Tampereen terassilaivat osa 1

Terveisiä täältä kuuman kosteasta Mombasasta Budapestistä!

Tämä postaus tosin kertoo Tampereesta. Ratinan suvantoon on tullut nimittäin tänä vuonna merkittävästi lisää ravintolatarjontaa, mitä aiempina kesinä. Harmi tietysti, että kelit eivät alkukesästä vielä olleet terassihengailuun omiaan, mutta nyt sitäkin suuremmalla syyllä pitää ottaa menetetty aika takaisin!

Olen käynyt jo pariinkin otteeseen Laukontorin puolella Gastrolaivalla, myös risteilemässä, sekä kerran Tampereen perinteisimmällä laivaterassilla Suvi -laivalla, joka on ollut ankkuroituna Laukontorin rantaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tänä kesänä vastarannalle, stadionin puolelle rantautui kuitenkin useampikin terassivaihtoehto, jopa siten, että täälläkin hitaassa Hämeessä aletaan pikkuhiljaa tajuta, mikä tekee Turusta niin mahtavan paikan. Se ero täällä tosin on, että eivät nämä mitenkään pärjää entisen pääkaupunkimme kilpasiskoille. Ja sen lisäksi, että stadionin puolelle on tullut kaksi terassilaivaa, on siellä vielä kolmas, ponttoonien päällä kelluva terassi. Se tosin on ollut olemassa jo vuosia, mutta Ratinan alueen valmistuttua asiakasvirta on ollut kasvusuunnassa, ja kysyntään vastaamaan tässä on varmasti lähdetty. Tämä postaus keskittyy kuitenkin nimenomaan laivoihin.

Eniten mua oli kiinnostanut Restamaxin ravintolalaiva Little Joe, joka on vieläpä aivan pakasta vedetty ja tätä tarkoitusta varten rakennettu uusi laiva. Sen näkee terassilla kaikesta, sillä laiva on moderni ja tilava. Se on tosin tukevasti paikoillaan, eikä siinä edes moottoreita ole, jotta sillä voisi järvellä liikkua. Tilat on suunniteltu tehokkaasti nimenomaan ulkoruokintaa ja juomista silmällä pitäen. Little Joella on tiloja peräti kolmessa kerroksessa, joista yksi on sisällä kannen alla.









Olin jo halunnut pidemmän aikaa todellakin käydä täällä syömässä, mutta se venähti tosiaan johtuen noista kesäkuun heikoista keleistä. Niinpä kesän vihdoin saavuttua, kävin siellä viime viikolla kotimatkalla yhdellä kaverini kanssa, ja lopulta keskiviikkona testaamassa ravintolan ruokalistaa.

Menu ei ole kovin laaja, joka tosin on ihan ymmärrettävää tälläiselle laivalle, mutta erilaisia focaccioita, salaatteja ja pitsoja sieltä saa kyllä. Little Joeta on mainostettu erityisesti pitsauunin takia, joka lienee suhteellisen poikkeuksellinen ominaisuus terassilaivalle. Itse halusin nimenomaan testata paikan pitsaa, sillä toiveissa oli löytää verrannollinen kilpailija Pizzeria Napolille, josta saa Tampereen parhaat pitsat.

Minä tilasin vertailun vuoksi lihattoman vaihtoehdon, sillä Napolissakin suosikkini on nimenomaan kasvispitsa, Garibaldi. Joen pitsaan tuli vuohenjuustoa, paprikaa ja paahdettuja cashewpähkinöitä. Ja kyllä mä tykkäsin. Koko ei ollut aivan normaalin pitsan luokkaa, ennemminkin kaksi kolmasosaa pyöreästä pitsasta, mutta makua oli kyllä kiitettävästi. Nimenomaan ne tärkeimmät, eli täytteet saavat multa täydet pisteet. Sen sijaan pitsapohja ja tomaattikastike eivät selviytyneet testistä aivan yhtä loistavasti. Tästä huolimatta käynti laivalla oli kuitenkin nautinnollista, eikä syömässäni ruuassa valittamista kuitenkaan ollut. Mieluummin silti sijoitan saman summan Napoliin, kuin menen Little Joelle ainostaan syömään. Mutta jos haluan valita mukavan kesäterassin, voin helposti jäädä sinne myöskin syömään nälän yllättäessä.

