Ruokaa asemalta

Moro nääs! Mulla oli suuri kunnia päästä viikko sitten osallistumaan Aamulehden järjestämään ruokaraatiin. Käytiin tuolloin testaamassa pienellä porukalla rautatieaseman taakse alkusyksystä valmistunut Foodstation -ruokakeskittymä. En ollut siellä vielä ehtinyt käymään, en edes siitä huolimatta, että Tampereen legendaarisimpiin kuuluva kebabmesta Abu Fuad palasi paikalliseen kebabskeneen ravitsemaan nälkäisiä laatukebabin purijoita.

Foodstationiin kuuluu viisi ruokaravintolaa ja kaksi jälkiruokapaikkaa, joista toinen on Sweet Bakery, täysiverinen kahvila laajalla makean ja suolaisen tarjonnalla, ja toinen Minetin jäätelöbaari. Muut ravintolat ovat Delisushi, The Burger Bar, Zok Wok ja Aseman Grilli.









Raadin kanssa kierrettiin siis nuo kaikki ravintolat, ja maisteltiin jokaisessa kyseisen paikan suosituimpia annoksia. En arvostele täällä paikkoja sen tarkemmin, arviot voitte lukea tämän päivän Morosta. Syödyn ruuan määrä oli kerrassaan jäätävä, ja vaikka yritys oli hyvä kymmenen vielä alkuvaiheessa syödä vain vähän, alkoi sushien, wokin ja noutopöydän jälkeen maha täyttyä uhkaavasti. Ruokapaikoista omaksi suosikikseni ylitse muiden nousi ehdottomasti Abu Fuad, joka osoitti edelleen olevansa tarpeellinen lisä kaupungin pikaruokaskenessä. Tietysti myös Minetin mielettömän hyvät jäätelöt olivat paikallaan.

Foodstation on mielestäni ulkopaikkakuntalaiselle hieman hankalasti löydettävissä, etenkin jos tulee rautatieasemalle, ja haluaa päästä ennen junaan hyppäämistä syömään jotakin nopeasti. Sen sijaan uskon sen olevan erityisen toimiva konsepti alueen lounaspaikkana, ruokaa saa nopeasti jopa lyhyemmälläkin tauolla ja vaihtoehtoja on joka lähtöön.

Linkki Moron nettijuttuun, arvostelu vain paperisessa versiossa. Tämä oli myöskin se siisti juttu, josta viime viikon pastapostauksessani mainitsin.

Leffaputkessa

Kesä on sellaista aikaa, että elokuvissa ei pyöri oikein mitään mielenkiintoista. Sitten yht'äkkiä, syksyn tultua samaan aikaan tulee vaikka mitä katsottavaa, sellaistakin johon ei ole osannut varautua.

Michel Gondryn ohjaaman ja yhden lempinaisnäyttelijäni Audrey Tautoun tähdittämän Mood Indigon trailerin näin jo yli kuukausi sitten, ja päätin mennä sen katsomaan heti kun se vain ensi-iltaan tulee. No, sehän pääsi unohtumaan, mutta onneksi ei liikaa. Vasta viime perjantaina se ensi-iltansa sai, ja oli heti Niagarassa Viiden euron tiistaissa, jossa käytiin se katsomassa.

Ja aivan ainutlaatuinen puolitoistatuntinen se olikin, en ole varmaan koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Elokuvan maailma on kuin suoraan modernista sadusta tai LSD-tripistä, niin päätön se on. Sekavuutta ei lainkaan helpota se, että toisella päähenkilöllä kasvaa lumpeenkukka keuhkoissaan. En tosin odottanutkaan Gondryltä mitään tavanomaista, ja juuri elokuvan erikoisuus tekee siitä katsomisen arvoisen. Itse juoni ei ole tässä kovinkaan tärkeässä osassa, eikä siitä edes tarvitse välittää, kun silmille tarjotaan tälläistä määrää visuaalista karkkia, josta Audrey ei vähäisintä ole ;)



Sen sijaan täysin toisesta tyylisuuntauksen äärilaidasta toiseen oli uusin Jackass -tiimin tekemä elokuva, jonka huomasin vasta ensi kertaa sunnuntaina, kun selailin Finnkinossa pyöriviä elokuvia. Täysiverinen Jackass-elokuva Paha Pappa ei ole, sillä siinä näyttelee vanhoista tutuista hahmoista ainoastaan Johnny Knoxville Irving Zismanina, aiemmistakin elokuvista tuttuna härskinä vanhuksena. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat kuitenkin samat heebot.

Varasin saman tien liput ja lähdin Plevnalle elokuviin. Ja olihan se nyt hauska. Jackassin tyypit ovat aina vieneet piilokameraa uusille urille, eikä tämä todellakaan tehnyt sen suhteen poikkeusta, vaikka trailerista jo näkikin joitakin parhaista kohtauksista. Elokuva toimi ihan roadmoviena itsekseenkin ja erityisesti Jackson Nicoll oli ihastuttavan symppis poika omassa roolissaan :)



Myös Roberto Rodriguezin Machete Kills tuli käytyä katsomassa. Jo ensimmäinen osa oli yksi parhaista action-pätkistä, joita olen koskaan katsonut. Sekin sai alkunsa viattomasta Quentin Tarantinon ja Rodriguezin huumorimainoksesta Planet Terrorin ja Death Proofin väliajalla, mutta muuntui täyspitkäksi elokuvaksi yleisön painostuksesta. Rakastan kieli poskessa tehtyä actionia, vakavamielisemmät elokuvat tässä genressä eivät sitten oikein koskaan jaksakaan innostaa.

