Japanilaista gastronomiaa Nomussa

Tästä kohistiin koko kesä. Luin itse kesäkuussa Kohokohdat -ruokaportaalista, että ravintoloitsija Leo Suzuki Marusekin takaa oli avaamassa uutta japanilaista ravintolaa Tampereelle.

Paikan konsepti on kuitenkin eri, mitä miehen toisessa paikassa, täällä kun rento ajanvietto, seurustelu ja pienten ruoka-annosten nauttiminen juomisen lomassa on pääroolissa. Nimeksi tuli Izakaya Nomu, ja Japanissa izakayat ovatkin vastaavia gastrobaareja, nomu taas tarkoittaa japaniksi juoda.

Mitä tulee pieniin annoksiin, sellaisista ei kyllä voi puhua. Tänne kannattaakin lähteä isommalla porukalla jakamaan näitä ruokia, sillä itse olin syömässä kahdestaan kaverin kanssa, ja tilaamani kolme annosta oluineen täyttivät mahan niin maan perusteellisesti, siitäkin huolimatta, että kaverini maistoi alkupaloistani ja jätin vielä ranskalaisia syömättäkin. Alkuun otin tulisesti maustettuja avokado-tonnikalamakeja (Kihada Avocado Yukke Maki), sillä listalla oli tärkeä merkintä siitä, että kala oli MSC-sertifioitua. En ole tonnikalaa syönyt yli kahteen vuoteen, joten tämä erityisesti miellytti minua. Seuraavana ruokalajina valintani kohdistui jo aiemmin parissa yhteydessä kehuttuun burgeriin (Chicken Teriyaki with Japanslaw), ja niille otin lisukkeeksi merileväranskalaiset (Nori Shio Fries), sekä Miso Shiso -dipin.









Makit olivat todella maukkaita, ja jotenkin aivan eri makuisia, mitä olen koskaan aiemmin syönyt. Tonnikala yllätti tulisuudellaan, mutta ei silti ollut liian polttavaa. Burgeri oli aivan loistava, ja juuri tuo japanilainen coleslaw toi sitä kaivattua raikkautta ja kruunasi annoksen. Olen jotenkin jännällä tavalla mieltynyt tuon tyyliseen kaalisalaattiin, sillä hieman samanlainen täyte tulee 4 Delin Asian Dogiin Kauppahallissa, ja kyseinen hodari on oma suosikkini siellä. Todella vahva esitys, samoin kuin merilevällä maustetut ranskalaiset. Ja kun kyseessä on kokonaisesta perunasta itse tehdyt ranut, on makua enemmän kuin pakasteessa. Miso Shiso oli kyllä viimeinen silaus tähän mahtavaan annokseen, mutta kuten sanottua, olisin pärjännyt vähemmälläkin itsekseni. Kylkeen maistelin listan oluita, joista erityisesti vihreä tee -olut Iki oli aivan mielettömän hyvää. Jos pieni pullo sitä ei maksaisi yli seitsemää euroa, menisin juomaan näitä sinne enemmänkin :)

Makua oli siis todella viimeisen päälle, asiakaspalvelu oli aivan loistavaa ja ravintola viihtyisä. Voin lämpimästi suositella tätä ravintolaa kaikille japanilaisen ruuan ystäville. Tsekkaa myös 365 days with Idan kirjoitus Nomusta.

Nyt onkin sitten kaikki to-do listalla muhineet Tampereen uutuuspaikat tullu testattua. Toinen Bar Burrito, 2h+k baari, Sitko ja tämä Nomu, tietysti kävin myös somekohun saattelemana Raholan Kebab ja Pizza Kioskissa, vaikka se ei uusi paikka olekaan. Lievää ravintolaähkyä onkin jo alkanut olla. En kuitenkaan ole edes kirjoittanut niistä paikoista, joissa myös on tullut käytyä, ja jotka ovat olleet jo entuudestaan tuttuja :) Kuitenkin uusintakierrokselle näihin täytyy jossain vaiheessa lähteä, mutta sitä ennen varmaankin tulee jonkinlaista raporttia tästä viikonlopusta, ehkä ravintoloistakin, minä lähden nimittäin viikonlopuksi Helsinkiin.

Huvittelua ja katuruokaa

Sunnuntaina tosiaan suuntasin Designtorin jälkeen Särkänniemeen, jonne alunperin olin ajatellut lähteä viikonloppuna ainoastaan syömään. Suunnitelmiin tuli kuitenkin jo perjantaina muutos. Ja koska kaveriporukalla mentiin, niin tulihan se rannekekin sitten ostettua. Oli muuten toisiksi viimeinen viikonloppu, kun Särkänniemen huvilaitteet ovat avoinna. Ensi viikonloppuna vietetäänkin kesäkauden päättäjäisiä.