Ruoka siis oli hyvää, vaikka ei Napolin ykköspaikkaa horjuttanutkaan, mutta miinusta tulee muovituopeista, joka on niin yleistä monella muullakin terassilla. En koskaan tykkää juoda olutta muovituopista. Lisäksi ainakin tällä hetkellä 0,4l tuoppi kustantaa 5,50€ joka on tässä kaupungissa selkeästi keskitasoa kovempi hinta. Tampereen parhaalla kiinteällä terassilla Jack The Roosterissa saman kokoisen oluen hinta kantiskortilla 4,20€, joten se saa kyllä miettimään, onko laivaravintola noin ison hintaeron väärti.

Päivä Helsingissä

Maalaisjuntti lähti pääkaupunkiin maleksimaan päiväksi sunnuntaina. Pääasiallinen syy oli risteilyssä, jonne oli tarkoitus suunnata illaksi. Päivällä oli kuitenkin hyvää aikaa kierrellä alennusmyyntejä, herkutella ja fiilistellä upeaa vanhaa jugend-arkkitehtuuria. Tampereella kun ei ole tarpeeksi vanhoja rakennuksia jäljellä.

Burger Kinghän avasi about kuukausi takaperin ensimmäisen ravintolan Helsingissä vuosikymmenten jälkeen ja alkuun ajattelinkin toteuttaa sellaisen kliseekierroksen - ruoka BK:ssa ja jälkkärikahvit Starbucksissa. Mutta silkkaa hulluuttahan on se, että BK:ssa edelleenkin on jatkuva ruuhka näin pitkän ajan jälkeen. Vaikka ravintola on ollut auki jo kuukauden päivät, oli jonoa nytkin molempina päivinä ulos asti. Niin paljoa en kuitenkaan viitsi nähdä vaivaa pikaruuan eteen, joten käynti siellä jäi odottamaan toista kertaa. Tuohon ideaan kun vielä lisäisi käynnin Hard Rock Caféssa ja ostokset Behnford'sissa, niin tulisi star & stripesia joka reiästä ulos :)







Sen sijaan plan B:nä oli mennä syömään Putte's Bar&Pizzaan, ja niinhän me sitten tehtiinkin. Olin kerran aiemminkin käynyt siellä syömässä, puolitoista vuotta sitten Flow:n aikaan ja erityisesti tykästynyt paikan yleisfiilikseen ja sisustukseen. Ja onhan se nyt aivan mielettömän siisti mesta! Tuollaiset teolliseen tyyliin suunnitellut tilat ovat lähinnä omaa makua, ja jos itse sisustaisin asunnon aivan tyhjästä, voisin hyvin kuvitella asuvani juurikin Putte'sin tai vaikkapa Ravinteli Huberin tyylisessä pelkistetyssä kodissa.

Ja olihan se ruokakin tietysti hyvää, vaikka ei ihan kotoisen Napolin tasolle pääsekään. Tällä kertaa valitsin päivän erikoislistalta kasvisvaihtoehdon, johon tuli Aurajuustoa, punajuurta, tomaattia, mozzarellaa ja rucolaa. Mielenkiintoinen makuyhdistelmä, ja ehdottomasti parempi kuin viimeksi testaamani lampaanlihapizza. Auraa olisi voinut tosin olla enemmänkin, ja pinjansiemeniä Napolin Garibaldin tapaan vielä lisäksi ;)

















Jälkkäriksi haettiin kuin haettiinkin kahvit Starbucksista. Siellä ei ollut lainkaan yhtä pahat jonot, vaikka paikka täynnä olikin. Itse otin jälleen saman Mocha Frappucinon, joita tuli kesällä Budapestissä juotua. Toimii tietysti helteellä paremmin, mutta Helsingissä oli silti varsin lämmin, viitisen astetta, joten ei tarvinnut kylmääkään kahvia juodessa palella. Ehdin myös ennen satamaan lähtöä nähdä vanhaa kaveria ja käydä oluella Stone'sissa.

Alennusmyynneistä ei varsinaisesti mitään sitten kuitenkaan löytynyt, vaikka kävin molemmissa Graniteissakin katselemassa. Kauhean isoja kantamuksia ei laivalle olisi viitsinytkään roudata mnukaan, mutta ostin kyllä tuollaiset peltiset säilytysämpärit ihan normaalihintaan Aleksin H&M Homesta. Sain säilöttyä niihin suurimman osan keittiövälineistäni, vanha rottinkinen kori kun oli alkanut jo tympäisemään.

