lauantai 13. lokakuuta 2012

Tuli perseen alla

Hyi, taas ruma otsikko.

Kaikki kuvathan täällä blogissa on viimeisen vajaan parin viikon ajalta otettu tuolla Canonin lainaamalla PowerShot G1 X:llä, niin myös nämä seuraavat tuli-kuvat.

Tälläiselle pokkarikuvaajalle nämä paremmat kamerat ovat kyllä tarjonneet todellista näkökulmaa laadukkaseen kuvauskalustoon ja juurikin parina edellisenä päivänä on tullut PowerShotin ominaisuuksista tehtyä muutamia todella mielenkiintoisia havaintoja. Nämä kuvat ovat torstailta, joka meni Pispalassa kamiinaa (ja asuntoa) lämmittäessä, tulta taltioidessa ja fiilistellessä.





Vaikka suuri osa näistä on otettu läheltä, oli etäisyys todellisuudessa turvallinen eikä kameroita vahingoitettu tätä postausta tehdessä :) Tuossa kamerassa vain on niin pirun hyvä zoomi.

Kyseessä tosin onkin niin laadukas tuote että se on saanut EISA:lta Vuoden kompaktikamera Euroopassa 2012−2013 -tittelin ja toki sen hintakin on jo huomattavasti korkeampi kuin vaikkapa aiemmin lainassa ollut EOS 1100D järkkäri.





Siinä on jotain alkukantaista vahvaa tunnetta kun pistää puita pesään, oli se sitten sauna-, takka tai kamiina. En nyt sano että äijäfiilistä, ei todellakaan, mutta jonnekin meidän rakennuspiirustuksiin tuo opittu tulentekotaito lienee piirrettynä. Tosin ei se tulen tekeminenkään aina ihan helppoa välttämättä ole, kyllähän tuota hetki piti sytytellä :D



Tänään menotärppeinä Tampereella on siis jo aiemmin mainostamani mahdollisuus käydä katsastamassa Jukka Ässän keikka O'Connellsissa, Hang The DJ! Klubilla sekä aivan mahtava tapahtuma Gloriassa.

Nimittäin Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys PESU ry:n 10-vuotis synttärit. Paljon ohjelmaa ja artisteja (mm. Tehiksen Otto!) ja ennen kaikkea PESU:a tukemalla osallistuu tärkeään vapaaehtoistyöhön itsekin. Menisin itsekin, mutta tänään ei kyllä pysty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.