Kupu täyteen Pajalla

Kuten mainittua, Hotelli Tornin ravintolat sijaitsevat katutasossa vanhoissa veturitalleissa, jotka on restauroitu upeaan kuntoon. Puolet talleista on kokoustiloina, ja toisessa puolikkaassa sijaitsevat sekä pihviravintola Grill It!, että seurusteluravintola Paja Bar. Jälkimmäisen lasilattian alle on myös jätetty vanhat ratakiskot muistuttamaan paikan alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Kiskot on valaistu, joten ne toimivat katseenvangitsijanakin.

Molemmista ravintoloista saa erityyppistä ruokaa, vaikka keittiö tietysti on hotellissa yhteinen. Paja Barin erikoisuutena ja jopa lähtökohtana toimii tamperelaisuus ja Manserock, joka näkyy oikeastaan kaikessa. Taustalla soi käytännössä mitä vain, missä Epe Heleniuksella on jollain tavalla ollut näppinsä joskus pelissä. Sisustus ja ruokalista on luotu yhteistyössä Popedan, Eppu Normaalin ja Yön kanssa, ja olinkin yllättynyt, että musiikki ei ollutkaan pelkästään jäänyt jumiin 80-luvulle, vaan se oli melko lavea läpileikkaus koko tamperelaisen rockin historiaa. Salista löytyy myös vinyyleitä soittava aito jukebox, josta voi itse valita myös vieläkin vanhempaa Manserockia, mikäli taustamusiikki ei miellytä. Aiheeseen liittyen seinät on somistettu julistein, kultalevyin ja soittimin. Löytyypä sieltä myös esiintymisasuja.

Lisäksi nuo bändit näkyvät Paja Barin ruokalistalla, sekä konkreettisesti, että mielikuvissa. Listalta löytyvät ruokien nimet ovat rock-henkisiä, ja osa niistä on nimetty edellä mainittujen artistien mukaan - on Juki Lewisin "Hot Rock -tikkuja", Paten lihapullia, Martti Syrjän moussakaa ja Juha Torvisen basilikajäätelöä. Lisäksi ruokalistat tuovat mieleen bändien vinyylialbumit. Meidän pöytäämme tulleissa etukansissa komeilivat Eppu Normaalin 'Kahdeksas ihme' ja Popedan 'H.Ö.N.Ö.'. Tarkkaavainen ruokalistan suunnittelija olisi tosin saanut jälkimmäisestä levystä enemmänkin irti, sillä levyltä löytyy mm. sellaisia kappaleita kuten 'Oodi makkaralle', 'Siankorvaa ja Raanavettä' sekä 'Tulta munille'. Näistä olisi saanut oivallisia annosten nimiä!























Paja Barilla, ja koko Tornihotellilla on vielä yksi ässä hihassaan, ja ne ovat Pyynikin Käsityöläispanimon varta vasten suunnittelemat ja tekemät oluet - Paja Tender ja Paja Vasara. Näitä kahta olutta saa vain alakerran baarista, jälkimmäistä tosin huoneiden minibaareistakin, mutta esimerkiksi Moro Sky Barissa niitä ei ole, mikä kieltämättä on hieman sääli. Paja Vasaran pohjana toimii panimon oma portteri, joka valittiin heinäkuussa Berliinissä Global Craft Beer -festivaaleilla maailman parhaaksi käsityöläisportteriksi. Tornin tarpeisiin sen makua on vain hieman vielä hiottu, ja alkoholiprosentti hilattu 8,8%:n, joka symbolisoi hotellin korkeutta, 88 metriä. Valitsin tuon oluen itsekin, ja huomasin prosentit vasta pöydässä. Niinpä ystävällinen tarjoilija kertoi minulle tämän tarinan.