Mutta vaikka koko päivä tulikin huvilaitteissa pyörittyä, ja ensimmäisen kerran muuten käytyä kiertelemässä ja katsomassa Koiramäkeäkin, niin kyllä se ruoka oli silti itsellä edelleenkin pääosassa tällä visiitillä. Näsinneulan kokit olivat siis siirtyneet yhteen huvipuiston ravintolapisteistä kokkailemaan katuruokaa lähialueen raaka-aineista, edullisesti mutta sillä pieteetillä, mikä ainoastaan huippuravintolan arvolle sopii.

Tarjolla oli kolme ns. pääruokaa ja yksi jälkiruoka. Näistä maistoin kahta pääruokaa ja kakkua. Inkivääriglaseerattu Charolaise oli tehty naapurikunnan Nokian Siurossa tuotetun Kauniaisten kartanon rotukarjan kyljestä ja niskasta ylikypsäksi paistamalla, ja se tarjoiltiin briossileivän päällä. Liha oli suussa sulavan maukasta, ja selleri toi mukavaa rapeutta annokseen. Karitsahodarissa makua tuli tietenkin lihaisasta karitsamakkarasta, mainiosta coleslaw'sta ja pähkinöistä. Hodari oli näistä annoksista ylivoimainen kunkku, ja sellaisen hain vielä toisenkin kerran, niin hyvää se oli. Myös pähkinäinen luomusuklaakakku vadelmavaahdolla tuli testattua, ja kolmen euron hintaiseksi jälkiruuaksi se oli varsin hyvä, joskin yllättävän tuhti ja suklainen.

Tietysti myös jäätelöä piti saada, kun kerran huvipuistossa oli tarjolla niin paljon Minetin myyntipisteitä. Nyt ensi kertaa maistamani cookies pääsi kertaheitolla kyseisen firman jäätelöiden top 3:n omalla mittarillani mitattuna!

Tälläisten katuruokatapahtumien yleistyminen on pelkästään asiakkaiden ja minunlaisteni ruokaharrastajien selätysvoitto, ja kunhan nämä ottavat Tampereellakin kunnolla tuulta alleen, voin olla tyytyväinen siihen, mihin suuntaan ruokaskene yleisesti tällä hetkellä on menossa. Ainakin linja sopii mulle kuin nyrkki silmään :) Ennen isompien tapahtumien yleistymistä voi onneksi käydä esimerkiksi syömässä kauppahallissa 4 Delin mainioita hodareita, Bar Burriton maistuvia burritoja tai Ravinteli Pork and Moren grilliherkkuja!

Kölnissä: Mässypostaus osa 1

Lomalla pitää tietysti aina nautiskella, ja vaikka nytkin olisi ollut mahdollisuus kokkailla itse kämpillä ruokansa, kuuluu ulkona syöminen olennaisena osana omiin lomajuttuihin. Tietysti myös täällä, eli siinä mielessä lomalla en lomaile niistä normaaleista kuvioista :)

Saksahan on kuuluisa makkaroistaan, mutta erityisesti myös kebabeistaan, sillä turkkilaiset ovat maan suurin yksittäinen etninen vähemmistö. Myös Kölnin keskustassa löytyy kebabpaikkoja lähes joka korttelista. Luotin silti kaverini suosituksiin, ja kävimme jo ensin menopäivän iltana hakemassa yösafkaa Zülpicher Strassella sijaitsevasta Zülpicher Döneristä, josta saa kaverini mielestä Kölnin parhaat kebbet.

Ja eihän tuota kiistää voi mitenkään, täytteet olivat raikkaita ja aivan eri luokkaa kuin nämä Suomen kaalisalaatit. Toki myös Saksassa kaalia käytetään täytteeksi, mutta mukaan tulee paljon muutakin. Oli myös marinoitua punakaalia, sipulia ja salaattia. Nämä yhdistettynä aivan mahtavan mehukkaisiin nenän edessä ohueksi leikattuihin lammassuikaleisiin ja itse leivottuihin täydellisiin leipiin teki tästä ylivoimaisesti reissun yksistä maistuvimmista annoksista. Ja kävin täällä itsekseni vielä toistamiseenkin arkena Peterin ollessa töissä. Dürüm, eli täkäläisittäin rullakebab kustansi naurettavat 5 euroa, ja kuvan mehevä sämpylädöner vain 4 euroa. Jos menet Kölniin, Zülpicher Döner sijaitsee korttelin päässä Zülpicher Platzin metroasemalta.

