Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravekulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravekulttuuri. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. marraskuuta 2015

Hermostuneet ja ahdistuneet

Aivan juuri ennen viime vuodenvaihdetta ehdin kertoa, kuinka ensimmäinen koskaan julkaisemamme omakustannelevy oli vihdoin löytänyt tiensä digitaaliseen muotoon.

Nervous+Anxious projektin uudelleenlämmittelyn myötä olemme tänä vuonna pitäneet jo kaksi studioviikonloppua lisää, uusia biisejä on syntynyt, osaa niistä on voinut kuulla tuolta edellämainitulta Soundcloud -tililtä, mutta osa odottaa vielä virallista julkaisuaan.

Tämän vuoden varrella myös seuraavat julkaisumme ovat päätyneet laajempaan jakeluun. 'Anxiety Disorder EP' seurasi aikanaan tuon ensilevyn jalanjälkiä, sillä sekin oli omakustanne. Se näki päivänvalon n. vuosi edeltäjästään, kesällä 2008. Sen jälkeen olikin hiljaiseloa. Matkan varrelle on tosiaan tullut useampia mutkia, huono vinyylimyynti, kovalevyn rikkoutuminen ja mm. kakkoslevyn jakelijan konkurssi, jossa menetimme lähes kaikki jo maksetut levymme. Tänä päivänäkään meillä ei ole tietoa, minne suuri osa tuosta 500 kappaleen painoksesta päätyi Nu Urban Musicin konkurssin seurauksena. Niinpä erityisesti juuri sen saaminen digimuotoon oli aika tärkeä saavutus.

Kaikkein tuoreimpana, tänä syksynä kuitenkin julkaistiin kolmas omakustanteemme. Tällä kertaa pelkästään netissä suurelta osin näistä aiemmista epäonnistumisista johtuen. 'Metabolic Disorder EP' sisältää jälleen neljä biisiä, jotka tosin kaikki ovat vuosilta 2008-2009, mutta joita juuri kukaan ulkopuolinen ei ollut vielä aiemmin kuullut. Vinyyliin paluukin kiinnostaa, joskin entistä pienempinä painoksina, mutta ainakin toistaiseksi suunnitelmissa on jatkaa ainoastaan digijulkaisujen parissa. Suunnitteilla on kaksi EP:tä lisää, joista seuraava tulee olemaan jotakin aivan muuta, kuin nämä kolme ensimmäistä. Viideskin on mietinnässä, ja sillä palataan jälleen breakbeatin kantaan.

Näitä odotellessa voi kuunnella kaikkia kolmea esimerkiksi Spotifyn kautta.




lauantai 27. joulukuuta 2014

Omia biisejä vihdoin Spotifyssä!

Kuten kerroin aiemmin, oli itsenäisyyspäivän studioviikonloppu menestyksekäs musiikkihommien suhteen. Suunniteltiin hieman tulevaisuutta, perustettiin Soundcloud -tili ja tehtiin uutta matskuakin.

Tosiasiahan on, että meillä on jo entuudestaan varastossa vuosien takaa julkaisematonta materiaalia, joka vain odottaa oikeaa hetkeä. Kaikkea ei ole tosin masteroitu, vaikka biisit ovat vähintäänkin viisi vuotta vanhoja. Mitä Nervous+Anxiousin tulevaisuuteen tulee, oli tärkeää saada myös vanhat omakustanteet ulos digitaalisessa muodossa, sillä virallisessa levityksessä ne eivät ole koskaan aiemmin olleet muuten kuin vinyylinä.

Jouluna vihdoin edettiin siihen pisteeseen, että ensimmäinen omakustanteemme, 'Panic Disorder EP' vuodelta 2007 saatiin ulos, ja löytyy nyt kaikista tärkeimmistä digitaalisista nettikaupoista. Sen lisäksi levyä pääsee diggailemaan myöskin Spotifyn kautta, joten ei muuta kuin korvat hörölle. Myös seuraava EP tullaan julkaisemaan jossakin vaiheessa samalla kaavalla, ainakin ennen uusien biisien julkaisemista. Vinyyli ei tällä hetkellä kuitenkaan ole enää itsellemme ajankohtainen julkaisuformaatti, siitäkin huolimatta että vuosi on maailmanlaajuisesti ollut ensimmäinen huippuvuosi levymyynnillisesti sitten vuoden 1996!


perjantai 12. joulukuuta 2014

Intohimoa

Kuten aiemmin kirjoitin, oli meillä viikko sitten pitkästä aikaa, vuosien tauon jälkeen studioviikonloppu.

Muusikkokaverini tuli Espoosta jälleen Tampereelle, ja alettiin virittää hommaa uudestaan käyntiin. Juurikin Nervous+Anxious nimellä tämän samaisen kaverin kanssa tehtiin melko tiiviisti yhdessä musiikkia vielä alle kymmenen vuotta sitten. Julkaisuitakin ehti kertyä yhteensä 18, joista suurin osa yksittäisiä biisejä kokoelmilla, mutta joissa osassa myös useampia kappaleita. Lisäksi kaksi omakustanne-ep:tä tuli tuolloin julkaistua vinyylillä. Suunnitelmissa on uusien julkaisuiden lisäksi myöskin laittaa nuo pari vanhaa jossakin vaiheessa digitaaliseen jakeluun, mutta kaikki nämä suunnitelmat ovat vielä piirustuspöydällä.

Nyt juuri tärkeää oli laittaa homma uudestaan käyntiin, ja sen lisäksi, että saatiin suunniteltua tulevaa, onnistuttiin myös kirjoittamaan ihan kokonaan täysin uusi biisi viikonlopun aikana. 'Passion' kuvastaa nimenä sitä intohimoa, mikä meillä on tähän 90-lukulaiseen äänimaailmaan, ns. vanhankoulun breakbeatiin. Ja ilman intohimoahan ei ole mitään! Biisin pääsee kuuntelemaan Souncloudista alla olevasta linkistä.

Ps- olen ollut tämän viikon flunssassa, ja kun heräsin äsken päiväunilta, oli upeaa lukea tulokset tasa-arvoisen avioliittolain toisesta äänestyksestä. Pari viikkoa sitten oli jännät paikat, kun ehdotus meni ensimmäiseen äänestykseen eduskunnassa, mutta jo silloin se eteni suuren valiokunnan käsittelyyn, ja nyt lopulta laki hyväksyttiin! 12.12.14 Suomi otti askeleen kohti yhdenvertaista ja tasa-arvoista tulevaisuutta!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Hardcore you know the score!

Viime aikoina olen hakenut inspiraatiota pitkästä aikaa vanhoista 90-luvun raveklassikoista. Syynä tähän on se, että tulevana viikonloppuna mun luokse tulee viikonloppua viettämään vanha frendi, kenen kanssa tehtiin joitakin vuosia sitten tuota yhtä musiikkiproggista, Nervous+Anxiousia, josta olen joskus maininnutkin.

