torstai 10. marraskuuta 2011

Lahjuksia

Kaverini Anna oli askarrellut eilen kaikenlaista kivaa ja sain lahjaksi ihanat, jo pitkään kuolanneeni mustat nappikorvikset. Tykkään. Lisäksi sain hienon nännipaidan ja viininpunaisen palestiinalaishuivin.

Näiden lisäksi vieläpä aivan ihastuttavan satupokkarin 'Meidän Mirri' joka kuuluu lapsuuden suosikkeihini Tammen Kultaisiin Kirjoihin. En ole tainnut muistaa kertoa että olen aivan höpönä kissoihin?

What have I done to deserve this? ;)





Päivän asu valikoitui tällä kertaa hieman hätäisesti aamukiireessä ilman sen suurempia miettimisiä, joten anteeksi tämä "voiko näin pukeutua?" tyyppinen ratkaisuni :) Mukana kuitenkin toissapäivänä H&M:stä löytämäni nurinkurinen neulepaita. Tajusin muuten vasta nyt miten paljon mulla on tänään päällä henkkamaukkaa :P



Pipo: H&M
Huivi: H&M
Neule: H&M
Housut: Skinny Carrot, Topman (tästä erityiskiitos Nelliinalle, joka ohjasi oikeaan suuntaan näiden etsimisen suhteen. Olin kuolannut porkkanamallisia sammareita hänen miehensä Sakun päällä aiemmin :)

Viimeisen vuorokauden aikana Spotifyssäni on soinut pääasiassa The Drums. Nyt soitossa on Summertime EP viime vuodelta, jolta löytyy ihana vislailukappale 'Let's Go Surfing' joka saa aina HTDJ:ssäkin hymyn suupieliin tanssilattialla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.