Myös jatko-osa oli taattua mättöä ja räjähdyksiä. Ensimmäisestä elokuvasta hypättiin tosin vielä pidemmälle, ja lähes kaikki action-elokuvamaailman kliseet oli saatu mahdutettua samaan pakettiin. Oli kuumia aseistettuja naisia, takaa-ajoja, splatteria ja klassinen pääpahis. Verta ja suolenpätkiä lenteli siinä määrin, että todennäköisesti ennätys kilahti tällä Rodriguezin haltuun.

Elokuvassa näytteli myös koko kööri varsin nimekkäitä näyttelijöitä, mm. Mel Gibson, Antonio Banderas, Charlie Sheen, Cuba Cooding Jr. ja jopa Lady Gaga! Jatko-osakin lienee jo suunnitteilla, ja vaikuttaa siltä, että siinä viedään kaikki tämä hulluus vieläkin överimmälle levelille :)



Elokuvissa tulee tietysti myös nähtyä trailereita. Tällä viikolla näkemistäni suurin osa niistä ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa, mutta yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Irvine Welshin novelliin perustuva Filth tulee reilun parin viikon päästä ensi-iltaan, ja vaikka se aika raadollisen puolen elämästä näyttääkin, on kyseessä kuitenkin draaman ehdoilla kulkeva rikoskomedia.

Syy rankemman puoleiseen sisältöön on elokuvan päähenkilön mieltymys lähes kaikkiin mahdollisiin laittomuuksiin ja laillisen rajamailla oleviin asioihin. Bruce Robertson on vieläpä poliisi, mutta myös seksiaddikti, lääkenarkki sekä väkivaltainen ja läpimätä kusipää. Kun tarinan kirjoittajana on sama mies kuin 90-luvun kulttielokuva Trainspottingin takana, ei ole syytä epäillä että meno ei olisi varsin roisia.



Wes Andersonin The Grand Budapest Hotel sen sijaan ei ole raaka, eikä vielä vähään aikaan tulossa elokuviin. Trailerin nähtyäni odotukset olivat välittömästi korkealla. Pidin kovasti jo miehen edellisestä Moonrise Kingdomista, jonka kävin vajaa vuosi sitten katsomassa Helsingissä, ja tämä tuleva elokuva vaikuttaa aihepiirinsä ja näyttelijäkaartinsa osalta jopa vieläkin paremmalta.

Joka tapauksessa kaikki nämä elokuvat, ehkä vähiten kuitenkin Jackass, ovat sellaisia, minkä takia rakastan elokuvissa käyntiä ja mikä antaa syyn siellä käydä, jopa kolmena päivänä peräkkäin. Liian usein tulee kuitenkin käytyä katsomassa huonoja pätkiä, pitäisi nostaa omaa rimaa vieläkin enemmän.

Suosikkimerkkejä

Newbie haastoi mut mukaan tälläiseen haasteeseen, mihin pitäisi listata omia suosikkimerkkejä, siis tuotemerkkejä joita käyttää. Listasta tulee mieleen hiukan ala-asteella suositut slämmärit eli slambookit, joihin piti omia suosikkejaan kirjata ylös, ja joita sitten jaettiin muiden koulukavereiden kesken :)

Haasteeseen osallistuminen aiheutti hiukan päänvaivaa, mä kun en todellakaan oo juuri yhtään merkkiuskovainen paria ketjuliikettä lukuunottamatta. Mutta jonkin verran kuitenkin sain aikaiseksi kun rapsuttelin hiukan ajukoppaa. Päätinkin nimittäin hiukan muokata haasteen ideaa ja listata joidenkin tuotemerkkien lisäksi lähinnä yrityksiä joista enimmäkseen hankintoja teen. En jatkohaasta ketään.



KENGÄT - Pääasiassa Converse, luottojalkine joita käytän lähes aina ympäri vuoden. Pahimmilla talvipakkasilla väliin voi laittaa villasukan, mutta harvemmin niin kylmä edes on. Jonkin verran muitakin kenkiä tulee käytettyä, mutta ei niitä päiviä vuoden aikana kovin montaa ole :)

FARKUT - Lähes kaikki farkkuni ostan yleensä Henkkamaukasta. Tuleehan sieltä jotain muutakin hankittua, mutta erityisesti juuri housujen osalta siitä on tullut luottofirmani. Merkin pillifarkut kun ovat kohtuuhintaisia, riittävän kestäviä ja omalle kropalle löytyy sieltä tarpeeksi suuria kokoja. Myös iso osa pitkähihaisista paidoista ja neuleistani on H&M:stä hankittuja.