Hommat tyssäs vajaa viisi vuotta pääasiassa kuitenkin siihen, että multa hajos kovalevy, ja iso osa musiikin tuottamiseen tarvittavaa materiaalia ja ohjelmistoa meni sen sileän tien. Enkä ole ennen tätä vuotta kyllä edes ajatellut kauhean vakavissani palata tekemään musiikkia. Mutta viime kuukausina kuitenkin ensimmäistä kertaa on tullut sellainen fiilis, että jotain olis kiva taas tehdä. Ja koska N+A kumartaa tyylillisesti erityisen vahvasti juuri tuonne 90-luvun alun, lähinnä brittisaundiin, on vanhan musiikin fiilistely paikallaan jo etukäteen.

Suurin osa näistä biiseistähän ei ole sitä tyyliä, mitä itse on tullut tehtyä, mutta osa taas on, ja toisissa on ainakin viitteitä tälläisiinkin kuultavissa. Kovin suuria odotuksia saati paineita en viikonlopulle ole laittamassa, eihän mulla ole edes juuri mitään ohjelmia asennettuna, mutta varovaisesti voisi tästä aloittaa. Se on kuitenkin varmaa, että giniä ja olutta studioviikonloppuun kuuluu, se on aina ollut osa näitä meidän biisintekosessioita :)

Huom! Tuosta Ultra-Sonicin 'Annihilating Rhythm':istä parempi, ja se mun lempiversioni löytyy tästä linkistä, mutta juuri tätä versiota ei pystynyt upottamaan postaukseen.












perjantai 30. toukokuuta 2014

Vanhankoulun elvytystä

Oijoijoi! Sarjassa jospa vain olisin bongannut tämänkin levyn aikaisemmin, olisi se ehdottomasti yltänyt itselläni viime vuoden parhaiden levyjen TOP 10:n.

Olin kyllä hyvin perillä muutamasta brittiläisen Chase & Statuksen hittibiisistä, kuten erityisesti tuosta aivan loistavasta 'Count On Me':stä, joka on varmasti paras esimerkki siitä, miten nykypäivän tuotantostandardeilla pystytään luomaan uudelleen 90-luvun alun äänimaailmaa uusiksi. Kyseinen biisi muutaman muunkin tämän duon kappaleen ohella on vain silkkaa parhautta. Juuri tätä saundia itsekin yritettiin vielä tuossa vajaa kymmenen vuotta sitten tuoda takaisin oman Nervous+Anxious projektin kautta. Useampia vinyylijulkaisuja, sekä pari omakustannetta ehdittiinkin julkaista, mutta ilmeisesti oltiin hieman liian ajoissa sen kanssa, ja koko revival homma jäi pienen, lähinnä englantilaisen harrastajaporukan kuriositeetiksi.

Myös Manix, eli Marc Clair, joka on yleisesti tunnetumpi 4 Hero kokoonpanosta, julkaisi viime vuonna revival -lätyn 'Living In The Past'. Mutta vaikka se mukava nostalgiamatka olikin omiin teinivuosiini, jolloin itsekin Manixia diggailin, niin ei se ihan vakuuttanut Chase & Statuksen tapaan. Tuo levy kun kuulosti juuri samalta, kuin se olisi kuulostanut vuonna 1992, eikä biiseissä ole tapahtunut minkäänlaista kehitystä.

Siinä mielessä herrat Milton & Kennard ovat tuoneet tuon ajan musiikin upeasti takaisin tanssilattioille, vaikka eivät olleetkaan mukana silloin ensiaallossa, tuomalla samat ideat uuden tekniikan avittamana nykypäivään. Bongasin tosiaan tämän levyn vasta pari viikkoa sitten, sillä en ollut edes ajatellut, että heiltä on täyspitkä tullut. Saati, että sen Spotifyssä pääsisi kuuntelemaan. Nyt olen kuunnellut sen läpi jo lähemmäs 10 kertaa.

Koko 'Brand New Machine' on kunnianosoitus 90-luvun brittiläiselle konemusiikille, ja sisältää monenlaisia elementtejä ja genrejä aina popimmasta housemusiikista 2-stepin breakbeatin ja drum'n'bassin kautta hiphopiin ja triphopiin. Eli eivät kaikki biisit läheskään ole samanlaisia kuin nämä YouTubesta valitsemani videot. Spotifyssä tarjolla on jälleen levyn Deluxe -versio, jossa on myöskin muutamia ekstraraitoja, lähinnä remiksejä. Tälläisissä nostalgiapärinöissä tämä levy toimii, ja todella väkevästi toimiikin!








maanantai 27. tammikuuta 2014

Viikonlopusta

Viikonloppu oli tiivis paketti kaikesta kotona hengailusta ja telkkarin katselusta huolimatta. Muutama tunti töitä molempina päivinä, kuuntelemassa teknohistoriikkia Galleria Rajatilassa ja kahdesti ulkona syömässä.

VoF:issa ei kovin paljoa kiinnostavia laulajia perjantaina nähty. Niistä vähistä ainoastaan Camilla Bäckman oli mielestäni lahjakas, mutta hänellä olikin jo enemmän musiikkitaustaa. Ei hänenkään esityksensä silti aivan tyylipuhdas ollut, mutta kuitenkin illan parasta. Putous oli kyllä jälleen aivan loistava, Viikkokatsauksen Tiputuspäivä -sketsi oli silkkaa parhautta, ja kyllä Tartu Minniin musavisailussakin hetkensä oli :)

Lauantaina kävin töiden jälkeen kuuntelemassa yhden Suomen vanhimmista dj:stä, DJ Joken settiä, sekä keskustelemassa Yokotain "Mustasäkki" -näyttelyssä Suomen teknokulttuurin noususta. Ensimmäisen tunnin ajan ennen DJ-settiä häneltä sai tosiaan kysellä kaikkea mielenkiintoista aiheeseen liittyen. Moni asia oli itselleni tuttua, mutta myös uusia näkökulmia haastattelun myötä ilmeni.

DJ-setti olikin sitten aivan huikeaa oldschool acidhousea, housea ja teknoa. Jos vain olisin ollut paikan päällä kavereiden kanssa, olisin takuuvarmasti lähtenyt mukaan tanssimaan. Sen sijaan tyydyin fiilistelemään meininkiä seinäruusun positiosta :) Seuraavan kerran Rajatilassa on dj- ja livemeininkiä 7.2.













Maistelin tänä viikonloppuna myöskin loistavia lähioluita. Keisarin tuoteperheen 66 American Pale Ale tuli jo testattua ensi kerran Ravinteli Huberissa pari kuukautta sitten, mutta nyt ostin sitä perjantaina kotiinkin. Lisäksi Året Runt ja Kellari -olut olivat erittäin mieluisia tuttavuuksia.

