maanantai 15. syyskuuta 2014

Kaunista sadetta

NEØV:iltä ilmestyi tänään jälleen uusi maistiainen tulevalta levyltä. Toinen sinkku ja musiikkivideo 'The Rain People' kertoo laulaja ja kitaristi Anssi Neuvosen mukaan tytöstä ja sellaisesta yhteydestä, kun ei tarvitse sanoa mitään. Kun on sanomattakin mahdollista tietää, että näkee esimerkiksi sateen samalla tavalla jonkun kanssa. Näin hän kertoi Soundin haastattelussa. Kaunis mielikuva, joka sopii bändin herkkään ja maalailevaan musiikkiin. Myös video on jo totuttuun tapaan todella hieno, ja unenomainen. Sen on ohjannut jälleen Appu Jasu, joka vastasi edellisestäkin videosta.

Tuo ensimmäinen sinkku tulossa olevalta albumilta, 'Laketownhan' julkaistiin jo huhtikuussa. Ja kuten edellinenkin, on tämä uusi kappale todella upea, ja erottuu reippaamman poljentonsa ansiosta bändin linjasta. Melodiat ovat kuitenkin sitä mielettömän hyvää NEØV:ia, enkä malta odottaa uutta levyä. Näillä ansioilla ei ole epäilystäkään, etteikö tämäkin levy nousisi mun omista suosikeista vuoden parhaiden joukkoon, kuten debyyttinsäkin.

Ja eihän tässä enää ole kuin kuukausi Lost In Musiciin, ja samalla siihen, että näen bändin ensi kertaa hieman isommalla stagella, Klubilla. Doriksessa tuli nähtyä pari keikkaa viime vuonna.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Popittelut on popiteltu

Niin vain on jälleen yhdeksäs Monsters of Pop juhlittu. Eilen meni itsellä epätavallisen myöhään, sillä illan viimeinen bookkaus, Annie aloitti vasta puoli kahdelta, ja soitti levyjä liki puolitoista tuntia. Yöunet jäi vähiksi, mutta tuli juuri otettua tunnin kompensaatiotirsat. Piti myös lähteä tänään katsastamaan Tallipihan Sadonkorjuujuhlat, mutta ei sitten vain jaksanu. Poppi vaatii veronsa :)

Mutta kylläpä oli jälleen mainio ilta. Pohjoismaiset naiset veivät voiton molempina päivinä Klubilla - perjantaina Jennie ja eilen Annie. Toki Shivan Dragnkin oli aivan loistava, ja visuaalisesti heidän esityksensä oli koko Mopin paras, mutta silti vain taas yhdelle on paikka sydämessä lauantailtakin. Tairan lisäksi kokoonpanossa ei tällä kertaa ollut toista Flow'ssa nähdyistä soittajista, enkä tiedä, oliko tuolloin kyseessä vain ekstrajäsen. Biisithän Artturi säveltää tälle projektille kuitenkin itse. Paria viimeistä biisiä lukuunottamatta koko settilista oli juuri niin kaunista elektronista, jota odotin.

Ennen Tairaa & co.:ta lavan otti haltuun Iisa, jonka tosin olin jo nähnyt niin Valoa Festivaleilla alkuvuodesta, kuin Flow'ssakin. Sikäli tällä ei ollut itselleni niin paljon annettavaa, ja kyseessä olikin myös yksi vuoden viimeisiä livevetoja. Tämän keikan jälkeen he vetäytyvät tekemään uutta materiaalia.













Klubin ensimmäinen esiintyjä, brittiläinen Labyrinth Ear sai harmi kyllä esiintyä melko tyhjälle salille, joko kellonajasta johtuen, tai siitä, että Telakan aikataulu heiti melko paljon ja viimeinen bändi Teksti-TV 666 pääsi aloittamaan oman settinsä puoli tuntia myöhässä. Toisaalta kohdeyleisökin oli aivan eri.

Labyrinth Earin esitys oli, joko tästä johtuen, tai sitten vain heidän tyylistään, kuitenkin hiukan vaisu. Kun juuri mainitsin edellisessä postauksessa siitä, että joidenkin bändien musiikki toimii paremmin levyltä kuin livenä, niin tässä oli hyvä esimerkki siitä toisesta. Teksti-TV:n keikka multa meni myös hieman ohisektoriin, mutta tulipa sitäkin hetki seurattua. Ainakin kovaa bändi soitti, mutta ehkä keikkapaikka ei ollut omiaan, tai sitten se ei vain lähde. En kyllä suuremmin siitä ole edes levyltä kuunneltuna innostunut.