T-PAITA - näissä ei ole mitään tiettyä yhtä merkkiä, en ole lainkaan merkkiuskovainen mitä tulee t-paitoihin. Kuitenkin ehkä kotimaassa suhteellisen paljon tulee osteltua paitaa Carlingsista. Ulkomailla vakiokauppoja ovat ainakin Pull and Bear ja Bershka. On vääryys, että noita ei ole Suomessa.

ALUSVAATTEET - aika pitkälti H&M viime vuosina. Jonkin verran tulee muualtakin ostettua, esimerkiksi Liettuan reissulta ostin entisestä luottokaupastani Reservedistä nipun boksereita.

TUOKSU - tällä hetkellä edelleen Guccin Guilty. En käytä tuoksua läheskään päivittäin, joten yksi pullo riittää pitkään. Pidin kyllä myöskin oikein paljon Armanin Codesta, jota mulla tätä ennen oli. Päivittäin sen sijaan käytän ihan päivittäistavarakaupan perus Nivea-deodoranttia.

LAUKKU - Fjällravenin Kånken on nykyisin ylivoimaisesti eniten käytössä, vaikka käytän myöskin aika paljon kangaskasseja, vakiokäytössäni on erityisesti Uhana Designin ihana rosvokissakassi. Myös Fred Perryn putkikassi on ollut säännöllisesti käytössä viikonlopun kestävillä reissuilla.



TV - LG 37" LCD.

KÄNNYKKÄ - Apple iPhone 3GS.

MP3 - Apple iPod Nano 2nd gen löytyy, joskin sitä ei tule juurikaan enää käytettyä iPhonen ja Spotifyn myötä. Parhaimmillaan se on puistosoittimena kesäisin, koska sen akku kestää iPhonea pidempään.

TIETOKONE - eri osista koottu pc-pöytäkone.

VIINI - pyrin löytämään mieluisia uusiakin viinejä, ei ole mitään tiettyä, mutta erityisesti Etelä-Amerikasta peräisin olevat punkut ovat perinteisesti olleet omaan makuuni. Varsinkin Cabernet Sauvignon -rypäleestä valmistetut, mutta viime vuosina myös muita löytöjä on tullut tehtyä. Italia on hyvä valkkarimaa, vaikka suosikkini taitaa kuitenkin olla ranskalaisen J.P. Chenetin valkkari.

LEIPÄ - Reissumiestä menee eniten, melkein joka aamiaisella, mutta parasta leipää on ehdottomasti Pirjon Pakarin kauraleipä. Syön mieluummin ruisleipää kuin vaaleaa.

RUOKA - ei ole mitään selkeää ja tiettyä ruokaa ylitse muiden, pidän monesta ja samaan aikaan en pidä läheskään kaikesta :)

JÄÄTELÖ - Minetti ja Pappagallo.



KARKIT - suklaa, suklaa ja suklaa! Melkein kaikki menee, mutta eniten tulee ehkä ostettua Maraboun Daim-levyä, Fazerin keltaista pähkinäsuklaata ja valkosuklaata.

SÄNKY - Jenkkisänky Kodin Ykkösestä.

PÄIVÄLEHTI - Aamulehti. En ole nykyisin tilaaja, sillä sitä ei koskaan tullut luettua tarpeeksi kun se tuli kotiin. Selaan kyllä oikeastaan päivittäin töissä, ja luen kiinnostavimmat jutut. Nettiuutisista on tullut niin arkipäivää, ja ne päivittyvät tiheämpään kuin painettu lehti, että printin merkitys on nykypäivänä laskenut.

LEHTI - En tilaa mitään, samasta syystä kuin edellistäkään. Lehtiä ei vain tule luettua säännöllisesti. Jos tilaisin, todennäköisesti valitsisin joko Imagen, Rumban, Dekon, tai kaikki näistä.

...ja viikonloppu jatkuu

Onpa todella ollut huikea levyjulkaisujen vuosi. Hyviä albumeita on tullut ulos todella monelta bändiltä ja bloginkin painopiste on alkanut vääjäämättä muuttua tämän vuoksi jo musiikkiblogiksi :) Millään ei meinaa edes ehtiä kaikesta kiinnostavasta kertomaan!

Etsin maanantaille sopivaa soittolistaa, työaamu alkoi Lou Reedin 'Transformerin' säestyksellä, kun aivan sattumalta huomasin tämän. Julkaisupäivän piti olla vasta huomenna, mutta jostain syystä se löytyi Spotifystä jo ainakin päivää etuajassa. Olin jo aiemmin diggaillut tietysti The Sounds faninakin, levyltä lohkaistua 'Shake Shake Shake' sinkkua, mutta levyn julkaisusta mulla ei ollut mitään tietoa.

