Säilöttyjä unelmia

SÄILÖTTYJÄ UNELMIA on kotimainen dokumenttielokuva siitä, miten teollisesti tuotettu elintarvike päätyy suomalaisen ruokakaupan hyllylle. Elokuva seuraa yhden säilykepurkin uskomatonta yli 30 000 kilometrin matkaa alkaen Brasilian malmilouhoksilta ja kiertäen lukuisten eri tuotantomaiden kautta purkittamoon Ranskaan.

Ennen kaikkea elokuva kertoo eri maissa tuotantoon osallistuvien ihmisten elämästä ja unelmista. Jokaisen valmiin tuotteen takaa löytyy lukemattomia työtätekeviä käsiä, ja säilyketölkki nouseekin monikulttuurisen Euroopan metaforaksi.

Käytiin siis kaverin kanssa katsomassa tämä elokuva vihdoin, viikonhan olinkin jo sitä odottanut sormet syyhyten. Tunnustan rehellisesti että menin markkinamiesten lankaan tuon elokuvan suhteen, ja kuvittelin että se perehtyisi enemmänkin sen säilykepurkin matkaan. Todellisuudessa elokuva oli hyvinkin paljon nimensä mukainen, kuvaus ihmisten elämästä ja unelmista eri puolilta maailmaa.

Kuitenkin havaittuani hyvin nopeasti että tätä ei kannattaisi niinkään pitää dokumenttina kuin taide-elokuvana, lievä harmitukseni hävisi tyystin. Koko elokuva oli todella hienosti kuvattu ja leikattu, loppujen lopuksi ihmiset ja heidän tarinansa jäivät tässä taka-alalle sillä kyseessä oli ennemminkin taideteos kuin elokuva.



Elokuvassa siis kuvattiin tavallisia työntekijöitä työssään, joilla kaikilla oli osansa tämän säilykkeen matkalla kohti Suomea, ja peltipurkeista notkuvia kaupan hyllyjä. Matkan varrella oli pääasiassa surullisia tarinoita, ja visuaalisesti elokuva oli todella huikea ja graafinen. Niinpä ymmärrän että herkkävatsaiset tai eläinrakkaat ihmiset eivät välttämättä ole tämän elokuvan parasta kohderyhmää.

Tässä ei kuitenkaan keskitytty eläinten oloihin, vaan kuvamateriaalia ikään kuin syötettiin taustalle kummittelemaan samalla kun tarkoitus oli keskittyä kuuntelemaan ihmisten elämäntarinoita. Toteutus oli kiehtova ja lopputulos mielenkiintoinen. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan kokenut että tämän näkeminen nimenomaan elokuvateatterissa olisi välttämätöntä. Muutoin näkemisen arvoinen elokuva kyllä, joka kuitenkin sai mainostustaan vähemmän miettimään ruokaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Sen sijaan ihmisarvot nousivat päällimmäisenä pintaan.

Aamun YouTube hetki

Eilen illalla lähti käyntiin hedelmällinen päivitysketju Facebookissa. Mulle selvisi että nuoruuteni yksi suurimmista konemusiikin suosikeistani, Orbital on julkaisemassa tänä vuonna uutta levyä. Postasin siis tämän uuden biisin seinälleni ja siitä alkoi vanhojen biisien jatkumo joka vei minut aikamatkalle hyviin muistoihin. Bändiin on hyvä lähteä tutustumaan vaikkapa 20-vuotis juhlakokoelman kautta.



Musiikin diggailuni eteni nuorena aika nopeasti popimmasta teknosta alalajeihin ja syvemmälle alakulttuureihin. Tietenkään aivan täysin underground artistista ei voida puhua jos videoita soitetaan MTV:llä. Hitusen alle kaksikymmentä vuotta sitten olin kuitenkin jo päässyt sisälle euroteknon maailmasta tälläisiin vakavasti otettavampiin artisteihin jotka olivat tulleet muokkaamaan koko tulevaa musiikkimakuani peruuttamattomasti.



Biisit kuten Lush tai Halcyon olivat niitä jotka veivät minut lopulta täysin mukanaan. Debyyttilevy oli ollut ihan ok, mutta ei mitään tajuntaa räjäyttävää paria irtoraitaa lukuunottamatta. Toinen levy, Orbital II, tai epävirallisemmin ruskea albumi sitten vei jalat alta. Tämän aikakauden Orbitalia on tullut tanssittua lukemattomat yöt läpi hämyisissä varastohalleissa.