Myös kuuluisaa Currywurstia tuli maistettua heti menopäivänä, mutta muuten makkaran syönti jäi tällä reissulla väliin. Se ei tietysti itseäni haitannut, sillä matkan ajankohta ajoittui useamman visiitin 4 Delin hodarikiskalla (kävin kolmesti viikon sisään) ja juhannuksen väliin, jolloin itsekin perinteisesti syön mieluiten makkaraa ihan täällä kotoisella maaperällä. Eikä se Currywurst edelleenkään suursuosikikseni päässyt, olin kyllä jo kerran aiemmin maistanut Panimoravintola Plevnan versiota siitä ihan täällä Tampereella.





Tietysti kun Saksassa ollaan, niin olut kuuluu olennaisena osana loman henkeen. Kölnin seutu eroaa tosin muusta Saksasta sen tarjoilussa, sillä alueelle ominainen olut on nimeltään Kölsch, ja sitä saa perinteisimmissä paikoissa yleensä vain kahden desin laseista tarjoiltuna. Toki sitä tuodaan jatkuvasti sitä mukaa pöytään, kun lasi tyhjenee. Muutamassa tälläisessä paikassa tuli käytyä, ja niistä kaikkein omintakeisin ja todennäköisesti paikallisin oli Lommerzheim Rhein-joen toisella puolella, josta on alla muutama kuvakin. Paikan perustaja pyöritti sitä aikanaan kymmeniä vuosia itse, mutta lopetettuaan vanhuuttaan, sen osti paikallinen Päffgenin panimo jatkaakseen tarkkaan vaalittuja saksalaisia kapakkaperinteitä.

Mutta muuten noin pienestä lasista juominen ei oikein omaan tottumukseeni sovi, ja onneksi kaupoista ja kioskeista sai ihan tavallisia puolen litran pulloja, ja hinnathan eivät Saksassa ole myöskään Suomeen verrattuna mitään. Ensinnäkin saksalainen olut on paljon laadukkaampaa kuin suomalainen, siinä auttaa 1500-luvulla määrätty oluen puhtauslaki Reinheitsgebot, jota useat panimot edelleen noudattavat. Paremmatkin oluet maksavat siellä kaupassa vain reilun euron verran puolen litran pullolta. Edullisempia merkkejä saa 70-80 sentillä. Lisäksi kukaan ei katso paheksuvasti, vaikka juot omia oluita puiston penkillä, aivan terassin välittömässä läheisyydessä, kuten me teimme vaikkapa kuvan Brüsseler Platzilla. Hauska detaili muuten tuosta paikasta, terassi on aivan kirkon oven edessä :)

Ja kun käynnissä on vieläpä jalkapallon maailmanmestaruuskisat, tuli olutta kumottua enemmänkin. Kuitenkin hyvin hillitysti saksalaiseen tapaan, ei suomalaiseen. Saksa-Portugal peli toki käytiin katsomassa ihan baarin terassilla, sillä olihan se kokemus, joka täytyy vieraassa maassa kokea, ja sen verran hyvää palloa tuossa pelattiin, että Saksan pelit pitää kyllä katsoa jatkossakin.









Olin myös luvannut itselleni, että pitsaa en reissussa söisi, se kun ei ole yleensä koskaan sen parempaa missään muuallakaan, kuin täällä. Olin kuitenkin unohtanut kuvan Peteristä syömässä jättipitsaa, ja hän halusi mut ehdottomasti viedä kyseiseen paikkaan syömään. En tietenkään ruvennut pistämään hanttiin, sillä pitihän tuollainen päästä itse kokemaan. Ja vaikka tuo ei koossa Tampereen Koikkarin 70cm partypizzaa päihitä, niin kyllä se 45cm halkaisijallaan yhdelle miehelle pistää kunnolla kampoihin :)

Paikka josta tätä jättipitsaa sai, oli ketjuravintola L'Osteria, jolla on useita ravintoloita Saksassa ja Itävallassa. Kölnin mesta sijaitsee suurinpiirtein vilkkaimman metrojen risteysaseman Neumarktin ja Rudolfplatzin puolessa välissä. Yritin jopa taktikoida ottamalla kasvispitsan, jotta jaksaisin syödä tuon kokonaan, mutta eihän siitä mitään tullut, neljäsosa jäi väistämättä lautaselle. Hyvää se silti oli, vaikka ei nyt mitään erityisen mainitsemisen arvoista, nimenomaan tuo koko siinä oli se juttu.

Myös Starbucksissa tuli käytyä reissun aikana peräti kolmesti, sillä pelkästään puolen kilometrin päässä Peterin kämpältä oli kolme bucksia, ja muuten Kölnissä on aika huonosti ilmaista Wi-Fiä missään saatavilla. Join myös jokaisella kerralla vain frappucinoa. Tutuksi tulivat mokkafrappe keksinmuruilla, mokkafrappe kookoksella ja espressofrappe. Hitto että rakastan noita juomia!

