perjantai 21. marraskuuta 2014

Homostelua

Legendaarinen, Helsingissä vuodesta 1926 saakka sijainnut Postimuseo joutui etsimään uutta paikkaa, ja siirtyi lopulta tänä syksynä ehkä hieman yllättäenkin Tampereelle. Museokeskus Vapriikista kuitenkin löytyi sille sopivat tilat, joten mikä ettei. Jälleen jotakin kiinnostavaa ja uutta Tampereen matkailua edistämään.

Itselläni oli ollut tarkoitus mennä katsomaan Salaisuuksin suljettu – kirjeiden Tom of Finland -näyttelyä jo alkusyksystä lähtien, mutta en ollut vain löytänyt sopivaa ajankohtaa sille aiemmin. Mutta viime sunnuntaina August von Trappessa käytyämme, suuntasimme myös Tampellan tehdasmiljöötä, ja Vapriikkia kohti.

Tom of Finland, oikealta nimeltään Touko Laaksonenhan oli jo elinaikanaan tunnettu homoeroottisista piirroksistaan. Laaksosen töissä miehisissä ammateissa olevat miehet esittäytyvät erittäin ikonisen voimakkaina hahmoina, joiden seksuaalisuus on jopa poikkeuksellisen läpitunkevaa. Postimuseoon näyttely päätyi luonnollisesti siitä syystä, koska Posti toi markkinoille taiteilijaa kunnioittavan postimerkkisarjan tänä syksynä. Lehdistö joka puolella kohusi, kun tiedote asiasta levisi rajusti ympäri maailman viime keväänä. Sen lisäksi, että keskustelua käytiin koko kevät kotimaisessa mediassa, ja paheksuvia kommentteja sateli joka suunnasta, merkkien kysyntä ylitti kaikki odotukset ja niitä tilattiin myös Suomen ulkopuolelle 178 maahan. Tom of Finland -kuvia julkaistiin tämän myötä myöskin postikortteina.

Näyttely lunasti kaikki odotukseni, ja enemmän. Olin ennalta varautunut siihen, että siinä painoarvo olisi enemmänkin juuri näissä uusissa postimerkeissä, olihan kyseessä kuitenkin Postimuseo, mutta se syväluotasikin hienolla tavalla koko Laaksosen elämää syntymästä kuolemaan. Me tosin katsoimme sen "vahingossa" väärinpäin, mutta mitäpä tuosta. Erityisen sisältörikkaaksi näyttelyn teki hänen, sekä sisarustensa ja ystäviensä välinen kirjeenvaihto kuuden vuosikymmenen ajalta. Juuri noiden kirjeiden avulla näiden töiden tekijästä sai muodostettua kokonaisvaltaisemman henkilökuvan. Taiteilija ei ollut lainkaan niin brutaali, millaisen kuvan hänen taiteensa saattaa luoda, vaan lämminhenkinen ja sydämellinen aito ihminen.

Suosittelen ehdottomasti käymään katsomassa tämän, mikäli olette Tampereella ja aihepiiri kiinnostaa. Lippu maksaa 10€, mutta samalla sisäänpääsymaksulla pääsee kaikkiin muihinkin Vapriikin näyttelyihin. Salaisuuksin suljettu on esillä maaliskuuhun 2015 saakka. Lisäksi me tutustuimme vanhojen näyttelyiden lisäksi myös Postimuseon Viestinviejät -näyttelyyn sekä 60-luvun pukeutumisnostalgiaa tihkuvaan Revontuli -näyttelyyn.

Asian vierestä mainittakoon muuten vielä, että Helsingin Sanomat uutisoi juuri tällä viikolla, että nyt myös Finlayson lanseeraa sisustustekstiileihinsä Tom of Finland -malliston. Voi sitä paheksunnan määrää, minkä tämäkin taas aiheuttaa. Tuotteet ovat jo nyt tilattavissa Finlaysonin verkkokaupassa. Siitä lahjavinkkiä pukinkonttiin, tai jos vain itse haluaa mennä homojen kanssa samoihin vällyihin :)










keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pieni pala Belgiaa Tampereella

Kun luin ensi kertaa viime talvena, että Tampereen keskeisimmillä paikoilla Tammerkoski -maisemassa Koskipuistossa sijaitseva vanha Verkatehtaan konttorirakennus oli myyty ravintolakäyttöön, olin asiasta varovaisen innostunut. Juuri sellaista käyttöä tälle arvokkaalle vanhalle rakennukselle olin toivonut jo pitkään. Talossa olivat kuitenkin majailleet mielestäni jo pidemmän aikaa talon arvokkuudelle sopimattomat vuokralaiset.

