Neljäs kesä Budapestissä

Yllätys yllätys! Melkein puoli vuotta edellisestä postauksesta. Ajattelin ilahduttaa niitä, jotka ovat vielä jaksaneet pitää tän blogin seurannassa kaikesta huolimatta, ja tehdä pari kuvapostausta tämän kesän lomareissulta. Ikävä kyllä tämäkään ei tarkoita, että palaisin säännöllisesti kirjoittelun pariin. Mutta asiaan!

Ehkä vähemmän yllättäen matka suuntautui jälleen Budapestiin, eikä tämä toistuma vaivannut mua laisinkaan, päinvastoin. Jälleen kerran kaupunki otti mut avosylin vastaan, ja tarjosi kaiken mitä odotin, ja enemmän. Instagramin seuraajani tämän ovat jo tietysti huomanneetkin Budapest -kuvatulvasta johtuen :) Siellä siis paljon enemmän vielä kuvia.

Kävin uudelleen joissakin entuudestaan tutuissa paikoissa, kuten Linnavuorella, Gellertinvuorella ja Pyhän Tapanin basilikassa, joissa olin käynyt jo ensimmäisellä matkallani, mutta paljon uuttakin muutamaan päivään mahtui. Oikeastaan tämä matka oli tiivistelmä aiempien reissujen parhaimmistosta, sillä tahdoin esitellä kaupunkia matkaseuralleni, joka ei aiemmin vielä ollut kaupungissa käynyt. Matkaoppaan tehtävistäni suoriuduin kuulemma arvosanoin 11/10 :)

Oikeastaan sen lisäksi, että rakastan Budapestiä, matkaan vaikutti olennaisesti jälleen kerran jo sen hinta, ei siis pelkästään hintataso perillä. Olimme reissussa jälleen vajaat neljä päivää, ja lennot Ryanairilla kustansivat n. 120€. Majoituksena meillä oli tällä kertaa parvekkeellinen studioasunto Park Residencen kautta vain parin korttelin päässä päämetroasemalta, eikä senkään hinta nuppia kohti ollut kuin alle 150€. Varsin edullinen reissu siis, vaikka kyllä tämä vahvasti alkaa siltä vaikuttaa, että seuraavalla kerralla tuonne pitää mennä vähintäänkin viikoksi. Vasta nyt alan pikkuhiljaa siirtyä ydinkeskustasta enemmän sen ulkopuolelle, ja nähtävää siis riittäisi todella paljon sielläkin. Tällä matkalla ei muutenkaan tullut isommin törsättyä esim. shoppailuun, joskaan millään tasolla ei nuukailukaan matkaan kuulunut, ja silti sain viimeiset lähes puolet koko budjetistani (80000 ft, n. 270€) käytettyä vasta lentokentän taxfree-kaupassa. Joka päivä söimme vähintään kerran edullisessa ravintolassa (mm. kaksi kertaa Hummus Barissa) ja nautimme virvokkeita rauniobaareissa. Esimerkiksi yleisesti drinkkien hinta oli n. 3,5€ paikasta riippumatta, ja join ehkä elämäni parhaan mohiton Puder Barissa. Niin halpa on Budapest tälläisen etuoikeutetun suomalaisen näkökulmasta ja siitäkin huolimatta, että peräti kahdesti söimme tukevan aamiaisen hieman tyyriimmissä kahviloissa (Lotz Terem & Gerlóczy Kávéház).

Budapestin vinkkipostauksessani pari vuotta sitten suosittelin lentokenttäkuljetuksiin bussia (200E) ja metroa (M3), joka edelleenkin on omatoimimatkailijalle huokein ja erittäin kätevä tapa päästä kentälle ja takaisin. Nyt kuitenkin otimme lentokentältä Airport Shuttle -minibussin, sillä lentomme oli perillä niin myöhään, että tuo bussin ja metron yhteys ei olisi enää pelannut yhtä kätevästi. Tälle kyydillekään ei tullut hintaa kuin n. 7€ matkustajaa kohti, ja kuljettaja vei meidät, sekä kaksi muuta matkaseuruetta suoraan hotellien oven eteen. Jos Airport Shuttlen vielä ostaa etukäteen netissä, onnistuu kyyti vieläkin halvemmalla.