Keisari -oluet valmistaa siis Nokian Panimo tuosta naapurikaupungista, ja olen jo vuosia pitänyt heidän oluitaan Suomen parhaina. Voittipa yksi noista suosikeistani, Luomu Pils muutama vuosi sitten Vuoden luomutuotteen palkinnonkin. Muita Keisari -suosikkejani ovat olleet Münchener ja Dark. Kun vielä hintakin on kohtuullinen, valitsee tuotteen ruokakaupan hyllyltä mielellään. Panimon tuotteista oikeastaan vain perus Lager ei oikein puhuttele itseäni. Eikä Elowehnä, mutta se taas johtuu siitä, että en erityisemmin pidä muistakaan vehnäoluista.

Markkinoille on tullut myöskin uutuus, Luomu tumma lager, joka oli niin taivaallista, että ostin sitä vielä lauantainakin lisää ruokajuomaksi. Se toimi hyvin palan painikkeena, sillä iltapalaksi maistui jälleen itse tehty purilainen. Ehtihän tässä miltei kaksi viikkoa vierähtääkin edellisestä burgerikokemuksesta ;)

Sunnuntaina tuli vielä käytyä Ruby & Fellasin viimeisessä Burger Sundayssä. Otin nyt Greek Burgerin uudelleen, mutta vehnäsämpylällä ja tässä todella oli hampurilaislistan ylivoimainen voittaja, ehdottomasti! Päivän hanatarjouksena oli vieläpä pintti London Prideä vitosella, joten olipa olutvoittoinen viikonloppu! :)






perjantai 24. tammikuuta 2014

Alakulttuurien ylistys

Tänään alkaa Galleria Rajatilassa Hämeenpuistossa mielenkiintoinen Yokotain järjestämä näyttely "Mustasäkki", joka kertoo suomalaisen dj-kulttuurin historiasta. Rajatilan näyttely on esillä parin viikon ajan, joten jos aihe kiinnostaa, suosittelen käymään katsomassa. Itse menen tietenkin ehdottomasti heti viikonloppuna, jos vain töiltä ehdin. Molempina päivinä on tarkoitus mennä nimittäin taas ylitöihin.

Ehkä täysin sattumalta, ja erillään tästä näyttelystä, aiheesta on myös hiljattain ilmestynyt kiinnostava kirja, joka syväluotaa asiaa vieläkin kattavammin. DJ-Kirja julkaistiin joulukuussa, ja sen ensimmäinen painos myytiin loppuun parissa päivässä. Huiman suosion saattelemana siitä on tilattu heti jo toinen painos, ja se ilmestyy helmikuussa. Silloin saan vihdoin myös kirjan itselleni.



Isommalla hommat tietysti on olleet ulkomailla. Linkkasin muutama viikko sitten Berliinin Tresorista kertovaan aivan mahtavaan dokumenttiin. Mutta näitä historiikkeja on tehty useampiakin, ja nyt vuorossa on hollantilaisen enimmäkseen astetta rankempaa teknosaundia, mutta myös hiphopia julkaisevan Djax Recordsin tekemä dvd-dokumentti nimeltään Underground Nation, joka on kokonaisuudessaan julkaistu myös YouTubessa. Tässä ei ole samalla tavalla haastatteluja kuin edellisessä, mutta ajan suurnimiä nähdään kyllä, ja mukana on runsaasti kallisarvoista kuvamateriaalia teknomusiikin kultavuosilta 90-luvun puolivälistä. Ei pelkästään Euroopasta, vaan myös Miss Djaxin matkoilta teknon synnyinseuduille Detroitiin ja Chicagoon.

Underground Nation julkaistiin viisi vuotta sitten levy-yhtiön 20-vuotisjuhlan kunniaksi ja se kertoo samalla Saskia Slegersin tarinan. Nimellä Miss Djax paremmin tunnettu Slegers perusti Djax Recordsin vuonna 1989, ja on siitä asti levyjen julkaisun ohella soittanut aktiivisesti levyjä ja tehnyt myös itse musiikkia aivan näihin päiviin saakka. Itselläkin on ollut kunnia tanssia Djaxin tiimin tahtiin Jyväskylän Heliopolis -reiveissä kesällä 1994.

Tänä vuonna Djax Records siis täyttää 25 vuotta, ja se on melkoinen ikä mille tahansa näin marginaaliselle musiikille omistautuneelle taholle. Ja vaikka labelin julkaisutahti ei mikään hurja olekaan, niin itse asiassa mulle ei tule edes mieleen alalta yhtään toista levy-yhtiötä, joka olisi pysynyt pystyssä näin pitkään.


perjantai 27. joulukuuta 2013

Teknokulttuurin nousu

Vaikka mainitsinkin YouTuben käytön hankaluudesta ja videoiden toimivuudesta uudessa Samsungin soittimessani, niin onneksi se kuitenkin suostui toistamaan tämän. Sain nimittäin ehkä parhaan joululahjani aineettomassa muodossa bongatessani joulupäivän iltana tämän Tilmann Küntzelin tekemän Sub Berlin - The Story of Tresorin. Kyseessä on dokumentti, joka on valmistunut jo 2009, mutta joka on ladattu vasta tänä vuonna YouTubeen, englanniksi tekstitetty versio vieläpä vasta alle kuukausi sitten. Katsoin tämän joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä, ja se edusti kaikkea sitä mitä dokumentilta haluan nähdä.

Dokumentti kertoo yhden merkittävimmistä tarinoista liittyen teknomusiikin ja ravekulttuurin historiaan, mutta myös Länsi- ja Itä-Saksan yhdistymisen jälkeisestä ajasta aina hylättyjen tilojen hyödyntämiseen ja eurooppalaisen klubikulttuurin noususta ensimmäisiin Love Parade ulkoilmafestivaaleihin saakka. Aivan mieletön dokumentti jopa niille, jotka eivät konemusiikista niin paljon välitä, mutta joita musiikin historia yleisesti kiinnostaa. Kyseessä on kuitenkin merkittävä kulttuurihistoriallinen tarina. Dokumenttiin on löydetty runsaasti todella kiehtovaa arkistomateriaalia, sekä konemusiikin merkittävimpien tekijöiden haastatteluita.

Vaikka tekno on muuntautunut ja fuusioitunut nykyään moneen eri musiikin alalajiin, on suurimman osan nykypäivän teollisesta popmusiikista kiittäminen tätä 90-luvun alun aikakautta. Puhumattakaan popin ja alakulttuurien rajamailla liikkuvista suurista nimistä kuten Tiësto, Armin Van Buuren, Swedish House Mafia tai Avicii. Ilman tätä historiaa, heitä ei yksinkertaisesti ilmiönä voisi olla olemassa.

Tämä dokumentti on ehdottomasti syväluotaavin ja paras tapa ymmärtää konemusiikin ja teknon historiaa. Ja vaikka en itse ole koskaan käynyt Berliinissä tai Tresorilla, tämä auttaa ymmärtämään sitä, millaista tuohon aikaan on ollut ja mikä on muovannut minusta sen ihmisen joka olen nykyään.