Mutta takaisin illan viimeiseen slottiin. En tiedä miten joku voi näyttää niin suloiselta ja täysin rauhalliselta dekkien ja mikserien takana kuin Annie. Hän saapui lavalle ja iski pöytään villin tusinan 80-luvun lopun ja 90-luvun alun house- ja teknoklassikoita, miksaillen väliin myös jonkin verran uudempaa musiikkia. Tätä oli odotettu, ja odotukset myös lunastettiin, pääsin jopa jonkin verran tanssimaan, sillä jotkin biiseistä vain olivat ylivertaisia. Mm. Hercules & Love Affairia, Inner Cityä, Samantha Foxia, Betty Boota (jälkimmäistä jopa parin biisin verran) kuultiin. Olipa mukava päästä pitkästä aikaa hiukan tanssimaankin :)

Seuraavana festarivuorossa onkin sitten Lost In Music, ja vaikka pahoja päällekkäisyyksiä onkin tiedossa, ei se silti estä muutaman bändin näkemistä, ja niidenkin kanssa täytyy vain suunnitella aikataulunsa tarkkaan torstain osalta. Tuskin Monsters of Pop on täältä mihinkään lähdössä, vaikka vaikutti, että jonkin verran yleisökatoa oli aiempiin vuosiin havaittavissa. Ensi vuonna kuitenkin olisi tulossa jo kymmenennet popit, siispä niitä odotellessa!












lauantai 13. syyskuuta 2014

Jumalainen Jennie, ja muita kauniita hetkiä

Huh huh miten mahtava oli perjantain keikkailta. Kuudesta esiintyjästä ainoastaan kaksi olivat keskinkertaisia, loput hemmetin hyviä, ja sitten oli Jennie. Voihan jukupätkä mikä keikka! Vieläkin ihan fiiliksissä tuosta.

The Scenes oli ollut jo ennakkoon levyltä kuultujen biisien perusteella hyvä, mutta keikka oli vieläkin parempi. Tiedättehän, on olemassa hyviä bändejä, jotka eivät vain toimi livenä, ja sitten on niitä, jotka toimivat. Suurelta osin tästä on toki kiittäminen Konsta Koiviston lavamaneereita ja energiaa, vaikka bändin musiikki ei itsessään ehkä ole sitä kaikkein energisintä. Esitys eteni hetkittäin jopa performanssitaiteen suuntaan, samoin mies hyppäsi pari kertaa lavalta myös tanssimaan yleisön joukkoon.

Toisena bändinä esiintyi helsinkiläinen The Splits. Tekisi mieli melkein sanoa, että tyttöbändi, sen verran kuumia mimmejä ryhmässä oli, ja vieläpä valtaosa jäsenistä. Itseasiassa alunperin kokoonpano koostuikin ainoastaan naisista, mutta tutustuttuani nyt paremmin bändin historiaan, rumpali on jossakin vaiheessa vaihtunut nykyiseen Jussiin, jota Punk in Finlandin foorumilla kuvaillaan kreikkalaiseksi seksiveistokseksi (oho, 3x seksi). Ennen eilistä en kuitenkaan ollut tätä bändiä noteerannut, vaikkapa esimerkiksi myös Nuorgam (RIP) on näemmä tehnyt heistä jutun reilu pari vuotta sitten. Jos The Scenesin energia oli laulajan varassa, The Splits piti huolen siitä, että menoa riitti aivan joka suhteessa. Garagepunk toki on genrenäkin vähän eri juttu, mutta niin musiikki, laulutyyli ja esiintyminenkin takasivat hyvät vibat. Pari rauhallisempaa (oliko niitä?) hetkeä herätti mielikuvallisia viitteitä jopa hieman naisgrungen kulttibändiin Holeen. Ainoastaan Telakan yleisö ei hirveästi tälle syttynyt, vastaanotto Vastavirralla olisi varmasti ollut toisenlaista.

Tämän esityksen jälkeen Könsförrädare ei sitten kovin paljoa enää mielenkiintoa herättänyt, reseptorit olivat jo tapissa aiempien huippukeikkojen jälkeen. Hyvää rokkia, ja sitten oli aika siirtyä illan kevyempään tarjontaan.



