Koska elämyksiä on jaettavana niin paljon, niin nyt on parempi katkaista tämä tähän, ja jatkaa toisessa osassa!

Hodaria hallista

Tulihan se testattua! Ja pariinkin otteeseen. Kävin heti tuoreeltaan testaamassa 4 Vuodenajan Deliin avattua hodarikiskaa, ja toteamassa odotukseni oikeiksi.

Tiski ravintolan vieressä, jossa Tampereen Kauppahallissa on aiemmin myyty kotipakettiin ravintolan itse tekemää makkaraa, sai tehdä hieman tilaa nyt grillille. Toki kotiinkin viemisiä edelleen löytyy, ja siihen pitääkin kesän mittaan panostaa, mutta mikä parasta, on ne valmiit hodarit.

Listalta löytyy nyt ainakin alkuun kolme vakiomakua, joissa kaikissa on ravintolan itse tekemä 140 grammainen perusmakkara. Lisäksi on yksi vaihtuva vaihtoehto. Avajaisviikonloppuna talon spesiaalina oli molempina päivinä XL-hodari. Isoon dogiin tulee 170 grammainen itse tehty makkara, perjantaina se oli chorizo, ja lisukkeena oli karamellisoitua sipulia ja sinappia. Lauantaina makkaran virkaa toimitti Toulousen makkara, ja täytteenä oli kananmunamajoneesia ja pekonia.

Pysyvinä makuina tarjolla on saksalaistyyppinen hot dog, johon tulee ravintolan omaa tynnyrissä hapatettua hapankaalia, sinappia ja pekonia. Lisäksi ovat nämä minun testaamani erinomaiset aasialainen, sekä naapurin kalapuodin mukaan nimetty Á la Nygren. Aasialaisen "asianslaw", chili-inkiväärisiirappi ja varsinkin wasabiherneet tekivät nautinnosta raikkaan ja kevyen. Ja jos joku pitää wasabia tulisena, niin siitä ei tässä tarvitse olla huolissaan, wasabiherneissä siitä oli jäljellä ainoastaan hyvä maku, ei poltetta lainkaan. Kalaherkut Nygren puolestaan tarjoaa jälkimmäiseen hummeri-katkarapumajoneesin raaka-aineet. Merenelävät nostavat dogin hintaa muutamalla eurolla, mutta sekin on täysin elämyksen väärti.

Pitää kyllä kokeilla vielä muitakin hodareita, mutta tuo aasialainen veti kyllä pisteet kotiin. Majoneesipohjainen hummerihodari olisi vielä kaivannut hieman enmmän raikkautta, vaikka pikkelöity kurkku sitä yrittikin pelastaa. Hyvää sekin siitä huolimatta oli!







Ravintoloitsija Yoni kertoi itse, että tarkoitus on myöskin myydä jatkossa kaikkia dogien raaka-aineita erikseen, joten halutessasi voit käydä hakemassa makkaran raakana, sämpylän, kaalisalaatit ja kastikkeet tiskistä, ja viedä ne omaan grilliin. Erittäin hauska idea, joskin itse tulen varmasti käymään tuolla tänä kesänä valmiilla hodarilla useaan kertaan. Ehkä tuollaista kotimetodia voisi sitten syksyn ja talven tullen enemmän harrastella.

Ja jos tätä lähtee vertaamaan Kaartin Hodari & Hummeriin, niin aivan eri aaltopituuksilla liikutaan. Edellisessä hodariin tuli kuitenkin tavallinen kypsä nakki, ja aika perinteiset mausteet, kun 4 Delissä taas makkara on huippulaadukas, itse tehty ja täytteissäkin on rutkasti makua. Lisäksi Helsingin ihmeen hummerihodari kustantaa yli puolet enemmän, kuin tämä Á la Nygren. Myös tamperelaisen Royal Bakeryn valmistama sämpylä oli tavalliseksi vehnäleiväksi erittäin maistuva, ja nokitti muut. Tämä nosti kertaheitolla riman hodaripaikkojen suhteen niin korkealle, että sitä voi olla mahdoton ylittää. Teki melkein mieli itkeä jokaisella puraisulla :)

Menkääpä ihmiset ihmeessä kokeilemaan tätä ihmettä. On suuri sääli, että suomalaiset eivät oikein ole vieläkään löytäneet raakamakkaroiden ihmemaailmaa. Valmiita kypsiä ja maustettuja grillimakkaroita ostetaan kuitenkin kaupoista hurjia määriä joka kesä, mutta laatu niissä on tietysti aivan eri. Ostan minäkin niitä, mutta ei enää kauaa tee mieli ostaa, kun muutaman kerran syö jotakin näin hyvää!