Rakennuksen sijainti on ideaalinen aivan Hämeensillan kupeessa, eikä sen koristeellista kaupungin teollisuushistorialle ominaista punatiilistä julkisivua voikaan olla huomaamatta, kun keskustassa liikkuu. Olen monesti puhunut, ja kirjoittanut täälläkin tämän alueen entisestä upeudesta, siitä millainen se olisi voinutkaan olla, mikäli kaikki tehdasrakennukset olisi säilytetty, ja Koskikeskusta ja Hotelli Ilvestä ei olisi koskaan rakennettu. Linkkaamani alkuperäisen postauksen kuva on näemmä hävinnyt Facebookista, mutta latasin sen vihdoin omaan palvelintilaan, ja täältä voi nähdä, millainen paikka kyseessä on ollut. Nyt noista vanhan Verkatehtaan rakennuksista on enää jäljellä tämän ravintolarakennuksen lisäksi vain entinen värjäämörakennus aivan kosken partaalla. Siinä toimii Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta.

Toisaalta pienenä henkilökohtaisena pelkona tässä talokaupassa oli, että näin hienoon konttorirakennukseen perustettaisiin ravintola, joka olisi oman budjettini ulkopuolella. Kun kuitenkin selvisi, että sen osti Restamax, saatoin ottaa hiukan rennommin. Tosin tämän jälkeen julkistettiin Hans Välimäen ja Restamaxin yhteistyön tuloksena syntynyt uusi sisaryhtiö Gastromax, joka nosti melko paljon ketjun profiilia. Uuden yhteistyön hedelmiä on saatu Tampereellakin nauttia jo aiemmin Masu Asian Bistrossa, jossa itsekin kävin kesällä. Helsinkiin Hans on perustanut tänä vuonna uudet ravintolat Välimäen ja Rikhardsin, joista myös jälkimmäinen on tälläinen rennompi pubihenkinen paikka.

Oli siis odotettavissa, että juuri näitä ravintolatiloja tulee operoimaan nimenomaan Gastromax, ja niin myös kävi. Kesällä kuulin, että luvassa on belgialainen bistro ja pubi, joka kuulosti oikein kiinnostavalta. Ja kun sitten syksy vierähti hieman ohimennen tuossa, aukesi August von Trappe itsellenikin hieman yllättäen jo viime viikolla. Onneksi huomasin tilanteen Kipparin Morsiamen Instagramista, joten saman tien aloin miettiä sopivaa päivää, jotta itsekin pääsisin sinne tutustumaan mahdollisimman tuoreeltaan.

Rakennuksen tilat on jaettu kätevästi puoliksi siten, että kumpikaan ravintolan puoliskoista ei ole riippuvainen toisen aukiolosta. Näin oli myös viime sunnuntaina, jolloin kävimme paikan testaamassa. Ruokapuoli on avoinna sunnuntaisin ainoastaan klo 11-16, mutta pubi jatkoi puolille öin. Myös pubista saa kuitenkin purtavaa suppeammalta listalta, esimerkiksi monenlaisia snäcksejä.

Upeinta täällä on ehdottomasti sisustus, jossa vanhaa rakennusta on kunnioitettu viimeisen päälle. Tiiliseinää on jätetty esiin paljon, ja koska rakennus on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen, näkyy se myös monenlaisina kiehtovina yksityiskohtina ja soppina, etenkin juuri pubin puolella. Sisustuksen on suunnitellut Jaana Ekman, joka on vastannut myös Masun interiööristä, ja kieltämättä jonkin verran yhteistä näissä oli, kuitenkin siten, että Augustissa näkyy selvä mannermaisuus. Vaikka en ole koskaan Belgiassa käynytkään, on Keski-Euroopassa muuten matkailtuani helppo kuvitella siellä tälläisiä paikkoja olevan.

