Klubilla aloitti ensimmäisenä norjalainen Electric Eye, jonka keikan katselin pääasiassa baarin perältä istualtani. Tyylillisesti samaa juttua tekee niin moni muukin bändi paremmin, että tämäkään ei herättänyt suuria tunteita, mutta kun sitten lavalle nousivat jälleen Paalosmaan Juho ja Hulkkosen Jori, oli musiikillinen anti uomissaan. Sin Cos Tan vakuutti jälleen kerran, musiikki oli hyvää ja uusin levy oli luonnollisesti hyvin edustettuna settilistassa. Kuitenkin myös muutama vanhempikin biisi kuultiin. Alati uutta materiaalia puskeva duo todistaa, että kerrasta toiseen heidän keikoillaan kannattaa käydä, sillä uusia biisejä on aina tarjolla. Itsellenihän tämä oli jo kuudes kerta, kun heidät näin livenä. Se on aika paljon reilussa kahdessa vuodessa!

Mutta illan kuningatar ja kruunu oli ansioitetusti jumalainen, ihana Jennie Abrahamson! Kuten jo etukäteen totesin, tännä vuonna ilmestynyt 'Gemini Gemini' on todella huikea levy, ja musiikki oli myös valloittavaa livenä. Mukana Tampereella nähdyssä kokoonpanossa oli kolmihenkinen Kobra-Kai -ryhmä, joka koostui kahdesta kosketinsoittajasta ja rumpalista. Erityisen paljon itse artistin lisäksi mieltäni lämmittivät lämpimät ja suloiset analogisyntetisaattorisaundit, joita bändin pojat loihtivat ilmoille. Tämän kokemuksen jälkeen myös vanhempi tuotanto uppoaa muhun entistä paremmin. Myös tällä keikalla kuultiin tietysti enimmäkseen uutta materiaalia, mutta myös noita vanhempia kappaleita. Todella sanattomaksi tuo keikka vetää, niin hyvä!

Tänään on vielä kolmas keikkailta, skippaan tosin tällä kertaa alkupään bändit ja käyn tsekkaamassa nyt vihdoinkin Teksti-TV 666:n, jonka jälkeen Klubille katsomaan niitä yksiä eniten festareilta odottamiani juttuja, mm. Shivan Dragnia. Bongasin muuten tuossa joku aika sitten bändistä haastattelun oululaisen Kaleva -sanomalehden nettisivuilla, ja aika hauska yhteensattuma sikäli, että olivat päätyneet valitsemaan kaikista livetaltioinneista juurikin mun Flow'ssa puhelimella kuvaamani pätkän :)




















perjantai 12. syyskuuta 2014

Hirviö heräilee

Ensimmäinen ilta Monsters of Poppia on takana. Itseltä tosiaankin vain ilta, sillä tänään on ihan normaali työpäivä. Loistavan keikka-aikataulun ansiosta ehdin kuitenkin tsekata kaksi ekaa artistia, ja hetken kolmattakin, jonka jälkeen piti lähteä kotiin. Tänään ja huomenna sitten uusiksi!

Jukkaa ja Jytämimmejä en sattuneesta syystä jäänyt sittenkään katselemaan, vaikka mainitsin siitä aiemmin olevani kiinnostunut, mutta molemmat muut näkemäni keikat yllättivät kyllä positiivisesti. Odotukset eivät torstaille olleet aivan huimat, kun The Hearing aloitteli Telakan alakerrassa, mutta ylittyivät iloisesti ihmetellessäni Ringa Mannerin äänialaa. Uusia biisejäkin kuultiin useampia, mutta kyllä ne parhaat silti olivat viime vuonna ilmestyneeltä ensilevyltä. En tiedä miksi en ole tätä aiemmin levyltä kuunneltuna huomannut, mutta livenä useampi biisi toi mulle mieleen Björkin alkupään tuotantoa, todella oivaa. Keikalla kuulin myös ensi kertaa, että 'Nothing Specialiin' on tehty videokin. En ollut sitä osannut Vimeosta kaivella, YouTubessa kun sitä ei ole, mutta nytpä tiedätte tekin :) Yksi ehdottomasti keikan ehdottomia piristyksiä ovat Ringan suloiset välispiikit.

