Roskaruokaa ja roskaelokuvia

Palataan hetkeksi viikonloppuun. Viime lauantai oli nimittäin pitkästä aikaa aivan todella huippu päivä, pitkälti kiitos Netflixin ja mauttomien klassikkoelokuvien. Maratoonattiin kaverin kanssa läpi palvelun mielenkiintoisinta roskaleffatarjontaa, ja katsottiin peräti neljä elokuvaa tuon päivän aikana.

Olen ennenkin suitsuttanut täällä tätä omaa erikoista elokuvamakuani, mutta koska en läheskään kaikkea ole aiemmin nähnyt, jaksavat nämä kököt ja epärealistiset rainat aina naurattaa. Onneksi on sellainen kaveri, jonka kanssa voi jakaa samanlaisen elokuvamaun, koska eihän näiden katsominen yksikseen takuulla yhtä hauskaa olisi. Ja kun tähän yhtälöön liitetään vielä oluen juonti, ollaan perusasioiden äärellä. Roskaleffojen ja kaljoittelun ohessa päivään kuului saunomista ja roskaruokaa, pakastepitsaa ja makkaraperunoita :) Vielä sunnuntainakin homma jatkui Subwayn Cheese & Meltin kanssa, harvoin tulee subia haettua, mutta Facebook -tarjous oli sen verran hyvä, että siihen piti tarttua :)

Leffat, jotka valikoituivat lauantaina katsottavaksi olivat kulttiklassikko Plan 9 From Outer Space (1959), Toxic Avenger (1984), C.H.U.D. (1984) sekä The Stuff (1985). Näistä Toxic Avenger on saman tekijäjoukon, eli Troma Entertainmentin elokuvia, joihin olen tässä parin vuoden aikana perehtynyt enemmänkin. Ed Woodin klassikko, jota usein on tituleerattu maailman huonoimmaksi elokuvaksikin, todellakin oli huono. Samoin tarinallisesti tuo Toxic Avenger oli sitä taattua Tromaa, jossa härskisti mässäillään kaikella kuvottavalla, mutta silti aivan loistavaa huumoria. Aika yllättäen kuitenkin The Stuff ja C.H.U.D. olivat kaikessa korniudessaan ihka oikeastikin yllättävän tasapainoisia elokuvia, jopa laadukkaasti tehtyjä sellaisia. Jälkimmäisillä olikin selvästi tavoiteltu huomattavasti edellisiä laajempaa kohdeyleisöä. Plan 9 From Outer Spacea ei tosin löydy Netflixistä, se katsottiin YouTubesta, löytyy sieltä nimittäin kokonaan.

HUOM! Jos näiden elokuvien trailerit kiinnostavat, niin julistetta klikkaamalla pääset suoraan YouTubeen.









Nyt kun kesä on jäänyt taakse, toivottavasti motivaatiota olisi enemmänkin istua Netflixin äärellä. Sen verran vähälle sen käyttö on jäänyt, että olen melkeinpä maksellut viime kuukaudet siitä turhaan. Toisaalta olen nyt viime aikoina bongannut sieltä myös sellaiset kolme klassikkoelokuvaa kuin Wayne's World, Prinssille Morsian ja Boomerang, jotka olen toki teininä jo nähnyt, mutta ehdottomasti haluan katsoa kaikki pian uudelleen! Myös kaverin kanssa sovittiin Toxic Avengerin jatko-osien katsomisesta, sillä niitä on tehty peräti kolme kappaletta :)

Ja mitä erikoislaatuisiin elokuviin tai sarjoihin tulee, niin viikon sisällä interneetterissä kiertäneet Twin Peaks -huhutkin varmistuivat eilen, kun Showtime lopulta vahvisti, että David Lynch ja Mark Frost tekevät yhdeksänosaisen jatkon alkuperäiseen sarjaan siten, että se sijoittuu nykypäivään 25 vuotta alkuperäisten tapahtumien jälkeen. Dale Cooperhan sanoi sarjan viimeisessä jaksossa - "I will see you again in 25 years".

