Kehuin jo edellisessä postauksessani tamperelaisen Uhana Designin neulepaitaa, jolle menetin totaalisesti sydämeni. Tuo neule on sietämättömän upea, ja toki kaikki muutkin heidän talvimallistonsa tuotteet näyttävät todella mielettömän siisteiltä. Edelleenkin toki olen tuskissani tuon upean vaatekappaleen vuoksi, mutta kun sen hinta selvisi mulle, neutraloituivat myös ne enimmät ostohalutkin samalla kertaa :) Pitää nyt vielä harkita ainakin, eikä niitä olisi ihan hyllytavarana löytynytkään.
Neuletakkikuva on firman omilta nettisivuilta, ja kuvan on ottanut Jaakko Kahilaniemi. Uhanan kaikki mallikuvat on näemmä otettu Kolkoksella ja Tulitikkutehtaalla. Toimii vieläkin paremmin!
He myös mainostivat juuri omassa blogissaan, että Kehräsaaren Pikku Putiikeilla on heidän II-laadun tuotteitaan alennuksessa, joten päätin käydä katsastamassa, jos jo pidempään katselemiani rosvokissakasseja olisi laatikkoon eksynyt. Ja olihan siellä!
Näitä olin jo nähnyt muistaakseni jossakin Designtorilla aiemmin, mutta en ollut silloin vielä saanut aikaiseksi sellaista ostaa. Vasta kun Nelliina kehuskeli niitä aiemmin viikolla, alkoi tämä sopivasti kutkutella yhdessä noiden alennusmyyntien kanssa. Mahtavaa et nyt se on mun, ja lievittää vähän sitä harmia minkä realismi iski kasvoille neuletakin suhteen.
Varsinainen syy lähteä tänään tuonne räntään ja loskaan tarpomaan, oli kuitenkin nähdä kaveria ja päivittää kuulumisia, kun on tässä tosiaan kaikkea ehtinyt tapahtua hyvin lyhyessä ajassa. Käytiin syömässä Jack The Roosterin kymppikeskiviikossa ja itse otin vakioburgerini, Rocksterin. Tällä kertaa siihen tosin tuntui lorahtaneen vähän hiliä normaalia enemmän, mutta omaan makuun se kyllä toimi ihan mukavasti. Kyllä Roosterissa edelleen on yhdet Tampereen parhaista burgereista. Sääli vain, että kaverille käy mun seurassa aina huono tuuri, kuten viimeksikin, ton tulisuuden suhteen :)
Niin, ja Biffy Clyrolta ilmestyi uusi levy, 'Opposites' tällä viikolla. Ihan ensikuulemalta se ei päässyt aiemman 'Only Revolutionin' tasolle. Etenkin nuo 'Bubbles', 'Mountains', 'Many of Horror' ja 'Booooom, Blast & Ruin' ovat kaikki niin tykkejä biisejä, että niitä onkin vaikea ylittää.
Mä kun elin tuossa melkein koko vuodenvaihteen aikamoista hiljaiseloa menojen suhteen, on tuntunut taas kivalta olla ihmisten keskellä (ei edessä). Lauantaina tuli tosiaan "ulkoiltua" ihan urakalla. Kahvilla, leffassa ja syömässä käytyä, pelailemassa Scrabblea...
...ja sama meno on oikeastaan jatkunut koko viikonvaihteen :)
Sunnuntai humahti taas siivillä, ihan kirjaimellisesti. Vaikka oli jo tultu mässäiltyä koko lauantai, niin kävin vielä Hookissa. Ei tuosta mihinkään pääse, kyllä se ykköspaikka vaan niin ylivoimaisesti pitää mua kynsissään että turha tässä on muiden paikkojen siivistä haaveilla, vaikka Roosterin settiä onkin kehuttu.
Myös eilen tuli pyörittyä keskustassa. Kävin taas kaikki vaatekaupat joissa normaalistikin käyn, läpi kivojen vaatteiden toivossa, ja kyllähän Cartsussakin oli ihan hulppeat alet menossa, parhaimmillaan jopa -70%. Mähän olen shoppailun suhteen sellainen, et mä joko saan heti silmiini jotain sellaista mikä kiinnostaa, tai sitten todennäköisesti en löydä mitään. Johtuu varmaankin siitä, että mä oon ihan hirmu vahvasti visuaalinen ihminen ja luotan ihan hirveän paljon ensivaikutelmaan ja yleensäkin näkemääni. En silti heti mitään spesiaalia bongannut, vaikka erinäisiä ruutupaitoja ja neuleita tulikin kokeiltua.
Sen sijaan Henkkamaukasta löytyi tuo ylimmässä kuvassa oleva tosi lämpöinen ja kivan näköinen vihreä neuletakki, josta tykkään tosi paljon. Vähänhän se on samanlainen, malli ainakin, kuin vasta edellinen sieltä hiljattain ostamani neule, mutta eri värinen ja paljon paksumpi. Talvi tietysti alkaa tässä pian taittua kevääseen, mutta kyllä niitä kelejä vielä riittää tämän käyttämiseen, viimeistään ensi talvena.
Mitään muuta en kuitenkaan löytänyt. Juuri nyt eniten kuin mikään, kuumottaisi tamperelaisen Uhana Designin aivan törkeän siisti neuletakki, joka löytyy tuolta heidän sivuiltaan talvi 2012/13 kokoelman ensimmäisestä kuvasta. En ole vielä käynyt etsimässä sitä käsiini, mutta voi olla että hinta menee oman budjetin yli, tämä Henkkamaukan paitakin kun oli alessa vain 15 euroa. En silti pysty irrottamaan Uhanan takista silmiäni, se on jotenkin niin mun näköiseni, ankkureita ja symmetrisiä kuvioita... kaikkea. Want.
