sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Viikonloppujen parhaimmistoa!

En kyllästy ihmettelemään tälläisiä lyhyitä pätkiä elämän aikajanassa kun pariin päivään mahtuu monta aivan ylivoimaisen huippua hetkeä. Kaikkeen ei voi kuitenkaan varautua, vaikka osa olisikin etukäteen suunniteltua.

Yksi viikonlopun hienoimpia juttuja oli käydä vihdoinkin katsomassa uusi James Bond. Olen koko ikäni ollut todella kova James Bond-fani muutamaa lyhyttä (mm. Pierce Brosnan) kautta lukuunottamatta, mutta silloinkin olen ammentanut vanhoista hyvistä elokuvista.



Skyfall oli alusta loppuun silkkaa hyvyyttä. Henkilökohtaisesti se meni näistä uusista Daniel Craigin tähdittämistä elokuvista kärkeen, ja myös hyvin korkealle, jos ei jopa kaikkein korkeimmalle kaikkien aikojen Bondien joukossa. Liikaa juonipaljastuksia en halua jakaa, sillä tämä todella kannattaa mennä katsomaan itse! Ensimmäistä kertaa minkään elokuvan alussa muuten suositeltiin hauskasti olemaan jakamatta juonipaljastuksia mm. sosiaalisessa mediassa muiden elokuvanautinnon takaamiseksi :)

Sen verran voin kuitenkin kertoa, että Skyfall yhdistelee hienolla tavalla sekä näiden uudempien elokuvien toimintaosioita, mutta myöskin vanhaa kunnon herrasmiesmäistä Bondia Sean Conneryn tyyliin. Lisäksi todella hauskoja ovat useat pilke silmäkulmassa tehdyt pienet viittaukset vanhan hyvän ajan Bond-elokuviin.





Elokuvissa käytiin lauantaina, mutta sitä ennen viikonloppu oli jo alkanut mitä mahtavimmalla tavalla. Olihan Disco Ensemblen keikkaa jo tullut odotettuakin, mutta kun se sitten vihdoin oli totta, täytti se kaikki odotukset moneen kertaan. Koko keikka oli aivan mieletön, jopa uusista biiseistä huolimatta.

Ja onhan uudellakin levyllä tosiaan muutamia todella kovia raitoja joista kaikkia ei edes livenä kuultu ja siltikin toimi mainiosti. Kuitenkin iltaan mahtui reilusti vanhojakin hittejä. Mm. 'We Might Fall Apart', 'Bad Luck Charm', 'Headphones' ja 'Drop Dead Casanova' kuultiin. Tunnelma oli aivan koko ajan katossa!



Klubi oli tosiaan loppuunmyyty ja etualalla pääsi pogoilemaan ns. täysiä. Vähän harmitti edes pari biisiä olla aloillaan ja kuvata videota, mutta ehtihän tuota vielä hyppiäkin. Ehkä tunnelma niistä välittyy teillekin! Mulla oli muuten nyt päällä ensi kertaa reilu viikko sitten ostamani uusi Kappahlin raitapaita.

Vaikka mun uusi oma kamerani tulikin perjantaina, aion kyllä jatkossakin kuvata keikkavideot vanhalla Ixuksellani. Kameran mikrofonin taso jaksaa yllättää vieläkin joka kerta, etenkin kun noilla laadukkailla järkkäreilläkään ei oikein pysty videota tallentamaan äänen särkemättä. Sitten se onnistuu tuollaisella piskuisella taskuun sopivalla ja vieläpä vanhalla pokkarilla!





Klubilta lähdettiin rullakebab kainalossa kämpille. Pitää kyllä hiukan kehaista La Tooren rullakebabia vaikka se ei Hevalin tai Koikkarin tasolle pääsekään. Tuhti oli ja siitä riitti hyvin kahdelle yöpalaksi, enempään ei olisi edes pystynyt.



Talvi tosiaan tuli aikaiseen tänä vuonna. Perjantaina epäilin vielä töissä että nämä ensilumet sulavat saman tien pois viikonlopun aikana, mutta ainakaan vielä siitä ei ole merkkejä. Viikon puolivälin paikkeilla ennuste on menossa plussalle, joten oli ihan kiva päästä nauttimaan poikkeuksellisen tammikuisesta kelistä lokakuussa. Vaalipäivän vuoksi liputan t-paidallani :)

Käytiin nimittäin tänään ulkoilemassa ja kuvailemassa Pyhäjärven rannalla kirkkaassa talvisäässä. Päivästä jäi aika absurdi fiilis juurikin tuon äkkiä koittaneen yllätystalven takia.



Reippaan ulkoilun jälkeen oli parasta tulla lämmittämään kamiinaa ja paistaa hiillosmakkaraa, onnistuuhan tämä noinkin oikein mukavasti. Enemmän kuvia tämän päivän reissusta on luvassa seuraavaan postaukseen, kunhan ehdin niitä hieman jäsennellä. Tulin vasta pari tuntia sitten kotiinkin viikonlopun riennoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.