Mutta tässä siis muutamia kuvia viime viikolta. Tulossa on toinenkin, itselleni vielä mielenkiintoisempi postaus.

Eväspuoli kunnossa

No ei ny mitkään reissarit, vaan kun tätä matskua reissusta nyt vaan riittää, niin aattelin tehdä omansa myös Budapestin ravintolakokemuksistakin, pääpiirteittäin.

Ekassa reissupostauksessa kerroinkin jo, miten söin Corvintetőssä hampurilaisen ja ranskalaiset, ja vaikka mua kuinka olis houkuttanu syödä burgereita enemmänkin, pitäydyin niistä tällä reissulla noin muuten. Peter suositteli mulle pari vuotta sitten Manga Cowboy nimistä paikkaa, joka sijaitsee Raday utcalla, ja itse pidinkin kyseisen paikan burgeria silloin loistavana. Sen taso kuitenkin on kuulopuheiden mukaan laskenut, ja tällä hetkellä Budapestin parhaan hampurilaisen saisi Andrassy utilla sijaitsevasta Ring Cafésta. Tiedä häntä, koska en kokeillut. Burger Kingit ja mäkkäritkin houkuttivat, mutta ruuan osalta jätin ne aivan omaan arvoonsa.

Sen sijaan yksihän mua tälle reissulle eniten kuumotelluimmista seteistä liittyi Hummus Bariin. Paikka, joka vei täysin sydämeni viime kesän reissulla, oli yksi niistä neljästä pääsyystä matkustaa. Yksi oli tietysti itse Budapest kaupunkina, toinen sen baarit, sitten kissakahvila ja lopulta myöskin Hummus Bar.

Kävinkin jälleen syömässä niissä kahteen otteeseen, mutta ensimmäisellä kerralla olin niin innoissani ja nälissäni, että unohdin ottaa kuvan järkkärillä. Instagramiin tuokin falafel ja hummusannos tuli kuitenkin taltioitua. Toisella kertaa söin lammaskebabin laffaleipään käärittynä, ja kun vielä tilasin todellisen guilty pleasuren, eli ranskalaiset hummusdipillä, kokemus oli täydellinen. Hummusta tuli yhtenä iltana haettua myös ruokakaupasta dippailtavaksi. Kuten viime vuonna totesin, ravintolan hinnat ovat erittäin kohtuulliset ja nytkin molemmilla kerroilla annokseni tulivat maksamaan palvelumaksuineen ja juomineen kuuden ja puolen ja seitsemän ja puolen euron välistä. Toisella kerralla valitsin oluen, toisella heidän itse tekemänsä sitruunalimonadinsa.







Yhtenä päivänä kävin kokeilemassa Szeráj Török Étteremissä kebabannoksen, jonka Peter oli maininnut Budapestin parhaaksi. Tosin ei hänkään luvannut, että Unkarista kunnollista kebabia saisi, mutta kuitenkin parhaasta sieltä saatavasta oli kyse. Mielestäni esitys oli varsin kelvollinen. Ravintolasta olisi saanut valita vaikka minkälaisia lisukkeita annokselle, mutta itse valitsin turvallisen riisin. Annos oli perushyvä, ja erittäin täyttävä, mutta ei kieltämättä aivan pärjännyt edes Tampereen parhaille, Saksan reissulla syömästäni puhumattakaan.

Kävin myös testaamassa Budapestin tiettävästi ainoan raakaruokapaikan, Mannaturalin. Kyseessä oli tosin enemmän vain vegaaniseen ruokaan keskittynyt ravintola, kuin täysiverinen raakaravintola, joten Vilnan Raw 42'n tätä ei voi verrata. Valitsin maisteluannoksen, johon tuli hieman kaikkea ravintolan listalta. Ruoka oli parhaimmillaan todella loistavaa, ja etenkin jälleen varsin edullista. Ja kun jälkiruokatarjouksena oli vielä kaksi raakakakkua yhden hinnalla, niin pitihän sitäkin yrittää. Tulin tuosta niin täyteen, että en edes jaksanut suklaakakkua syödä enää kokonaan :) Kaiken kaikkiaan hintaa pääruualle ja kahdelle kakulle tuli siis n. 7,5€.

