Kuten vähän jo etukäteen epäilin, kaikkea ohjelmasta katsomaani ei kuitenkaan perjantainakaan tullut tsekattua, vaikka varsin hyvä määrä keikkoja tulikin katsottua. Päivän ylivoimainen yllättäjä oli Takapihalla levyjä soittanut skotlantilainen Jackmaster, joka veivasi sellaista selektiota nykypäivän housea ja 80-luvun italohittejä, että meno äityi kovaksi ja itsekin tanssin menemään nurmella tukka putkella. Myös Champagne Bar & Loungessa tuli viihdyttyä ja Cat Poweria käytiin myöskin katsomassa. Jälkimmäinen ei kuitenkaan sitten livenä iskenytkään aivan samaan malliin kuin levyltä.
Illan ehdoton kohokohta oli tietenkin Alicia Keysin keikka. Voi hemmetti miten upea oli katsoa ja kuunnella tuota upeaäänistä soulkuningatarta, joka silminnähden nautti esiintymisestä ja laulamisesta. Harva artisti vaikuttaa lavalla niin nöyrältä ja kiitolliselta saamistaan suosionosoituksista, kuin jatkuvasti hymyillyt Alicia. Ja miten se hymy tarttuikaan! Maya Jane Coles jäi hiukan varjoon, sillä keskityin mieluummin Alician keikkaan, ja lopulta suuntasin vielä katsomaan Huoratronia.
Lauantaina alueelle lähtö hiukan venähti, ja ehdin vasta viime metreille katsomaan Colan & Jimmun liveä Takapihalle. Siinä vaiheessa piti kuitenkin tehdä nopeita ratkaisuita jo aiemmin mainitsemani tiukan aikataulun vuoksi, ja niinpä menin katsomaan Pää Kii:n muutamia ensimmäisiä kappaleita. Keikka ei kuitenkaan oikeastaan sitten tuossa tilassa, suuressa teltassa ja Flow Festivaaleilla vakuuttanut mua. Olisi pitänyt käydä joko keväällä Klubilla tai Tammerfestien aikaan Yo-Talolla, ja niinpä menin jälleen shampanjabaariin, jossa tuli takuumatskua omaan makuun.
Siellä Kristiina ja Tero Männikkö luukuttivat mitä mielenkiintoisimpia levyharvinaisuuksia konediscon kultavuosilta 80-luvulta. Otettiin hyvä asento säkkituoleilta, joita baarin tunneliin oli roudattu, ja nautiskeltiin jälleen yhdestä festivaalien parhaista parituntisista shampanjaa siemaillen, melko elitististä :)
Illan viimeiseksi esiintyi Beach House, joka lunasti myös täysin odotukset ollen yksi festivaalien parhaista bändeistä, ja etenkin lauantain paras live-esitys. Uninen poppis alkoi väsyttää nopeasti ja niinpä jatkot jäivät tälläkin kertaa kokematta, vaikka alueen lähistöllä Kalliossa Kaiussa olisikin ollut Jori Hulkkosen Mies ja Elämä -pseudonyymin eksklusiivinen, ensimmäinen ja viimeinen live-keikka. Vähän jäi harmittamaan, mutta uni vei voiton.
Sunnuntain esiintyjätarjonta olikin sitten aivan omaa luokkaansa, nimittäin maailmanluokkaa lähes alusta loppuun. Ensin aloitettiin varovasti suomalaisella Husky Rescuella, mutta sen jälkeen Public Enemy tuli ja voitti. Ensimmäistä kertaa koko festivaalien aikana yleisö lähti sellaiseen vyörytykseen mukaan mitä en ole Flow-historiani aikana nähty. Itse luonnollisesti olin pähkinöinä vanhojen suosikkieni näkemisestä vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vaikka Public Enemyä ei enää nykyisellään tule niin paljon kuunneltua, 90-luvun taitteessa se oli bändi, joka vaikutti lähtemättömästi nuoreen Joonakseen, ja muokkasi myös varmasti musiikkimakuani kohti tätä hetkeä. Toinen samanlainen artisti oli tietenkin loppuillan Kraftwerk, jota ilman koko konemusiikki ei nykyisellään olisi sellaista kuin se on. Niin suuri vaikutus tällä yhdellä bändillä on ollut koko genreen, ei pelkästään allekirjoittaneeseen.
Sitä ennen kuitenkin nähtiin vielä Of Monsters And Menin loistava keikka, olkoonkin, että myös se olisi toiminut hieman pienemmällä stagella, kuten vaikkapa Blue Tentissä paremmin. Oli silti mukava kuunnella ja katsella islantilaisten hittikimaraa. Haim veti Black Tentin täyteen, joten jouduin tyytymään vain kuuntelemaan sitä ulkopuolelta muutaman biisin ajan. Suosio taisi yllättää järjestäjätkin, koska ihan kaikkien keikkojen yleisömäärää ei oltu osattu arvioida, ja tämäkin oli pienimpään telttaan laitettu.
Ja ennen Kraftwerkiä koettiin myös ehkäkin koko festivaalien huikein esitys, eli Bat For Lashesin keikka. Pohdiskellessa viikonlopun parasta esitystä, sellaisen valitseminen olisi vaikeaa, etenkin Alicia Keysin valovoimaisesta showsta johtuen. Koska pidän kuitenkin Natashan musiikista itsessään enemmän, oli aika selvää että tämä vei voiton. Miten mielettömän kaunis nainen hän onkaan, ja kun hän lipui lavalla tanssien ja hyppien, välillä koskettimiston taakse itse rauhoittuen laulaen seireeninomaisella äänellään, sydämeni oli sulaa laavaa :) Mielestäni esitys ei jäänyt heikommaksi kuin viime vuoden Björkin keikka, vaikka eivät täysin verrannollisia olekaan, paljon samaa fiilistä kuitenkin itse koin. Pääpaino Bat For Lashesilla oli luonnollisesti viime vuoden 'The Haunted Man' -albumissa, mutta muita vanhempiakin biisejä kultiin. Kylmät väreet vain menivät lävitseni läpi keikan.
Viikonloppuun mahtui myös monenlaista festariruokaa, joista Fafa'sin falafel ja hummuspita oli aivan mieletön kokemus. Jälleen kerran tuli surku siitä, että Tampereelta ei kaiketi mistään saa mitään vastaavaa. Hummuskin oli lähes yhtä hyvää kuin Budapestissä, joskaan ei aivan. Ainoa miinus ravintolalle siitä, että festareilla ei yllättäen saanutkaan kaikkea sitä ruokaa, mitä etukäteen oli ilmoitettu netissä ja mobiiliaplikaatiossa. Kaikkein edullisimmat tuotteet oli yllättäen karsittu, onneksi sain kuitenkin lopulta hyvän mielen käytyäni viikonlopun aikana ja vielä maanantainakin Fafa'sissa yhteensä kolmesti :)
Upea viikonloppu takana ja toipumiseen menee varmasti hetki. On nuo vaan aina kokemisen arvoiset festivaalit! Palaan vielä viikonlopun tapahtumiin seuraavissa postauksissani, nyt kutsuvat taas työt.
