Tampereen terassilaivat osa 1

Terveisiä täältä kuuman kosteasta Mombasasta Budapestistä!

Tämä postaus tosin kertoo Tampereesta. Ratinan suvantoon on tullut nimittäin tänä vuonna merkittävästi lisää ravintolatarjontaa, mitä aiempina kesinä. Harmi tietysti, että kelit eivät alkukesästä vielä olleet terassihengailuun omiaan, mutta nyt sitäkin suuremmalla syyllä pitää ottaa menetetty aika takaisin!

Olen käynyt jo pariinkin otteeseen Laukontorin puolella Gastrolaivalla, myös risteilemässä, sekä kerran Tampereen perinteisimmällä laivaterassilla Suvi -laivalla, joka on ollut ankkuroituna Laukontorin rantaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä kesänä vastarannalle, stadionin puolelle rantautui kuitenkin useampikin terassivaihtoehto, jopa siten, että täälläkin hitaassa Hämeessä aletaan pikkuhiljaa tajuta, mikä tekee Turusta niin mahtavan paikan. Se ero täällä tosin on, että eivät nämä mitenkään pärjää entisen pääkaupunkimme kilpasiskoille. Ja sen lisäksi, että stadionin puolelle on tullut kaksi terassilaivaa, on siellä vielä kolmas, ponttoonien päällä kelluva terassi. Se tosin on ollut olemassa jo vuosia, mutta Ratinan alueen valmistuttua asiakasvirta on ollut kasvusuunnassa, ja kysyntään vastaamaan tässä on varmasti lähdetty. Tämä postaus keskittyy kuitenkin nimenomaan laivoihin.

Eniten mua oli kiinnostanut Restamaxin ravintolalaiva Little Joe, joka on vieläpä aivan pakasta vedetty ja tätä tarkoitusta varten rakennettu uusi laiva. Sen näkee terassilla kaikesta, sillä laiva on moderni ja tilava. Se on tosin tukevasti paikoillaan, eikä siinä edes moottoreita ole, jotta sillä voisi järvellä liikkua. Tilat on suunniteltu tehokkaasti nimenomaan ulkoruokintaa ja juomista silmällä pitäen. Little Joella on tiloja peräti kolmessa kerroksessa, joista yksi on sisällä kannen alla.









Olin jo halunnut pidemmän aikaa todellakin käydä täällä syömässä, mutta se venähti tosiaan johtuen noista kesäkuun heikoista keleistä. Niinpä kesän vihdoin saavuttua, kävin siellä viime viikolla kotimatkalla yhdellä kaverini kanssa, ja lopulta keskiviikkona testaamassa ravintolan ruokalistaa.

Menu ei ole kovin laaja, joka tosin on ihan ymmärrettävää tälläiselle laivalle, mutta erilaisia focaccioita, salaatteja ja pitsoja sieltä saa kyllä. Little Joeta on mainostettu erityisesti pitsauunin takia, joka lienee suhteellisen poikkeuksellinen ominaisuus terassilaivalle. Itse halusin nimenomaan testata paikan pitsaa, sillä toiveissa oli löytää verrannollinen kilpailija Pizzeria Napolille, josta saa Tampereen parhaat pitsat.

Minä tilasin vertailun vuoksi lihattoman vaihtoehdon, sillä Napolissakin suosikkini on nimenomaan kasvispitsa, Garibaldi. Joen pitsaan tuli vuohenjuustoa, paprikaa ja paahdettuja cashewpähkinöitä. Ja kyllä mä tykkäsin. Koko ei ollut aivan normaalin pitsan luokkaa, ennemminkin kaksi kolmasosaa pyöreästä pitsasta, mutta makua oli kyllä kiitettävästi. Nimenomaan ne tärkeimmät, eli täytteet saavat multa täydet pisteet. Sen sijaan pitsapohja ja tomaattikastike eivät selviytyneet testistä aivan yhtä loistavasti. Tästä huolimatta käynti laivalla oli kuitenkin nautinnollista, eikä syömässäni ruuassa valittamista kuitenkaan ollut. Mieluummin silti sijoitan saman summan Napoliin, kuin menen Little Joelle ainostaan syömään. Mutta jos haluan valita mukavan kesäterassin, voin helposti jäädä sinne myöskin syömään nälän yllättäessä.

