Tappiin asti

Purilaisputken katkaisi tosiaan maanantaina vasta tämä paikka. Viimeinkin pääsin koeponnistamaan Wanhan Tapin Nekalassa. Olen kuullut siitä ensimmäisen kerran kehuja varmasti jo lähes pari vuotta sitten, ensin vanha tuttuni kehui paikan hampurilaisia ja sittemmin entinen työkaveri Tapin siipiä.

Ravintola on perustettu entiseen pankkikonttoriin, josta nimikin logoa myöten tulee. Vielä 80-luvulla itsellänikin oli tili Tampereen Aluesäästöpankissa eli TAPissa, mutta pankkikriisin aikaan 90-luvun alkumetrellä se hävisi maailmankartalta. Wanhan Tapin ja entisen pankin logoja voi vertailla keskenään ravintolan kotisivun ja tässä Tamperelaisen artikkelissa esiintyvän kuvan välillä.

Juuri paikan sijainti on vaikuttanut eniten siihen, että en ole saanut aikaiseksi lähteä varta vasten Nekalaan. Loppusysäys päätökselle ottaa tämä syyniin tuli kuitenkin ennen joulua, kun luin Moron lehtijutun tästä ravintolasta. Silloin lopulta päätin, että nyt on mentävä, ja siitä lähtien olen ajatuksestakin kuolannut. Harmillisesti vain testaus on siitäkin huolimatta venähtänyt, kunnes viimein nyt ehdin siellä käydä.







Vaikka annokset ovat todella kookkaita, valitsin tietoisesti listalta molemmat, sekä pekonihampurilaisen että maistiasiksi pienimmän annoksen siipiä. Tietenkään en etukäteen voinut olla varma että, milloin jos koskaan, menisin sinne uudelleen. Jälkimmäinen tosin jaettiin vielä kahteen mieheen, ja hyvä näin, oli meinaan sen verran täysi olo pois lähtiessä :)

Mutta turhaan epäröin. Ollakseen tuollainen baari lähiössä, sain ehdottomasti parhaita siipiä joita keskustan ulkopuolella, ja jopa muutamassa keskustankin paikassa olen saanut. Erityisesti kastikkeista tuli plussaa, siipikastike oli aivan mahtavaa ja Aurajuustodipissä oli kunnon isoja juustokokkareita seassa, se maistuikin Auralta, toisin kuin yleensä joka paikassa muualla. Vaikutti vahvasti itse tehdyltä.

Ja itse tehdyltä vaikutti myös purilaisen pihvi ja talon majoneesi. Näistä tuo majoneesi oli myös yksi annoksen kruunuja, aivan mielettömän hyvä kastike ranskalaisten kanssa. Pihvissä oli sellaista kotiruokamaista fiilistä, joka sopi tälläiseen krouvimpaan burgeriin loistavasti. Lisäksi välissä oli tosiaan pekonia ja ilmeisesti Kippari-juustoa, tai ainakin jotakin muuta savujuustoa. Wanhassa Tapissa hinnatkin ovat varsin kohdallaan, ja oma hampurilaiseni maksoi vain 10,5 euroa, edullisin perushampurilainenkin on vain 9 euroa.





Loppukaneettina voisin mainita, että varta vasten Nekalaan hampurilaisen syöntiä varten harvoin tulee lähdettyä, mutta jos siellä päin nälissään pyörii, ei Tappia kannata ohittaa. Ja voipa sitä joskus mennä ihan vain hyvän ruuankin perässä sinne, itse menen ihan varmasti vielä uudelleenkin. Mutta nyt tuntuu siltä, että hampurilaiset riittävät kyllä vähäksi aikaa, ainakaan ei viikkoon tarvitse syödä enempää... ;)

Siivellä

Olen siivillä käymisestä puhunut hirveän monta kertaa aiemminkin, ja joskus saman linkinkin pastennut tänne. Mutta ihan yhtä kattavalla tavalla en koko siipiaihetta kuitenkaan ole käsitellyt.

Tamperetta siis kutsutaan Suomen siipipääkaupungiksi, ja syykin on selvä. Täällä syödään lähes puolet koko maan kanansiivistä. En ole aivan varma, että mistä tälläinen suosio on saanut alkunsa, en ole selvittänyt asiaa niin pitkälle taaksepäin. Voisiko kuitenkin olla mahdollista, että siivet todella ovat rantautuneet Suomessa ensimmäistä kertaa tänne seudulle Lempäälään, kuten Siipiweikkojen perustajat kertoilevat. Se tietenkin olisikin jo aivan ymmärrettävä syy niiden jatkuvaan suosioon täällä.

