maanantai 16. tammikuuta 2012

Pikkupakkaset

Talvikin toden teolla tuli sitten tänne. Ulkonahan on ollut kaunista, mutta perjantaina oli kyllä tähän asti tämän talven paskin ilma. Kylmä tuuli tuiversi, palellutti ja pöllytti puuterilunta silmiin. Töistä kotiin päästessäni olin naama punaisena ja tunnottomana. Sääennustuksessa luvattiin että talvi alkaa tällä viikolla. Mitäs tämä nyt sitten oikein on, tuli mieleen kysäistä :)

Illalla lähdettiin käymään Bar K:ssa, jossa oli vielä tyttöystäväni kaverin hääjuhlan jälkimainingit. Muuten oli kyllä mahtavan leppoisa ja rauhallinen viikonloppu joka meni mukavasti leväten. Tuli tarpeeseen!

Liiemmin en ole tätäkään viikkoa suunnittelut mutta keskiviikkona olisi ainakin tarkoitus mennä City-lehden tarjoamaan Rat King-elokuvan ensi-iltaan. Itse elokuvan juoni ei ole hirveän kiinnostava, mutta elokuviin on aina mukava mennä, varsinkin ilmaisnäytökseen :) Odotukset tulevat ainoastaan siitä että olen nähnyt yhden elokuvan Petri Kotwicalta aiemmin, ja se oli kyllä varsin kelvollista katsottavaa. Kyseessä tietenkin Musta Jää.

Lisäksi tietenkin lauantaina taas saa bailata, bailata taas. On tiedossa odotettu Hang The DJ!. Uutena vuotena kun en päässyt tanssimaan, pitää ottaa nyt komento takaisin. Puolitoista kuukautta tanssimatta on aivan liian pitkä väli mulle.

Nyt täytyy valmistautua töihin lähtöön. Koska otan jälleen pyörän alle, täytyy pukeutua riittävän lämpimästi. Kerroksia pitäisi olla riittävästi, vaikka työmatka ei aivan mahdottoman pitkä olekaan, alle kaksi kilometriä. Näillä mennään, mukavaa viikon alkua kaikille! :)



Päällä Topmanin pipo, H&M:n huivi, Selectedin takki, Topmanin housut, kotitekoiset villasukat (must!) ja Conssit. iPodissa on soinut viikonloppuna ja tänään Azari & III.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.