Huomisen satoa

Tämä postaus on vain kovimmille konemusiikin ystäville. Siitäkin huolimatta, että Boards of Canadan musiikki on äärimmäisen kaunista, melodista ja helposti lähestyttävää ambientia. Se on kuitenkin lähinnä instrumentaalimusiikkia, joka monelle ei-konemusadiggarille on punainen vaate.

Kyseinen bändi on perustettu jo 80-luvulla, vaikka en edes tiedä ketään, joka noita vanhoja kappaleita olisi todistetusti kuullut. Itse tutustuin tähän vasta 90-luvulla, reivivuosieni jälkimainingeissa. Kuten aiemmin hiukan avasin tämän tyyppisen musiikin historiaani µ-Ziq-postauksessa, oli IDM ollut kovassa huudossa vielä muutama vuosi aiemmin. Vuoteen 1996 mennessä, jolloin tiettävästi ensimmäistä kertaa kuulin Boards of Canadaa, monet lempiartisteistani olivat ottaneet uusia suuntia kokeellisen elektronisen musiikin saralla. Jopa siinä määrin, että en enää syttynytkään entiseen tapaan vaikkapa Aphex Twinille tai Autechrelle. Etenkin jälkimmäisen musiikki alkoi olla lähes kuuntelukelvotonta noisea ja kolinaa.

Tähän tarpeeseen tuli kahden skotlantilaisen nuoren miehen, Mike Sandisonin ja Marcus Eoinin perustama kokoonpano, joka iski tärykalvoille biisi toisensa jälkeen mitä uskomattomimpia ja kauniimpia chill out-raitoja. Tähän uskon suuresti vaikuttaneen sen, että kun aiemmat suosikkini siirtyivät digitaaliseen tekniikkaan, pysyivät nämä herrasmiehet analogisyntetisaattoreiden maailmassa.



Vuodet ovat kuluneet, ja BoC on edelleen jatkanut satunnaisesti levyjen julkaisemista. Niiden välissä on saattanut mennä pitkiäkin aikoja, mutta lopputulos on aina ollut vakuuttavaa ja odotuksen arvoista. Edellistä levystä ehti vierähtää peräti kahdeksan vuotta, EP:stäkin seitsemän, kun 'Tomorrow's Harvest' vihdoin tänä kesänä ilmestyi. Bändin levyihin on aina kätkeytynyt monenlaista, yleensä numeraalista mystiikkaa, ja niinpä tämänkään levyn markkinointi ei tapahtunut kaikkein yksinkertaisimman kaavan kautta. Kryptattujen latauskoodien lisäksi bändi järjesti erilaisia ennakkokuuntelumahdollisuuksia, joista ehkä erikoisin oli Kalifornian aavikolla Lake Doloresissa. Sijainti kerrottiin vain koordinaatein Twitterin välityksellä. Tästä tapahtumasta on kuvattu myös lyhyt viraalivideo.

'Tomorrow's Harvest' on kokonaisuutena väkivahva Boards of Canada -albumi, ja sieltä onkin helppo nostaa muutamia historiankirjoihin jääviä raitoja esiin. Niistä pari postauksen lopussa. Enemmän levyn taustoista voit lukea Wikipediasta. Loistava levyarvostelu biisi biiltä löytyy täältä ja myöskin Nuorgam on kirjoittanut bändistä useampaan kertaan suopeasti (mm. täällä, täällä ja täällä).

Maailma jatkaa pyörimistään, ja Boards of Canada soimistaan mun soittolistoilla. Uusimman levyn myötä bändin koko katalogi (varsinaiset albumit) on päätynyt vihdoinkin Spotifyyn. Aiemmin sieltä löytyi ainoastaan 'Hi Scores' EP. Jos suhtaudut hyvään elektroniseen musiikkiin avoimin mielin, eikä bändi ole entuudestaan tuttu, suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen.

On lähes mahdoton listata kaikkia suosikkibiisejäni bändin pitkältä uralta, sillä niitä on niin monta. Siitä huolimatta alla vielä joitakin, joita kohtaan mulla on erityisen lämmin suhde.