August von Trappen ruokalista on kunnianhimoisen laaja, ja sunnuntaille sitä olikin hieman supistettu, ilmeisesti lyhyestä aukiolosta johtuen. Laaja lista saattaa muodostua joskus ravintolalle ongelmaksi, kun vaihtoehtoja on liikaa. Toisaalta myös asiakkaan näkökulmasta laaja lista aiheuttaa täällä runsaudenpulan, sillä kaikkea tekisi takuulla mieli maistaa, sen verran herkulliselta tämän paikan ruuat paperilla näyttävät. Belgialaiset vaikutteet ovat listalla ilmeisiä, ja esimerkiksi belgian perunoiksi kutsuttuja frittejä on usean ruuan lisukkeena, kuten myöskin sinisimpukoita, joita on moneen lähtöön.

Itse olin kylläkin jo valinnut ennakkoon, mitä haluan juuri ensimmäisenä kokeilla, joten valinta oli sikäli helppo. Olin kesällä maistanut Tampere Food Festillä niin taivaallisia fish 'n' chipsejä Fisu & Ranet kojulla, että heti kun jokin ravintola tätä yhtä lempiannoksistani tarjoaa, piti sitä kokeilla. Ja vaikka von Trappen kala-annos ei ihan onnistunut samalla tavalla säväyttämään, oli se ehdottomasti paras Tampereella ravintolassa saamani annos sen jälkeen, kun Ruby & Fellas poisti omansa listaltaan. Makupalettia täydentämään oli tarjolla vielä pieni kupponen mallasviinietikkaa, sekä taivaallisen hyvää remouladea. Myös grillattu suolasitruuna oli erilainen lisä annokseen. Ainoastaan kala kaipasi hieman enemmän suolaa, mutta sen lisääminen onnistuu toki itseltäkin. Nälkä lähti, ja itselleni se on tärkeää ravintolassa asioidessani. Pientä haparointia oli kuitenkin havaittavissa, sillä toinen annoksista ei täysin vastannut listassa kuvattua, mutta tämä saattaa mennä ihan alkukankeudenkin piikkiin.

Tämä toinen erittäin herkulliselta kuulostava annos, ja myös leipäversiona omiin suosikkiruokiini lukeutuva wohveli Skagen oli kuitenkin jo pöytään saapuessaan selkeä pettymys nimenomaan kokonsa puolesta. Belgialainen vohveli ei ollut edes kokonaan rapumassan peitossa, ja mainittua muikunmätiä oli ainoastaan parin teelusikallisen verran. Lisäksi listan mukaan annokseen tulee keitetty kananmuna, mutta tähän oli vaihdettu kuitenkin uppomuna. Myös punasipuli oli annoksessa pehmeäksi marinoituna ja Skagen -tahnaan sekoitettuna. Tässä se kuitenkin toimisi raakana paremmin ja toisi hieman enemmän kaivattua suutuntumaa. Tämän kokoisen annoksen hintana 15 euroa olisi sopivampi, mutta 24,50€ oli tuosta vain hieman alkupalaa suuremmasta pääruoka-annoksesta meistä molemmista selvästi liikaa.

Olimme ottaneet seuralaiseni kanssa vieläpä alkupaloiksi ison etanapannun puoliksi, ja silti hänelle jäi alkupalan ja pääruuan jälkeen nälkä. Vitsailimmekin, että tässä meinaa nyt klassinen "Mäkkärin kautta kotiin" toteutua. Me tosin valitsimme Mäkkärin asemesta päivän toiseksi ruokapaikaksi turvallisen varman 2h+k Baarin, jossa se nälkä lopultakin lähti :) Itsekin testasin samalla vielä ensimmäistä kertaa paikan siivet, jotka olivat aivan todella loistavia, mutta siitä toisella kertaa enemmän!

Vaikka esitän tässä arviossa asiat siten, kuin ne ovat, ja en mielelläni kirjoita mistään näin kriittisesti, haluan kuitenkin korostaa, että myös Augustissa maut olivat kuitenkin kohdallaan. Skagen wohvelissakaan ei sen puolesta ollut mitään vikaa, mutta luonnollisesti tälläisestä jää päällimmäisenä mieleen lievä pettymys. Omat fish 'n' chipsini tosiaan olivat kuitenkin täyttävä annos, joten pääruuissa kokoerot tuntuvat vaihtelevan melko lailla laidasta laitaan. Mikäli kaipaat siis tuhtia purtavaa, kannattaa tarjoilijalta ainakin varmistaa annoskoko etukäteen.

