Roskaruokaa ja roskaelokuvia

Palataan hetkeksi viikonloppuun. Viime lauantai oli nimittäin pitkästä aikaa aivan todella huippu päivä, pitkälti kiitos Netflixin ja mauttomien klassikkoelokuvien. Maratoonattiin kaverin kanssa läpi palvelun mielenkiintoisinta roskaleffatarjontaa, ja katsottiin peräti neljä elokuvaa tuon päivän aikana.

Olen ennenkin suitsuttanut täällä tätä omaa erikoista elokuvamakuani, mutta koska en läheskään kaikkea ole aiemmin nähnyt, jaksavat nämä kököt ja epärealistiset rainat aina naurattaa. Onneksi on sellainen kaveri, jonka kanssa voi jakaa samanlaisen elokuvamaun, koska eihän näiden katsominen yksikseen takuulla yhtä hauskaa olisi. Ja kun tähän yhtälöön liitetään vielä oluen juonti, ollaan perusasioiden äärellä. Roskaleffojen ja kaljoittelun ohessa päivään kuului saunomista ja roskaruokaa, pakastepitsaa ja makkaraperunoita :) Vielä sunnuntainakin homma jatkui Subwayn Cheese & Meltin kanssa, harvoin tulee subia haettua, mutta Facebook -tarjous oli sen verran hyvä, että siihen piti tarttua :)

Leffat, jotka valikoituivat lauantaina katsottavaksi olivat kulttiklassikko Plan 9 From Outer Space (1959), Toxic Avenger (1984), C.H.U.D. (1984) sekä The Stuff (1985). Näistä Toxic Avenger on saman tekijäjoukon, eli Troma Entertainmentin elokuvia, joihin olen tässä parin vuoden aikana perehtynyt enemmänkin. Ed Woodin klassikko, jota usein on tituleerattu maailman huonoimmaksi elokuvaksikin, todellakin oli huono. Samoin tarinallisesti tuo Toxic Avenger oli sitä taattua Tromaa, jossa härskisti mässäillään kaikella kuvottavalla, mutta silti aivan loistavaa huumoria. Aika yllättäen kuitenkin The Stuff ja C.H.U.D. olivat kaikessa korniudessaan ihka oikeastikin yllättävän tasapainoisia elokuvia, jopa laadukkaasti tehtyjä sellaisia. Jälkimmäisillä olikin selvästi tavoiteltu huomattavasti edellisiä laajempaa kohdeyleisöä. Plan 9 From Outer Spacea ei tosin löydy Netflixistä, se katsottiin YouTubesta, löytyy sieltä nimittäin kokonaan.

HUOM! Jos näiden elokuvien trailerit kiinnostavat, niin julistetta klikkaamalla pääset suoraan YouTubeen.









Nyt kun kesä on jäänyt taakse, toivottavasti motivaatiota olisi enemmänkin istua Netflixin äärellä. Sen verran vähälle sen käyttö on jäänyt, että olen melkeinpä maksellut viime kuukaudet siitä turhaan. Toisaalta olen nyt viime aikoina bongannut sieltä myös sellaiset kolme klassikkoelokuvaa kuin Wayne's World, Prinssille Morsian ja Boomerang, jotka olen toki teininä jo nähnyt, mutta ehdottomasti haluan katsoa kaikki pian uudelleen! Myös kaverin kanssa sovittiin Toxic Avengerin jatko-osien katsomisesta, sillä niitä on tehty peräti kolme kappaletta :)

Ja mitä erikoislaatuisiin elokuviin tai sarjoihin tulee, niin viikon sisällä interneetterissä kiertäneet Twin Peaks -huhutkin varmistuivat eilen, kun Showtime lopulta vahvisti, että David Lynch ja Mark Frost tekevät yhdeksänosaisen jatkon alkuperäiseen sarjaan siten, että se sijoittuu nykypäivään 25 vuotta alkuperäisten tapahtumien jälkeen. Dale Cooperhan sanoi sarjan viimeisessä jaksossa - "I will see you again in 25 years".

Tänään kuitenkin on jotain aivan muuta tiedossa, sillä menen katsomaan elokuviin Miika Nousiaisen romaaniin perustuvan Vadelmavenepakolaisen. Luin kirjan joitakin vuosia sitten, ja ihastuin Nousiaisen tarinankerrontaan. Kirja etenee erittäin kiehtovalla tavalla ja kertoo suomalaisen Mikko Virtasen pahanlaatuisesta pakkomielteestä ruotsalaisuuteen. Tarina muuttuu humoristisesta vireestään yllättävänkin synkäksi loppua kohti, ja nähtäväksi jää, miten hyvin tuo tunne on saatu tuotua tähän elokuvaan.