Nyt se kuitenkin on ulkona, nimittäin 'Weekend', ja kuulostaa takuuvarmasti juuri siltä The Soundsilta miltä sen pitääkin. Tosin sinkkulohkaisu antoi sellaista kyllä odottaakin. Edellinen albumi 'Something to Die For' oli itselleni kohtuullisen suuri pettymys lähes täydellisen 'Crossing The Rubiconin' jälkeen, jonka itse pystyn nostamaan korkealle yhtenä kaikkien aikojen rocklevynä. Edellisen levyn konepohjainen synkistely ei oikein minusta sopinut bändin imagoon, ja jäikin aika vähälle kuuntelulle. Tässä uutukainen petraa, ja kuulostaa huomattavasti paremmalta, ja rokilta. Biisit pysyttelevät tiukasti radioystävällisessä 3-4 minuutin välimaastossa, toisin kuin vaikkapa nyt tehosoitossa ollut Arcade Fire. Napakkaa!

EDIT: The Sounds muuten tekee pienen Suomen-tourneen joulukuun alussa ja esiintyy Helsingissä, Turussa, Seinäjoella ja Tampereella. Pakkahuoneelle bändi saapuu 9.12., liput Tiketistä. Itse taidan sen tosin skipata, neljäkymppiä on omalla mittarilla tästä bändistä silti hiukan liikaa.

Mitä Herra Reediin tulee, kunnia hänen työlleen. Vaikka en varsinainen fani koskaan ole ollutkaan, miehen vaikutus koko rockmusiikkiin ja kulttuuriin sen ympärillä on aivan kiistaton, vanha koulu rulettaa. Helsingin Sanomat julkaisi hienon koko pitkää uraa läpileikanneen muistokirjoituksen.

Heijastuksia

Niin se vain koitti lokakuun loppu, ja päivä kun odotettu Arcade Firen uusin levy ilmestyi. Puristiset fanit näyttivät olevan äärimmäisen pettyneitä bändin muuttuneeseen saundiin, ja biisien YouTube-kommentit tai etukäteen tehdyt levyarviot eivät olleet erityisen mairittelevia. Itseä jo ensimmäisenä levyltä julkaistu nimiraita koukutti kuitenkin todella paljon, kirjoitinkin siitä jo syyskuussa.

Kaikki huolet vaikuttavat kuitenkin olleen täysin turhia. Nyt kun olen levyä muutaman kerran parin päivän aikana kuunnellut, virallinen ilmestymispäivä oli siis perjantaina, on 'Reflektor' todella loistava levy! Saattaa olla, että se on myös soundillisesti Arcade Firen albumeista tasapainoisin ja yhteneväisin 'Neon Biblen' ohella. Lisäksi pidän kovasti useassa biisissä olevasta vahvasta discogroovesta.

Albumi on jaettu kahteen osaan ja erityisesti juuri tuo kakkoslevy on omaan mieleeni. Aiemman nimikappaleen lisäksi, joka tosin on ensimmäisen kiekon avausraita, suosikeiksini ylitse muiden ovat nousseet 'It's Never Over (Oh Orpheus)', 'Porno', 'Supersymmetry', ja jo aiemmin musiikkivideonakin julkaistu 'Afterlife'. Näiden lisäksi kokonaisuudesta löytyy runsaasti muitakin loistavia biisejä, kuten reippaasta poljennostaan johtuen jollain tavalla aiemman superhitin 'Ready To Start':in mieleen tuova 'You Already Know' sekä raskaammin rokkaava 'Normal Person'.

Ismo Leikola, hauska mies

Eilisillan keikka Komediateatterilla oli täydellinen suksee. Itse en ollut Ismo Leikolaa nähnyt vielä aiemmin livenä, eivätkä YouTuben videoklipit tee todellakaan oikeutta sille, miten hauska mies Ismo livenä oikeasti on, ainutlaatuista! En todennäköisesti ole nauranut yhtä paljon sitten sen, kun kävin katsomassa Sami Hedbergin Kokovartalomies 2:n 1,5 vuotta sitten. Nimimerkillä vedet silmissä. Kyllä nämä alan ammattilaiset vain osaavat homman.

Aika moni esitys ainakin täällä Tampereella on jo loppuunmyyty, mutta jos vapaita esityksiä omassa kaupungissa vielä löytyy, kannattaa ehdottomasti mennä paikan päälle katsomaan ja kokemaan Kaikkien Aikojen Show! 1,5 tuntia silkkaa huumorin ilotulitusta.

Komediateatterilta käppäiltiin Hookiin. Edellisestä siipeilystä oli ehtinyt vierähtää jo pari kuukautta, ja himo kasvaa valtavaksi. Ja niin hyviä ne taas oli, että melkein tekisi mieli lähteä sinne heti uudestaan!

Kaksi mainiota albumia

Jokin aika sitten bongasin Nuorgamin ansiosta, että Emilíana Torrinilta oli tullut uusi levy. Tämä 'Tookah' on ilmestynyt jo syyskuussa, mutta minä hyppäsin mukaan junaan vasta pari viikkoa sitten.

Emilíana on varmasti useimmille, kuten myös itselleni tuttu tuosta muutaman vuoden takaisesta 'Jungle Drum' renkutuksesta, vaikka siinäkin vaiheessa takana oli jo pitkä ura sekä taustalaulajana, että sooloartistina. Erityismaininta siitä, että hän on takavuosina myös kollaboroinut mm. kahden suosikkini Gus Gusin ja Thievery Corporationin kanssa.

