Tuli vietettyä kuusi päivää Helsingissä eri kuvioissa mutta teen tästä aivan selkeästi kaksi postausta, joista ensimmäisessä vähän fiiliksiä ensin festareilta ja toisessa loman jälkimmäisestä pätkästä.
Tässä ensimmäisessä siis lähinnä kuvia ja videopätkää nostalgisointimielessä, mikäli olit paikalla tai sitten fiilistelyyn niille jotka eivät tapahtumaan päässeet. Ensivaikutelma alueesta oli hieman sekaisempi kuin viime vuonna, mutta loppujen lopuksi ainostaan päälavan alue oli avarampi kuin aiemmin. Muuten nämä taisivat olla kaikesta huolimatta paremmat festarit kuin vuosi sitten!
Tämän vuoden jälkeen oli heti selvää, että ensi vuodeksikin on liput hankittava, samoin majotus heti kun sopiva tarjous tulee vastaan.
Helsinki vei sydämeni kahdellakin eri tapaa, mutta viimeistään seuraavasta postauksesta näette, miksi.
Lindstrømin keikalta tuossa vähän pätkää ennen kuin teltta tyhjennettiin. Roberto Rodriguezin piti myöskin ensiksi soittaa Black Tentissä, mutta siellä oli jokin turvallisuusongelma ja järjestysmiehet poistivat kaikki työntekijät ja yleisön miltei pariksi tunniksi.
Itseäni ei toki haitannut että Roberton keikka siirtyi lempistagelleni Takapihalle. Aivan mieletöntä settiä jälleen kerran ja tietenkin kuultiin tämä yksi jo viime vuoden kovimpia tanssihittejä.
Beverly Girlsin keikka oli kuin aikamatka 80-luvulle. Olin missannut tämän bändin jo Tampereella viime talvena ja nyt vihdoin pääsin meiningin tarkistamaan. Mieleeni tuli erityisesti 80-luvun Whitney Houston.
Kristiina Männikön ja Irene Kostasin (yllä kuvissa ja videoissa) setti tosiaan oli kovinta koko festareilla kuten jo aiemmin hehkutin. Tunnelma oli katossa koko ajan ja jonkinlainen pääesintyjäksikin tituleerattu The Black Keys jäi täysin itseltäni kuuntelematta sillä meno shampanjabaarissa oli niin huikea.
Saint Etienneä malttoi käydä pari biisiä tyttöjen dj-setin välissä katsomassa ennen kuin piti palata kiireesti takaisin tanssimaan :) Only love can break your heart, but maybe true love will heal it?
Odottamani Richie Hawtin paukutti melkoista teknoa ja kaikkensa jo antaneena alkuillasta tanssin huumalle, monotoninen kolina ei hirveästi loppujen lopuksi ollut niin mieleistä kuin herran 90-luvun puolivälin F.U.S.E. ja Plastikman-tuotanto. Tuli lopulta tsekattua vain muutama biisi.
Pepe Deluxé oli myös yksi omaan makuun parhaiten pudonneista festarisunnuntaina. Ikävä kyllä sekin jäi lyhyeksi sillä päälavalla aloitti Suomen paras rokkibändi, French Films.
Hienot festarit kaiken kaikkiaan, ja mitä oli vielä tulossa myöhemmin, oli jotain vieläkin hienompaa. Palataan huomenna siihen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.