maanantai 1. syyskuuta 2014

Monsters of Pop 2014

Jokasyksyinen ja oman makuni mukaista musiikkia toiseksi eniten Suomessa tarjoileva indiefestari, Monsters of Pop on täällä taas reilun viikon päästä, tarkalleen 11.-13.9. Keikkapaikkoina toimivat tutut Klubi ja Telakka.

Eniten kiinnostavat MOP -artistit ovat tällä hetkellä luonnollisesti jo Flow -postauksen yhteydessä hehkuttamani Shivan Dragn, jonka keikan pääsen nyt näkemään kokonaan, ruotsalainen superkauniita lauluja tekevä ja juuri neljännen levynsä julkaissut Jennie Abrahamson, brittiläinen Labyrinth Ear, sekä kotimainen The Hearing, jota en viime syksynä onnistunut yrityksestä huolimatta näkemään. Tietysti Annien dj-setti on erittäin korkealla kiinnostuksen aiheena, mutta se on silti kuitenkin vain dj-setti.

Luonnollisesti menen katsomaan tietenkin myös Sin Cos Tania, se kun kuuluu vakiosuosikkeihin siitä huolimatta, kuinka monta kertaa sen olen nähnyt. Tämä taitaa olla nyt jo viides kerta, ja osittain senkin takia ei koko keikkaa tullut Flow'ssa katsottuakaan, sillä siellä piti kiiruhtaa toiselle stagelle, jossa aloitti Real Estate.













Teksti-TV 666:n missasin taas tarkoituksella Flow'ssa, sillä tiesin bändin olevan tulossa Tampereelle peräti kahdesti syksyllä. Monsters of Popin lisäksi Teksti-TV 666 esiintyy myös Lost In Musicissa lokakuussa.

Rokkipuolelta kiinnostaa katsastaa miten Suomen Mars Volta, The Scenes rokkaa keikalla. Etenkin tänä vuonna ilmestynyt kakkoslevy 'Beige' kun kuulostaa mitä loistavimmalta matskulta. Edellä mainittujen mielikuvien lisäksi myös vanhempi Radiohead tulee joistakin biiseistä mieleen. Samoin kotimaiselta rintamalta voisi yrittää jaksaa tsekata myös, että mitä maata tämä uusi 70-luvusta ammentava Jukka ja Jytämimmit on livenä. Harmi kylläkin arki-iltana klo 22 alkava keikka ei ole itselleni se paras mahdollinen aika, joten nähtäväksi jää, viitsinkö. Ruotsalainen Könsförrädare kiinnostaa myös, vaikka musiikki ei kotona kuunneltuna niinkään iske.

Se mikä tekee Monsters of Popista erityisen positiivisesti poikkeavan festarin lähes mihin tahansa muuhun musiikkitapahtumaan verrattuna, on se, että kaikki bändit on aina mahdollista ehtiä kuulemaan. Päällekkäisiä slotteja ei yksinkertaisesti ole. Alkuillasta popitellaan Telakan puolella, ja loppuilta menee Klubilla, jossa ne itselle kaikkein kovimmat bändit perjantai- ja lauantai-iltana esiintyvätkin.

Tsekkaa oma Spotify -soittolistani TÄÄLTÄ! Ikävä kyllä Shivan Dragnia tai Jukkaa ja Jytämimmejä ei sieltä löydy, mutta muita omia lemppareitani kyllä.








sunnuntai 31. elokuuta 2014

Syksyn sävyjä

Tampereella juhlittiin eilen kesän päätöstä eli Venetsialaisia, kuten varmaan kaikkialla muuallakin. Itse en kuitenkaan mennyt kuuntelemaan Pepe Willbergiä tai Jukka Poikaa maksusta, tai edes Veeti Kalliota ilmaiseksi. Minä menin Mustalahteen Evan & Manun keikalle. Myös Venetsialaisten ilotulitus järjestettiin Näsinneulasta ja Mustalahdesta käsin, joten oltiin ihan paraatipaikalla. Kuin asiaankuuluvasti keikka alkoi heti ilotulituksen jälkeen, vaikka oikeasti näillä kahdella tapahtumalla ei ollut mitään tekemistä keskenään.

Ja olipa mahtava päästä kuulemaan näitä uuden levyn biisejä. Toki vanhaltakin levyltä kuultiin 'Montreal', sekä encoren huipennuksena tietenkin 'Feet In The Water', mutta muuten setti nojasi täysin uuteen materiaaliin. Myöskin toivomani 'Guardian' (ensimmäinen encore) sekä 'There Is Nobody Like You' tulivat.