'Tookah' todella ottaa täysin toisenlaisen musiikillisen linjan, mitä 'Jungle Drum', eikä todellakaan jätä kylmäksi. Nyt muutaman kerran levyä kuunneltuani käsillä on todella vahva, tunnelmallinen ja melodinen kokonaisuus, joka ansaitsee paikkansa yhtenä vuoden noteeratuimmista levyistä. Kuuntele Spotifystä.







Toinen, vielä merkittävämpi albumi on julkaistu jo toukokuussa, mutta se oli mennyt itseltäni ohi. Siitäkin huolimatta, että kiinnitin kesällä kyllä huomiota Chvrchesin remiksiin bändin 'Hurricane' kappaleesta. Kyseessä on New Yorkista maailmalle singahtanut Ms Mr nimeä kantava bändi.

Todellinen loppusysäys bändiin tutustumiselle tuli kuitenkin vasta viime viikolla, kun kuulin Liettuan reissulla Bershkassa tuon jo aiemmassa postauksessakin kehumani överikovan RAC-remiksin levyltäkin löytyvästä 'Think of You' biisistä. Oli pakko selvittää että mikä tämä bändi oikein on.

Ja kyllähän sieltä selvisi jotain sellaista, mistä ei ole enää paluuta. Olen ehtinyt kuunnella 'Secondhand Rapturea' ihan sellaisenaankin jo toistakymmentä kertaa, ja tuntuu että levy vain kasvaa jokaisella kuuntelulla. Esimerkiksi alkuperäinen 'Hurricane' aika yllättäen on jopa tuota remiksausta parempi, RAC:in kanssa en oikeastaan pysty biisejä paremmuusjärjestykseen laittamaan, molemmissa on puolensa. Joka tapauksessa tältä debyytiltä löytyy kasapäin muitakin loistavia raitoja, itse asiassa keskinkertaisia kappaleita ei meinaa edes löytyä. Ehdolla tämäkin vuoden levyjen kärkeen.

Ja muistakaapa kaikki jotka kynnelle kykenevät, että tänään on Klubilla keikalla The Hearing, I Was A Teenage Satan Worshipper sekä Minä ja Ville Ahonen.

Pastaaks tässä

Hulluilta päiviltä tarttui taannoin kaikenlaisia italialaisen keittiön raaka-aineita kaappiin. Enimmäkseen valmiita Stockmann Delicatess pastakastikkeita, pestoa, juustoja, basilikaa... niin ja tietysti laadukkaita Garofalon pastoja. Barillaa ei taannoisen kohun jälkeen tueta.

Viime aikoina on siis tullut kokkailtua erilaisia pastaruokia, ja oikeastaan pelkästään kasvispastaa. Mitä nyt kerran hätäisesti kasasin jauhelihasta, manchegosta ja Romana-Rucola-tomaattikastikkeesta nopean työevään seuraavaksi päiväksi. Siinä ei kyllä ollut mitään kuvauksellista :)

Sen sijaan nämä pari pastaa ovat olleet lihattomia, ja varsin mainiota viikonloppuruokaa. Pasta kun on parhaimmillaan heti tuoreeltaan syötynä, ja viikolla teen seuraavan päivän eväät aina edellisenä iltana. Tällöin on aika oleellista pitää kastike ja pasta erillään, tai muuten pasta imee kaiken nesteen itseensä.





Ensimmäiseen pastaan laitoin tomaattia, kuullotettua sipulia ja valmista Mascarpone-tomaattikastiketta. Ihan lopuksi sekoitin mukaan vielä buffala-mozzarellaa ja raastoin parmesania pinnalle.

Toiseen pastaan paistoin valkosipulivoissa ensin tuoreita kirsikkatomaatteja, raastoin sekaan goudaa, paahdettuja pinjansiemeniä ja lisäsin mukaan aurinkokuivattuja tomaatteja. Näiden paistuttua laitoin myös muutaman ruokalusikallisen pestoa ja ruokakermaa, ja annoin kastikkeen tekeytyä. Myös tähän kastikkeeseen lisäsin lopuksi buffala-mozzarellaa, mutta kahden juuston jälkeen jätin parmesanin pois.

Monella ruokahifistelijällä varmasti nousee karvat pystyyn, kun kerron käyttäväni toisinaan jotakin valmistakin tavaraa. On totta, että varmasti hartaasti itse keittämällä saa parempaa tomaattikastiketta, mutta silloin kun haluaa nopeasti valmista ja vielä hyvääkin, ovat tälläiset valmiskastikkeet käteviä. Eivätkä ne tarvitse kuin vain vähän tuunausta, ja tuloksena on onnistunut ateria. Kaikki valmiskastikkeet eivät todellakaan ole hyviä, mutta näille Stockmannin tuotteille voin antaa synninpäästön :)

Mitä aiheeseen ruoka tulee, tänään tapahtuu jotain siistiä. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Livemusiikkia tarjolla

Klubilla on luvassa taas mainio kattaus musiikkia perjantaina. Lavalle nimittäin astuvat The Hearing, jonka missasin Lost In Musicissakin, I Was A Teenage Satan Worshipper, joka on yksi suomalaisista lempibändeistäni sekä Minä ja Ville Ahonen, jolta myös löytyy ihan kelpo biisejä.