Alkuperäinen Hesarin artikkeli, johon Aamulehti viittaa, ei ole enää luettavissa, joten lainaan siitä pätkän tänne.

Tamperelainen ei elä vain mustastamakkarasta. Cayennekastikkeessa uiskentelevilla, tulisilla ja rasvassa keitetyillä kanansiivillä on kaupungissa käsittämätön menekki. Tampereella ja lähikunnissa syödään lähes puolet koko maan kanansiivistä, vaikka seudulla asuu vain kymmenesosa Suomen asukkaista.

Hot wings -maakuntaherkkua – joka muuten on eri asia kuin leivitetyt siivet eli chicken wings – saa keskustan joka korttelista: kebab-pizzerioista, grilli-kioskeista, pihviravintoloista, markettien palvelutiskeiltä – ja tietenkin kanansiipiin erikoistuneista ravintoloista.

Ravintoloihin ei välttämättä voi vain kävellä sisään, sillä kadulla saattaa kiemurrella kunnon jono – myös arki-iltaisin. Viikonloppuisin ravintolat ovat lähes poikkeuksetta täynnä koko aukioloajan.

Itse en ihan tarkalleen muista, milloin olen ensimmäiset siipeni syönyt, mutta 90-luvun loppua se kuitenkin varmasti on ollut. Vaikka Siipiweikot on ollut olemassa pidempään, oli Hook itselleni se ensimmäinen kosketus tähän jumalaiseen pikaruokaan. Hook on perustettu kuitenkin 1997, joten laittaisin ensimmäisen kertani sen ja vuosituhannen vaihteen väliin. Maistettuani silloin rapean kanan ja Texas Peten mahtavaa komboa, ei paluuta enää ole ollut. Taivas aukesi, ja vuosien varrella himo on vain kasvanut. Nykyään siivillä tulee käytyä keskimäärin 1-2 kuukauden välein, joskus useamminkin.





Aika moni tamperelainen harrastaa tätä minuakin useammin, ja siipiä tosiaan saa nykyään melkein joka ravintolasta. Silti tälläkin kokemuksella voin rehellisesti sanoa, että niiden välillä eroja on hurjasti, ja siksi harvoin edes näitä missään muualla syön kuin joko Hookissa, Siipiweikoissa tai Sticky Wingersissä. Liian monta kertaa on tullut siipien suhteen petyttyä. Ja kun näistäkin kolmesta parhaasta yksi on kuitenkin ylivoimainen, kertoo se jotakin siitä, että turha liikaa on lähteäkään sooloilemaan.

Siipien kanssa ehdottomasti parhaalta maistuu olut. Jos et ole tuon kultaisen ohranesteen ystävä, et varmasti pääse aivan sille levelille tämän ruuan kanssa, mitä se parhaimmillaan voisi olla. Vesi on ehdoton no-no, cola ehkä juuri ja juuri menee, mutta ei se silti ole lainkaan sama asia kuin olut. Ja kunnon siipiravintoloissa olut tarjoillaan pakastimessa jäähdytetyistä huurteisista tuopeista. Parempaa ei voi olla!

Vaikka olut sopiikin siipien kanssa täydellisesti ja sammuttaa janon, en silti edelleenkään ole mikään suuri tulisen ruuan ystävä, ja paikasta riippumatta valitsenkin lähes aina kastikkeeni medium-tulisuudella. Etenkin juuri Hookissa se toimii näin kaikkein parhaiten. Sieltä saa myös ylivoimaisesti parhaat sormiruuat, ristikkoperunat ja sipulirenkaat mitä olen ikinä missään syönyt. Myös paikan valkosipulimajoneesi hakee vertaistaan, itse asiassa vaihdan nykyisin sinihomejuustodipin melko usein valkosipuliseen, kuten eilenkin tein.

Siipihimo oli nimittäin ehtinyt taas hiipiä salakavalasti takaraivoon, ja kävi ylivoimaiseksi iltapäivällä. Töissäkin olin jo ehtinyt harkita syömään lähtemistä, mutta koska moni siipiravintola Hook mukaan lukien myy näitä myös take-awaynä, päätinkin hakea annoksen kotiin. Tällä kertaa pelkät siivet tuplarehuilla riittivät.