Kölnin vesien äärellä

Matkalta on palattu, ja vaikka arvauksia ei tullut, niin viimeistään Instagramistahan se selvisi tuossa jo reissun päällä, että Kölnistä oli kyse.

Kaupunki ei ollut mulle entuudestaan tuttu, eikä sitä kohtaan edes odotukset olleet kovin suuret, mutta että sitä voi ihminen yllättyäkin positiivisesti. Niissä valokuvissa, joita sieltä olin etukäteen nähnyt, oli niin pieni osa sitä kokonaisuutta, millaisesta suurkaupungista kuitenkin oli kyse. Ja ehkäpä en vain osannut suhteuttaa niitä siihen, että kyseessä kuitenkin on Saksan neljänneksi suurin kaupunki, onhan sielläkin yli miljoona asukasta.

Jokatapauksessa reissussa oli mahtavaa, ja ohimennen ehdin nähdä silmäykseltä hieman enemmänkin, sillä johtuen huonoista jatkoyhteyksistä ja budjettireissaamisesta, olin valinnut lentää lähemmän Hahnin kentän asemesta Bremeniin. Olin siihenkin suhtautunut aiemmin varauksella, mutta keskustan ohittaessani sekin vaikutti kovin sympaattiselta pikkukaupungilta, vaikka sielläkin asustaa yli kaksinkertainen määrä ihmisiä vaikkapa Tampereeseen verrattuna. Voisin hyvinkin harkita vaikka toista lomaa pelkästään siellä, koska lentäminen sinne Tampereelta onnistuu edullisimmillaan muutamalla kympillä edestakaisin, eikä siitä Hampuriinkaan ole pitkästi.

Kuitenkin Kölniin sieltä on vielä yli 300 kilometriä, jonka taitoin junalla. Junamatkan hinta olikin puolet koko matkustusbudjetista, mutta kiitos Ryanairin, silti edullisempi kuin muilla lentoyhtiöillä lähemmäs päämäärää lennettynä, tai nopeampi kuin Hahniin lentämällä. Samalla tuli nähtyä kolmen tunnin ajan monta saksalaista kaupunkia junan ikkunasta. Vaikka matkustin yksin, matkat sujuivat myös suhteellisen jouhevasti Spotifyn offline-ominaisuutta hyödyntäessä, ja kirjaa lukiessa. Olin ennen matkaa hakenut Suomalaisen kirjakaupan pokkarialesta muutaman kirjan, ja matkalle mukaan tarttuivat Miika Nousiaisen Metsäjätti, sekä Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis, molemmat miehet tietysti tuttuja Hyvistä ja huonoista uutisista. Miikalta olin lukenut ainoastaan aiemmin Vadelmavenepakolaisen, Tuomakselta en ainuttakaan kirjaa.

Kölnissä tuli syötyä ja juotua joka päivä todella hyvin. Siitä teen ihan omat postauksensa, mutta mainittakoon, että päiviin mahtui niin laadukasta lammasdöneriä, libanonilaisia herkkuja, kaupungin parhaaksi kehuttua hampurilaista ja jättipitsaa. Vesi herahtaa kielelle, kun edes mietinkin tätä reissua takautuvasti.

Muutoin tuli kierreltyä paljon sekä metrolla, että jalkaisin, sillä Kölnin keskusta on erittäin kompakti. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä kävelyä kertyi lähes 13 kilometriä, muina päivinä kuljin enemmän maan alla. Tosin Köln on siitä erikoinen, että monessa paikassa metro nousee myös maan pinnalle keskustassa, ja joutuu odottamaan liikennevaloissa muun liikenteen tavoin. En ole kuullut aiemmin missään vastaavasta.

Arkkitehtuurin ja ihan normaalin elämän katselu ja taltiointi kameralla on itselleni tarpeeksi mukavaa ajanvietettä, joten lukuunottamatta Rheinin ylittävää kaapelirataa, en käynyt missään maksullisissa nähtävyyksissä. Siinä kuuluisimmassa, eli tuomiokirkossa, Domissa oli jatkuvasti niin paljon ruuhkaa, että sitä ei tullut tarkemmin käytyä läpi. Niinpä ensimmäisiä kuvia kohti, ja niitähän riittää :)