös Bat For Lashes on näitä uusia tuttavuuksia mulle, vaikka Natasha onkin ehtinyt julkaista useamman albumin.
Uusin 'The Haunted Man' on kuitenkin siinä määrin merkittävästi parempi kuin edeltäjänsä, että sen yhteinäinen linja on todella kaunista kuunneltavaa. Albumi muistuttaa parhaimmillaan monilta hetkin sitä, miltä toivoisi Björkin edelleen kuulostavan. Kuin paluu 90-luvulle. Löydän tältä levyltä myös klassiselle Twin peaks-tunnusmusiikille ominaisia piirteitä.
Antero Lindgrenin 'Mother' on ehdottomasti varmasti viime vuoden kansainvälisimmän kuuloinen suomalainen rocklevy. Artisti on jäänyt multa vähän taka-alalle, kuultuani lähinnä vain yhtä biisiä aiemmin, mutta koko albumin kuuntelin vasta hiljattain ja hämmennyin sen vahvasta ja aikuismaisesta saundista. Mies äänestettiin YleX:in ja Rumban Tulevaisuuden Tusina-kilpailun voittajaksi, ja kilpailua tai ei, uskon vahvasti että tällä musiikilla vielä saavutetaan mainetta ulkomaisissa musiikkipiireissä.
Anteron ääni on jäätävän upea ja biisien kevyet syntikkamatot akustisilla kitaroilla sävytettynä vetoavat muhun todella vahvasti. Äänestä ja saundista löydän selkeitä viitteitä 90-luvun grungeaikakauden kappaleisiin, vaikka tämä paljon kevyempää onkin. Levy on purettu osiin seuraavassa mielenkiintoisessa paikallislehden haastattelussa.
Toinen vuoden suomalainen albumi on tietenkin jo aiemmin kehumani Eva & Manun nimikkolevy. Ihanan kepeää ja herkän orgaanista soulia ja folkia joka kuulostaa aivan omanlaiseltaan. Tämä pariskunta ei esittelyjä enempää kaipaa, olivathan he aika vahvasti esillä julkisuudessa viime syksynä.
Myös The Hives julkaisi tiukkaakin tiukemman, ja kovasti odotetun albuminsa viime vuonna. 'Lex Hives' palaa saundissaan bändin suosituimpien vuosien tasolle ja etenkin avausraitaa 'Come On!':ia soisi kuuntelevansa useamman minuutin verran. Usein olenkin luupannut sitä vähintään viisi kertaa putkeen fiiliksen nostatusmielessä.
Levyltä on helppo nostaa energisiä raitoja esiin enemmänkin, niin 'Go Right Ahead', 'I Want More' tai 'Wait A Minute' ovat kaikki parasta rokissa yhtä lailla juuri nyt kuin on aina ollut. Sen sijaan 'Patrolling Days' muistuttaa räkäisyydessään jo kunnon klassista vanhaa rehellistä punkkia. Mun mielestä tää bändi ei enempää kaipaa kehuja, yksi parhaista rokkibändeistä kautta aikojen. Tämän kun näkisi vastaavalla pienellä klubilla, kuin tämä New Yorkin Webster Hallin keikka, kusisin hunajaa.
Metricin 'Synthetica' on soinut kesästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti mulla Spotifyssä. Kuten kesällä vertasin, on yhtymäkohtia mun mielestä The Soundsiin paljon. Emily Hainesin heleä laulu, biisien melodisuus ja kauneus yhdistettynä reippaaseen poljentoon vain toimii täydellisesti itseen.
Zulu Winterin debyyttilevy on tämän postauksen levyistä Lana Del Reyn ohella soinut takuuvarmasti tänä vuonna eniten. Erityisesti kesällä ja syksyllä kuuntelin tätä kymmeniä kertoja. Jälleen kerran melodisuus on se avain mun sydämeeni. Myös Will Dauntin ääni erottuu edukseen. Levy on lähes pelkästään hittimateriaalia ja toivonkin bändille vilpittömästi suurempaa menestystä.
Yksi viime vuoden mahtavimpia levyjä on myöskin ihan viimeisiä löytöjäni, ja itse asiassa ehti vielä parahultaisesti mukaan, vaikka oikeasti löysin sen vasta tämän vuoden ensimmäisenä päivänä.
Levy on kuitenkin viime vuodelta, joten halusin sen tähän lisätä. Kuten mainitsin vuoden ensimmäisessä postauksessani, tässä on kyseessä australialainen Husky, jonka levy on nyt ehtinyt soida lähes kymmenen kertaa ympäri jo parin päivän aikana. Tämäkin vakuuttaa mut ennen kaikkea melodioillaan.