Shoppailun jälkeen mentiin tietenkin Europaan. Juuri tällä hetkellä kiinnostaa myös mm. Scrabble ja sitä tulee tosiaan pelattua niin Facebookissa kuin lautaversionakin kaikkien kanssa, jotka sitä suostuu mun kanssa pelaamaan. Harmi että yhdessä setissä ei ole kahta D-kirjainta... Yatzystä on silti vähän vierotusoireita, en ole yli viikkoon päässyt pelaamaan sitä ;)
Mutta kun ulkoiluttaa itseä, tulee aina huono omatunto. Kotitöitä on tullut taas laiminlyötyä, kun on ollut koko ajan menossa, mutta ainakin tänään otan vähän rauhallisemmin. Pyykkäilen kaikki pyykit ja rentoudun Michael Palinin seurassa! Mutta ihan ensimmäisenä nyt taas kilpparikontrolliin ja sitten töihin.
Vuonna '85 oli todellinen hyvän mielen elokuva. Sellainen, mikä ihastuttaa, naurattaa ja herättää tunteita. Eihän tästä voi puhua laadukkaana teoksena, taso oli lähempänä esimerkiksi kotimaisia tv-elokuvia, ilman sen syvällisempää juonta. Teatteriesitykselle tämä ei oikein pärjännyt millään aspektilla, ja jäin useassa kohtaa odottamaan, että näyttelijät alkaisivat nyt laulaa ja show räjähtäisi täyteen mittaansa, mutta tietenkään ei.
Viime kesänä pariinkin kertaan elokuvissa katsomani 'Rock of Ages' tai tämän teatteriesityksen tyylinen musikaali olisi toiminut valkokankaallakin paremmin. Elokuvan vahvat hyvät puolet olivat kuitenkin nostalgiassa, vaatetuksessa, näin tamperelaisena vahvassa kotikaupunkiteemassa ja monen hyvän kotimaisen näyttelijän hauskana roolisuorituksena. Vahvaa yläpeukkua siis pätkälle kaikesta huolimatta.
Vaikka teatteriesitykset onkin lopetettu, ensi kesänä musikaali pyörii vielä Pyynikin kesäteatterissa, ja kyllä mä nyt harkitsen aika paljon sinne menemistä. Lippujakin jo sais ostettua tietysti.
Ennen leffaa käytiin kakkukahveilla yhdessä Tampereen viihtyisimmistä kahviloista La Famillessa Aleksis Kiven kadulla, leffateatterin lähellä. Itse valitsin vadelmaisen kakkutikkarin, joka muistutti kooltaan kyllä enemmän jäätelöpuikkoa. Tuhtia tavaraa se olikin, ja varsin maistuva, vaikka annoskateus kyllä iski kaverin vadelmajuustokakkua zoomaillessa.
Suolainenkin tarjonta näytti varsin lupaavalta, mutta koska tarkoitus oli mennä leffan jälkeen syömään, tyydyin makeaan. Tilaamani jättilatte (joka muuten todella oli iso!) oli parasta Tampereella koskaan juomaani. Pitää testata paikan taso uudelleenkin ja varmistaa, että maku on aina yhtä kohdillaan!
Leffan jälkeen mentiin Swagathiin syömään intialaista. Tarkoitus oli ensin mennä Nanda Deviin, mutta se on toistaiseksi nyt suljettuna. Toisaalta Swagath on ollut mielessä tsekata uudessa lokaatiossaan jo aiemmin, joten tämä tuli melkein kuin tilauksesta. Ja hyväähän se ruoka oli. Otin itse Murgh Makhanin, eli kanaa kermaisessa voilla maustetussa tomaattikastikkeessa. Naan-leivän kanssa annoksen koko oli sitä luokkaa, että en edes kaikkea leipää jaksanut syödä. Tämähän on pelkästään positiivista, ainakin rahalle saa vastinetta. Kyllä tämä ainakin Star & Moonlightia paremmaksi pisti ylivoimaisesti.
Swagathista ilta jatkui vielä Europaan pelailemaan Scrabblea, kunnes ystävien oli aika lähteä lähikuntiin ja minun kotiin. Oli kyllä mahtava päivä ja kiitos tämän viikonlopun parhaudesta kuuluu niille tärkeille ihmisille mun elämässäni, jotka tietävät keitä ovat!
Voice of Finlandin perjantainen jakso oli hyvin pitkälti rautainen! Suosikeikseni iskivät tietenkin erittäin asiallisen nimen omaava rokkijäbä grungesaundilla, Joonas Salonen, loistavan Emeli Sandén biisin vetänyt Carolina Storrank, ja aivan todella upean pehmeällä äänellä varustettu Roope Permanto. Näistä tämän viikon esiintyjistä jälkimmäinen oli selkeästi paras. Mukaan pääsi myös pari muutakin ihan asiallista esiintymistä, mm. Susanin ja Hanna-Maarian vedot.
Putous putoili taas aivan kympillä. Viikkokatsauksen insertit ovat jo pitemmän aikaa tuoneet mieleen Studio Julmahuvin parhauden, eikä tämäkään viikko jättänyt kylmäksi. Sen sijaan tuo Putouksen Voice of Finland vei kyllä ykköspisteet. Tuomareiden ja juontajan maneerit oli tarkkaan opeteltu. Aivan loistava show jälleen kerran. Sketsihahmokilpailussakin alkavat ne huonommat hahmot tippua yksi kerrallaan. Uskon että ensi kerralla on Veli Sikiön tai Kristoffer Taxfreen vuoro lähteä.