Vaikka Suomessa tai etenkään Tampereella ei päästy aivan samalle tasolle kuin muualla Euroopassa, täälläkin oli paljon laittomia reivejä. Silloin tuntui, että jokainen bileissä kävijä tunsi toisensa vähintään yhden tai kahden kaverin kautta. Sellaista yhtenäisyyden tunnetta, joka silloin oli, ei nykypäivänä enää ole. Kaikesta siihen aikakauteen liittyvästä, josta olen aiemmin kirjoittanut, löydätte parhaiten tietoa ravekulttuuri tägin alta.

Joka tapauksessa, jos aihe kiinnostaa, katsokaa ja nauttikaa!


tiistai 5. marraskuuta 2013

Free Your Mind

Aiemminkin on tullut kehaistua australialaista orkesteria nimeltä Cut Copy.

Itselle heidän merkittävin levynsä on viiden vuoden takainen 'In Ghost Colours', jolla on muutamia bändin parhaista raidoista, kuten 'Lights And Music' ja 'Hearts On Fire', mutta levykokonaisuus toimii muutenkin hyvin yhteen ja tuo ehkä eniten mieleen 80-luvun italodiscon. Kyseinen vuosikymmen on soinut vahvasti muutenkin kaikilla bändin levyillä ja edellinen 'Zonoscope' vei idean vielä pidemmälle, sillä moni sen biiseistä perustuu täysin 80-luvun popkappaleista lainattuihin ideoihin ja sävelkulkuihin.

Uusin levy 'Free Your Mind' ilmestyi eilen Spotifyynkin, ja myös siinä 80-luku on vahvasti läsnä. Tällä kertaa levyn teemana on ihan virallisestikin tunnustettuna kaksi eri "Summer Of Lovea", eli vuoden 1967 alkuperäinen hippikesä, sekä vuosien 1988-89 välinen konemusiikkipiireissä valinnut ajanjakso, jolloin ravekulttuuri siirtyi Britanniassa mainstreamiin. Mielestäni tosiaan nimenomaan tuo 80-luvun lopun tyyli on kuitenkin sitä, mitä tämä levy eniten sisältää. Levyn biiseistä löytyy paljon yhtymäkohtia house-musiikin lisäksi Primal Screamiin ja ylipäänsä Madchester-skeneen, kuten Happy Mondaysiin.



Minullehan tuo aikakausi jo itsessään, kuten edellisessä Madchester-postauksessani mainitsin, mutta myös sen ajan konemusiikki ovat erityisesti lähellä sydäntä. Elämäni parhaat muistot tulevat kuitenkin sen ajan jälkimainingeista ja ansioista, ja olen myös perehtynyt siihen erilaisten dokumenttien kautta, oltuani vielä liian nuori silloin varastobileissä käymään.

Parhaimmillaan levy onkin juuri näissä toisen rakkauden kesän aikakauden kappaleissa, joista pari julkaisiin jo ennakkoonkin musiikkivideona (alla). Näiden kahden lisäksi lempikappaleitani levyltä ovat 'Meet Me In A House Of Love', 'In Memory Capsule', 'Take Me Higher' ja 'Footsteps'. Kliseistä ehkä, mutta jos rehellisesti kopioidaan kerran, niin kyllä Cut Copy sen kunnolla tekee. Ei tämä levy silti ehkä aivan 'In Ghost Coloursin' parhaita biisejä päihitä, mutta pötkii aika pitkälle kilpajuoksussa.




keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Erilaista, erityistä ja erinomaista musiikkia

Huomasin tuossa missanneeni kuluneen kesän aikana muutamia huomion arvoisia tapahtumia musiikkirintamalla. Jin ja Jang, Zola Jesus ja µ-Ziq.

Näistä ensimmäinen on mulle suhteellisen tuore tuttavuus. Tutustuin artistiin vasta reilu vuosi sitten, kun kuulin hänen 'Conatus' albuminsa, joka ei kuitenkaan ollut edes debyytti. Koko diskografia löytyy luonnollisesti Spotifystä. Zola Jesus on varsin nuoresta iästään huolimatta ollut tekemisissä musiikin kanssa jo yli puolet elämästään. 24-vuotias Nika Roza Danilova sanoittaa ja säveltää itse biisinsä, mikä on aina itselleni se arvostettavin ominaisuus kun musiikista puhutaan. Aiempi tuotanto nojaa hyvin vahvasti kone-elementteihin, miksi alun perin hänen tuotannostaan kiinnostuinkin.

Viime kuussa häneltä on ilmestynyt kuitenkin yllättävän riisuttu akustinen 'Versions', jossa JG Thirlwellin ja Mivos Quartetin upeat Unelmien Sielunmessun soundtrackin mieleen tuovat jousisovitukset ovat korvanneet koneet. Levy koostuu nimensä mukaisesti pääasiassa hänen uudelleen tehdyistä omista biiseistään. Osat ovatkin kääntyneet toisin päin, mutta nämä versiot toimivat yllättävän hyvin näin!



Toinen tänä kesänä tapahtunut huomattava parannus on se, että µ-Ziq:in, eli itselle jo 90-luvun puolivälistä tutun Mike Paradinaksen tuotanto on vihdoin löytänyt tiensä Spotifyyn. Aiemmin sieltä on löytynyt vain kaksi levyä, ja muutama sinkku. Nyt koko diskografia on saatavissa oikean nimen alta, aiemmat pari siellä olleet levyä kun on tägätty virheellisesti U-Ziqin alle :)

µ-Ziq kuului niihin artisteihin, jotka kiehtoivat eniten 90-luvun puolenvälin molemmin puolin. Vähän sen jälkeen, kun olin tutustunut muuan Richard D. James nimisen miehen musiikkiin. Intelligent Dance Music (lyh. IDM), kuten sitä siihen aikaan alalajinsa nimellä kutsuttiin, oli kietonut mut täysin ympärilleen. Näiden kahden artistin lisäksi korotin lähes jumalalliseen asemaan myös muuan Squarepusherin, sekä miehet Autechren takana. Herra Paradinas on tehnyt aikalaistensa ohella monenlaista konemusiikkia useilla eri pseudonyymeillä, mutta niistä kaikista nimenomaan µ-Ziq on se tärkein juttu.

Tätä on turha ulkopuoliselle edes yrittää selittää siten, että sen ymmärtäisi. Näiden herrojen musiikki on kuitenkin melko haasteellista kuunneltavaa kokemattomalle. Mutta minua se jaksaa sykähdyttää, ja klassikot ovat aina klassikkoja. Ja onhan sekin todella hienoa, että µ-Ziq kuulostaa fantastisen tuoreelta vielä vuonna 2013:kin. Nimittäin tämä Spotify-julkistus tuskin olisi tapahtunut ilman uutta 'Chewed Corners' albumia. Koko albumi on upea halkileikkaus läpi monenlaisten äänimaisemien, ja takuuvarmasti pelkkää yhden miehen tekemää konemusiikkia. Eikä sille mitään voi, että kyllä edellisessä postauksessa mainittu NIN nyt jäi tän viikon soittolistalla auttamatta kakkoseksi :)



Kannattaa tsekata myös miehen uran alkutaipaleelta kerättyjä harvinaislaatuisia, julkaisemattomia raitoja sisältävä 'Somerset Avenue Tracks (1992-1995)'. On meinaan aivan tolkuttoman hyvä kokoelmalevy. Ja niinpä on melko hämmästyttävää, että näitä ei ole aiemmin jo julkaistu.

