keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Ikea-pöydän ritarit

En mä mitään pöytää oo ostanu, mut Ikeasta mun ruokapöytä kylläkin on. Otsikko tuli vain mieleeni tuosta belgialaisen Jeroom Inc.:in huumorikuvasta ja tuntui sopivalta tähän asiayhteyteen :) Kyseisen herran kuvat ovat naurattaneet muutenkin kerran jos toisenkin. Osa siitä on todella mustaa, hieman The Perry Bible Fellowshipin tyyliin, osa taas aivan arkista, kuten nyt vaikka tämä.

Mutta asiaan! Kävin nimittäin tässä hiljattain täydentämässä myös keittiökamoja Ikeassa. Olin jo pidempään ajatellut hankkia tuollaisen uunivuuan, vaikka hirmu vähän edes uuniruokia teen. Sen sijaan pannu oli akuutti tarveostos, sillä vanhat pannuni alkavat olla jo sen verran huonossa kunnossa. Kun sitten vielä mukaan tarttui noita Burken -sarjan lasisia säilytyspurkkeja, alkoi olla ihan tarpeeksi kotiintuomisia. Tietysti kävin myös syömässä lihapullia, ja kokeilin uutta valkosuklaakakkuakin joka oli kyllä poikkeuksellisen hyvää.

Ja kun nyt sitten homma kerran lähti lapasesta, niin hankin vielä tuon Dymo Juniorinkin, koska täytyyhän purkeissa etiketit olla. Kaikillahan noita jo on, mutta toisaalta en itse ole niinkään trendien seuraaja, mitä sisustukseen tulee. Oma sisustukseni kun ei juurikaan ole edes muuttunut kolmeen vuoteen.









Muuten on tullut vain fiilisteltyä tätä kesää. Kaikesta ei ole ehtinyt kirjoittaa, ja toisaalta nyt kun se kesä vihdoin alkoi viime viikonloppuna, en edes ole malttanut kuljettaa kameraa mukana, vaan ottanut rennosti ilman ylimääräistä painolastia :) Viime lauantaina se kesäfiilis nimittäin vihdoin iski, ilta oli vielä lämmin puoli yhdeltätoista, sellainen todella kesäisen oloinen ensimmäistä kertaa tänä vuonna, kun lähdin Café Europasta kotiin saunomaan ja katsomaan Hollanti - Costa Rica peliä. Näiden kisojen takia on kyllä saanut valvoa, mutta onneksi Saksa vei viime yönäkin, ettei se turhaa ollut. Tänään sitten selviää finaalipari.

Muuten on tullut käytyä pyöräilemässä, terassilla, Särkänniemessä hurvittelemassa ja viime viikolla mainitsemani Hukkatilan Takaterassin kahvilassa Finlaysonilla. Feta-pinaattipiirakka ja mutakakku olivat ainakin taivaallisia, ja niitä kai pitäisi saada jatkossakin sieltä aina kahvilan auki ollessa. Ja tietysti ensimmäistä kertaa moneen viikkoon maanantainta pystyi menemään Roosterin Reggaeta & Makkaraa -iltaan. Yli kuukausi tuossa vierähtikin sateisia tai kylmiä maanantai-iltoja harmitellessa. Tilanne oli otettava heti takaisin!

Ostin viime viikolla myös uuden puhelimen, joka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vanha pari vuotta sitten käytettynä saamani iPhone 3GS ei ollut pelkästään hidas, mutta sen lasi oli hajalla viimeiset puoli vuotta. Käytin sitä silti sitkeästi, koska lasin vaihto niin vanhaan puhelimeen ei oikein tuntunut mielekkäältä. En kuitenkaan nytkään ottanut aivan pränikkää puhelinta, sillä Gigantti oli saanut jostakin isohkon erän tehdashuollettuja, ja suurelta osin uusiin osiin vaihdettuja iPhone 5:sia. Tarjous oli sen verran hyvä, että tartuin siihen, etenkin kun puhelimelle sai vielä kahden vuoden takuunkin. Ainakin Instagrammien kuvanlaatu paranee tämän myötä.

Enää nämä jäljellä olevat pari päivää töitä, ja sitten alkaa kolmen viikon lomaputki. Odotan sitä melkoisesti, erityisesti ensi viikkoa, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

2 kommenttia:

  1. Hehee, ollaan purkkisamikset. Multa tosin puuttuu tekstitykset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :) Onneks en uskotellu itelleni ostavani mitään harvinaista matskua, Ikeasta :P

      Tilasin muuten just tänään tota mustaa tarranauhaakin varastoon eBaystä. Tampereella en ainakaan löytäny yhtään puljua joka myis pelkkää mustaa (siinä paketissa on aina kolme väriä), ja oli sitäpaitsi halvempaakin.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.