Tänään kuitenkin on jotain aivan muuta tiedossa, sillä menen katsomaan elokuviin Miika Nousiaisen romaaniin perustuvan Vadelmavenepakolaisen. Luin kirjan joitakin vuosia sitten, ja ihastuin Nousiaisen tarinankerrontaan. Kirja etenee erittäin kiehtovalla tavalla ja kertoo suomalaisen Mikko Virtasen pahanlaatuisesta pakkomielteestä ruotsalaisuuteen. Tarina muuttuu humoristisesta vireestään yllättävänkin synkäksi loppua kohti, ja nähtäväksi jää, miten hyvin tuo tunne on saatu tuotua tähän elokuvaan.

Kahdenlaista paskaa

Lab Technician at Airport: This is real shit. This coke is pure shit.
Ray Hughes: It's good shit, right?
Lab Technician at Airport: I mean bad shit.
Ray Hughes: Bad shit like, "this shit is bad?"
Lab Technician at Airport: It's shit shit. This shit isn't worth shit. There's barely enough coke in here to attract the dogs. Anybody caught on the street with this would get killed.

-Running Scared (1986)

Edellinen keskustelu on tosiaan tuosta vanhasta Running Scared leffasta, jota en itse ole nähnyt. Sen sijaan se tuli tutuksi itselle aikanaan englantilaisen The Herbaliserin kappaleesta 'Who's The Realest', joka samplaa kyseistä elokuvaa biisin alussa. Tosin tuossa samplessa coke kuulostaakin goodilta.

Mutta kuultuani kyseisen biisin ensimmäistä kertaa, se on siitä lähtien tullut mulle aina mieleen, kun on tarvinnut määritellä hyvän ja huonon paskan eroja. On olemassa niin huonosti tehtyä paskaa, että se alkaa oikeasti olla joko hyvää, tai vähintään hauskaa. Sitten on olemassa niin hirveää paskaa, että sitä ei pysty katsomaan millään tavalla. Hyvä paska on yleensä sitä, mitä ei ole tehty kovin tosissaan, kun taas huono paska on väkisin pinnistettyä, joka vain ei ole onnistunut tekemään toivottua lopputulosta.

Koko aihe liittyy vahvasti viime viikonloppuna Tampereella vietettyihin Cinemadrome -roskaelokuvafestivaaleihin. Perjantai-illan pitkät elokuvat olivat nimittäin hämmentävän hauskoja tai hyviä kaikki.



Return to Nuke'Em High Vol.1 oli toki juuri sitä, mitä odotinkin näkeväni, mutta siitä huolimatta se ylitti kaikessa älyttömyydessään odotukseni. Irvokkuutta, alastomuutta, seksiä, sisä- ja sukupuolielimiä, ruumiinnesteitä ja mutaatioita siinä ei todellakaan säästelty. Ja olipa elokuvassa itse Lemmykin. Siitä lähtien kun yläasteikäisenä näin ensimmäistä kertaa Peter Jacksonin Bad Tasten ja Braindeadin, ovat tälläiset elokuvat kaikessa erikoisuudessaan kiehtoneet mua. Ja paljon hauskempia Troman elokuvat ovat, kuin ns. tosissaan tehdyt komediat. Tämä kyseinen elokuva tosin oli aivan far out -kamaa :) Ja vasta ensimmäinen osa, joten tarinan lopun näemme vasta myöhemmin. Ja jos en perjantaihin mennessä vielä ollut nähnyt noita elokuvasarjan ensimmäisiä osia 80-luvulta, sekin korjaantui eilen, kun katselin sarjan ensimmäisen, Class of Nuke 'Em Highn Netflixistä.

Sen sijaan Chimères oli aivan eri luokassa näiden illan muiden elokuvien kanssa. Olin jopa yllättynyt, miten kompakti ja toimiva tarina se oli, siitäkin huolimatta, että kyseessä oli vampyyrielokuva. Niistä en nimittäin koskaan ole kiinnostunut. Enkä tuotakaan olisi varmasti katsonut, ellei se olisi kuulunut illan ohjelmaan. Se oli kuitenkin muutamia hölmöjä ratkaisuja lukuunottamatta illan laadukkain elokuva. Pettymys siis sikäli, koska en näin tasokasta olisi roskaelokuvafestivaaleilla toivonut näkeväni.