Suomi-Italia maaottelu

Hemmetti kun tajusin vasta eilen, että unohdin ihan tyystin kattoa Voice of Finlandin perjantaina. Meillä oli sen verran kiirettä ja hauskaa siinä saunoessa ja jauhaessa, että ei sitä ehtinyt edes kaivata. Onneksi se tulee uusintana parin tunnin kuluttua!

Putoustakaan en ehtinyt suorana katsoa kun lähdettiin illasta ulos syömään ja leffaan. Katsoin sen kuitenkin vielä yöllä Katsomosta, ja surkeuden kamaluus kun toinen suosikeistani putosi sketsihahmokilpailusta pois. En pysty ymmärtämään Veli Sikiön tai Samppa Linnan suosiota kilpailussa. Putous myös liittyi epäsuorasti leffaan joka käytiin katsomassa, nimittäin tuo '21 tapaa pilata avioliitto'.



Ja ihan hulvatonhan se olikin. Nyt on joku Suomileffojen kukoistuskausi selvästi meneillään, ja vaikka huonojakin leffoja tiettävästi pääsee seulasta läpi, olen kuitenkin nähnyt peräjälkeen jo viikon sisään kaksi hyvää suomalaista pätkää.

Sinänsä uskalsin tähän elokuvaan jo etukäteen luottaakin, sillä se on Johanna Vuoksenmaan ohjaama ja käsikirjoittama. Johanna vakuutti mut jo vahvasti 'Nousukausi'-elokuvallaan kymmenisen vuotta sitten. Tässäkin elokuvassa, kuten Nousukaudessakin oli kesä, ja kaunis sää koko ajan. Tuli aivan hirmuinen ikävä kesää. Onneksi ollaan menossa koko ajan vauhdilla sitä kohti.



Elokuva keskittyy erotutkija Sannan (Armi Toivanen, Sanna-Raipe Helminen) väitöskirjan ympärille. Elokuvan päähenkilö ei itse usko avioliittoon, tai siihen että parisuhteet voisivat toimia ja kestää. Hän näkee ongelmakohtia joka puolella ympärillään ja näistä tilanteista ja havainnoista muodostuu hauskoja yhtälöitä pitkin elokuvaa. Kaikki ihmiset Sannan elämässä elävät pirstoutuneessa parisuhdetilanteessa hänen vanhempansa (Vesa Vierikko, Hannele Lauri) mukaan lukien. Kukaan ei ole onnistunut siinä mielessä elämässään, mutta jotain yllättävää voi odottaa nurkan takana.

Tarina kulkee poukkoillen, mutta kuitenkin ihmissuhteesta ja tilanteesta toiseen varsin luontevasti, ja matkalla tutustutaan toinen toistaan hauskempiin rooleihin. Erityisesti Elli (Pamela Tola) näyttelee roolinsa oikein mallikkaasti, ja on näin yksi elokuvan hauskimpia hahmoja. Ylipäänsä kaikki näyttelijät hoitavat tonttinsa todella hyvin, tämä on kyllä pakko nähdä vielä uudestaankin :)



Ennen leffaa tosiaan käytiin syömässä, ja hauskojen yhteensattumien seurauksena päädyttiin jälleen Napoliin. Ensinnäkin oltiin töissä jo puhuttu perjantaina Napolin pitsoista, sitten lähes viimeinen tikki oli, kun Nata juuri kertoi Skiffersin pitsoista blogissaan. Kun vieläpä useampi meidän seurueesta halusi samaan paikkaan, oli valinta selvä.

Mä päädyin jo kolmatta kertaa peräjälkeen tilaamaan saman pitsan, eli Garibaldin. Ja ihan sairaan päräyttäväähän se taas kerran olikin. Mä en vain voi ymmärtää, miten jokin pitsa voi maistua näin hyvältä. Mun on pakko ens kerralla, kun teen kotona pitsaa, laittaa siihen rucolaa ja pinjansiemeniä ;)

Viikonloppufiilistä

Perjantaina Voice of Finlandissa ei taaskaan ihan oikeasti ollut mitään ihan superpäräyttävää, vaan mun mielestä esitykset olivat aika keskinkertaisia.

Näin siis suurimman osan esiintyjien osalta. Reeta Vestman, joka on laulanut aiemmin mitä loistavimmassa Husky Rescuessakin, oli tietenkin omasta mielestäni ylitse muiden. Jotenkin vain tykkään hänen äänestään vaikka biisivalinta ei ehkä parhaimmasta päästä ollutkaan.



Myös Christian Casagranden AC/DC-imitaatio oli kyllä ihan hyvä vetona, mutta että hänelle tehtyjä omia biisejä jaksaisi kuunnella uudestaan ja uudestaan vaatisi jo hiukan enemmän kuin imitaatioäänen.