Of Monsters And Men oli ensimmäinen näistä indiefolk-jutuista jotka vei mut pikkuhiljaa mennessään. Mä en tosiaan folkista oo liiemmin perustanut, mutta niin Of Monsters Of Meniä, Mumford & Sonsia kuin aiemmin tällä viikolla postaamiani Huskyä ja The Lighthouse and the Whaleria yhdistää huikeat melodiat. Ylitse muiden on kuitenkin tämä bändi, jonka debyytillä jokainen kappale kelpaisi sinkkujulkaisuksi. Tälläisiä albumeita julkaistaan nykypäivänä yhä harvemmin.
Kun löytää tälläisiä levyjä, on vaikea yrittääkään perustella että kaikki viime vuonna olisi ollut pelkkää paskaa. Hyvät biisit ja musiikki onneksi säilyy, ja niiden pariin voi palata koska vain. Jokainen tämän postauksen levyistä tulee soimaan ahkerasti myös vuonna 2013.
Ja tänään alkaa vihdoin Nelosella Voice of Finlandin 2. tuotantokausi, jota tietenkin olen odottanut kovasti. Ensimmäisesta kaudesta kuoriutui toistaiseksi paras musiikkiformaattiohjelma mitä olen koskaan nähnyt. Ylivoimaisesti parhaita laulajia joita telkkarissa on tullut vastaan, joten luonnollisesti odotukset ovat tästäkin korkealla. Tapitan telkkaria, otan ehkä lasin tai kaksi viiniä, mutta muuten tästä onkin tulossa ihan rauhallinen koti-ilta, sillä huomenna on tarkoitus taas raahata perse kuudeksi työpaikalle ylitöihin! Huomenna alkaa myös Maikkarilla Putouksen 4. kausi! Mukavaa viikonloppua kaikille.
Kehuin jo aiemmin että löysin viime vuonna todella paljon aivan mielettömän hyvää musiikkia, joista vielä suurin osa oli itselle tuoreita artistilöytöjä. Musiikillisesti vuosi 2012 oli siis todella mainio. Nämä albumit iskivät yleensä jo heti kertakuuntelulta ja ainoastaan vahvistuivat useamman kerran soitettuna. Paljon jäi myös hyviä levyjä pois, mutta mulle tärkeämpää oli näiden levyjen vaikutus ja se fiilis mikä mulle on jäänyt kokonaisuudesta.
Samaan tapaan kuin taannoisissa konemusapostauksissa, levy aukeaa kansikuvaa klikkaamalla.
Lana Del Reyn albumi ei enempää esittelyjä kaipaa, sillä kirjoitin siitä vuolaan postauksen jo marraskuulla. Ehdottomasti viime vuoden kärkialbumeita, ja omassa genressään parasta kuuntelumusiikkia mitä julkaistiin.
Emelin levy oli odotettu, kokonaisuutena monenlaisia genrejä yhdistelevä albumi toimii sekä yhdessä että erikseen. Levy on täynnä upeita balladeja ja menevämpiä tanssiraitoja, mutta kaikkea yhdistää suuri ja lämmin saundi. 'Heaven' räjäytti tajunnan ensimmäisenä, sitten 'Daddy' ja lopulta useampi biisi levyltä veivät täysin mut mennessään. Auraalista kauneutta parhaimmillaan.
Arvostelin levyn tuoreeltaan helmikuussa, postaus löytyy täältä. Tälle listalle valitsin muutaman ekstrabiisin sisältävän Special Editionin.
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tuli ulos siis myös Paloma Faithin kakkoslevy. Alkuvuosi toi mukanaan siis hurjan määrän toinen toistaan parempia naisartistien levyjä. Jos Paloman debyytti oli perinteisempää r&b:tä, oli tälle albumille saatu aikaan paljon monipuolisempi äänimaailma joka vahvoine melodioineen ja konesaundeineen puri meikäläiseen kuin häkä päähän.
Lisäksi sanoitukset purivat luihin ja ytimiin, omia suosikkiraitojani levyltä ylitse muiden ovat 'Blood Sweat & Tears', 'When You're Gone' ja 'Streets Of Glory'.
Vuoden kovin uuden naisartistin löytö on kuitenkin Jessie Waren debyytti. Aivan mieletön albumi alusta loppuun, rakastan. Tarkempi arvostelu löytyy täältä.
Myös Bat For Lashes on näitä uusia tuttavuuksia mulle, vaikka Natasha onkin ehtinyt julkaista useamman albumin.
Uusin 'The Haunted Man' on kuitenkin siinä määrin merkittävästi parempi kuin edeltäjänsä, että sen yhteinäinen linja on todella kaunista kuunneltavaa. Albumi muistuttaa parhaimmillaan monilta hetkin sitä, miltä toivoisi Björkin edelleen kuulostavan. Kuin paluu 90-luvulle. Löydän tältä levyltä myös klassiselle Twin peaks-tunnusmusiikille ominaisia piirteitä.