Me siis selailimme ensiksi baaripuolen ruokalistaa, mutta koska molemmat halusivat kunnon liharuokaa, ja minä erityisesti burgeria, päädyimmekin tilaamaan kaikesta huolimatta Grill It!:in listalta. Alkupalaksi jaoimme hieman erilaisemman talon platterin, siihen nimittäin tuli mm. kampasimpukkaa, mustekalaa, riimihärkää, vuohenjuustomoussea ja tomaattikeittoa. Ja kaikki maistuivat niin herkulliselta, ja kampasimpukkakin oli valmistettu juuri oikein. Olen joutunut aiemmin pettymään juuri tuon ruuan kanssa, mutta en tällä kertaa.

Pääruuaksi söin paikan burgerin, ja jos alkupalassa olivat maut kohdillaan, niin sitä ne todellakin olivat myös tässä. Tuo annos meni kertaheitolla omiin kaikkien aikojen TOP 5 purilaiskokemuksiin. Ja minä jos kuka hampurilaisista jotakin tiedän, kuten pidempään blogia lukeneet tietävät. Pihvi oli täydellisen medium, ranskalaiset selvästi itse tehtyjä ja mahtavan rapsakoita, ihan rehellisesti kaupungin parhaita ranskalaisia, kyllä, O'Connells on nyt selätetty. Kastikkeet olivat maukkaita ja salaatit raikkaita. Myös kylkeen tullut coleslaw oli herkullista.

Jos jotakin jäin kaipaamaan, niin ranskalaisille olisi voinut tulla pieni dippikastike, lautaselle olisi mahtunut. Mutta ei se annoksesta silti pisteitä vie pois. Ajatellaan vaikkapa, että siitä olisi tullut vielä plussaa! Annos oli myös niin suuri, että alkuruuasta johtuen en edes jaksanut kaikkea syödä, mikä tietysti hieman jäi harmittamaan, sillä oikeasti olisin halunnut nuolla koko lautasen puhtaaksi. Tätä burgeria kannattaa siis lähteä syömään, vaikka ei hotellissa yöpyisikään. Kaiken lisäksi siitä saa S-Etukortilla muutaman euron alennuksen.























Ruuan jälkeen pistäydyttiin ennen nukkumaanmenoa vielä yksillä ylhäällä Moro Sky Barissa, 25. kerroksessa katselemassa öisiä Tampereen valoja. Tunnelma oli vielä huomattavasti väkevämpi, mitä ensimmäistä kertaa päiväaikaan siellä käydessäni. Todellakin tänne pitää tulla vain baarinkin takia. Kun nyt olen miettinyt muutamaan otteeseen Liberty or Deathissa Helsingissä käytyäni, että mistä muualta kuin Masu Asian Bistrosta Tampereella saisi kunnollisia drinkkejä, niin tämä ainakin nyt menee kokeltavien paikkojen listalle. Seuralaiseni nauttima basilika-ginimojito (!) oli mielenkiintoinen, mutta erittäin maukas juoma. Itse tyydyin kuitenkin tällä kertaa ihan vain olueen.

Moro Sky Barin unisex-vessassa on muuten upea kattokruunu, ja peiliä kiertävät lamput, kuten entisaikojen elokuvatähtien pukuhuoneessa. Tietysti sieltä on myös suuri ikkuna, josta näkee maisemia.

Ja niin täynnä olin illallisesta, että edes aamulla ei vielä ollut kauhea nälkä. Solo -aamiainen tarjoillaan samassa Grill It! -ravintolassa, jossa kävin aiemmin jo lounaalla, ja jonka listalta tilasimme illallisen. Ns. kylmässä pöydässä oli monenlaisia leikkeleitä, ilmakuivattua kinkkua, aitoa salamia ja savulohta, juustoa, salaattia, suolakurkkua, kurkkua, paprikaa ja tomaattia. Leipiä oli useaa sorttia, ja ne leivotaan paikan päällä itse. Lisäksi lämpimistä ruuista löytyi tietenkin pekonia, munakasta, mustaamakkaraa ja Teivon Lihan pikkunakkeja. Myös puuroa, muroja ja myslejä oli tarjolla, samoin kuin monenlaisia tuoreita hedelmiä. Ja niin kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi, niin jälkiruuaksi oli vielä sini- ja valkohomejuustoja sekä kahdenlaisia leivoksia, joista erityisesti suklaamoussekakku vei kielen mennessään.