Itseä hiukan harmittaa, että missaan nämä juhlat, erityisesti tuon harvinaisen IWATSW-keikan, se kun esiintyy tänä syksynä vain kaksi kertaa. Tämä Klubiesiintyminen on ensimmäinen ja toinen on Lontoossa sellaisten pienten bändien kuin Mewin ja Mumin kanssa. Olen kuitenkin jo kuukausi sitten hankkinut liput Ismo Leikolan Kaikkien aikojen show:hun. Sen jälkeen suunnitelmissa on mennä vielä ulos syömään, joten en todennäköisesti ehtisi kahta ensimmäistä, ja itselleni kiinnostavinta bändiä näkemään.

Ennakkolippuja saa Tiketistä, ovelta hinta on pari euroa enemmän. Kannattaa tsekata myös useassa musiikkimediassa suitsutettu The Hearingin debyyttilevy 'Dorian' joka julkaistiin viime viikolla.

Uusia hankintoja

Mun edellinen käsimatkatavaran enimmäismitat täyttävä ikivanha vetolaukku alkoi olemaan aika huonossa hapessa. Itse asiassa oli pitänyt ostaa uusi jo ennen kesän Budapestin matkaa, mutta se sitten jäi kun päätinkin ottaa silloin lisämaksusta laukun ruumaan.

Ennen Liettuaan lähtöä uuden laukun hankinta oli siis aivan välttämätöntä, ja kävinkin katselemassa niitä paikallisista liikkeistä. Nettikaupat pistivät kuitenkin jälleen ylivoimaisesti kampoihin Tampereen hinnoille, ja päädyinkin tilaamaan omani Amazonista. Positiivisten arvioiden perusteella päädyin Cabin Maxin Metziin, joka on täyteen pakattuna mitoiltaan 55x40x20 cm kokoinen selkäreppu ja täyttää myös Ryanairin käsimatkatavarasäädökset. Matka sujui sen kanssa ongelmitta, painoakin kertyi miltei täydet 10 kg, mutta siitä huolimatta taakka ei tuntunut selässä kannettuna miltään. Ensimmäisen kokemuksen perusteella siis todella hyvä ostos, ja kelpaa jatkossakin halpalentoyhtiöiden matkustamoon.

Ostin myöskin reissusta itselleni talvitakin, vaikka olin ajatellut jättää shoppailut tältä erää sikseen. Mutta kun kaikkea on kuitenkin enemmän ja paremmin tarjolla kuin koti-Suomessa, on vaikea hillitä itseään. Olin pakannut uuden laukun jo menomatkalla melko täyteen, joten tuon takin osto tuotti hieman harmaita hiuksia. Sain kuitenkin entisen syystakkini juuri ja juuri mahtumaan vielä laukkuun paluumatkaa varten.

Kiertelin kyllä useissa muissakin liikkeissä, ja hypistelin ja sovittelin ties mitä, mutta tieto melko täydestä Cabin Maxista ei houkutellut tekemään enempää ostoksia. H&M:ssä (joita koko Liettuasta löytyy vielä toistaiseksi vain yksi, toinenkin on tulossa Vilnaan), näin tuon yhden makeimmista näkemistäni neuletakeista ikinä, tosin naisten osastolla. Kaikesta huolimatta jätin senkin ostamatta, kuvan sentään otin. Talvitakki löytyi tietenkin luottokaupastani Pull and Bearista ja siinä on myöskin irrotettava vuori, joten olen voinut käyttää sitä jo nyt. Talvella se lämmittää sitten paremmin.











Kauppakeskuksia Liettuassa on joka lähtöön, ja vaikka Kaunasin Akropolis on edelleenkin ehkä paras niistä jossa koskaan olen shoppaillut, on Vilnan keskustan liepeilläkin useita suuria kauppakeskuksia. Sielläkin on Akropolis, mutta omasta mielestäni se ei ole käynnin arvoinen. Suurin se ehkä on, mutta melkoisen tylsä verrattuna Kaunasin vastaavaan. Sen sijaan kannattaa ennemmin käydä vaikkapa Panoramassa ja Gedomino9:ssä, kunhan sen remontti kokonaan valmistuu.

Näihinkään eivät shoppailumahdollisuudet Vilnassa rajoitu, ainakin sellaisia isompia ostoskeskuksia kuin Ozas ja Europa on tiettävästi kehuttu. Mikään näistä ei kuitenkaan Gedominoa lukuunottamatta sijaitse keskustassa, joten niihin pitää lähteä varta vasten. Johdinautot ja bussit kulkevat kaikkien lähelle kuitenkin melko kätevästi, kunhan reittikartan ensin ottaa haltuun. Bussilipun ostaminen englanninkielellä tuotti myös päänvaivaa. Helpointa lienee ostaa kertalippu kuljettajalta, mutta niissä ei ole vaihto-oikeutta. Itse valitsimmekin lopulta 24 tunnin kortin, kunhan ensin saimme tulkkausapua :)

Olen muistaakseni ennenkin kehuskellut sitä, että Itä-Euroopan vaatekaupoista bongaa aina mielettömän hyviä biisejä, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Budapestissa bongasin esimerkiksi viime kerralla Reflexin Daft Punk-remiksin, ja nyt mm. tuon Franck Rogerin sekä yhden lempiremiksaajani RAC:in miksauksen Ms Mr:n loistavasta 'Think of You' kipaleesta. Etenkin jälkimmäinen on aivan törkeän kova, ja soinut reissusta palattuani monta kertaa joka päivä.