Ruoka siis oli hyvää, vaikka ei Napolin ykköspaikkaa horjuttanutkaan, mutta miinusta tulee muovituopeista, joka on niin yleistä monella muullakin terassilla. En koskaan tykkää juoda olutta muovituopista. Lisäksi ainakin tällä hetkellä 0,4l tuoppi kustantaa 5,50€ joka on tässä kaupungissa selkeästi keskitasoa kovempi hinta. Tampereen parhaalla kiinteällä terassilla Jack The Roosterissa saman kokoisen oluen hinta kantiskortilla 4,20€, joten se saa kyllä miettimään, onko laivaravintola noin ison hintaeron väärti.

Kakkuparatiisissa

Sain pari viikkoa sitten kutsun josta en voinut kieltäytyä. Teemana oli raakakakkukurssi, jollaisia Pikku Paratiisi Hallituskadulla järjestää mm. raakasuklaa-, smoothie- ja jäätelökurssien ohella. Suuntasin siis pyörän torstai-iltana Sokoksen taakse, ja lähdin leipomaan.

Olin aiemmin käynyt Pikku Paratiisissa pariinkin otteeseen syömässä raakakakkua, tosin Ravintolapäivien yhteydessä, joten kokemusta niistä oli siis entuudestaan. Erityisesti talvella maistelemani Fazerina-mustikkakakku, ja vadelma-mangokakku veivät tuolloin kielen mennessään. Ja vaikka omat leivontataitoni eivät ole ruuanlaiton kanssa yhtenevät, niin kurssilla pääsin kokeilemaan kakun tekemistä itse, mikä oli hauskaa.

Meitä oli muutaman hengen ryhmä, joka jaettiin kahtia. Me pojat tehtiin Mustikka-cashewjuustokakkua ja tytöt Tuplasuklaakakkua. Molempia päästiin kyllä sitten lopuksi maistamaan. Minä kun en ole suuri banaanin ystävä, olin positiivisesti yllättynyt, millä kaikilla vaihtoehtoisilla raaka-aineilla kakun täytteen rakenteeseen pystytään vaikuttamaan. Mustikkakakkuun tuli sekä pohjaan, että täytteeseen runsaasti cashewpähkinää, suklaakakun täytteeseen puolestaan avokadoa. Hieman ohuenlaisestihan tuota täytettä tuli, mutta johtuen tuhdeista ainesosista, kakut olivat varsin täyttäviä ja kahta palaa enempää ei olisi jaksanutkaan syödä. Koristeeksi laitoin omaan kakkuumme vielä mustikkaa ja mulperinmarjoja. Ei huono ensimmäiseksi raakakakuksi!











Lisäksi kurssilaisille tarjottiin valinnainen kahvi ja pala raakasuklaata. Kaikki oli erittäin herkullista, kahvit Pikku Paratiisiin tulevat Tampereen Paahtimolta. Varmasti jossain vaiheessa kokeilen tehdä raakakakkua itsekin, mutta tällä hetkellä multa puuttuu tarvittavat laitteet, sauvasekoittimessa ei ihan ole tarpeeksi tehoja :)

Jos näiden jälkiruokien tekeminen kiinnostaa, ota yhteyttä Pikku Paratiisiin tai seuraa heidän Facebook -sivultaan, milloin seuraaville kursseille on mahdollista osallistua.

Smoothieihinhan tämä paikka erityisesti panostaa, ja niitä löytyykin listalta pitkä liuta. Kurssien lisäksi kahvilassa on hyvän kahvin, raakasuklaan ja -kakkujen tarjolla mm. itse tehtyä raakajäätelöä. Sitä pitää palata pian maistelemaan. Pikku Paratiisi on myöskin mukana kuun lopussa Kukkaisviikkojen avajaisten yhteydessä Keskustorilla järjestettävillä Tampere Food Festeillä. Sinne käy matkani, sillä tarjolla on monen monta muutakin kiinnostavaa ruokakojua. Myös elokuun Ravintolapäivässä he ovat jälleen mukana, seuraa ilmoittelua!

Kesän toinen kuva-arvoitus

Ähhähää, eipäs ookkaan, kun paljastan vastauksen jo nyt! :)

Pyörittelin tätä asiaa lähes loputtomasti päässäni, mutta koska lomaa on vielä jäljellä reilu kolmisen viikkoa, halusin ehdottomasti päästä kuitenkin itselleni näin tärkeään paikkaan uudestaan. Asiaan auttoi myös tuo reilu kuukausi sitten tehty ylityöviikonloppu, jonka ansiosta sain katettua sillä koko matkan kustannukset. Mutta enpä siis kuitenkaan teekään tällä kertaa kuva-arvoitusta, koska kohde on itseni lisäksi myös lukijoilleni jo entuudestaan tuttu, ainakin blogin kautta.