Solo -aamiaisella kahvi tai tee tarjoillaan pöytään, vaikka kyllä sitä automaatistakin saa itse hakea. Tarjolla ollut appelsiinimehu myös saa erityismaininnan multa, sillä liian usein näillä hotelliaamiaisilla mehu on lantrattu liian laihaksi, mutta täällä sekin maistui kunnolla appelsiinilta.

Tuhdin aamiaisen jälkeen ehdin vielä hetken löhöillä, kunnes piti lähteä töihin. Niin kovasti miellyin tähän pieneen arjen piristykseen, että jätin hotellin haikein mielin taakseni, olisin totta vie viihtynyt siellä paljon pidempäänkin!

Pieni pala Belgiaa Tampereella

Kun luin ensi kertaa viime talvena, että Tampereen keskeisimmillä paikoilla Tammerkoski -maisemassa Koskipuistossa sijaitseva vanha Verkatehtaan konttorirakennus oli myyty ravintolakäyttöön, olin asiasta varovaisen innostunut. Juuri sellaista käyttöä tälle arvokkaalle vanhalle rakennukselle olin toivonut jo pitkään. Talossa olivat kuitenkin majailleet mielestäni jo pidemmän aikaa talon arvokkuudelle sopimattomat vuokralaiset.

Rakennuksen sijainti on ideaalinen aivan Hämeensillan kupeessa, eikä sen koristeellista kaupungin teollisuushistorialle ominaista punatiilistä julkisivua voikaan olla huomaamatta, kun keskustassa liikkuu. Olen monesti puhunut, ja kirjoittanut täälläkin tämän alueen entisestä upeudesta, siitä millainen se olisi voinutkaan olla, mikäli kaikki tehdasrakennukset olisi säilytetty, ja Koskikeskusta ja Hotelli Ilvestä ei olisi koskaan rakennettu. Linkkaamani alkuperäisen postauksen kuva on näemmä hävinnyt Facebookista, mutta latasin sen vihdoin omaan palvelintilaan, ja täältä voi nähdä, millainen paikka kyseessä on ollut. Nyt noista vanhan Verkatehtaan rakennuksista on enää jäljellä tämän ravintolarakennuksen lisäksi vain entinen värjäämörakennus aivan kosken partaalla. Siinä toimii Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta.

Toisaalta pienenä henkilökohtaisena pelkona tässä talokaupassa oli, että näin hienoon konttorirakennukseen perustettaisiin ravintola, joka olisi oman budjettini ulkopuolella. Kun kuitenkin selvisi, että sen osti Restamax, saatoin ottaa hiukan rennommin. Tosin tämän jälkeen julkistettiin Hans Välimäen ja Restamaxin yhteistyön tuloksena syntynyt uusi sisaryhtiö Gastromax, joka nosti melko paljon ketjun profiilia. Uuden yhteistyön hedelmiä on saatu Tampereellakin nauttia jo aiemmin Masu Asian Bistrossa, jossa itsekin kävin kesällä. Helsinkiin Hans on perustanut tänä vuonna uudet ravintolat Välimäen ja Rikhardsin, joista myös jälkimmäinen on tälläinen rennompi pubihenkinen paikka.

Oli siis odotettavissa, että juuri näitä ravintolatiloja tulee operoimaan nimenomaan Gastromax, ja niin myös kävi. Kesällä kuulin, että luvassa on belgialainen bistro ja pubi, joka kuulosti oikein kiinnostavalta. Ja kun sitten syksy vierähti hieman ohimennen tuossa, aukesi August von Trappe itsellenikin hieman yllättäen jo viime viikolla. Onneksi huomasin tilanteen Kipparin Morsiamen Instagramista, joten saman tien aloin miettiä sopivaa päivää, jotta itsekin pääsisin sinne tutustumaan mahdollisimman tuoreeltaan.

