Matkustajan kuiskaus

Tämänkin bongasin aivan vahingossa Spotifyn kautta eilen. Mike Rosenbergiltä, eli tunnetummin Passengerilta ilmestyi juuri viime viikolla uusin levy. 'Whispers' on järjestyksessään jo hänen viides albuminsa. Mies taisi lyödä itsensä suuren yleisön tietoisuuteen tosin vasta parin vuoden takaisella 'Let Her Go' hitillään, jota on coveroitu ja esitetty lukuisissa eri musiikkiohjelmaformaateissa sen jälkeen.

'Whispers' on artistille ominaista tutun ja turvallisen kuuloista folkpoppia, eikä tällä levyllä yritetä edes keksiä pyörää uudelleen. Kitaran, kellojen ja pianon kombo toimii Rosenbergin omintakeisen tunnistettavan äänen kanssa niin täydellisesti yhteen, että ei näissä kappaleissa ole yksinkertaisesti mitään valittamista. Yllätyshetkiäkin kuitenkin on luvassa, niitä tuovat mukaan välillä reippaammissa biiseissä menoon vauhdittavat rummut ja huuliharppu. Myös jousisovituksia on enemmän kuin aiemmilla levyillä, niistä hyvänä esimerkkinä riipivän surullisen, mutta kauniin kuuloinen 'Golden Leaves', joka saa sydämen pakahtumaan tuskasta.

Kokonaisuudessaan tämä on upea levy, enkä jopa edellistä tasapainoisempi. Kylmiä väreitä riittää koko lyhyen keston mitalle, 41 minuutiksi! Neljä kertaa se tuli pelkästään eilen jo kuunneltua :) Tällä albumilla on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä loppuvuodesta tämän vuoden parhaiden levyjen henkilökohtaiseen TOP 10:n.

Mahtava maaliskuu

Se on sitten maaliskuu! Ja kun pikkuhiljaa alan päästä yli eilisestä shokista, kun ensimmäinen omista Voice of Finland -suosikeistani tippui kisasta, pystyy alkaa taas fiilistelemään tulevia juttuja. Kerttu Suonpää ei saanut tarpeeksi mahdollisuuksia, vaikka mimmin ensiesitys muutama viikko sitten oli huikea. Hän sai luvan olla ensimmäinen Elastisen superjoukkueen uhri. Toki eilisillan esitys ei häneltä mennyt aivan putkeen, mutta olin ollut aivan varma, että hänet kaapattaisiin silti johonkin toiseen tiimiin, sääli sinänsä.

Kisassa jatkaneella Erik Niemellä on kyllä kieltämättä todella hieno ääni, ja laulaessaan Passengerin 'Let Her Go':n, kuulosti hän melkein itse Mike Rosenbergiltä. Mutta illassa muhi kyllä todellinen yllätyskin. Niin minulta kuin Elastiseltakin oli jotenkin täysin mennyt ohi Siru Airistolan ensimmäinen esitys, mutta VAU mikä veret seisauttava esitys häneltä ja Kazumi Tanakalta kuultiin! Ja voi jestas noita stemmoja.

Tästä on tosiaan tulossa melkoinen huippukuukausi meidän kulttuurinnälkäisten tamperelaisten näkökulmasta. Ensi viikolla alkavat jälleen Tampere Film Festivalit ja heti niiden perään aukeaa Sara Hildénin taidemuseossa Andy Warholin näyttely. Mitä jälkimmäiseen tulee, Tampereella ei tämän mittaluokan juttua ole mielestäni koettu sitten vuoden 2010 H.R. Gigerin näyttelyn, joka oli todella päräyttävä.





YLE uutisoi, että nyt nähtävä An American Story -näyttely tarkastelee amerikkalaista tarinaa. Kulutuskulttuuria, tähtikultti-ilmiön syntymistä, massakulttuuria, politiikkaa ja ensimmäisiä maailmanlaajuisia mediatapahtumia Warholin ikonisten teosaiheiden, kuten Campbellin säilykepurkkien, julkkismuotokuvien, Mao Zedongin, Kennedyn surevan lesken tai kuolemantuomioon liittyvän kuvaston välittämänä. Näyttelyyn on tulossa yli 200 teosta jotka ovat pääosin uran keskeisiltä vuosilta 1961–86 ja sen pääsee näkemään aina 28. toukokuuta saakka.

Filkkareilla aivan ylivoimaisesti eniten kiinnostaa suomalainen lyhytelokuva Nightsatan and the Loops of Doom ja Kotimainen kilpailu 11 muutenkin. Trailerin perusteella luvassa on aivan älyttömän roisia B-luokan sci-firoinaa, sellaista mitä ei vielä ole koskaan Suomessa aiemmin tehty. Mahtavaa!

Olen nähnyt Nightsatanin pari kertaa Tampereella livenä, ja kerran Flow:ssa, ja toimii kyllä. Nyt vain on ylitetty kaikki aiemmat maneerit ja viety homma isommalle. Toivon vilpittömästi bändille voittoa kotimaisessa kilpailussa! Juuri tämän elokuvan pääsee katsomaan Plevnaan perjantaina 7.3 ja lauantaina 8.3 klo 20.