Facebookissa tuli myös vastaan pari mieletöntä linkkiä. Ensimmäinen liittyi 80-luvun mainostaiteeseen.
Itse pystyn etäisesti muistamaan nähneeni tälläistä grafiikkaa lapsuudessani, mutta aivan näin hienoihin juttuihin en minäkään muista törmänneeni. Tuolta löytyy niin käsittämättömän hienoja kuvia, että joutuu kyllä miettimään, mitä taiteelle on kolmessakymmenessä vuodessa tapahtunut... Mainokset nykyään ovat tylsiä ja mitään edes lähes näin hienoa ei enää tehdä, puhumattakaan vaatteista!
Toinen linkki liittyi samaan, mistä olen aiemmin useampaankin kertaan kirjoitellut (täällä, täällä ja täällä), nimittäin vanhoihin valokuviin ja niiden vaikutukseen. Ja taas löytyi lisää, tällä kertaa tarjolla on harvinaisia värivalokuvia 1900-luvun alun Pariisista. Osassa kuvista maailma on niin modernin näköinen, että niistä on vaikea uskoa miten vanhoista kuvista onkaan kysymys. Värikuvat hämäävät.
Eilen kuunneltiin duunissa koko päivä poikkeuksellisesti räppiä Spotifystä. Kiitos työkavereille joilla riitti hienosti tälläiseen rupeamaan kärsivällisyyttä :)
Soittelin kaikkien aikojen parhaita hiphopalbumeita lähinnä jättäen sen mun vahvimman hiphop-ajan 1990-luvun alusta listalta pois. Oon muistaakseni joskus kertonut aiemmin tuosta mun musiikindiggaus historiasta, mutta tosiaan ennen kuin tekno ja breakbeat veivät mut mennessään, housen ja syntikkamusan lisäksi stereoissa soi enimmäkseen hiphop. Lähinnä Run DMC, Beastie Boys, Public Enemy, 2 Live Crew ja N.W.A.
Juureva samplepohjainen hiphop jäi kuitenkin elämään vahvasti ja on edelleen yksi niitä genrejä, joista hyvän biisin kuullessani, saatan siitä innostua. Todellisuudessa yli kymmeneen vuoteen ei tuolla saralla kyllä mitään järisyttävää ole tapahtunut, jopa Eminem on tässä sarjassa täysin poikkeuksellinen valinta. Muutamia myöhempiä suosikkibändejä ja artisteja ovat juurikin The Roots, A Tribe Called Quest, De La Soul ja DJ Cam. Tässä jonkinlainen kattaus loistavia biisejä aina 90-luvun puolivälistä 2000-luvulle saakka, ei missään tietyssä järjestyksessä.
Tänään puolestaan on vuorossa kesäteema. Perjantai menee varmasti siivillä, kun fiilistellään kesää. Listalla on kaikkea, minkä nimessä ilmenee esimerkiksi sana kesä, summer, sommaren tai sommartiden... ;) Oli muuten hemmetin vaikea luovia oikeasti hyvän musiikin ja huumoripitoisemman matskun välissä ja niinpä en pystynyt mitenkään karsimaan biisejä niin paljon, että niistä olisi tullut soittolistaa pelkästään yhdelle päivälle. Tavaraa jäi vielä varastoon.
Työpäivä alta pois ja sitten voi viikonloppu alkaa. Tänään otan tosin ihan tsiläksöitymisen kannalta.
...sellainen oli Richard Parker, Piin elämä -elokuvan tiikeri joka vei mun sydämeni aivan täysin. En rupea paljastamaan elokuvan juonta sen enempää. Mutta sanottakoon että tarina oli mielestäni hiukan tylsä ja uskontoa oli aivan liian paljon esillä, onneksi tämä tiikeri pelasti koko elokuvan! <3
Tiikerit nyt on muutenkin niin upeita ja kauniita eläimiä, ja tietenkin ne perimänsä mukaisesti käyttäytyvät hyvin paljon kuin pienemmätkin lajitoverinsa, kotikissat. Se siinä varmasti suurelta osin vetoaa muhun, koska olen muutenkin niin henkeen ja vereen kissaihminen. Budapestissahan, josta pari alempaa kuvaakin on, mä viimeksi viime kesänä näin näitä ihania elukoita.
Osa teistä on varmaan nähnyt sen kuvan netissä jossa huomiotekstinä lukee: "Internet on kuin muinainen Egypti. Ihmiset kirjoittavat seinille ja palvovat kissoja." :)
Vaikka Richard Parker olikin pääasiassa animoitu otus, elokuvan tekovaiheessa on myös tiettävästi käytetty oikeita tiikereitä. Ei yhtä, vaan useita, joten aivan kaikkea ei oltu luotu animaatiostudioissa. Silti suurelta osin liikkeet, ilmeet ja muutenkin käytös oli kuitenkin tehty keinotekoisesti. Siitä huolimatta otus oli niin sympaattinen ja aivan tyypillisen kissamaisen suloinen, että olisin halunnut itsekin silittää sitä. Jokainen joka joskus on pitänyt kissaa sylissään, varmasti kokee samalla tavalla.
Visuaalisesti elokuva tarjosi muutenkin melkoista ilotulitusta, ja 3D toimi ihan kiitettävästi. Ei mitenkään erityisen mukaantempaavasti, mutta juuri sillä tavalla, että se lisäsi kuvan realismia. Ja kyllähän mä jopa yhdesti onnistuin tuon kolmiulotteisuuden ansiosta säikähtämäänkin :)
Jos tiikerit ja värikkäät tehosteet kiinnostavat eikä uskonnoista jauhaminen ärsytä, kannattaa tämä katsoa ihan mielenkiinnosta. Tosin ihan varmasti tämän ilmestymistä DVD:lle tai Blu-Raylle voi odottaa. Yllä oleva elokuvajuliste on Pomidorovichin käsialaa, ja latasin sen tuolta GoodFon.comista.