Rakennuksen tilat on jaettu kätevästi puoliksi siten, että kumpikaan ravintolan puoliskoista ei ole riippuvainen toisen aukiolosta. Näin oli myös viime sunnuntaina, jolloin kävimme paikan testaamassa. Ruokapuoli on avoinna sunnuntaisin ainoastaan klo 11-16, mutta pubi jatkoi puolille öin. Myös pubista saa kuitenkin purtavaa suppeammalta listalta, esimerkiksi monenlaisia snäcksejä.

Upeinta täällä on ehdottomasti sisustus, jossa vanhaa rakennusta on kunnioitettu viimeisen päälle. Tiiliseinää on jätetty esiin paljon, ja koska rakennus on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen, näkyy se myös monenlaisina kiehtovina yksityiskohtina ja soppina, etenkin juuri pubin puolella. Sisustuksen on suunnitellut Jaana Ekman, joka on vastannut myös Masun interiööristä, ja kieltämättä jonkin verran yhteistä näissä oli, kuitenkin siten, että Augustissa näkyy selvä mannermaisuus. Vaikka en ole koskaan Belgiassa käynytkään, on Keski-Euroopassa muuten matkailtuani helppo kuvitella siellä tälläisiä paikkoja olevan.

















August von Trappen ruokalista on kunnianhimoisen laaja, ja sunnuntaille sitä olikin hieman supistettu, ilmeisesti lyhyestä aukiolosta johtuen. Laaja lista saattaa muodostua joskus ravintolalle ongelmaksi, kun vaihtoehtoja on liikaa. Toisaalta myös asiakkaan näkökulmasta laaja lista aiheuttaa täällä runsaudenpulan, sillä kaikkea tekisi takuulla mieli maistaa, sen verran herkulliselta tämän paikan ruuat paperilla näyttävät. Belgialaiset vaikutteet ovat listalla ilmeisiä, ja esimerkiksi belgian perunoiksi kutsuttuja frittejä on usean ruuan lisukkeena, kuten myöskin sinisimpukoita, joita on moneen lähtöön.

Itse olin kylläkin jo valinnut ennakkoon, mitä haluan juuri ensimmäisenä kokeilla, joten valinta oli sikäli helppo. Olin kesällä maistanut Tampere Food Festillä niin taivaallisia fish 'n' chipsejä Fisu & Ranet kojulla, että heti kun jokin ravintola tätä yhtä lempiannoksistani tarjoaa, piti sitä kokeilla. Ja vaikka von Trappen kala-annos ei ihan onnistunut samalla tavalla säväyttämään, oli se ehdottomasti paras Tampereella ravintolassa saamani annos sen jälkeen, kun Ruby & Fellas poisti omansa listaltaan. Makupalettia täydentämään oli tarjolla vielä pieni kupponen mallasviinietikkaa, sekä taivaallisen hyvää remouladea. Myös grillattu suolasitruuna oli erilainen lisä annokseen. Ainoastaan kala kaipasi hieman enemmän suolaa, mutta sen lisääminen onnistuu toki itseltäkin. Nälkä lähti, ja itselleni se on tärkeää ravintolassa asioidessani. Pientä haparointia oli kuitenkin havaittavissa, sillä toinen annoksista ei täysin vastannut listassa kuvattua, mutta tämä saattaa mennä ihan alkukankeudenkin piikkiin.

Tämä toinen erittäin herkulliselta kuulostava annos, ja myös leipäversiona omiin suosikkiruokiini lukeutuva wohveli Skagen oli kuitenkin jo pöytään saapuessaan selkeä pettymys nimenomaan kokonsa puolesta. Belgialainen vohveli ei ollut edes kokonaan rapumassan peitossa, ja mainittua muikunmätiä oli ainoastaan parin teelusikallisen verran. Lisäksi listan mukaan annokseen tulee keitetty kananmuna, mutta tähän oli vaihdettu kuitenkin uppomuna. Myös punasipuli oli annoksessa pehmeäksi marinoituna ja Skagen -tahnaan sekoitettuna. Tässä se kuitenkin toimisi raakana paremmin ja toisi hieman enemmän kaivattua suutuntumaa. Tämän kokoisen annoksen hintana 15 euroa olisi sopivampi, mutta 24,50€ oli tuosta vain hieman alkupalaa suuremmasta pääruoka-annoksesta meistä molemmista selvästi liikaa.