En edes muista enää, mitä kaikkea lautasellani muuta oli, mutta ainakin kurpitsat, kaalit ja siemenet näyttelivät isoa osaa annoksissa. Jälkiruokana oli tosiaan suklaa-luumukakku, sekä kookos-suklaakakku, jonka tarkoitus oli muistuttaa hieman Bountyn makua. Jälkimmäinen upposikin paremmin, mutta suurin syy kakun lautaselle jäämiseen oli yksinkertaisesti vain se, että tulin näistä niin täyteen.











Ja kun Unkarissa oli joka päivä kunnon helle, ei ruokaa tullut kovin paljon edes syötyä. Sen sijaan McDonaldsista ja Starbucksista hain frappeja tai pirtelöitä useammankin kerran, samoin kaupasta tuli ostettua ginger alea.

Ruuasta päästäänkin kätevästi aasinsiltaa siihen tosiasiaan, että huomenna alkavat Tampereella kaksipäiväiset Tampere Food Festit, joita jo ohimennen mainostinkin raakakakkukurssipostauksen yhteydessä pari viikkoa sitten. Tapahtuma on osa Kukkaisviikkojen avajaisia, ja tarjolla on todella kiinnostavia katuruokakojuja myymässä omia erikoisuuksiaan. Tiedän ainakin missä syön viikonlopun molempina päivinä! :) Lisäksi molempina päivinä on musiikillista oheistoimintaa torin lähellä, lauantaina Tampere Puistoreggae ja sunnuntaina Kuilu Open Air 2. Etenkin Puistoreggae oli viime vuonna todella jees!

Tänään sen sijaan Hukkatilan Takaterassilla Finlaysonilla pääsee kuuntelemaan maailmanmusiikkia, kun terassin valtaavat muusikot ja deejiit illaksi. Terassilta kuuluu maailma -tapahtuma alkaa klo 16.

Kesän toinen kuva-arvoitus

Ähhähää, eipäs ookkaan, kun paljastan vastauksen jo nyt! :)

Pyörittelin tätä asiaa lähes loputtomasti päässäni, mutta koska lomaa on vielä jäljellä reilu kolmisen viikkoa, halusin ehdottomasti päästä kuitenkin itselleni näin tärkeään paikkaan uudestaan. Asiaan auttoi myös tuo reilu kuukausi sitten tehty ylityöviikonloppu, jonka ansiosta sain katettua sillä koko matkan kustannukset. Mutta enpä siis kuitenkaan teekään tällä kertaa kuva-arvoitusta, koska kohde on itseni lisäksi myös lukijoilleni jo entuudestaan tuttu, ainakin blogin kautta.

En oikeastaan ole saanut Budapestiä mielestäni missään vaiheessa sen jälkeen kun siellä ensi kertaa kaksi vuotta sitten kävin. Viime kesäinen reissu vain vahvisti mun käsitystä tuosta upeasta ja moniulotteisesta kaupungista. Jollakin tavalla olen menettänyt sydämen lisäksi myös järkeni, sillä se on vain paikka, johon mun täytyy päästä aina uudestaan. Ainakin niin kauan, kuin siellä on uusia paikkoja nähtävänä (joita liki kahden miljoonan asukkaan kaupungissa riittää) ja niitä parhaita, tuttuja paikkoja uudelleen koettavana. Ja kun kaupunki on jo tuttu, on se helppo kohde tälläiselle omatoimiselle matkalle. Kaiken lisäksi siellä kaikki on vain niin edullista, sopii siis täydellisesti tälläiselle budjettimatkailijalle. Ja nyt kun se on varattu, on iskenyt ihan järkyttävä matkakuume, eikä mulle edes tälläistä yleensä tuu. Toivottavasti jaksatte reissun jälkeen lukea Budapestistä, sillä blogi painottuu siinä vaiheessa lähes pelkästään tuolle asialle :)

Muutamaksi päiväksi on enemmän kuin tarpeeksi tekemistä, sillä viime kesältä jäi vielä niin monta kattoterassia ja ruinpubia näkemättä. Samoin kissakahvilassa en vielä silloin päässyt käymään, ja Hummus Barin herkut on takoneet jatkuvasti takaraivossa. Ja kun vielä neljäs metrolinja on valmistunut lähes 10-vuotisen rakentamisen jälkeen tänä keväänä, niin kulkeminen helpottuu ja tälläiselle metrofanille sekin tuo reissuun oman mausteensa.