Orbital oli ehdottomasti yksiä tuon aikakauden suurimpia nimiä itselleni, jos nyt yhtä tiettyä ylitse Aphex Twinin ei tuohon aikaan voinut ollakaan. Älä turhaan lausu herrasi nimeä ja sitä rataa :)



Aikakausi oli kuitenkin lyhyehkö, kuten muutenkin koko muuttuva konemusiikin kirjo. Alalajeja tuli kovaa kyytiä ja kaikkea kiinnostavaa musiikkia oli tarjolla. Jo vuoden 1994 Snivilisation levyn aikaan Orbitalin merkittävimmät vuodet olivat osaltani ohitse. Tosin tämä 'Forever' on ehdottomasti yksi bändin uran hienoimpia biisejä.

Toki jokaiselta myöhemmältäkin levyltä hetkensä löytyivät, tässä niistä muutamia.







'In Sides' levyn synkeys ei aikanaan puhutellut laajemmin, mutta tuo 'The Girl With The Sun In Her Head' oli pitkään yksi ylivoimaisista suosikkibiiseistäni 90-luvulla. Silti tällä ensimmäinen levyn biisillä on kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta lämpöinen paikka sydämessäni. Kiitos Orbital

Pakkasen pureksimaa

Ennusteet eivät ihan pitäneet paikkaansa, ei ollut aamullakaan -28 astetta. Hyvähän se vain on, mutta vaikka kotona mittari on näyttänyt -23 niin ei tuo nyt aivan suoranaisesti lämminkään ilma ole. Päälle vielä puhaltaa mukavahko viima niin johan on oltavat.

Ei mulla kylmä ole ollut, oon pukenut vaadittavan määrän vaatetta ja aamulla jopa töihin polkiessani tuli hiki. Niin, en ole tainnut mainita että olen viimeiset 1,5 vuotta polkenut muutamaa päivää lukuunottamatta päivittäin töihin. Matka ei ole kummoinen, mutta näillä keleillä siinäkin on pieni työ. Pahin ongelma on jäätyvät vaihteet. Menomatka on loivaa ylämäkeä ja vaihde täytyy aika pian pyörävarastosta ottamisen jälkeen valita koska sen jälkeen sitä ei koko päivänä saa vaihdettua :)



Vaikka vaatetta on monta kerrosta, tuossa nimittäin päivän asukuva, niin silti polkiessa viima iskee mukavasti vasten kasvoja. No ainakin siinä viimeistään herää :)

Kaulahuivin saa myös mukavasti naaman eteen, mutta aamullakin ripseni jäätyivät yhteen. En muista kokeneeni vastaavaa, johtuu varmaan erittäin lämpimästä vaatetuksesta joka vapauttaa kosteutta enemmän kasvojen kautta ja sitä myöten jäätyy nopeasti joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Pääasia kuitenkin että tältä erää tämän viikon pitäisi riittää aivan kylmimpien kelien osalta. Ei mua haittaisi vaikka talvi olisikin tässä, mutta kyllähän se helmikuu yleensä se kovin pakkaskuukausi on.



Tänään kävin työpäivän jälkeen vielä täydentämässä kaupassa usean viikon ruokatarpeita kaksi isoa kassillista. Toissapäivänä hain myös saman verran ruokaa, joten nyt jääkaapin hyllyt notkuvat kaikesta mahdollisesta. Tykkään hoitaa kerralla isommat kauppaostokset jotta ei tarvitse juosta kaupassa yhtenään, ja pakastin on kätevä olla olemassa vaikka näillä keleillä ruuat voisi säilöä yhtä hyvin parvekkeellakin :)

Huomenna olisi tarkoitus vihdoinkin mennä elokuviin josta jo alkuviikosta mainitsin. Perjantai on sentään aina perjantai, onneksi on taas viikonloppu eikä seuraavaan reissuunkaan ole enää montaa viikkoa.

Ravintolapäivä tulee taas

Lauantaina se on, Ravintolapäivä. Henkilökohtaisesti kyllä tän hetken säätila rajoittaa kaikkea ylimääräistä ulkona liikkumista, ja pahalta vaikuttaa lauantain aktiviteetteihin osallistuminen ainakin tämän hetken sääennusteen mukaan.



En kovin usein valita säästä, mutta kylmyys on ehdottomasti yksi ikävimpiä oloja. Lisäksi kerrospukeutuminen ei vain yleensä näytä hyvältä, tulee Michelin-ukko efekti. Tälläiset pakkaset jotka tietysti suomalaiseen talveen kuuluvat, haluaisi vain ohittaa nopeasti. Nyt kuitenkin vaikuttaa että ainakin ensi viikkoon joutuu kestämään.

Tänä Ravintolapäivänä Tampereen tarjonnassa näyttää oleva yllättävän useita venäläisen keittiön suuntaan olevia pop-up ravintoloita, sopii tietysti näihin lähes Siperiaa vastaaviin lämpötiloihinkin.