Olimme ottaneet seuralaiseni kanssa vieläpä alkupaloiksi ison etanapannun puoliksi, ja silti hänelle jäi alkupalan ja pääruuan jälkeen nälkä. Vitsailimmekin, että tässä meinaa nyt klassinen "Mäkkärin kautta kotiin" toteutua. Me tosin valitsimme Mäkkärin asemesta päivän toiseksi ruokapaikaksi turvallisen varman 2h+k Baarin, jossa se nälkä lopultakin lähti :) Itsekin testasin samalla vielä ensimmäistä kertaa paikan siivet, jotka olivat aivan todella loistavia, mutta siitä toisella kertaa enemmän!

Vaikka esitän tässä arviossa asiat siten, kuin ne ovat, ja en mielelläni kirjoita mistään näin kriittisesti, haluan kuitenkin korostaa, että myös Augustissa maut olivat kuitenkin kohdallaan. Skagen wohvelissakaan ei sen puolesta ollut mitään vikaa, mutta luonnollisesti tälläisestä jää päällimmäisenä mieleen lievä pettymys. Omat fish 'n' chipsini tosiaan olivat kuitenkin täyttävä annos, joten pääruuissa kokoerot tuntuvat vaihtelevan melko lailla laidasta laitaan. Mikäli kaipaat siis tuhtia purtavaa, kannattaa tarjoilijalta ainakin varmistaa annoskoko etukäteen.

Ei tätä paikkaa kannata silti ohittaa, vaikka yksi kokeilemamme annos pettymys olikin. Myös palvelu oli erittäin ystävällistä ja hyvää paikan päällä. Annoin palautetta kuitenkin ravintolaan mieluummin sähköisesti ja myös itse aion käydä täällä kaikesta huolimatta uudelleenkin maistelemassa muita annoksia.









EDIT 28.1.2015: Kävin taannoin syömässä täällä uudelleen sunnuntaina, sillä olin lukenut 365 Days with Ida -blogista arvion aivan erilaisesta brunssista, mitä itse ensimmäisellä kerralla söimme, ja mitä tämän alkuperäisen kirjoituksen sisältö antaa ymmärtää. Suuri kiitos Augustin ravintolapäällikölle, joka otti reklamaationi tosissaan ja kutsui minut uudelleen syömään.

Oma aiempi käyntimme, josta kirjoitus on alunperin tehty, ajoittui ravintolan ensimmäiseen aukiolosunnuntaihin, ja brunssin tyyli haki silloin vielä paikkaansa. Nyt tarjolla on huomattavasti paremmin rahalle vastinetta, sillä kiinteään 27,90€ hintaan saa valita kolmesta eri hintaryhmästä yhden annoksen, ja näin siis saa todella kasattua eteensä kolmen ruokalajin aterian. Itse otin nyt alkuun tuon Skagen-vohvelin, pääruuaksi Winkkarin ja jälkiruuaksi Chocolat pot de Créme -suklaavanukkaan (kuva täällä). Jokainen annos hipoi täydellisyyttä, Skagen oli loistava, Winkkari oli tehty vasikanlihaan, perunapyree samettista ja voi maistui siinä vahvasti. Vaikka kyseessä on hyvin tavanomainen, itse jopa huoltoasemaruuaksi mieltämäni annos, oli se paras koskaan syömäni wieninleike. Myös jälkiruoka oli yksi parhaista missään syömistäni.

Nyt todella nautin ruuasta, ja asiaan tietysti vaikuttaa se, että se oli myös hinnoiteltu järkevästi. Vaikka itse emme tällä kertaa ruuasta joutuneetkaan maksamaan, voin tällä kokemuksella aivan vilpittömästi suositella sunnuntaibrunssia entistä enemmän, ja itsekin haluan mennä tänne nimenomaan uudelleen brunssille!