Sen pystyn sanomaan, että jos tämä paikallinen superherkku kiinnostaa, kannattaa suunnata johonkin näistä kolmesta mainitsemastani paikasta. Tietysti jos varman päälle haluaa pelata, menee Hookiin.

Ruokaa asemalta

Moro nääs! Mulla oli suuri kunnia päästä viikko sitten osallistumaan Aamulehden järjestämään ruokaraatiin. Käytiin tuolloin testaamassa pienellä porukalla rautatieaseman taakse alkusyksystä valmistunut Foodstation -ruokakeskittymä. En ollut siellä vielä ehtinyt käymään, en edes siitä huolimatta, että Tampereen legendaarisimpiin kuuluva kebabmesta Abu Fuad palasi paikalliseen kebabskeneen ravitsemaan nälkäisiä laatukebabin purijoita.

Foodstationiin kuuluu viisi ruokaravintolaa ja kaksi jälkiruokapaikkaa, joista toinen on Sweet Bakery, täysiverinen kahvila laajalla makean ja suolaisen tarjonnalla, ja toinen Minetin jäätelöbaari. Muut ravintolat ovat Delisushi, The Burger Bar, Zok Wok ja Aseman Grilli.









Raadin kanssa kierrettiin siis nuo kaikki ravintolat, ja maisteltiin jokaisessa kyseisen paikan suosituimpia annoksia. En arvostele täällä paikkoja sen tarkemmin, arviot voitte lukea tämän päivän Morosta. Syödyn ruuan määrä oli kerrassaan jäätävä, ja vaikka yritys oli hyvä kymmenen vielä alkuvaiheessa syödä vain vähän, alkoi sushien, wokin ja noutopöydän jälkeen maha täyttyä uhkaavasti. Ruokapaikoista omaksi suosikikseni ylitse muiden nousi ehdottomasti Abu Fuad, joka osoitti edelleen olevansa tarpeellinen lisä kaupungin pikaruokaskenessä. Tietysti myös Minetin mielettömän hyvät jäätelöt olivat paikallaan.

Foodstation on mielestäni ulkopaikkakuntalaiselle hieman hankalasti löydettävissä, etenkin jos tulee rautatieasemalle, ja haluaa päästä ennen junaan hyppäämistä syömään jotakin nopeasti. Sen sijaan uskon sen olevan erityisen toimiva konsepti alueen lounaspaikkana, ruokaa saa nopeasti jopa lyhyemmälläkin tauolla ja vaihtoehtoja on joka lähtöön.

Linkki Moron nettijuttuun, arvostelu vain paperisessa versiossa. Tämä oli myöskin se siisti juttu, josta viime viikon pastapostauksessani mainitsin.

Vauhdikas herkutteluviikonloppu

Kun pääsin perjantaina kotiin, mua odotti sellainen huipennus synttäreille että ei mitään järkeä. Jo oli nimittäin konkreettisesti makea yllätys. Mikäs mulle, hampurilaisfanaatikolle, paremmin vois toimia, kuin hampurilaisen mallinen ja näköinen kakku! Näyttää kuvassa pieneltä, mutta kakun halkaisija oli 18 cm!

Ulkonäkö oli niin aito, että se meni itse asiassa vielä kaiken lisäksi täysin läpi tavallisena jättikokoisena purilaisena, kunnes sain tietää, mitä lautasella oikein odotti :) Makeaa tuli siis syötyä, ja burgerikakusta riitti vielä naapureillekin. Illalla käytiin vielä kaupungilla kävelyllä ja synttäri-Guinnessilla O'Connellsissa.



Purilaisteema jatkui vielä lauantainakin, koska lähdettiin porukalla käymään Särkänniemessä. Firma maksoi mut ja useamman kaverin sisään, ja laitteet olivat ilmaiskäytössä, joten tämähän kelpasi. Olin muutenkin jo aiemmin innostunut ajatuksesta käydä Ravinteli Huberin testattuani kokeilemassa Hans Välimäen avaaman 'Midhill' -ravintolan huvipuistoalueella.