Mutta sen sijaan kotimainen Rasvainen tiistai oli vain ihan oikeasti huono. Näyttelijäsuoritukset eivät ainakaan parantaneet elokuvan uskottavuutta. Rikollisia esittäneet näyttelijät eivät olisi kauempana rikollisesta voineet olla. Ainoastaan pari muutaman sekunnin ajan verran näytettyä jengiläistä olisi voinut ulkonäöltään lunastaa roolin rikollisena. Kuvakulmissa ja leikkauksessa oli haettu aina animointia myöten teennäistä tarantinomaisuutta, mutta lopputulos oli yhtä suurta vitsiä, eli sitä huonoa paskaa.

Minua ainakin harmittaa nähdä näin surkea elokuva, ja tuskin sitä olisin pitkänä elokuvana edes salissa katsonut. Siitäkin huolimatta että muut näkemäni suurelta osalta olivat tarkoituksellisesti huonoja. Rasvaisen tiistain kesto oli kuitenkin onneksi vain alle puoli tuntia, mutta ilmeisesti siitä ollaan parhaillaan tekemässä pitkää elokuvaa.



Sekä Return to Nuke'Em High Vol.1, että Manos: The Hands of Fate olivat siis kuitenkin enemmän kuin osasin odottaa. Niin hyvää paskaa, että ei mitään järkeä. Jälkimmäinen tosin osoitti, että ei kaikkea hyvää paskaa tarvitse tehdä huumorilla. Alun perin Manos nimittäin on tehty kyllä ihan tosissaan, mutta ei se syystä ole maailman yksi huonoimmista elokuvista. Sopivasti samanlainen yleisö tajusi tahattoman huumorin, ja elokuvan aikana nauru raikui Niagaran katsomossa. Se oli paras näkemäni "komedia" pitkään aikaan.

Ensinnäkin koko elokuva on kuvattu käsivaralta kameralla, joka kykeni tallentamaan ainoastaan 32 sekuntia filmiä kerrallaan. Se on myös kuvattu ilman ääntä, ja dubattu jälkikäsittelynä vain kahden näyttelijän toimesta. Juuri nämä kaksi asiaa lienevät vaikuttaneen suurelta osalta siihen, että lopputulos oli niin humoristinen. Ääniraita kun ei aina aivan täysin pysynyt myöskään kuvan mukana, ja välillä tuntui, että kohtauksia oli yritetty venyttääkin kestämään juuri tuon yhden filmikelan verran.

Kohtaukset oli myöskin kuvattu kaiken kaikkiaan ainoastaan kahteen kertaan, joten mikäli molemmat otokset olivat vähintään lievästi menneet pilalle, päätyi niistä kuitenkin toinen itse elokuvaan. Näyttelijäntyöstä ei erityisen positiivista mainittavaa myöskään ole, ja Torgoa esittäneen John Reynoldsin epäiltiinkin olleen LSD:n vaikutuksen alaisena kuvauksissa. Kun elokuvan katsoo, on epäilykset helppo ymmärtää :)

Manos: The Hands of Fate on muuten katsottavissa kokonaan myös YouTubessa. Tiesin sen kyllä jo aiemmin, mutta halusin silti elokuvan nähdä isolla screenillä. Koska moni tuskin tulee elokuvaa ostamaan dvd:llä, on netistä katsominen ihan hyvä vaihtoehto. Katso siis avarin mielin, mutta varaudu silti tyrmistymään.





Perjantain elokuvat päättyivät vielä lähes inhimillisesti puoli kahden aikaan, mutta lauantai-illan viimeinen, joka oli myös lauantain ainoa katsomani elokuva, päättyi vasta puoli kolmelta. Se on melko myöhäinen ajankohta allekirjoittaneelle, ja ihmettelenkin, että miten ihmiset jaksavat seurata joissakin muissa kaupungeissa näytettäviä näytöksiä, jotka pyörivät läpi koko yön? Itse meinasin nukahtaa kesken molempina iltoina :)

Lauantai-illan roskapätkä oli siis The Worm Eaters vuodelta 1977. Elokuva kertoo Herman Umgarista, kylähullusta, joka pitää lemmikkinään matoja. Ryhmä korruptoituneita kaupungin päättäjiä yrittää häätää Hermanin tontiltaan. Tästä suivaantuneena mies rupeaa syöttämään matojaan kaupungin asukkaiden ruokiin. Madot ovat kuitenkin muuttuneet mutanteiksi, ja niiden syöminen saa ihmiset muuttumaan itsekin jättiläismadoiksi. Erinäisten mutkien kautta myös Herman itse päätyy lopulta maan matoseksi.