Klubilla oli lauantaina ihan poikkeuksellisen paljon jengiä, tanssilattia oli jo puolen yön jälkeen täynnä, joka on harvinaista ja melkein pilkkuun asti siellä jaksoinkin olla. Tuttu deejiikolmikko piti biisilinjan taatun varmasti indiepopissa, joskin räppiä tuli omaan makuun tällä kertaa vähän turhan paljon.



Tänään on ollut kyllä todellinen aivot narikkaan ja chillauspäivä. Koska ilta meni niin pitkäksi, tuli nukuttua melkein puolille päiville, eikä kaupungille päässyt takaisin kuin vasta iltapäivästä. Jossain vaiheessa oli tullut hirveä himo saada Napolin pitsaa, ja nimenomaan tuota maailman parasta pitsaa, eli Garibaldia. Se oli edelleen aivan yhtä hyvää kuin viimeksikin, pala taivasta.



Ja kun kerran Europakin siinä vieressä on niin sopivasti, mentiin kaverin kanssa vielä jälkkärikahville ja pelailemaan Yatzyä. Kupu täynnä ja mielikin ruokittuna on hyvä lähteä työviikkoon. Sai kaikki loppuviikon kurat jauhettua alta pois ja lähden optimistisin mielin viemään asioita eteenpäin omalta osaltani.

Tässä vielä sekä ihan muuten vaan hyviä, mutta myös eilen Klubilla tulleita loistobiisejä.

Maailman parasta pitsaa!

APUAH!

Kyllähän mä useimmista kasvisruuista pidän todella paljon, ja itsekin on vegeannos jos toinen tullut kokkailtua kotikeittiössä, mutta en silti olisi uskonut että maailman paras pitsa olisi kasvispitsa! Double E, double Z, double the flavor! Italiassahan en ole käynyt, joten tässä pitää nyt tyytyä suomalaiseen tekoitalialaiseen :)

Kävin tänään parturissa, jälleen High Stylessä kuten lupasinkin, kanta-asiakkaaksi on kannattavaa ryhtyä kun työn jälki on noin hyvä ja hinta edullinen.

Keritsemisen jälkeen tapasin kaverin jolla oli nimpparit, joten haettiin juomaa kaupasta, pitsa Napolista puoliksi ja suunnattiin Koskipuistoon. Ainoa mikä puuttui, olivat mun uudet puistokaiuttimet, tyhmä minä. Musiikille olisi ehdottomasti ollut paikkansa auringossa!

Tarkoitus oli ensin mennä Kaksioon, mutta sinne kun on melkein aina turha edes yrittää ilman pöytävarausta, jäi tämäkin kerta yritykseksi. Olisin halunnut etanoita pitkästä aikaa, sillä en ole niitä syönyt reilusti yli vuoteen ja Kaksiossa ne ovat parhaita mitä Tampereelta saa.

Piti siis tehdä nopea vaihtoehtoinen päätös, joten päädyttiin hakemaan viereisestä Napolista pitsa mukaan koska sisällä istuminen tälläisenä helleiltana ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta.

Ne kesäkelit nyt sitten vihdoin saapuivat, heinäkuun viimeisellä kokonaisella viikolla. Missään vaiheessa kesää ei ole iltakahdeksalta aurinko lämmittänyt puistossa istuessa ja nyt sai olla t-paitasillaan, maata nurtsilla ja fiilistellä kesää. Jaksan tämän päivän ansiosta uskoa että kelit olisivat lomallakin paremmat.

Mutta se pitsa, nro. 72, Garibaldi. Tuoretta mozzarellaa, pinjansiemeniä, tomaattia ja rucolaa... kuola valuu vieläkin kun mietin sen makua, pala taivasta! Niin mieluisa yllätys se oli että taidan jatkossakin tilata Napolissa ainoastaan kasvispitsaa. Vaihtoehtojahan listalta löytyy vaikka kuinka.

Yhden työpäivän kun puristaa, on viikonloppu ja sen jälkeen enää viisi työpäivää ennen lomaa. Aivan mahtavaa. Ja kun viikonlopuksi ei ole mitään suunnitelmia, voin joko makailla kotona tai tehdä mitä mieleen tulee. Aika hyvin kaverit onkin mut ottanut viime aikoina huomioon ja minä kun vielä reippaana partiopoikana olen valmis vaikka mihin niin hauskaa on ollut.