En oikeastaan ole saanut Budapestiä mielestäni missään vaiheessa sen jälkeen kun siellä ensi kertaa kaksi vuotta sitten kävin. Viime kesäinen reissu vain vahvisti mun käsitystä tuosta upeasta ja moniulotteisesta kaupungista. Jollakin tavalla olen menettänyt sydämen lisäksi myös järkeni, sillä se on vain paikka, johon mun täytyy päästä aina uudestaan. Ainakin niin kauan, kuin siellä on uusia paikkoja nähtävänä (joita liki kahden miljoonan asukkaan kaupungissa riittää) ja niitä parhaita, tuttuja paikkoja uudelleen koettavana. Ja kun kaupunki on jo tuttu, on se helppo kohde tälläiselle omatoimiselle matkalle. Kaiken lisäksi siellä kaikki on vain niin edullista, sopii siis täydellisesti tälläiselle budjettimatkailijalle. Ja nyt kun se on varattu, on iskenyt ihan järkyttävä matkakuume, eikä mulle edes tälläistä yleensä tuu. Toivottavasti jaksatte reissun jälkeen lukea Budapestistä, sillä blogi painottuu siinä vaiheessa lähes pelkästään tuolle asialle :)

Muutamaksi päiväksi on enemmän kuin tarpeeksi tekemistä, sillä viime kesältä jäi vielä niin monta kattoterassia ja ruinpubia näkemättä. Samoin kissakahvilassa en vielä silloin päässyt käymään, ja Hummus Barin herkut on takoneet jatkuvasti takaraivossa. Ja kun vielä neljäs metrolinja on valmistunut lähes 10-vuotisen rakentamisen jälkeen tänä keväänä, niin kulkeminen helpottuu ja tälläiselle metrofanille sekin tuo reissuun oman mausteensa.

Budapestin miettiminen ja itselle järkeistäminen jatkui siis keväästä saakka ihan viime viikkoon asti, kunnes olo kävi lähes sietämättömäksi, vaikka Saksassakin tuli kesäkuussa poikettua. Ja kun vielä White Trash Diseasen Natakin postaili juhannusreissustaan siellä, tein lopulta ratkaisun ja tartuin edulliseen tarjoukseen. Itseasiassa kyllä suunnittelin alunperin sinne reissua jo talvilomalla, mutta se ei silloin toteutunut.

Aivan samanlaisesta budjettimatkasta ei silti voida puhua, mitä aiempina kesinä, sillä Ryanairin hinnat olivat lähes kolminkertaiset jopa vuoden takaiseen nähden. Aiemmin lennot sai suurinpiirtein satasella. Niinpä tulikin otettua lennot Finnairilta, koska kokonaishinta oli edullisempi, ja nyt samaan rahaan saa vielä ruumaan menevät matkatavaratkin. Lisäksi kun matkustan nyt omin neuvoineni, jää hotellin osuus tietysti kokonaan itselle maksettavaksi. Mutta myös Ebookersin kautta löytämäni hotellidiili oli aivan pilkkahintainen, neljä yötä designhotellissa alle 150 euroa hyvällä sijainnilla, joten kokonaiskustannukset jäivät varsin maltillisiksi.

Tuskin maltan odottaa tätä iloista jälleennäkemistä :)

Ikea-pöydän ritarit

En mä mitään pöytää oo ostanu, mut Ikeasta mun ruokapöytä kylläkin on. Otsikko tuli vain mieleeni tuosta belgialaisen Jeroom Inc.:in huumorikuvasta ja tuntui sopivalta tähän asiayhteyteen :) Kyseisen herran kuvat ovat naurattaneet muutenkin kerran jos toisenkin. Osa siitä on todella mustaa, hieman The Perry Bible Fellowshipin tyyliin, osa taas aivan arkista, kuten nyt vaikka tämä.