Budapestin miettiminen ja itselle järkeistäminen jatkui siis keväästä saakka ihan viime viikkoon asti, kunnes olo kävi lähes sietämättömäksi, vaikka Saksassakin tuli kesäkuussa poikettua. Ja kun vielä White Trash Diseasen Natakin postaili juhannusreissustaan siellä, tein lopulta ratkaisun ja tartuin edulliseen tarjoukseen. Itseasiassa kyllä suunnittelin alunperin sinne reissua jo talvilomalla, mutta se ei silloin toteutunut.

Aivan samanlaisesta budjettimatkasta ei silti voida puhua, mitä aiempina kesinä, sillä Ryanairin hinnat olivat lähes kolminkertaiset jopa vuoden takaiseen nähden. Aiemmin lennot sai suurinpiirtein satasella. Niinpä tulikin otettua lennot Finnairilta, koska kokonaishinta oli edullisempi, ja nyt samaan rahaan saa vielä ruumaan menevät matkatavaratkin. Lisäksi kun matkustan nyt omin neuvoineni, jää hotellin osuus tietysti kokonaan itselle maksettavaksi. Mutta myös Ebookersin kautta löytämäni hotellidiili oli aivan pilkkahintainen, neljä yötä designhotellissa alle 150 euroa hyvällä sijainnilla, joten kokonaiskustannukset jäivät varsin maltillisiksi.

Tuskin maltan odottaa tätä iloista jälleennäkemistä :)

Kölnissä: Mässypostaus osa 2

Yksi mieluisimpia ravintolakokemuksia Kölnissä oli Die Fette Kuh, eli kauniisti suomennettuna Läski Lehmä. Kyseessä on kaupungin suosituimpiin lukeutuva hampurilaispaikka, ja todella pieni sellainen. Etukäteen lukemieni arvioiden perusteella jonoa on usein, kuten myös mun sinne mennessäni.

Toisaalta tämä ei myöskään ole mikään hitaan ruokailijan paikka. Olin siellä syömässä lounasaikaan, ja muutkin paikalla olevat porukat söivät annoksensa ripeästi. Siinä jo pelkästään jonottaessa omaa hampurilaistani, tilaa vapautui ihan kiitettävään tahtiin. Tyhjiä pöytiä ei kuitenkaan ensiksi ollut, mutta onneksi myös kadun varressa oli muutamia, ja mahduin syömään ulos.

Die Fette Kuhin tilaustapa muistutti hieman Starbucksin toimintaa muualla. Tilaus tehtiin ja maksettiin kassalle, ja kassa merkitsi sen oheen tilaajan etunimen. Kun annos oli valmis, huusi kokki sen nimellä tiskiltä, ja sen sai hakea itse. Samoin Starbucksissa olen tottunut siihen, että mukin kylkeen otetaan tilaajan etunimi. Tätä käytäntöä ei kuitenkaan Saksan buckseissa ollut. Monet paikalliset ja ulkomaalaiset ovat tosiaan ravintola-arvostelusivustoilla suitsuttaneet tämän paikan purilaisia vilpittömästi. Ja kyllä tuo omakin valintani, viikon hampurilainen, johon tuli lisäksi pancettaa ja itse tehtyä tomaattipestoa, todella korkealle nousi kaikkien aikojen hampurilaisten joukossa. Ainoastaan suolaa oli hieman omaan makuuni liikaa, sillä koska pancetta on itsessään jo sen verran suolaista, pihvi ei olisi paistovaiheessa enää merisuolaa kaivannut.

