Viimeisimpänä bongasin eilen Aamulehdestä, että telkkarista tulee Michael Palinin tuorein matkaohjelma, Palin Brasiliassa. Kyselin heti kaveria kylään, sillä aiemmat sarjat on suurimmaksi osaksi tullut myös katsottua viime vuosina uudelleen juuri tuon kyseisen kaverin kanssa.
Palinin matkaohjelmiin tykästyin jo lapsena, ennen kuin olin yhtäkään Monty Pythonia edes nähnyt. Varsinkin näissä hänen vanhoissa sarjoissaan oli, ja on tietysti edelleenkin sellainen jännä, kiehtova vire, joka koukuttaa katsomaan. Ohjelmat sisältävät sopivassa suhteessa huumoria, joka on tietenkin koomikolle itsestään selvää, hyötytietoutta, mutta myös hienoja maisemia.
Michael on matkustellut maailmaa ristiin rastiin, mutta ei ollut vielä aiemmin käynyt Brasiliassa. Tuorein tv-sarja on viime vuodelta, ja näytetään siis nyt YLE TV1:llä. Brasiliasta on tullut nähtyä yhtä jos toistakin sarjaa, mutta toivottavasti Palin tuo siihen jotakin tuoretta twistiä. Ensimmäisen jakson perusteella huumoria oli selvästi aiempaa vähemmän, mutta eiköhän tämä tästä, tai sitten ikä alkaa painaa.
Iltapalaksi kokkailin kasviswokkia, jota riitti vielä täksi päiväksi töihinkin evääksi. Tästä päästäänkin kätevästi aasinsiltaa yli Kwai-joen, sillä toinen näistä ensimmäisistä muhun vedonneista matkaohjelmista liittyy nimittäin vahvasti ruokaan. Kyseessä on toisen brittiherrasmiehen, Keith Floydin (lepää rauhassa) kokkiohjelma. Mies reissasi ympäri maailmaa kokkailemassa ja otti aina hiukan napanderia siinä ruuanlaiton lomassa. Aivan kevysti tähän mieheen ei pidä suhtautua, sillä henkilökohtaisesti pidän Floydia suurimpana yksittäisenä innoittajana, mitä tulee myöhempien vuosien ruuanlaittoharrastukseeni. Tosin tämä vaikutus oli alitajuista, koska ymmärsin sen merkityksen vasta aivan viime vuosina.
Vaikka Floydin matkassa oli selkeästi enemmän painottunut ruokaan, oli se jälleen yksi upea mahdollisuus nuorempana päästä nojatuolimatkalle vieraisiin maihin. Mä kun en ole tosiaan nuorempana, jos vieläkään, päässyt paljoa matkustelemaan. Kyllähän mä aina katselin Matkapassiakin (varsinkin Ian Wright oli nuorena mun suosikkejani) ja muita yksittäisiä ohjelmia silloin tällöin, mutta ei niistä mikään ole ollut mun elämässä niin merkittävässä asemassa kuin nämä edelliset.
Myöhemmin kiinnostavien matkaohjelmien tarjonta tietysti kasvoi kun tuli mm. mut heti ensimmäisestä kaudesta mukaansa temmannut Madventures ja sittemmin vielä jopa Keith Floydia suuremman vaikutuksen muhun tehnyt Anthony Bourdain. Varsinkin Tonyn ohjelmassa yhdistyy myös matkailu kiinnostavalla tavalla, mutta ruokakulttuuria ja sen laittoa unohtamatta.
Suomessa nähtiin juuri vähän aikaa sitten miehen viimeinen 8. kauden matkaohjelma, mikä on sääli ja olenkin jo pitkään etsinyt Euroopasta kauppaa joka myisi tätä sarjaa DVD:llä. Sopivaa diiliä ei vain ole vielä kävellyt vastaan. Bourdainin, kuten kenen tahansa näistä edellä mainituista, matkoja jaksaa katsoa aina uudelleen ja uudelleen, ja sinänsä olisi hienoa omistaa kaikki kahdeksan kautta omana.
Viime päivinä olen vain selaillut kaikkia mahdollisia lentoja kyllästymiseen saakka, mutta mikään ei tunnu kiinnostavalta ilman matkaseuraa. Sosiaalisena tyyppinä mua ei yhtään houkuta ajatus lähteä esimerkiksi talvilomalla itsekseni reissuun, vaikka sitäkin vaihtoehtoa olen pohtinut. Pystyykö joku ratkaisemaan mun puolesta tän kaukokaipuun?
Keith Floydia tuli munkin katsottua monesti nuorempana ja oli hauska hieman vanhempana tosiaan huomata kuinka se otti sitä napandeeria aikas hanakasti siinä kokkailleessaan. Aivan huippu ohjelma!
VastaaPoistaSamoin Bourdain on yksi suosikeistani ruokaohjelmissa. Aivan käsittämättömiä määriä se tuntuu syövän reissuillaan, tai ainakin ohjelmista saa sen kuvan kun ei tarkaan tiedä miten paljon pätkiä editoidaan.
Mulla tuli mielleen couchsurffin eli sohvasurffaus voisi olla ihan kelpo juttu millä tehdä yksin matkaamisesta hieman sosiaalisempaa.
Niin, maksasyöpäänhän se sitten kuoli. En tiedä mikä niiden elämäntapojen vaikutus asiaan kuitenkaan oli.
PoistaMä oon miettiny tota Bourdain-juttua myös, mut oon tullu siihen lopputulokseen, että kameraryhmä ja muut osallistuu myös ruokailuun. Pisteet ainakin laskis mun silmissä aika paljon, mikäli se kaikki ruoka heitettäisiin hukkaan. Etenkin jossain Afrikan tai Aasian matkoilla.
Yksin matkustamisessa on hyvänä puolena se, että yksin liikkuessa tutustuu huomattavasti helpommin ihmisiin kuin useamman ihmisen ollessa liikenteessä. Yksin matkustaessa voi olla huoletta itsekäs ja saa yksin päättää minne mennään, missä syödään, koska lähdetään... Myös coachsurfin onnistuu helpommin. Toisaalta totta on sekin, että jaettu ilo on suurempi kun mukana on matkakumppani, jonka kanssa voi jakaa kaikki hienot kokemukset. Mutta jos yksin matkustamista ei ole koskaan kokeillut, on se ehdottomasti kokeilemisen arvoinen asia.
VastaaPoistaMä olen kyllä muutamaan otteeseen harkinnut tota coachsurfingiin mukaan lähtemistä, mutta siinä on muutama seikka jotka mua estää. Samoin hieman samanlaiset jutut vaikuttaa mun mielenkiintoon hostelliin majoittumisen osalta, jolloin sitä sosiaalista elämääkin tietenkin olisi enemmän. Ohimennen liippasin asiaa tässä postauksessa:
Poistahttp://indiemode.blogspot.fi/2012/11/herkkujen-aarella.html
Mutta kiitos rohkaisusta, eiköhän tässä tosiaan jossain vaiheessa vähintään tule itsekseen lähdettyä jos ei muuta keinoa ole. Olin kyllä tosiaan saamassa Budapestiinkin jo matkaseuraa, mutta itse päätin tässäkin vaiheessa odottaa kevättä matkan suhteen.