Ja muistakaas tänään sitten Docventures taas!

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ystävyyttä ja elämää

Fiilikset alkaa vaan nouseen kun enää kolme työaamua on jäljellä ennen lomaa. Flowkin siellä kutkuttelee ja ihmiset, kaikki uudetkin tuttavuudet, keitä pääsen näkemään sillä reissulla.

Mulla on ollut pari todellista hyvän mielen päivää tässä. Tai onhan tää elämä kivaa ollu jo pidemmän aikaakin. Kannattaa antaa koko sydämensä niille jotka sen haluavat ottaa vastaan, välittää enemmän ja murehtia vähemmän.




Eilen oli Jack The Roosterissa oli Reggaeta & Makkaraa vaikka ilma ei ollut parhaasta päästä. Kyllähän siinä terassilla vähän kalsa oli istua, vaikka makkara ja olut maistuivat. Vaihdettiin siis paikkaa Europaan ja rakennettiin korkein Huojuva torni ikinä! :)



Lisäksi otin viikonloppuna yhteyttä erääseen ihmiseen joka sai mut aina hymyilemään ja hyvälle mielelle viime kesänä. Välit vain menivät viime vuonna poikki ja olen onnellinen että hän otti muhun takaisin yhteyttä ja asiat toivottavasti vielä korjaantuvat omalla painollaan. Se on tehnyt mut onnellisemmaksi kuin mikään vähään aikaan.

On myös ollut kivaa tutustua uusiin ihmisiin ja jutella täysin toisenlaisista asioista, konemusiikista ja sen itselle tärkeästä historiasta ihmisen kanssa joka on elänyt samanlaista nuoruutta ja ollut myös osa ravekulttuuria, joskin eri kaupungissa :)





Tänään soi työmatkamusiikkina Owl Eyesia ja Matt & Kimiä, mennen tullen. Töissä alkoi jo helpottaa pahin kiire ja sekin osaltaan auttoi kiristyksen lieventymisessä. Löysin taas kosolti uusia kiehtovia artisteja joihin aion tutustua vielä paremmin.

Kuitenkin The Twilight Sadin 'No One Can Ever Know' albumi oli näistä ehkä eniten mieleen. Muutkin bändin biisit olivat ehdottomasti löytämisen arvoisia.



Muita tsekkaamisen arvoisia levyjä on Various Crueltiesin letkeä nimikkolevy.



Kotiin tultuani postissa oli tullut viimeisin tilaukseni, viimeinen puuttuva rekvisiitan osa tulevaan Zombie Walkiin, sekä tämä uusi rannekoru. Oli pakko tilata kun hinta oli vain pari euroa.



Ei ole elämässä huolen häivää. Lääkkeiden kanssa on ollut vähän vaikeuksia muistaa niitä ottaa, mutta eiköhän sekin ennen pitkää tasoitu ja verikokeita on tällä ja ens viikolla. Jaksan toivoa että lääkemäärää voitaisiin jo nopeasti alkaa laskemaan.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Laiska sunnuntai ja nostalgiapostaus

Helppoo niinkun sunnuntaiaamut lauloi jo Lionel Richie aikoinaan.

Perjantairemuamisen ja usean menoviikonlopun jälkeen ihan jees olla välillä kotonakin. Kävin mä sentään keskustassa ja kaupungin rajalla eilen kaupoilla, että joutui pukemaankin päälle :)


Kuvan rajaus meni vähän huonosti, mutta päällä New Yorkerin ruutupaita, toiset uudet Pull & Bearin farkut ja Converset. Laukkuna jo elähtänyt Fred Perryn postilaukku.

Sen ihmeempää asiaa ei ole ulkomaailmaan ollut ja ei ollut tarkoitus tänäänkään liikkua, kunnon sohvaperunaviikonloppu telkkarin ääressä. Tilasin eilen kerralla molemmille päiville kebabit Koikkarista, jotta saa maksimoitua laiskottelun. Illalla pitää kuitenkin tehdä huomiselle safkaa.


Ei sillä että olisin koko viikonloppua sohvalla kuitenkaan maannut. Olen taas fiilistellyt vanhaa musiikkia roppakaupalla, erityisesti eilisillasta lähtien Aphex Twiniä, joka oli mulle kaikkein merkittävin innoittaja ja säveltäjä konemusiikin saralla vajaa parikymmentä vuotta sitten.


Kaikki alkoi yhdestä lumisesta helmikuisesta yöstä Ylöjärvellä vuonna 1993 jolloin kuulin ensi kerran tämän kaikkien aikojen loistavimman teknobiisin. Tämän jälkeen paluuta ei ollut. Kyseessä olivat myös ensimmäiset raveni Tampereen seudulla ja kautta aikojen toiset sellaiset.

Siitä lähtien 'Polynomial-C' on pysynyt kaikkien aikojen biisien kärjessä vaikka Aphex Twin-innostukseni vuosien varrella laantui musiikin huonontuessa. Jokainen kerta, kun kuulen nuo alkunuotit, kylmät väreet menevät lävitseni. Tällä biisillä on maaginen kosketus.



Nämä kaikki biisit jotka valitsin tähän postaukseen, ovat vain jäävuoren huippu kaikesta siitä loistavasta materiaalista jota RDJ julkaisi muidenkin pseudonyymiensä, kuten Polygon Window, Caustic Window ja AFX, alla. Mies on tehnyt niin pitkän uran elektronisen musiikin alalla ja ollut niin merkittävä pioneeri monessa, että arvostus on edelleen huipussaan vaikka nykyinen musiikki ei iskekään.



Vuosien 1992-1995 välillä tuotteliaisuus oli huipussa ja kaikki parhaat levytkin julkaistiin tuohon väliin. Vuoden 1995 'I Care Because You Do' oli vielä kohtuullisen hyvä, mutta suunta oli jo muuttumassa eikä se tyyliltään vedonnut muhun enää yhtä paljon kuin aiempi materiaali.



Herra James ei ainoastaan ollut mulle suuri ja harras diggailun kohde jota pelkästään kuuntelin vaan hän innoitti itseni kokeilemaan enemmän erilaista konemusiikkia ja vaikuttikin omaan 90-luvun puolivälin jälkeiseen tuotantooni merkittävästi.



