tiistai 8. marraskuuta 2011

Shoppailupäivä!

Odotin koko päivän että pääsen shoppailemaan illalla. Tarkoitus oli käydä myös syömässä Zarillossa burgeritiistain vuoksi, mutta asiakkaiden paljous yllätti tällä kertaa täysin kun jono kiemurteli pitkälle ulos ovesta. Jouduttiin tyytymään Asematunnelin La Garen mielikuvituksettomaan pizza- ja kebab tarjontaan.

Lievän pettymyksen korvasivat kuitenkin kivat uudet vaatteet, ja tulihan lauantain French Films lippukin samalla haettua Klubilta jo ennakkoon. Pitää muuten mainostaa että siellä on maanantaista lauantaihin Happy Hour hinnat muistaakseni klo 14-20 ja kaikki erikoiskahvitkin vain 1,50 euroa. Useamman kerran on tullut näistä nautittua, tänään jälkiruuaksi maistui mainio valkosuklaalatte.

Uusista löydöistä päivän asussa on mukana pidempään etsimäni tuubihuivi joka löytyi yllätykseksi jopa H&M:n miesten osastolta. Tähän saakka olen vastaavia nähnyt vain naisten liikkeissä tai osastoilla. Se on sopivan suuri jotta menee hieman överiksikin, mutta lämmin on! Toinen löytöni oli hauska nurinkurinen vinksisvonksis villaneulepaita jota kai voisi käyttää oikein päinkin kun sen ensin kääntäisi nurinpäin O_o siis hetkinen... Kuvia sitten vähän kylmemmillä ilmoilla ;)

Päivän asu:



Huivi: H&M
Neuletakki: JC
Paita: Carlings
Housut: Pull and Bear

Tänään on Spotifyssä soinut lähes taukoamatta S.C.U.M:in loistavaakin loistavampi 'Again Into Eyes'. Melkoisen tajunnanräjäyttävää musiikkia, muistuttaa hetkittäin David Bowieta, Joy Divisionia ja White Liesia. Lisäksi tämä loistava elektrokokoelma tuli kuunneltua.

Ja teille Spotifyttomille maistiaisia S.C.U.M:ista täältä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.