maanantai 15. lokakuuta 2012

Koontia viikonlopulta osa 7

No oho, hupsista saatana ja muita kuolemattomia lausahduksia! Viikonlopun suunnitelmat menivät perjantaina kertaheitolla uusiksi, ja vaikka kuinka olin suunnitellut menoja lauantaille, tilanne aina "elää".

Meikäpoika nimittäin oli taas viihteellä jo perjantaina, ja vieläpä suunniteltua pidempään ja olo lauantaina tietysti sen mukainen. Liian lyhyet yöunet ja lähes kokonainen valvottu vuorokausi takana siihen varmasti enemmän tosin vaikuttivat.





Oli alun perin tarkoitus mennä vain käymään katsastamassa tuo Jukka Niemisen Instant-näyttely ja Polartonesin keikka Teerenpelissä, mutta kaveri kyselikin kaupungille jo alkuillasta mukaansa katsomaan lätkää, syömään ja kaljoittelemaan.



Tämähän sopi muutenkin, sillä illan pelinä sattui olemaan Tappara-Ässät. Vaikka jääkiekko ei suuria intohimojani muuten kuin MM-kisojen ja Olympialaisten osalta ole, olen kuitenkin pienestä pitäen nimellisesti kannattanut aina Tapparaa. Siitä tosin on jo reilusti yli 20 vuotta kun olen käynyt Hakametsässä peliä katsomassa.

Ja olisihan se ollut sulaa hulluutta olla lähtemättä viihteelle jo perjantaina, etenkin silloin kun tarjolla on hyvää seuraa ja vielä ilmaisia siipiäkin :)



Eilen paikaksi valikoitui Dugout Sticky Wingersin alakerrassa, joka on ylivoimaisesti Tampereen paras sporttibaari. Telkkareita kolmella seinällä, todella asiallinen jenkkisisustus joka herättelee Amerikka-kuumetta ja tietysti hanaolut huurteisesta tuopista, kuten kunnon siipipaikkaan tietysti kuuluukin.





Tappara tosin otti ja hävisi lopulta ihan kunnolla Ässille, mutta maha tuli täyteen ja olut oli hyvää! Eikä tuolla istuessa ja peliä katsoessa aivan hirveän paska fiilis tappiotilanteesta tullut, samperin mukavaa oli aloittaa viikonloppu tällä tavalla.



Pitäisi kyllä taas jossain vaiheessa pistäytyä yläkerrassakin syömässä, sillä olen vain kerran siellä käynyt aiemmin. Alakerta on sen sijaan vedonnut muhun juuri tuon tunnelmansa vuoksi ja siellä onkin tullut syötyä ja vietettyä aikaa useita kertoja, vaikka paikka ei edes ole ollut pystyssä vielä vuottakaan.



Pelin jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Teerenpeliä. Tosin pistäydyttiin yksillä myös matkan varrella Groovessa, mutta oltiin vielä siihen aikaan ainoita asiakkaita ja meno oli sen verran vaisua että jatkettiin matkaa melkein saman tien.

Näyttely oli levitetty ympäri ravintolaa kaikille vapaille seinille ja kun paikka oli sen verran täynnä niin en päässyt aivan kaikkia kuvia katsomaan. Kuitenkin ne jotka kävin katsomassa, olivat kyllä suurimmaksi osaksi kiehtovia, tosielämän Instagrammeja :)



Hauskoja sattumiakin iltaan mahtui. Teerenpelissä oli käymässä myös vanha muusikko- ja demoscene-tuttavani joka tuntee näyttelyn kuvat ottaneen Jukka Niemisen. Vaikka en miestä henkilökohtaisesti tunne, selvisi että mulla on ollut 90-luvun puolen välin tienoolla lainassa miehen Roland SH-101 bassosyntikka, yhteisen kaverin kautta. Tuolla laitteella tuli yhdet jos toisetkin pulputukset ja naukunat väännettyä omiin biiseihin! :)

Polartonesin keikkakin tuli melkein kokonaan katsottua, mutta koska bongasin kesken keikan (vasta nyt) että I Was A Teenage Satan Worshipperkin esiintyi perjantaina ja vieläpä Doriksessa niin tehtiin nopeasti ex-tempore päätös vaihtaa paikkaa ja lähteä vielä jatkamaan iltaa toiselle keikalle. Keikka kun oli jo tarkoitus alkaa puolilta öin.



Dorkassa oli vielä tuossa vaiheessa kohtuullisen väljää ja baaritiskin lähelle mahtui istumaan, kaikki tamperelaiset taisivatkin olla juuri Teerenpelissä ;) Se oli sikälikin kätevää että kaverini oli liikenteessä kainalosauvojen kanssa polvileikkauksesta toipuen.

IWATSW veti taas aivan tajuttoman kovan keikan ja lopussa kuultiin encorena jälleen molemmat suosikkibiisini, 'OMG, Techno Chicks!!!' sekä 'She's With The DJ'. Jengi meni tanssilattialla pähkinöiksi, minä myös. Keikan jälkeen jäätiin vielä Dorikseen jatkamaan iltaa ja tuli kyllä tanssittua vielä lisääkin, melkein pilkkuun saakka.



Edellisessä kuvassa testasin PowerShotin salamaa. Yleensä kun pikkukameroiden salamoista ei oikein mihinkään ole, oli jälleen kerran positiivista huomata miten hyviä kuvia tuolla saa myös hämärissä olosuhteissa. Tietenkin kuvasta tulee tavallaan liian valoisa ja se syö tunnelmaa, mutta kuvan terävyydestä ei ainakaan ole valittamista.

Kuitenkin johtuen rankoista huveista ja pienistä oloista, päätin skipata lauantaimenot tyystin, vielä kun sain seuraakin tänne. Mikäs sen parempaa kuin hengailla tuossa tilanteessa vain kotona, tehdä hyvää ruokaa ja katsella elokuvia.



Muutenkin sitä saa viikolla taas mennä monta päivää kun Lost In Music alkaa, joten hyvä välillä rauhottua kotonakin. Joskus on pakko leppoistaa elämää :) Ja tulihan sitä kokkailtua viikonloppuna aika paljon. Pitkästä aikaa ideat pursusivat päästäni ja kehittelin taas uusia ruokaideoita. On ihan eri asia kokkailla, kun sitä ei tarvitse tehdä vain itseä varten.

Lauantaina tein iltapalaksi Tortilla-kebabrullia, eilen päiväruuaksi Kolmen sipulin kasvishampurilaista ja iltapalaksi ja täksi päiväksi evääksi vielä Kinkku-savujuustosalaattia. Tsekatkaa kaikki ohjeet tuolta reseptiblogista, kannattaa kokeilla vaikka itse sanonkin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.