Ennen leffaa käytiin syömässä Rubyssä. Pitihän tuo kaksi pääruokaa yhden hinnalla tarjous vielä hyödyntää toistamiseen. Etenkin, koska edellinen kerta oli hieman pettymys.
Päätin jo silloin tulla vielä tammikuun aikana syömään nuo useasti kehumani fish 'n' chipsit, ja pitää kyllä todeta että taso ei ole laskenut tuon annoksen kohdalla sitten pätkääkään! Päälle vielä omenaviinietikkaa ja sitruunamehua ja taivas aukeaa :) Ja sitten se Hobgoblin... ei nimi paikkaa pahenna jos ei paikka nimeä. Onhan tuo aivan silkkaa rubiininpunaista nektaria olueksi.
Käykääpä syömässä edullisesti Rubyssä, kun tässä on vielä viikon verran tarjousaikaakin jäljellä. Itse voisin harkita käydä nauttimassa palkkapäivän kunniaksi viikonloppuna pari Hobgoblinia lisää... Lauantaillekin on jo liput varattu Vuonna '85 -elokuvan näytökseen. Tietenkin parasta on luottoystävien jälleennäkeminen, seura ja intialainen ruoka.
"I suppose in the end, the whole of life becomes an act of letting go, but what always hurts the most is not taking a moment to say goodbye." -Pi Patel
JUUUMALAUDA! Lähes uunituoreita uutisia painosta. Tän hetken junkkakunkuilta, Hybrid Mindsilta on tullut uutta matskua. Kuulin tästä bändistä ensi kertaa viime keväänä, ja sen jälkeen aina kun laitan soittolistalle drum'n'bassia, on pakko kuunnella myös Hybrid Mindsia. Pari biisiä lisää löytyy täältä.
Aivan tajutonta kamaa, fiilistelin tätä biisiä varmaan kymmenen kertaa illan aikana. Sitä ennen ehti Bye Bye Bicyclen albumi soimaan päivän aikana viis kertaa ;)
Viime vuosien kovimpia indiebändejä, tai yksi niistä, on ruotsalainen Bye Bye Bicycle.
Näin heidät livenä reilu kaksi vuotta sitten Monsters of Popissa ja ihastuin bändin kevyeen ja ilmavaan saundiin välittömästi. Etenkin juuri debyyttilevy 'Compass' iski todella kovaa omaan musiikkihermooni. Tästä tiistaista tulikin taas näemmä vahvasti postauspainotteinen :)
Viime vuonna kuitenkin ehti tulla niin paljon hyvää musiikkia kuunneltavaksi, että en muutamaan kuukauteen ole tätä bändiä kuunnellut. Niinpä oli suorastaan iloinen yllätys, kun huomasin tänään että he ovat julkaisseet loppuvuodesta uuden levyn. 'Nature' toki löytyy jo Spotifystäkin. Kokonaisuutena se ei aivan ensilevyn tasolle päässyt ainakaan ensikuuntelemalta, mutta aika lähelle kyllä. Eikä se ehkä ole myöskään sitä parasta talvimusiikkia, vaikka koko levyä leimaa hieman tummempi äänimaailma kuin aiempaa. Aivan tosi tosi miellyttävää ja oivallista matskua tämäkin kuitenkin on, edelleen äänimailmassa pysytään oman kuuloisella linjalla.
Itselleni levyltä toimivat parhaiten ensilevyn saundia tavoitelleet 'Porto' sekä 'Emotions', nelosraita 'Falling', konepainotteinen 'Mountains & Hills' ja mahtavaa ysärikesäfiilistä julistanut '1990'. Kesää tuli juuri kova ikävä.
A wise man said to me
We can make it work so easily
And how did I reply?
By building up a cage inside my mind
But away to stay behind
I heard it from a friend
Oh you can build a dream within yourself
And how did I reply?
By tearing down the walls inside my mind
Blown away to stay on ground
We keep on falling
To where we once belonged
We keep on falling
To where we once belonged
We were home
EDIT: Ja Flow Festival on julkaissut ekat artistikiinnitykset tälle vuodelle. Of Monsters And Men (ui jumalauta!) ja Azealia Banks! Joitain varmasti myös The Knife ja Nick Cave kiinnostavat.
Bongasin eilen, että jenkkiläiseltä Wild Cubilta on vihdoin saatavilla koko levy Spotifyssä! Levy itsessään on julkaistu jo viime elokuussa, mutta on ilmestynyt vasta alkuvuoden aikana palveluun, samaan aikaan kun sen yhdellä bonusraidalla varustettu brittiversiokin julkaistiin.
Wild Cub on näitä viime aikaisia bändilöytöjä johon olen ihastunut. Raikkaita ja rempseitä tanssibiisejä ja rauhallisia ja melodisia slovareita, koko paletti löytyy. Tässä muutama biisi Spotifyttömille.
Itsellä oli eilen myös hieman brittihenkeä päällä Union Jack-paidan muodossa. Päivän asuna siis yksi viimeisimpiä ostoksiani, H&M:n neuletakki. Lisäksi Topmanin lippupaita jonka tilasin jo viime keväänä ja Budapestistä ostamani Pull & Bearin farkut.