Antero Lindgrenin 'Mother' on ehdottomasti varmasti viime vuoden kansainvälisimmän kuuloinen suomalainen rocklevy. Artisti on jäänyt multa vähän taka-alalle, kuultuani lähinnä vain yhtä biisiä aiemmin, mutta koko albumin kuuntelin vasta hiljattain ja hämmennyin sen vahvasta ja aikuismaisesta saundista. Mies äänestettiin YleX:in ja Rumban Tulevaisuuden Tusina-kilpailun voittajaksi, ja kilpailua tai ei, uskon vahvasti että tällä musiikilla vielä saavutetaan mainetta ulkomaisissa musiikkipiireissä.
Anteron ääni on jäätävän upea ja biisien kevyet syntikkamatot akustisilla kitaroilla sävytettynä vetoavat muhun todella vahvasti. Äänestä ja saundista löydän selkeitä viitteitä 90-luvun grungeaikakauden kappaleisiin, vaikka tämä paljon kevyempää onkin. Levy on purettu osiin seuraavassa mielenkiintoisessa paikallislehden haastattelussa.
Toinen vuoden suomalainen albumi on tietenkin jo aiemmin kehumani Eva & Manun nimikkolevy. Ihanan kepeää ja herkän orgaanista soulia ja folkia joka kuulostaa aivan omanlaiseltaan. Tämä pariskunta ei esittelyjä enempää kaipaa, olivathan he aika vahvasti esillä julkisuudessa viime syksynä.
Myös The Hives julkaisi tiukkaakin tiukemman, ja kovasti odotetun albuminsa viime vuonna. 'Lex Hives' palaa saundissaan bändin suosituimpien vuosien tasolle ja etenkin avausraitaa 'Come On!':ia soisi kuuntelevansa useamman minuutin verran. Usein olenkin luupannut sitä vähintään viisi kertaa putkeen fiiliksen nostatusmielessä.
Levyltä on helppo nostaa energisiä raitoja esiin enemmänkin, niin 'Go Right Ahead', 'I Want More' tai 'Wait A Minute' ovat kaikki parasta rokissa yhtä lailla juuri nyt kuin on aina ollut. Sen sijaan 'Patrolling Days' muistuttaa räkäisyydessään jo kunnon klassista vanhaa rehellistä punkkia. Mun mielestä tää bändi ei enempää kaipaa kehuja, yksi parhaista rokkibändeistä kautta aikojen. Tämän kun näkisi vastaavalla pienellä klubilla, kuin tämä New Yorkin Webster Hallin keikka, kusisin hunajaa.
Metricin 'Synthetica' on soinut kesästä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti mulla Spotifyssä. Kuten kesällä vertasin, on yhtymäkohtia mun mielestä The Soundsiin paljon. Emily Hainesin heleä laulu, biisien melodisuus ja kauneus yhdistettynä reippaaseen poljentoon vain toimii täydellisesti itseen.
Zulu Winterin debyyttilevy on tämän postauksen levyistä Lana Del Reyn ohella soinut takuuvarmasti tänä vuonna eniten. Erityisesti kesällä ja syksyllä kuuntelin tätä kymmeniä kertoja. Jälleen kerran melodisuus on se avain mun sydämeeni. Myös Will Dauntin ääni erottuu edukseen. Levy on lähes pelkästään hittimateriaalia ja toivonkin bändille vilpittömästi suurempaa menestystä.
Yksi viime vuoden mahtavimpia levyjä on myöskin ihan viimeisiä löytöjäni, ja itse asiassa ehti vielä parahultaisesti mukaan, vaikka oikeasti löysin sen vasta tämän vuoden ensimmäisenä päivänä.
Levy on kuitenkin viime vuodelta, joten halusin sen tähän lisätä. Kuten mainitsin vuoden ensimmäisessä postauksessani, tässä on kyseessä australialainen Husky, jonka levy on nyt ehtinyt soida lähes kymmenen kertaa ympäri jo parin päivän aikana. Tämäkin vakuuttaa mut ennen kaikkea melodioillaan.
Of Monsters And Men oli ensimmäinen näistä indiefolk-jutuista jotka vei mut pikkuhiljaa mennessään. Mä en tosiaan folkista oo liiemmin perustanut, mutta niin Of Monsters Of Meniä, Mumford & Sonsia kuin aiemmin tällä viikolla postaamiani Huskyä ja The Lighthouse and the Whaleria yhdistää huikeat melodiat. Ylitse muiden on kuitenkin tämä bändi, jonka debyytillä jokainen kappale kelpaisi sinkkujulkaisuksi. Tälläisiä albumeita julkaistaan nykypäivänä yhä harvemmin.