Se, missä Die Fette Kuh erityisesti nimestäänkin huolimatta loisti, oli mahdollisuus tilata jokainen listan burgeri myös kasvisvaihtoehtona. Toisaalta, syöväthän lehmätkin pelkästään ruohoa :) Lihaversioon pystyi myös valitsemaan pihvin koon, ja itse otin tietysti reteänä poikana 200g pihvin ja isot ranskalaiset. Virhe, sillä olin jälleen ääriäni myöten täynnä syötyäni tuon annoksen. Myös heidän itse tekemiään ranskalaisia sai valita siis kahdessa koossa, ja ne menivätkin kertaheitolla vähintään sinne TOP 3 ranskalaisten joukkoon. Rapeuttakin oli tällä kertaa juuri kuten pitää, ja makua! Lisäksi molemmat valitsemani dipit, aioli ja talon kastike olivat mielettömän hyviä. Niitä sai valita annokseen kaksi eri vaihtoehtoa.















Lähtöpäivää edeltävänä iltana käytiin syömässä hieman paremmassa ravintolassa turistialueella Heumarktin vanhassa kaupungissa. Olin toivonut, että Peter veisi minut itselleen mieluisimpaan lähi-idän makuja, lähinnä hyvää hummusta tarjoavaan paikkaan, sillä onhan viime kesän yhteinen visiitti Budapestin taivaallisessa Hummus Barissa edelleen väkevänä mielessä.

Tämä paikka oli libanonilaisravintola Beirut, yhden kadun päässä Rheinin rannasta. Tätä ennen kaikki syömäni ruuat olivat olleet erittäin kohtuuhintaisia. Vaikka Die Fette Kuhin hinnat olivat jo lähempänä Suomen tasoa, niin silti sain alle 15 eurolla todella tuon määrän ruokaa, sekä pienen oluen.

Jos aiemmat paikat olivat olleet enemmän pikaruokaa, oli Beirut kuitenkin jo täysiverinen ruokaravintola, ja hintataso, osittain myös varmasti alueen takia, hieman korkeampi. Ei se silti kallis ollut, mutta osa liha-annoksista lähenteli kuitenkin jo Suomen hintoja täälläkin.

Itse halusin kuitenkin nimenomaan hummusta, ja pitkään harkittuani myös falafelit kiinnostivat, sillä harvoin olen saanut erityisen hyviä falafelejä. Poikkeuksena toki Fafa's Helsingissä ja Shawarma Jahala Tampereella. Valitsemamme hummusannoksen seassa oli myös hieman grillattua lammasta, tämän jaoimme yhteisenä alkuruokana, itse otin myös falafeleilleni lisäkeriisin. Vähemmälläkin olisin kyllä pärjännyt, sillä annos oli jälleen jäätävän kokoinen, ja jouduinkin pyytämään Peteriltä loppuvaiheessa apua, jotta ruokaa ei olisi jäänyt lautaselle :) Ja hyvää oli, joskin kotimaista Fafa'sia on edelleen mahdoton ylittää.

Koska falafelit eivät olleet läheskään yhtä hintavia, kuin lihavaihtoehdot, eikä omat ruokani täälläkään kovin kalliiksi tulleet. Puolikkaan hummuslautasen, falafelien, riisin ja kahden oluen kanssa hinta ennen tippiä oli 18 euroa. Mutta se, mikä erityisesti lämmittää ylihintaista suomalaista olutta ruuan yhteydessä särpivän suomipojan sydäntä, on että Saksassa näissä ruokaravintoloissakin oluesta joutui harvoin maksamaan edes kolmea euroa.











Mitä suomalaiseen alkoholipolitiikkaan tulee, olen jo pitkään puhunut sen puolesta, että verohelpotukset tulisi ennen kaikkea suunnata ravintolapuolelle. Itseäni ei niinkään haittaisi, vaikka alkoholi maksaisi kaupassa jopa nykyistäkin enemmän (tietysti mieluummin ei), mutta juuri baareissa ja ravintoloissa hinta pitäisi saada huomattavasti edullisemmaksi. Tällä tuettaisiin kaikkein parhaiten yrityksiä, ja saataisiin myös enemmän ihmisiä liikkeelle, ja siten vähennettäisiin toivon mukaan myös sitä kotona juomista ennen baariin lähtöä. Itseäni ainakin kirpaisee joka kerta, kun menen syömään ulos, ja tuoppi ruuan ohessa maksaa vaikkapa 6-8 euroa.