Kadotuksen keikkakollaasi

Lost In Music on takana tältä vuodelta. Monia hyviä bändejä oli tarjolla, myös paljon huonoja. Niistä hyvistäkin joutui tinkimään, enkä loppujen lopuksi tullut menneeksi kaikille niillekään keikoille joita etukäteen suunnittelin.

Sen sijaan näin Miaun, Tallin Daggersin, Death Hawksin, The Blankon, Damn Seagullsin, Shiny Darklyn ja Neøvin. Husky Rescue olikin peruuttanut jo aiemmin, ja tästä johtuen tuli skippailtua enemmänkin Yo-talon keikkoja, mm. Miriam Bryant jäi näkemättä. Korvaajaksi oli buukattu Phantom, jonka olen tänä kesänä nähnyt jo kahdesti, joten Husky Rescuen slotin vapautuessa pääsin tsekkaamaan Damn Seagullsin joka olisi muuten jäänyt kokonaan kokematta.

Aika yllättäen Neøvin keikka lukeutuikin tämän vuoden Lost In Musicin ehdottomiin kohokohtiin mm. Damn Seagullsin ja Death Hawksin kanssa. Edellisellä kerralla pojat soittivat huomattavasti vaisummin, nyt meininki oli enemmän kohdallaan ja tosin Doriksessa yleisöäkin enemmän. Suurimmaksi osaksi meininki tänä vuonna kaikilla keikkapaikoilla vaikutti kuitenkin entistä vaisummalta, tai sitten syy oli vain itsessäni :) Kaikesta huolimatta elävä musiikki on aina mahtavaa, ja kokemisen arvoista.

Loppuun vielä kuvia tältä vuodelta. Fiiliksiä latistaa reissun ja musiikintäyteisen viikon jälkeen oikeastaan vain se, että Nuorgam ilmoitti lopettavansa toimintansa. Tämä on suuri menetys kaikille musiikin diggareille, sen verran kovan musiikillisen murroksen tämä nettimedia sai aikaan. Kehuin saittia väkevästi jo blogini alkutaipaleella vajaa pari vuotta sitten, jään syvästi kaipaamaan!

Haukkapalaa Vilnassa

Jos vertaa Kaunasiin, on Vilna suurkaupunkina ihan omaa luokkaansa myös siinä mitä tulee ruokatarjontaan. Ainakin teoriassa kaupungista löytyy aivan kaikista maailmankolkista ruokapaikkoja, eri asia on, ovatko ne enää toiminnassa :) Todella monipuolinen tarjonta mahdollistaa kuitenkin sen, että vaihtoehtoja löytyy, vaikka yksi idea menisikin syteen.

Liikaa ei nimittäin etukäteen kannata lyödä ravintoloiden suhteen suunnitelmia lukkoon, paikat kun tuppaavat lopettamaan, eikä siitä välttämättä mainita missään. Nettisivutkin saattavat hyvin olla pystyssä vielä sulkemisen jälkeen. Itselle kävi näin parin paikan kanssa. Erästä lounaspaikaksi suunniteltua lähi-itämaista ravintolaa ei ollut enää, samoin kävi parin kehutun kebabpaikan kanssa. Toisaalta tämä mahdollisti sitten muita parempia ruokailukokemuksia, mutta jotain jäi sen vuoksi myöskin pois.





Omaan makuun sopivat yksinkertaisemmat ja krouvimmat paikat, mutta kaupungista löytyy tietysti tasokkaampiakin ns. pöytäliinaravintoloita, jotka todennäköisesti kannattavat pienempiä paremmin, ja joissa tietysti myös hinnat ovat korkeammat. Jokaiseen makuun jotakin. Itsellä seuraavat vaihtoehdot nousivat ylitse muiden, ja niissä tuli käytyä sen jälkeen kun näihin pariin lounaspaikkaan ei päässyt.

Kaikkein erinomaisin uusi juttu, joka iski omaan makuun Vilnassa, oli raakaruokaravintola Raw 42. Raw foodia on vain siis kypsentämätön ja mahdollisimman vähän jalostettu ruoka, pääasiassa hedelmät, vihannekset, pähkinät, siemenet jne. Olen aiemmin maistellut ainostaan tämän ideologian pohjalta valmistettuja makeita ruokia, tosin pariinkin otteeseen viime vuonna. Hämeenkadun kattoterassilla ensin elokuun, ja sitten marraskuun Ravintolapäivinä.