Kun löytää tälläisiä levyjä, on vaikea yrittääkään perustella että kaikki viime vuonna olisi ollut pelkkää paskaa. Hyvät biisit ja musiikki onneksi säilyy, ja niiden pariin voi palata koska vain. Jokainen tämän postauksen levyistä tulee soimaan ahkerasti myös vuonna 2013.
Ja tänään alkaa vihdoin Nelosella Voice of Finlandin 2. tuotantokausi, jota tietenkin olen odottanut kovasti. Ensimmäisesta kaudesta kuoriutui toistaiseksi paras musiikkiformaattiohjelma mitä olen koskaan nähnyt. Ylivoimaisesti parhaita laulajia joita telkkarissa on tullut vastaan, joten luonnollisesti odotukset ovat tästäkin korkealla. Tapitan telkkaria, otan ehkä lasin tai kaksi viiniä, mutta muuten tästä onkin tulossa ihan rauhallinen koti-ilta, sillä huomenna on tarkoitus taas raahata perse kuudeksi työpaikalle ylitöihin! Huomenna alkaa myös Maikkarilla Putouksen 4. kausi! Mukavaa viikonloppua kaikille.
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Ei uudenvuoden lupauksia
...tai voisin kai mä luvata kuuntelevani vain hyvää musiikkia tänä vuonna, mutta sitä lupausta olis tosi vaikea pitää :)
Vuosi vaihtui kosteissa tunnelmissa, laulaen ja hyvin syöden. Tarjolla oli tosi hyviä kotitekoisia burgereita. Tequilaa kyllä kului paljon ja myöhään tuli valvottua, pahoittelut kaverin naapureille. Vuoden vaihtuessa juotiin skumppaa parvekkeella ja yritettiin nähdä jotain ilotulituksesta. Tiistai menikin vaan lepäillessä, joka olikin kyllä tarpeen. Uh huh, Scorpion tequilasta ei kuitenkaan tule niin paha krapula, kuin voisi luulla. On se ihme ainetta :)
Kaikille tamperelaisille kuuma ravintolavinkki. Ruby and Fellasissa saa koko tammikuun ajan ruokalistalta kaksi pääruokaa yhden hinnalla. Itse pitää mennä käymään vähintään kerran, sillä tykkään paikasta ja heidän ruuistaan todella paljon. Erityisesti Fish & Chipsit ovat aivan mielettömän hyviä.
Tässä taas muutama ihan mahtava artisti ja biisi jotka olen viime päivinä bongannut. Kaksi ensimmäistä löysin loistavasta Skipped Heartbeats-blogista, loput ihan Spotifyn kautta. Jälkimmäisestä löytyy kokonaiset Huskyn ja The Lighthouse and the Whalerin levytkin. Molemmat on mulle uusia tuttavuuksia ja erityisesti (yllättäen australialainen ;) ) Husky tuo hyvällä tavalla mieleen esimerkiksi Of Monsters And Menin tai Mumford & Sonsin. Voi hitto että meikäläinen onkin hurahtanut kaikkien odotusten vastaisesti folkpoppiin, mutta minkäs teet kun tulee liikaa hyviä biisejä ;)
Vuosi vaihtui kosteissa tunnelmissa, laulaen ja hyvin syöden. Tarjolla oli tosi hyviä kotitekoisia burgereita. Tequilaa kyllä kului paljon ja myöhään tuli valvottua, pahoittelut kaverin naapureille. Vuoden vaihtuessa juotiin skumppaa parvekkeella ja yritettiin nähdä jotain ilotulituksesta. Tiistai menikin vaan lepäillessä, joka olikin kyllä tarpeen. Uh huh, Scorpion tequilasta ei kuitenkaan tule niin paha krapula, kuin voisi luulla. On se ihme ainetta :)
Kaikille tamperelaisille kuuma ravintolavinkki. Ruby and Fellasissa saa koko tammikuun ajan ruokalistalta kaksi pääruokaa yhden hinnalla. Itse pitää mennä käymään vähintään kerran, sillä tykkään paikasta ja heidän ruuistaan todella paljon. Erityisesti Fish & Chipsit ovat aivan mielettömän hyviä.
Tässä taas muutama ihan mahtava artisti ja biisi jotka olen viime päivinä bongannut. Kaksi ensimmäistä löysin loistavasta Skipped Heartbeats-blogista, loput ihan Spotifyn kautta. Jälkimmäisestä löytyy kokonaiset Huskyn ja The Lighthouse and the Whalerin levytkin. Molemmat on mulle uusia tuttavuuksia ja erityisesti (yllättäen australialainen ;) ) Husky tuo hyvällä tavalla mieleen esimerkiksi Of Monsters And Menin tai Mumford & Sonsin. Voi hitto että meikäläinen onkin hurahtanut kaikkien odotusten vastaisesti folkpoppiin, mutta minkäs teet kun tulee liikaa hyviä biisejä ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)