Ei tätä paikkaa kannata silti ohittaa, vaikka yksi kokeilemamme annos pettymys olikin. Myös palvelu oli erittäin ystävällistä ja hyvää paikan päällä. Annoin palautetta kuitenkin ravintolaan mieluummin sähköisesti ja myös itse aion käydä täällä kaikesta huolimatta uudelleenkin maistelemassa muita annoksia.








maanantai 17. marraskuuta 2014

Lättyjä, lettuja, ohukaisia

Ravintolapäivän aamu valkeni koleana ja tuulisena, ei yhtään sellaisena päivänä, jolloin tekee mieli turhan paljon hengailla ulkosalla. Juuri ilmat ovat vaikuttaneet omalta osaltani siihen, että en oikein näe tätä neljän päivän ympärivuotista kiertoa tarpeellisena. Etenkään sormin syötävän ruuan nauttiminen talviaikaan ulkona ihan oikeasti ei ole kovinkaan mieluista.

Me aloitimme päivän Laukontorilta, jossa onneksi olimme ensimmäisten joukossa kärkkymässä La Negritan herkullisia meksikolaisia annoksia. Valinnan varaa riitti kyllä, sillä tarjolla oli gorditaksia ja quesadilloja, molempia useilla eri täytteillä. Tietenkin olisi tehnyt mieli maistaa useampia ruokalajeja, mutta satamassa puhalsi tosiaan aika viileä tuuli, ja ruokaa joutui hieman odottelemaan. Oma valintani kohdistui chorizolla täytettyyn gorditakseen, ja pulled porkilla täytettyyn quesadillaan, lättyjä siis nekin. Erityisesti jälkimmäinen oli aivan todella hyvän makuinen, samoin kuin maistamani pieni pala kaverin kasvis-chipotlequesadillasta. Odottelun ja kylmyyden takia kokemus jäi hieman ohueksi, mutta itse ruoka oli siitä huolimatta niin herkullista, että kokemus jäi enemmän positiivisen puolelle. Väittäisin jopa, että nyt syöty ruoka on ehdottomasti yksi parhaita Ravintolapäivä -kokemuksiani makujen puolesta.











Mutta onneksi kuitenkin on myös pop-up mestoja, joiden takia ei tarvitse ulkona värjötellä. Yksi sellainen oli Dream Hostelin tiloihin pystytetty La Moustache - crêpes and french feeling, jossa tarjolla oli suolaisia ja makeita creppejä. Koska olin jo ensimmäisen paikan jälkeen yllättävän täynnä, valitsin itse ainoastaan sitruuna-valkosuklaamoussella täytetyn letun. Sekin oli oikein mainion makuinen. Ja oikeastaan valitsin vain yhden crepin senkin takia, että ajatuksissa kutkutteli hieman tuo Pikku ohukaisela, jota aiemmin jo kehuin. Ja koska se oli vielä sopivan matkan päässä edellisestä, lähdettiin vielä piipahtamaan sielläkin. Sielläkään ei tarvinnut ulkona syödä, vaan paikkana toimi jo entuudestaan tuttu asunto, jossa lämmintä ei ainoastaan ollut pelkkä tunnelma.

Pikkuisten ohukaisten päälle oli vaihtoehtoina jälleen monenlaisia täytevaihtoehtoja, joista neljää erilaista suolaista, ja yhtä makeaa päätyi omallekin lautaselleni. Paahdetulta punajuurelta ja Aura-mousselta odotin eniten, mutta se jätti aika kylmäksi. Sen sijaan chorizo, feta-pinaatti ja etenkin tomaatti-avokado-punasipuli veivät kielen mennessään. Ja kun näitä sai kaksi ohukaista eurolla, ei hintakaan huimannut päätä. Yhteensä kolmella eurolla sain vielä jälkkäriksi yhden boysenmarjahillo-kermavaahto-ohukaisenkin. Näiden jälkeen olinkin sen verran täynnä, että kotiin päästyäni maistuivat pikku päikkärit.