Woodpigeon soitti The Hearingin jälkeen yläkerrassa soolona. Tämä artisti ei mulle ollut tuttu entuudestaan, ja olinkin yrittänyt ennakkoon sitä hieman kuunnellakin, innostumatta. Livenä ja riisuttuna (tämä tietysti vain kuvainnollista, koska ei ole Räjäyttäjistä kysymys), akustinen mies ja kitarakombo jaksoi siis sekin kuitenkin olla huomattavasti parempaa, mitä taltioitu materiaali. Mark Hamiltonin pehmeä ääni, ja vienosti folkvivahteiset biisit toivat kaikuja indiefolkin kuumemmistakin nimistä. Mielestäni Telakan yläkerta oli myöskin oikea paikka juuri tälle artistille. Siellä soisi enemmänkin olevan keikkoja, vaikka kuuma paikkahan se on.

Superfjordin keikkaa ehdin hetken alkuun katsoa, mutta lähdin kuitenkin kesken pois. Bändi yhdistelee sujuvasti eri vuosikymmenien elementtejä musiikkiinsa, ja keikka alkoikin rouhean 70-lukulaisella kitaroinnilla, joka johdatti musiikin lähes psykedeliseen jumitteluun. Minua tuo ei kuitenkaan ihan onnistunut transsiin saamaan, vaikka nukkumaanmeno muuten mielessä olikin.

Tänään sitten uudelleen, kun Telakalla esiintyvät mm. oululainen The Scenes ja ruotsalainen Könsförrädare. Eniten tietysti odotan Klubin lauteille nousevia Sin Cos Tania ja Jennie Abrahamsonia.




















keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Musiikkifestivaalin kadonnut punainen lanka

Huomenna alkaa Monsters of Pop, mutta puhun silti ensin vähän Lost In Musicista. Sydän on murtunut.

Mulla oli nimittäin jo varattuna festaripassi tuonne, sellaisen kun saa taas Veikkaus-kortilla opiskelijahintaan (27€), mutta jätin sen hakematta koska...

En edes ymmärrä mitä keikkasuunnittelijalla on ollut mielessä, kun kaikki kiinnostavat indielupaukset on lätkäisty esiintymään torstaina samaan aikaan. Mulla on siis Lost In Music -historiani vaikeimmat valinnat tällä kertaa edessä, kun torstaina Doriksessa esiintyvät Big Wave Riders, Gim Kordon ja Teksti-TV 666, Klubilla NEØV ja pitkästä aikaa keikkaileva French Films sekä Telakalla Eva & Manu ja Damn Seagulls. Tämä on niin epäreilua, etenkin koska BWR:ltä ja NEØV:iltä on tietääkseni tulossa uudet levytkin näillä näppäimillä. Vielä tosin pieni toivonkipinä on, mikäli artistit esiintyvät eri järjestyksessä. Onneksi edes näin Evan & Manun juuri.



Myös perjantaina päällekkäisyyttä on vähän, mutta silloin valinta on helpohkompi. Doris kutsuu varmuudella, sillä siellä esiintyvät parin vuoden takainen kovin yllättäjä ja ehkä yksi Lost In Musicin kovimpia, Kap Kap yhdessä Delay Treesin kanssa. Päällekkäin olisi mennyt Zebra and Snake Yo-talolla, mutta kestän tämän tappion.

Lauantaille ei sitten olekaan taas jäänyt oikein mitään kummoista katsottavaa edes, mutta kestosuosikkini I Was A Teenage Satan Worshipperin menen ehdottomasti Telakalle yytsimään.

Mutta mitä tulee Monsters of Poppiin, niin mitä enemmän olen kuunnellut tuota Jennie Abrahamsonin uusinta 'Gemini Gemini' levyä, sitä enemmän olen alkanut odottaa tämän perjantain keikkaa. On se aivan huikea levy, ei siitä mihinkään pääse, ja tuosta 'Wolfista' tykkään erityisesti! Nauttikaapa, ja muistutuksena, että Jennien pääsee kyllä näkemään muuallakin. Eilen oli jo keikka Tavastialla, mutta tänään ehtii vielä Ouluun, huomenna Turkuun ja lauantaina Vaasaan! Tämän päivän Aamulehdessä Jennietä oli myöskin suitsutettu melko majesteettisin sanoin.
Jennie Abrahamson piti kyllästymisen takia pienen tauon musiikkiympyröistä, pääsi sitten kiertämään Yhdysvaltoja Peter Gabrielin kanssa, palasi tänä vuonna Gemini Gemini -albumillaan ja todisti olevansa maailman vahvin ehdokas Kate Bushin työn jatkajaksi.

Niin ja muistakaa myös mun Monsters of Pop -soittolistani Spotifystä :)