Mutta sellainen oli kulinaristinen retkeni Saksanmaalle. Lomasta tuli ainakin nautittua täysin siemauksin, ja vaikka töihin paluu on nyt tosiasia, onneksi tosiaan sinne heinäkuulle riittää vielä lomaa. Ja ehkäpä silloinkin tulee jossakin päin reissattua. Näin ainakin toivon.

Joonaksen keittiössä

Nyt täytyy sanoa, että huh huh. Urakka on onneksi takana päin, mutta eilen käytin lähes yhdeksän tuntia ruuanlaittoon. Tämähän on melkein kuin olisi jouluruokia valmistanut :)

Olin päättänyt jo Chef Santerin Rakkaat juurekset -kirjan julkistustapahtumassa Ravintola C:ssä, että näitä siellä syömiäni suosikkiruokiani minun pitää kokeilla tehdä itsekin. Viikot ehtivät vain kulua, kunnes sain aikaiseksi toteuttaa tämän projektin. Katso muuten lopusta vielä palsternakkamoussen ohje videona (huom! lopussa kissa). Sitä en tosin itse tällä kertaa tehnyt, mutta sepä se vasta maistuva jälkiruoka onkin!

Vielä tuotakin pidempään, edellisistä Hulluista Päivistä lähtien, olin suunnitellut myöskin tekeväni risottoa, sieltä kun tuli ostettua parmesania ja arborio -riisiä.

Kokkauspäivä alkoi kanaliemen keittelemisellä heti herättyäni. Laitoin kokonaisen pakastebroilerin ensin kiehumaan, ja lisäsin lopulta joukkoon reilun satsin kaikenlaisia mausteita ja kasviksia. Lopputuloksena sain yli kaksi litraa kanalientä, josta kolmannes jäi vielä pakastettavaksikin. Oikeastaan kokkailu oli saanut alkunsa jo lauantai-iltana, jolloin tein Taikaleivän pohjan ja jätin sen kohoamaan kaikessa rauhassa. Olin löytänyt reseptin jo kuukausia sitten Tapahtui kerran vahingossa -blogista, ja nyt päätin sen toteuttaa Chef Santerin kardemummalla maustetun lanttukeiton kanelikerman kera kanssa syötäväksi.



Taikaleipä kohosi omia aikojaan liki vuorokauden, kanaliemeä keittelin kolmisen tuntia ja sen valmistuttua aloin risoton valmistukseen. Sipuleja kuullotin ensin pannulla oliiviöljyssä, jonka jälkeen lisäsin sekaan riisin. Niiden muututtua läpikuultaviksi, lisäsin valkoviinin ja lopulta kanaliemen pienissä osissa. Risoton alkaessa vetäytyä sopivaksi, ja riisin pehmettyä raastoin joukkoon parmesanin ja lisäsin pienenä kuutiona osan aiemmin kanaliemen keittämisestä jääneet broilerin rasvaisemmista paloista. Tein sitä neljä annosta, jotta ruokaa jäisi vielä tiistaillekin. Parhaat broilerin rintapalat pakastin myöhempää käyttöä varten.

Risottoon tuli:

4dl arborio -riisiä
1 sipuli
6 dl kanalientä
2 dl valkoviiniä
4 rkl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 rkl ruokasuolaa
2 dl parmesaaniraastetta
...ja ehkä arviolta 2-3 dl kypsää broilerin lihaa

Sitten alkoi Taikaleivän valmistus. Käsittämättömän helppoa se kyllä on! Resepti löytyy tuolta toisesta blogista, mutta kerrattakoon, että lämmitin valurautapataani ensin 225 asteessa uunissa puolisen tuntia, ja jauhotettuani taikinan, heitin sen sinne kypsymään kannen alle. Ensin puoli tuntia kannen kanssa, ja loput 15 minuuttia ilman. Lopputulos oli täysin luvatun mukainen, vaikka uuniin mennessään se oli vielä sellainen möykky, että epäusko alkoikin vähän hiipiä taustalle. Turha huoli oli, maku oli täydellinen! Sopii kyllä loistavasti lanttukeiton oheen.