Masu täynnä Aasiaa

Vihdoinkin, siis todellakin vihdoin pääsin syömään Hans Välimäen viime talvena Tampereelle avaamaan Masu Asian Bistroon. Vannoutuneena sushin ja vietnamilaisten kesäkääryleiden ystävänä tiesin jo mitä makumaailmaa odottaa, mutta kesti vain näin kauan, että sain mukaan luottoystäväni, keitä jälleen pääsin tiistaina näkemään.

Aloiteltiin iltaa ensin Armas Katukeittiö & Viinibaarissa nurkan takana, sillä Masu aukeaa alkuviikosta vasta klo 18. Siellä nautiskeltiin aperitiivina jo viime talvena maistamaani Viinitallin maahantuomaa espanjalaista valkkaria Bodega El Angoston Angosto Blancoa, ja päivitettiin tuoreimmat kuulumiset. Kuudeksi siirryttiin Masuun.

Ja voi hitto, minkä ensivaikutelma sisään ravintolaan astuminen jo sai aikaan. Upeasti sisustetun baarin läpi kuljetaan ravintolan perälle saakka, joka on jo ex-Flamesta ja aikanaan samassa liiketilassa sijainneesta pankkisalista tutulla tapaa alakerrassa. Varsinaiset ravintolapöydät sijaitsevat siellä. Sisustus on tumma, ja täynnä pieniä yksityiskohtia, hyvin omintakeisesti kuitenkin toteutettuna. Kuten ravintolan ideologiaankin kuuluu, tämä ei ole puhtaasti Aasiaa, vaan siihen yhdistyy erilaisia elementtejä, aivan niin kuin ruuassakin. Upea paikka kuitenkin on ateriakokemuksesta jo puolet, tälläkin kertaa.















Me tilasimme erilaisia annoksia jaettavaksi, ja pöytään kannettiin Nahm Jimiä, Hirata Bunia, Rapugyozaa, Cornis Crab Harumakia ja Asian Fish & Chipsiä. Ystävättäreni ottivat lisäksi vielä jälkiruuaksi Giant Xoco -suklaakakkua, johon tuli myös vihreästä teestä tehtyä Tampereen Jäätelötehtaan jäätelöä, fudge-kastiketta ja paahdettua valkosuklaata. Itse tilasin jälkiruokadrinkiksi baarin puolelta Cucumber Gin Sourin. Erityismaininta myös ruokien tarjoilusta, joka oli aivan erilaista, johon täällä on ravintoloissa tottunut. Parhaimmillaan ruoka oli aivan mielettömän hyvää, joskin gyozat olivat hieman turhan mietoja omaan makuuni, ja kevätkääryleet tavanomaisia. Listalta löytyy kuitenkin melkoinen määrä vaihtoehtoja, joten kokeiltavaa riittää. Omiksi suosikeiksini näistä nousivat ylitse muiden Nahm Jim, Hirata Bun ja Fish & Chips.

Hyvän ruuan ja kiehtovan sisustuksen lisäksi palvelu oli todella loistavaa. En muista saaneeni yhtä hyvää asiakaspalvelua ravintoloissa juuri koskaan, ja sitä tuli niin omalta tarjoilijaltamme, kuin baarimikoltakin. Meistä huolta piti MasterChef Suomen 3. kauden yksi parhaista, Aki Keskitalo.

Aasialaisesta ruuasta intoiluni sai kunnon sysäyksen viime sunnuntaina, kun vihdoin katsoin Netflixistä dokumentin Jiro Dreams of Sushi, joka kertoo Japanissa kulttikokin leimaa nauttivasta Jiro Onosta. Hän lienee maailman kuuluisin sushimestari, ja hänen ainoastaan sushia tarjoilevalla ravintolallaan on kolme Michelin -tähteä.

Mun teki mieli mennä sushille tietysti jo heti sunnuntaina, mutta silloin oli ruoka jo kotona mietittynä. Mutta Masun lisäksi tuli käytyä viikolla sitten vielä uudestaan Sakura Watamisushissa. Nyt on taas hetken masu täynnä aasialaisesta, mutta Välimäen ravintolaan on kyllä pakko päästä pian toistamiseen, listalle jäi niin monta kiinnostavaa ruokaa kokeiltavaksi!