Koko tarinahan on aivan typerä! Eihän tälläistä kukaan täyspäinen katsoisi, mutta katsojan pitää olla sopivasti sekaisin itsekin nähdäkseen näiden sarkasmin ja huumorin. Jos Manos oli tehty tosissaan, niin The Worm Eaters sitä ei takuulla ollut. Ja se, mitä aineita tämän elokuvan kirjoittaja oli vetänyt, jää kysymysmerkiksi. Minulle tuo puolitoistatuntinen oli kaikessa sekopäisyydessään kuitenkin sekin eräänlainen kokemus. Siitäkin huolimatta, että tämä oli myöskin jo huonoudessaan enemmän kallellaan sinne huonon paskan puolelle. Juoni sikseen, mutta jostakin syystä elokuvassa kaikki ihmiset huusivat kuin raivotautisina, läpi koko elokuvan. Bunch of freaks!

Toivoisin kuitenkin, että tälläisiä erikoisempia ja harvinaisempia elokuvia näytettäisiin teattereissa useamminkin, mutta taloudellisesti se tuskin kovin kannattavaa on. Minulle Cinemadromen kahdeksas kerta oli ensimmäinen, mutta täytyy pitää jatkossakin korvat höröllä kun jotakin erikoista on tarjolla.

Lots of yummy food, with worms. Worms, everywhere! :)

Roskaelokuvien riemuvoitto

Sitä on luvassa tänä viikonloppuna, kun kahdeksas Cinemadrome -festivaali ryöpyttää Niagaran valkokankaalle kahden päivän aikana kirjavan joukon kaikenlaista visuaalista törkyä elokuvien muodossa. Luvassa on niin uutta ja klassikkoa, ulkomaista kuin kotimaistakin roskarainaa. Pääpaino näillä festareilla on enemmän komediassa, kuin aidossa kauhussa, joten tämän kertainen tarjonta sopii tietysti mulle todella loistavasti.

Itse olen tosin menossa varmuudella festareille vain tänään, ja lippukin on jo hankittu. Siitäkin huolimatta, että erityisesti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä esitettävä Herb Robinsin ohjaama The Worm Eaters kyllä huvittaisi nähdä kaikessa irvokkuudessaan. Myöskin jo aiemmin illalla näytettävä Donald Cammellin White of the Eye vaikuttaisi varsin kiinnostavalta. Onhan se kuitenkin vahvasti 80-lukua, mutta jää nähtäväksi, menenkö.

Mutta ainakin tänään siis on luvassa joidenkin mielestä yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmaksi elokuvaksi arvioitu Manos: The Hands of Fate vuodelta 1966, jonka esimerkiksi Quentin Tarantino on maininnut yhdeksi suosikkielokuvistaan. Miehen makuhan tosin on vähintäänkin mielenkiintoinen. Elokuvassa nähdään mm. hupaisa palvelusmies Torgo, joka palvelee herraansa The Masteria. Tämä johtaa pirua palvovaa kulttia jonka touhuihin epäonninen perhe sattumalta törmää lomamatkallaan.

Sitä ennen esitetään Rauli Ylitalon ohjaama lyhytelokuva Rasvainen tiistai parin vuoden takaa. Elokuva kertoo kahden rikollisjengin välisestä taistelusta suomalaisessa pikkukaupungissa. Sen päähenkilö on näistä toisen jengin palkkatappaja, jonka tehtäväksi on pantu pistää päiviltä keikan omiin nimiinsä tehnyt petturi, mutta asiassa on pieni muuttuja joka potkaisee elokuvan juonen ympäri.