Kaikkiin näihin valitsemiini biiseihin liittyy vähintään yksi, jos ei useampia muistoja, ja niiden avulla pystyy hetkeksi palaamaan sinne hetkeen. Kyseessä on ikäänkuin muistiportaali menneisyyteen.

Jokainen muisto on tärkeä ja rakas, olivat ne sitten ihmisiä, auringonnousuja, kolkkoja tehtaita ja halleja tai yöttömiä öitä. Tätä tunnetta voi olla vaikea selittää ihmiselle joka ei ole kokenut samoja asioita silloin, mutta uskon että musiikista riippumatta meillä kaikilla on johonkin aikakauteen ja musiikkiin tai artistiin liittyviä saman kaltaisia elämyksiä joita vaalimme.



'On' on yksi harvoista alkuperäisistä, vuonna 1993 ostamistani vinyleistä, jotka olen myös säästänyt ja jotka edelleen löytyvät levyhyllystä. Kyseisen sinkun toiselta levyltä löytyy myös mahdollisesti alkuperäisen laudalta lyövä μ-Ziqin remiksaus jonka tunnelma ja äänimaailma on omaa luokkaansa.



Niiden öiden ja bileiden määrää kun näitä biisejä on tullut tanssittua ja fiilisteltyä on mahdoton laskea, niitä on kymmeniä. Onneksi on muistoja vaikka paluuta samanlaiseen aikaan mitä oli kuulua teknon ensiaaltoon, ei enää voikaan tulla. Mikä uusi ja täysin erilainen juttu enää voisikaan sykähdyttää samalla tavalla kun kaikki on koettu ja nähty?



Pystyykö mikään enää sykähdyttämään ja vapauttamaan ihmiset tuntemaan samanlaista yhteenkuuluvuutta ja mielenrauhaa mikä vielä 20 vuotta sitten ja ylikin, oli mahdollista, vai onko maailma paatunut liikaa ja musiikki mennyt liian kaupalliseksi?

Lisää Aphex Twiniä uudelta Spotify-soittolistaltani.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Erittäin kosmista

Huomio! Ensinnäkin, jos et suvaitse konemusiikkia, voit skipata tämän postauksen.

Olen aiemminkin muutamia kertoja tuonut esille omaa konemusiikkihistoriaani, mutta oikeastaan se alkaa jo pitkältä ennen sitä kun tekno vyöryi Suomeenkin ja täytti tyhjät varastot ja tehdashallit unelmaansa elävistä nuorista "reivereistä". Tämä postaus keskittyy kuitenkin siihen myöhempään aikaan, ja erityisesti yhteen henkilöön.

1990-luvun alussa tekno oli vielä pientä, ja vaikka Tampereellakin oli järjestetty varastobileitä jo vuodesta 1991 lähtien, itse pääsin kunnolla mukaan Tampereen skeneen vasta 1993 helmikuussa Ylöjärven työväentaloilla järjestetyissä Arise-bileissä. Tämän jälkeen seuraavat kolme vuotta kuluivat aktiiviseen reivaamiseen. Pääasiassa Tampereen hallit tuli koluttua, mutta yksi hienoimmista tapahtumista on ollut ehdottomasti Heliopolis Jyväskylässä kesällä 1994.



Aiemmassa postauksessa mainitsinkin Cosmic Babyn, joka on Harald Blüchelin alias. Cosmic Baby kaikkine sivuprojekteineen oli noin vuosina minulle yksi tärkeimmistä ja merkittävimmistä konemusiikkiartisteista Aphex Twinin ohella, vaikka kummatkin täysin eri laitaa konemuusikista edustavatkin.



Cosmic Baby kasvoi Nürnbergissä, mutta muutti kuitenkin Länsi-Berliiniin vielä muutamia vuosia ennen muurin murtumista. Pianonsoiton hän aloitti jo kuusivuotiaana ja myöhemmin innostui Saksan yhdestä suuresta ja koko syntetisaattorimusikin suurimmista vaikuttajista, Kraftwerkista joka itsellenikin oli ensimmäisiä konemusiikin vaikuttajista Jean-Michel Jarren ohella ennen kuin house- ja tekno alkoi viedä mukanaan.



Valtavirta olettaa että konemusiikki on yksinkertaista napin painalluksesta tapahtuvaa musiikia. Harald Blüchel on esimerkki muusikosta joka opiskeli koko nuoruutensa klassista pianonsoittoa, mutta valitsi kiehtovamman elektronisen suunnan tilaisuuden tullen. Suurin osa konemusiikistakin kun oikeasti sävelletään eikä se synny syntetisaattoreiden presetsoundeista.



Cosmic Baby tapasi Länsi-Berliinissä DJ Kid Paulin jonka kanssa myöhemmin työsti Energy 52 projektinimen alla yhden itselle ja aika monelle muullekin kaikkien aikojen kovimmista trancebiiseistä, yllä olevan 'Café Del Marin' joka viittaa klassiseen Ibizan rantakahvilaan. Tämä biisi oli yleensä aina teknobileiden kohokohta.



Samoissa piireissä hän tapasi myös myöhemmin merkittäväksi kansainväliseksi tiskijukaksi tulleen Paul Van Dykin. Yhdessä he perustivat The Visions of Shiva-projektin joka julkaisi kaksi EP:tä ja muutamia kuolemattomia remiksejä, tuo Sven Väthin 'L´Esperanza' kaikkein voimakkaimpana. Kuuluu näihin illan parhaimpiin biiseihin joka bileissä.



The Visions of Shivan omatkin biisit ovat kaikki jääneet elämään sydämeeni koko lailla vahvasti. Tälläisten biisien onkin tarkoitus kestää aikaa. Mulle ne saavat aikaan emotionaalisen latauksen. Se oli hienoa aikaa silloin :')

Cosmic Baby on tehnyt satunnaisesti albumeita vielä kulta-aikansakin jälkeen, mutta aivan samaan hänkään ei enää ole päässyt, mutta minä arvostan häntä aina. Tässä vielä dokumentti Berliinin konemusiikkiskenestä vuodelta 1993.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Islantilaista musiikkia

Otsikko johtaa harhaan ja antaa sellaisen mielikuvan että käsittelisin tässä postauksessa paljonkin islantilaista musiikkia ja ihan yleiselläkin tasolla. En käsittele :) Syy mistä aihe tuli ensinnäkin mieleen oli se, että eilen olin nimenomaan viettämässä läksiäisiä kaverini luona joka lähtee juurikin Islantiin muutamaksi kuukaudeksi.

Sen sijaan tämä painottuu hyvin pitkälle yhden loistavan bändin, Gus Gusin hehkuttamiseen. Tietenkin pari mainintaa parilta muultakin itselleni merkittävältä islantilaisartistilta on luvassa.



