sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Viikonloppufiilistä

Perjantaina Voice of Finlandissa ei taaskaan ihan oikeasti ollut mitään ihan superpäräyttävää, vaan mun mielestä esitykset olivat aika keskinkertaisia.

Näin siis suurimman osan esiintyjien osalta. Reeta Vestman, joka on laulanut aiemmin mitä loistavimmassa Husky Rescuessakin, oli tietenkin omasta mielestäni ylitse muiden. Jotenkin vain tykkään hänen äänestään vaikka biisivalinta ei ehkä parhaimmasta päästä ollutkaan.



Myös Christian Casagranden AC/DC-imitaatio oli kyllä ihan hyvä vetona, mutta että hänelle tehtyjä omia biisejä jaksaisi kuunnella uudestaan ja uudestaan vaatisi jo hiukan enemmän kuin imitaatioäänen.

Klubilla oli lauantaina ihan poikkeuksellisen paljon jengiä, tanssilattia oli jo puolen yön jälkeen täynnä, joka on harvinaista ja melkein pilkkuun asti siellä jaksoinkin olla. Tuttu deejiikolmikko piti biisilinjan taatun varmasti indiepopissa, joskin räppiä tuli omaan makuun tällä kertaa vähän turhan paljon.



Tänään on ollut kyllä todellinen aivot narikkaan ja chillauspäivä. Koska ilta meni niin pitkäksi, tuli nukuttua melkein puolille päiville, eikä kaupungille päässyt takaisin kuin vasta iltapäivästä. Jossain vaiheessa oli tullut hirveä himo saada Napolin pitsaa, ja nimenomaan tuota maailman parasta pitsaa, eli Garibaldia. Se oli edelleen aivan yhtä hyvää kuin viimeksikin, pala taivasta.



Ja kun kerran Europakin siinä vieressä on niin sopivasti, mentiin kaverin kanssa vielä jälkkärikahville ja pelailemaan Yatzyä. Kupu täynnä ja mielikin ruokittuna on hyvä lähteä työviikkoon. Sai kaikki loppuviikon kurat jauhettua alta pois ja lähden optimistisin mielin viemään asioita eteenpäin omalta osaltani.

Tässä vielä sekä ihan muuten vaan hyviä, mutta myös eilen Klubilla tulleita loistobiisejä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.