Mutta vielä oli paljon tehtävää jäljellä. Keiton lisäksi piti valmistella hummus ja laffa-leivät. Jälkimmäisistä en löytänyt mitään suomenkielistä reseptiä, mutta tälläinen ulkomainen ruokablogi pelasti mun päiväni. Olin tosiaan rakastunut laffaan syötyäni sitä ensimmäisen kerran viime kesänä Budapestissä Hummus Barissa peräti kahtena päivänä. Mutta enpä kuvitellut, että sen valmistaminen olisi noin helppoa, ja että lopputulos ei paljoa kalpenisi kesän kokemukselleni.

Taikinasta muotoiltiin suurin piirtein paistinpannun kokoisia, ja 1-2 sentin paksuisia lättyjä ja paistettiin pannulla runsaassa öljyssä reilun minuutin verran molemmilta puolilta. Lopputulos oli itse asiassa niin loistava, että enpä enää taida koskaan ostaa esimerkiksi naanleipää kaupasta tämän jälkeen. Maku kun laffalla ja naanilla on melkein yksi yhteen, ja ainakin tämä hakkaa mennen tullen kaupan esipaistetut hötöt.

Tässä vielä laffaleipään käyttämäni määrät:

8,5 dl vehnäjauhoja
8 g kuivahiivaa
4 dl vettä
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
2 rkl oliiviöljyä

Tarkoitus oli tehdä sekä tavallista hummusta, että punajuurihummusta Chef Santerin juureskirjan mukaan. Reseptiikka ei eroa toisistaan mitenkään muuten, kuin että hummuksen sekaan soseutetaan valmiiksi keitettyä punajuurta. Itse asiassa pidän tuosta punajuurihummuksesta jopa vielä enemmän, kuin tavallisesta. Lisäksi tein laffan ja hummuksen kanssa syötäväksi dukkahia paahtamalla ja rouhimalla cashewpähkinöitä, mantelia, pinjan- ja korianterinsiemeniä, sekä juustokuminaa. Mukaan lisäsin vielä paahdettua sipulia, sokeria ja suolaa.

Laffaleipää paistaessa olin keitellyt jo lanttukeittoakin, ja lopulta sain senkin valmiiksi. Kuutioin lantun ja sipulin pieniksi paloiksi, ja kuullotin niitä keskilämmöllä kattilassa voin kanssa. Kun voi oli imeytynyt sopivasti, lisäsin päälle viinin ja kiehautin. Tärkeää maun kannalta on, että sipulit tai lantut eivät ruskistu.

Tässä vaiheessa lisäsin kanaliemen, ehkä arviolta pari desiä vettä ja mausteet ja keittelin lantut kypsiksi. Lopuksi soseutin keiton sauvasekoittimella ja lisäsin toisen desin vispikermaa joukkoon.

Lanttukeitto Chef Santerin tapaan:

200 g lanttua
2 kpl sipulia
reilu nokare voita
2 dl kuivaa valkoviiniä (tai korkilline omenaviinietikkaa)
3 dl kana- tai kasvislientä
vettä
3 valkosipulinkynttä
1/2 tl hienonnettua kardemummaa
veitsenkärjellinen cayennepippuria
suolaa ja mustapippuria
kermaa

Kanelikerma:

1 dl vispikermaa
1/3 tl jauhettua kanelia

Tälläisen rupeaman jälkeen on kyllä takki vähän tyhjä, mutta ruokaa tuli suorilta kolmeksi päiväksi, ja aineita jäi vielä pakastimeen pidemmäksikin aikaa. Ja kyllähän näissä maku palkitsee vaivasta. Itse asiassa ostin vielä hernekeittotarpeetkin samalla kertaa lauantaina ensimmäistä kertaa vuosiin, ja sitäkin olisi tarkoitus kokkailla pitkän kaavan mukaan tällä viikolla. Kanalientä on onneksi nyt valmiiksi pakastimessa.