Aion muutenkin pyhittää vähintään seuraavan viikonlopun, ja jokusen illankin näille elokuvafestivaaleille. Tarkoitus on kirjoittaa tänne niin monesta elokuvasta kuin vain pystyn. Harmi vain, että arkena olen päivisin töissä, enkä pääse kovin moneen esitykseen, mutta onneksi on kuitenkin vielä viikonloppu.

Tulen luultavasti tsekkaamaan kyllä enemmänkin tuota kotimaista osastoa, kiitos Tampere Film Festivalin tarjoamien lippujen. Yksi itseäni eniten kiinnostavia lyhytelokuvia edellä mainitun lisäksi ovat torstaina ja lauantaina esitettävät saksalaisen elokuvatuottaja ja taiteilija Till Nowakin digitaaliset taideteokset.

Ja kyllähän filkkareilla näytetään myös mm. omia lapsuuden suosikkejani. Valkokankaalle pääsevät mm. 80-luvun alun Pikku Kakkosesta tutut Pelle Hermanni, Timo Taikuri, Kössi Kenguru, Käytöskukka, Karvakuonot ja nykyään erittäin arveluttavalta kuulostava Sormileikki. Nämä esitykset näkee torstaina Plevnassa ja sunnuntaina Niagarassa. Kyllähän niitä voisi YouTubestakin katsoa, mutta nyt tuntuu siltä, että nostalgiamielessä on pakko mennä katsomaan hommaa isolta screeniltä :)

Vance Joy, Australiasta

Nuorgamin lopetettua (RIP) sosiaalisessa musiikkimediassa on jäätävän kokoinen aukko, jonka täyttäminen ei ole helppoa. Onneksi Rosvot kokosi aiemmin tänä vuonna yhteen nipun hyviä, ja suurimman osan jopa itselle aiemmin tuntemattomia musiikkiblogeja.

Olen aiemminkin löytänyt tämän syksyn aikana sitä kautta paljon kiinnostavia uusia musiikkilöytöjä, mutta vasta reilu viikko sitten Echoes -blogista bongaamani minulle uusi tuttavuus Vance Joy onnistui nostamaan fiilikset sille tasolle, mitä se parhaimmillaan on Nuorgamin aikana ollut.

Aivan mielettömän upeaa folkpoppia joka ei juurikaan kalpene Of Monsters and Menin, Mumford & Sonsin tai The Tallest Man On Earthin rinnalla. Sen sijaan mielestäni Vance on jopa parempaa kuin artikkelissa verratut The Lumineers tai Passenger, ja toisaalta ei aivan pääse vaikkapa Huskyn tasolle. Mutta Australiastahan tämäkin James Keogh syntymänimellä kulkeva nuorimies on kotoisin. Tsekkaa EP alta.

Chvrcheshan se vasta rokkaa!

En muistanutkaan kirjoitella tästä aivan loistavasta bändilöydöstä, kun sitä viime viikolla ensi kertaa kuulin. Osa on tietysti taas, että "vitsi mikä n00b kun ei tienny Chvrchesia", mutta eihän sitä kaikkea voi aina tietää :) Pääasia että nyt tiedän, ja eipä bändiltä huonoa biisiä ole vielä vastaan tullut.

Kyseessä on siis skotlantilainen elektropop-pumppu, joka on jo ollut pari vuotta olemassa. Albumia ei vielä kuitenkaan ole ilmestynyt, mutta Spotifystä löytyy kokonainen 'Recover EP', jolta osa näistä biiseistä on tähänkin postaukseenkin peräisin. Biisit lupaavat tulevaisuudesta kyllä todella hyvää. Ehkä eniten mulle tulee Chvrchesista mieleen yksi toinen suurista suosikeistani, The Naked And Famous.

Eräs toinen viime aikoina paljon soineita artisteja on Passenger, johon olen vasta uusimman 'All The Little Lights' -levyn myötä tutustunut. Artistina Mike Rosenberg on kuitenkin tehnyt tätä folksoundia huomattavasti pidempään, kuin monet viimeisen vuoden aikana bongaamani uudet löydöt. Tavallaan kai hänet voisi siis nostaa jonkinlaiseen pioneerin asemaankin, ja onhan noissa biiseissä paljon samaa tunnelmaa kuin monissa aiemminkin hehkuttamissani folksuosikeissani. Kuten vaikkapa nyt Husky, Of Monsters And Men, Mumford & Sons tai The Tallest Man On Earth. Ja kyllä vanhemmatkin levyt hyviä ovat, etenkin 'Flight Of The Crow', joka on ehkä jopa miehen paras. Uusimmalta täytyy silti nostaa esiin biiseinä suosikkini 'Circles', nimiraita 'All The Little Lights' ja se tunnetuin radiohitti 'Let Her Go'.

Viime aikaisista Flow Festivalin uusista bändikiinnityksistä Austra oli yksi mieleisimpiä lisäyksiä. Vaikka tuossa on pieni katkos ollutkin, niin 'Feel It Break' -levyä tuli kuunneltua pari vuotta sitten aika paljon.