Kaikki hampurilaiset ravintolassa ovat ns. premium-burgereita, kuten Huberissakin. Siis laadukkaammista raaka-aineista tehtyjä. Paikka itsessään ei poikennut tavallisten pikaruokaloiden linjasta tyylillisesti millään tavalla, mutta ruoka yllätti mut tosiaankin positiivisesti. Hintaa ei normaalia ravintolahintaa enempää ole, mutta ruuan taso on silti korkeampi. Ranskalaiset voi halutessaan tilata kylkeen, mutta pieneen nälkään pelkkä purilainenkin täyttää kyllä vatsan. Pihvi tulee oletuksena myös täällä mediumina, ja vaikka jälleen kerran oman pihvini sisus oli ennemminkin täysin raaka, maussa ei silti valittamista ollut. Ollakseen hampurilainen, raikkaat salaatit, tuore kurkku ja coleslaw kevensivät mukavasti kokonaisuutta.







Jos jotakin negatiivista haluaisi sanoa, niin erittäin ystävällinen palvelu salissa ei täysin keittiön kanssa pelannut yksiin, ja ruoka tuli meidän porukalle melkoisesti eri aikaan jokaiselle. Myös lautasliinat puuttuivat pöydistä, eikä niitä löytynyt edes tiskiltä. Todella suuren suosion vuoksi myös tarjoilijoilla riitti kiirettä, ja palvelua joutui ikävä kyllä odottamaan. Kun sitä sitten sai, oli se kuitenkin loistavaa, vaikka hermot varmasti olivat koetuksella. Odotuksiin nähden paikka kyllä lunasti omat odotukseni. Ainoastaan seurueen yhden jäsenen Caesar-salaatti oli suhteettoman pieni, tylsän makuinen ja ylihintainen. Rakentavana palautteena voisi olla, että ehkä moni muukin kaipaisi purilaislistalle kanahampurilaista.

Ei Midhill silti pärjää premium-hampurilaiskilpailussa Huberille, mutta edullisten hintojensa, ja laadukkaan ruokansa ansiosta se kyllä onnistuu nousemaan nimenomaan kärkeen Tampereen saman hintaisten hampurilaispaikkojen joukossa. Plussaa tulee myös hauskasta tarjoilutavasta. Erityisen hienoa on se, että Hans on tuonut huvipuistoympyröihin laadukasta ruokaa tarjoavan ravintolan, paikkaan jossa yleensä joutuu tyytymään melkoiseen perusmättöön. Konsepti on hyvä ja toimiva.







Mitä sitten itse Särkänniemeen tulee, kaikki oleelliset suosikkilaitteet tuli käytyä läpi; Tornado, Tukkijoki, Half Pipe, MotoGee ja Tyrsky. Tornadossa tuli käytyä peräti kolme kertaa, on se vaan mainio. En ollut käynyt tuolla lähes kolmeen vuoteen huvipuistolaitteissa, kerran alueella pari vuotta sitten, joten muutama tunti alueella riitti paremmin kuin mainiosti, ja hauskaa oli. I'm flying, Jack!

Särkkä-reissun jälkeen poikettiin vielä testaamassa ansionsa mukaista huomiota useassa paikallislehdessä nauttineen uusvanhan Minetti-jäätelökioskin tarjontaa Mustalahden satamassa. Minetti on perinteinen jäätelömerkki, jota on ilmeisesti saanut jo 1920-luvun Tampereella. Nykypäivän jäätelöt tehdään Italiassa, mutta ensi vuoden alusta omaa jäätelötehdastoimintaa olisi tarkoitus aloitella myös kotikaupungissani. Täältä muuten löytyy Tamperelaisen juttu asiasta.

Makuja löytyy tiskistä vaikka millä mitalla, ja suosio olikin jonosta päätellen huima, sijainti ja ajankohta huomioon ottaen. Itse otin kerma-kirsikkajäätelöä ja Red Bullin makuista sorbettia, molemmat olivat omalla tavallaan oikein hyviä. Kerma-kirsikka perinteisempänä jäätelönä yksi parhaista koskaan maistamistani jäätelöistä, Red Bull taas todella raikas, ja aidon makuinen kesäjäätelökokemus. Tänään on tullut pyöräiltyä ympäri kaupunkia, mm. Iidesjärven ympäri ja keskustan kautta. Tällä taas jaksaa odottaa tulevaa kesälomaa, jonne on muuten enää vajaa kolme viikkoa!