Tälläkin viikolla tulee käytyä elokuvissa useampaan otteeseen. Perjantaina tulee ensi-iltaan yhden Suomen kaikkien aikojen suosituimmista teatterimusikaaleista Vuonna '85, elokuvaversio. Ollaan odotettu tätä viime kesästä lähtien mun luottoystävien kanssa, ja lauantaina olis tarkoitus mennä elokuviin ja syömään. Suomalaiset leffat vain ovat harvoin hyviä, eivätkä odotukset tästäkään ole kovin korkealla, mutta tähän enemmänkin vaikuttaa se juttu, eli siis se kasari, ja tietysti kotikaupunki.
Lisäksi kävin vielä illalla hakemassa toisetkin leffaliput, koska aiemmin viikolla on vihdoin tarkoitus mennä katsomaan myös Ang Leen Life of Pi 3D:nä.
Mua ei itse asiassa kiinnosta tuossa elokuvassa sen tarina niinkään, mutta sen pitäisi kaiketi olla visuaalisesti melko huikea. Traileristakin voi päätellä, että ainakin värit räjäyttävät aivoreseptorit takaraivosta läpi :) Saapa nähdä. Hyvä tarina on tietenkin plussaa.
Perjantaina Voice of Finlandissa ei taaskaan ihan oikeasti ollut mitään ihan superpäräyttävää, vaan mun mielestä esitykset olivat aika keskinkertaisia.
Näin siis suurimman osan esiintyjien osalta. Reeta Vestman, joka on laulanut aiemmin mitä loistavimmassa Husky Rescuessakin, oli tietenkin omasta mielestäni ylitse muiden. Jotenkin vain tykkään hänen äänestään vaikka biisivalinta ei ehkä parhaimmasta päästä ollutkaan.
Myös Christian Casagranden AC/DC-imitaatio oli kyllä ihan hyvä vetona, mutta että hänelle tehtyjä omia biisejä jaksaisi kuunnella uudestaan ja uudestaan vaatisi jo hiukan enemmän kuin imitaatioäänen.
Klubilla oli lauantaina ihan poikkeuksellisen paljon jengiä, tanssilattia oli jo puolen yön jälkeen täynnä, joka on harvinaista ja melkein pilkkuun asti siellä jaksoinkin olla. Tuttu deejiikolmikko piti biisilinjan taatun varmasti indiepopissa, joskin räppiä tuli omaan makuun tällä kertaa vähän turhan paljon.
Tänään on ollut kyllä todellinen aivot narikkaan ja chillauspäivä. Koska ilta meni niin pitkäksi, tuli nukuttua melkein puolille päiville, eikä kaupungille päässyt takaisin kuin vasta iltapäivästä. Jossain vaiheessa oli tullut hirveä himo saada Napolin pitsaa, ja nimenomaan tuota maailman parasta pitsaa, eli Garibaldia. Se oli edelleen aivan yhtä hyvää kuin viimeksikin, pala taivasta.
Ja kun kerran Europakin siinä vieressä on niin sopivasti, mentiin kaverin kanssa vielä jälkkärikahville ja pelailemaan Yatzyä. Kupu täynnä ja mielikin ruokittuna on hyvä lähteä työviikkoon. Sai kaikki loppuviikon kurat jauhettua alta pois ja lähden optimistisin mielin viemään asioita eteenpäin omalta osaltani.
Tässä vielä sekä ihan muuten vaan hyviä, mutta myös eilen Klubilla tulleita loistobiisejä.
Run, whirlwind run
Further and further away
Into the sun
In, 20 minutes
Everyone will remember you when you're gone
Don't you know people write songs
About girls like you?
What will you do when something stops you?
What will you say to the world?
What will you be when it all comes crashing
Down on you little girl?
What would you do if you lost your beauty?
How would you deal with the light?
How would you feel if nobody chased you?
What if it happened tonight?
How would you cope it the world decided to
Make you suffer for all that you were?
How could you dance if no-one was watching
And you couldn't even care if they were?
What would you do if you couldn't even feel?
Not even pitiful pain
How would you deal if the indecisions
Eating away at the days?
Don't you know people write songs about girls like you?
About girls like you
About girls like you
Don't you know people write songs about girls like you?
About girls like you
About girls like you
Everything you say is higher
All the things that make you lighter
Everything you say is higher
See it in the grey you crier
Don't you know people write songs about girls like you?
About girls like you
About girls like you
Everything you say is higher
All the things that make you lighter
Everything you say is higher
See it in the grey you crier
Aivan luihin ja ytimiin ei eilinen elokuva onnistunut pureutumaan. Se oli oikein hyvä elokuva muuten, mutta kovin arkisen oloinen, ja ehkä osittain siksi se ei jostain syystä onnistunut kovin paljoa vetoamaan tunteisiin. Elokuvallisesti sillä ei myöskään ollut paljoa annettavaa, sillä sen tyyli muistutti enemmän kotivideota kuin ison budjetin tuotantoa. Rakkaustarinana se oli kuitenkin mun mielestäni varsin realistinen kuvaus ja muutenkin varsin sympaattinen.
Huomenna olisi Klubilla Hang The DJ! Kaipa sitä silti pitää vähän päästä irrottelemaan, katsotaan nyt. Onneksi hyvä musiikki piristää aina. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Tänäänkin on leffapäivä! Mua pyydettiin nimittäin seuraksi katsomaan eurooppalaista laatuelokuvaa, tai sellainen ainakin arvosteluiden mukaan on kyseessä.
Luihin ja ytimiin on Jacques Audiardin ohjaama ranskalais-belgialainen elokuva, joka kertoo vahtimestari/nyrkkeilijä Alin ja valaskouluttaja Stephanien rakkaustarinan. Elokuva on saanut lähes yksimielisesti mieletöntä suitsutusta osakseen maailman lehdistössä.