Ainakin Puškinin katseen alla sekä Eesti Köök Tullin suunnalla tarjoavat venäläistä ruokaa. Seljanka tai borssikeitto tosin varmasti miellyttävät pakkasesta kärsivää sielua ja ruumista. Mikäli sisätiloista ulos liikun, tulen todennäköisesti suuntaamaan itse Kehräsaareen ja vanhan tuttuni Chef Santerin 931:ssä isännöimään Juustopäivään.

Aika harmillisesti useampikin ravintola tarjoilee tällä kertaa taivasalla palveluitaan ja veikkaan että suosio näissä paikoissa ei tule olemaan kovin kummoinen, mikäli elohopea siellä alle kahdessakymmenessä pakkasasteessa roikkuu.



Hain tänään postista viimeisimmän Topmanin tilaukseni, pipo oli ikään kuin ekstraa, mutta farkut ovat ne joita olen jo kuukausikaupalla himoinnut. Matalalla haaralla varustetut kieroon ommellut ja resorilla varustetut kulutusfarkut. Katsotaan nyt miten ne kestävät, nämä ovat jo laatuaan toiset Topmanin vastaavat, sillä ensimmäiset repesivät itsestään ensimmäisessä konepesussa. Paita on monta vuotta vanha Jack & Jonesin perus t-paita.

Onko muuten olemassa suurempia pesupusseja kuin mitä esimerkiksi rintaliiveille on tarkoitettu?

Ranskasaundin maailmanvalloitus

Jumalaare ja härregyyd mikä tanssilattiajyrä, toivottavasti tätä pääsee makustelemaan Klubin lattialle pian. Okei okei, myönnetään että tämä nyt sattuu olemaan englantilaista, mutta tekijä on syntyjään ranskalainen :) Kaiken lisäksi äänimaailma ja tanssittavuus ovat kuin suoraan kanaalin toiselta puolelta. Ilmeisesti taito on verenperintöä.

Ranskalaiset pistivät viimeistään 2000-luvulla hösseliksi, ja toivat aivan omanlaisensa saundin tanssilattioille. Kaikesta tietenkin saa kiittää Daft Punkia, joka aloitti tämän tyylisen musiikin tekemisen varovaisesti jo 90-luvulla. Heidän siloitellusta musiikistaan oli kuitenkin vielä pitkä matka Justicen ja Dangerin tyyliseen räkäisempään, energiassaan jopa rokin hurmokseen verrattavissa olevan rytmikkääseen jumppaukseen. Kun tiskijukka laittaa tätä musiikkia soimaan, en yksinkertaisesti vain pysy nahoissani.



Edellä vielä esimerkkinä kuvaamani pätkä reilun vuoden takaiselta Dangerin Monsters Of Pop keikalta Tampereen Klubilta. Justicea en ole koskaan päässyt livenä näkemään mutta Danger todella teki minuun vaikutuksen. Erityisesti Justicen debyyttilevy 'Cross' on ollut todellisessa tehosoitossa jo useamman vuoden. Itse asiassa jos minun pitäisi valita edellisen kymmenen vuoden ajalta albumi, joka on tehnyt muhun suurimman vaikutuksen, valitsisin todennäköisesti juuri tämän. Harmi että heidän viimeisin albuminsa 'Audio, Video, Disco' oli lievä pettymys, ja tyyliltään huomattavasti pehmeämpi kuin debyytti vaikka silläkin hetkensä onkin.

Uudella raidallaan Jacques Lu Cont ottaa hieman etumatkaa nykypäivän Justiceen ja todistaa että nyt räjäytetään (kirkon) katto! Tässä teille kuitenkin vielä vanhaa kunnon hyvää Justicea.



Muita, joskin huomattavasti pehmoisempia, mutta huomion arvoisia ranskalaisia artisteja ovat Air ja Cassius. Tuntuu että Ranskassa on aina osattu tehdä kaikki eri tavalla, mutta aina onnistuen. Itselle yksi kovimmista lapsuuden artisteista oli Jean-Michel Jarre ja hieman myöhemmin hiphopin maailmaan päästyäni kiinnostuin MC Solaarista ja DJ Camista. Näistä voisi tehdä helposti paljon pidemmänkin postauksen, mutta luotan että osaatte itsekin etsiä artisteja Spotifystä ja YouTubesta :)

Mun piti itse asiassa esitellä teille tänään suomalaisen Pepe Deluxén uusi albumi 'Queen Of The Wave', ja vaikka se onkin mitä loistavin levy, jäi se ikävä kyllä nyt aika vahvasti ranskasaundin jalkoihin ja saa tällä tavalla vain sivuhuomautuksena tunnustuksen.

Jokainen valitkoon itse oman suosikkinsa. Tämän postauksen lopetan ylitöistä kotiin tullessani iPodissa soineeseen Primal Screamin upeaan 'Higher Than The Sun' kappaleeseen, vaikka se ranskalainen ei olekaan.