Mutta asiaan! Kävin nimittäin tässä hiljattain täydentämässä myös keittiökamoja Ikeassa. Olin jo pidempään ajatellut hankkia tuollaisen uunivuuan, vaikka hirmu vähän edes uuniruokia teen. Sen sijaan pannu oli akuutti tarveostos, sillä vanhat pannuni alkavat olla jo sen verran huonossa kunnossa. Kun sitten vielä mukaan tarttui noita Burken -sarjan lasisia säilytyspurkkeja, alkoi olla ihan tarpeeksi kotiintuomisia. Tietysti kävin myös syömässä lihapullia, ja kokeilin uutta valkosuklaakakkuakin joka oli kyllä poikkeuksellisen hyvää.

Ja kun nyt sitten homma kerran lähti lapasesta, niin hankin vielä tuon Dymo Juniorinkin, koska täytyyhän purkeissa etiketit olla. Kaikillahan noita jo on, mutta toisaalta en itse ole niinkään trendien seuraaja, mitä sisustukseen tulee. Oma sisustukseni kun ei juurikaan ole edes muuttunut kolmeen vuoteen.









Muuten on tullut vain fiilisteltyä tätä kesää. Kaikesta ei ole ehtinyt kirjoittaa, ja toisaalta nyt kun se kesä vihdoin alkoi viime viikonloppuna, en edes ole malttanut kuljettaa kameraa mukana, vaan ottanut rennosti ilman ylimääräistä painolastia :) Viime lauantaina se kesäfiilis nimittäin vihdoin iski, ilta oli vielä lämmin puoli yhdeltätoista, sellainen todella kesäisen oloinen ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kun lähdin Café Europasta kotiin saunomaan ja katsomaan Hollanti - Costa Rica peliä. Näiden kisojen takia on kyllä saanut valvoa, mutta onneksi Saksa vei viime yönäkin, ettei se turhaa ollut. Tänään sitten selviää finaalipari.

Muuten on tullut käytyä pyöräilemässä, terassilla, Särkänniemessä hurvittelemassa ja viime viikolla mainitsemani Hukkatilan Takaterassin kahvilassa Finlaysonilla. Feta-pinaattipiirakka ja mutakakku olivat ainakin taivaallisia, ja niitä kai pitäisi saada jatkossakin sieltä aina kahvilan auki ollessa. Ja tietysti ensimmäistä kertaa moneen viikkoon maanantainta pystyi menemään Roosterin Reggaeta & Makkaraa -iltaan. Yli kuukausi tuossa vierähtikin sateisia tai kylmiä maanantai-iltoja harmitellessa. Tilanne oli otettava heti takaisin!

Ostin viime viikolla myös uuden puhelimen, joka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vanha pari vuotta sitten käytettynä saamani iPhone 3GS ei ollut pelkästään hidas, mutta sen lasi oli hajalla viimeiset puoli vuotta. Käytin sitä silti sitkeästi, koska lasin vaihto niin vanhaan puhelimeen ei oikein tuntunut mielekkäältä. En kuitenkaan nytkään ottanut aivan pränikkää puhelinta, sillä Gigantti oli saanut jostakin isohkon erän tehdashuollettuja, ja suurelta osin uusiin osiin vaihdettuja iPhone 5:sia. Tarjous oli sen verran hyvä, että tartuin siihen, etenkin kun puhelimelle sai vielä kahden vuoden takuunkin. Ainakin Instagrammien kuvanlaatu paranee tämän myötä.

Enää nämä jäljellä olevat pari päivää töitä, ja sitten alkaa kolmen viikon lomaputki. Odotan sitä melkoisesti, erityisesti ensi viikkoa, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Pelon tuhannet muodot

BOOOOM mikä pommi! Sia Furler tulee Flow Festivalille!

En kestä, miten mielettömiä julkistuksia tänne ihan viime metreille on jätetty, festareihinhan on enää kuukausi. Olin kirjoittanut tämän tulevan tekstin valmiiksi julkaistavaksi juuri tänään, mutta jos perjantain julkistus oli kova, niin eilen illalla ennen puolta yötä ilmoitettu artistilisäys räjäytti lopulta pankin! Johtuen tästä uudesta saatteesta, loppuosa tekstistä ei tule liittymään Flow'hun, vaan uunituoreeseen levyyn, mutta voi jumalauta miten mahtavaa!

Voisin tietysti innostua myös Manic Street Preachersista. Mutta en innostu, sillä heidän vasta viime viikolla ilmestynyt levynsä 'Futurology', kuten sitä edeltävä 'Rewind the Film' eivät enää ole sitä itselleni kaikkein kiinnostavinta Manicsia, ja nykykeikoilta 90-luvun hittejä tuskin on syytä odottaa kovin paljon kuulevansa.

