sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hellepäivä ja sadepäivä

Sain kuin sainkin kerättyä ja pestyä vielä perjantaina ja lauantaiaamuna myytävät vaatteet kasaan ja lähdin naapureiden kanssa myymään niitä Aspinniemeen pihakirppikselle.



Aurinko helli eilen hipiää ja Näsijärven rannassa oli hieno istua vaikka myynti ei odotetunlaiseksi muodostunutkaan. Myyjiä oli ehkä karkeasti arvioiden kymmenen ja asiakkaita kävi korkeintaan parikymmentä sen neljän tunnin aikana, jonka kuudesta viitsimme odottaa. Lämpöä kuitenkin piisasi ja mukavaa oli, sain kuitenkin myytyä jonkin verran paitoja.

Koska ilma oli niin hieno, lähdin vielä illaksi Sorsapuistoon istuskelemaan ja pelailemaan Yatzya. Kun nälkä yllätti, kävin hakemassa Tammelan New Chinese-kiinalaisesta satsin Kung Po-tofua joka oli kuuden euron hinnallaan varsin miellyttävä ja kelvollinen ilmestys.



Yhden hengen annoskoko oli ehkä kahdelle hieman nafti, ei mitään Tay-Do:n tasoa, mutta maku kohdillaan. Ennen kaikkea tofu oli parasta koskaan syömääni, sillä en ole siitä aiemmin oikein innostunut. Nyt oli maut kohdillaan! Kuuma vinkki kaikille kasvissyöjille, New Chinese Tammelan Puistokadulla :) Listalta löytyy lähemmäs kymmenen eri tofuvaihtoehtoa.

Mutta... olisinpa ollut vielä tänään Helsingissä. Jos upotettu video ei toimi, KLIK!



Kyllähän Tampereen Ravintolapäivä-tarjonnassakin riitti niin paljon valinnanvaraa että monenlaiseen olisi taipunut, mutta Helsingin lähes kolmensadan ravintolan tarjonta, plus naapurikunnat ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Siellä kun näytti olevan tällä kertaa ravintola lähes joka korttelissa!

Itse kaipailisin enemmän sellaisia ravintoloita, josta saisi edullisesti pieniä suupaloja jotta jaksaisi käydä syömässä useammassa paikassa. Tänään itsellä tuli kuitenkin jo kupu täyteen Ravintola Jooneksen SiKanasta ja Kattoterassin Raw Food-herkuista.



Yritys oli kova käydä Haussia ja Hamppareita-tapahtumassa, mutta ruoka oli jo kahden tunnin jälkeen loppu, samoin Muffinssikahvilassa Juhannuskylässä oli jäljellä vain yhtä makua muffinssia ja pitkä jono, joten vaihdoimme kolmanteen paikkaan. Aamupäivällä sateli runsaammin, mutta onneksi harmaus ei haitannut, eikä kyllä sadekaan sitten kun liikkeelle vihdoin päästiin.



Jooneksen SiKana-wrap oli kyllä oikein maukasta, ja etenkin kolmen euron hintaansa nähden varsin kelvollinen tuote. Lisäksi hintaan kuului colaa santsimukeittain! Ravintola sijaitsi myös mukavassa kaupunkipuutarhassa, vanhojen talojen syleilyssä sisäpihalla, juuri hieman sellaisessa paikassa mitä kehuskelin Helsinki-postauksessani.

Ravintolan Facebook-sivulta lainattuna "Sikana on rehellinen pläjäys rapeaa kanaa, pekonia, kasviksia, juustoa ja bbq-kastiketta vehnärullassa, ja sen saat kätevästi mukaan folioon kääräistynä."



Täällä lähinnä omaa toivekonseptiani olisi ollut Tapaksela, mutta koska tämän päiväisen oman kiireen sekä yleisömäärän vuoksi emme viimeksikään sinne päässeet sisään, en lähtenyt sitä edes yrittämään, mutta Kattoterassin jälkiruokatarjonta vasta pään kunnolla räjäyttikin.

Raw Foodiin kuuluu erityisenä osana se, että ruokaa ei kypsytetä yli jolloin niiden ravintoarvot heikkenevät. Kattoterassin kaikki ruuat oli valmistettu alle 42 °C lämpötilassa. Otin itse sitruuna-mansikka-kookoskakkua ja puolukka-limejäätelöä joissa jäätelön happamuus ja kakun makeus muodostivat täydellisen yhtälön.



Kattoterassilla aikaa olisi vierähtänyt vaikka kuinka kauan, mutta omasta kiireestä johtuen piti lähteä valumaan maha täynnä kohti Plevnaa. Paikan suosio oli kyllä ilmeinen, sillä asiakkaita riitti tullessa ja lähtiessä. Ruokaa oli myös osattu varata riittävästi. Hieno homma!

Leffaan mentiin katsomaan kunnon äijäleffa, The Expendables 2! Ykkönen oltiin katsottu aiemmin kotona, mutta kun tästä kuulin ensimmäisen kerran, tiesin että nyt en malta odottaa ja pätkä pitää nähdä jo isolta ruudulta.



Tässä elokuvassa on takuuvarmasti niin paljon väkivaltaa ja ampumista, että se tulisi korvista, jos kukkahattutädit ottaisivat sen vakavasti. Mutta kun eihän siitä ole kyse. Koko raina on tehty niin kieli poskessa, että se onkin koko jutun syvin olemus. Ja hei, ei tarvitse sanoa kuin Chuck Norris :)

Loman viimeiset tunnit ovat käsillä, loppuilta meneekin chillatessa ja valmistautuessa arkeen. Onhan noita yksittäisiä lomapäiviä syksyllekin, mutta kyllä ryhdistäytyminen on tarpeen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.