Maanantai

On taas maanantai, huippu viikonloppu takana ja tylsä arki taas edessä. Onneksi tälläkin viikolla on monenlaista ohjelmaa suunnitelmissa vaikka murheellisten käänteiden vuoksi Pekka Jalavan keikka jäikin muistoksi. Tarkoitus olisi mm. käydä elokuvissa katsomassa tämä uusi elintarviketeollisuuden virittelemistä sudenkuopista kertova suomalaisdokumentti.



Kuten blogista on ollut helppo päätellä, en ole kasvissyöjä, eivätkä eettiset syyt vaikuta minuun aivan niin paljon kuin se miten teollisuus yleisesti meitä kuluttajia vedättää lisäineiden ja muiden huijausmuotojen avulla. Olin toki lukenut Eric Schlosserin 'Pikaruokakansan' jo aiemmin, mutta ensimmäinen todellakin silmät avaava teos oli Mats-Eric Nilssonin 'Petos lautasella', jonka luin muutamia vuosia sitten. Jälkimmäinen on itse asiassa yksi niistä keskeneräisistä kirjoista jotka monen muun ohella ovat nyt luvussa uusintakierroksella. Olen myös lukenut hänen tuoreemman kirjansa 'Aitoa ruokaa' joka pureutuu vieläkin tarkemmin lisäaineiden maailmaan.

Olen myös pyrkinyt katsomaan mahdollisimman paljon aiheeseen liittyviä dokumenttielokuvia ja niinpä tämäkin kiinnostaa, erityisesti koska Suomesta ei ole vielä aiemmin mitään tälläistä tullut. Minulle tärkeää on tietää mitä laitan suuhuni.

Nytkään ei ole uutta musiikkia tullut liiemmin kuunneltua. Viikonloppuna ja tänään on iPodissa soinut reilun parinkymmenen vuoden takainen klassikko Primal Screamin 'Screamadelica'.

Eiköhän se tästä lähde, tämäkin viikko käyntiin Säihkyturvan ystävällisellä avustuksella :)

Shoppailusunnuntai

Ulkona paisteli välillä tänään aurinkokin, ja vaikka ilma oli siitä huolimatta tuskaisen kylmä, lähdettiin jo päivällä kaupungille shoppailemaan ja kahvittelemaan.

Branderin leivonnaiset ovat ylivoimaisesti parhaasta päästä Tampereen seudun konditoriatuotteista, vain Makutuote pärjää vertailussa. Kahvilaksi piti valita siitäkin syystä Brander, että Citydeal-lahjakorttini oli menossa vanhaksi.



Itse otin kahvin ja Sacher-leivoksen, Hanna otti kaakaon ja perunaleivoksen. Jouduin kyllä auttamaan perunaleivoksen kanssa ;) Saimme todella ystävällistä palvelua vaikka kyseessä oli lahjakortin käyttö, ja sain vielä santsikupinkin samaan hintaan. Samaan aikaan jonossa takanamme ollut perhe oli tullut myös käyttämään omaa lahjakorttiaan.

Kahvilasta kävelimme Koskikeskukseen. Uskon että paikasta tulee ihan hieno kun remontti aikanaan valmistuu, mutta millään muotoa sen nykytilaa ei voi viihtyisänä pitää. Siksikin on vähemmän tullut siellä viimeiseen vuoteen shoppailtua. Kiertelimme useita kauppoja ja sovitin Carlingsissa mm. Natan blogissa minua ihastuttanutta Leviksen 508 mallia, mutta säikähdin miten mauttomalta ne päälläni näyttivät.

Itselleni en sitten mitään löytänytkään mutta Hannalle ostin todella upeat korkkarit Spiritstoresta. Sopivat todella hienosti joululahjaksi ostamani seepramekon kanssa, kevättä odotellessa. Katselin kyllä myös hieman 510 mallin perään, mutta koska viimeisin Topmanin tilaukseni josta en ole tainnut muistaa edes mainita täällä, sisältäen yhdet uudet farkut, on taas tulossa alkuviikosta, maltoin mieleni.

Kämpillä tein makaronilaatikkoa, katseltiin Frendejä, sekä hienon Queen-dokumentin kakkososa joka jäi aiemmin odottamaan. Yksi hienoimpia biisejä bändiltä on ehdottomasti Innuendo, ja paria poikkeusta lukuunottamatta itselleni on aina toiminut parhaiten 1980-luvun puolivälin jälkeinen matsku. Upea rokkibändi, ja Freddie Mercuryä lahjakkaampaa rocklaulajaa ei ole toista tullut ja tuskin koskaan tuleekaan. Tämä dokumentti toi nuoruuden mieleen.