Perjantain Cinemadromen leffoista täytyy myöntää, että Nekromantik oli ihan oikeasti vain läpeensä huono elokuva. En sentään lähtenyt kesken näytöksen pois, kuten muutamat katsojat, mutta olisin hyvin voinut jättää sen näkemättäkin. Onneksi Chuck Norrisin tähdittämä Invasion U.S.A. oli silkkaa parhautta, ja pelasti koko illan, ja enemmänkin! Tänään on myöskin leffapäivä, sillä vuorossa on Christopher Nolanin uusin, eli Interstellar. Yritän pitää odotukset alhaalla siitäkin huolimatta, että tätä on kehuttu jopa Inceptionia paremmaksi, joka on yksi parhaita sci-fi elokuvia koskaan. Paras ainakin sitten 12 Apinan.








sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Viikon klassikot

Aloitin työviikkoni maanantaina kuuntelemalla Spotifyyn rakentamaani soittolistaa, joka koostuu 80- ja 90-lukujen taitteen, eli oman lapsuuteni klassikoista, ja homma on jatkunut työkoneella ja puhelimessa siitä saakka. Käytännössä listalla on useampia täyspitkiä albumeita näiltä artisteilta, mutta tästä innostuneena päätin postata myös tänne pitkästä aikaa kunnon musiikkivideopostauksen tuon listan parhaimmistosta.

Nostalgiaa mulle tai yleisesti vain aivan helvetin toimivaa poppista, ihan sama, ja mitä kuteita jengillä! Näitä biisejä tuli fiilisteltyä ala-asteella, sekä kotona, koulun discoissa, että musiikkitunnin levyraadeissa. Parhaita klubihittejä tuolta aikakaudelta, olkaa hyvät :)




















































perjantai 14. marraskuuta 2014

Meksikolaista ruokaa ja ranskalaista tunnelmaa

Viikonloppuun mahtuu Cinemadrome -festareiden lisäksi myös jälleen Ravintolapäivä, jota vietetään lauantaina ympäri maailman. Mutta Suomestahan koko homma on lähtenyt, ja täällä se aktiivisintakin on. Itse tosin olen jo pidempään kokenut, että pari näitä vuoteen riittäisi, toukokuussa ja elokuussa. Mutta koska ilmat nyt kuitenkin vielä melko kohtuulliset vuodenaikaan nähden ovat, eikä lumimyrskyä ainakaan toistaiseksi vielä lauantaille ole luvattu, lähden ainakin parit paikat testaamaan.

Vaihtoehtoja ei tällä kertaa olekaan aivan yhtä paljon kuin kesällä, mutta takuuvarmasti pitää nyt ainakin mennä La Negritaan Kehräsaareen. Kerroinkin meidän käyneen katsastamassa myyntipisteellä edellisen Ravintolapäivän aikaan, mutta arviolta yli puolen tunnin jono oli liikaa. Toivottavasti tällä kertaa natsaa, ja päästään maistelemaan meksikon herkkuja aamiaiseksi. Postauksen tamales-kuva on otettu La Negritan Facebook -sivuilta. Kyseistä ruokalajia on tiettävästi tarjolla tänäkin lauantaina!

Jälkiruuaksi kelpaavat TAMK:in hotelli- ja ravintola-alan opiskelijoiden creppiravintolan tuotokset ranskalaiseen tapaan. Movemberin teemaan (jota muuten en ensimmäistä kertaa itse nyt vietä) sopien ravintolan nimi on La Moustache, ja se toimii tämän yhden päivän ajan useamman kerran Suomen parhaaksi hostelliksi palkitun Dream Hostelin tiloissa lähellä Sorsapuistoa. Suolaisiakin creppejä on kyllä tarjolla, jos meksikolaisen ruuan jälkeen nälkä vielä jää. Välillä on myöskin kiva päästä sisätiloihinkin syömään tähän vuodenaikaan.

Myös Pikku ohukaisela tekee odotetun paluun Ravintolapäivään, ja mikäli vain napa vielä vetää, siellä voisi käydä. Kokemukset parin vuoden takaa olivat sen verran positiiviset, että tätä olen odottanut jo tässä välissä useampaan kertaan. Ainakaan noita ohukaisia ei ole hinnalla pilattu, eivätkä hinnat ole kahdessa vuodessa nousseet mihinkään - kaksi ohukaista saa edelleen eurolla! Voi kuitenkin olla, että mahan vetoisuus on näiden edellisten paikkojen jälkeen liian rajallinen.