Itse tutustuin tähän elokuvaan vasta tänään ensimmäistä kertaa, sopivasti kun sen viimeinen esitys täällä Tampereella pyörähtää käyntiin :) mutta vielä ehtii. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, ja myös traileri tuntuu vakuuttavalta. Eurooppalaiset elokuvat tai ainakin täällä kuvatut, usein purevat itseen paremmin kuin amerikkalaiset. Tässä vielä Tarmo Poussunarvostelu elokuvasta Ilta-Sanomissa.
Ranskalaisen Jacques Audiardin ohjaama Luihin ja ytimiin on kuluvan elokuvavuoden voimakkain ja omalaatuisin rakkaustarina. Kuten pari viikkoa sitten ohjelmistoon tullut ranskalaisleffa Sota on julistettu, tämä elokuva lähestyy aiheista ikuisinta onnettomuuden ja vastoinkäymisten kautta. Näin se osoittaa kouriintuntuvasti ja hempeilyyn sortumatta rakkauden parantavan voiman.
Luihin ja ytimiin kertoo kahdesta tyystin erilaisesta ihmisestä, joiden tiet kohtaavat sattuman ja traagisen onnettomuuden kautta. Ranskalaisen nykyelokuvan johtava naistähti Marion Cotillard esittää Stéphanieta, joka kouluttaa työkseen tappajavalaita eteläranskalaisen rannikkokaupungin akvaariossa. Ali (Matthias Schoenarts) on väkivaltainen ja hanttihommasta toiseen ajelehtiva pikkurikollinen ja viisivuotiaan pojan yksinhuoltaja.
Kun kaunis Stéphanie menettää onnettomuudessa jalkansa ja elämänhalunsa, tulee alkukantaista elinvoimaa uhkuvasta Alista hänen ainoa elämänlankansa. Laittomilla nyrkkitappeluilla itsensä elättävä Ali ei tunne sääliä eikä häpeää - ja juuri siksi hänen seuransa on itsesäälissä rypevälle Stéphanielle kuin parantava lääke.
Kun miesten ihaileviin katseisiin tottunut Stéphanie pelkää kadottaneensa sekä kykynsä että mahdollisuutensa seksiin, Ali ehdottaa hänelle yksinkertaista käytännön koetta. Hänelle nainen on naimista varten eikä siinä paljon merkitse, onko tällä jalkoja vai ei.
Vähitellen Alista ja uusien tekojalkojen kanssa kävelemään opettelevasta Stéphaniesta tulee rantabulevardin oudoin pari. Uimarannalla Ali kantaa Stéphanien veteen ja takaisin muiden auringonpalvojien tuijotuksesta vähät välittäen.
Stéphanie puolestaan ryhtyy hoitamaan Alin tappeluista saamia vedonlyöntituloja. Raavaitten miesten tappeluringeissä hän on niin outo näky, että hänet hyväksytään joukkoon muitta mutkitta.
Julma kohtalo ei kuitenkaan jätä Alia ja Stéphanieta rauhaan. Onko heidän suhteellaan tulevaisuutta vai ei, se selviää vasta elokuvan lopussa.
Luihin ja ytimiin on nimensä veroinen elokuva. Marion Cotillard voi hyvinkin saada sen pääosasta toisen Oscar-ehdokkuutensa - voitettuaan palkinnon viisi vuotta sitten Edith Piafin roolista.
Leffa täytti odotukset, ja osin ylittikin ne, ollakseen kuitenkin hämmentävän erilainen kuin Tarantinon aiemmat. En tiedä johtuiko se lännenteemasta vai tarinasta itsestään, mutta elokuva kulki aivan eri tavalla mitä olin kuvitellut. Yhteistä tosin oli splatter- ja 70-luvun blaxploitation-elokuviin huomattavasti enemmän kuin länkkäreihin.
Q.T. on saavuttanut viimeistään 2000-luvulla sellaisen aseman, että hänellä mahdollisuus toteuttaa itseään täysin vapaasti, ja hän yhdistää kaikkia suosimiansa elokuvagenrejä lähes täydellisesti yhteen luodakseen uutta. Lopputuloksena on silkkaa valkokankaiden taidetta.
Huumoria oli enemmän mitä yleensä, joskin jos yhden häiritsevän asian mainitsen, niin n-sanan käyttö alkoi tulla ehkä hiukan ulos korvista, mutta toisaalta pitää muistaa, että tämä sijoittui 1800-luvulle. Pari roolisuoritusta, joita en halua etukäteen nostaa esiin suojellakseni vielä teitä ennakko-odotuksilta, olivat myöskin aivan elokuvan viihdyttävintä puolta.
Erityismaininta täytyy ehdottomasti antaa juuri musiikille, joka toimi kuten oletinkin. Kokonaisuutena todella loistava elokuva, mutta käykää itse katsomassa ja muodostakaa oma mielipiteenne. Voisin jopa ajatella, että jopa ne jotka eivät Tarantinon elokuviin ole samalla tavalla haksahtaneetkaan, saattaisivat tästä tykätä sen erilaisuuden vuoksi. Tosin matkalla pysäkille tuli soraääniäkin kuultua.
En halua kuitenkaan spoilata tätä sen enempää, mutta omaan makuuni tämä ylitti etenkin Kunniattomat Paskiaiset. Kill Billien ohitse nyt on minkään elokuvan lähes mahdoton mennä ja vanhemmat elokuvat ovat sitten niin erilaisia, että en edes halua niihin lähteä vertaamaan, jos muihinkaan. Kostotarinastahan tässäkin on kysymys, sen osa-alueen herra taitaa mitä mainioimmin, mutta silti kyseessä on ihan oman tyyppisensä leffa. Eniten tässä oli yhteistä juurikin tuon edellisen elokuvan kanssa, mutta ehkä tätä ei kannata edes yrittää laittaa parhaimmuusjärjestykseen.