Ja kaikkihan alkoi tästä raidasta joskus vuosituhannen vaihteessa. Tutustuin silloin ensimmäistä kertaa bändiin ja 'Purple' oli kyllä raikas ja erilainen, melodinen pala konemusiikkia joka oli siihen aikaan mun mielestä lähtenyt väärään suuntaan. Uugeempaa melodista saundia ei tehty ja toisaalta poppitrancea oli yllin kyllin joka ei säväyttänyt itseä.



Tästä olisi periaatteessa pitänyt laittaa alkuperäinen versio, sillä se oli seuraava biisi joka lopullisesti räjäytti pankin. Tosiaan tuo edellinen 'Purple' oli kuitenkin vielä 'Polydistortion' albumin harvoja poikkeuksia ja tyylillisesti albumi ei itseä kokonaisuutena innostanut. Davidista vain ei ole kovin hyvälaatuisia videoita YouTubessa. Tämä remiksaus tosin on myös alkuperäistä parempi ja kovempi tanssilattiajyrä. Ostin tämän sinkun aikanaan vinyylilläkin ihan vain tämän Darren Emersonin version takia. Darrenistakin voisi tehdä oman postauksensa, mutta se ei nyt kuulu islantilaiseen musiikkiin.



Gus Gusin vahvuus tanssimusiikissa ainakin omasta mielestäni ovat ehdottomasti nuo yksinkertaiset, mutta hyvin syvät soinnut ja upeat melodiat. Nämä biisithän ovat itsessään todella yksinkertaisia, mutta puhtaasti nerokkaita. Kun päällä vielä on upeat vokaalit, paketti on kasassa eikä oikeastaan muuta tarvita.



Samaan aikaan tuolla yksinkertaisella reseptillä onnistutaan tekemään musiikkia, joka kuulostaa täysin omaleimaiselta. Ei kukaan muu tee tämän tyylistä tanssimusiikkia ja se on hämmentävää. Tekisi mieli kutsua tätä musiikkia pohjoismaalaisen kuuloiseksi, ainakin biisit tuovat aina ensimmäisenä mieleen karun pohjoisen, tunturit ja Lapin puuttomat laet, tai kuten tässä videossakin, aukeat aavat. Gus Gusin musiikki on raikasta kuin jäinen puolukka.



Bändin 2000-luvun tuotannosta löytyy niin paljon helmiä, että olisin voinut tehdä tästä kilometrin pituisen videopostauksen mutta luotan että jokainen voi itse tutustua bändiin erityisesti YouTuben avulla. Spotifystä kun löytyy aika heikosti materiaalia. Edellinen 'Arabian Horse' levy on, kuten aiemmatkin levyt, aivan loistava kokonaisuus, ja tuntuu että melodisuus vain on lisääntynyt. Suurta saundia Islannin karuilta lakeuksilta.



Oli vuosi 1993 ja sain koulukaveriltani c-kasetin jonka hän oli saanut englantilaiselta kirjekaveriltaan postitse. Olin tietysti tuohon aikaan jo ns. syvällä pelissä, The Prodigyn kultakausi, joskin hyvin merkittävä sellainen alkoi olla jo ohi omalta kohdaltani ja kysyntää ei-niin-kaupallisille alalajeille oli ollut jo pidemmän aikaa. Kyseiselle kasetille oli nauhoitettu biisejä paikalliselta piraattiradioasemalta ja sieltä löytyi mm. tätä Ajax Projectia.



Erityisesti nimen omaan tämän projektin biisit jäivätkin takaraivoon kummittelemaan, sillä ne kuuluivat (ja edelleen kuuluvat) yksiin hardcore breakbeatin tai kuten siihen aikaan täällä kutsuttiin, raven parhaimmista biiseistä. Kuulin vasta huomattavan paljon jälkikäteen että nämä biisit olivat islantilaisia. Yhtä kaikki ne ovat omalla musiikin diggailu-urallani merkittäviä raitoja ja ansaitsevat tulla tässä mainituksi.



Näissä biiseissä tosin on vähintään jonkin verran näppinsä pelissä brittiläisellä kulttideejiillä Goldiella. Hän kävi siihen aikaan ilmeisen paljon Islannissa ja vaikka tarkempaa tietoa asiasta ei ole, varmasti Goldien, Thorgrimssonin ja Skulasonin yhteiset intressit breakbeatin ja teknon suhteen saattoivat nämä herrat yhteen.



En tiedä syytä miksi Goldie siihen aikaan kävi Islannissa, mutta historiankirjathan tietävät että samoihin aikoihin alkoi joitakin vuosia kestänyt suhde Björkiin, joten syyt Islannin reissuihin ovat joko olleet täysin ammatilliset tai sitten syitä on ollut jo tuohon aikaan enemmänkin. Björkhän oli vielä näiden biisien ilmestyessä suhteellisen pieni nimi kansainvälisillä markkinoilla Sugarcubesista huolimatta. Tästä tietysti päästään sopivasti tämän postauksen viimeiseen, ja ehdottomasti edellisiin verrattunakin yhtä tasapuolisen merkittävään islantilaisartistiin.



Noihin aikoihin Music Television oli itselleni edelleen vielä todella tärkeä kanava musiikin seuraamiseen ja luonnollisesti Björkin breikatessa isosti, hänkin tuli aika nopeasti tutuksi. Se oli kyllä rakkautta jo ensihetkiltä. Tämä oli tietenkin se ensimmäinen biisi (ja video) jonka näin.



Ja vaikka suunta 'Post' albumin jälkeen alkoikin itselle mennä liian oudoksi ja tekotaiteelliseksi, ei Björkin vaikutusta omaan musiikin diggailuun voi missään nimessä väheksyä. 'Homogenic' oli kuitenkin vielä tasavahva ja hyvä albumi mutta sen jälkeen en ole enää kokonaisia levyjä jaksanut kuunnella.

Nämä vanhat klassikot kuitenkin jaksavat ihastuttaa kerta toisensa jälkeen ja tämä 'All Is Full Of Love' on mielestäni, ei vain Björkin, vain kaikkien aikojen hienoimpia biisejä. Se on aivan huikea, kaunis kappale.



Islannista tulee varmasti paljon muutakin hienoa musiikkia, mutta oma perehtymiseni ei ole yltänyt kovin korkealle :)

Flow Festival järjestetään jälleen elokuussa ja mm. Björkin pitäisi tulla sinne esiintymään. Se ei tosin riitä vielä vakuuttamaan että ostaisin sen vuoksi lippua tapahtumaan ja toisaalta Björkin peruutusherkkyys lienee tunnettua. Rakastan Suvilahtea, se on hienoimpia festivaalialueita joita tiedän ja se festaritunnelma on jotain mieletöntä tuollaisessa keskimääräistä suvaitsevammassa ilmapiirissä.