Eva & Manu ovat niin sympaattisia tyyppejä! Koska olin lauantai-iltaan mennessä kuunnellut levyn Spotifystä varmaankin jo kymmeneen kertaan, kävin keikan jälkeen tietenkin poistamassa merkkaritiskistä levyn vinyylinä siinä toivossa, että saisin siihen jälleen nimmarit, kuten ensilevyyn pari vuotta sitten Telakalla. Ja onnistuihan se. Taas saa kärsiä ja hävetä omaa typerää virnistystä, riemuidiootti (Nelliinaa jälleen lainatakseni) vauhdissa. Työkaverini eli kuvausassarini ( :) ) ei ikävä kyllä onnistunut taltioimaan tätä tilannetta mun kamerallani, joten joudutte tyytymään huonolaatuiseen kännyselfieen.

Levy on prässätty 180 grammaiselle vinyylille, ja se myös soi hienosti. Ja kuten ensimmäisenkin levyn kanssa, samaan hintaan sai vielä cd-levyn, joka oli sujautettu kotelon sisälle. En muistanut tätä itsekään aiemmin, ennen kuin luin tuon parin vuoden takaisen postauksen, ja löysin cd:n jälleen kerran. Kiva yllätys!

Kansitaide on toinen kiva syy ostaa vinyyliä. On niin eri juttu selata kuunnellessa levyn kansia, kuin vain soittaa sitä digitaalisena koneelta. Ja hienot nuo gatefold -kannet ovatkin. Etu- ja takakannessa on kuvat artisteista, sisäaukeamalla puolestaan kaikki lyriikat ja lisää upeita valokuvia, ihan parasta!

Kiitos keikasta, ja kiitos musiikista Eva & Manu, olette ihan mahtavia!






lauantai 30. elokuuta 2014

Hampurilainen on pihvi

Käytiin lomalla myös syömässä uudestaan Aussie Barissa, nyt lounasaikaan. Tilanteen teki kuitenkin erityisen juhlavaksi ja hienoksi se, että ruokaseurana oli toinen armoitettu hampurilaisfani, eli Blogi hampurilaisista -blogin pitäjä Samu, joka oli käymässä Suomessa lomallaan. Lisäksi seurassamme oli Samun kauniimpi puolisko.

Kyseessä olikin siis tälläinen hampurilaisfanaatikkojen visaisten päiden yhteenlyönti ja varsinaisen yksityiskohtaisemman arvostelun voittekin lukea tuolta Samun blogista. Linkki sinne löytyy TÄÄLTÄ! Tämä postaus on vähän venähtänyt, koska julkistaminen odotteli sitä että Samu saa bloginsa päivitettyä.

Sen verran voin kuitenkin täälläkin mainita, että pöytään tilattiin Kiwi (Works), paikan erikoisuus Kangaroo sekä Chicken Bacon & Avo Burgerit. Sain myös vahvistuksen sille, että kengurun liha tuolla todellakin on 100% kengurua, eikä mitään feikkiä. Lihan maahantuonti hoidetaan itse, joten tavara on taatusti juuri oikeanlaista. Myös itse (jo toista kertaa) syömässäni hampurilaisessa ollut Black Angus -häränliha oli australialaista.




perjantai 29. elokuuta 2014

Eva & Manu ja sielukkaat syntikat

Kirjoitin vasta 'Cinnamon Hearts' biisistä pari viikkoa sitten, ja ehkä hieman yllätykseksenikin kakkoslevy tuli näinkin pian ulos. Myös albumi kulkee ensimmäisen sinkun nimellä.

Ja kun hieman ehdin ruotia bändin uutta saundia, sain siihenkin varsin pätevät perustelut. Debyyttilevyhän syntyi kaksikon reppureissuilla Euroopassa, usein vain pelkästään akustisen kitaran avulla. Kun sitten aika tuli asettua Suomeen, mahdollisuudetkin kasvattaa meininkiä isommaksi jo sävellysvaiheessa lisääntyivät, myös levyn parissa häärineellä Tuomo Prättälällä on lopputuloksessa osansa. YLEX:n haastattelussa Manu toteaakin:
Olemme aina olleet kiinnostuneita syntikkasoundeista, rumpukoneista sekä elektronisemmasta tyylistä, joten halusimme kokeilla uuden levyn kanssa jotain uutta. Emme halunneet toistaa samaa.
Kaikesta huolimatta omia juuria ei ole unohdettu. Kokonaisuus vaihtelee näistä syntikkapoppirallatuksista tuttuihin rauhallisiin folktunnelmiin, ja jo heti levyn kaunis avausraita 'Empty' tuo ne turvalliset fiilikset, jotka tekivät aikanaan tästä duosta oman suosikkini. Levyn kauneimmista tunnelmista avausraidan lisäksi vastaavat huikeat 'Between Us', 'Guardian' ja 'Kathey', jotka eivät jälkimmäistä lukuunottamatta todellakaan tuo ensimmäistä levyä enää mieleen, vaan molemmista biiseistä kuulee, että nyt on hypätty kinttupoluilta suureen maailmaan. Rinkka on vaihtunut matkalaukkuun. Etenkin jälkimmäinen on valkoista nykysoulia parhaimmillaan, ja tämän kaksikon sävyttämänä mua ei edes vaivaa samat asiat, jotka ovat pitäneet mut Tuomon omasta musiikista erillään.