Mutta hypätään levyarvioon. Nyt se on täällä, nimittäin Sia Furlerin kuudes täyspitkä albumi. Kuten tammikuussa kirjoittelin, sen piti tulla ulos jo maaliskuussa, mutta sen jälkeen se siirtyi vielä toukokuullekin, ja nyt ollaan alkuperäisestä myöhässä jo melkein neljä kuukautta. Mutta pääasia tietysti, että se vihdoin on ulkona! Virallinen julkaisupäivä on tänään, mutta levy löytyi ennakkoon Spotifystä jo viikonloppuna.



'1000 Forms of Fear' on uutukaisen nimi, ja se potkaistaan heti ensimmäisenä käyntiin kahdella tutulla biisillä. 'Chandelier' oli ensimmäinen sinkku levyltä, ja sitä seurasi 'Eye of the Needlen' jälkeen myös juuri ennen levyn julkaisemista hyvin 80-lukulainen kakkosbiisi 'Big Girls Cry'. Molemmat edelleen todella loistavia biisejä. Sian tyyli on muuttunut suuremmaksi ja konevoittoisemmaksi, johon saattaa vaikuttaa viime vuosien suurten David Guettan kanssa tehtyjen 'Titanium' ja 'She Wolf' hittien tuoma suosio. Guettasta en oikein pidä, mutta pakko tunnustaa, että juuri Furlerin ansiosta nuo pari biisiä ovat minullekin erittäin paljon mieleen.

Levy jatkuu ennen kuulemattomalla 'Burn the Pagesilla', joka tuo ehkä hieman enemmän mieleen artistin entisenlaisen puolen. Yhdeksi omista suosikeistani se '1000 Forms of Fearilla' ehdottomasti kuuluu. Kakkossinkku 'Eye of the Needle' onkin jo siis tuttu biisi entuudestaan, ja hyvä sekin, mutta ja sitten yhden hutibiisin jälkeen tuleva 'Straight for the Knife' räjäyttää potin. Upea ja surumieliseltä kuulostava slovari aiheuttaa kylmät väreet jokaisella kuuntelulla. Siinä on sellaista entisaikojen rokkibiisien suureellista tunnelmaa ehkä hieman jopa Beatlesin henkeen, mutta tietysti paljon parempana.

'Fair Game' lukeutuu myös levyn ehdottomiin huippuhetkiin, jonka jälkeen vuorossa on jälleen hieman vanhempi ja monelle varmasti levyn tutuimpiin biiseihin lukeutuva 'Elastic Heart'. Tutuin sen vuoksi, että sitä kuullaan Nälkäpeli - Vihan liekit elokuvassa. Itseä ei ko. sarja ole puhutellut, mutta biisi on tuttu kylläkin Spotifyn kautta.

Näiden jälkeen kuullaan vielä pari levyn parhaimpiin kuuluvaa aivan huikeaa raitaa, 'Free the Animal' sekä nimensä mukaisesti liekkeihin bensaa heittävä ja katon ilmaan räjäyttävä 'Fire Meet Gasoline'. Erityisesti jälkimmäinen jakaa edellä mainitun 'Straight for the Knifen' kanssa levyn parhaiden biisien tittelin. Molemmat keskenään niin erilaisia kappaleita, että niistä on vaikea valita parempaa.

'Cellophane' ja 'Dressed In Black' petaavat levyn. Hyviä biisejä nekin, ja niinpä levyllä ei oikeastaan ole kuin yksi heikompi kappale, tuo 'Hostage', jonka jätin tarkoituksella aiemmin mainitsematta. Se ei edes tyylillisesti sovi levyn linjaan, ollen ainoa nopea kappale. Mutta kokonaisuutena tämä levy on voimauttava, väkevä ja mukaansatempaava kokonaisuus. Vaikka Sian tyylisuunta on kasvanut stadionmittoihin vuosien varrella, jaksavat nämä biisit sykähdyttää. Tietysti laulajan täysin tunnistettava ja omintakeinen ääni on suuri osa tätä tunnetta, ja onhan levyllä kuitenkin niitä tunnelmallisia klubiraitojakin.

Lopussa vielä muutama tanssiesitys Spotifyttömille Jimmy Kimmel Livestä.