Ilta kuitenkin alkaa kulttilabeli Troma Entertainmentista tutun ohjaajan Lloyd Kaufmanin viimeisimmällä teoksella Return to Nuke 'Em High Volume 1. Elokuvassa palataan jälleen Tromavilleen, jonka lukio on rakennettu entisen ydinvoimalan päälle. En tosin ole nähnyt sarjan kahta ensimmäistä osaa, mutta tässä uusimmassa koulun ottavat valtaansa Troman elokuville tutut kaikenlaiset mutantit ja sekopäät teinikriminaalit. Viime vuonna tuli saman kaverin, kenen kanssa nytkin menen Cinemadromeen, katsottua pari muuta Troman pätkää, ja allekirjoittaneen ne vakuuttivat tässä genressä vahvasti. Takuuvarmaa törkyä on siis tiedossa.

Lisäksi tänään luvassa on yksi myös hieman tylsemmän ja tarpeettoman tosissaan tehdyn oloinen sveitsiläinen Chimères, mutta mennee sekin näiden muiden välissä varmasti. Vaikka kaikki elokuvat eivät ole upouusia, minä en niistä ole nähnyt yhtäkään. On siis luvassa erittäin antoisa roskaelokuvan täytteinen perjantai-ilta, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, eiköhän sitä tule horjahdettua myös Hookinkin puolella :)

Luovun tämän vuoksi jopa Tappara-Kärpät finaalin kuudennen pelin katsomisesta, siitäkin huolimatta, että olen istunut Semaforissa jo monta matsia katsomassa ennen tätä. Mestaruus oli jo keskiviikkona niin lähellä, mutta niin vain Kärpät voitti, ja tänään voittaa Cinemadrome. Eikä sota yhtä miestä kaipaa, onneksi.

Surf Nazis Must Die!

Kävin tällä viikolla taas ihan pikkaisen shoppailemassakin. Torstaina ennen peli-iltaa poikkesin jälleen Hennesillä, tosin tällä kertaa ostin hyvin simppelin vaatekappaleen. Katselin sitä jo viime viikolla, kun hain edellisen, jo Liettuassa näkemäni neuletakin, mutta silloin se sai vielä jäädä rekkiin.

Nyt kuitenkin vihdoin poimin mukaani tämän yksivärisen mustan neuletakin, jollaista mulla ei vielä ollut. Erilaisia ja erivärisiä neuleita mulla on jo useita, mutta suurin osa niistä on melko paksuja, ja tälläisillä keleillä vähän ohuemmallekin takille on ollut kysyntää. Tämä kyseinen vaate oli kuumotellut mua viikon verran lähinnä edullisen hintansa takia, sillä se oli alennuksessa -50%. 10 euroa ei todellakaan ole paha hinta, ja koska multa tosiaan tälläinen musta neule vielä puuttuikin, oli tämä melko hyvä hankinta. Alta kurkkaa tietysti Uhana Designin rosvokissa, se ryökäle! :)





Tänään on taas pitkästä aikaa vuorossa kunnon poikien ilta. Saunaa, kaljaa ja Jallua... ja tietenkin paskaa kasariactionia. Kyllähän tälläinen ilta pitäisi useamminkin kuin kaksi kertaa vuodessa järjestää. Viime keväänä vietettiin samassa hengessä saunailtaa kaverin kanssa, kun katseltiin Hard Ticket To Hawaii. Jaloviinaa ei tosin silloin ollut, en ole lähemmäs viiteen vuoteen ostanut sitä ja taas hairahduin.

Tällä kertaa leffana vuorossa on toinen b-luokan elokuvien kulttiklassikko, eli Surf Nazis Must Die. Kyseessä on asialle vihkiytyneen Troma Entertainmentin tuottama harvinaisuus vuodelta 1987. IMDB:ssä se on saanut takuuksi 3,1 pistettä, mutta oikeasti on sitä paskempaakin tullut nähtyä. Etenkin kun tässä vedetään joka osa-alueella niin överiksi, että paskuudesta tuleekin parhautta. Muitakin Troma-klassikoita ja klippejä löytyy heidän omalta YouTube-kanavaltaan. Onnistunut ilta siis tulossa!