Ehkä eniten ensilevyn linjoilla kulkevat täysin akustiset 'Papi' ja tuo levyn viimeinen raita, aivan mielettömän nätti 'Kathey'. Ja vaikka koko levy mennäänkin pääasiassa taas syntikoiden saattelemana, alan olemaan jo täysin sinut tämän uuden saundin kanssa. Ne ovat ne laulut ja kauniit melodiat, jotka lopulta tekevät Evasta & Manusta juuri sen, mikä tässä on niin hyvää.

Kuten mainitsin viimeksi, Eva & Manu tulevat myös Lost In Musiciin lokakuussa, jolloin heidät voi nähdä Telakalla. Sitä ennen on mahdollisuus katsastaa uuden levyn meininki Mustalahden sataman keikkakesän päätöksessä, jo huomenna lauantaina! Kiinnostaisi kyllä nähdä heidät ensimmäistä kertaa bändin kanssa.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kirjoituksia kellarista

Basement Jaxx on takaisin ja kovempana kuin ehkä kertaakaan 2000-luvulla. Bändi juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan, sillä ensimmäinen julkaisu tuli ulos vuonna 1994. Näin heidät itsekin pari vuotta sitten Tampereella Love Music Festivalilla, vaikka keikka ei kaikilta osin silloin omaan makuuni ollutkaan.

Heidän uusin, järjestyksessään jo seitsemäs albuminsa 'Junto' ilmestyi virallisesti maanantaina, ja siitä löytyy Spotifystä myös kahden levyn Special Edition, johon automaattisesti tässä linkkaankin. Enemmän musiikkia, enemmän nautintoja. Erikoisversiolta löytyy myös remiksauksia levyn biiseistä.



Se minkä takia tämä uutukainen uppoaa muhun niin kovaa, on iso liuta vanhankoulun vibaa ja "kädet ilmaan" nostetta, mikä on aistittavissa lähes jokaisesta biisistä. Ja 90-lukuahan on tykätty kierrättää jo jonkun aikaa populaarimusiikissa. Kukapa olisi parempi näyttämään mistä kukko kusee, kuin oikeasti silloin kulta-aikaansa eläneet originaaliartistit? Sedät tulivat vahvasti kuvioihin, ja todistivat oman ylivoimansa kertaheitolla myös mm. sellaisille viime vuosien suursuosikeille kuin vaikkapa Disclosure. Samoissa genreissä nimittäin tuokin bändi liikkuu, ja on ammentanut paljon myös Basement Jaxxin maailmasta omassa tuotannossaan.

'Junto' on myöskin siinä mielessä poikkeuksellinen levy, että lähes kaikki biisit ovat aivan loistavia tanssiraitoja. Itselle tietysti ykköseksi nousee tuo hauskana musiikkivideonakin (Twerkbot!) ilmestynyt 90-luvun alun pianohouseviboilla päräyttävä 'Never Say Never', samoin kuin tuon aikakauden äänimaailmaa vahvasti lainaavat 'Unicorn', sekä kakkoslevyn 'House Scene'. Vokaalihouse siis toimii, samoin kuin myös mahtava lapsikuoron avittama 'Power To The People' ja raikkaan kesäinen lattarianthem 'Mermaid of Salinas', jotka vievät allekirjoittaneen täysin mukanaan. Ja onhan 'What's the News'kin oikein sielukas ja groovaava raita!

'We Are Not Alone' ja 'Summer Dem' taas ovat tyyliltään aivan eri maailmaa edellisten kanssa. Molemmat kappaleet tuovat vokaaliensa puolesta mieleen 80-luvun amerikkalaisen funkin ja soulin tähän hetkeen päivitettynä, mutta erityisesti jälkimmäinen on muiltakin osin lähes yksi yhteen juuri tuon aikakauden soulia.