Raw 42:ssa tuli lopulta käytyä pariinkin otteeseen koko reissun aikana, sen verran hyvää ruokaa siellä oli. Erityisesti sushit maistuivat aivan tajuttoman hyvälle. Myös pitsa oli mielenkiintoinen kokemus, mutta kiehtova kesäkurpitsapasta jäi odottamaan mahdollista seuraavaa reissua. Päällimmäinen mielikuva ja suutuntuma ruuasta oli hiukan sama kuin söisi salaattia, sillä myös pitsa oli kylmä.

Liettuan hintataso on kyllä todella kohtuullinen, ja usein juomat maksavatkin lähes saman verran kuin itse ruoka. Ensimmäisellä kerralla tuli otettua ruokajuomaksi erilaisia hedelmiä ja kasviksia sisältänyttä mehua, toisella kerralla tilasin smoothien. Juomat maksoivat 3 euron molemmin puolin, ruoka 4-5 euroa per annos. Suomesta ei taida tällä hetkellä yhtään pysyväistä kokonaan raakaruokaan perustuvaa ravintolaa löytyä. Kaiketi Ruohonjuuren CocoVi Barin ja Kauppahallin The Salad Barin valikoimista jossain määrin tähän ajatukseen pohjautuvia juttuja on, mutta ei tässä mittakaavassa, enkä ole siellä itse käynyt. En kyllä tiedä kannattaisikokaan tuollainen vastaava bisnes tämän maan säännöillä ja hinnoilla.









Vegaaninen tai raakaruokavalio ei sovi aivan täydellisesti omaan kulinaristiseen maailmaani, mutta todella mukava tälläisestä on toisinaan nauttia. Ehtihän sitä kuitenkin reissussa lihaakin syödä.

Yhtenä päivänä oli tosiaan tarkoitus mennä sinne lähi-idän makuja yhdistelevään ravintolaan lounaalle, jotta illasta olisi jaksanut kovasti mua kiinnostaneeseen ja kehuttuun Vilnan ensimmäiseen tapasravintolaan Ninõon. Koska kuitenkaan edellä mainituista lounasvaihtoehdoista mitään passelia ei löytynyt, päädyttiin oikomaan, ja mentiin syömään ennakkoon valittuun Meat Lovers Pubiin.











Pubissa tuli tilattua hampurilaiset ja tästä johtuen ei enää samana päivänä jaksettu syödä toista kertaa, näin ollen tapakset jäivät kokematta. Mutta ne hampurilaiset, oi että! Yksinkertaisia ja puhtaita makuja, eikä 5-6 euron hintakaan päätä huimannut. Paras syömäni pubiannos pitkään aikaan, ja hyvää olutta ja siideriä sai 2,5 euron hintaan palan painikkeeksi.

Meat Loversin sisustus oli myös hieman erikoisemmasta päästä ja tälläinen tietenkin puhuttelee erityisesti allekirjoittanutta. Ravintolasta löytyi monenlaisia hauskoja yksityiskohtia, ja esimerkiksi ruokalistoja ei ollut saatavilla paperilla laisinkaan, vaan ruokavaihtoehdot oli kirjoitettu liiduilla seinille.





Jos menet Vilnaan, ja raakaruoka ei kuulosta omalta jutulta, kannattaa ehdottomasti tsekata ainakin Meat Lovers. Listalta löytyy monenlaista muutakin syötävää kuin burgereita, ja paikka itsessään on kokemisen arvoinen elämys. Jopa McDonaldsissa ateriat ovat samaa hintaluokkaa tavallisten ravintoloiden kanssa, joten perusteita syödä pikaruokaa ei juurikaan ole. Itse tosin hain lähtöaamuna aamiaista kadun toisella puolella olleesta mäkkäristä, koska hotellin aamiainen oli niin kauhea ;)











Muutamissa baareissakin tuli tietysti poikettua. Bix Baras oli aivan loistava rokkipaikka kahdessa kerroksessa kaupungintalon aukion lähistöllä. Sieltä saa myös edullisinta vastaan tullutta ruokaa, aina alkaen alle kahden euron keitoista ylöspäin. Jos siis matkabudjettia haluaa vieläkin venyttää, saa täältä ainakin mahansa täyteen halvalla. Lista on myös huikean pitkä, joten yhteen ja samaan ei tarvitse tyytyä. Mausta en luonnollisesti osaa sanoa mitään, sillä en siellä mitään syönyt, itselle Bix toimi vain ensimmäisen lomaoluen nauttimispaikkana.

Myös Amatininkų užeiga kaupungintalon aukiolla on ennemminkin ruokapaikka kuin baari, mutta siellä tuli käytyä myös pelkästään oluella. Molempien paikkojen sisustus vaikutti leppoisalta ja tämä vaikutti hieman perinteisemmältä panimoravintolalta. Siihen kellonaikaan kummallakaan ei enää ollut nälkä, joten ruokaa ei tullut tilattua. Ehkä tämän vuoksi palvelu ja pöytiintarjoilu oli baarin puolella hiukan ynseää. Tuskin Amatininkų kuitenkaan syyttä yksi Vilnan vanhimpia ravintoloita on.