Ennen leffaa käytiin istumassa ja jauhamassa yleisesti elokuvista ja matkustamisesta Kahvila Valossa, näistä aiheista jotka ovat viime aikoina olleet "pinnalla". Itsehän ehdin katsoa Djangon trailereita jo lukuisia kertoja eilisen päivän aikana, kaverini taas oli vältellyt näkemästä sekä niitä että arvosteluja.
Puhuttiin mm. Woody Allenin leffoista, jotka on mulle vielä aika uus juttu. Vasta hetki sitten katselin uusimman, 'To Rome With Love':n enkä edes tiennyt, että Woody on kuvannut jo Eurooppa-elokuvien sarjaansa Barcelonassa! Mun pitää siis ehdottomasti nähdä Vicky Cristina Barcelona.
Vaikka sitä ei kuvista huomaa, paikka oli yllättävänkin täynnä ja istuma-paikkojen puutteessa oli vaikea kuvitella että oli normaali tiistai-ilta. Sunnuntaisin tarjolla on brunssi jonka voisi joskus käydä ehkä testaamassa. Hintavahan se on, lähemmäs 20 euroa, ja paikkakin on todennäköisesti aina täynnä, mutta mielenkiinto sitä kohtaan heräsi silti.
Valosta on kuoriutunut myös alle vuoden aikana pienpaahtimo. He paahtavat kaikki kahvinsa itse paikan päällä, viikottain. Tästä ehdottomasti plussaa, kuten tietysti tunnelmasta ja interiööristä, jota on tullut ennenkin kehuttua. Tällä kertaa oma valintani kohdistui Latte Macchiatoon.
Ai että tätä on odotettu! Tänään tulee telkkarista tietysti toinen osa viime viikolla kehuskelemastani Palin Brasiliassa-sarjasta, mutta sitä ei ehdi katsoa vaan se täytyy laittaa boksille.
Leffateattereissa on nimittäin tänään Superpäivä, ja ennakkonäytöksessä Quentin Tarantinon uusin, Django Unchained. Varasin heti liput jo viime viikolla, kun huomasin tämän. Perjantaista eteenpäin sen pääsee sitten näkemään ihan normaalisti useammassakin näytöksessä.
Otin vapauden tehdä tälläisen lyhyen vasemman käden käännöksen Peter Traversinleffa-arvostelusta Rolling Stone-lehdessä.
Kuka muu kuin Tarantino tekisi elokuvan ihmissalakuljetuksesta 1800-luvun etelävaltioissa, ajassa ennen sisällissotaa, ja verhoilisi sen spagettiwesterniksi?
Elokuvan juoni liittyy olennaisesti Djangon orjaksi viedyn vaimon pelastamiseen. Tähän hän tarvitsee saksalaissyntyistä hammaslääkäri/palkkionmetsästäjä Dr. King Schultzia avukseen, jota esittää jo Kunniattomat Paskiaiset-elokuvasta tuttu pääpahis Christoph Waltz. Tarantino on luonut Kingistä loistavan roolihahmon (ja Waltz voittikin roolistaan jo Golden Globe-palkinnon ja on myös ehdolla Oscareille, toim. huom.).
Yhdessä he lähtevät metsästämään ensin pahamaineisia Brittlen veljeksiä, joiden perässä Schultz jo on, mutta tuloksetta. Kostoretki ei pääty tähän, sillä vaimoa ei löydy vaan jatkuu edelleen Leonardo DiCaprion esittämän Calvin Candien 'Candyland'-plantaasille, jossa vahvan roolin tekee myös Samuel L. Jackson Candlen hovimestarina.
Django Unchained kiemurtelee ja kääntyilee ympäriinsä lähes kolmituntisen kestonsa ajan, kirjoittaen samalla historiaa uudelleen. Se sihisee ja paukkuu, sisältää räjähtävää väkivaltaa ja Tarantinon tuotemerkiksi muodostunutta loistavaa dialogia toistaen itseään. Mutta elokuva on aivan liian viihdyttävää ja roisia katseltavaa, jotta ehtisit sitä murehtia. Tulet nauramaan itsesti tärviölle Ku Klux Klan-kohtauksessa, jossa klaanilaiset pyörivät hevosten selässä kuin sokeat kanat koska säkkien silmänreiät on leikattu pieleen.
Useinhan käy niin, että kun odotukset on etukäteen jotakin elokuvaa kohtaan näin korkealla, siihen pettyy. Mutta niin kuin työkaverini sanoi, ei Tarantinon elokuviin oikeastaan voi pettyä. Niissä on oma tyylinsä ja ne toimivat aina, huonoimmillaankin ne ovat parempia kuin keskivertoelokuvat. Tämän pystyn tietysti itsekin allekirjoittamaan Death Proofia lukuunottamatta. Trailerit lupaavat silti aivan liian hyvää, että samanlainen floppi olisi edes näennäisesti mahdollinen.
Erityisesti odotan taas itselleni yhtä Tarantinon elokuvien tärkeintä asiaa, eli audiovisuaalisen kokonaisuuden huikean hienoa saumattomuutta. Tarantino sijoittaa elokuviensa musiikit aina niin leikkuuterän tarkasti oikeisiin kohtiin, ja suuri osa näiden leffojen hienoudesta tulee jo siitä. Tässäkin elokuvassa klassinen musiikki sekä soul ja funk kättelevät toisiaan epäilemättä koko lailla täydellisesti.