Hotellikin on jo Helsingistä varattuna mutta kuitenkaan tähän astiset artistikiinnitykset eivät ole minua niin paljon vakuuttaneet että olisin lippua viitsinyt vielä ostaa. Toivottavasti uusia kiinnityksiä julkistetaan pian jotta en joudu enää arpomaan osallistumiseni kanssa. Olisihan se Björk kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoinen artisti.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Aamun YouTube hetki

Eilen illalla lähti käyntiin hedelmällinen päivitysketju Facebookissa. Mulle selvisi että nuoruuteni yksi suurimmista konemusiikin suosikeistani, Orbital on julkaisemassa tänä vuonna uutta levyä. Postasin siis tämän uuden biisin seinälleni ja siitä alkoi vanhojen biisien jatkumo joka vei minut aikamatkalle hyviin muistoihin. Bändiin on hyvä lähteä tutustumaan vaikkapa 20-vuotis juhlakokoelman kautta.



Musiikin diggailuni eteni nuorena aika nopeasti popimmasta teknosta alalajeihin ja syvemmälle alakulttuureihin. Tietenkään aivan täysin underground artistista ei voida puhua jos videoita soitetaan MTV:llä. Hitusen alle kaksikymmentä vuotta sitten olin kuitenkin jo päässyt sisälle euroteknon maailmasta tälläisiin vakavasti otettavampiin artisteihin jotka olivat tulleet muokkaamaan koko tulevaa musiikkimakuani peruuttamattomasti.



Biisit kuten Lush tai Halcyon olivat niitä jotka veivät minut lopulta täysin mukanaan. Debyyttilevy oli ollut ihan ok, mutta ei mitään tajuntaa räjäyttävää paria irtoraitaa lukuunottamatta. Toinen levy, Orbital II, tai epävirallisemmin ruskea albumi sitten vei jalat alta. Tämän aikakauden Orbitalia on tullut tanssittua lukemattomat yöt läpi hämyisissä varastohalleissa.



Orbital oli ehdottomasti yksiä tuon aikakauden suurimpia nimiä itselleni, jos nyt yhtä tiettyä ylitse Aphex Twinin ei tuohon aikaan voinut ollakaan. Älä turhaan lausu herrasi nimeä ja sitä rataa :)



Aikakausi oli kuitenkin lyhyehkö, kuten muutenkin koko muuttuva konemusiikin kirjo. Alalajeja tuli kovaa kyytiä ja kaikkea kiinnostavaa musiikkia oli tarjolla. Jo vuoden 1994 Snivilisation levyn aikaan Orbitalin merkittävimmät vuodet olivat osaltani ohitse. Tosin tämä 'Forever' on ehdottomasti yksi bändin uran hienoimpia biisejä.

Toki jokaiselta myöhemmältäkin levyltä hetkensä löytyivät, tässä niistä muutamia.







'In Sides' levyn synkeys ei aikanaan puhutellut laajemmin, mutta tuo 'The Girl With The Sun In Her Head' oli pitkään yksi ylivoimaisista suosikkibiiseistäni 90-luvulla. Silti tällä ensimmäinen levyn biisillä on kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta lämpöinen paikka sydämessäni. Kiitos Orbital

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tampereen teknohistoriaa

Aiemmin olenkin postaillut tänne reivikulttuurin historiasta, niin Basson viisiosaisen sarjan kuin tuttavani kuvaaman bilevideon muodossa.

Viime perjantaina tapasin baarissa muutamia blogini lukijoita ja sain positiivista palautetta erityisesti juuri näistä aiheista. Ajattelin siis nyt jakaa tätä kautta varmuudeksi myös tämän linkin toiseen ehdottomasti yhteen tykeimmistä Tampereen biletaltioinneista koskaan.



Yllä oleva video on taltioitu Finlaysonilla 2-4.10.1992 järjestetyistä 'Mindfuck' teknobileistä. Mukana on materiaalia aina tapahtuman rakentamisesta itse bileisiin ja keikkoihin, todella ainutlaatuista materiaalia. Itse en aivan vielä tuolla ollut osallisena, ensimmäiset reivini suoritin vuodenvaihteessa 1993 Helsingin jäähallin TechnoFlight-tapahtumassa.

Latasin tämän itsekin aiemmin pätkissä YouTubeen, silloin kun videon maksimipituusraja oli vielä 10 minuuttia, mutta yllä olevasta linkistä pääsee katsomaan videon kokonaisuudessaan.

Harmi että tuollaisia tiloja tapahtumien järjestämiseen ei enää ole, ja täällä halutaan viimeisetkin potentiaaliset kulttuuritilat purkaa, kuten nyt viimeisimpänä VR:n vanha tavara-asema. Tuostakin tilasta saisi Helsingin Korjaamoa tai Turun Manillaa vastaavan tilan rakennettua suhteellisen helposti, kunhan päättäjät osaisivat vain kunnioittaa kotikaupunkinsa historiaa.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Tanssivia ihmisiä

Tuttavani konemusiikkipiireistä, Teemu T, koosti upean lähes 40 minuutin mittaisen videon kuvaamistaan Tampereen teknobileistä 90-luvulta. Tälläinen kulttuuriteko saa ainakin itse vanhana reiverinä ja näissä tapahtumissa käyneenä silmäkulman kostumaan.

Tallenteeseen on lisätty uusi ääniraita huonon alkuperäisen laadun vuoksi jälkikäteen, mutta kuvamateriaali on aitoa ja alkuperäistä. Videolla on materiaalia vuodelta 1994 mm. Nekalan liikennemerkkivarastolla järjestetyistä Dimension 23- ja Näsinneulan Endeavour-bileistä sekä vuoden 1995 Communion-bileistä Tampere-talolta.

Antakaa historian havisuttaa ja nauttikaa!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Teknon nykyaika

Basson viisiosainen dokumenttisarja Suomen rave-kulttuurin historiasta huipentui viidenteen osaansa. Uusimmassa jaksossa tarkastellaan teknon nykytilaa ja kumarretaan jälleen taaksepäin historiassa, tämä on ollut matka.

Tämän sarjan tekeminen on ollut todellinen kulttuuriteko, ja siitä on kiittäminen DJ Orkideaa.

Suomen rave-kulttuurin historia, osa 5: Nykyaika / Televisio / Basso

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ravekulttuurin historia -päivitys

Uusin osa Suomen ravekulttuurin historiasta on taas tullut ulos.

Tällä kertaa hieman pidempi dokumentin pätkä, ja historian lehtiä ehkä enemmän havisuttava jakso. Kiinnostava kooste jossa käydään läpi genrerajojen rikkoontumista ja bileiden siirtymistä laajemman kansan tietoisuuteen.

Suomen rave-kulttuurin historia, osa 4: Varastohalleista areenoille / Televisio / Basso

tiistai 22. marraskuuta 2011

Suomen ravekulttuurin historia osa 3

Hot tip! En aina pysy tahdissa näiden kanssa kun on niin kiirettä ettei kaikkea aina muista, mutta uusin jakso on tullut viikonloppuna. Ja kärkkäimmät varmasti seuraavat Basson sivustoa itsekin :)

Suomen rave-kulttuurin historia, osa 3: Homot & heterot / Televisio / Basso