Valoa kansalle ja minulle

Vieläkin riittää tarinaa Helsingistä! Oltiin tosiaan maanantaihin asti siellä, ja hotellin luovutuksen jälkeen suunnattiin keskustaan kiertelemään kauppoja. Ykkösprioriteettina oli käydä tutustumassa kaikkien huulilla juuri nyt olevaan uuteen ruotsalaistulokkaaseen, eli Granitiin.

Liike sijaitsee Bulevardin ja Mannerheimintien risteyksessä, ja voi hemmetti mikä tavarataivas se olikaan. Se on vähän kuin sisustustavaran Tiger, joten hintataso ei ole kalleimmasta päästä ja osa tuotteista on jopa edullisia, kuten tuo hankkimani työmaaroikan näköinen valaisin. Oli siellä muitakin upeita valaisimia, monenlaisia säilytyskoreja, joista erityisesti tykästyin puisiin omenakoreihin, peltisiä tehdashenkisiä retrosäilytyslokeroita, vanhoista putkista tehtyjä vaaterekkejä ja kaikenlaista pienempää sälää. Olisin hyvin voinut ostaa sieltä ihan kaikkea, mutta kannettavana oli jo nyt matkalaukku, reppu ja suuri muovikassillinen lamppuja, ja tavaroiden kanssa piti mahtua vielä bussiinkin. Päätös osoittautui lopulta järkeväksi, sillä bussi oli niin täynnä, että jouduin säilyttämään osaa matkatavaroista käytävällä.









Mutta eivät valaisinhankinnat vielä tähän jääneet. Syksy on hyvää vauhtia tulossa, ilmatkin sen ovat jo näyttäneet, sen verran surkeaksi keli muuttui tällä viikolla. Ennustin näin kyllä Flow'n jälkeen tapahtuvan. Syksyyn taas luonnollisesti kuuluu iltojen pimeneminen, joten lampuille on ihan varmasti käyttöä.

Olin jo pidemmän aikaa etsinyt tuollaisia jättikokoisia halogeenilamppuja useista kaupoista sekä täältä Tampereelta, että nettikaupoista. Luonnollisesti alkuperäistä Mattias Ståhlbomin designvalaisinta 'E27 Pendantia' on saatavilla, mutta hintaakin on mun mielestä tavallisesta halogeenivalaisimesta liikaa. Olin kuitenkin saanut aiemmin vinkin, että Clas Ohlsonilla sellaisia olisi, mutta kuten todettua, ei Tampereella. Manskun "Clasu" tuottikin heti tulosta, ja kotiutin reissusta noita lamppuja peräti neljä kappaletta :)





Lisäksi tuli käytyä shoppailemassa amerikkalaisia tuotteita myyvässä Behnford'sissa sekä frappella viihtyisässä Kawa Cafessa. Ja tosiaan, kuten mainitsin jo Flow-postauksessakin, Fafa'sissa tuli syötyä yhteensä kolmesti tuon reissun aikana, sillä hain Kampin Fafa'sista mukaan annoksen hummusta ja falafelia kotiintuomisiksikin. Hummus oli aivan jäätävän hyvää, eikä tosiaan paljoa hävennyt Budapestissa syömälleni, mutta pitaleipä kyllä jäi aika paljon Hummus Barin laffa-leivästä jälkeen.

Mutta koska tässä on jo useampi päivä tullut vietettyä kotikaupungissa ja viikonloppu on alkamassa, niin aika palata mukavasti maanpinnalle täälläkin. Tylsyyttä helpottaa tänään Keskustorilla alkavat neljännet Chilifestit, ja sunnuntaina seuraava Ravintolapäivä! Tampereellakin on jälleen monta mielenkiintoista vaihtoehtoa. Toivotaan kuivia kelejä, vaikka ennuste ei kovin mairitteleva olekaan. Huomenna on luvassa leffaa ja kaverin kotiinpaluubileet, Singstaria ja punaviiniä, ehkä litroittain Tinto Veranoakin.