Erilaista, erityistä ja erinomaista musiikkia

Huomasin tuossa missanneeni kuluneen kesän aikana muutamia huomion arvoisia tapahtumia musiikkirintamalla. Jin ja Jang, Zola Jesus ja µ-Ziq.

Näistä ensimmäinen on mulle suhteellisen tuore tuttavuus. Tutustuin artistiin vasta reilu vuosi sitten, kun kuulin hänen 'Conatus' albuminsa, joka ei kuitenkaan ollut edes debyytti. Koko diskografia löytyy luonnollisesti Spotifystä. Zola Jesus on varsin nuoresta iästään huolimatta ollut tekemisissä musiikin kanssa jo yli puolet elämästään. 24-vuotias Nika Roza Danilova sanoittaa ja säveltää itse biisinsä, mikä on aina itselleni se arvostettavin ominaisuus kun musiikista puhutaan. Aiempi tuotanto nojaa hyvin vahvasti kone-elementteihin, miksi alun perin hänen tuotannostaan kiinnostuinkin.

Viime kuussa häneltä on ilmestynyt kuitenkin yllättävän riisuttu akustinen 'Versions', jossa JG Thirlwellin ja Mivos Quartetin upeat Unelmien Sielunmessun soundtrackin mieleen tuovat jousisovitukset ovat korvanneet koneet. Levy koostuu nimensä mukaisesti pääasiassa hänen uudelleen tehdyistä omista biiseistään. Osat ovatkin kääntyneet toisin päin, mutta nämä versiot toimivat yllättävän hyvin näin!



Toinen tänä kesänä tapahtunut huomattava parannus on se, että µ-Ziq:in, eli itselle jo 90-luvun puolivälistä tutun Mike Paradinaksen tuotanto on vihdoin löytänyt tiensä Spotifyyn. Aiemmin sieltä on löytynyt vain kaksi levyä, ja muutama sinkku. Nyt koko diskografia on saatavissa oikean nimen alta, aiemmat pari siellä olleet levyä kun on tägätty virheellisesti U-Ziqin alle :)

µ-Ziq kuului niihin artisteihin, jotka kiehtoivat eniten 90-luvun puolenvälin molemmin puolin. Vähän sen jälkeen, kun olin tutustunut muuan Richard D. James nimisen miehen musiikkiin. Intelligent Dance Music (lyh. IDM), kuten sitä siihen aikaan alalajinsa nimellä kutsuttiin, oli kietonut mut täysin ympärilleen. Näiden kahden artistin lisäksi korotin lähes jumalalliseen asemaan myös muuan Squarepusherin, sekä miehet Autechren takana. Herra Paradinas on tehnyt aikalaistensa ohella monenlaista konemusiikkia useilla eri pseudonyymeillä, mutta niistä kaikista nimenomaan µ-Ziq on se tärkein juttu.

Tätä on turha ulkopuoliselle edes yrittää selittää siten, että sen ymmärtäisi. Näiden herrojen musiikki on kuitenkin melko haasteellista kuunneltavaa kokemattomalle. Mutta minua se jaksaa sykähdyttää, ja klassikot ovat aina klassikkoja. Ja onhan sekin todella hienoa, että µ-Ziq kuulostaa fantastisen tuoreelta vielä vuonna 2013:kin. Nimittäin tämä Spotify-julkistus tuskin olisi tapahtunut ilman uutta 'Chewed Corners' albumia. Koko albumi on upea halkileikkaus läpi monenlaisten äänimaisemien, ja takuuvarmasti pelkkää yhden miehen tekemää konemusiikkia. Eikä sille mitään voi, että kyllä edellisessä postauksessa mainittu NIN nyt jäi tän viikon soittolistalla auttamatta kakkoseksi :)



Kannattaa tsekata myös miehen uran alkutaipaleelta kerättyjä harvinaislaatuisia, julkaisemattomia raitoja sisältävä 'Somerset Avenue Tracks (1992-1995)'. On meinaan aivan tolkuttoman hyvä kokoelmalevy. Ja niinpä on melko hämmästyttävää, että näitä ei ole aiemmin jo julkaistu.

Ja muistakaas tänään sitten Docventures taas!