Ainoa miinus tässä myöhäisnäytöksessä on keskellä viikkoa tämän takia todella lyhyeksi jäävät yöunet, mutta just nyt ei pysty paljoo välittään! :)
Perjantai-ilta meni tosiaan vanhoja valokuvia skannaillessa, ja ajan puutteen vuoksi aika paljon joutui jo nyt kuvista karsimaan. Ajattelin kyllä mennä jatkamaan projektia jossain vaiheessa, eikä mun tarkoituskaan ole näitä kaikkia julkisesti jakaa. Jo nyt jouduin karsimaan näistä aika paljon.
Tässä kuitenkin pieni prosentti niille, joita tirkistely kiinnostaa. Itselleni nimenomaan noiden vauvakuvien värit ja suttuisuus ovat kiinnostavampia kuin itse kuvien sisältö :P
Siinäpä meikäläisen syntymämitat. Alempi on kuulemma ensimmäinen kuva musta kotona, eli sairaalasta on juuri päästy. Tälläisiä makuupusseja on kaikilla mun ikäluokan tyypeillä. Kyseessä on äitiyspakkauskamaa. Mulla on vieläkin tallessa sellainen kirkkaan oranssi aurinkoviltti tuosta setistä.
Tuttu ja mieluinen paikka oli keskustassa mummun ja papan luona, jossa tuli vietettyä ihan lapsuudesta varmaankin paljon enemmän aikaa kuin kotona.
YMCA ja sitä rataa. Muuvsit hallussa jo vuonna miekkä ja kypärä. Hienoa kuosia vaatteissa jälleen, kelpais edelleen ja sitäpaitsi potkupuvuthan ovat muotia taas :P
Vaikka synnyin Tampereen keskussairaalassa, asuttiin mun elämän ekat vuodet Kangasalla, josta nääkin kuvat on otettu. Olin kolmevuotias kun muutettiin Tampereelle.
Sitten hypätään jo muutama vuosi suosiolla eteenpäin. Taitaa jossain albumissa olla lisää kuvia välivuosilta, mutta niitä ei tähän hätään löytynyt. Nää on vuodelta '84.
Tampereella asuttiin ensimmäisen vuodet Rauhaniemessä ja Tammelassa. Sorsapuistossa oli silloin pienehkö maauimala ja lasten liikennepuisto katuineen ja polkuautoineen siinä, missä nykyään on Tampere-talo ja sen viereinen nurmialue. Viimeiset kuvat sieltä ja Legolandista vuodelta '85.
Mä kävin eilen vähän porukoilla skannailemassa vanhoja lapsuus- ja nuoruuskuvia (tosielämän Instagrammeja) ja kattelin Voice of Finlandin siellä. Pitää laittaa jossain vaiheessa muutama kuva tänne, hitto kun 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa oli niin makeita lastenvaatteita, värejä, kuoseja ja materiaaleja. Miksei sellasia tehdä enää (ja nyt tietty aikuisille)?
Tässä kuitenkin vähän sneakpeakkia. Yo MTV Raps! '79 style :)
VoF:issa oli kyllä tosi heikkoja laulajia suurin osa eilisistä, tietenkin ainoa joka tosissaan rokkasi, oli Maya Paakkari. Mimmi veti aivan helvetin hyvän vedon ja tulee kisaamaan varmasti vielä pitkään, joskaan en voittoon uskalla uskoa. Myös Ikennan samettinen ääni säväytti, mutta siinäpä se eiliseltä. Ketolan Oskussa oli rokkarin ulkonäköä, mutta ääni oli niin suomirock kuin ikinä, ja siitä tuli mieleen Jussu Pöyhönen, kaameaa :P
Töissä tuli bongailtua uusia rokkibiisejä myös. Dropkick Murphysiltä on ilmestynyt uusi albumi, mutta sieltä ei mitään keskivertoa kovempia biisejä löytynyt. Jano tuli kyllä, tulee aina kun kuuntelee Flogging Mollyä tai ylipäänsä muuta irlantilaisvaikutteista musiikkia ;)
Sen sijaan My Chemical Romance on löytänyt taas rokkaamisen ilon. Edellinen levy oli niin hirveää paskaa, että bändiin meinasi mennä usko ihan täysin. Se on paljon se, koska ekat levyt on niin hyviä ja erityisesti kolmas, 'The Black Parade' on myös mun mielestä yks rokkihistorian parhaita levykokonaisuuksia! Laitoin tohon tuon 'Welcome to the Black Parade':n ja Queenin 'Innuendon' peräkkäin tarkoituksella. Siinä on teatraalista hemmetin hyvää rokkia pari biisiä putkeen, jotka nimenomaan toimii peräkkäin aina ensimmäisen viimeisistä rummunpäristyksistä seuraavan alkuun. Kannattaa kuunnella.
Nyt tähän mennessä on julkaistu neljä uudehkoa sinkkua. 'Number One', 'Number Two', 'Number Three' ja 'Number Four', joista jälkimmäisen kuuntelin ensimmäistä kertaa eilen. Menee niinku häkä päähän \,,/
En tainnut myöskään muistaa mainita että kun joulun aikaan katselin mun ensimmäisen The Invaders-boksin alta, tilasin sen puuttuvan kakkoskaudenkin netistä ja se tuli myös eilen postissa. Tietääpä mitä katsoo Putouksen ohella tänä viikonloppuna ;)
Tässä vielä kuluneen viikon pipomuotia keskiviikolta eteenpäin :) Näillä keleillä, niinkun nytkin kun on melkein -15 astetta, pipo on ihan must.
