torstai 18. lokakuuta 2012

In the navy!

Hyödyllistä aikaa tämä syksy sellaiselle joka tykkää mariininsinisestä ja raidasta. On nimittäin kaikenmoista kesävaatetta alennuksessa. Eikä eilinenkään päivä tehnyt sen suhteen poikkeusta.

Ei mun oikeestaan edes pitäny mennä shoppailemaan vaan tavata yhtä parhaista ystävistäni, mutta hupsista, niin vaan kävi :)



Kävin lyhyesti kääntymässä keskustan H&M:ssä ja katsomassa jos siellä olisi vielä ollut mulle kelpaavia tarjousvaatteita. Tavara veteli aika lailla viimeisiään, eikä sieltä löytynytkään muuta kuin normaaliin hintaan tuollainen tummansininen samettipaita. Se näyttää tuossa kyllä mustalta ja onkin aika tumma, mutta meneepä sitten tosiaan mustienkin housujen kanssa kivasti yksiin.



Olin kuitenkin menossa vielä ennen kaverin näkemistä parturiin, joten en ehtinyt sen enempää shoppailla, vaan suuntasin kohti kantapaikkaani High Styleä. Nyt on taas pää kynitty ja festareille voi lähteä tyylillä, korkealla tyylillä :)

Ennen "treffejä" käväisin Kappahlissa jossa en juuri koskaan käy. Mun mielestäni ne vaatteet vain ovat yleensä tylsiä. Ja kai nämäkin vähän ovat, mutta olivat alerekissä ja kuitenkin ihan kivan näköisiä paitoja.





Toinen t-paita on tummansininen pienellä rintataskulla ja toinen perus raitapaita. Aivan samanlaista raitaa multa ei vielä kaapista löydykään ja ihan sama mitä trendigurut sanovat, en kyllä aio antaa vuodenaikojen vaikuttaa siihen, voinko pukea merihenkistä ylleni!



Kaverin kanssa mentiin Sokokselle salaatille, ja enhän mä voinut vastustaa Caesar-salaatin houkutusta, sitä kun ei kahdella edelliskerralla ole tiskissä ollut. On se vaan niin taivaallista, vielä tuon Pyymäen leipomon kaurasämpylän kanssa.



Istuttiin ja parannettiin maailmaa pitkä tovi, ja ravintola meni jo siinä välissä kiinnikin. Kosmetiikkaosastolla haisteltiin vielä tuoksuja, kun on tuo edellinen Armanin Code päässyt loppumaan ja olen ajatellut vaihtaa merkkiä. Ihan lopuksi piipahdettiin Europassakin. Oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa ja puhuttiin että nähdään pian uudestaan, toivon mukaan myös isommalla porukalla!

Lost In Music alkaa siis mun osalta vihdoinkin tänään ja suunta on Pakkahuoneelle ja Yo-talolle. Tiedossa on siis vaan hyviä juttuja :)


2 kommenttia:

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.